torstai 28. huhtikuuta 2016

Kolmas rintasyöpä

Olen pikkuhiljaa muokannut itselleni uutta minäkuvaa, tyyliin "sankarillinen taistelija selätti kaksi rintasyöpää". Sitten tuli mieleen, että oikeastaanhan niitä rintasyöpiä on ollut kolme! Kolmas oli ensimmäinen, ja se hoitui aika vähin äänin, sitten kun lopulta hoitui.

kuva: robesauer.deviantart.com

Muuten tuon sankari-minäkuvan kanssa on ollut vähän hankaluuksia, kun kävin taistelut mukavasti makuuasennossa ja kaiken varsinaisen työn jätin ammattilaisten huoleksi. Minä pääsin helpolla, eihän se suinkaan kaikilla näin mene. Mutta kyllä syövällä on hyvä status, sillä saa itselleen sankarin maineen vaikkei niin olisi ansainnutkaan. Jos työpaikalla kertoisi sairastavansa vaikka masennusta tai alkoholismia, veikkaan ettei saisi yhtään niin paljon rispektiä ja jaxuhaleja.

Mutta se kolmas rintasyöpä sitten, tai siis ensimmäinen.

Siitä on nyt jo yli kymmenen vuotta, kun löysin ihan klassisen kyhmyn rinnastani. Asuin silloin vielä syvemmällä maaseudulla kuin nyt, joten suunnistin kirkonkylän pikkuiseen terveyskeskukseen. Siellä olikin vallan uskomattoman pätevä keikkalääkäri käymässä, ensi töikseen rempaisi nurkkakomerosta ultraäänilaitteen, lurautti geeliä ja alkoi tutkia. Diagnoosi oli hyvänlaatuinen rasvapatti, kontrolli vuoden päästä, kiitos näkemiin.

kuva: pixabay

Onko tuommoisia oikeasti? Mikä valelääkäri mahtoikaan olla. Sen verran omatuntoa sentään, että määräsi kontrolliin, jos vuoden päästä olisin vielä hengissä ja sattuisi oikea lääkäri kohdalle.

No, vuotta myöhemmin asuin jo täällä ja matkustin oikein kaupungin terveyskeskukseen. Siellä päättivät ottaa ohutneulanäytteen. Tunkivat ja työnsivät sitä neulaa, mutta rinta oli kuin sementtiä. Sattui aika paljon. Lopulta luovuttivat, kai siitä jonkunlainen näyte saatiin, ehkä. Tuloksia sopii sitten tulla kuulemaan parin viikon päästä.

Joku tyttö niitä papereita sitten tavaili - kai sen on ollut pakko olla lääkäri? - ja ilmoitti minulle, että näytteessä ei ollut syöpäsoluja joten kassan kautta kotiin, uusintakontrollia ei tarvita.

kuva: flickr

Minulle on sittemmin kirkastunut, että patologin vastaus oli oikeasti: näyte on riittämätön, tosin kumpikaan näytteen soluista ei nyt sattunut olemaan syöpäsolu. Olisi tarvittu kunnollisen kokoinen näyte, että siitä olisi voinut lausua jotain.

Vähän siitä jäi silloinkin sellainen epävarma olo, mutta kun selvällä suomenkielellä sanottiin ettei tarvitse tulla enää, pitäähän sitä asiantuntijaa uskoa.

Vuosien päästä, kun samasta rinnasta oli löydetty vallan toisenmallinen syöpä, näkyi tietysti se pattikin kuvauksissa, ja minä aina raportoin löytäjille että se on tutkittu ja hyvänlaatuiseksi todettu. Kun sitten makasin tokkuraisena sairasvuoteella rinnan poiston jälkeen ja lääkäri pläräsi vierellä patologin raporttia, hän mainitsi ohimennen: "Niin se pattikin oli sitten muuten syöpä."

kuva: Wikipedia


No eipä siitä koskaan mitään sen kummempaa kehkeytynyt. Kiittäisinkö tästä julkista terveydenhuoltoa?


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Äiti Maan päivä

Tänään 22.4.2016 vietetäänkin Äiti Maan päivää (International Mother Earth Day) poikkeuksellisen juhlallisissa merkeissä, kun edustajamme kokoontuvat allekirjoittamaan Pariisin ilmastosopimusta YK:n päämajassa New Yorkissa. Allekirjoittelemista voi seurata livenä nettikameran välityksellä. Ellei satu olemaan valtionjohtaja, sopimuksen voi taviskansalainenkin allekirjoittaa täällä. Muutoin päivän teema on tänä vuonna puut. Hieno teema!


