Näin haluaisin asua vanhana

Voi olla, että tällaisessa suuritöisessä rintamamiestalossa eläminen ei vanhemmiten enää onnistu. Ettei jaksa huolehtia isosta pihasta tämänkään vertaa, ei jaksa kasvattaa itselleen syötävää, remontoida eikä pitää edes alkeellista siisteyttä yllä. Välillä haaveilen osuustoiminnallisen vanhainkodin rakennuttamisesta, sellaisen jonka me vanhukset omistaisimme kimpassa ja tarjoaisimme työsuhdeasunnon myös talonmiehelle ja terveydenhoitajalle. Kukaan ei määräisi meitä iltaviideltä nukkumaan ja aamuviideltä ylös vain koska se sopii hänen työvuoroihinsa! Päättäisimme itse mitä ja koska syömme, olisimme omia pomojamme. Hoivapalvelut saisimme tietysti maakunnalta, ja siellä päässä oltaisiin hyvin iloisia, kun meitä olisi monta hoidettavaa saman katon alla. Kätevää työmatkojen kannalta! Toki meillä olisi omat pikku asunnot, mutta yhteistilojakin paljon. Lääkäri tulisi käymään ja fysioterapeutti, meidän ei tarvitsisi lähteä palveluiden perässä minnekään. Yhteiskyydillä voisimme hurauttaa ostoskeskukseen tai taidenäyttelyyn jos huvittaa.

Mutta eikö kuitenkin olisi hauskempaa asua mummonmökissä! Olisi! Ja vaikkei itse jaksaisikaan vastata elukoiden hoidosta, olisi niitä silti kiva paijailla.

kuva: Chris Eason, Flickr

Mitä jos asuisikin mökkikylässä? Niitähän on sellaisia ruokaosuuskuntia, jotka palkkaavat työsuhteeseen sopimusviljelijän. Löytyisikö yritteliästä luomuviljelijää, tai muutaman viljelijäperheen kimppaa, jotka haluaisivat lähteä ekokyläbisnekseen?

Minun ekokylästäni saisi ostaa tai vuokrata mökin ihan kuka vain, ilman ikärajoja. Vai pitäsikö olla soveltuvuustesti, että varmasti on mukava ihminen? Ehkä ei - entäs jos en itse pääsisikään sisään!

Kylä sijaitsisi siis toimivan luomutilan mailla. Siinä olisi paikka useammallekin yrittäjälle. Joku voisi olla vanhusten perhehoitaja, joku hoitaa mökkitalkkarin tehtäviä esimerkiksi sen maanviljelyksen ohessa, eikä minua haittaisi vaikka siellä olisi yleisöllekin avoin kotieläinpiha ja pikku kesäkahvila. Me kyläläisethän voisimme myös hoitaa niitä yhteistoiminnallisesti. Osallistuminen voimien mukaan olisi hyvää terapiaa huonokuntoisemmillekin. Omalta tilalta saisimme luomulähituotteita. Ehkä maatalon tuvassa tarjottaisiin halukkaille myös kotiruokaa maksua vastaan.

kuva: Flickr

Kuten kuvasta näkyy, teemme myös yhteistyötä paikallisen päiväkodin, eskarin ja koulun kanssa. Meille voi tulla retkelle katsomaan kanoja ja mummoja! Me voimme opettaa sukan kutomista ja lukea satuja.

kuva: Brad Greenlee, Flickr

Ehkä meistä on viljelyksillä tai navetassa enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta saamme silti osallistua, koska se kuntouttaa ja virkistää. Tällaiset terapiamuodot voidaan ottaa huomioon vuokrassa tai palvelumaksuissa, suuntaan taikka toiseen. Tietysti meillä, kuten muissakin palvelutaloissa, voi ostaa vaikka siivousta tai hiustenleikkuuta. Käytämme julkisen terveydenhuollon palveluja; jos kunto edellyttää, kodinhoitaja käy vaikka kolmesti päivässä (ja hoitaa näppärästi samalla käynnillä koko naapuruston). Mutta hoidamme myös toinen toisiamme.

kuva: Pixabay

Mökkikylässä saa olla omassa rauhassaan, mutta jos haluaa seuraa sienimetsään tai soutelemaan, sitä löytää helposti. On ompeluseuraa, halkotalkoita ja lukupiiriä. Meillähän on kaikilla hoitotestamentit tehty hyvissä ajoin, joten kun höperöidymme, meille voidaan laittaa seurantapanta jalkaan. Meitä ei tarvitse lukita sisään: kylän dementiahoitaja seuraa tilannetta, ja mummo käydään hakemassa pois metsästä jos ei itse osaa tulla. Mutta ei silti estetä lähtemästä uudestaan metsään vaikka huomenna, jos mieli tekee.

