Sulevi

Sulevi tuli meille pellosta. Hän ilmestyi vapun tienoilla, asettui taloksi ja alkoi kiekua tässä pihassa. Paksu-Ukko hävisi noihin aikoihin jonnekin.

Emme ole varsin huolissamme äijän katoamisesta, sillä hän teki saman tempun viime vuonna ja ilmestyi sitten muina miehinä takaisin, kun talviruokinta alkoi. Lisäksi tässä blogissa on raportoitu kukkojen reviirinvaihdosta jo vuonna 2014. Ilmeisesti ei kovinkaan harvinainen ilmiö, siis. Jossain vaiheessa kanat tietysti jämähtävät paikoilleen, kun pesä on perustettu ja muninta aloitettu, mutta kukot näköjään voivat jatkaa reviirikiertoa senkin jälkeen. Sen syistä on paha mennä arvailemaan mitään, kun en ole kukko.

 Vasemmalla Sulevi, oikealla Paksu-Ukko. Erot kulmakarvoissa ja kauluksessa ovat aivan selvät. (Paksu-Ukko ei oikeasti ole kiiltävämpi kuin Sulevi, häneen vain sattui paistamaan aurinko, kun taas Sulevin muotokuva on otettu pilvisellä säällä.)

Paksu-Ukon kaulus on takaa kiinni.

Sulevin kaulus on auki. Tässä hän herrasmiesmäisesti kutsuu kanaa syömään varhaiskevään sesonkiherkkua. (En tahdo tietää!)

Heti, kun Sulevi oli ottanut paikan haltuunsa, hänen seuraansa lyöttäytyi Klenkka-kana, joka ei ollut tyytyväinen asemaansa Paksu-Ukon haaremissa.

Klenkka vähäsen ontui ja lisäksi hänen vasen siipensä repsotti tuolloin huhti-toukokuulla. Ehkä hän oli ollut läheltä piti -tilanteessa haukan, ketun tai auton kanssa, tai ehkä vammat olivat syntyneet kanojen välisessä tappelussa. Epäsopua oli selvästi ilmassa. (Huhtikuisessa iltahämärässä otetun kuvan oikeanpuolimmaisin suttu esittää kahta kanaa, jotka kyljittäin levittelevät toisilleen pyrstöjään uhkauseleenä. Seuraavaksi hypätään ilmaan vastakkain ja koitetaan kynsin raadella vastustajan maha auki. Ihan sama meininki kuin kukoilla.)

Komea Sulevi otti pian reviirin haltuunsa ja rupesi esiintymään isäntämiehen elkein.

Toukokuun kahdeksantena hänellä oli mukanaan Klenkan lisäksi toinenkin hurmaava neitokainen.

Mutta eipä aikaakaan, kun talon nurkalta kuului aivan vieras kiekaisu! Joku nuori leveäkauluksinen tyyppä juoksenteli kanojen perässä ja kiekui ihan tässä näin kuin kotonaan. Sulevi taas nähtiin kuljeskelemassa kaukana kylän idänpuoleisilla pelloilla jonkun kanasen kanssa. Tilanne alkoi riistäytyä fasaanintarkkailijan käsistä.

Kesäkuun viidestoista. Kuka nyt karjuu pihassa?

- No minä, etkö tunnista? Tämä onkin taas sellainen piilokuva!

- No Sulevihan se tässä! Päätin tulla takaisin, enkä minä oikeastaan koskaan poissa ollutkaan. Se nuori koltiainen vain luuli tätä vapaaksi reviiriksi, kun olin tuolla rajaneuvotteluissa laajentamassa tiluksiani ja ajamassa muita etujani. Hätistin pois sen sällin, kun sinä et huomannut. En minä kukkoja pelkää, mutta muita vaaroja kyllä tarkkailen valppaasti.

- No niin, voit tulla esiin ottamaan aurinkoa, ei näy haukkoja!

