perjantai 27. helmikuuta 2015

Pate säädyllisenä

- Arvaa mitä! Googlasin itteäni ja eksyin kamalalle pornosivulle! Siellä oli mun kuva ihan nakupetterinä ja paljastavassa asennossa, ja näkyi ihan kaikki! Ja tietysti se oli heti lähtenyt leviämään netissä, senhän arvaa, eikä sitä saa sieltä ikinä enää pois. Ota sinä opiksesi tästä.


- Mutta nyt mua kyllä naurattaa, vähänks mä oon ovela! Rupeankin pitämään aina häntää tälleen näin, niin se paparazzi ei enää ikinä saa mun pähkinöitä kuvaan. Ja kuuntele, mikä on parasta: se ei edes tiedä, kuka mä olen, kun ei voi tarkistaa alapuolta! Tästä lähtien se saa vain nimettömiä kuvia! Tirsk!

(Edit: Törhön ja Pörhön tassut ovat päältä punaiset, Paten mustat. Toim.huom.)


 - Voi ei, joku tintti kärkkyy mun ruokia! Nyt onkin vaikeeta kun en pysty heiluttelemaan häntää sillai edes takas vihaisesti, niin kuin meillä oravilla on tapana kiroillessa tehdä. Mites mä nyt pelottelen tuon sintin pois ja samalla vielä vahdin että häntä pysyy ikkunan ja oleellisen välissä?


- Eihän se vaadi kuin koordinaatiota, ja sitä meikäläiseltä löytyy! Siirryn tänne ruuan ja tintin väliin, noooin, ja silloin häntä pitääkin kääntää alas oikealle nääääin. Tadaa, homma hoidossa!


- Jaahans, tintti häipyi. Huomasi tietysti, ettei siitä ole meitsille vastusta. Ja häntä, huomaaks, häntä peittää koko ajan kaiken! Kukaan ei päihitä oravaa!


keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Voittaja

Kaksivuotisarvonta suoritettiin juhlallisin menoin ja vain hieman säännöistä lipsuen. Annoin arvan sellaisillekin, jotka eivät olleet tarkkaan ottaen nimenneet yhtään postausta, vaikka arvonnan säännöissä selvästi niin määrättiin. Eihän siitä muuten olisi tullut mitään. Lukijakuntani ei selvästikään ota sääntöjä kovin vakavasti, ja sehän on hyvä merkki. Olemme kaikki valmiina asettumaan passiiviseen vastarintaan sortovaltaa vastaan heti kun aihetta ilmenee.

Ilahduttavaa antimaterialismia sekin, että suurin osa lukijoista ei kommentoinut arvontapostausta ollenkaan ja osa kommentoineistakin kieltäytyi tarjotuista palkinnoista. Se on oikein! Miksi ottaa tavaraa, jota ei halua eikä tarvitse! Kyllä tällä blogilla on sitten viisaita lukijoita. No mutta tietysti.

Kirjoitin myönnetyt arvat listaksi ja numeroin ne. Lähdin sitten etsimään talosta satunnaislukugeneraattoria. Se oli keittiössä tiskaamassa, mutta siitä irtosi silti numero: seitsemän. Tällä numerolla arvonnan voitti Avletto. Onnea voittajalle! Nyt pääsen väsäämään pakettia Norjan napaseuduille.

Ainoa ongelma on, että Avletto ei ollut maininnut, minkä palkinnon hän valitsee, jos onni häntä potkaisee. Huhuu, Lauri, kuuluuko sinne pohjoiskalotille? Mitä saisi olla?

Kuuntele kevätpuroa!

Toisekseen minun pitää kertoa, että ilahduin ihan pöhköpäiseksi ihanista kommenteistanne 2-vuotispostauksessa. Täytyypä vastakin järjestää tällaisia kyselyitä. "Kehu blogiani niin voit voittaa palkinnon!" Otetaan tavaksi.

Sitten vielä olin siitäkin iloinen, että lukijoiden nimeämät lempikirjoitukset tai -kategoriat levisivät kivasti ja osumia sateli vähän sinne sun tänne. Puhuvia eläimiä on tietysti piristävää seurata, mutta että joku jaksaa lukea niitä maailmantilainfoja ja kulutusähkypostauksiakin! Jatkossakaan et voi välttyä resepteiltä ja kaninkasvatusohjeilta, koska ne oli myös mainittu, ja onpa minulla loistava syy taas jatkaa ylen suosittua muotibloggausten sarjaanikin! Itse asiassa voin nyt perustella kaikkia raapustelmia, joita päähäni pälkähtää, yleisön vaatimuksilla. Ja kun ei tule mitään mieleen, otan valokuvan ikkunan läpi ja kas, juuri tämä on sitä, mistä lukijat tykkäävät eniten!