Maan päivä -kampanjan tavoitteena on istuttaa 7,8 miljardia puuta seuraavien viiden vuoden aikana.


Suomalaiselle ei varmaan tarvitse piirtää, mitä iloa ja hyötyä maailmalle ja sen asukkaille on puista. Puhdasta ilmaa. Hiilinielu. Ruokaa ja suojaa. Parempi ilmasto, parempia satoja. Polttopuuta ja rakennustarpeita. Elinmahdollisuuksia eläimille ja kasveille. Stoppi eroosiolle. Ja sitten ihan muuten vaan! Millaista olisi ilman puita!

Jos ei itse istuta, rahaakin saa toki lahjoittaa, niin kuin aina.

Mutta voi tätä päivää juhlistaa monella muullakin tavalla. Iskemällä kätensä multaan, vaikka. Kaupungissakin voi etsiä jonkun pläntin, missä maa näkyy, puistossa tai asvaltin raossa, ja kuiskata Äiti Maalle kiitoksensa. Katsella samalla, mitä kaikkea maasta jo työntyykään.




Äiti Maan pikku apulaisetkin ovat jo työn touhussa:




----------------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan keskeneräistä blogia, Kaisa L ja Tarja A!


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Ylikulutuspäivä, nyt jo?

Hui kauheaa, WWF:n mukaan sunnuntaina 17.4. oli ylikulutuspäivä, jolloin olemme käyttäneet loppuun tämän vuoden luonnonvarat! Yleensähän se on tullut vasta elokuussa, tosin vuosi vuodelta yhä aikaisemmin. Mutta nytpä olikin onneksi kyseessä vain Suomen eikä maailman ylikulutuspäivä, se selittää eron.

Jaa onneksi...?

No mitä sitten? Eihän kaupasta loppunut ruoka eikä hanasta vesi.

Ajatteles, että sinulla olisi pieni metsä, josta ottaisit tarvitsemasi polttopuut. (Suomalainen ymmärtää metsävertauksia!)

kuva: pexels.com

Jos otat metsästä puuta vuosittain yhtä paljon kuin sinne kasvaa uutta, tilanne on tasapainossa. Jos otat vähemmän, metsäpääomasi kasvaa. Mutta jos kulutat enemmän kuin vuotuisen kasvun verran, metsäsi hupenee vähitellen.

kuva: wikipedia

Eihän sitä ensin mistään huomaa. Ihan samalla tavalla voi ottaa puuta kuin on tottunut. Jossain vaiheessa, ehkä vuosien päästä vasta, tulee tilanne että metsäsi alkaa näyttää vähän ohkaiselta. Ja jos jatkat samaan malliin, kohta ei enää olekaan metsää.

kuva: wikipedia

Missä vaiheessa on liian myöhäistä tehdä korjausliikettä? Eihän ihan ilman polttopuita pärjää, kun on se puulämmitys.

kuva: wikimedia

Tällainen tilanne meillä on nyt käsissä. Me suomalaiset olemme jo käyttäneet tämän vuoden kiintiömme uusiutuvista luonnonvaroista. Loppuvuosi hakataan sellaista metsää, joka olisi ehdottomasti pitänyt jättää kasvamaan, jotta pärjäisimme jatkossa.

kuva:pixabay

Mutta eihän sitä tosiaan vielä huomaa ollenkaan.



sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Vallanvaihto

Mitä kummallista näet kuvassa?


Aivan oikein, väärä kukko!

Paksu-Ukko on palannut! Kekkosesta ei näy pyrstösulkaakaan. Ukko alkoi heti liehitellä kanoja täydellä teholla. Hän ei ole ainoastaan pallomainen, hänhän on ihan seinä!

- Vai ei neiti muka muista minua? Minä puolestani en ole voinut hetkeksikään unohtaa neitiä!


Aluksi kanat olivat hämillään kukon vaihtumisesta ja juoksivat Paksu-Ukkoa karkuun puskien ympäri tai lensivät oksalle turvaan.

- IIIIIK, apua, ahdistelija!
- Pysähtykää, neiti, odottakaa! Aikeeni ovat kunnialliset!


