Päivän trumppaus

Yhdysvaltain tämänhetkinen presidentti kielsi maahantulon eräiden muslimienemmistöisten maiden kansalaisilta (kuvassa punaisella). Maiden valintaan eivät vaikuttaneet presidentin tornitalot, golfkentät tai muut investoinnit tai liikesuhteet (kuvassa keltaisella). Presidentin liiketoimet nimittäin eivät saa vaikuttaa hänen politiikkaansa.

Kuva: https://www.bloomberg.com/graphics/2017-trump-immigration-ban-conflict-of-interest/

Maahantulokieltoa perusteltiin 11.9.2001 tehdyllä terrorihyökkäyksellä, josta otti vastuun Al-Qaida. Hyökkäykseen liittyneet maat eivät kuitenkaan ole kieltolistalla.

Lähde: https://twitter.com/roguepotusstaff

Samana päivänä, jolloin presidentti allekirjoitti maahantulokiellon ja pysäytti Yhdysvaltojen pakolaisohjelmat, häneltä pääsi tällainenkin julistus (korostus minun):

The White House

Office of the Press Secretary

For Immediate Release

January 27, 2017

Statement by the President on International Holocaust Remembrance Day

“It is with a heavy heart and somber mind that we remember and honor the victims, survivors, heroes of the Holocaust. It is impossible to fully fathom the depravity and horror inflicted on innocent people by Nazi terror.

“Yet, we know that in the darkest hours of humanity, light shines the brightest.‎ As we remember those who died, we are deeply grateful to those who risked their lives to save the innocent.

“In the name of the perished, I pledge to do everything in my power throughout my Presidency, and my life, to ensure that the forces of evil never again defeat the powers of good. Together, we will make love and tolerance prevalent throughout the world.”

Lähde: https://www.whitehouse.gov/the-press-office/2017/01/27/statement-president-international-holocaust-remembrance-day

Notta rakkautta ja suvaitsevaisuutta vaan koko maailmalle, ja ihan pokerinaamalla.

Saatan julkaista trumppauksia toistekin, taikka sitten ei. Se tekee sen itse.

Ruisleipä ja sivupolut

Ruisleipä valittiin 100-vuotiaan Suomen kansallisruuaksi. Onnea, ruisleipä!

kuva: Wikipedia

Ongelma Suomessa on, mistä hitosta sitä ruisleipää saisi. Kaupassa on hyllytolkulla ruisleivän nimellä myytäviä väärennöksiä. Oikeaa saa etsiä joukosta. Vinkki: Vaikka nimessä lukisi "reilu" tai "aito" tai "täysjyvä", se ei takaa ettei kyseessä olisi huijausleipä.

Suomen suosituin "ruisleipä" on oman ilmoituksensa mukaan Vaasan Ruispalat. Nehän sisältävät vehnäjauhoja, perunahiutaleita ja vehnägluteenia. Ei ole minun ruisleipäni.

Pahempaakin on. Fazerin Puikula "täysjyväruis" -leivässä on vehnäjauhojen lisäksi erilaisia maltaita ja mallasuutteita. Täysjyväruista on 45% tuotteesta.

Samaa sotkua on Oululaisen Reissumies. Oululaisella on erikseen Reissumies Tosi Ruis (Keskeneräinen ei vastaa tuotenimen kirjoitusasusta!), jossa on myös maltaita, mutta ne ovat sentään ruismaltaita.

Eikä tässä vielä kaikki. Vilkaise vähän tuoteselosteita kaupassa, niin kauhistut. "Ruisleipiin" tungetaan vaikka mitä, jopa siirappia! Olemmeko muka ruotsalaisia? Siltä vähän vaikuttaisi.

Kotipaikkakunnallasi saattaa toimia paikallinen pikku leipomo, joka tekee oikeaa ruisleipää. Siis sellaista juureen leivottua leipää, johon on käytetty ruista (ei maltaita!), vettä ja suolaa.

Koska en ole ruuan suhteen mitenkään vaatelias, hyväksyn ruisleivässä myös hiivan ja kuminan. Mutta siinä menee raja.

Jos ei paikallista leipomoa löydy, suosittelen Perheleipuri Salosen ruisleipiä, joita saa eri muotoisina lähikaupastasi. Ne ovat hyviä.

Voit myös leipoa ruisleipäsi itse. Sikäli mikäli yleensä syöt leipää; nykyäänhän on muodikasta vältellä kotimaisia viljoja, oli intoleranssia elikkä ei.

Siinä on se huono puoli, että ravintoloiden ja leipomoiden tarkkaavaisuus herpaantuu. Kun joka toinen asiakas sanoo, ettei syö vehnää, asiaan ei osata suhtautua sen vaatimalla vakavuudella. Suuri osa gluteenittomiksi ilmoittautuvista ei saa oireita, vaikka keittiössä sattuisi pikku vahinko. Joukossa on kuitenkin niitä, joiden terveydelle jauhonhivenkin tekee pahasti hallaa. Miten erottaa keliaakikot joukosta? Kuka jaksaa olla jatkuvasti niin tarkkana kuin pitäisi?

Sama koskee kaikkia allergioita. Jos ihminen ei tykkää porkkanasta, miksi pitää sanoa että on porkkanalle allerginen, vaikka ei ole? Miksei voi sanoa ettei halua syödä porkkanaa, koska ei pidä siitä? Onko se ravintolalle ongelma, että ihminen kertoo mitä haluaa, jotta voi saada miellyttävän ruokaelämyksen? Jaa... ehkä se on. Ainakin laitosruokalalle.

Viisainta siis pysyä vain kotona ja tehdä kaikki ruuat itse alusta asti. Edelleen.

kuva: maxpixel.freegreatpicture.com
Ei vaan, oikeesti omasta keittiöstä ;)

Huutoa suviyössä

Meitä on sellaisia, jotka emme ole niin taitavia nukkumaan kuin jotkut muut. Paitsi aamupuolella minua kyllä nukuttaa lahjakkaasti.

Moninaisten muiden nukkumisneuvojen muassa kerrotaan, että makuuhuoneen pitää olla hyvin tuuletettu, pimennetty ja hiljainen.

Tuuletuksen takaamiseksi ikkuna on auki. Tämä jo sinällään häiritsee pimennystä, kun verhot heiluvat. Etenkin se häiritsee hiljaisuutta.

Linnut eivät auta yhtään!

Mustarastas on aloittanut uudestaan loilotuksensa, lienee silläkin jo ensimmäiset poikaset pullautettu pesästä, mutta ei se minua haittaa. Eikä satakielikään, mokoma huutonokka, koska älyää öisin pysytellä tuolla hieman kauempana joenrantapusikossa. Punarintakin liruttelee iltayöllä, vaikka sen olisi pitänyt tukkia turpansa jo kuukausi sitten. Tänä vuonna eivät aikataulut päde. Mutta kyllä minä sen punarinnan kestän ja nukahdan ihanasti jo hieman puolenyön jälkeen.

Mikäs on pesiessä, kun kirvoja ja muita öttiäisiä riittää!