Ehkä meidän kylässämme toimii oma valuutta. Työtunnin voi vaihtaa toiseen, ja jokaisen tunti on yhtä arvokas. Voi poimia puolukoita toiselle ja saada vastineeksi kotona leivottua leipää oman tilan jauhoista. Mutta jos tästä tulee oikea yhteisö, tunteja ei tarvitse laskea. Vienhän minä tietysti kalaa naapuriin, kun sitä tulee yli oman tarpeen. Kun olen ollut sikopaimenessa omenatarhassa elokuussa ja tammimetsässä syyskuussa, toki minulle kuuluu possunpotka marraskuussa. Ja kun kerran ruvetaan niitä klapeja porukalla tekemään niin tottahan niitä kannetaan sillekin mummolle, josta ei mitään varsinaista hyötyä ole enää kenellekään, ellei mökinvuokraa lasketa. Joku tuo sitten puita minullekin, kun itse en enää jaksa.

Kuule sinä luomuviljelijä, joka luet tätä. Pistäpä liikeidea mieleesi hautumaan! Ota naapuritilan nuoripari mukaan. Taatusti ihan ensimmäinen ekokylään muuttaja on eläkkeelle jäävä tilitoimiston pitäjä, joka hoitelee puolestanne koko sen paperityösotkun, eikö olekin valtava helpotus! Ja toinen on aivan tavattoman pätevä entinen opettaja, joka neuvoo koulun jälkeen lapsianne kotiläksyissä niin kiinnostavasti, että niistä tulee kaikista luokkansa priimuksia. Tarvitsetko hyvää puuseppää tai taikasormista koneenkorjaajaa? Tai vanhalleisännälle kaveria, joka jaksaisi loputtomasti väitellä päivänpolitiikasta? Ei sitä koskaan tiedä, millaisia asukkaita onnistuu saamaan. Ja ota hei minutkin sinne kylään asumaan! Minusta ei ole paljon hyötyä, mutta ei hirveästi haittaakaan, ja ideahan oli kuitenkin alunperin minun.

Ruisleipä ja sivupolut

Ruisleipä valittiin 100-vuotiaan Suomen kansallisruuaksi. Onnea, ruisleipä!

kuva: Wikipedia

Ongelma Suomessa on, mistä hitosta sitä ruisleipää saisi. Kaupassa on hyllytolkulla ruisleivän nimellä myytäviä väärennöksiä. Oikeaa saa etsiä joukosta. Vinkki: Vaikka nimessä lukisi "reilu" tai "aito" tai "täysjyvä", se ei takaa ettei kyseessä olisi huijausleipä.

Suomen suosituin "ruisleipä" on oman ilmoituksensa mukaan Vaasan Ruispalat. Nehän sisältävät vehnäjauhoja, perunahiutaleita ja vehnägluteenia. Ei ole minun ruisleipäni.

Pahempaakin on. Fazerin Puikula "täysjyväruis" -leivässä on vehnäjauhojen lisäksi erilaisia maltaita ja mallasuutteita. Täysjyväruista on 45% tuotteesta.

Samaa sotkua on Oululaisen Reissumies. Oululaisella on erikseen Reissumies Tosi Ruis (Keskeneräinen ei vastaa tuotenimen kirjoitusasusta!), jossa on myös maltaita, mutta ne ovat sentään ruismaltaita.

Eikä tässä vielä kaikki. Vilkaise vähän tuoteselosteita kaupassa, niin kauhistut. "Ruisleipiin" tungetaan vaikka mitä, jopa siirappia! Olemmeko muka ruotsalaisia? Siltä vähän vaikuttaisi.

Kotipaikkakunnallasi saattaa toimia paikallinen pikku leipomo, joka tekee oikeaa ruisleipää. Siis sellaista juureen leivottua leipää, johon on käytetty ruista (ei maltaita!), vettä ja suolaa.

Koska en ole ruuan suhteen mitenkään vaatelias, hyväksyn ruisleivässä myös hiivan ja kuminan. Mutta siinä menee raja.

Jos ei paikallista leipomoa löydy, suosittelen Perheleipuri Salosen ruisleipiä, joita saa eri muotoisina lähikaupastasi. Ne ovat hyviä.

Voit myös leipoa ruisleipäsi itse. Sikäli mikäli yleensä syöt leipää; nykyäänhän on muodikasta vältellä kotimaisia viljoja, oli intoleranssia elikkä ei.

Siinä on se huono puoli, että ravintoloiden ja leipomoiden tarkkaavaisuus herpaantuu. Kun joka toinen asiakas sanoo, ettei syö vehnää, asiaan ei osata suhtautua sen vaatimalla vakavuudella. Suuri osa gluteenittomiksi ilmoittautuvista ei saa oireita, vaikka keittiössä sattuisi pikku vahinko. Joukossa on kuitenkin niitä, joiden terveydelle jauhonhivenkin tekee pahasti hallaa. Miten erottaa keliaakikot joukosta? Kuka jaksaa olla jatkuvasti niin tarkkana kuin pitäisi?