- Katsokaa, neiti, paraatimarssia! Nyt on vahdinvaihto!
- Ai huh, minä kun luulin että invaasio.


Mutta kuten viime vuodesta muistamme, Paksu-Ukolla on erittäin hyvä ohje kanojen vikittelyyn: kun kana lähtee karkuun, jähmetytään paikalleen, teeskennellään välinpitämätöntä ja ollaan syövinään.

- Voi, älkää suotta lähtekö karkuun, neiti!
En mistään hinnasta haluaisi häiritä ruokarauhaanne!
Ihan joutessani poikkesin tänne syömään, vaikka satunkin olemaan juhlapuvussa.

- Ihan vaan syömään, nok nok, OOOH MIKÄ NAMIPALA, nok...
- Nami? Missä?


- Näin sitä syödään yhdessä, onpa hauska että neiti sattui samaan pöytään.
Nyt huomaatte, etten ole ollenkaan vaarallinen, vaikka olenkin näin komea.
- Noknok.


Toistetaan 11 kertaa ja vetäydytään. Partioidaan valloitetulla alueella ja kieutaan strategisissa pisteissä. Seuraavana päivänä tilanne on rauhoittunut. Kanat eivät juokse karkuun, kunhan malttaa pysytellä aloillaan.

- Tuskin edes huomaatte minua.



Paksu-ukko partiokierroksellaan. Kuvassa myös kevään merkkejä.




Kanat ovat jo päättäneet. Kyllä tuo kelpaa.


torstai 14. huhtikuuta 2016

Kekkosen kevät


- Hei vaan! Muistatko minut? Olen Kekkonen, entiseltä nimeltäni Kakkonen. Laitetaan tähän alkuun minusta tällainen taidekuva. Keskeneräinen puutarhastelija on päättänyt, että kaikki noiden vänkyräikkunoiden läpi otetut kuvat ovat taidekuvia. Tässä minä saavun aamuauringon ensimmäisten säteiden myötä, ja sehän olisi taidetta sinälläänkin, jopa ilman vänkyröitä.



- Kävi niin onnellisesti, että vaikka Keskeneräinen oli jo lopettanut lintujen talviruokinnan, alakerran isäntä vielä jatkoi sitä. Kuulemma oli viimeinen täyttö. Mutta onko täällä maassa enää muuta kuin kauran akanoita? Hyvä jos jyvän löytää joukosta! Onneksi olen nykyään ainoa kukko tässä pihassa. En tiedä minne entinen ykköskukko Paksu-Ukko joutui, mutta ainakin ne kahdeksan vähäarvoisempaa kukkoa ymmärsivät aika vähällä jättää minulle koko pihan ja vähän ylikin. Nyt saisi syödä rauhassa. Jos siis jotain löytyisi.



- Ah, vielä palvelusväki ymmärtää vihjeestäkin, ettei tarvitse komentamaan ruveta.
(Jyvänpudottelurenkeinä pikkuvarpuset Juuso ja Kaaleppi.)



- Taidankin vähän kiekaista, että tietävät kuka täällä käskee. Pysyvät ne rimpulakukot syrjemmällä, ja eihän sitä tiedä jos vaikka joku kanakin tämän kuulisi... Jaa, tosiaan, huudahdanpa vielä kerran tai pari varmuuden vuoksi.



- No mutta hyvää päivää, valtiatar! Suvaitsetteko olla nälkäinen? Tarjoaisin ensiluokkaisia, renkieni vastaluomia linnunherkkuja, ihan tuossa tuijan takana.
- Hmm.



- Luonnollisesti vartioin aterioidessanne, etteivät moukat pääse häiritsemään. Täällä minun salissani syötte aina turvassa.
- Nok.



- Ehkä voisin nyt ehdottaa lähempää tuttavuutta, kun tiedätte, että voitte aina luottaa uskollisuuteeni. Olette ehkä pannut merkille, että olen purhein ritari näillä seuduin?
- No, ehkä.



- Julkaistaanpa minusta vielä virallinen muotokuva, kun nyt olen kiistatta Keskeneräisen mäen hallitsija. Ties vaikka monikin kana etsisi tältä senssipalstalta elämänsä urhoa.



(Keskeneräinen saa suunvuoron:)
Sehän tepsi! Vai liekö venähtäneen talviruokinnan ansiota, että tämä piha on nyt kovasti kanojen suosiossa. Ja muidenkin lintujen.