- Tyy-ti-ti, mimmit, katsokaa tänne,
minä olen pulska ja komea!
Mulla on jo tontti
ja siellä hyvä kolo!
Olen mahtisonni,
ette kaipaa ketään muuta,
ja ainaskaan ette tuota naapuripuskan naurettavaa pikku höyhenläjää,
sille annan nokkaan heti kohta kun kerkiän!
Tyy-ti-ti-tyy!


tiistai 24. helmikuuta 2015

Törhö lipsuu

Päättömien oravakuvien sarjassa julkaisemme nyt kuvakertomuksen nimeltä Törhö lipsuu. Työnimenä kuvasarjalla oli Eiku. Tuota sanaa viljeltiin kuvaussession aikana useasti kummallakin puolella romanttista vanhaa ikkunalasia. Törhön ja kumppaneiden normaalista syöntityylistä on vertailukuvia täällä.

- Himputin räntäsade! Kuis tämä ote ei nyt oikein pidä?
En ylety syömään! Takajalat lipsuuuuu...

- Äh, ei tää nyt suju. Liusun alas ja kiipeän uudestaan.

- Ylös! Ylös! Eiku...

- Okei, jos ei pysty kiipeämään niin hyppäämällä pääsee!

- Huomio, takakoivet! Ei saa valuaaaaaa...

- Jos mä käännynkin näin ja tartun takajalalla... eiku...

- No hyvä on, uskotaan, tänään ei toimi!

- Mutta neuvokas orava keinot keksii! Mitäs täältä lumen alta löytyykään?

- Rupeankin maaoravaksi parempia ilmoja odotellessa.


MUOKS: Arvontaan voi osallistua huomiseen klo 16 saakka!

------------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan seikkailujamme, Beate56 ja Riina!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kani- tikka curry


Otsikko ei osannut oikein päättää, mitä kieltä se olisi. Mitä sanoo kielenhuolto tähän? Mitä on Tikka Curry suomeksi ja kuinka se kirjoitetaan? Epäilemättä pienillä alkukirjaimilla, mutta mitkä ne kirjaimet ovat? Ongelman olisi voinut kiertää otsikoimalla Rabbit Tikka Curry, niin kuin etnisessä ravintolassa, mutta sitten koko maailman kanikarrinystävät olisivat tunkeneet tänne reseptin toivossa ja pettyneet, kun se onkin vain suomeksi. Mitatkaan eivät ole muun maailman tuntemina kupillisina, unsseina ja paunoina vaan ihan si-järjestelmän mukaan. Google-kääntäjä ei niistä selviä.

Parempi olisi tietysti ollut tikka curry kanista. Mutta kun kerran on erikseen olemassa Chicken Tikka Curry ja Mutton Tikka Curry niin pitää tälläkin ruokalajilla olla nimi, joka ilmentää sen pysyvyyttä ja kestävää asemaa kulinaarisella kartalla. Ettei se ole vain tavallinen tikkakarri, joka nyt poikkeuksellisesti tällä kertaa valmistetaankin rabbitista. Vaan että tämä ruoka tehdään aina tästä eläimestä.

Jaa ei tehdä vai? No kyllä meillä ainakin tehdään. Sitten joskus, kun on talvikanalakin ja omia tipuja, tehdään varmaan Chicken Tikka Currya ylimääräisistä kukonpojista. Vai jokohan silloin on opittu tekemään suomeksi kukonpalakarria?

Ehkä kierrämme ongelman ja valmistammekin vain kokkoovääniä.

No nyt se resepti sitten.



Kaninpalakarri

marinadi:

loraus öljyä
luomulimetin mehu
4 rkl Tikka Curry -tahnaa
luraus Srirachaa
turkkilaista jugurttia
inkivääriä raastettuna
pari valkosipulinkynttä puristettuna

pari kaninkoipea

pannulle:

loiskaus öljyä
noin kolme sipulia
pari valkosipulinkynttä
liraus soijakastiketta jos tarvitaan
luomuparsakaali
linssejä
mustapippuria
vettä tarpeen mukaan
ja ehkä vielä vähän valkosipulia

Hanki mahdollisuuksien mukaan luomuna nekin ainekset, joista ei ole erikseen mainittu.


Tee näin:

Leikkele koivista lihat sopivankokoisiksi paloiksi. Luista ja rämppeistä voi keittää liemen, niin ei mene mitään hukkaan. Tai antaa koiralle raakana. Miksei kissallekin.

Sekoittele marinadin ainekset ja sotke kaninpaloihin.

Meillä lihat eivät olleet marinadissa kuin valmistelujen ajan. Olisivat ne voineet olla pitempäänkin, mutta näin onnistui oikein hyvin, kun liha oli annospaloina.




















Virittele tulet hellaan. 

Pilko sipuli ja parsakaali, myös varsi kuorittuna. 

Näytä öljypullolle paistokasarin pohjaa. Kuullota sipulit, lisää jossain vaiheessa valkosipulinkynnet. 

Lisää lihapalat marinadeineen parissa erässä. Anna hautua. Tunti kuulostaa sopivalta ajalta. Lisukkeita voi keitellä samalla, kun hella kerran on lämmin. Meillä oli kokojyväriisiä. 