Sama koskee kaikkia allergioita. Jos ihminen ei tykkää porkkanasta, miksi pitää sanoa että on porkkanalle allerginen, vaikka ei ole? Miksei voi sanoa ettei halua syödä porkkanaa, koska ei pidä siitä? Onko se ravintolalle ongelma, että ihminen kertoo mitä haluaa, jotta voi saada miellyttävän ruokaelämyksen? Jaa... ehkä se on. Ainakin laitosruokalalle.

Viisainta siis pysyä vain kotona ja tehdä kaikki ruuat itse alusta asti. Edelleen.

kuva: maxpixel.freegreatpicture.com
Ei vaan, oikeesti omasta keittiöstä ;)

Sipulinleikkuulauta

On ollut kaikenlaista mielenpäällä, johtuisikohan tästä vuodenajasta. Hienoja ajatuksia, joista aivan varmasti saisi kirjan kokoon. Vähintään. Ehkä tulee trilogia, kun ideaa suoltuu väkisinkin. Koristeeksi koko ajan lisää ja lisää nerokkaita yksityiskohtia.

Valitettavasti ajatukset ovat pysytelleet sinnikkäästi pään puolella eivätkä ole esimerkiksi näpyttäytyneet tiedostomuotoon. Jos minä olisin tuollainen upea idea, puhuisin kyllä ympäri ne aivot, joissa satun leimahtamaan, ja yllyttäisin kirjoituspuuhiin. Mutta nämä minun ajatukseni ovat jotenkin tahmeita ja väittävät kukoistavansa parhaiten makuuasennossa ja suklaata suussa. Niitä ei yhtään jaksattaisi seistä tietokoneen ääressä. Eivätkä ne siis ole toistaiseksi tallentuneet yhtään minnekään.

Jos tilanne jatkuu pitkään, saatan kokeilla kännykän sanelintoimintoa. Tai suorastaan kynää ja paperia!

Mutta trilogiani julkaisua odotellessa haluan jakaa kanssasi kuitenkin yhden ihanan asian, ja se on sipulinleikkuulauta.

Siltä varalta, että tähän blogiin olisi jotenkin päässyt eksymään lukija, jolla ei ole sipulinleikkuulautaa, haluan tähdentää sen ehdotonta välttämättömyyttä kotitaloudessa. Ensinnäkin sipulit ovat maan hedelmistä yksiä ihanimpia. Terveellisiä, maittavia, ravitsevia ja kauniita. Maailman tunnetuista kulinaarisista suuntauksista ei yksikään tule toimeen ilman sipulia. Mutta leikkuulautaan jää sipulista maku, joka ei ole välttämättä edukseen esimerkiksi hedelmäsalaatissa. Ja ehkä saattaa olla jokunen muukin ruokalaji, jossa sipulia ei tarvita. Mitenkäs niitä sitten valmistetaan, jos leikkuulaudoista tarttuu sipulinhaju kaikkeen? Tätä tarkoitusta varten kotitaloudessa luonnollisesti on erikseen sipulinleikkuulauta ja sitten ne kaikki muut, ikään kuin alempiarvoiset leikkuulaudat, jotka eivät saa osallistua sipulin käsittelyyn.

Minun sipulinleikkuulautani oli viidenkymmenen vuoden ahkeran käytön jälkeen tullut tiensä päähän.

Näpistin sen aikoinaan lapsuudenkodistani. Vuosien saatossa sitä jouduttiin muutamankin kerran hiomaan. Se oheni. Ja oheni...

Toki muistin aina leikkuulautaa pestessäni kastella molemmat puolet. Silti se alkoi vanhemmiten aavistuksenomaisesti vääntyä. Lopulta sen voimat pettivät ja laitaan ilmestyi halkeama.

Eipä siinä enää auttanut muu kuin suora linja Joulupukille. Onneksi alakerran isännällä on numero tiedossa. Jouluaattona oli kuusen alla uusi, entistä ehompi sipulinleikkuulauta.

vanha

uusi

Uusi on kovapintainen ja painava. Sipulia leikatessa se tuntuu silkkiseltä veitsen alla. Olin pyytänyt alakerran isäntää välittämään joulupukille lisätoivomuksen isommasta ripustusreiästä. Muutenhan malli oli tietenkin pukin pajalla tiedossa tonttujen vuosikymmeniä jatkuneen urkinnan jälkeen.

Tämä isoreikäinen on entistä helpompi ripustaa pesun jälkeen puuhellan huuvanreunaan S-koukkuun kuivumaan. Jos on jäänyt märäksi, niin vesi pisaroi pois tuolta terävästä kärjestä.

On se kaunis. Kiitos, Joulupukki!

Tekstiilin kierrätys

Päivän Hesari tiesi kertoa, että suomalaiset heittävät vuosittain menemään yli 70 miljoonaa kiloa tekstiilejä. Niiden kierrätystä ei vielä ole saatu organisoitua yhtä hyvin kuin vaikkapa paperin tai lasin. Edistystä on kuitenkin tapahtunut. Siitä lisää Hesarissa.

