Ampiaisdilemma

Tänä vuonna ampiaiset ovat onnistuneet talvehtimaan hyvin. Nyt en tiedä, kuinka suhtautua niihin.

ampiainen karviaisessa

Tähän aikaan vuodesta ampiaiset ovat ystäviäni. Ne pölyttävät puutarhassa marjoja ja hedelmiä. Toukilleen ne kantavat muiden hyönteisten toukkia ravinnoksi ja suojelevat siten satoani. Vasta heinäkuun lopulla niitä alkaa normaalisti olla liikaa. Joka pesässä saattaa olla tuhansia yksilöitä. Jostain syystä niille ei enää mesi riitä, vaan ne tunkevat ihmisten mehulaseihin ja lautasille. Viimeistään tässä vaiheessa grillivieraat hermostuvat, ja hävitämme isoimmat ampiaispesät. Alakerran naapuri (sankarini!) sonnustautuu suoja-asuun ja kaappaa illan hämärissä, ampiaisten mentyä nukkumaan, koko pesän isoon paperikassiin ja saman tien grillissä palavaan kunnon roihuun.

Viime loppukesästä on selvästi jäänyt muutamakin iso pesä meiltä huomaamatta. Vain kuningattaret talvehtivat, mutta niitä on ilmeisesti ehditty tehtailla, ja ampiaisia on jo nyt varsin runsaasti. Sadon kannaltahan se olisi vain hyvä, ja minun puolestani saisi marjapensaissa olla pataljoonittain pölyttäjiä, mutta kun ne penteleet pyörivät grillillä jo toukokuussa. Syy tähän on ilmeinen.

Ampiaiset nakertavat puuta ja mässyttävät sen paperiksi, josta rakentavat pesäänsä lisää kerroksia.

Grillimme ympärillä on haapapuusta nikkaroitu ristikko, jossa toisella puolella kiipeilee humala, toisella viiniköynnös. Haapahan harmaantuu kauniisti...

No ei harmaannu! Ampiaiset syövät sen raidalliseksi. Kun istumme pöydässä, niitä surraa jatkuvasti korvien ympärillä etsimässä viimeisiä harmaita pintoja ristikosta, johon nojaamme väsyneet selkämme. Rouskutus vain käy, kun ne rohmuavat selluloosaa. Kaikki ihmiset eivät jostain syystä osaa rentoutua tässä äänimaisemassa. Täytynee siis yrittää ampiaisten harvennusta poikkeuksellisesti jo näin alkukesästä. Tavallaan sääli, mutta ei ihmisiä voi tuossa ampiaisparvessakaan istuttaa. Toisaalta, enkö itse juuri ole suureen ääneen pahkunut pölyttäjien suojelemisesta. Tämä on kyllä nyt hieman noloa.

Yritin tänään vaivihkaa tarkkailla ampiaisten lentosuuntia. Niitä tuntui tulevan kaikista ilmansuunnista, ja kaikkialle ne myös hajaantuivat aikansa puuta järsittyään. Tavallisella paikalla hillokellarin rapussa ei ollut pesää. Seuraavaksi epäilen talon yläpohjaa, minusta yksi ampiainen selvästi vilkaisi sinnepäin lähtiessään lentämään. Mahdollisia pesäpaikkoja on kuitenkin monia, ja useat niistä ovat sellaisia, joihin ei ihminen helposti pysty tunkeutumaan. Sikäli voitte, rakkaat lukijat, olla huoleti: emme pysty hävittämään ampiaisiamme sukupuuttoon.

Yksi näppärä ratkaisuhan olisi korvata tuo haapainen ristikko jollakin vähemmän ampiaisia houkuttelevalla materiaalilla, vaikkapa nerokkaasti ristityllä non-woodilla. Se pysyy siistinä! Ja ampiaiset pysyvät siellä, missä niitä tarvitaan, ehkä jopa elokuulle saakka. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että ehkä ei. Voi voi, tähän ei taida nyt olla helppoa ja oikeaa ratkaisua ollenkaan.