Lehmät laitumelle ja yliannos suklaata

Tein retken Porvooseen.

Bosgårdissa laskettiin tänään lehmät laitumelle.

Yleisöä oli paljon ja kiinnostus oli molemminpuolista. Tarjolla oli tilakierros. Traktoriin pääsi tutustumaan. Grillikin oli kuumana. Bosgård mainostaa nykyään myös maailman parhaita hampurilaisia. Alakerran isäntä sanoo tähän: "Hah!" mutta koska hän ei ollut mukana retkellä, Bosgårdin kokin neuvominen jäi toiseen kertaan. Kaikkihan tietävät, että Suomen parhaat hampurilaiset saa meillä. Bosgårdin lihasta ne kylläkin tehdään.

Voinkin paljastaa tässä parhaiden hampurilaispihvien reseptin:

1 kg luomulaidunnaudan jauhelihaa
2 tl suolaa (mitä vain laatua, emmehän ole hifistelijöitä!)

Siinä se. Älä yritä tätä kaupan sikanaudasta.

Porvoossa on pari uutta juttua, jotka kannattaa käydä tsekkaamassa, jos luokkaretkestä on jo päässyt aikaa vierähtämään.

Ensinnäkin siellä on nyt kaksi rantaa. Ennen joen toisella puolella ei ollut muuta kuin hautausmaa. Nyt siellä on mm. Sinne, joka sijaitsee Taidetehtaalla. Entiselle joutomaalle on noussut kaikenlaisia uusia rakennelmia, puistokin.

Sille rannalle, jossa ennestäänkin oli jotain sivistystä, on ilmestynyt uusi, pieni mutta tuhoisa puoti: PetriS Chocolate Room.

Suklaat, teet ja kahvit tulevat sellaisilta tiloilta, joilla voi vierailla järkyttymättä. Uusia toinen toistaan herkullisempia makuja ilmestyy tiskiin jatkuvasti.

Ystäväni asuu suklaahuoneen välittömässä läheisyydessä. Hän oli tässä kevään mittaan karistanut yltään useita mielestään turhia kiloja, mutta nyt lienee turha jatkaa taistelua. Peli on menetetty.

En voi ottaa osaa hänen suruunsa muutoin kuin tekemällä hänelle seuraa. Sitä varten ystävät ovat.

Lokakuussa laitumella

Lokakuu on alkanut kirkkaana ja kauniina. Merkillistä, että voikin niin iloita putoavien lehtien tanssista, kun samalla tietää, mihin se johtaa: alastomiin puunrankoihin, pimeään, märkään ja kylmään, kaikkien värien sammumiseen ja päivien lyhenemiseen olemattomiin. Mutta kun keltaiset lehdet ovat niin hienoja!

Yöllä käy jo nollassa tai vähän allekin. Aamulla en enää kerää ruohoa kaneille. Saavat kauroja ja heinää. Muutama maasta keräilty omena on ollut yön yli sisällä lämpiämässä, nekin pääsevät kanihäkkiin. Ehkä vähän härkäpapuja kaurojen joukkoon. Vuohenputkea ja muuta tuoretta sitten vasta iltapäivällä, kun on lämmennyt.

Ajelin lokakuun ensimmäisen päivän aamuna vähän eri reittejä kuin yleensä. Nämä aamu-usvakuvat ovat siltä matkalta.

Iltapäivällä on aivan eri tunnelmat kuin aamulla. Ihanhan on kuin kesällä. Lehmät laiduntavat kaikessa rauhassa ja lapset lingertävät polkupyörillä koulusta kotiin ilman takkia. Mihin ne kaikki jälkeen jätetyt takit, pipot ja lapaset siellä koululla mahtunevatkaan. Joka aamuksi pitää kotoa löytyä jotain uutta lämmintä päälle. Myyvätköhän opettajat lasten unohtamat vaatteet ja urheiluvälineet ja matkustavat niillä rahoilla joululomaksi Thaimaahan? Luultavasti. Tai Kanarialle ainakin.

