Helmikuun Tää on vielä kesken -kuva

Edellisessä postauksessa vastasin kysymykseen sisustusväreistä. Tässä näitä, ovat alkuperäisiä. Portaita mennään minun asuntooni, joka sijaitsee rintamamiestalon yläkerrassa. Silloin seitsemän ja puoli vuotta sitten veikattiin, että portaikon värit kai vaihdan heti ensimmäisenä. Mutta oikeastaan nämä ovat aika kivat. Tuolle kretuliinille ovelle meinaan kyllä tehdä jotain, kunhan kerkiän. Oven klasista näkyy kylmälle kuistille, se on alakerran isännän kanssa yhteinen. Tuo sitruunankeltainen. Muutamakin ihminen arveli ensi kertaa sen nähdessään, että tämän maalaan varmaan heti valkoiseksi. Saatan maalatakin, mutta ihan heti en maalannut. Tää on vielä kesken. Ja pari muutakin kohtaa.

------------------------------------

Päivi Kotiranta ja Kahelinkulman Taina T., tervetuloa joukkoon seuraamaan keskeneräisyyden kehittymistä!

Viisi kysymystä -haaste

Nyt nämä viisi kysymystä ehtivät tänne asti. Kiitän Punaista Pihlajaa haasteesta. Haaste on sitäkin haastavampi, kun en harrasta sisustamista, en katso telkkaria enkä leivo.


1. Lempivärisi sisustuksessa?

Ennen minulla oli tämän värinen riepu. Tykkäsin siitä. Nyt se on jo hiutunut puhki.

Tällä hetkellä mennään niillä väreillä, jotka tässä talossa sattuivat olemaan, kun otimme sen haltuumme seitsemän ja puoli vuotta sitten. Osa pinnoista on revitty, mutta varsin vähän on rakennettu.

Luultavasti, jos sisustamiseen asti joskus päästään, väriskaalasta tulee tylsempi kuin kuvassa. Niin siinä käy.



2. Designesine / -huonekalu, joka ei ikinä tule meille

No esimerkiksi mikään Eero Aarnion suunnittelema esine tuskin tuntisi oloaan kotoisaksi täällä.














3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä?

Hahaa, turha luulla etten pystyisi vastaamaan tähän, vaikka kyyditinkin telkkarini kunnalliselle jätehuoltoasemalle seitsemän vuotta sitten, kun asuttuani tässä talossa mitään pahaa aavistamatta useita kuukausia huomasin, etteivät kanavat näkyneet täällä. Ystävälläni Lauralla on nimittäin telkkari! Olemme katsoneet tänä talvisydännä yhdessä Downton Abbeyn ihan alusta asti muutaman jakson pätkissä, lisäosat ja kaikki; nyt meillä on menossa neljäs tuotantokausi. Eikä sitten saa laittaa juonipaljastuksia kommenttilootaan!

Olen minä joskus kotikoneelta katsonut myös Avaraa luontoa silittäessäni, koska kirja ei pysy hyvin silityslaudalla (ks. aiempi postaukseni häsläyksestä luopuminen).

Olen siis viimeisten vuosien aikana katsonut jopa yhtä tv-ohjelmaa, jossa esiintyy ihmisiä. Asiantunteva valintani on selvä: Granthamin leskikreivitär Violet. (Kuva on varastettu.)

Vaippasakaalikin on varsin hurmaava, mutta sitä ei laskettane henkilöhahmoksi.


4. Suosikki leivonnassa?

Tämä tuotti ensin hieman päänvaivaa, koska en ole myöskään leiponut seitsemään ja puoleen vuoteen. Siis kyllähän minä muuten oi niin mielelläni, mutta kun ei nyt pysty kykenemään, voi voi. Ei ole uunia. Puuhellan uuni on oivallinen pataruokien ja paistien haudutteluun, mutta leivontalämpötiloihin se ei yllä.

Mutta eihän kysymyksessä todellakaan mainittu, että minun pitäisi itse leipoa! Valitsen siis suosikikseni Jari Pekanlehdon leipoman äärimmäisen möhnävän mutakakun, kuvassa tarjolla Vanhassa Navetassa Porvoossa.





5. Viisi blogisuosikkia

Tähän asti nämä kysymykset olivatkin aika helppoja, tai sitten olen vaan niin taitava vastaamaan kysymyksiin. Nyt pitää melkein miettiä. Justiinsa tällä hetkellä ne voisivat olla vaikka:

Puutarha ja nurkat
Varjoyrtin puutarha
Filosofian puutarhassa
Maalaisrealismia
Villa Valpuri
Talo.

