Haavikkojuttu vähän riistäytyy

Viikonloppuna kävelin haavikossa. Hieno äänimaisema! Suosittelen! Mutta mene äkkiä, ennen kuin havina loppuu.

Yksi sieltä puuttui, ja se oli haavanpunikkitatti. Mutta ei se mitään, tulin ravituksi.

Viikonloppuna haavikko vielä vihersi.

Enää ei viherrä. Ja alkaa myös harsuuntua. Ottivatkohan kovat tuulet erityisen ankarasti haavan lehtiin? Joissain oksissa jo viimeiset lehdet vipattavat.

Olisipa sellainen tuulivoimala kuin on tuo haapa! Skviljoona pientä väpättävää osaa ja generaattori jokaisessa. Ei niitä tarvitsisi edes vaihtaa, jos pari tai muutama sata menisi epäkuntoon. Koska jäisihän niitä. Sitten vasta vuosihuollossa katsottaisiin kaikki. Ja miten pienestä tuulenhenkäyksestä ne alkaisivat kaikki vilkuttaa! Meluhaittakaan ei olisi kovin paha, ihan mielikseen sitä kuuntelisi.

Pihlajalla on erilainen strategia tänä vuonna. Kaikki lehdet maahan humps. Ei jaksa kantaa kahta taakkaa.

Meidän saarni on ihan vihreä, vaan osaavat saarnetkin näköjään sopeutua pohjolan olosuhteisiin. Tällä on täysi ruska meneillään.

Sitten viikon arvoitus. Mikäs puska se tässä? Kelvollinen syysväri silläkin.

Vaikka minusta vaahtera on silti paras. Syksyllä, talvella ja keväällä.

Tuuliruuvi

Koko viime viikon tuuli niin, että oli tukka lähteä päästä. Alakerran isäntä tuijotteli ikkunasta pihalla villisti huiskivia puita ja huokasi, niin kuin aina tuulisäällä: "Nyt kun ois se tuulivoimala!"

Emmehän tietenkään haaveile mistä tahansa tuulivoimalasta, joka ulisee ja vonkuu ja teilaa lintuja ja jonka perustuksetkin syövät puolet tontista. Ei, vaan haluaisimme sellaisen nätin ja äänettömän tuuliruuvin, jonka suomalainen Windside on kehittänyt. Vaikka tuonne huussin nurkalle, siinähän on lähes joka puolella peltoa, jonka yli tuuli käy.

Jutun kuvat ovat Windsiden kotisivulta.

Tuuliruuvi ei vaadi mitään mahdottomia puhureita, vaan se lähtee kauniisti pyörimään pienimmästäkin leyhähdyksestä. Toisaalta se kestää myrskyäkin; sitä ei tarvitse pysäyttää heti kun kunnolla tuulee, niin kuin propellimallisten voimaloiden kanssa tuppaa käymään. Ylipäänsäkään en ymmärrä, miksi kaikki tuulivoimalat eivät ole näitä pystyakselisia. Sen kyllä tiedän, miksi meillä ei ole sellaista. Hinta on omakotitaloasujalle aivan älytön. Ei mitenkään tule taloudellisesti kannattavaksi pyörittää maalämpöpumppua tuuliruuvilla. Mutta jos voittaisimme lotossa, tänne kuskattaisiin oitis niin iso ruuvi, että riittää. Olisimme omavaraisia, vaikka sähköt taas katketa pätkähtäisivät ties kuinka pitkäksi aikaa. Naureskelisimme vain, kuuntelisimme maalämpöpumpun hurinaa, surffaisimme netissä ja kaivaisimme pakastimesta paisteja.

Kesämökkitarpeisiin sopivan ruuvin saisi viidellä tonnilla. Sillä lataisi kännykän ja voisi poltella muutamaa sähkövaloa. Radionkin saisi töpselin päähän. Mutta jos on isompia tarpeita (lue: mielihaluja), pikkuruuvi ei riitä.

 Toimii myös Antarktiksella! (Kuva: Petri Heinonen)

Jäämme siis toiveikkaina odottamaan tuuliruuvien maailmanvalloitusta ja siitä pian seuraavaa hintojen kuluttajaystävällistymistä. (On se sana, jos sen kerran ymmärtää!)