sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Chimichurri

Ehkä on häväistystä sanoa tätä chimichurriksi. Tai edes pestoksi. Sama idea kuitenkin. Otetaan jotain vihreää ja hyvää öljyä, hienonnetaan. Syödään.


Tässä eilisessä versiossa oli muistaakseni vuohenputkea, voikukkaa, ruohosipulia, nuoria valkosipulin varsia, basilikaa, rosmariinia, timjamia, lipstikkaa, saksankirveliä, vuorisuolaa, oliivi-, saksanpähkinä- ja rypsiöljyä sekä valkoviinietikkaa.

Oikeassa chimichurrissa kyllä kuuluisi olla persiljaa ja korianteria, mielellään chiliäkin.

Pestossa taas basilikaa, pinjansiemeniä ja parmesaania.

Mutta ihan sama: vihreää öljyistä sössöä, hyvää.

Itse asiassa salaatissa oli aika paljon samoja ainesosia. Vuohenputkea oli runsaasti. Kyllä meillä on hyvä piha! Valtavasti upeita ravintokasveja vuohenputkea, voikukkaa ja nokkosta.

chimichurri ja paistettu ahven

Argentiinalaiset syövät chimichurria grillatun naudanpihvin kanssa. Pihvi ei sitten tarvitsekaan muita mausteita kuin suolaa.

Meillä grillattiin täytettyjä herkkusieniä luomupekonikääreessä. Joskus ajattelen, että tuonne omenakellariin voisi perustaa sienimön...


Mutta nyt ei jouda koneella istumaan. Kylvöhommiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...