Ei se sitä tarkoita kuitenkaan, että näiden loistavien bloggaajien tarvitsisi mitenkään tuntea olevansa velvoitettuja vastaamaan samoihin kysymyksiin. Osalle tämä haaste on jo nasahtanut toisesta suunnasta ja osalla nämä kysymykset eivät ehkä kuulu blogin keskeisimpään aihepiiriin. Vaikka ainahan on hauskaa saada ihmiset paljastamaan itsestään yllättäviä asioita. Mitäs jos sittenkin?

----------------------------------------

Tervetuloa lukijaksi, Villa Bohemian!

Hengenvaarassa pihamaalla

Millaistahan olisi, jos joku koko ajan yrittäisi syödä minut?

Pihalinnut joutuvat olemaan lakkaamatta varuillaan. Nokkaisevat pari kertaa, sitten katselevat tarkkaan joka suuntaan ennen kuin jatkavat syömistä. Maassa aterioiva keltasirkkuparvi pyrähtää vähän väliä tiheän oksiston suojaan, sitten yksi kerrallaan takaisin ruokailemaan. Ja ihan syystä! Näen lähes päivittäin haukan syöksyvän kanadantuijaan, johon linnut yrittävät piiloutua. Todennäköisesti se siis käy montakin kertaa päivässä. Tai ehkä haukkoja on useampia? Ihan kuin ne olisivat eri näköisiä eri kerroilla. Ne vain vilahtavat kovin nopeasti ohi, mikä lienee niiden tarkoituskin. Sitten juuri kun olen keksinyt, mille oksalle haukka jäi kytikselle, se hyppää taas ilmaan ja häipyy.

Puuhkeahäntäinen ja suuruudenhullu kissa vaani fasaaneja eilen. Kana lensi kirsikkapuuhun turvaan, kissa hyppäsi valtavalla loikalla perässä. Kana tietysti pyrähti peltoon, ja kissalla kesti hyvän aikaa, ennen kuin pääsi alas. Kissa kun ei ymmärrä tulla takaperin puusta, vaan yrittää pää edellä, eikä silloin kynsien ote pidä. Sitä konstia ei osaa kuin oselotti. Se tiemmä kääntää tassunsa ihan nurinnarin ja pysyy puunrungolla pää alaspäin. Kotikissasta ei ole tähän.

Sitten kissa jolkotteli puuliiterille välittämättä rahtuakaan fasaanikukko Kevätmielestä, joka pysytteli aloillaan keskellä pihaa, tarkkaili kissan etenemistä ja huuteli varoituksia. Kissa sujahti liiterin alle. Miten mahtoi käydä myyrien ja hiirien? Ulkorakennusten alusissa metsästää myös tärppä. Ei ole helppoa pikku saaliseläimen elämä.

Muistaakseni meidän ihmistenkin piti jatkuvasti tarkkailla ympäristöä vielä 50 000 vuotta sitten.

Alla olevat kuvat ovat kaikki arkistojeni kätköistä. En ole juuri nyt saanut näinkään hyvin pihamaan petoja ikuistettua. Kanahaukka ja varpushaukka on räpsäisty keittiön ikkunasta ja kissa ovimatolta. Tärpästä en ole onnistunut kuvaamaan kuin jäljet lumessa, vaikka olen joskus sen nähnyt puikkimassa siellä täällä. Pihan poikki kulkevan ketun olen saanut kuvattua, mutta koska sillä ei ollut saalista, kuva ei kuulu tähän sarjaan.

Missä ovat heteroiden oikeudet?

Tasa-arvoisesta avioliittolaista on käyty keskustelua eduskunnassa. Hesari julkaisi muutamia helmiä:

Hakkaraisen pointti on kristallinkirkas. Homomiehethän tunnetusti pystyvät imettämään, jos pääsevät avioliittoon. Miksi heteromiehet eivät pysty? Se on niin väärin! Imettäminen on ihmisoikeus.

Nykyinen avioliitto- ja perhekäsitys on ollut olemassa luomakunnan alusta asti! (Maailma ehkä luotiin 6000 vuotta sitten?) Nykyisten Suomen lakien mukainen avioliitto on todettu hyväksi jo tuolloin. Meillä on ollut selvä näkemys tällaisesta avioliitosta koko ajan, mutta vasta nyt hiljattain olemme saaneet kaikki lait kohdalleen. Juuri tällä historiallisella hetkellä avioliittolaki on siinä kuosissa, johon olemme pyrkineet vuosituhansien ajan, aina maailman luomisesta saakka. Ja nytkö sitä pitäisi muuttaa?

Niikon Raamatussa on kohta, jossa puhutaan kristillisestä avioliitosta, juuri tällaisesta kuin meillä Suomessa on nyt. Vieläpä hyvin selvästi.

Se on varmaan joku uusi painos. Minun Raamatussani patriarkat ovat tukevasti moniavioisia ja hedelmättömät vaimot saavat lapsia antamalla orjattarensa miehensä käyttöön. Mutta ne ovat varmasti vain niitä käännösvirheitä taas.