Räkättirastaiden pesintä on onnistunut yli äyräiden, ja nyt on nuoria räksiä joka puolella. Asun rintamamiestalon yläkerrassa, ja molemmissa päädyissä on ikkunat auki aiemminmainitun tuuletuksen vuoksi. Nykyisten räksäsuhdanteiden vallitessa riittää räkättävä ja kitisevä joukkio kummankin avoimen ikkunan taakse. Emolinnuilla on jo uusi pesintä menossa, ja silloinhan täytyy metelöidä minkä kerkiää, ilmeisesti. Koska ilma on päivisin muutenkin niin täynnä lintujen huutoa, etteivät räkätit koe erottuvansa kyllin selvästi, ne ovat ratkaisseet ongelman aloittamalla silloin, kun on vähemmän kilpailua: Varttia vaille kaksi, yön pimeimmällä hetkellä.

Töpöhäntäinen pentu vaatii vielä cateringia.

Kirjosieppo laulaa nyt vasta ensimmäisiä kierroksia, ja sitäkin kiihkeämmin. Aloittaa klo 03.19 ja jankuttaa säettään siitä lähtien 12 kertaa minuutissa eli joka viides sekunti. Tulin kellottaneeksi tämän suorituksen. Ihanin laulupuu on siinä minun ikkunani takana, tietysti.

Mainitsin aikaisemmassa postauksessa käen, joka kukahtaa aina vain kerran. Se olikin vasta äänen avaus. Heti kun käki käänsi kalenteristaan esiin kesäkuun, siitä sukeutui varsinainen yökukkuja. Nyt se kokeilee ennätyksiä: jaksaako kukkua tauotta aamukolmesta neljään? (Jaksaa!)

Talitiaisista osa ruokkii jo poikasiaan puiden oksille ja suunnittelee toista pesintää, nimittäin ne jotka huutavat ti-tyy, ti-tyy ja tiit-tiit-tiit. Sillä, joka huutaa tyyt-titi-tyyt-ti, on vielä poikaset pesässä. Kiireestä päätellen ei enää kauan.

Talitiaisten jälkeen aloittaa fasaani klo 3.30, mutta ei enää jaksa rääkyä kovin tiheään. Poikaset lienevät jo kuoriutuneet.

Pikkuvarpuset yhtyvät kuoroon heti perään, ja niistä sitä rähinää lähtee! Isot poikaset lentelevät helminauhana emojen perässä ja vaativat ruokaa römeällä äänellä. Vanhemmat linnut suunnittelevat jo uusia valloituksia ja huutelevat toisilleen tarjouksia ja uhkauksia.

Peipponen aloittaa klo 04.10, siinä on säädyllinen lintu joka antaa ihmisten nukkua pitkään. Ja kaunis laulu, miksei sitä kuuntelisi, vaikka ehkä kuitenkin mieluummin hieman myöhemmin.



Sepelkyyhky alkaa käheän huhuilunsa klo 04.21. Ei se siinä vaiheessa enää juuri haittaa. Huutakoon.

Kurkiin sen sijaan kyllä herää makeimmilta aamu-uniltakin. Hieno, kantava ääni on niillä.

Jäikös minulta joitakuita mainitsematta, no voi anteeksi. En minä voi kaikkia huudosta tunnistaa. Sellaisen ihmeen saatan vielä mainita, että viime vuonna tässä pesinyt järripeippo tykkäsi paikasta ja tuli tänä vuonna uudestaan. Lappiin ei vissiin mahtunut tai jotain. Tänne se sopii viherpeippojen väleihin ryystämään, nekin nimittäin ovat uudelleen alkaneet möykätä.

Taas linnut laulujaa-an-sa visertää kauniisti, kuten virressä niin ihanasti veisataan. Onhan se hyvä että joitakuita laulattaa. Ja minä voin aina ottaa päikkärit.

Kolmas rintasyöpä

Olen pikkuhiljaa muokannut itselleni uutta minäkuvaa, tyyliin "sankarillinen taistelija selätti kaksi rintasyöpää". Sitten tuli mieleen, että oikeastaanhan niitä rintasyöpiä on ollut kolme! Kolmas oli ensimmäinen, ja se hoitui aika vähin äänin, sitten kun lopulta hoitui.

kuva: robesauer.deviantart.com

Muuten tuon sankari-minäkuvan kanssa on ollut vähän hankaluuksia, kun kävin taistelut mukavasti makuuasennossa ja kaiken varsinaisen työn jätin ammattilaisten huoleksi. Minä pääsin helpolla, eihän se suinkaan kaikilla näin mene. Mutta kyllä syövällä on hyvä status, sillä saa itselleen sankarin maineen vaikkei niin olisi ansainnutkaan. Jos työpaikalla kertoisi sairastavansa vaikka masennusta tai alkoholismia, veikkaan ettei saisi yhtään niin paljon rispektiä ja jaxuhaleja.

Mutta se kolmas rintasyöpä sitten, tai siis ensimmäinen.

Siitä on nyt jo yli kymmenen vuotta, kun löysin ihan klassisen kyhmyn rinnastani. Asuin silloin vielä syvemmällä maaseudulla kuin nyt, joten suunnistin kirkonkylän pikkuiseen terveyskeskukseen. Siellä olikin vallan uskomattoman pätevä keikkalääkäri käymässä, ensi töikseen rempaisi nurkkakomerosta ultraäänilaitteen, lurautti geeliä ja alkoi tutkia. Diagnoosi oli hyvänlaatuinen rasvapatti, kontrolli vuoden päästä, kiitos näkemiin.

kuva: pixabay

Onko tuommoisia oikeasti? Mikä valelääkäri mahtoikaan olla. Sen verran omatuntoa sentään, että määräsi kontrolliin, jos vuoden päästä olisin vielä hengissä ja sattuisi oikea lääkäri kohdalle.

No, vuotta myöhemmin asuin jo täällä ja matkustin oikein kaupungin terveyskeskukseen. Siellä päättivät ottaa ohutneulanäytteen. Tunkivat ja työnsivät sitä neulaa, mutta rinta oli kuin sementtiä. Sattui aika paljon. Lopulta luovuttivat, kai siitä jonkunlainen näyte saatiin, ehkä. Tuloksia sopii sitten tulla kuulemaan parin viikon päästä.

Joku tyttö niitä papereita sitten tavaili - kai sen on ollut pakko olla lääkäri? - ja ilmoitti minulle, että näytteessä ei ollut syöpäsoluja joten kassan kautta kotiin, uusintakontrollia ei tarvita.

kuva: flickr

Minulle on sittemmin kirkastunut, että patologin vastaus oli oikeasti: näyte on riittämätön, tosin kumpikaan näytteen soluista ei nyt sattunut olemaan syöpäsolu. Olisi tarvittu kunnollisen kokoinen näyte, että siitä olisi voinut lausua jotain.

Vähän siitä jäi silloinkin sellainen epävarma olo, mutta kun selvällä suomenkielellä sanottiin ettei tarvitse tulla enää, pitäähän sitä asiantuntijaa uskoa.