- Ei sitten saatu tipuja tänä vuonna, mutta onhan mukavaa myös kuherrella rauhassa ihan näin kahden kesken. Ei se suvunjatkaminen ole minulle niin tärkeää, minä tykkään sinusta ihan muuten vain!

Sulevilla onkin laajat tilukset. Ei ole tiedossa, pitääkö hän vielä itäisiä peltoja hallussaan, mutta ainakin etelässä ja lännessä hän retkeilee varsin pitkälle ja kiekuu rajoillaan voittoisasti.

- Hyvää kesäpäivänseisausta kiekaisen teille täältä meiltä!

Kukkoja jäi yli

- No heissan ja hyvää toukokuuta! Minulla olisi sinulle taas sellainen kiva piilokuva. Viime kerralla olivat kuulemma liian vaikeita, joten nyt laitoin vain yhden, sopivan helpon ja muutenkin mukavan.

- Arvaa, mikä komea eläin kulkee pellossa!

- Oikein arvattu, minähän se siinä! Olitpa taitava!

- Olen tässä aika lähellä oman reviirini rajaa. Sen verran omalla puolella, että jos tässä joku kiekuu, niin se olen minä. Tuolla kauempana pellolla kulkee noita nuoria kukonpoikamiehiä, naapurin äijän ja minun alueiden välisellä turvavyöhykkeellä. Saavat ne siellä olla, kunhan eivät ylitä rajaa.

- On niistä hyötyäkin joskus. Jos vaikka tulee ilmahyökkäys tai muu vaara, on enemmän silmiä tarkkailemassa. Pojat kyllä varoittavat heti, jos jotain erikoisempaa liikkuu näillä tienoin. Ja enpähän ole ainoa maalitaulu tällä pellolla.

- Huomaat, että pystymme elämään rauhallisesti rinnakkain, kun kukin tietää paikkansa. Joskushan nuo pojat tietysti yrittävät tänne minun puolelleni joko pahat mielessä tai ihan vain läpikulkumatkalla. Mutta oli syy mikä hyvänsä, viisumia ei myönnetä. Saavat ne kyllä lentävän lähdön! Tuolla peltokaistaleellaan ne minun puolesta voivat olla ihan vapaasti ja mellastaa miten haluavat.

- Pitäähän poikien harjoitella. Pullistelevat siellä nyt toisilleen, sillä kanoja ei heille riitä.

- Kanat nimittäin asuvat mieluummin täällä minun pihallani.

- En sitä ihmettele yhtään. Minähän olen kuitenkin kaikkein pulskin ja tyylikkäin.

------------

Sirkku Heinonen, kiva kun liityit tämän blogin lukijoiden tasokkaaseen joukkoon!

Suojaväri

- Heipä hei, sinä siellä näytön toisella puolella! Juu, kyllä minä näen sinut! Nyt olisi tosi hyvä, jos katselisit tämän jutun mahdollisimman isolta näytöltä, sillä luvassa on piilokuvia. Minä tiedän, että sinä tykkäät niistä tosi paljon. Kännykän näytöllä vaan ei onnistu, ja haluathan saada onnistumisen elämyksiä, mitä, etkös vaan haluakin. Noniin, iso näyttö kehiin ja sitten eteenpäin!

- Tässä olisi piilokuva, ole hyvä! Kuvassa olen tietysti minä ja sitten vielä kaksi rouvistani. Napsauta kuvaa, jotta saat sen niin isoksi kuin mahdollista. Löysitkö meidät kaikki?

- Jos minä vähän nostan päätäni, ettei mene liian vaikeaksi. Meillä fasaaneilla kun on vaan kerta kaikkiaan niin hyvä suojaväritys. Ja rouvathan ovat molemmin puolin, aivan näkösällä. Minä ainakin olen erittäin hyvin perillä siitä, missä he sijaitsevat.

- Jospa ensin keskittyisimme tuohon alarinteessä tonkivaan rouvaan. Joko näkyy?

- Tässä!