Leppoisalta näyttää vielä nautaeläimen elämä. Sopii toivoa, että nämä eivät joudu viettämään koko talvea päästään kiinni seinään kytkettynä. Ei mahda olla mukavaa. Vaikka olisinkin lehmä, haluaisin ehkä joskus pystyä makaamaan ihan rentona. Vaan rentoudupa siinä sitten pää nalkissa. Ehkä voisin talven mittaan myös haluta kävellä pikku kierroksen. Nuolla itseäni tai pyytää kaveria nuolemaan sieltä, mihin en itse ylety. Mutta kai se on liikaa toivottu. Länkikytkyistä on kuva e-oppikirjassa.

Kuvan ämmyt ovat sentään kesällä päässeet ulos. Maaseudun tulevaisuuden mukaan Suomen 280 000 lypsylehmästä 100 000 elää tällä hetkellä parsinavetoissa. Osa näistä vuoden ympäri.

Ehkä ensi vuonna eduskunta pääsee pohtimaan, pitäisikö Suomessakin parsinavetat kieltää. Tai edes uusien rakentaminen. Ja jos nykyisillekin parsinavetoille pitäisi tehdä jotain, kuinka monta kymmentä vuotta annettaisiin siirtymäaikaa. Norjassa annettiin 30 vuotta. Kyllä kai meilläkin vähintään niin paljon. Vastustus on silti ankaraa. Vanhatisännät todistavat, kuinka paljon paremmin lehmien asiat ovat, kun ne saavat seistä koko elämänsä siistissä rivissä eivätkä pääse kiusaamaan toisiaan. Koska jos on sosiaalista kanssakäymistä, siitä seuraa aina myös ikävyyksiä, niinhän se on. Parasta estää semmoinen.

Sopii sitten muistaa tämä, kun emäntä kieltää lähtemästä kylän baariin. Siellähän voi syntyä riitaa toisten ukkojen kanssa. Parasta pysyä kotona vain, ettei tule ikävyyksiä. Tai pitäisikö vanhaisäntä sijoittaa jo laitokseen. Eiköhän se vanhainkodin vuodepaikka ole jotenkin verrattavissa lehmän omaan parteen. Siinä ne ovat siististi rivissä, kaikki saavat yksilöllistä hoitoa ja liikkuminen on tietysti estetty ihan omaksi parhaaksi.

Eikun sitä siis piti sanomani, että näin lokakuun alussa on niin kaunista kun nuo lehdet.

Laitumelle!

Kun vieraat oli kutsuttu laidunkauden avajaisiin toukokuun kymmenenneksi, ne myös pidettiin silloin, vaikka heinä ei ollutkaan kasvanut mahaan asti. Pari viikkoa sitten näytti vielä hyvältä, mutta kylmän jakson aikana kasvu tyssäsi tyystin. Vaan onhan silti kiva päästä laitumelle! Mahtuu siellä paremmin juoksentelemaan kuin pihatossa. Ja voihan laitumellekin tuoda heinää ja härkäpapua.

Näin siis Bosgårdin kartanossa lauantaina.

Vanhemmat ja arvokkaammat daamit ymmärtävät, mitä hyvään käytökseen kuuluu, laskeutuvat ajoneuvosta arvokkaasti ja pysähtyvät poseeraamaan, vaikka valokuvaajien hyörinä välillä kyllästyttäisikin. Nuorisolla ei vielä ole käytöstapoja, mahtavatko oppia niitä milloinkaan! Mutta juuri siksihän tänne nuorten neitien laidunopistoon on palkattu elämää nähnyt ja kokenut ohjaaja (tässä kuvassa vallattoman pikku poikansa J:n kanssa).

Laidunopiston neitokaiset poistuvat kieseistä hieman eri tyylillä silmissään katse, joka kertoo täydellisestä päämäärätietoisuuden puutteesta, etten sanoisi pihalla olosta. Madamen opastusta kaivataan kipeästi!

Ovenkahvassa toinen Bosgårdin isännistä, Aarne Schildt.