Lisää parsakaalinpalat loppuvaiheessa, noin vartti ennen syöntiä. Jos et tykkää parsakaalista, lisää jotain muuta kasvista. Meillä nyt sattui olemaan sitä. Linssit lisätään kymmenisen minuuttia ennen kuin pitäisi olla valmista.

Jos karri näyttää kuivalta, lisää vettä. Jos se kaipaa suolaa, lisää suolaa tai vaikka soijakastiketta. Jos tulee mieleen, että pitäisiköhän kuitenkin lisätä vielä loppuvaiheessakin valkosipulia, että se myös maistuisi, tee sitten niin. Ja viimeistellään muutamalla pippurimyllyn pyöräytyksellä.




Vielä sananen riisistä. Riisin viljelyyn käytetään yli kolmannes maailman kasteluvedestä. Se tuottaa kymmenesosan maailman metaanipäästöistä ja nopeuttaa siis pahasti ilmastonmuutosta. Siihen vielä kuljetukset päälle. Riisiä viljellään myös täysin kestämättömissä ja epäeettisissä olosuhteissa. Rikkaat riisinviljelijämaat pystyvät tukiaisillaan painamaan hinnan niin alas, että kehittyvät maat joutuvat myymään riisinsä pilkkahintaan. Köyhät viljelijät eivät saa siitä riittävää elantoa. Isot ylikansalliset maatalousyritykset tarjoavat viljelijöille korkeakorkoisia lainoja siementen, lannoitteiden, torjunta-aineiden ja muiden tuotteidensa ostamiseen. Monet ajautuvat velkakierteeseen, joka vain syvenee, mitä enemmän riisiä he tuottavat. Riisipelloilla huhkivat siirtotyöläiset ja orjat, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan työsuojelusta. Eivätkä lukeneet suojeluaineiden turvaohjeita, kun eivät osaa lukea.


Kuluttaja-lehden numerossa 1/2015 on iso juttu basmatiriisin viljelystä. Siinä sivussa kerrotaan myös kuluttajajärjestöjen yhteistyönä tekemästä tutkimuksesta, johon kuului sekä kenttätutkimusta että 12 elintarvikeyhtiölle ja eurooppalaiselle kauppaketjulle tehty kysely. Ongelma on, että edes kyselyyn vastanneet yritykset eivät välttämättä kerro alihankkijoitaan. Näin toimi esimerkiksi Risellan omistaja Ebro Foods. Uncle Ben'siä valmistava Mars ei vastannut lainkaan. Kuluttajan pitäisi luottaa yritysten omiin sosiaalisen vastuun ohjelmiin, joista niistäkään ei paljasteta yksityiskohtia.


Tai sitten voi yrittää vielä löytää jostain reilun kaupan riisiä. Ainakin basmatiriisiä on reiluna niin vähän tarjolla, että hinta on noussut bulkkiriisiä selvästi suuremmaksi. Suomalaiset myymälät eivät enää tarjoa sitä. Ei ole ollut menekkiä. Urtekram on juuri poistanut reilun riisin valikoimistaan, ja Lidlin Fairglobe-basmatiriisiä ei saa Suomen myymälöistä.

Saisikohan sitä, jos kirjoittaisi ja pyytäisi?

Voi myös olla syömättä basmatiriisiä tai ylipäänsä minkäänlaista riisiä. Onhan muutakin ruokaa. Lähempänä kasvanutta, ongelmattomampaa.

Terhi Hautamäen artikkeli aiheesta
on tässä lehdessä.
Siinä kerrotaan paljon enemmän.

--------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan tätä blogia, Tua Jalkanen ja Sanna!
Welcome to follow this blog, Ela!

perjantai 20. helmikuuta 2015

Lukemista lapsille

Lapsena olin hurjan kiinnostunut pleistoseenikaudesta. No tietysti myös koko mesotsooisesta maailmankaudestakin, kukapa lapsi ei. Mutta minä myös tiesin niistä ajoista jotain, esimerkiksi niiden nimet. Ai siksikö, kun olin niin lahjakas ja viisas? No ei, vaan siksi että lähelläni olevat aikuiset katsoivat aiheelliseksi lahjoittaa minulle tietokirjoja aiheesta. Niin kuin esimerkiksi Björn Kurténin Jääkauden, jota hiljattain täällä blogissakin vähän hipaisin. Taikka H.G.Wellsin Elämän ihmeet. Mitenkäs minä muuten olisin mistään mitään tietänyt?

Kurténin Jääkausi ei kuitenkaan ollut mikään lastenkirja. Melkeinpä väittäisin, että nykylapset eivät jaksaisi lukea sellaista, kun ovat tottuneet saamaan tietoa helposti, liikkuvina kuvina ja lyhyinä pätkinä.