Vuosien päästä, kun samasta rinnasta oli löydetty vallan toisenmallinen syöpä, näkyi tietysti se pattikin kuvauksissa, ja minä aina raportoin löytäjille että se on tutkittu ja hyvänlaatuiseksi todettu. Kun sitten makasin tokkuraisena sairasvuoteella rinnan poiston jälkeen ja lääkäri pläräsi vierellä patologin raporttia, hän mainitsi ohimennen: "Niin se pattikin oli sitten muuten syöpä."

kuva: Wikipedia

No eipä siitä koskaan mitään sen kummempaa kehkeytynyt. Kiittäisinkö tästä julkista terveydenhuoltoa?

Juho ja Ville perivät

Juho ja Ville ovat serkukset. Sattuneesta syystä tunnen kummankin aika hyvin, joten voin tässä paljastaa ehdottoman luottamuksellisia asioita heidän elämästään, vain sinulle. Älä kerro kellekään!

Suvussa kulkee perintönä alttius erilaisille riippuvuuksille. Juhon ja Villen isät Jukka ja Pekka olivat veljeksiä, ja Villen isässä Pekassa tuo taipumus tuli paremmin näkyville. Isät olivat rikkaan Erkin poikia ja kumpikin sai hyvän lähdön elämään. Jukalla oli maitotila, Pekalla munituskanala. Maitotila menestyi, kanala ei. Pekka ei pystynyt investoimaan uudistuksiin eikä edes pakollisiin korjauksiin, kun kaikki liikenevä ja vähän ylikin meni pelaamiseen. Vaimo lähti. Kanalan myyntitulot eivät riittäneet velkojen maksuun.

Jukka ja Pekka (Wikimedia)

Ville oli kuitenkin jo poikasena eläinrakas. Kun kanala oli mennyt, hän autteli setänsä maitotilalla. Juhon vanhemmat uskalsivat jättää serkukset vastuuseen tilasta ja lähteä kerran elämässään Kanarian saarille kahdeksi viikoksi, vaikka pojat olivat vasta maatalouskoulussa. Silloin oli hyvä, että Ville oli käytettävissä. Lehmät olisivat pariinkin kertaan jääneet lypsämättä ja hoitamatta ilman Villeä, kun Juho makasi tuvassa parantelemassa päänsärkyään oluella.

Mutta pojat perivät vanhemmiltaan muutakin kuin riippuvuuksia. Nimittäin Juho perii, koskapa Suomessa ei voi periä velkaa.

(Jatkossa kuitenkin perimys EU:ssa määräytyy vainajan asuinmaan mukaan, niin että jos epäilet perittäväsi rilluttelevan Aurinkorannalla velaksi, koita houkutella hänet kotiin kuolemaan. Espanjan lain mukaan velkakin periytyy. Tämä ihan vaan vinkkinä.)

Ville ja Juho (Pixabay)

Erkin pojanpojista Juho siis saa menestyvän lypsytilan, Ville ei onneksi peri mitään. Nyt vain odotamme, kuinka kauan Juho pystyy pitämään tilansa ja ovatko eläinsuojeluviranomaiset ajan tasalla. Villellä olisi kyllä ollut edellytyksiä tilanpitoon, mutta hän teki pahan virheen isäänsä valitessaan ja on nyt siis köyhä. Tai köyhä ja köyhä, mutta ei hänellä opinnot päätettyään kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia ostaa maatilaa koneineen ja eläimineen.

Millä tavalla tämä on reilua?

No periminen on... Sitähän varten ihmiset tekevät työtä ja ponnistelevat, että saavat lapsilleen helpomman elämän. Jos ei perintöä voisi jättää lapsilleen, kukaan ei tekisi mitään. Sukupolvenvaihdos yrityksissä ei onnistuisi  ja lopulta kaikki yritystoiminta loppuisi tai siirtyisi ulkomaiseen omistukseen.

Hesarin pääkirjoitussivulla luki tänään, että ellei perintö sisällä muuta varallisuutta kuin osakkeita, perillinen saattaa joutua myymään osan niistä perintöveron maksamiseksi, mikä voi tuntua kohtuuttomalta.

Jos isällä oli kymmenen osaketta, voi tosiaan tuntua kohtuuttomalta, että poika saa ilmaiseksi vain yhdeksän. Varsinkin naapurin pojasta, joka ei saa mitään. Mutta hän on väärässä. Mitäs syntyi sinne naapuriin. Päinvastoin: koska hän on kateellinen siitä, että toinen sai perinnön, perintövero on kateusvero ja se pitäisi poistaa kokonaan.

Ihan samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin kateutta herättäviin asioihin liittyvät verot. Luksusautojen autovero on kateusvero, siis poistettava. Samoin ainakin hienompien kiinteistöjen kiinteistövero ja isojen pottien osinkovero.

Jos tämän kirjoituksen nyt sattuu lukemaan joku edellisen sukupolven miljonäärisukulaiseni, selvennän sen verran etten suinkaan tarkoita että minut pitäisi tehdä perinnöttömäksi! Tietysti on oikeus ja kohtuus, että jos onnistun elämään teitä kauemmin, rahat kierähtävät tänne. Olen ansainnut joka sentin. Ihan omassa tahdissa vaan. Tämä oli tarkoitettu enemmänkin sellaiseksi yleisluontoiseksi ja erittäin teoreettiseksi pohdinnaksi, tai sanokaamme hämmästelyksi, sinne ja tänne. Minullahan nyt on aina tapana ihmetellä ihan selviä asioita.


--------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan näitä keskeneräisyyksiä, Maria Lindholm!

Hankala vieras

Kesävieras tuli Keski-Euroopasta. Hän oli sellainen vanha puolituttu, oli käynyt Suomessa ennenkin, ja silloinkin viipynyt ystäväni (jatkossa S) luona melko pitkästi.

Vieras (jatkossa V) oli ilmoittanut tulevansa tällä kertaa useammaksi viikoksi ja viettävänsä juhannusta S:n kanssa missä tahansa tämä sitä viettäisikin. Valitettavasti S joutui ilmoittamaan olevansa itse lähdössä maasta juhannuksen alla, joten vierailu olisi pakko supistaa yhteen viikkoon.

Onneksi V oli sattunut kerran wellness-seminaarissa kahvitauolla istahtamaan jonkun suomalaisen pöytään, ja yhteystietojakin oli vaihdettu. Juhannusviikon majoitus oli siis järjestyksessä.

kuva: Pexels.com

V:llä oli mukanaan isot pakaasit, mutta niiden sisältö jäi arvoitukseksi, sillä hän pyysi S:ltä käyttöönsä paitsi normaalit pyyhkeet ja lakanat, myös sampoot, muotovaahdot, hammastahnat ja deodorantit sekä kaikki muut mahdolliset ja mahdottomat hygieniatuotteet.

S oli tällä kertaa varautunut V:n tuloon hankkimalla erinäisiä elintarvikkeita, joita ei itse käytä lainkaan, mutta joiden puutetta V oli edellisellä käynnillään valittanut. S, itse kahvi-ihmisiä, oli toki aikaisempaakin vierailua varten ostanut useita teelaatuja, mutta ei ollut ymmärtänyt varata kamomillateetä. V oli tästä kärsinyt kovin. Nyt oli siis kaapissa kamomillaakin.