Tekstiilijätevuoria on tietysti alkanut viime aikoina syntyä, kun nuoriso saattaa perjantain shoppailusessiossa ostaa kymmenkunta halpaa t-paitaa. Joka viikko. Eihän niitä kaikkia ehdi käyttää edes kertaalleen. Eivätkä monet niistä useampaa käyttökertaa kestäisikään.

Kuulemma joitakin vuosikymmeniä sitten ostettiin parempilaatuisia vaatteita ja lopuksi ne kierrätettiin matonkuteiksi, joten tekstiilijätettä ei juurikaan syntynyt.

Ilmeisesti elän jonkinlaisessa aikasilmukassa. Lisäisin vielä, että ostamisen ja matonkuteeksi leikkaamisen välisinä vuosikymmeninä pruukaan käyttää vaatteen loppuun asti. Ja sitten vielä vähän. Ja menee se vielä kesällä puutarhassa, ainakin jos ei kukaan tule käymään.

Lahoimmista kohdista ei saa edes matonkuteita. Niistä tulee kertakäyttörättejä saastaisimpiin siivoushommiin.

Mutta on matonkudetarpeitakin päässyt kertymään vinttikomeroon useampia pahvilaatikollisia.

Minulla kun ei ole täällä tilaa pystyttää kangaspuita, päätin kokeilla räsymaton virkkausta. Hyvinhän se onnistuu ja on lisäksi hauskaa! Jos ei liikaa suunnittele, vaan ottaa mitä sattuu olemaan käsillä tai leikkaa paidanhelmoja sitä mukaa kuin inspiraatio määrää, tämä käy taideterapiasta.

Tuo kirjava rantu on ruudullista kauluspaitaa, jonka sain ammoin hyvin käytettynä siskolta. Muut ovat enimmäkseen lakanoita ja tyynyliinoja. Tuo kirkkaamman sininen oli niin ihana pussilakana! Lauran kanssa ostettiin samanlaiset toisistamme tietämättä. Ukkosensininen on Finlaysonin tyynyliina; se oli hiutunut jo aivan puhki keskeltä, mutta reunoista sai vielä näin paljon kelpo kudetta. Tämä matto on sataprosenttista puuvillaa. Noiden materiaalien ostoaikoihin ei ollut ekopuuvillaa saatavissa, mutta minun mielestäni ne muuttuvat vuosien saatossa koko ajan ekommiksi.

Tää on vielä kesken...

Taisin jäädä niin sanotusti koukkuun. Täältähän tunkee uusi matto. Nuo oranssit sortsit minulla oli silloin 20 vuotta sitten Kreetalla! Tuon punaisen jättipaidan sain Heliltä 80-luvulla! Ja on tässä sitä samaa ihanaa pussilakanaakin, tuolla niin rakkaan kirkkaansinisen ruutupaidan vieressä. Se olikin pitkäkäyttöinen paita, olisiko sekin ollut siskon peruja vai mistähän se ilmestyi? Virkkaaminen käy ilmeisesti myös muistijumpasta.

Ohje matonvirkkaukseen löytyi Hella & houkutuksesta. Minun mattoni eivät näytä samalta kuin siellä, mutta enpä toisaalta ole noudattanut ohjettakaan. Pitää sellainen kuitenkin olla. Siinä on sama juttu kuin ruokaresepteissä. Tai etikettisäännöissä: ne pitää tuntea, että niitä sitten voisi rikkoa.

-------------

Tervetuloa mukaan keskeneräistelemään, Ursula Peponis!

Ylikulutuspäivä, nyt jo?

Hui kauheaa, WWF:n mukaan sunnuntaina 17.4. oli ylikulutuspäivä, jolloin olemme käyttäneet loppuun tämän vuoden luonnonvarat! Yleensähän se on tullut vasta elokuussa, tosin vuosi vuodelta yhä aikaisemmin. Mutta nytpä olikin onneksi kyseessä vain Suomen eikä maailman ylikulutuspäivä, se selittää eron.

Jaa onneksi...?

No mitä sitten? Eihän kaupasta loppunut ruoka eikä hanasta vesi.

Ajatteles, että sinulla olisi pieni metsä, josta ottaisit tarvitsemasi polttopuut. (Suomalainen ymmärtää metsävertauksia!)

kuva: pexels.com

Jos otat metsästä puuta vuosittain yhtä paljon kuin sinne kasvaa uutta, tilanne on tasapainossa. Jos otat vähemmän, metsäpääomasi kasvaa. Mutta jos kulutat enemmän kuin vuotuisen kasvun verran, metsäsi hupenee vähitellen.

kuva: wikipedia

Eihän sitä ensin mistään huomaa. Ihan samalla tavalla voi ottaa puuta kuin on tottunut. Jossain vaiheessa, ehkä vuosien päästä vasta, tulee tilanne että metsäsi alkaa näyttää vähän ohkaiselta. Ja jos jatkat samaan malliin, kohta ei enää olekaan metsää.

kuva: wikipedia

Missä vaiheessa on liian myöhäistä tehdä korjausliikettä? Eihän ihan ilman polttopuita pärjää, kun on se puulämmitys.

kuva: wikimedia

Tällainen tilanne meillä on nyt käsissä. Me suomalaiset olemme jo käyttäneet tämän vuoden kiintiömme uusiutuvista luonnonvaroista. Loppuvuosi hakataan sellaista metsää, joka olisi ehdottomasti pitänyt jättää kasvamaan, jotta pärjäisimme jatkossa.

kuva:pixabay

Mutta eihän sitä tosiaan vielä huomaa ollenkaan.