Kristityt pistävät paremmaksi: heidän näkemyksensä avioliittoinstituution merkityksestä on biologinen tosiasia! Raamatun sanaa vastaan voisi vielä väittää, mutta biologiset tosiasiat ovat kiistattomat.

Tästä seuraa, että lisääntyminen avioliitossa on määrättävä pakolliseksi. Mahojen ja vanhojen ihmisten "avioliitot" on kiellettävä. Tulkinnanvaraiseksi jää vielä, onko hedelmättömäksi osoittautunut avioliitto purettava, jos se on kuitenkin solmittu lisääntymistarkoituksessa ja hyvässä uskossa. Tai onko jopa kaikki avioliitot purettava siinä vaiheessa, kun enempää jälkikasvua ei enää näytä olevan tulossa.

Yksi monesti lausuttu kukkanen, joka ei kuitenkaan tänään tainnut päästä Hesariin, on: "Lapsille on taattava oikeus äitiin ja isään!"

Siitä sitten vain takaamaan, lainlaatijat!

Avioerot kielletään.

Leskien on välittömästi avioiduttava uudelleen. Tässä on hyvä ja raamatullinen käytäntö velvoittaa vainajan (samaa sukupuolta oleva) sisarus naimaan leski heti hautajaisten jälkeen, ellei muita ottajia ole.

Avioliiton ulkopuolella syntyvät lapset, mitä niille tehdään? Abortoidaan vai annetaan adoptoitavaksi? Vai pakkonaitetaanko äiti ennen synnytystä? Jätän tämän kansanedustajiemme viisaaseen harkintaan.

kuva: Ambro / FreeDigitalPhotos.net

Nämä ovat kuitenkin vain pintamolskahduksia tärkeässä keskustelussa, ja niihin puuttuminen on minulta aika pikkumaista. Kuten tavallista.

Koko keskustelun pointtihan ovat heteroiden oikeudet. Rehellisten, normaalien ihmisten oikeudet, joita nyt uhataan polkea.

Jos tasa-arvoinen avioliittolaki tulee voimaan, kaikki heteroliitothan purkautuvat silloin automaattisesti, ja jokaisen pitää mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Siksi tämä lakiesitys vaarantaa perinteisen avioliiton.

Ai ei vai? Olisinko ymmärtänyt jotain väärin? No miten tasa-arvoinen avioliittolaki sitten vaarantaa perinteisen avioliiton ja heteroiden oikeudet? Ei, kuulepas, kyllä se niin menee; mitä järkeä tässä koko keskustelussa muuten olisi?

Rahankeräys ohjusten ostamiseksi poikii miljoonia

Suomen kansa on yhteisvastuullisesti kerännyt rahaa käytettyjen, peruskunnostettujen Stinger-ohjusten ostamiseksi Yhdysvalloista. Keräys on saanut suomalaiset avaamaan rahapussien nyörejään poikkeuksellisen laajasti. Koossa on jo 21 miljoonaa euroa, keräystavoitteesta puuttuu enää 9 miljoonaa. Valtio maksaa 90 miljoonan ohjuspaketista leijonanosan.

Ohjushankinnan tukikeräyksen mukaan lahjoittajia on ollut kymmeniätuhansia. Sadantuhannen lahjoituksen määrä voi mennä rikki, uumoilee puolustusministeri Carl Haglund (r).

"Keskimäärin lahjoituksia tulee kympin molemmin puolin. Suuri osa on 10–20 euroa, mutta summat lähtevät liikkeelle aina parista eurosta alkaen", Haglund laskee.

Tyypillistä lahjoittajaa hän ei lähde lokeroimaan. Rahaa on tullut kaikenikäisiltä kautta maan, eikä ohjusten sijoittuminen Helsinkiin ole heikentänyt tukihaluja.

"Ihmiset, joilla on itsellään mielessä sopiva kohde ohjusiskulle, ymmärtävät, että kyseessä on valtakunnallinen kampanja."

Stinger-ohjus, kuva: Cherry Point / Flickr

Eikun seis, hups, liimasin näköjään tähän kaksi uutista päällekkäin. Mitä se Blogger sekoilee! Nämä jotenkin limittyivät, enkä saa niitä erilleen.

Lienee parasta, että luet näistä linkeistä itse alkuperäiset uutiset rahankeräyksestä lastensairaalalle ja Suomen ohjusostoista. Kun en minä nyt jostain syystä saa niitä tässä näkymään niin kuin pitäisi.