Harmi kylläkin, V olisi halunnut tällä kertaa yrttiteetä. Kamomilla ei ole yrtti. Hän kärsi taas kovin. Korvaukseksi hänelle piti keittää ja jäähdyttää vettä, jonka joukkoon sitten puristettiin sitruunamehua.

kuva: wikimedia.com

V:n ravitsemusguru oli myös kieltänyt häneltä leivänsyönnin. S:n hankkima edustava valikoima juureen leivottuja luomuleipiä jäi koskematta. Kielto ei kuitenkaan estänyt V:tä syömästä paketillista hapankorppuja yhdellä istumalla tai puputtamasta mielin määrin makeita leivonnaisia.

V ilmoitti, että S:n olisi pidettävä makuuhuoneensa ovi suljettuna, sillä hänellä on tapana aamuisin hymistä ja soittaa instrumenttiaan tunnin ajan. Instrumentti oli jonkinlainen huilu tai pilli. Sitä hän sitten todellakin aamuisin puhalteli makuuhuoneen suljetun oven takana. Ja hymisi.

V:llä on lisäksi nykyään tapana ensimmäiseksi aamulla huuhdella suunsa ruokaöljyllä. S pystyi vastaamaan yllättävään pyyntöön tarjoamalla kaapistaan sekä kylmä- että lämminpuristettuja öljyjä, rypsiä ja oliivia, luomuakin, mutta V otti kärsivän ilmeen:  siis eikö todellakaan ole auringonkukkaöljyä?

V halusi viettää koko sunnuntain aamusta myöhäiseen iltaan kylmässä ja sateisessa Helsingissä. Hän olisi halunnut kahvilaan, mutta ne olivat kiinni. Mikään S:n ehdottama ravintola ei käynyt; V:llä oli tiedossa hyvä paikka, josta saa kiinalaista kympillä, ja annokset ovat niin isot että ne voi jakaa kahdelle. S yritti kovasti keksiä mielenkiintoista tekemistä, mutta päivästä tuli erittäin pitkä. Samoin kuin viikosta.

kuva: pixabay.com

Onneksi V aina välillä innostui jostain paikasta, jossa hän tunsi henkien läsnäolon: kallioseinämästä, siirtolohkareesta, kuopasta maassa. Silloin hän juurtui paikoilleen, alkoi viittoilla käsillään laajoissa kaarissa ja hymistä ääniä, jotka hänelle siinä hetkessä annettiin.

Olihan se ehkä vähän noloa. Kohtaus saattoi kestää kolmekin varttia. Mutta toisaalta, miksikäs ei.

kuva: wikipedia.org

Puheenaiheet eivät kuitenkaan käyneet vähiin viikon aikana. V puhui miehestään. Kylläpä hänessä riittikin huonoja puolia! Niin monipuolisesta miehestä S ei ollut koskaan kuullut, eikä halua enää ikinä kuullakaan. Ihmeellistä, että V oli aikoinaan ylipäänsä mennyt naimisiin mokoman luonnonoikun kanssa, jossa on pelkkiä vikoja. Mutta näin saatiin viikko kulumaan.

S viettää nyt aikaa yksinään erämaamökissä. Kuulemma hänen korvansa lakkaavat jo vähitellen soimasta. Ehkä hän vielä kuntoutuu työelämään.

Tässä pitäisi kasvaa karvoja

Ihmisellä kasvaa kainalossa karvoja. Mielenkiintoinen kysymys onkin, miksei kasva joka paikassa. Missä vaiheessa olemme vaihtaneet hyvän turkkimme ihonalaiseen rasvakerrokseen? Harkitsimmeko paluuta vesieläimiksi? Onhan muitakin eläimiä, jotka ovat muuttaneet maalta takaisin mereen, ja osalle niistä on käynyt näin. Delfiinillä esimerkiksi on aika vähän karvaa. Hylkeellä kylläkin on turkki, mutta on myös se ihonalainen rasvakerros. Joissain olosuhteissa molempi parempi. Hylkeen pitää kuitenkin pärjätä myös jään päällä.

Sitten on sellaisia eläimiä kuin norsu, virtahepo ja ihminen, joiden turkki ei ole kovin talvenpitävä. Onko meillä kaikilla menneisyydessämme vesileikkivaihe? Ihan mahdollista. Norsu ainakin on manaattien sukua, tiemmä.

Silloin kun vielä asuimme kaikki Afrikassa ja opettelimme olemaan ihmisiksi, viihdyimme varmasti rannalla yhtä hyvin kuin nykyäänkin. Vesirajasta löytää monenlaista ravintoa ja veteen voi myös paeta ainakin herkkätassuisimpia leijonia, varsinkin jos osaa uida. Mehän osaamme, syntymästä saakka, vaikka monet meistä unohtavat sen taidon elleivät pääse sitä pienestä pitäen käyttämään. Ehkä olemme joskus viettäneet pulikoivaa rantaelämää kuin virtahevot konsanaan. Se selittäisi paljon.

Olen ihmetellyt, kuinka kummassa edes selvisimme pedoilta hengissä niin pitkään, että opimme käyttämään aseita (keppejä ja kiviä, edes). Katso nyt näitä kynsiä ja hampaita! Säälittävät! Jossain vaiheessa olimmekin sukupuuton partaalla; esi-isiämme oli jäljellä vain muutama tuhat. Eipä uskoisi, kun katsoo maailmaa nykyään.

Mutta siitä karvoituksestahan minun piti. Niin. Ilman muuta on selvää, että evoluution piti jättää nämä muutamat karvatupsut paikkoihin, joissa on eniten kiinnostavia hajuja. Ihmisellähän on myös säälittävän heikko hajuaisti, joten hajunkerääjiä on tarvittu, että pystymme kunnolla aistimaan vastakkaisen sukupuolen edustajia ja miksei muitakin ihmisiä. Siitä, kun päätimme inhota omaa hajuamme ja koittaa poistaa ja/tai peittää sen mahdollisimman tehokkaasti, on niin vähän aikaa, että evoluutio ei ole vielä edes huomannut muutosta tapahtuneen eikä ole ehtinyt mukaan. Tai odottaa, josko tämä villitys menisi ohi yhtä äkkiä kuin alkoikin. Karvoituksen suhteen ei mikään ole ehtinyt muuttua näin lyhyenä hetkenä.

Tukkaa ja partaa ei tarvita hajujen tallettamiseen ainakaan samassa määrin. Suojaavatko pääkarvat pystyihmistä auringolta? Tai vedessä lilluvaa ihmistä? Olisiko virtahevolla tukkaa, jos se pitäisi päätään jatkuvasti pinnalla?

Helpottaisiko muuten kahlaileva elämä pystyasentoon siirtymistä? Tai päinvastoin? (Kuten huomaat, olen varsin viehättynyt ranta-apinateoriasta.)

Tässä olisi näitä kainalokarvoja sitten.

Tällaiset niiden kuuluu olla.

Mutta entäs nämä!