Perinnerakentaja paratiisissa (tai ainakin asemalla)

Rintamamiestalon remontti on kesken. Puuttuuko jotain? Eihän näitä valmisteta enää! Mistä saisi oikeanlaisen? No täältä.

Tarvitaanko kunnostettu puuhella vai riittääkö varaosa? Jos ei satu olemaan hyllyssä, laitetaan etsintään.

Sisustusrekvisiittaakin olisi.

Saisiko olla ovi? Haettiin täältä yksi tällä viikolla.

Valtava vintti! Perille asti ei näe, mitähän siellä...

... muuta kuin lisää sitä samaa!

Helalle pari? Lukkoon sopiva avain? Tai avaimeen sopiva lukko?

Rautakauppias Teemu Tukiainen tukee entisöijän pyrintöjä. Täältä saamme neuvot ja ohjeet materiaalien lisäksi. Porvoon Wanhasta Rautakaupasta.

Ei ole maksettu mainos tämäkään. Teemu tuskin huomaa koko juttua; miten ehtisi someen, kun pitää rautakaupata! Ei mahda olla pisnistä, liekö kalliskin harrastus. Hyvä kun joku jaksaa haalia tavaraa yhteen paikkaan, niin meidän ei tarvitse ympäri maakuntia hakea pellavaeristettä tai hellakoukkua. Kulttuuriteko.

Vihdoinkin!

Kuka odotti Paula-keräilykampanjaa? Jonkun on ollut pakko odottaa; ihan lehdessä luki präntättynä, jotta: "odotettu"! Olitko se sinä?

Vai olinko se minä? Ehkä olenkin alitajuisesti jo kauan kaivannut tilaisuutta päästä keräilemään Paula-lusikan?

Huomaatko tässä mainoksessa jotain outoa? Siinä ei paljasteta, mitä siinä mainostetaan.

Mainoksessa näkyy pieni Dr. Oetker -logo, ja sehän kuuluu saksalaisperäiselle elintarvikejätille. Ehkä kyseessä on elintarvike. Lusikkakin viittaisi siihen. Dr. Oetkerilla on kuitenkin satoja tytäryrityksiä, eikä elintarvikkeen tarkempi laatu käy ilmi.

Voimme ehkä päätellä, että kuvassa olevan piirretyn lehmän nimi on Paula. Ilmeisesti hän on tunnettukin julkkis, koskapa aurinkolaseista heijastuu salamavalojen välke. Olenkin aina toivonut aurinkolaseja käyttävän piirroslehmän päällä koristeltua lusikkaa, tuskin tulen toimeen ilman.

Mutta mitä sillä lusikalla on tarkoitus syödä? Tarkemmin sanoen, mitä töhkää minun pitäisi mainostajan mielestä ostaa? Siihen ei viitata sanallakaan. Tai jos oikein tarkkaan tihrustan, erotan lähemmän paketin kyljestä sanan "choko". Sehän kuulostaa hyvältä, mutta saattaa johtaa harhaan. Muista pakkausmerkinnöistä ei minun silmälaseillani saa selvää.

Ilmeisesti mainostajan mielestä en tee mitään sillä tiedolla, mitä minun odotetaan ostavan. Kunhan ostan!

Onko havaittavissa lievää kuluttajan aliarviointia?

Tai ehkä ne vaan tuntevat minut niin hyvin. Jopa paremmin kuin itse tunnen itseni. Ihan sama mitä se on, eihän sitä tarvitse ostaa kuin kahdeksan pakettia - minun on saatava tuo lusikka!

Tapellaan keinoista

Vihdoinkin tiedämme, mikä Suomen taloudessa on vikana ja miten viat voidaan korjata.

Ruotsin entinen valtiovarainministeri, maltillisen kokoomuslainen Anders Borg, ja Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen kokoomuslainen ylijohtaja Juhana Vartiainen julkaisivat toissapäivänä selvityksen Suomen taloudellisesta tilasta.

Selvitys on avattu selkokielelle mm. Hesarissa.

Lyhyesti sanottuna Suomen talous paranee, kun kenenkään palkkaa ei enää nosteta, helpotetaan halvan työvoiman pääsyä maahan muualta ja poistetaan mahdollisimman paljon helpotuksia työttömien elämästä, esim. työttömyyseläkkeet ja vuorotteluvapaat, sekä rukataan kotona lapsiaan hoitavien vanhempien etuuksia.