Ihmiset siis kokoavat roposiaan räntäsateisilla parkkipaikoilla lastensairaalan hyväksi. Kun ei valtioparalla ole siihen varaa. Ja pakko se on saada, kun vanha lastenklinikka on liian pieni, kamat 40-luvulta ja lisäksi se hajoaa käsiin! Keräystavoite on 30 miljoonaa, ja nyt kun vähän päälle vuosi on raadettu asian eteen, on jo 21 miljoonaa saatu raavituksi kokoon. Eikös olekin hyvä uutinen! Ehkä jo lähivuosina päästään aloittamaan rakennustyöt.

kuva: Boston Public Library / Flickr

Ohjusostoihin ei tarvinnut kerätä kolehtia. Puolustusministeri Haglund kertoi 90 miljoonan ostosta ensimmäiseksi Yhdysvaltain puolustusministerille. Medialle hän ilmoitti aikovansa allekirjoittaa päätöksen muutaman seuraavan päivän aikana. Koska ostos oli noinkin suuri, se piti vielä hyväksyttää hallituksen rahavaliokunnalla - sitten seuraavalla viikolla.

Ei, Blogger ei nyt sekoittanut tapahtumien järjestystä. Tässä järjestyksessä kaupat todellakin etenivät.

Haglundin mukaan ohjukset saatiin erittäin edullisesti, ja yleensä se, että Yhdysvallat suostuu myymään meille käytettyjä ylijäämäaseitaan, kertoo syvästä luottamuksesta ja tekee meidät hyvin onnellisiksi.

Tämä 90 miljoonaa oli sattunut jäämään Puolustusministeriön pussinpohjalle aiemmin samassa kuussa ostettujen sadan taistelupanssarivaunun jäljiltä. Nekin olivat niin yllättävän halpoja. Ostettiin sitten vähän näitä Stingereitä, ne ovat hyviä, ja katsotaan mitä muuta vielä ostetaankaan. Suomen valtio ei ole köyhä eikä kipeä!

kuva: The U.S.Army / Flickr

Sovitaanko, että ensi kerralla kerätään oikeasti kolehti aseostoihin ja valtio maksaa viivyttelemättä pussistaan tarpeelliset sairaalat, vanhainkodit, parantolat, tukiasunnot, hoivayksiköt ja mitä heitä onkaan. Kun sitä rahaa nyt näyttää riittävän. Kiitos.

kuva: The U.S.Army / Flickr

Jo vuosi bloggausta ja tää on vielä kesken!

Blogini täyttää tänään yhden vuoden. Onnea, blogi!

Miten tätä juhlittiin? No, ensinnäkin taivas repesi.

Sitten oli vielä se juttu, että aurinko alkoi tanssia salsaa. Huomasit varmaankin? Jos et, epäilemättä siitä mainitaan uutisissa kohdakkoin. Jotain kylttiä se heilutteli, tyyliin Eläköön keskeneräisyys, mutta siitä en ehtinyt napata kuvaa. Jäi vähän oksan taakse, kun katsoin sitä aluksi väärästä ikkunasta.

Nyt siirrymme tämän postauksen mielikuvituksellisempaan osioon eli hartaasti odotettuun tilastokatsaukseen:

Blogger väittää, että tätä blogia on käyty katsomassa yli 26 000 kertaa.

Luetuin juttu on aina vain Eläinten syömisestä, jonka kirjoitin, kun blogini oli vasta kuukauden vanha. Joku linkitti sen syyskuussa jonnekin Facebookissa, ja lukijatilastoihin tuli äkillinen piikki. Pienemmän piikin teki heinäkuinen tarina gourmetruuasta villisikatarhassa, kun linkki siihen ilmestyi Kannonnokan ravintolan kotisivulle.

Ruokajuttuja siis. Eikös tästä pitänyt tulla remonttiblogi? No, se saa itse päättää, mikä siitä tulee isona.

Pikku blogini ensimmäisen ikävuoden kasvukäyrä näyttää tällaiselta (helmikuu on vielä kesken, mutta kasvanee tammikuun lukemiin):

Kyllä se varmaan on ihan sopivan pullea yksivuotiaaksi, alkaa kohta jo nousta jaloilleen, ja kaikki odottavat jännityksellä, päästäisikö se pikapuoliin suustaan ensimmäisen järjellisen sanansa.

Blogin katselijoista 4/5 näyttäisi sijaitsevan Suomessa. Suomalaisia lukijoita on nyt suhteessa enemmän kuin blogini ollessa puolivuotias. Vieläkin kyllä ihmetyttää tuo viidennes: Kuka kiertää Kiinan nettisensuuria päästäkseen lukemaan fasaanikukko Kevätmielen seikkailuista meidän takapihalla? Kuka ymmärtää tätä tekstiä Ukrainassa? Onko siellä joku suomalainen tai muuten suomea osaava vai katseleeko joku vain umpimähkään kuvia? Tämä on mysteeri.