Löysin äskettäin nykylapsille oivallisesti sopivan kirjan. Lainasin sen kirjastosta, ja nyt jo suunnittelen sen ostamista. Montakohan sopivan ikäistä lasta tuttavapiirissäni onkaan?


Jani Kaaro valittiin tässä vähän aikaa sitten vuoden 2015 tiedetoimittajaksi. Hän on suomentanut läjän tietokirjoja, muun muassa Ernst Mayrin perusteoksen What Evolution Is (Evoluutio, 2003), ja sitten kirjoittanut tämän Evoluutio-nimisen kirjan nuoremmille lukijoille. Kirjan hauska kuvitus tukee tekstiä ja auttaa lapsiakin ymmärtämään, mistä oikein on kyse. Lisäksi se on asiantuntevaa, vitsikästä ja viihdyttävää. Taiteilija on Väinö Heinonen.


Aikuinenkaan ei tylsisty tätä kirjaa lukiessa. Voi vaikka tunnistaa vanhoja tuttuja! Siltä ainakin tuntui, kun äkkäsin tämän herneenversoa kastelevan munkin koristamassa ykkösosan nimiösivua. No mutta Mendelhän se siinä!

Kirja on jaettu selkeästi neljään osaan:

1. Mitä on evoluutio?
2. Geenit ja evoluutio
3. Elämän synty
4. Ihmisen tarina

Tuo on sellainen lista, että minun ainakin tekee välittömästi mieli alkaa lukea.



Ensimmäisessä osassa tarinaa kuljettaa Darwin (kuvassa). Muitakin maailmansyntytarinoita on mainittu kuin evoluutio, mikä ainakin minua aivan riemastutti. Mukaan ovat päässeet mm. kalevalainen sotkanmunaselitys ja Raamatun luomiskertomus.



Teksti on selkeää, mutta tyypilliseen lastenkirjaan on vielä hieman matkaa. On käytetty lauseenvastikkeitakin ja vieraita termejä. Yhdenkin luvun nimi on "Arkaainen eoni"! No herrajjestas, mitenkäs uusia sanoja sitten tulisi ikinä oppineeksi, jos ei niitä saisi käyttää lasten kuullen? Omasta kokemuksesta voin todeta, että lapset osaavat luistella kaiken sellaisen yli, mitä eivät vielä ymmärrä. Ne ovat tottuneet siihen. Ne tekevät sitä joka päivä. Pari sivistyssanaa taikka tieteellistä termiä ei haittaa yhtään.

Ja jos ei ymmärrä tekstiä luonnonvalinnasta, tuon lintukuvan ymmärtää kyllä.



Piirrokset ovat todellakin niin herkullisia - ja informatiivisia - että sain ihan hillitä itseäni, etten olisi tämän pahemmin tallannut tekijänoikeusvarpaille. Mukaan pääsi nyt vielä tämä, jossa havainnollistetaan mutaatioiden syntyä. Tämäkin tilanne naurattaa ehkä enemmän aikuisia kuin lapsia. Minua ainakin hymyilytti hieman, jostain syystä. Kyllä tämän kirjan parissa aikuinen viihtyy.

Kirja on muuten ilmestynyt jo 2011, niin että eihän niin ikivanhaa opusta tietenkään mistään kirjakaupasta voi enää löytyä. Mutta netissä varmaan onnistuu vielä tällaisenkin muinaisjäänteen esiin kaivaminen. Sivumennen sanoen Evoluutio voitti vuonna 2013 Valtion tiedonjulkistamispalkinnon ja Lauri Jäntin säätiön palkinnon. Ja nyt taas yksi vanha täti ostaa sen sukulaislapselle, joka on kiinnostunut luonnonilmiöistä. Ja ehkä muutamalle, jotka eivät vielä ole.

Sitten vielä toinen asia. Sain Saaralta ilahduttamishaasteen. Alkuperäisessä muodossaan haaste kuuluu näin:

Haastehen säännöt on seuraavat: - Kirijoota plokiteksti, johona kerrot haastehen säännöt ja haastat mukahan valittemas plokkaajat (= bloggaajat).- Kun sun haastamas plokkaaja lähtöö mukahan ja julukaasoo haastepostauksen plokisnansa, laita ilahrutusasia vireelle. Voit ilahruttaa plokkaajakaveria sulle sopivimmalla lailla esimerkiksi laittamalla hänelle postikortin, kirijehen, pienen herkun tai jotaki omatekemää. Ilahruttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
Tämä on nyt ihan kamalan vaikeaa. Miten voi valita, keitä haastaa tähän? Ja miten niitä voi sitten ilahduttaa? Vaikka tuossa on meille epäsosiaalisille laitettu ihan esimerkkejäkin, tuntuu silti epävarmalta. Miten joku nyt minun kommentistani ilahtuisi, taikka postikortista sen enempää. Varsinkin jos tietää että se johtuu nyt jostain haasteesta. Tuntuu, että pitäisi olla isompi ja työläämpi ilahdutus. Kakku vähintään tai lahjakortti tai kaasugrilli tai sapattivuosi tai remontti.