Kukaan ei kertonut, että sädehoidosta seuraa tällainen katastrofi: säteilyä saaneet kainalokarvani hävisivät eivätkä ole tulleet takaisin! Tämä on ryöstö!

Nyt olen toispuoleinen. Pärjättävä vaan on. Jotenkin.

Hyvä puoli asiassa on se.... hmmm.... on se, että... nyt ainakin tiedän, että sädehoito oli tehokasta! Tuhosi karvatuppeni tai mitä kaikkea tuohon karvankasvuun nyt tarvitaankaan. Joten varmaan sitten tuhosi paljon muutakin. Sehän on hyvä juttu, kai.

Sen sijaan on tutkimattakin selvää, että Homo Sapiens oleilee mielellään rannalla. Vai kehtaako joku väittää muuta, juhannusviikolla?

kuva: Wikipedia

Kun hipaisu ei riitä

Muistelen lukeneeni jostain, että uusien pelien oppiminen ja pelaaminen ehkäisee dementoitumista. Siksi ja vain siksi olen käyttänyt huomattavasti aikaa yksinkertaisen yhdistä-kolme -pelin pelaamiseen. Tai en siis minä, vaan eräs ystäväni. Tuttava oikeastaan. Ei edes mitenkään kovin läheinen tuttava. Emme varsinaisesti ollenkaan tunne toisiamme. Kutsukaamme häntä Koehenkilöksi (K).

Pelin tarkoituksena on yhdistää kolme tai mielellään useampiakin samanvärisiä pallukoita. Onnistuneesta suorituksesta seuraa pieni tai suurempi posahdus ja maanvyörymä. Tai pallukanvyörymä, siis. Posahduksista saa pisteitä, pisteistä saa tähtiä ja niin edespäin. On siellä joitain muitakin tehtäviä suoritettavana, ja sitten on tietysti päästävä aina seuraavalle tasolle. Dementoituva vanhus Dementoitumista ehkäisemään pyrkivä henkilö saa tästä kokemuksen, että hänenkin napinpainalluksillaan on vielä jotain vaikutusta tähän maailmaan. Hänen aivonsa voivat mahdollisesti virkistyä, saattaapa tapahtua oppimistakin ja tulla onnistumisen elämyksiä. K väittää oppineensa, että jos sinnikkäästi yrittää tarpeeksi monta kertaa, voi lopulta ehkä sattumalta käydä hyvä tuuri. Sehän on hieno havainto sekin. Tavallaan.

K on kova kitisemään, ja niinpä hänellä on paljonkin sanottavaa aiheesta. Suodatan tähän muutamia keskeisiä näkökohtia.

K pelaa kännykällä, jossa on hipaisunäytt

- AAARGH EIEIEI, EI TOI OO KÄNNYKKÄ!  (Ooh, blogiini pääsi murtautumaan nuorison edustaja (N).)
K (vapisevalla äänellä): - No mutta onhan tää kännykkä...
N: - NO EI!!!! TOI ON AIFOUNI!!! KÄNNYKKÄ ON SELLANEN ONNETON... SELLANEN VANHANAIKANEN...
K: - Siis onko älypuhelin suomeksi aifouni?
N: - NO ON!!
K: - Ai vaikka se olis Samsung?
N (hölmistyy hetkeksi mutta kokoaa nopeasti uudelleen halveksuvan ilmeensä): - SÄ ET SIIS VAAN TAJUU MITÄÄN!!!!

K pelaa aifounilla, jossa on siis hipaisunäyttö. Tämä toimii hienosti niin kauan, kunnes näyttöön ilmestyy noin kolmas mainos. Mainoksen alareunassa on teksti, jossa ilmoitetaan, että se sulkeutuu automaattisesti 15 sekunnin kuluttua. Mutta K:lla ei ole viittätoista sekuntia! Elämä on lyhyt ja lyhenee koko ajan! K haluaa päästä jatkamaan peliä heti! Niinpä hän taas painaa mainoksen oikeassa yläkulmassa olevaa ruksia (X).

Toisin kuin ensimmäisen ja ehkä toisenkin mainoksen kohdalla, nyt ei tapahdu mitään. K ehtii painella ja lopulta hakata ruksia hyvinkin viisitoista kertaa kiihtyvällä nopeudella. K:n mukaan mainos on ruudussa oikeasti pidempään kuin luvatut 15 sek, sillä alareunan teksti, jossa sekuntilaskuri pyörii, ilmestyy vasta mainoksen jälkeen! Ainakin kaksi sekuntia myöhemmin!

Erityisesti K:ta ärsyttää, kun mainos teeskentelee ymmärtävänsä ruksinpainallukset väärin: joko yritykseksi kopioida mainittu ruksi taikka koko mainos, tai sitten kiihkeäksi kaipuuksi päästä mainostajan kotisivulle.

Kotisivun sulkemisen ajaksi pelin latautuminen toisessa ikkunassa pysähtyy, väittää K. Aikaa menee hukkaan vielä enemmän kuin viisitoista sekuntia!

Pahimpien viisitoistasekuntisten aikana K onnistuu aiheuttamaan mainosraukassa kaikki ylläkuvatut väärinkäsitykset.

K on myös vakuuttunut, että peli vahtaa, milloin hän on onnistumaisillaan erityisen hyvin, ja katuu tällöin antamiaan helppoja pallukkayhdistelmiä. Tällöin, K:n mukaan, näyttö lakkaa ymmärtämästä hänen sormenliikkeitään ja tarjoaa vääriä siirtoja. Ehdotukseen, että hänen sormenliikkeensä voisivat käydä voiton häämöttäessä nopeammiksi ja epätarkemmiksi, K suhtautuu väheksyvästi ja kiistää sellaisen mahdollisuuden täysin. Hän kertoo, että oikein hienojen pistemäärien räjähdellessä laariin (laari, ks. Muinaissuomalaisen sanaperinteen museokokoelma, agraariosasto) näyttö kieltäytyy hyväksymästä oikealta vasemmalle suuntautuvia sormenpyyhkäisyjä kokonaan, ja kun K taitavasti vaihtaa vauhdissa pyyhkäisynsä vasemmalta oikealle suuntautuviksi,  kännykkä  aifouni on ymmärtävinään, että hän tahtoo siirtyä katselemaan mainosta sillä aikaa, kun peli lataa itsensä alusta uudelleen.

K ilmoittaa, ettei tule milloinkaan eikä missään olosuhteissa hankkimaan yhtään niistä (moneen kertaan) kirotuista tuotteista tai palveluista, joita pelin huoltokatkoilla mainostetaan.

Lisäksi häntä harmittaa erityisesti, että jos jokus sattuu saamaan aikaan räjähdyksen pallukoita siirrellessä, peli kehuu sillälailla alentuvasti: "Charming!" ihan kuin pikkulasta, joka hellyttävästi opettelee pelaamaan shakkia.
- Kyllä minä tiedän, etten ole mikään sakkiaivo, K märisee, mutta en minä sentään niin huono ole että tarttee kehumaan ruveta!