Olisi tosi kiva synttärilahja, jos sinä, joka luet tätä ulkomailla, laittaisit viestin tuonne kommenttilootaan ja kertoisit kuka, missä ja kuinka kummassa. Sitä on pysytelty niin salaperäisen hiljaa, etten tiedä sieltä kuin Norjan-Hannen. Kysyn joskus toisella kerralla samaa ulkomaankielellä. Josko rupeaisi arvoitus ratkeamaan.

Kiitos sinulle, hyvä lukija, tästä vuodesta!

Omenan tarina

Jostain syystä kultahileiset lasipallot jäivät viime jouluna kuusenkoristelaatikkoon. Kuuseen pääsivät vain omenat ja kynttilät. Oli jotenkin sellainen fiilis.

Viimeinen joulukuusessa nahistunut omena meni tänään mustarastaille. Sunnuntaisena joutohetkenä intouduin pöyhimään arkistoani ja kokosin kuvakertomuksen kunnioittaakseni omenan elämänkaarta. Tässä tulee:

Siemenet

pastakone

Eräs ystäväni on sairastunut kylvökuumeeseen. Tartunta on vähintäänkin keskivakava. Siemenpusseja lojuu kaikilla tasoilla, ikkunalaudat ovat kylvöastioiden peitossa ja tyynyn vierellä on läjä ruttuisia siemenkuvastoja, joissa on tuherruksia, alle- ja yliviivauksia ja ympyröintejä.  Ehkä kuitenkin on jokin tuiki tärkeä kasvi jäänyt hankkimatta? Yksi sun toinen näyttää saaneen saman pöpön. Ilmeisesti maassamme on nykyisten ilmasto-olojen vallitessa odotettavissa lähiviikkoina varsinainen epidemia.

Ja onhan jo aikakin. Alakerran isäntä siteerasi aamulla ulkomuistista Kustaa Vilkunan Ajantietoa: "Helmikuun ensimmäisestä suojakelistä ei mene kuin oliko se kymmenen tai kaksitoista viikkoa niin voi jo kylvää kauran tai jonkun ohran. Vehnän? Tai jotain."

6.2.

14.2.

Verraton Karel Capek kirjoittaa siemenistä näin (jouduin käyttämään viimeisetkin itsehillintäni rippuset rajatakseni lainauksen näinkin lyhyeksi, koska mieleni teki kopioida tähän koko luku sanasta sanaan):

Siemenistä jotkin muistuttavat nuuskaa, toiset vaaleita saivareita tai kiiltäviä ja mustanruskeita jalattomia kirppuja; muutamat ovat litteitä kuin lantti, toiset täyteläisen pyöreitä tai ohuita kuin neulaset, siivekkäitä, piikkisiä, nukkaisia, paljaita ja karvaisia; isoja kuin torakka ja pieniä kuin pölyhiukkanen. Voin todistaa, että jokainen laji on erilainen ja eriskummallinen: elämä on monimutkaista. Tästä isosta töyhtöhärvelistä on määrä kasvaa matala ja kuiva takiainen, kun taas tuosta keltaisesta saivaresta versoo kuulemma paksu, valtava mehilehti. Mitä voin tehdä? En usko tuommoisia. 

Hyvä, joko kylvitte? Panitteko kukkaruukut haaleaan veteen ja peitittekö ne lasilla? Suojasitteko ikkunat auringolta ja suljitteko ne, jotta huoneeseen syntyisi kasvihuoneen 40-asteinen lämpötila? Siis hyvä, nyt alkaa jokaisen idättäjän suuri ja kuumeinen tehtävä: odottelu. Hikisenä, ilman takkia, ilman liivejä ja henkeään pidätellen odottelija kumartuu kukkaruukkujensa ylle ja kiskoo mullasta silmillään ituja, joita pitäisi versoa.

Ensimmäisenä päivänä ei synny mitään; odottelija pyörii yöllä vuoteessaan aamua odotellen. 

Toisena päivänä salaperäiseen multaan ilmaantuu homehaituva. Odottelija ilahtuu, että siinä on ensimmäinen elämän merkki.

Kolmantena päivänä nousee pitkän valkoisen jalan varassa jokin, joka kasvaa kuin hullu. Odottelija riemuitsee miltei ääneen, että nyt se alkoi, ja vaalii ensimmäistä tainta kuin silmäteräänsä.

Neljäntenä päivänä, kun tuo itu on venähtänyt jo mahdottomiin, herää odottelijassa huoli, että se onkin varmaan rikkaruoho. Pian käy ilmi, että hänen pelkonsa ei ole perusteeton. Ensimmäinen kukkaruukkuun kasvava pitkä rihma on aina rikkaruoho. Se lienee kai luonnon laki.