Nyt meidän kaikkien odotetaan ryhtyvän tappelemaan näistä keinoista. Minun pitäisi huutaa ettei kai nyt sentään vuorotteluvapaita, minä kun juuri meinasin, ja niillähän juuri annetaan työttömille töitä ja ylityöllistetyille mahdollisuus jaksaa loppuun asti oravanpyörässä.

Tarkoitus on, että kun sitten vuorotteluvapaa säilytetäänkin jossain muodossa, olen tyytyväinen lopputulokseen.

Tarkoitus on, että tapellaan keinoista eikä päämäärästä.

Näköjään tässä on onnistuttu. Keskustelua on käyty lähes yksinomaan keinoista. Päämäärää ei kyseenalaisteta, tuskin edes huomataan.

Tietystihän päämäärä on saada Suomen talous jälleen nousuun! Mikä muu se voisi olla?

kuva: Wikimedia

Todellisuudessa meillä on edessämme ankara valinta, ja vaihtoehdot ovat nämä:

- Annetaan talouskasvun hiipua ja vähitellen kokonaan loppua ja tehdään parhaamme, jotta voisimme sopeutua uuteen tilanteeseen ja lievittää sen mukanaan tuomia kärsimyksiä ja epämukavuutta.

- Pyritään saamaan talouskasvu uudestaan vauhtiin ja lisätään vauhtia parhaamme mukaan, kunnes tulee äkkipysähdys ja romahdus. Seurauksia kärsii tuskin edes kuvitella.

Miksi tulisi äkkipysähdys? Kyllä Vapaa Markkinatalous on niin älykäs ja luova, että se keksii keinot ennen kuin romahdus tulee, ja kaikki kääntyy hyväksi ihan itsestään, kun sille vain annetaan täydellinen vapaus jatkaa tällä tiellä. Eikös vaan?

Ehkäpä löydät hetkisen aikaa tämän kaavion tarkasteluun ja sen seurausten pohtimiseen ihan ilman mitään taikauskoa.

Punainen käyrä esittää ihmisten määrää maapallolla. Löydät samat faktat monesta paikasta, tämä grafiikka on tuolta: naps.

Me emme voi lisätä kulutusta. Emme voi edes jatkaa tällä kuluttamisen tasolla. Meillä on vain yksi maapallo, ja kohta olemme kalunneet sen tyhjiin. Sitä on vaikea huomata täällä Suomessa, missä kaikkea on yllin kyllin: ruokaa, vettä, luontoa, puhdasta ilmaa, toinen toistaan suurempia suklaamunia joiden sisällä on kiva muovilelu. Sitä ei huomaa täällä vielä mistään. Muualla taas, no, se on muualla, se ei koske meitä.

Vielä.

Rättijätti taipui

Terveisiä Milanon muotiviikoilta!

Viimeksi oli niiden yhteydessä puhe vetoomuksesta Benettonille. Benetton oli tuolloin ainoa iso vaatefirma, jonka tuotteita oli todistettavasti tehty Rana Plaza -tehtaassa Bangladeshissa, ja joka ei ollut suostunut maksamaan korvauksia tehtaan romahduksen uhreille. Muutama tämänkin blogin lukijoista allekirjoitti Avaaz-järjestön vetoomuksen Benettonille. Allekirjoituksia kertyi yli miljoona.

Benettoniin otettiin yhteyttä asian tiimoilta monta muutakin kautta: facebookissa, twiittaamalla, ajelemalla päiväkausia mainostaulun kanssa ympäri yrityksen pääkonttoria Italiassa, lobbaamalla vaikutusvaltaisia asiakkaita ja suorilla neuvotteluilla rakentavassa yhteistyön hengessä.

Kahden viikon kampanjoinnin jälkeen Benetton ilmoitti osallistuvansa osaltaan YK:n korvausohjelman kustannuksiin.

Ohjelman rahoituksesta puuttuu 9 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Benetton ei ole vielä ilmoittanut, millä summalla aikoo osallistua ohjelmaan.

Jos haluat kirjoittaa Benettonille kiitos- ja rohkaisuviestin, yksi mahdollisuus siihen on täällä.


Sitten takaisin muodin pariin. Muotikirjeenvaihtajamme raportoi Milanosta, että naistenmuodin ensi kauden suuri hitti on mummo! Ilmeisesti tämä tyyli tulee säilymään muodin pintakerroksissa pitempäänkin.

Miten siis voit saavuttaa autenttisen mummotyylin?

Tähän on lukuisia konsteja. Jos olet jo luonnostaan niin pitkällä muodin valtatiellä, että hiuksesi harmaantuvat, älä missään tapauksessa anna värjätä harmaita piiloon! Harmaa raita on hyvä, kokohopeinen on vielä parempi. Jos sinua ei vielä ole siunattu harmailla hiuksilla, älä kuitenkaan pyri muodikkaaksi värjäämällä. Vaadittavat aineet ovat liian kovia, eikä tulos ole aidon veroinen. Epäharmaat hiukset ovat kuitenkin ongelma, joka useimmiten häviää itsestään ajan kanssa. Malttia!