Mitähän noista nuorista tulee.

No, kun hyppelee ja kirmailee, kehittää itselleen hyvät lihakset. Kesän aikana voi tulla parisataa kiloa lihasta lisää. Kaikkein tärkeintä nuoren neidon elämässä on kuitenkin löytää Se Oikea ja perustaa perhe. Uskallan povata, että onni kohtaa näitä neitejä kesälaitumella.

Luomunavetassa

Kävimme Porvoon Bosgårdissa pällistelemässä tämänkeväisiä vasikoita. Bosgårdin tilalta meille tulee naudanliha. Onneksi sen hinnasta muistuu aina mieleen, että liha on juhlaruokaa.

Näitä me sitten puolentoista vuoden päästä kannamme kotiin 15 kilon laatikoissa.

Pihatossa on aika kuraista, mutta kohta päästään laitumelle puoleksi vuodeksi.

Tässä ihmetellään sonneja. Tuo takimmainen musta Aberdeen Agnus on kuulemma poikajengin pomo, vaikka on pikkuisin kaikista, joku ihan ruikku alle tuhatkiloinen. Muut ovat Charolais-rotua. Pikkumusta menee kesäksi laitumelle neitien kanssa, että niiden ensimmäinen vasikka olisi kohtuullisen kokoinen ja vasikointi sujuisi helposti.

Puolet tämän vuoden 90 vasikasta oli jo syntynyt, osa hyvinkin hiljattain. Zoomaamme tuonne takimmaiseen aitaukseen.

Seuraavaksi pääsemme navettaan sisään. Mutta ei ilman turvatoimia!

Vasemmalla emolehmät, oikealla hiehot.

Nämä ovat yksivuotiaita. Pehkupatja kompostoituu ja tuottaa lämpöä, niin että kovillakin pakkasilla pärjää, vaikka seinät ovat harvat. Uutta kuiviketta puhalletaan kerran-pari päivässä. Lannan suhteen Bosgårdin pellot ovat omavaraiset. Nuoriso saa oman pellon kauraa ja härkäpapua, että jaksaa kasvaa 1,4 kiloa päivässä.

Ulos pääsee aina halutessaan. Kuvassa lehmät Ryhnyotsa ja Kiikarisilmä. Alavasemmalla lojuva valkoinen muovipussi on oikeasti vasikka.

Tämän vuoden vasikoiden nimet alkavat J:llä. Nimihdotuksia saa kirjoittaa Bosgårdin deli-kahvilaravintolan liitutaululle, siihen luontopolulla havaittujen kevään merkkien viereen. Vielä ei ollut yhdeksääkymmentä ehdotusta lähellekään, joten hyvin ehtii.

En ole viitsinyt kertoa tilan väelle, että joskus mainitsen heidät blogissani, ja tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, kun aikaisemmin kevään lihalaatikkoa hakiessani minulle mätkäistiin naudan maksa kaupanpäällisiksi. En olisi kehdannut ottaa sitä, jos epäilisin, että suosiooni yritetään luikerrella blogihuomion toivossa.

Naudan maksa on iso. Sain sen teurastusta seuraavan päivän iltana, ja sitä seuraavana päivänä se oli jo jaeltu sinne sun tänne ja suureksi osaksi syötykin.

Lihalaatikon sisällölle löytyy onneksi myös ottajia ystäväpiiristä, koska 2x15 kg naudanlihaa vuodessa olisi aivan liikaa jopa meille kahdelle ahmatille. Me kun syömme vielä muitakin eläimiä! Onneksi esimerkiksi kaninliha on terveydelle parempaa kuin naudanliha. Kreikkalaisten ravitsemussuositusten mukaan punaista lihaa saisi syödä vain 250 g kuukaudessa. Se jo vähän mietityttää.

Kun minä nyt kerran katson oikeudekseni syödä eläimiä, pidän sitten edes huolen, että niitä kohdellaan hyvin niiden elinaikana.