No, joskus kahdeksantena päivänä tai vielä myöhemmin multa jonain salaperäisenä ja kontrolloimattomana hetkenä (kukaan ei ole koskaan päässyt näkemään sitä) aivan yllättäen avautuu hiljaa ja 

Valitettavasti Teosto vai oliko se Kopiosto puuttui nyt peliin ja esti armottomalla mahtikäskyllään pidemmät lainaukset. Juu juu, soittivat juuri äsken. Lue itse loput kirjasta: Karel Capek: Puutarhurin vuosi.

--------------------------------------

Tervetuloa porukkaan, Pömpeli! Kiva, kun ehdit käydä täällä, vaikka teillä on nyt niin jännät ajat meneillään!

Snellmanin mainos

Lihatalo Snellman julistautui Hesarin etusivun täyttävässä mainoksessa gm-vapaaksi. Kiitoksia saa käydä antamassa heidän kotisivullaan.

Päätös ei liene ollut helppo. Gm-soijaa dumpataan maailmanmarkkinoille halpaan hintaan. Suomalaiset isot rehufirmat siirtyivät siihen viime vuonna vaivihkaa, kaikessa hiljaisuudessa. Moni rehunostaja varmaan jatkoi tutun merkin käyttämistä huomaamatta, että sisältö oli vaihtunut. Toki gm-vapaatakin rehua saa erikseen tilaamalla, jos huomaa kysyä. Kalliimmalla, tottakai.

Snellmanin sivuille voi jättää myös viestin. Yllättävän aggressiivista palautetta onkin tullut. Uhataan boikotilla ja haukutaan. Onhan törkeää, että suomalaiselle kuluttajalle annetaan valinnanvaraa! Keskusteluun voi osallistua Facebook-, Twitter- ynnä muilla tunnuksilla, joita minulla ei ole, mutta jos olisi, saattaisin kirjoittaa muutaman valitun sanasen.

Geenimuuntelun kannattajat haluavat esittää omat mielipiteensä tieteellisenä totuutena ja vastustajien argumentit vain tunneperäisinä ryöpsähdyksinä. Todellisuudessa tässä taitavat pikemminkin olla vastakkain tieteellinen ja taloudellinen ajattelu, vaikka joidenkin kommentoijien motiivit jäävät kyllä hämärän peittoon.

Olisin onnellinen, jos voisin uskoa, että kaikki ne uhoajat ja nyrkinheristelijät ovat Atrian ja HK:n työntekijöitä, jotka saavat siitä hyvästä palkallisen vapaapäivän, tai Monsanton ostamia agitaattoreita. Valitettavasti totuus taitaa kuitenkin olla raadollisempi. Ne tekevät sen ihan itse.

Tämän valokuvan olen varastanut ilman lupaa Snellmanin mainoksesta.

Minähän en syö tehotuotettua lihaa. Luomupossuille ei koskaan syötetä geenimuunneltua rehua. Miten tämä asia koskee minua?

Geenimuunneltua rehua syönyt possu ei luultavasti ole sen epäterveellisempää kuin luomukaan. Geenimuuntelun todennäköisimmät ongelmat ovatkin tuotantoketjun toisessa päässä. Emme tiedä, miten geenimuunnellut lajikkeet vaikuttavat ekosysteemeihin. Sen tiedämme nyt, että ne eivät pysy niillä pelloilla, joilla niitä viljellään, vaan leviävät jo hallitsemattomasti.

Joitain viljelykasveja on geneettisesti muunnettu esimerkiksi kestämään vahvoja rikkaruohomyrkkyjä. Myrkkyä ja sille vastustuskykyiseksi muokattua kasvia myy sama yhtiö. Silloin pelto voidaan myrkyttää niin, että kaikki muu paitsi tuo geenimuunneltu kasvi kuolee. Tämä ei ehkä kuulosta kovin terveelliseltä ympäristön eikä syöjän kannalta, mutta vielä pahempi ongelma syntyy, jos muunneltu kasvi risteytyykin jonkin luonnonkasvin kanssa. Saattaa syntyä superrikkaruoho, jota ei saada hengiltä millään.

Itse asiassa saattaa tapahtua monia asioita, joita ei ole keksitty kuvitellakaan. Luonto on ihmeellinen.

Puhdasta ruokaa vastustavissa kannanotoissa minua hämmästyttää erityisesti vaatimus, että ensin pitäisi todistaa geenimuuntelu vaaralliseksi, ennen kuin mitään kieltoja tai rajoituksia voidaan asettaa. Eihän se niin päin mene! Tuon logiikan mukaan kuka vain saisi syytää luontoon mitä tahansa ainetta niin kauan kuin sitä ei ole todistettu vaaralliseksi. Myrkynkylväjillä itsellään ei olisi mitään velvollisuutta todistaa ainettaan vaarattomaksi, ennen kuin alkavat levittää sitä.