Kypsän harkinnan jälkeen K on päättänyt luopua  kännykällä aifounilla pelaamisesta kokonaan ja siirtyä sanaristikoihin ja HB-lyijykynään. Hän on viisaasti vetäytynyt lepolomalle. Osastolle saa tuoda kukkia, mutta ei mitään, missä on pieniä pallukoita, sillä ne voisivat laukaista uuden kohtauksen.

P.S. Oikoluvun jälkeen K ilmoittaa, ettei muista milloinkaan käyneensä yllä referoitua keskustelua nuorison edustajan kanssa. Hän epäilee, ettei edes tunne ketään nuorison edustajaa, ja jos tunteekin, ei varmaankaan ole niiden kanssa puheväleissä. K väittää, että olen keksinyt keskustelun omasta päästäni tai muistelen jotain toista henkilöä. Hän suosittelee minullekin virkistäviä aivopelejä:
- Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!

-----------------

Добро пожаловать на наш новый член!
Tervetuloa, uusi jäsen! Valitettavasti Bloggerkin on minua vastaan, enkä pääse lähemmin katsomaan, kuka olet. Toivottavasti ongelma korjaantuu pian.

Vihdoinkin!

Kuka odotti Paula-keräilykampanjaa? Jonkun on ollut pakko odottaa; ihan lehdessä luki präntättynä, jotta: "odotettu"! Olitko se sinä?

Vai olinko se minä? Ehkä olenkin alitajuisesti jo kauan kaivannut tilaisuutta päästä keräilemään Paula-lusikan?

Huomaatko tässä mainoksessa jotain outoa? Siinä ei paljasteta, mitä siinä mainostetaan.

Mainoksessa näkyy pieni Dr. Oetker -logo, ja sehän kuuluu saksalaisperäiselle elintarvikejätille. Ehkä kyseessä on elintarvike. Lusikkakin viittaisi siihen. Dr. Oetkerilla on kuitenkin satoja tytäryrityksiä, eikä elintarvikkeen tarkempi laatu käy ilmi.

Voimme ehkä päätellä, että kuvassa olevan piirretyn lehmän nimi on Paula. Ilmeisesti hän on tunnettukin julkkis, koskapa aurinkolaseista heijastuu salamavalojen välke. Olenkin aina toivonut aurinkolaseja käyttävän piirroslehmän päällä koristeltua lusikkaa, tuskin tulen toimeen ilman.

Mutta mitä sillä lusikalla on tarkoitus syödä? Tarkemmin sanoen, mitä töhkää minun pitäisi mainostajan mielestä ostaa? Siihen ei viitata sanallakaan. Tai jos oikein tarkkaan tihrustan, erotan lähemmän paketin kyljestä sanan "choko". Sehän kuulostaa hyvältä, mutta saattaa johtaa harhaan. Muista pakkausmerkinnöistä ei minun silmälaseillani saa selvää.

Ilmeisesti mainostajan mielestä en tee mitään sillä tiedolla, mitä minun odotetaan ostavan. Kunhan ostan!

Onko havaittavissa lievää kuluttajan aliarviointia?

Tai ehkä ne vaan tuntevat minut niin hyvin. Jopa paremmin kuin itse tunnen itseni. Ihan sama mitä se on, eihän sitä tarvitse ostaa kuin kahdeksan pakettia - minun on saatava tuo lusikka!

Joulusuoritus 2014

Joulu on taas tänäkin vuonna suoritettu kaikkien lifestyle-lehtien sääntöjen mukaan. Koska vaalin tarkoin perinteitä, viime vuodesta ei ole juuri mikään muuttunut.

Aloitin pesemällä kaikki lattiat, katot, seinät, ikkunat ja huonekalut, minkä jälkeen maalasin kaiken valkoiseksi hengittävillä öljymaaleilla. Vaihdoin kaikki matot, verhot, pöytäliinat, servetit, pyyhkeet ja lakanat vastaaviin joulutekstiileihin. Kaikki tekstiilit on kudottu itse kasvatetuista pellavista ja käsin kirjailtu itse kasviväreillä värjäämilläni ja itse kehräämilläni langoilla. Matot ovat jouluisia räsymattoja, jotka tuossa joutessani kutoa helskäytin varhaisemmista vastaavista tekstiileistä sekä pitovaatteista. Jokaiseen raitaan liittyy rakkaita muistoja. Iltaisin niitä yhdessä tutkimme ja kertaamme menneiden sukupolvien elämäntarinoita.

Sitten sirottelin jokaisen pinnan ja kiinnikkeen täyteen perinteisiä joulukoristeita. Ne ovat minulle niin rakkaita ja on tärkeää, että jokainen on omalla paikallaan. Poikkesin myös metsässä tavallisen kuntolenkkini yhteydessä ja toin tullessani sammalia, varpuja, jäkäliä, risuja, havuja, käpyjä, käkkyräisiä oksia, pari keskikokoista kuusta ja mielenkiintoisen puunjuurakon. Tähän minulla luonnollisesti oli metsänomistajan kirjallinen lupa. Askartelin näistä ynnä muista aiemmin varastoimistani materiaaleista, jotka sivumennen sanoen odottivat tätä hetkeä siististi ja hyvässä järjestyksessä omilla paikoillaan nimikoiduissa vetolaatikoissa, kaapeissa ja arkuissa, ennennäkemättömän luovia ja taiteellisesti korkealaatuisia jouluasetelmia sekä taloon että puutarhaan.

Monet tunnelmalliset illat olen viettänyt nikkaroiden joululahjoja, jotka on huolellisesti harkittu sopimaan lahjan saajan makuun, tarpeisiin ja elämäntyyliin. Olen koko vuoden poiminut kaikkien läheisteni puheista pieniä vihjeitä siitä, mikä on heidän sydämensä syvin toive, ja vaivojani säästämättä pyrkinyt toteuttamaan sen. Nämä lahjat olen paketoinut kauniisiin, suorastaan ylellisiin, mutta kuitenkin ekologisiin pakkauksiin, jotka jokainen omalla tavallaan myös viestivät lahjan saajasta ja antajasta sekä näiden kahden erityislaatuisesta suhteesta. Jokaiseen pakettiin olen liittänyt herkän tai hauskan, lahjan ja sen saajan luonteita heijastelevan sekä tyyli- ja muoto-opillisesti puhtaan, joskin joskus hieman eri runojaloilla ja tyylilajeilla leikittelevän lahjarunon. Köyhiäkään en ole unohtanut, vaan monet lahjat on kääritty myös patoihin ja kuusikeräyksiin vietäviksi, vähävaraisten perheiden lapsille lahjoitettaviksi. Samoin olen muistanut pakanamaiden lapsiparkoja runsailla rahalahjoituksilla täkäläiselle seurakunnalle.

Joulukortti-iltamat pidimme jo varhain, heti kynttilänvalannan jälkeen. Näin saimme aikaa harkita toivotuksemme tarkkaan ja valita jokaiselle parhaiten sopivan kortin. Toki olin jo kortteja askarrellessani tai maalatessani yleensä ajatellut jotakin tiettyä läheistäni, jota se saattaisi parhaiten puhutella. Korttini ovat yksinkertaisen elegantteja mutta monipolvisen taiturimaisia. Useimmille lähetin kortin lisäksi joulukirjeen, jossa kerroin kuvien kera monet kuulumiset ja hauskat sattumukset täältä meiltä. Kirjeet kirjoitin luonnollisesti maaväreistä itse valmistamallani musteella, martinpäivän hanhen siipisulalla.