Käykin joutessasi katsomassa aihetta sivuava ihana video, joka kertoo entisten häkkikanojen ensimmäisistä hetkistä ulkotarhassa. Kiitos linkistä Päiville Tuohimutkan kanalaan!

---------------------

Toivottakaa Luomutilan puutarhuli Hommantouhua-blogista tervetulleeksi iloiseen joukkoomme!

Hampurilainen

Söimme alakerran isännän kanssa hampurilaisia. Oli hyvää!

Jauheliha oli luomunautaa, peräisin Bosgårdin tilalta. Ostamme sieltä 15 kilon paketin pari kertaa vuodessa ja jaamme ystävien kesken. Olen tästä paikasta maininnut ennenkin. Liha on kallista mutta hyvälaatuista ja eläimet saavat viettää järjellistä nautaeläimen elämää luonnonlaitumilla, pitäen kunnossa Natura-luonnonsuojelualueeseen rajoittuvia rantaniittyjä.

Bosgårdilaiset eivät kannusta ylettömään lihansyöntiin. Lainaan heidän kotisivujaan:

Halvan lihan vaatimus johtaa helposti eläinten hyvinvoinnin laiminlyöntiin, ympäristöongelmiin sekä toisaalta lihan ylensyöntiin. Liika liha sairastuttaa siten sekä syöjän että hänen ympäristönsä.

Terve periaate, sanon minä. Ja rehtiä puhetta lihanmyyjiltä.

Pihvissä oli luomunaudan jauhelihan lisäksi luomumunaa, luomusipulisilppua, luomugrahamjauhoa ja vuorisuolaa. Tämä oli alakerran isännän resepti, itse jätän pois sekä jauhot että munat. Sairaan hyvää tulee tästä lihasta kummallakin tavalla. Sämpylän virkaa teki Perheleipureiden kaura-aamiaissämpylä. Se paistettiin pannulla luomuvoissa.

Tämä kuvasarja kertoo alakerran isännän hampurilaisenteosta. Itse käytän tässäkin vähempiä raaka-aineita.

Saanen tässä yhteydessä suositella Myrttisen valkosipulisia suolakurkkuja. Minulla on niitä aina puolentoista kilon pänikkä tai pari. Oma hampurilaiseni on hieman askeettisempi kuin tässä kuvattu, mutta syön Myrttisiä mielelläni leivän päällä. Miksei niitä voi myös tarjota alkupalaksi hunajan ja smetanan kanssa. Vaan eipäs poiketa aiheesta:

Lehmätiedettä

Katselen mielelläni lehmiä laitumella. Kaukaa katsottuna lehmä on kaunis ja ystävällisen näköinen eläin, vaikka lähikontaktissa voisi ehkä olla vähän pelottava. Käyn aina välillä ihailemassa maisemanhoitohommissa olevaa ylämaankarjaa, ja laiduntavat kyytötkin viehättävät silmääni. Olen jopa harkinnut eläkkeelle päästyäni pestautua ilmaiseksi karjapiiaksi läheiselle maitotilalle, jospa vaikka oppisin jotain. Vaan mahtaako sitä sitten enää jaksaa, on kuulemma raskasta työtä. Ja huolisivatko ne edes tällaista toistaitoista mummoa sinne sotkemaan.

Nyt olen kuitenkin saanut hyvän alun lehmätieteen opintoihini. Kerrassaan hauskassa blogissaan Heluna, junttityttö ja tuleva karjatilallinen, pohtii karjansa jalostussuunnitelmia ja on pienestä yllytyksestä valmis raottamaan ammattisalaisuuksien arkkua myös meille Blogistanin asukkaille, jotka tunnemme lehmän lähinnä vain maitotölkin kyljestä. Heluna on myös perustanut bloginsa yhteyteen navetta-suomi -sanakirjan! Ilman sitä en ymmärtäisi paljoakaan hänen jutuistaan. Sanakirjan avulla ymmärrän jopa puolet! Hyvä minä!