Peipposet ja viherpeipot punovat sävelistä kaislamattoa, joka peittää koko äänitilan. Uusia lauluja luikertaa väleihin, nyt lähes päivittäin. Ja tänään on ollut punainen päivä:


Näin nurmikolla tällaisia ihmeellisiä rastaita, joilla on punaista kyljessä. Hiukan terävää päättelyä ja salapoliisintyötä, ja diagnoosi oli valmis: punakylkirastaita! Vaikka kuulemma ovat hyvinkin yleisiä lintuja, niitä ei ole tietääkseni pesinyt ihan tässä. Toivottavasti meillä on nyt kyllin matoisaa, jotta päättävät jäädä. Räkätit tulivat jo viime viikon lopulla. Vaihtelu virkistäisi. Toisaalta soisin mielelläni mustarastaille etusijan; ne ovat sinnitelleet tässä koko talven, ja niiden laulu on vaan niin ihanaa.



Päivän toinen muuttaja: punarinta. Kyseessä on tämän jutun epätaidekuva, otettu avoimen ikkunan raosta eikä vänkyrälasin läpi. Ikkunaa avatessa tietysti kaikki linnut karkaavat niin kauas, että näkyvät kuvassa pieninä pisteinä, jos ollenkaan. Voihan siitä rajata sitten. Näin.

Kuvasta saa myös vihjeen puutarhan keväkunnostukseen! Tällaisessa pihassa linnut viihtyvät.



tiistai 5. huhtikuuta 2016

Toinen tapa leikata kani

Jos tämä olisi akkainlehti, nyt kävisi huonosti. Huhtikuussa kuuluu kirjoittaa kylvöistä ja kesämuodista. Teurastusjutut kirjoitetaan lokakuussa. Ja sitten niitä EI julkaista!

Minulla on tietääkseni ihan oma tapa leikata kani. Alakerran isäntä otti syksyllä kuvia, mutta juttu jäi sitten tekemättä. Jos jätän ensi syksyyn, mahdan unohtaa asian uudestaan. Kyllä se on parasta julkaista nyt. Ja kanihan on niin lisääntyväinen eläin, ei sitä tiedä vaikka joku näin keväälläkin niitä laittaisi lihoiksi.

Jos taas tarvitset kaninleikkausvinkkejä vasta ensi syksynä, nytpä on sitten sinun vastuullasi muistaa, mistä niitä löytyikään.


Niin tosiaan, varoituksen sana. Kuvissa näkyy lihaa! Jos itse syöt vain suojakaasuun pakattuja suikaleita, jotka eivät ole peräisin mistään eläimestä, ainakaan tapetusta sellaisesta, kannattaa ehkä lopettaa katselu tähän. Ei tule sitten paha mieli.






















Tästä lähdetään. Itse leikkaan lihat mieluiten, kun kani on "riippunut" jääkaapissa muutaman päivän. Yleisin tapa on irrottaa koivet ja nuo kylkiliepsukkeet ja leikata jäljelle jäänyt pötkylä sitten kolmeen tai neljään palaseen. Nyt esitellään kuitenkin gourmet-leikkaus, jolla otetaan talteen fileet.

Aletaan silti kaavanmukaisesti koivista. (Takakoivet on esitelty tuolla ylempänä pyöreässä kuvassa, ja kyllä, voit huijata kenelle vain että ne ovat kanankoipia. Suosittelen kuitenkin rehellisyyttä tässä niin kuin muissakin asioissa.)



Tartu takakoipeen tukevasti ja väännä sitä sivullepäin kunnes kuuluu KRUNTS.



Nyt on molemmat koivet kruntsautettu kunnolla. Leikkaa näin:





Tuossa ei pitäisi olla mitään ongelmaa, kunhan koivet on ensin kruntsautettu loppuun asti.

Etukoipia ei tarvitse kruntsauttaa, ei muuta kuin leikataan. Mutta ensin sananen läskistä.



Kanin liha on tunnetusti vähärasvaista. Jos sinulla on leikattavanasi villikani, sen ainoa läski on luultavasti tuossa hartiamakkarassa. Tämä on se paikka, johon kanin kuuluu varastoida ylimääräinen rasva.