Nyt on kyllä sikäli sopiva aika tälle asialle, että minua itseäni on ihan tavattomasti ilahduttanut tuon edellisen postauksen palaute kommenttilootassa. Haluaisin heti ilahduttaa ihan kaikkia takaisin!

Mutta nyt vaan ryhdistäydyn ja haastan pari vanhaa tuttua: Helin ja Rantakasvin.

Noin! Hyvä, minä!

Muistahan osallistua arvontaan, jos et ole vielä osallistunut. Aikaa on 25.2. klo 16 asti.


---------------

Tervetuloa mukaan tämän blogin lukijaksi, Aila!


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kaksivuotias arpoo

Keskeneräinen blogi täyttää tänään kaksi vuotta. Luulin jo, että syntymäpäivä kerkisi epähuomiossa mennä ohi, mutta tarkistuslaskenta osoitti minun poikkeuksellisesti erehtyneen. Rasti seinään!

kuva: Eric Peacock / Flickr

Juhlan kunniaksi lienee sopivaa järjestää arpajaiset.

Palkinnon saat itse valita kolmesta vaihtoehdosta. Kaikki palkinnot sijaitsevat tässä talossa valmiiksi, ja vaikka ne ovat hienoja ja osa niistä on saatu lahjaksi suuresti arvostamiltani henkilöiltä, ne pääsivät nyt kuitenkin osaksi talontyhjennysprojektia. Kukaan, joka on vieraillut täällä, ei voi väittää, etteikö talo olisi liian täynnä tavaraa. Sekä ala- että yläkerta. Huonokuntoista ja käytettyä krääsää en kuitenkaan (tänään) arvo, vaan kaikki palkinnot ovat upouutukaisia.

Valitse siis, minkä näistä haluaisit voittaa:

1) Perinnemestarin Rintamamiestalo -kirja. Alakerran isäntä lahjoittaa tämän palkinnon, kun sattui vahingossa hankkimaan kirjan, vaikka sillä oli se jo. Tässä kirjassa on lisäbonuksena esitelty Laurakaisan talo.



2) Feel Felt -pannunalunen ja kaksi lasinalusta. Suomalaista suunnittelua, teetetty käsityönä Nepalin naisilla. Lasinalusia on tehty vain Iittalalle.



3) Grillivälinesetti metallisalkussa. Paistinlasta, grillipihdit ja paistihaarukka ruostumatonta terästä.



Sitten itse asiaan eli miten saat arpoja.

1. Yhden arvan saat, kun kommenttilootassa mainitset nimeltä tässä blogissa julkaistun postauksen, joka kolahti sinuun. Siis päivityksen, joka edustaa sellaista lajityyppiä, jota toivot näkeväsi kun avaat tämän blogin.

2. Toisen arvan saat, kun perustelet, miksi juuri se postaus. "Se on hyvä" ei kelpaa. Kuvaile sanallisesti, mikä postauksessa herättää sinussa vastakaikua.

Tämän blogin kirjoittaja ei suinkaan ota vastatakseen siitä, että blogin sisältö vastaisuudessa piirunkaan verran hievahtaa enemmistön toivomaan suuntaan. Tämä on minun blogini, ja kirjoitan, mitä huvittaa. Ihan muuten vain haluan tietää, mikä saa sinut käymään täällä.

Muista ilmoittaa, minkä palkinnon valitset, jos voitat arpajaisissa. Jätä myös itsestäsi joku jälki, jonka perusteella voin löytää sinut ja ilmoittaa voitosta. Osallistumisaika päättyy 25.2. klo 16.

Nyt sitten pakolliset 2-vuotistilastot. Laitoin tuohon sivupalkkiin väliaikaisesti pyörimään käyntilaskurin. 100 000 käyntikertaa ei ole ihan mahdottoman kaukana enää. Odotettavissa ensi kuun loppupuolella.

Blogin jäsenmäärä näkyy samaten sivupalkista, ja sehän on himpun toisella sadalla. Näissä arpajaisissa ei jäseniksi ilmoittautuneita suosita millään tavalla, mutta haluan silti toki suositella liittymistä iloiseen joukkoomme, jos se on epähuomiossa jäänyt sinulta tekemättä. Samaten kehotan lämpimästi tarkistamaan, että tämä blogi näkyy oman blogisi lukulistalla, jos sinulla sellainen on.

Kaikkien aikojen luetuin postaukseni on Eläinten syömisestä. Olen tyytyväinen, että juuri sitä on katsottu niin usein. Siinä on kerrottu jotain perustavanlaatuista ajatusmaailmastani.

Paljon käyntejä näyttävät houkuttelevan postaukset, joiden otsikossa esiintyy sairaus, syöpä, tuho tai hävitys. Vinkkinä vaan kaikille teille positiivisuusblogien pitäjille siellä.