Olen minäkin osannut ottaa ihan itse valokuvan lehmästä. Nuo vaaleat rouvat ovat ranskattaria, Charolais-rotua. Musta jässikkä taas on Aberdeen Agnus. Kuva on Bosgårdin tilalta Porvoosta. Minusta on vallan viehättävää, että hiehojen seuraksi kesälaitumelle ei laiteta valtavaa Charolais-sonnia vaan tuollainen pikkuisempi musta. Vaikka ei sekään sitten lähemmin tarkasteltuna ihan kamalan pikkuinen ollut. Tästä epäsäätyisestä liitosta syntyneet vasikat ovat kuulemma kuitenkin pienempiä kuin puhdasrotuiset Charolais't, mikä helpottaa ranskattarien ensipoikimisia. Liha on näillä sekarotuisilla rasvaisempaa, eikun marmoroidumpaa. Mutta ei tässä vielä kaikki. Komean mustan sonnin lisäksi nuorten neitien lauma saa kesäseurakseen yhden vanhemman tädin, joka johtaa porukkaa järkevänrauhallisella otteella sen sijaan, että koko pissisparvi laukkaisi päättömästi sinne tänne. Eikö ole ihanasti ajateltu!

Kypsemmät ja elämää nähneemmät rouvat laitetaan kesälaitumelle hoitamaan perinnemaisemaa omanrotuisensa sonnin kanssa. Ne saavat viettää vapaata laumaelämää koko kesän, kunnes syksyn tullen ne tuodaan navettaan ja puolivuotiaat erotetaan emoistaan hieho- ja mulliporukoiksi. Toki talvellakin pääsee ulkoilemaan aina halutessaan. Bosgårdin tila sai tämän vuoden keväällä luomustatuksen, ja tilan toimintaa on viime aikoina kovasti kehitetty. Ainoastaan lihatilauksien toimittaminen on vielä omituisen takkuista, muuten olisin jo aikaa sitten mainostanut paikkaa enemmänkin.

Mutta kyllä tämä eläintenpito käy malliksi monellekin suomalaistilalle. Näiden elukoiden ei tarvitse viettää elämäänsä paikallaan navetanparressa, päästään kiinni kytkettynä. Mielelläni syön vapaana rantaniityllä seikkaillutta pihviä. Vaikka olen minä hämärästi tietoinen siitäkin, että lypsykarjan pitoon tämä menetelmä ei ehkä ole ihan paras. Tai varmaan siinä joku ongelma on, jos antaa vasikoiden olla emojensa seurassa puolivuotiaiksi ja sitten kuitenkin haluaa itsekin lypsää sitä maitoa. Mutta minähän olenkin vasta opintojeni alussa. Täytyy taas käydä Helunan blogissa.

Heinäkuun paras resepti: mustikat ja möhmelö

Älkää sanoko mitään, ennen kuin olette maistaneet!

Möhmelön ohje:

2 dl maustamatonta jugurttia
2 dl kermaa
2 dl valmista kinuskikastiketta

Sekoitetaan keskenään, kaadetaan käsin poimittujen mustikoiden päälle. Nautitaan. Möhmelöä lisätään annokseen tarpeen mukaan.

Kinuskikastikkeen voi toki tehdä itsekin. Kermaa ja jugurttia saa luomuna, suosittelen. Ei maun tai terveellisyyden takia, vaan siksi että vain sillä tavalla voi olla varma ettei hyväksikäytä ketään lehmää, joka joutuu elämään elämänsä päästään kiinni kytkettynä. Suomalaisista lypsylehmistä joka kymmenes joutuu vieläkin. Samalla tulee varmistettua, ettei lehmälle ole syötetty geenimuunneltua soijaa. Suuret suomalaiset rehutalot ottivat gm-soijan vähin äänin resepteihinsä tänä keväänä. Mutta nyt harhaudumme jo hieman alkuperäisestä ohjeesta.

Nauttikaa!