- No, minä voin tulla itse näyttämään sinulle tämän ylemmän rouvan. Tuossa noin, heinikossa. Eikö hän olekin hurmaava!

- Tähän väliin voitaisiin laittaa meistä yhteispotretti. Valokuvaaja on yrittänyt tehdä meistä näkyviä, mutta olisihan sen muutenkin huomannut, että minä olen ihan onnesta soikeana. Eikö?

- Minulla on tapana seistä vartiossa, kun rouvat ovat syömässä. Tällä lailla, tumput suorana ja silmät apposen auki vaarojen varalta. Se luo rauhallisen ruokailutunnelman.

- MInun itseni ei tietenkään tule kovin paljon ruokailtua näin keväisin.

- Maltan seistä asennossa niin kauan, että tilanne vaikuttaa varmasti täysin turvalliselta. Esimerkiksi nyt rouvat vetäytyvät pöheikön suojiin tuon kiekumakasan taakse. Kiekumakasa oli jo menossa kokkoon, mutta jäi kuitenkin odottamaan seuraavaa, koska minä vielä välttämättä tarvitsen sitä. Sen päällä voi kiekua, sen taakse voi suojautua. Saa olla melkonen haukka, joka heidät tuolta nappaa!

- Tämä tarkoittaa, että ehdin itsekin hieman einehtiä.

- Avoimessa maastossa tietenkin vartioin valppauteni herpaantumatta hetkeksikään, tai ainakin melkein. Ihanat emäntäni ovat tässä aivan suojattomina ja kaikkien näkyvissä. Mutta enköhän minä kuitenkin onnistu kiinnittämään mahdollisten saalistajien huomion ensisijaisesti itseeni. Se on kukon tehtävä. Muitakin töitä minulla toki on, mutta kaikki ei mahdu mukaan. Ehkä kerron niistä lisää toisella kertaa. Nähdään. Jos muistat pitää silmät auki.

-------------------

Hei Mats! Tervetuloa mukaan Keskeneräisen blogin lukijaksi!

Feikkiuutinen!

- Päivää, hyvä lukija ja fasaanien ihailija! Nyt on kyllä pakko ilmoittaa, että tällä meidän elämästämme kertovalla sivustolla on julkaistu feikkiuutinen. Aivan pöyristyin, kun luin tuon edellisen päivityksen. Etteikö muka näy kukkoja! Valetta! Naurettavaa! Surullista!

- No ehkä tosiaan on tullut vietettyä enemmän aikaa tuolla naapurissa, mutta heti kun luin, ettei täällä muka ole pitkään aikaan kukoista kuulunut rääkäisyäkään (ja että tässä ravintolassa käy paljon söpöjä sinkkukanoja), päätin palata vanhoihin kotimaisemiin.

- Tämä tapahtui siis todellakin välittömästi 3.3., ja olemmekin paheksuen ihmetelleet, miksei feikkiuutista ole ripeämmin oikaistu.

- Jotkut kollegatkin sattuivat lukemaan saman uutisen ja reagoimaan siihen, joten meitä tuli tänne saman tien vähän useampikin. Ehkä Keskeneräinen valokuvaaja tuolla ikkunan takana on siksi pantannut oikean tiedon julkaisua, kun on yrittänyt tutkivan journalismin keinoin selvittää, kuinka monta meitä oikein onkaan. Sehän ei käy ihan helposti, en nimittäin pidä tungoksesta täällä omassa kantapaikassani!

- Liian tuttavallisiksi heittäytyvät tulokkaat saavat väistää tukka pystyssä juoksemalla. Se on minusta aina hassun näköistä.

- Sitten nuo nuorukaiset vielä väistävät toisiaankin, eli ne joutuvat juoksemaan aivan yhtenään. Ei mikään ihme, että pysyvät hoikkina. Minä sen sijaan pidän paikkani ja vain pulskistun ja komistun.