Ulkomaisten katsojien suhteellinen osuus on pienentynyt mutta on edelleenkin yli viidennes kaikista. Tämä ei lakkaa hämmästyttämästä minua.

Päivittäin tänne eksyy viattomia ulkopuolisia, jotka ovat vain hakeneet jotain tietoa Googlesta. Tässä muutamia viimeaikaisia hakusanoja:

kärppä syö siilin
Ei meidän pihalla. Meillä ei ole siilejä. Mutta jos näin tapahtuisi, bloggaisin siitä heti, niin että oikeaan paikkaan osuit. Pysy vain kanavalla ja odota.

remonttirahat loppuu kesken
Niinpä niin, voih! Se on luonnonlaki.

työuupumus liian pieni palkka
Mistä arvasit? Olen koittanut välttää aihetta, mutta tottahan tuo on. Kyllä Google tietää!

tiine emakko
No jos nyt muutama kilo on tullut lisää, ja nekin ankaralla suklaata-sängyssä-dieetillä, ei ole mielestäni korrektia ihan tuolla tavalla nimitellä!

terassissa
Ei, tuo on kyllä väärin. Terassilla! Eikä sielläkään vielä helmikuussa.

tytöt navetta kumisaappaissa
Hyyyi! Kumisaappaat meni oikein. Yksi kolmesta, ei paha!

valituksen kirjoittaminen opettajan p...
Liian pitkä hakusana. Mikä p...? Jos p... tarkoittaa puolesta, sitten kyllä. Jos p..., kuten epäilen, tarkoittaa p..., en voi auttaa. Valitan.

Tuntemalleni nuorelle ja kauniille alakoulunopettajalle tuli lapsukainen ilmoittamaan, että kukaan hänen oppilaistaan ei tykkää hänestä, koska hänellä on pulpetin levyinen perse. Siinäpä motivointia kasvatustyöhön.

kanat terapiaeläimiä
Toimii loistavasti.

pikakahvi murukahvi vertailu
Tämän minä tiedän! Ne ovat kaikki toinen toistaan pahempia. Onneksi tulit tänne, niin sekin asia selvisi!

No niin, nyt on taas kaikki tiedonetsijöiden ongelmat ratkaistu ja maailma aavistuksen verran parempi paikka. Joko olet valinnut palkintosi? Sitten vain kommenttilootaan arpoja hakemaan! Tällä kertaa en vastaa kommentteihin, että arpojen laskeminen ei ylitä matemaattisia kykyjäni. Onnea arpajaisiin juuri sinulle!

maanantai 16. helmikuuta 2015

Pikkulintuja päivälliseksi

Seisoskelin eilen ulkoportaalla kuvaamassa pikkulintuja. Minulla on sellainen ongelma, että jos kuvaan ikkunan läpi, tulee pelkkää suttua, ja jos menen ulos, aremmat linnut ja muut elukat häipyvät. Tintit kuitenkin jatkavat ruokailua melkein heti kun ehdin asettua. Keltasirkut kaikkoavat oven avauksesta, elleivät satu olemaan ruokalevolla auringossa. Kyllä ne silloinkin tarkkailevat ympäristöä lähes herkeämättä, mutta eivät ole lentopäällä joten antavat olla. Kunhan en tule liian lähelle. Minä olen kuitenkin kohtuullisen pelottava.


Kun katson ikkunasta, linnut notkuvat tuijan ulommaisilla oksilla täysin näkyvissä. Kun olen ulkona kuvaamassa, ne hakevat siemenen lintulaudalta ja sujahtavat sitten piiloon tuijan sisään tai muuhun pusikkoon. Sihtaile niitä sieltä sitten pokkarilla, jonka automaattitarkennus kuvittelee, että ihailen nimenomaan sitä etummaista risua tai vaihtoehtoisesti puskan takana aukeavaa maisemaa.


Ai kappas, tässäkin kuvassa oli keltasirkku. En huomannutkaan.



Joskus talviolosuhteista on hyötyä. Esimerkiksi tämä keltasirkku on saanut professionaalisti heijastusvaloa mahaansa. Kuvausassistenttina heijastinta on asemoinut aroniapuskan edessä makaava lumihanki. Näin on tästäkin mallista saatu parhaat puolet esille. Joillakin se nyt vaan on maha.



Kun aikansa odottaa - yleensä siinä vaiheessa, kun kamera alkaa täristä kohmeisissa sormissa - saattaa joku arempikin otus tulla näkösälle. Näin kävi eilenkin. Ehdin ottaa mustarastaasta kaksi kuvaa, kun yhtäkkiä kaikki ryntäsivät tuijan kätköihin. Sieltä kuului vain kahinaa ja rytinää ja oksat heiluivat, mutta ketään ei näkynyt.



Aina välillä tuijan uumenista ampaisi taivaalle pikkulintu tai pari hurjaa vauhtia räpistellen. Lopulta rytinä lakkasi ja tuijan juurelta pullahti esiin joku vähän kookkaampi lintu.