Parempia aikoja odotellessa on lukuisia muita asioita, joihin voit kiinnittää huomiosi.

Muotitietoisen naisen tunnistaa jatkossa mm. seuraavista seikoista:

- lyhyet kynnet ilman lakkaa
- vapaasti rehottava ruumiinkarvoitus (mm. sääret, kainalot, ns. bikiniraja, kulmakarvat, viikset - onnekkaimmilla kasvaa naamassa luomi, jossa töröttää pari jouhta)
- nude-meikki tai mieluiten täydellinen kemikaalivapaus koko kasvojen alueella
- mukavat, väljät vaatteet, erityisesti ns. kotitakki! Tyyliin kuuluvat myös mm. esiliinat, paksut vaaleanruskeat sukkahousut, hartiahuivit, kokouimapuvut ja korottomat jalkineet.

Jalkineista pääsemmekin näppärästi kaikkein tärkeimpään mummomuodin elementtiin. Tällä keinolla muuntaudut ajan hermolla olevaksi mummoksi, vaikka vaatetus ja meikki eivät vielä olisi aivan kohdallaan. Ensisijaisen tärkeää imagollesi on oikeanlainen kävelytyyli, nimittäin laahustus.

Oikeaoppisen laahustuksen pikakurssi: 

Pidä polvet kevyesti taivutettuina. Älä jousta! Kun oikea polven asento on löytynyt, koko koipi varpaista lonkkaan pysyy kävellessä samassa asennossa, kuin yhdestä puusta veistettynä. Jalat pidetään aavistuksen verran harallaan. Ota lyhyitä askelia. Jalka nousee lattiasta korkeintaan sentin. Lantio on edessä stabiilisti eikä liiku askeltaessa sivusuunnassa! Yläselkä pidetään kumarassa niin että kasvojen luonnollinen suunta on kohti lattiaa. Päätä voi nostaa, jos on tarvetta katsoa eteenpäin, mutta kaula pysyy silloinkin etukenossa. Käännä vain leukaa eteenpäin ja anna takaraivon laskeutua hartioiden varaan.

Erinomainen apuväline oikean laahustustyylin omaksumisessa ovat kaksi numeroa liian suuret tohvelit, jotka putoavat jalasta mikäli jalkaa erehtyy nostamaan irti lattiasta. Esimerkiksi tällaiset:

Kun hallitset tyylipuhtaan laahustuksen, kukaan ei välttämättä edes huomaa, jos hiuksistasi puuttuu harmaata! Eikun harjoittelemaan!

Kani- tikka curry

Otsikko ei osannut oikein päättää, mitä kieltä se olisi. Mitä sanoo kielenhuolto tähän? Mitä on Tikka Curry suomeksi ja kuinka se kirjoitetaan? Epäilemättä pienillä alkukirjaimilla, mutta mitkä ne kirjaimet ovat? Ongelman olisi voinut kiertää otsikoimalla Rabbit Tikka Curry, niin kuin etnisessä ravintolassa, mutta sitten koko maailman kanikarrinystävät olisivat tunkeneet tänne reseptin toivossa ja pettyneet, kun se onkin vain suomeksi. Mitatkaan eivät ole muun maailman tuntemina kupillisina, unsseina ja paunoina vaan ihan si-järjestelmän mukaan. Google-kääntäjä ei niistä selviä.

Parempi olisi tietysti ollut tikka curry kanista. Mutta kun kerran on erikseen olemassa Chicken Tikka Curry ja Mutton Tikka Curry niin pitää tälläkin ruokalajilla olla nimi, joka ilmentää sen pysyvyyttä ja kestävää asemaa kulinaarisella kartalla. Ettei se ole vain tavallinen tikkakarri, joka nyt poikkeuksellisesti tällä kertaa valmistetaankin rabbitista. Vaan että tämä ruoka tehdään aina tästä eläimestä.

Jaa ei tehdä vai? No kyllä meillä ainakin tehdään. Sitten joskus, kun on talvikanalakin ja omia tipuja, tehdään varmaan Chicken Tikka Currya ylimääräisistä kukonpojista. Vai jokohan silloin on opittu tekemään suomeksi kukonpalakarria?

Ehkä kierrämme ongelman ja valmistammekin vain kokkoovääniä.

No nyt se resepti sitten.

Kaninpalakarri

marinadi:

loraus öljyä
luomulimetin mehu
4 rkl Tikka Curry -tahnaa
luraus Srirachaa
turkkilaista jugurttia
inkivääriä raastettuna
pari valkosipulinkynttä puristettuna

pari kaninkoipea

pannulle:

loiskaus öljyä
noin kolme sipulia
pari valkosipulinkynttä
liraus soijakastiketta jos tarvitaan
luomuparsakaali
linssejä
mustapippuria
vettä tarpeen mukaan
ja ehkä vielä vähän valkosipulia

Hanki mahdollisuuksien mukaan luomuna nekin ainekset, joista ei ole erikseen mainittu.