- Säiden lämmetessä tänne lappaa lisää porukkaa. Sinä, joka olet seurannut tätä blogia jo kauan ja osaat siis fasaanikukontunnistuksen alkeet, huomasit heti, että tuo kaulukseton kaveri on uusi. Aika kiiltävä... mutta ei se minulle pärjää!

- Ei noista nuorista laiheliineista todellakaan ole minulle mitään vastusta. Päätinkin tehdä asian selväksi jo näin alusta alkaen ja julistaa tämän valtakunnan omakseni, ettei tule mitään kyselemistä sitten, ja muut kukot voivat hyvissä ajoin alkaa etsiä itselleen omia alueita jostain kauempaa.

- Kas näin se kuninkuus ilmoitetaan: kaikuva fanfaari...

- ... ja päälle rumpujen päristys (siivillä). Tehty! Täten julistan tämän valtakunnan ja kaikki sen alueella olevat prinsessat valtaherruuteni alaisiksi.

- Noh, jos ihan totta puhutaan, prinsessat päättävät tietysti itse, mutta ainahan sitä voi julistaa silti.

--------------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan Keskeneräisen mäen tarinoita, Anneli A!

Fasaani tanssii

Joskus on vaan ihan pakko.

Täällä taas

- Nonih, täällä sitä ollaan Keskeneräisen talviravintolassa. Onneksi löysimme paikalle ennen kuin ruoka loppuu; täällä näyttää olevan kuokkavieraita aivan mahdottomasti, hmph! Kuulemma on joskus ennenkin ollut tässä blogissa kuvia samasta aiheesta. Syy ei suinkaan ole meidän. Me emme koskaan toista itseämme. Meillä on joka aamu tuore näkökulma!

- Tässä olemme siis Eppu, Heppu ja minä.

- Ja lisää sakkia saapuu paikalle.

Hetkinen vain (huutaa Keskeneräinen)! Keitäs nämä eput ja heput ovat? Minä tein viime talvena aivan valtavan työn kun laadin virallisen kukkorekisterin tarkan dokumentoinnin perusteella! (Katso täältä numeroa napsauttamalla kukkorekisteri, osat 1 ja 2.) Tunnistin Ukon ja Paten ja Eikan ja Urmaksen ja Vekan, muiden muassa. Ei täällä silloin ollut mitään eppuja. Nämä ovat ihan uusia kukkoja. Menikö koko työ aivan haaskuun?! Mistä nämä tänne tulivat?

Tämä arkistoijan painajainen alkoi jo kuukausi sitten:

Lokakuun alussa pihaan pölähti yhtäkkiä tusinan verran täysin tuntemattomia fasaaneja, kukkoja ja kanoja. Kukot olivat kiiltäviä ja komeita mutta vieraita. Vaikka olivatkin kuin kotonaan.

Lähemmin tarkasteltuna osalla oli merkillisiä valkoisia kohtia naamassa. Ihan kuin meidän... pikku... tipuilla!

Komeat kukot olivatkin samaa poikuetta, joka tässä on taaperrellut koko loppukesän. Uusissa vaatteissa vain.

Joillakin oli vielä hieman puutteita asussaan. Esimerkiksi kaikki eivät olleet ehtineet kasvattaa täysimittaista pyrstöä. Kuka minkäkin kohdan oli jättänyt viimeiseksi.

He olivat kyllä selvästi itselleen aivan tutuilla paikoilla. Herrajjestas, onkos siinä meidän Petteri lempioksallaan? Oletpas sinä kasvanut!

Tämä asettaa minut nyt pulmalliseen tilanteeseen: aloitanko arkistointityön alusta, kuvaan ja kuvailen, seuraan ja kirjaan ja ehkä kevääseen mennessä olen saanut luoduksi uuden, ajantasaisen kukkorekisterin...

Tai ehkä minä vain kuvaan.

-------------

Marika T! Tervetuloa seuraamaan fasaanien toilailuja ja muuta mielenkiintoista, mitä keskeneräisellä mäellä on kesken!