Kinkun olin laittanut suolaan heti teurastuksen jälkeen. Samoin tein joulumakkarat jo hyvissä ajoin. Liharuokia täällä tarvitaan monenlaisia, eikä niistä saa tulla puutetta. Kalaa valmistin graavaamalla, kylmä- ja lämminsavustamalla, marinoimalla monin eri maustein, cevichestä suutarinloheen, pateesta pyörykkään, jokaiseen makuun. Kaikki leipomukset ja laatikkoruuat tein luonnollisesti yksin alusta asti, oman talon viljasta, itse kasvatetuista bataateista ja itse kuoritusta kermasta lähtien. Joitakin eksoottisia mausteita olin kylläkin, pakko tunnustaa, joutunut hankkimaan vaihtokaupalla kaukomaiden luomuviljelmiltä. Esimerkiksi neilikkapuuta en ole vielä saanut kunnolla menestymään täällä Pohjolassa asiantuntevista yrityksistäni huolimatta. Antamatta tämän takaiskun lannistaa joulumieltäni päätin lujasti, että eksoottisiakaan herkkuja ei pidä joulupöydästämme puuttuman. Monet jouluvieraamme ovat varsin valikoivia, joten sortimentin on oltava laaja. Kun kokoonnumme kynttiläkruunujen huikaisevassa loistossa 18-metriseen juhlapöytään, jokaisen on löydettävä edestään omat tutut jouluherkkunsa ja saatava kokea lapsuuden makumuistojen ja odotusten täyttymys.

Jouluna kaikki aistit ovat tärkeitä. Tutut tuoksut leijailevat ilmassa: joulukuusen, itse hyödettyjen valkoisten hyasinttien, joululeivonnaisten ja munatotin rauhoittavat aromit. Takassa palavat omenapuuhalot. Tulen loimu heijastuu kotitekoisten suklaakonvehtien kiillotetusta pinnasta. Hopeat ja kristallit kimaltavat. Musikaalisesti lahjakkaiden sukulaisten kamariorkesteri soittaa salissa hartaita säveliä. Yksinkertaisen tyylikäs juhlaleninkini istuu täydellisesti hyvälaatuisen korsetin ansiosta, helmet hohtavat, korkokengät korostavat rintavien mutta sironilkkaisten jalkojeni soreutta; samalla asuni on äärimmäisen mukava ja kykenen sohvannurkkaan käpertyessäni rentoutumaan täydellisesti ja unohtamaan arjen huolet. Kunhan sujautan ensin 24 hengen ihraiset astiat koneeseen pyörähtämään, noin.

Tällainen on meidän joulumme, mitenkäs siellä?

------------

Kuvat Flickristä, kiitokset järjestyksessä: 
Jaybird, Andrew Butitta, sakaki0214, Harrison Group, Alex Berger, Yelp Inc., Amancay Maahs.

Kierrättäminen on hyve. 
Samoin traditioiden uskollinen noudattaminen.

Sikamaista

Sika on sosiaalinen eläin. Luontoon päästetty kesysika viettää tutkimusten mukaan samanlaista elämää kuin villisika: elää pienissä perheryhmissä ja liikkuu laajalla alueella ruokaa etsien. Perheryhmään kuuluu muutama naaras jälkeläisineen. Nuoret urokset saattavat muodostaa oman laumansa, vanhemmat karjut liikkuvat yksin. Sika elää siis samaan tapaan kuin meille paljon tutumpi eläin elefantti.

Sika tunnistaa korkeintaan kolmekymmentä lajitoveriaan. Sikalaumassa onkin yleensä alle kaksikymmentä jäsentä. Ryhmän jäsenten välillä on kiinteät sosiaaliset siteet. Sikalassa siat joutuvat suuriin ryhmiin ja ahtaisiin oloihin. Tappeluja arvojärjestyksestä syntyy, kun ryhmään tuodaan vieraita sikoja. Luonnossa sikojen sosiaaliset suhteet muodostuvat jo nuorena, eikä välienselvittelyjä yleensä tarvita.

Sika käyttää suuren osan vuorokaudesta ravinnonhaussa, kuljeskellen, tonkien ja tutkien ympäristöään. Sillä on sisäsyntyinen tarve käyttäytyä näin, eikä se tarve vankeudessa mihinkään häviä.

Jos ravintoa riittää, emakot voivat saada luonnossa kaksikin pahnuetta vuodessa. Porsaita syntyy luonnonoloissa yleensä 5-6 kerrallaan. Tuotanto-oloissa pahnueen koko on toistakymmentä porsasta; näistä tosin tavallisesti osa kuolee ennen vieroitusta.

kuva: Stephen & Claire Farnsworth / Flickr

Kun tiine emakko tuntee aikansa lähestyvän, se lähtee ryhmästä ja rakentaa rauhalliseen paikkaan suuren pesän. Pesän suojassa se synnyttää porsaansa ja imettää niitä. Viikon-parin ikäisinä porsaat osaavat jo käyttäytyä sen verran, että emo tuo ne laumaan ja esittelee ne tädeille ja serkuille. Pikkupossut oppivat oman paikkansa ryhmän jäseninä. Emo imettää possuja 13 - 17 viikkoa. Tuotantosikaloissa porsaat vieroitetaan 4-5-viikkoisina ja emakko tiineytetään uudelleen viikon kuluttua vieroituksesta.

Sialla ei ole hikirauhasia, joten se viilentää itseään rypemällä mudassa. Mutakerros myös suojaa sen ihoa. Sika on siisti eläin, ja sillä on tarve erottaa toisistaan nukkuma-, ulkoilu- ja ulostamisalueet. Tuotanto-oloissa tähän ei yleensä ole mahdollisuutta, ja ainoa rypemismahdollisuus on vessa. Sialle tämä aiheuttaa stressiä. Aiheuttaisi minullekin.

kuva: Wikipedia

Lisää tietoa tämän hurmaavan, siistin ja viisaan eläimen luonnollisesta käyttäytymisestä saat eläintieto.fi -sivuilta.

tiineitä emakkoja, kuva: Wikipedia
Emakolla on tarve vetäytyä ryhmästä ja rakentaa pesä.

porsinut emakko, kuva: Wikimedia
Emakkoa saa Suomessa pitää tässä häkissä koko imetyksen ajan.

kuva: Dimitri dF / Flickr

Sikojen tuotanto-oloissa on joitain puutteita, joiden takia en halua tukea niiden tehotuotantoa. Enpä nyt kerro tässä tarkemmin, ettei mene ruokahalu. Mutta eläinrakkaus ei ole ainoa syy katsoa mitä suuhunsa pistää. Tanskalaisille possuille esimerkiksi syötetään rehun mukana ronskisti antibiootteja. Näin synnytetään antibiootteja sietäviä bakteerikantoja. Tanskassa teurastamoon tuotavista sioista jo 88% kantaa MRSA-sairaalabakteeria. Tämä on huomattava terveysriski sikäläisille siantuottajille.