Hetken ihmeteltyään rauhanhäiritsijä nousi siivilleen ja siirtyi tyrnipensaaseen tarkkailemaan ympäristöä. Ei kyllä ollut paljon tarkkailtavaa hänellä eikä minulla tuollaisen mekkaloinnin jälkeen. Sohlo!




Kai minä tämänkin arvaan varpushaukaksi, vaikka onkin ihan eri näköinen kuin edellinen varpushaukkani. Se jolla oli siniharmaa selkä ja oranssi etumus. Jospa se oli tämän sulhanen. Pienempikin se oli. Voisiko tämä olla emäntä itte.

Osa varpushaukoista jää Suomeen talveksi, ja mikäs on tähän jäädessä, kun pikkulintuja piisaa. Joskus näkyy höyhenkasoista, että joku on jäänyt saaliiksi. Pitäähän haukankin joka päivä syödä. Yleensä haukka vain leyhähtää ohi enkä ehdi saada siitä kunnon kuvaa. Oli kiva, että se tällä kertaa jäi hetkeksi istumaan, vaikka itsekin olin pihalla. Välillä on mukava seurustella näin naapureiden kesken.

Kesällä emme yleensä tapaa, eikä ole tullut puheeksi, onko hänen kesäasuntonsa hyvinkin lähellä vai ehkä ihan Pohjois-Suomessa. Hän ei varmaan kaipaa vieraita sinne. Mutta talvisin tervehdimme toisiamme.


lauantai 14. helmikuuta 2015

Terve taas


Nonni, syöpäleikkaus onnistui ja olen taasen terve. Valitteluni niille, jotka olivat aikoneet blogin välityksellä seurata urheaa kamppailuani kuolemaan saakka. Älkää kuitenkaan millään muotoa menettäkö toivorikkauttanne, olen suunnitellut joka tapauksessa kuolevani lopuksi. Syöpähoidoistakin voi hyvällä säkällä vielä tulla joku postaus, koska sädehoito kuulemma kuuluu asiaan.

Kuvassa uskoakseni Marguet Rosé Grand Cru -samppanjaa Porvoossa Sicapelle-ravintolassa perjantaina 13. päivä. Kannatti poiketa.

Tällä kertaa ravintolakokemus Sicapellessä ei ollut epätasainen, niin kuin joskus on saattanut käydä. Se oli kauttaaltaan erinomainen. Kaikenkokeneilla seuralaisillani meni useamman kerran silmät nurin.

Odottelen yhä sellaista kameraa, joka välittäisi ruokakuvien katsojille myös makuja. Nämä kuvat on lisäksi otettu hämärissä olosuhteissa, ilman salamavalojen räiskettä. Olen vähän lisännyt valaistusta niihin jälkikäteen, että näkyisi yleensä jotakin.

Alakerran isäntä katuu vieläkin, että kerran vuosia ja vuosikymmeniä sitten uskoi minua, kun estin häntä moukkamaisesti valokuvaamasta annoksia Budapestin Gundelissa, ettei meitä vain luultaisi venäläisiksi turisteiksi. Itse olen kuitenkin vakuuttunut, että kuvista ei välittyisi kuin tunnelman riekaleita, annosten herkullisuudesta ei häivääkään.

Esimerkiksi eilinen alkupala. Sen piti olla maanläheinen valkopapucassoulet. Mikä hiivatti on cassoulet? Jotain ranskalaista diivailua, onpa maanläheistä! Pöytään tuli lautasella vähän mustunut paahtoleivänviipale, ja perässä hymyilevä kokki, joka alkoi kaivaa lusikalla leivän päälle jotain tämän näköisestä purkista ->

Kyseessä oli kuulemma Englannin keittiön lahja maailmalle, beans on toast.

Tölkin sisältö ei kuitenkaan ollut ihan purkkikamaa. Tarjoilijat väittivät joutuneensa itse syömään tölkkipavut; meidän annoksessamme höyryävät pavut olivat kuulemma jotain ihan muuta. Lisänä tuhdisti savunmakuista makkaraa ja sen kanssa samalta alueelta peräisin olevaa eläimellisen alkukantaista punaviiniä. Joka tietenkin sopi kuin nakutettu.

Sicapellen viinipaketissa on aina todellisia helmiä. Kannattaa maistaa viiniä ennen ruuan pöytään tuloa. Se saattaa olla suorastaan pahaa. Sitten ruuan kanssa se puhkeaakin kukkaan. Tämä viini ei potkinut vastaan yhtään. Väite saman alueen ruokien ja viinien yhteensopivuudesta sai meidät vakavasti harkitsemaan viininvalmistusta happamista pikku rypäleistämme. Sen viinin olisi pakko natsata täydellisesti kanipataan. Tai ehkä voikukkaviiniä oman pihan sadosta ja samoilla voikukilla syötettyä kania? Ei voi olla pahaa mitenkään, kun tämäkin makkara-viinipari oli näin hyvä!