Jos sen sijaan kanisi on lihantuotantoon jalostettua rotua ja sille on vielä syötetty viljaa tai muuta lihotusrehua, siinä luultavasti on läskiä myös sisäelinten ympärillä ja vaikka missä, niin kuin meidänkin kaneilla joskus tuppaa vähän olemaan.

Sitä minä vaan, että tässä vaiheessa haluat ehkä leikata pois nuo hartiarasvat. Ja sitten etukoivet eli "kanin siivet":




Nosta etukoipea vähän, niin että näet oikean kohdan mistä lähteä leikkaamaan: lapaluun alta. Sitten vain kuljetat veistä eteenpäin ihan kylkiluita hipoen.

Tähän asti kaikki meni niin kuin muuallakin. Mutta nyt irrotamme fileet.



Käännä jäljelle jäänyt pötkylä selkä ylöspäin. Käytä terävää veistä. Leikkaa selkärangan vierestä. Itse teen ensin avausviillon ja syvennän sitä sitten niin että pääsen paremmin törtsöttävien selkänikamien ohi. Katso kuvan oikeaa reunaa, näet kanin selässä kolme valkoista viivaa. Keskimmäinen on selkäranka ja kaksi muuta ovat luontoäidin sinulle merkitsemiä leikkausviivoja. Avaa niiden kohdalta ja painu sitten mahdollisimman läheltä selkärankaa alas asti.



Näin.



Työnnä peukalosi fileen ympärille kanin häntäpäästä. Kaivele file esiin peukalolla, se irtoaa helposti.



Vedä file irti.



Niskaan asti.

Katsotaan sama vielä toiselta puolelta:





Fileeseen jää yleensä kiinni muuta, väriltään selvästi punaisempaa lihaa. Sekin yleensä irtoaa sormin, ehkä vähän veitsellä auttamalla.

Fileestä on syytä irrottaa myös toisella puolella oleva ohut kalvo, ettei file kypsennettäessä käpristy.



Toimi kuin poistaisit nahkaa kalafileestä. Siis irrottele kalvon reuna, sitten aseta file kalvopuoli alaspäin. Pidä kiinni kalvon reunasta. Sellainen kalapiikki olisi muuten varmaan tosi kätevä apuväline tässä hommassa. Aseta veitsi kalvon ja fileen väliin, siis fileen alle. Liu'uta veistä leikkuulautaa vasten koko fileen pituudelta, jolloin kalvo irtoaa.


Ta-daa!



Nyt kani alkaa näyttää melko käytetyltä ja tulee mieleen lihaliemi tai koiranruoka. Kylkiliepeet voi toki vielä leikata erilleen jos keksii niille muuta käyttöä. Mutta jos haluaa olla gourmet-pipertelijä, kannattaa kani vielä kerran kääntää selälleen.



Onhan kanillakin sisäfileet! En ole kylläkään kuullut, että niitä kukaan muu irrottelisi. Teollisessa tuotannossa se ei liene järkevää, koska tähän saa kulumaan yhtä paljon aikaa kuin koko muun kanin leikkaamiseen. Mutta minulla on aikaa. Voin paljastaa, että sitä tulee joka päivä 24 ihan uutta ja käyttämätöntä tuntia lisää!



Sisäfileiden päällä olevat rämpsyt irrotellaan herkästi veitsen kärjellä.



Ulkoreuna irtoaa ihan sormin. Ole varovainen! Sisäfile on niin murea, että se suorastaan hajoaa käsiin. Voi veitselläkin autella.




Selkärangan vierestä sisäfile irrotetaan veitsellä leikkaamalla. Voit leikata yläpuolelta pitkin selkärangan viertä ja painaa veitsellä alas asti niin kuin ulkofileenkin irrotuksessa. Tässä kuvassa nirhataan veitsellä fileen alapuolelta. Kuinka vain. Tässä myös näkyy, että sisäfileet jatkuvat vaikka miten pitkälle, mutta kapenevat lopulta suiruiksi. Ihan loppuun asti ei ole pakko mennä.



Tällainen on kanin sisäfile. Ehkä jossain fine dining-ravintolassa saisi tästä annoksen. Kotioloissa keräät näitä 16 kappaletta ja tarjoilet paistettuina alkupaloiksi.

Tätä ei saa kaupasta.

Eikä muuten ravintolastakaan. Ei edes fine dining -ravintolasta.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...