Mehän tiedämme, kuinka kauan syy-seuraussuhteen todistaminen kestää. Tupakkayhtiöt ovat vatkutelleet korvausten maksamista syöpään sairastuneille vuosikymmeniä, koska ei ollut riittävän vankasti todistettu, että tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää. Oli vain todistettu, että nämä asiat ovat yhteydessä toisiinsa. Se on eri juttu. Se ei ole vielä mitään.

Geenimuuntelun vaikutusta ekosysteemeihin pitkällä aikavälillä ei ole vielä pystytty tutkimaan tarpeeksi, jotta voitaisiin sanoa, ettei siitä ole mitään haittaa tai että haitat ovat siedettäviä. Sellainenkin tulos on mahdollinen. Sitä ei vain vielä tiedetä.

Niin kauan, kuin haitan tai vaaran suuruutta ei tiedetä, geenimuunneltuja organismeja ei saisi laskea irralleen tälle planeetalle. Valitettavasti näin on kuitenkin jo päässyt käymään tehty. Nytkö pitäisi sitten vain hyväksyä tilanne, koska kuitenkin on jo liian myöhäistä?

Suomessa kuluttajilla on vielä valinnanvaraa; jokainen voi päättää itse suhtautumisestaan ja äänestää kukkarollaan. Kiitos siitä, Snellman!

Häsläyksestä luopuminen

Yksinkertaiseen elämään ei pääse vain tavaraa karsimalla. Ei se ole niin yksinkertaista!

Tavoittelen yksinkertaisuutta myös tekemisessä. Haluan luopua turhasta häsläyksestä.

Onhan toki hienoa, että ihminen pystyy samaan aikaan keskustelemaan lasten kasvatuksesta, kasvattamaan lapsiaan, kuuntelemaan musiikkia, surffaamaan netissä ja ajamaan autoa. Lopputulos ei kuitenkaan välttämättä ole paras mahdollinen.

Töissä huomaan monesti yrittäväni tehdä useampaa asiaa ja jopa kuunnella useampaa ihmistä samalla kertaa. Sehän ei onnistu, päässä vain alkaa surista ja tulee tunne, että joka paikkaan pitäisi juosta.

Kun tulen kotiin, en avaa yhtäkään mölytoosaa. En katso telkkaria, en kuuntele radiota eikä korvistani roiku johtoja. Silti elämässäni on kotonakin yksinkertaistamisen varaa. Onko esimerkiksi pakko lukea koko ajan jotain? Maistaisinko aamiaiseni paremmin, jos ajattelisin, mitä syön? Näkisinkö ympärilleni, jos en olisi hautautunut aamun lehteen, tai laiskuuden jälleen kerran yllätettyä eiliseen lehteen, edellisen viikon tv-liitteeseen tai muropaketin kylkeen painettuihin jännittäviin ja ihmeellisiin teksteihin? No joo, ehkä tässä tapauksessa lukeminen on hyväkin valinta. Muutenhan tulisi katseltua ympärilleen keskeneräisessä remonttityömaakeittiössä. Kyllä sanomalehden kansanmurhat ja korruptioskandaalit sittenkin aloittavat päivän mukavammin. Mutta ymmärrät, mitä tarkoitan. Noin periaatteessa.

Yksinkertaisen elämäntavan valitseminen tarkoittaa sitä, että menen päivän aikana harvempiin paikkoihin kuin ennen, näen vähemmän, jotta voin nähdä enemmän, teen vähemmän, jotta voin tehdä enemmän, hankin vähemmän tavaraa, jotta voin saada enemmän.

Jon Kabat-Zinn: Olet jo perillä 

Ei tämä tietenkään sitä tarkoita, että lukisin vähemmän blogeja! Tai päivittäisin harvemmin! Omituinen ajatus, mistä se nyt tuli? Eihän se liity tähän aiheeseen mitenkään.

--------------------------------------

Olet hyvin tervetullut seuraamaan tätä blogia, Elina!
You are very welcome to follow this blog, HARRY GOAZ!

Kaurakaivos

Tällä tontilla lintujen ruokinnasta vastaavat pikkuvarpuset. Me toki ostamme ruuat ja täytämme ruokintalaitteet, mutta pikkuvarpuset levittelevät jyvät, siemenet ja pähkinät maahan kömpelömpien lintujen ulottuville. Esimerkiksi keltasirkut eivät milloinkaan syö lintulaudalta. Pikkuvarpuset hakevat itselleen parhaat palat ja roiskuttelevat tylsät kauranjyvät fasaanien ja keltasirkkujen iloksi.