Joo, kyllä minä ymmärrän, että ei se kuvassa paljon miltään näytä. Sinun on nyt vain uskominen minun sanaani.

Tuo leipä! Sen oli kuulemma Kaisa leiponut itse paikan päällä satavuotiaaseen juureen. Onnittelut Kaisalle, leipä oli maukasta ja mehevää ja rapeaa ja ihanaa oliiviöljyn kera grillattuna ja sitten myöhemmin ihan sellaisenaan, kirnuvoin kanssa.

Kun lopulta selvisimme cassouletin aiheuttamasta hurmostilasta ja kykenimme taas aistimaan jotain muutakin, esim. näkemään toisemme ja jopa puhumaan, aloimme epäillä, että tästä ei voi tarjoilu mennä kuin alaspäin. Ihme kyllä näin ei sitten käynytkään.

Jaahas, tästä näyttääkin tulevan pitemmänpuoleinen postaus. Onneksi valitsimme vain viiden ruokalajin illallisen ja jätimme juustotkin pois.

Minulla kävi myös tilatessa taivaallisen hyvä tuuri. Olin yksinkertaisuuden vuoksi väittänyt itseäni kasvissyöjäksi, mutta sanoin voivani kyllä syödä kalaa ja simpukoitakin. Tarjoilija oli jo lähdössä viemään tilausta keittiöön, kun tulin kysyneeksi, eiväthän heidän lihansa vain satu olemaan luomua. No kyllä sattuivat! On kuulemma joku muukin sanonut, että kannattaisi kertoa asiasta ruokalistassa! Tämän jälkeen minulle alkoikin käydä kaikki. Tarjoilija oli vielä niin tavattoman huomaavainen, että tarjosi mahdollisuutta vaihtaa tartar johonkin toiseen vaihtoehtoon. Hän varmaan arveli raa'an lihan voivan tuottaa vaikeuksia tällaiselle kukkahatulle. Todellisuudessahan minä olen seurueemme varsinainen raakalainen, jota joutuu sohimaan grillipihdeillä kauemmas, etten ahmisi pihvejä ennen kypsennystä. Mutta kauniisti ajateltu kuitenkin.


Otetaanpas sitten pikakelauksella. Muille tuli kampasimpukka-annos, mutta yksi simpukoita syömätön sai sen tilalle lohta (kuvassa). Kampasimpukoista ei ole kuvaa, mutta asettelu oli samanlainen. Keskellä oleva vihreä liemi on ilmeisesti surautettu vesikrassista. Se maistui ihanasti ruoholle, vaikkakin joidenkin mielestä tuosta voisi jättää ihana-sanan pois.


Marmorifileetartar oli päällystetty jollain sammakonkudun näköisellä, joka sittemmin paljastui tapiokahelmiksi. Isompia tapiokapalleroita käytetään taiwanilaisissa kuplajuomissa, joita alkaa saada länsimaistakin. Niihin on helppo imeyttää erilaisia makuja. Nämä maistuivat suunnilleen soijakastikkeelta.





Monesti tartarin tarjoajat eivät luota lihan omaan makuun, vaan koittavat peittää sen esimerkiksi pippurilla tai etikalla. Miksi sitten tarjota tartaria ollenkaan, kysynpä vaan. Tämä oli hyvä.

Koska söimme vain viisi ruokalajia, saimme valita turskan ja possunkyljen välillä. Herkullisen läskinen possu tarjottiin omassa liemessään lehtikaalin kera. Lehtikaali kirvoitti ihastuksen huudahduksia; koitanpa taas kasvattaa sitä ensi kesänä. Ei siitä kuulemma saa samanlaista kotioloissa, mutta onhan se hyvää silti, vaikka ei ihan juuri tällaista.



Turskahan ei varsinaisesti maistu miltään, mutta ennakkoluulot olivat turhia: siitä oli silti saatu maukas annos. Mukana pinaattia, 63-asteinen muna, sopivan happamia majoneesisöösejä ja ihanan rasvaisia ja suolaisia lantin kokoisia rapsakoita perunalettusia.







Jälkiruokana saatiin omenaterriiniä, kinuskikastiketta, jäätelöä ja paistettuja limpunmurusia. Tällä yhdistelmällä on suorastaan pakko onnistua. Kerran näinkin; Sicapellessä on nähty uhkarohkeitakin kokeiluja. Omena tarjoiltiin makuumme liian kylmänä. Näin saimme vähän kritiikkiä tähänkin kritiikkiin.



Koska Sicapellen lista vaihtuu omia aikojaan, pikku hiljaa, kuukauden päästä on jo puolet listasta jotain muuta.

Ei ole aivan mahdoton ajatus, että tuolla saattaisi käydä uudestaan. Nythän on sentään lotossakin jättipotti...





-----------------

Tervetuloa tämän ravintolakritiikittömyysblogin lukijoiden joukkoon, Mervi!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...