Lohturuokaa

Alakerran isännällä on niin paljon hommia, ettei remontti varmaan sanottavasti nytkähdä eteenpäin ennen kuin kesälomalla. Kävimme kuitenkin pitkällä kävelyllä (taas uusia avohakkuita) ja kävellessämme suunnittelimme vilkkaasti autotallin muodonmuutosta sekä kanalaa. Eivät ehkä ensisijaisia remonttikohteita talossamme, mutta meistä juuri nyt kovin mielenkiintoisia. Ikkunanpokien kunnostusta sivuttiin myös. Vähemmän kiinnostavaa, mutta varsin välttämätöntä. Päätimme vuokrata sopivan hetken koitettua maalinpoistoon Speedheaterin, vaikkakin alakerran isäntä kainosti huomautti, että sellainen olisi nyt tarjouksessa hintaan 499,-.

Kevään merkkejä oli ilmassa. Näimme muitakin ulkoilijoita:

Häikäsee!

Tuntuu kuin olisi flunssa tuloillaan. Kurkkua aristaa, räkä valuu ja yskittää. Ei vielä kunnolla, mutta sen verran että olin vähän nuupallani. Teki mieli lohturuokaa: vanhanajan jauhelihasoosia ja perunoita. Alakerran isäntä lupasi tehdä. Toimin keittiöapulaisena, leikkasin sipulia ja maistelin punkkua tötsästä.

Jauheliha oli Bosgårdin charolais-nautaa. Sitä syödessämme alakerran isäntä muisteli tutustumiskäyntiämme Bosgårdissa ja etenkin kartanon "vanhanisännän" Kalle Schildtin vastausta, kun häneltä kysyttiin, miten charolais't pärjäävät talvella Suomen pakkasissa. Pihattonavetta on rakenteiltaan harva, ja lehmät pääsevät myös ulkoilemaan halunsa mukaan. Kalle maalaili meille talvisen tuokiokuvan: hän löysi iltakierroksellaan koko lauman ranskattaria ulkoa 25 asteen pakkasesta, valkoiset lehmät valkoisella hangella, kaikki tuijottamassa täysikuuta.

Hyvältä tuntuu syödä vapaana laiduntaneita eläimiä. Senhän tietää, miten erilaisissa oloissa monet tuotantoeläimet joutuvat viettämään elämänsä. Teollista kanaa ja sikaa ajatellessakin tulee paha mieli.

Etten sortuisi yksipuoliseen mainontaan, kerrottakoon, että olemme ostaneet naudanlihaa myös Henttalan tilalta. Heidän limousinensa saavat viettää mahdollisimman luonnonläheistä elämää.

Kaikkien aikojen upeimman jauhelihaelämyksen saimme tutuntutun välittämästä biodynaamisesti kasvatetusta naudasta, ehkä herefordista, ilmeisesti Heinolan tilalta. Vai voiko vain kasviksia sanoa biodynaamisesti kasvatetuiksi? En tiedä, mutta se liha kertakaikkiaan vei kielen mennessään! Olin vähällä syödä kaiken raakana suoraan paketista.

Vaikka Närit eivät vielä tiedä sitä, aiomme tämän kokemuksen kannustamina vielä joskus ostaa lihaerän heiltä Labbyn kartanosta. Mehän toki tiedämme, että biodynaamisuus on huuhaata. Se demeter-liha oli vaan niin ylivertaista! Pakko kokeilla!

Jos joku saa tästä sen käsityksen, että täällä kiskotaan naudanlihaa kaksin käsin kaikki illat, haluan huomauttaa, että nuo valtavat lihapaketit, joita tiloilta saa ostaa, olemme tietysti jakaneet kaveriporukan kesken. Paitsi että myytävät lihaerät ovat hirmuisen suuria, kilohinta on melko korkea, ja se on ihan oikein. Tarjouslihaa ei ole mahdollista kasvattaa säädyllisissä olosuhteissa. Lihan kalleus opettaa arvostamaan tuotantoeläimiä; lihansyönti kuuluu juhlahetkiin.

Tänään söimme charolais'ta. Oli kukkia. Oli kynttilöitä.

Ei se flunssanalku niin pahalta tunnukaan.