Fasaanikukoilla on erikoinen tapa kaivaa siemeniä lumesta. Jaloilla kuovitaan ja potkitaan lunta taaksepäin. Samalla peräännytään askel, jotta juuri kaivettu kohta asettuu nokan alle. Kun se on putsattu, tongitaan taas jaloilla ja peruutetaan lumipenkkaan. Nokalla voi heitellä sivusuunnassa irtolumia kummallekin puolelle. Tällä tavalla kaivannosta muodostuu ajan mittaan pikemminkin oja kuin kuoppa.

Nyt luovutan - yleisön pyynnöstä - puheenvuoron itse monttumestareille.

 - Kauhee duuni parin jyvän takia. Oon kaivanu tätä ojaa jo metritolkulla!

 - Mitäs velipoika. Sullahan on kaivos ihan vikapaikassa! Mikset kaiva tohon tolpan viereen, siellähän ne siemenet on.

- Nyt jätkä  $≤≤¡x#X,  älä tuu tänne nokkaas aukoon!
- Apua, se pillastu!

- Sainpas näytettyä, kuka on pomo! Mut nyt sitä ääliöveljeä tarvittais tähän. Vähän hermostuttaa laittaa päätä tonne kuoppaan, jos vaikka se haukka taas tulee. Hei, liikahtiks tuolla joku?

- No on toi hei oikeesti ihan hyvä monttu. Tarttekko apua?
- Voisitsä pitää vahtia, kun mä kaivan. Vaihetaan sit. Onks tuolla ikkunan takana joku peto, mitä sä luulet?

- On sielä jotain... kai. Mee sä eka monttuun. Mä vahdin sun selustaa.

- Tuus kuule välillä ylös sieltä. Nokka tonnepäin. Tunnekko? Aurinko lämmittää jo ihanasti niskaa! (Onkohan mullakin noin hyvät värit niskassa? Hitto kun ei nää!)
- Niimmuuten lämmittääki! Aah... Mut ei auta, takas hommiin! Sun vuoro kaivaa.

- Tää sun monttus on liian lyhyt! Mun pyrstö ei mahdu! Ootko muuten huomannu mun pyrstön, eiks ookki aika pitkä, mitä?
- Kaiva nyt vaan äläkä kotkota.

- Hei, tuollon auringonkukansiemenkerrostuma. Maapähkinä! Toinen!
- Mitä, missä? Mä voin hei tulla kaivamaan jos ei sun häntäs sovi tänne kuoppaan.
- Eiku kyl se mahtuuki tälleen poikittain. Mä autan sua.
- Nok nok noknoknok

-----------------------------------------------

Tervetuloa, Taina Kotomo! Kiva kun liityit joukkoon!

Kähvelletyt portaat ja muita luonnonilmiöitä

Toissa-aamuna havaitsimme, että pihatien portaat olivat kadonneet.

Ne olivat tuossa.

Niitä etsittiin lapion avulla, ja löytyiväthän ne. Samalla saatiin vihdoinkin lumetettua talon sokkeli. Ehkä täällä nyt rupeaa tarkenemaan.

Muutkin joutuivat kaivuuhommiin ruokansa eteen.

Esiinkaivettujen portaiden eteen oli ilmestynyt punainen matto.

Kyseessä lienee jokin sora-alustalla lumessa viihtyvä sammal? Tunteeko kukaan tällaista?

Purot tulvivat ja uhkaavat levittäytyä ajoteille. Viherpeipot ja jopa talitintitkin kuvittelevat, että kevät on tullut, ja pitävät sen mukaista meteliä.

Kaiken kaikkiaan: erilaiset poikkeukselliset luonnonilmiöt ovat hätkähdyttäneet keskeneräisen rintamamiestalon väkeä niin pahasti, että päätimme vetäytyä sisätiloihin ja tulla ulos vasta kun luonto käyttäytyy hieman vastuullisemmin ja sellaisella tavalla, johon olemme tottuneet.

Alakerran isäntä laati taloon hautautuneelle väelle iltapalaksi pekonisalaatin. Hän on suhtautunut vähän nirsosti luomupekoneihin, koska ne eivät ole sitä oikeaa Amerikanpekonia, jota joskus vuosia sitten syötiin, ennen kuin alettiin ajatella niitä asioita. Suuri oli hänen riemunsa, kun paljastui, että HK on lanseerannut luomu-Amerikanpekonin.

Tuli sitten suoritettua sadonkorjuukin loppuun. Näet lautasella viimeiset lehdet rakkaasta lehtikaalistamme. Kun pätkäisin sen pään tammikuussa, ripustin sen ensin kellarinrappuun, mutta koska se alkoi nopeasti nahistua, muutin mieleni ja tökkäsin sen keittiön työpöydälle kukkamaljakkoon. Siinä se on viheriöinyt tähän saakka, mutta nyt se on lopussa.

Ensi kesänä lisää samaa lajiketta, kiitos!