Mutta on se tanskalainen kinkku silti varmaan ihan kiva. Ja sehän on niin halpakin!

Ajattelin tilata puolikkaan sian ensi jouluksi. Kun varaan sen huhtikuuhun mennessä, se saa laiduntaa kesän ulkosalla, arvatenkin yhdessä toisen puolikkaansa kanssa, ja laitetaan lihoiksi marraskuussa. Laidunsikaa saa tilata osoitteesta http://www.vuonohevonen.com/ . Kun joku aika sitten soitin Maaritille, hän mainitsi, että pakkasessa olisi kyllä vielä kolme kinkkua ynnä muita laidunpossun paloja. Nouto Yli-Tokon tilalta Forssasta, vai Tammelaakohan se on.

Älä sinä kuitenkaan varaa ensi syksyn laidunsikaa ihan vielä, sillä tila on siirtymässä luomuun, ja työn alla on siirtymäkauden säädösten selvittely ennen kuin tiedetään, mistä possuja saa ensi kesäksi ottaa kasvamaan.

Odota nyt ainakin, että minä ehdin tilata ensin.

Kun Suomi voitti sodan

Tänään 6.12. on pyhän Nikolauksen päivä. Joulukalenterini mukaan vanhat suomalaiset pitivät Nikolausta metsälintujen suojelijana ja Pohjolan isäntänä. Nämä "vanhat suomalaiset" olivat siis jo joutuneet katolisuuden vaikutukselle alttiiksi, kun olivat kuulleet pyhimyksistä. Kalenterini tietää lisäksi, että tänään talvi tulee lopullisesti; Nikolaus sitoo maan ja vedet jääkahleisiin.

Kun uskaltautuu katsomaan ulos ikkunasta, kalenterin tiedot näyttävät pitävän hyvin paikkansa. Maa on yön aikana muuttunut valkoiseksi. Keltasirkut ovat tulleet. Ne ovat ryhmittäytyneet kauniisti omenapuuhun koristeiksi. Yksi lintulaudoista on vinossa ja kauraa on kaatunut maahan. Harakka on ollut asialla. Keltasirkut kiittävät; ne eivät osaa syödä lintulaudalta. Nyt, kun lintulaudan varsi on suoristettu ja maakin jäätyy niin, että se myös pysyy suorassa, keltasirkut joutuvat luottamaan pikkuvarpusten apuun. Ne roiskivat kaurat maahan etsiessään itse joukosta auringonkukansiemeniä ja maapähkinää.

Onhan tänään myös itsenäisyyspäivä. 97 vuotta sitten Suomen suuriruhtinaskunnan eduskunta hyväksyi senaatin antaman itsenäisyysjulistuksen. Oikeistopuolueet äänestivät itsenäisyysjulistuksen puolesta, sosialidemokraatit vastaan. Demarit olisivat halunneet hakea itsenäisyyttä neuvottelemalla bolsevikkien kanssa, jotka juuri olivat kaapanneet verisesti vallan kotimaassamme Venäjällä.

Suomen suuriruhtinaskunnan senaatti 1917, keskellä Svinhufvud.
kuva: Wikimedia

Nyt meneteltiin siis kuten porvarit halusivat, julistauduttiin itsenäisiksi kysymättä äiti Venäjän uusilta isänniltä mitään ja pyydettiin länsimaita tunnustamaan meidät valtiona. Kukaan ei kuitenkaan vastannut pyyntöön ennen kuin Venäjän suostumus olisi saatu. Vaikka porvarit eivät olisi mielellään neuvotelleet äärivasemmistolaisten bolsevikkien kanssa, heidän piti joulukuun lopulla nöyrtyä ja lähteä Pietariin.

Sosialidemokraatit olivat sillä välin tehneet omia tunnustelujaan ja saattoivat kertoa hyvän uutisen: asia oli jo valmisteltu hyvinkin pitkälle, ja itsenäisyys myönnettäisiin, jos senaatti sitä pyytäisi. Pietariin lähti välittömästi uusi valtuuskunta itse senaatin puheenjohtaja Svinhufvudin johdolla, ja Venäjän hallitus antoi keskuskomitealle esityksen Suomen itsenäisyyden myöntämiseksi meikäläisen kalenterin mukaan 31.12.1917.  Keskuskomitea myönsi itsenäisyyden pienelle Suomi-nimiselle kaistaleelle valtakunnan länsireunalla 4.1.1918, ja useat länsimaat ehtivät tunnustaa Suomen itsenäisenä valtiona jo samana päivänä.

Tuntemani esiteini-ikäisen koulussa ei itsenäisyyttä tänä vuonna erityisemmin juhlittu. Ope oli puhunut siitä "jotain" ja rehtori oli pitänyt päivänavauksen keskusradiossa. Kuulustelin esiteiniä hiukan. Rehtori oli kuulemma puheessaan kertonut, kuinka Suomen itsenäistyminen oikein tapahtui.
- No, miten Suomesta sitten tuli itsenäinen?
- Se oli sillon ku Suomi voitti sen sodan Venäjää vastaan.

Olen järkyttynyt, mutta en tiedä, ketä tai mitä syyttää. Ovatko opettajat kaunistelleet historiaamme hieman liikaa? Onko lapsille kerrottu vain jännittävimmät ja meille edullisimmat kohdat? Vai eivätkö lapset kuuntele opettajia vaan imevät tietonsa muualta?

8-vuotias poika halusi tarkistaa minulta eräitä faktoja:
- Onks totta, että Suomi on ollu natsien kanssa liitossa? Iskä sano että on!
Myönsin, että näin oli. Poika tuli silminnähden onnelliseksi, kun iskä ei ollut tällä kertaa naruttanut häntä.
- Joo, ja sit me taisteltiin ryssiä vastaan ja sit ku me oltiin voitettu ne ni sit me hyökättiin Saksaan!

Turhaan täällä huokaillaan, kun Venäjän nykyinen hallitus kiristää otettaan koulukirjoista ja muuttaa historianopetusta taas ideologisesti oikeaoppiseen suuntaan. Vaikka meillä oppikirjoissa kerrottaisiin mitä, kansanperinne sotia voittavasta Suomesta tuntuu elävän vahvana.

Ei varmaan nykymuotoisella itsenäisyyspäivän vietolla ole mitään tekemistä asian kanssa?

Metsänhoitoa

Ajan usein erästä erityisen kaunista reittiä. Nytpä sen varrella oli tehty ns. metsänhoidollisia toimenpiteitä.

Onhan erittäin hyvä, että metsää hoidetaan. Ajatteles, että ennen kuin ihmiset oppivat hoitamaan metsää oikealla menetelmällä, kaikki metsät kuolivat ja lahosivat aina pystyyn. Ihmisen pitää siksi uudistaa metsää, koska metsä ei tule toimeen ilman ihmistä, vaan lakkaa tyystin olemasta.

Samalla hoituu suomalainen sielunmaisema.