Tee näin:

Leikkele koivista lihat sopivankokoisiksi paloiksi. Luista ja rämppeistä voi keittää liemen, niin ei mene mitään hukkaan. Tai antaa koiralle raakana. Miksei kissallekin.

Sekoittele marinadin ainekset ja sotke kaninpaloihin.

Meillä lihat eivät olleet marinadissa kuin valmistelujen ajan. Olisivat ne voineet olla pitempäänkin, mutta näin onnistui oikein hyvin, kun liha oli annospaloina.




















Virittele tulet hellaan. 

Pilko sipuli ja parsakaali, myös varsi kuorittuna. 

Näytä öljypullolle paistokasarin pohjaa. Kuullota sipulit, lisää jossain vaiheessa valkosipulinkynnet. 

Lisää lihapalat marinadeineen parissa erässä. Anna hautua. Tunti kuulostaa sopivalta ajalta. Lisukkeita voi keitellä samalla, kun hella kerran on lämmin. Meillä oli kokojyväriisiä. 

Lisää parsakaalinpalat loppuvaiheessa, noin vartti ennen syöntiä. Jos et tykkää parsakaalista, lisää jotain muuta kasvista. Meillä nyt sattui olemaan sitä. Linssit lisätään kymmenisen minuuttia ennen kuin pitäisi olla valmista.

Jos karri näyttää kuivalta, lisää vettä. Jos se kaipaa suolaa, lisää suolaa tai vaikka soijakastiketta. Jos tulee mieleen, että pitäisiköhän kuitenkin lisätä vielä loppuvaiheessakin valkosipulia, että se myös maistuisi, tee sitten niin. Ja viimeistellään muutamalla pippurimyllyn pyöräytyksellä.

Vielä sananen riisistä. Riisin viljelyyn käytetään yli kolmannes maailman kasteluvedestä. Se tuottaa kymmenesosan maailman metaanipäästöistä ja nopeuttaa siis pahasti ilmastonmuutosta. Siihen vielä kuljetukset päälle. Riisiä viljellään myös täysin kestämättömissä ja epäeettisissä olosuhteissa. Rikkaat riisinviljelijämaat pystyvät tukiaisillaan painamaan hinnan niin alas, että kehittyvät maat joutuvat myymään riisinsä pilkkahintaan. Köyhät viljelijät eivät saa siitä riittävää elantoa. Isot ylikansalliset maatalousyritykset tarjoavat viljelijöille korkeakorkoisia lainoja siementen, lannoitteiden, torjunta-aineiden ja muiden tuotteidensa ostamiseen. Monet ajautuvat velkakierteeseen, joka vain syvenee, mitä enemmän riisiä he tuottavat. Riisipelloilla huhkivat siirtotyöläiset ja orjat, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan työsuojelusta. Eivätkä lukeneet suojeluaineiden turvaohjeita, kun eivät osaa lukea.

Kuluttaja-lehden numerossa 1/2015 on iso juttu basmatiriisin viljelystä. Siinä sivussa kerrotaan myös kuluttajajärjestöjen yhteistyönä tekemästä tutkimuksesta, johon kuului sekä kenttätutkimusta että 12 elintarvikeyhtiölle ja eurooppalaiselle kauppaketjulle tehty kysely. Ongelma on, että edes kyselyyn vastanneet yritykset eivät välttämättä kerro alihankkijoitaan. Näin toimi esimerkiksi Risellan omistaja Ebro Foods. Uncle Ben'siä valmistava Mars ei vastannut lainkaan. Kuluttajan pitäisi luottaa yritysten omiin sosiaalisen vastuun ohjelmiin, joista niistäkään ei paljasteta yksityiskohtia.

Tai sitten voi yrittää vielä löytää jostain reilun kaupan riisiä. Ainakin basmatiriisiä on reiluna niin vähän tarjolla, että hinta on noussut bulkkiriisiä selvästi suuremmaksi. Suomalaiset myymälät eivät enää tarjoa sitä. Ei ole ollut menekkiä. Urtekram on juuri poistanut reilun riisin valikoimistaan, ja Lidlin Fairglobe-basmatiriisiä ei saa Suomen myymälöistä.

Saisikohan sitä, jos kirjoittaisi ja pyytäisi?

Voi myös olla syömättä basmatiriisiä tai ylipäänsä minkäänlaista riisiä. Onhan muutakin ruokaa. Lähempänä kasvanutta, ongelmattomampaa.

Terhi Hautamäen artikkeli aiheesta
on tässä lehdessä.
Siinä kerrotaan paljon enemmän.

--------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan tätä blogia, Tua Jalkanen ja Sanna!
Welcome to follow this blog, Ela!