sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Rempallaan

Samaan aikaan kun istun kanatarhassa kukertelemassa, keskeneräinen remontti on edelleen kesken. Puutarha on rempallaan, huusholli hunningolla.


Grillivajan katto kaipaa pikaista korjausta. Ei, vaan vaja kaipaa uutta kattoa.


Kaunishan tämä vanha on, mutta katon olisi hyvä pitää vettä, jotta alla oleva vaja säilyisi toimintakuntoisena ja sinne pinotut puut kuivina. Saunan rännikin valuttaa vetensä minne sattuu. Saunan terassi on mätä. Olisi tässä kaikenlaista.



Kasvimaan käytävillä rehottavat rikkaruohot. Ja tietysti osittain laatikoissakin. Yksi rikkaruoho näytti niin määrätietoiselta, jotenkin sellaiselta joka tietää missä on ja mitä on tekemässä, että jätin sen paikalleen papumaahan, kunnes se saavutti puolen metrin korkeuden ja alkoi tarmokkaasti kukkia. Joku ristikukkainen se oli. Näytin sitä kaneille, ja heidän mielestään se oli kaninruoka.



Nurmikko on niittämättä. No okei, osittain. Etupiha on hienosti parturoitu, kiitos alakerran isännän jatkuvien yli-inhimillisten ponnistusten. Takapihalla vallitsevat viidakon lait.



Pihatie on kitkemättä. Tuhoeläimet lisääntyvät. Ikkunalasit ovat edelleen vinkuralla ja ikkunat pesemättä. Ikkunanpokat kaipaavat rapsutusta.



Synkät pilvet kerääntyvät idyllimme ylle. Kuinka tässä vielä käyneekään?


Alakerran isäntä tekee julmetun hyvää risottoa!


Iltamme kuluvat itsesyytösten ja katumuksen kyynelissä sekä kurjuudessa rypien. Ja sitä paitsi meillä on kesken hyvä kirja, jota luemme ääneen.


MUOKS: Tästä voi jokainen valita itseään parhaiten miellyttävän Tää on vielä kesken -kuvan kesäkuulle.

--------------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan tätä menoa, Satu Kukkaiselämää!

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kanat harrastavat

Ennen muinoin oli netissä sellainen foorumi kuin Puput.net, jota seurasin tunnollisesti. Ikuisesti on etsautunut mieleeni erään epätietoisen kaninomistajan kysymys: "Onx kaikkien kanejen pakko harrastaa jotain?" (kanejen = monikon teinitiivi). Raukan kani ei vielä ollut ryhtynyt harrastamaan esim. agilityä tai näyttelyissä käymistä, ja kysyjä ei ollut varma, syyllistyikö eläinrääkkäykseen kun ei rohkaissut lemmikkiään harrastustoiminnan pariin.

Mutta kanatpa harrastavat oma-aloitteisesti vaikka mitä! Annamme puheenvuoron kukko Syrjäselle:


- Päivää vaan sinnekin! Kerron tässä joutessani hieman meidän kanalan harrastustoiminnasta. Harrasteiksi en laske ruuan etsimistä ja syömistä, sillä se on meidän pääelinkeinomme, vaikka onhan siitä paljon hupiakin. Munantuotanto kuuluu myös mielestäni ammatinharjoittamiseen, joskin olen jäävi lausumaan tästä asiasta enempää.




Aamuruokailun jälkeen me vetäydymme usein viidakkoon olemaan dinosaurusta. Olemme näkymättömissä siellä ja päästelemme karmaisevia ääniä, niin että ohikulkijat säikähtävät. Täällä ei kylläkään juuri ole ohikulkijoita, vaan kaikki kulkijat tulevat yleensä varta vasten meitä katsomaan. Niillä on penkkikin tuossa. Mutta päivällä me emme välttämättä ole tavattavissa. Hingumme ja kräähkimme vain viidakon uumenista kuten maineikkaat esi-isämme.

Ja esiäitimme, kanat pyytävät saada huomauttaa.




Kylpeminen on hyvä harrastus. Ensin kaivetaan kuoppa johonkin sopivaan pehkuun tai multa- tai hiekkakasaan. Sitten vain siihen mahalleen. Ja kyljelleen. Siivillä heitetään irtonaista ainesta selkään, se varisee mukavasti sulkien väleihin. Tässä voi ottaa myös päikkärit. Minä esim. en ole ollenkaan kuollut tässä kuvassa, rentoudun vain kylpemisen lomassa.




Näin se kylpeminen sujuu. Sitten kun ollaan valmiita, noustaan ja ravistellaan höyhenystä voimakkaasti samalla pörhistäen. Kaikki lika ja rasva ja syöpäläiset, siis jos sellaisia olisi, lähtevät miellyttävästi kylpyaineksen mukana iholta. En voi kyllin painokkaasti korostaa tämän harrastuksen hyödyllisyyttä.




Kävelylenkit ovat myös terveellisiä, piristävät ruokahalua ja avaavat uusia näköaloja. Lisäksi on mukavaa käydä ulkona syömässä, varsinkin porukalla. Tässä olemme jo palailemassa kotiinpäin. Liinu Kana johtaa joukkoa. Vaikka hänen ruokailu- ja kylpyvuoronsa on viimeisenä ja välimatka muihin syytä pitää kohtuuden rajoissa, on sanottava, että Liinu on kova tyttö menemään uusiin paikkoihin. Heti, kun Miina oli keksinyt, mitä avonaisella tarhan ovella voi tehdä, Liinu lähti tutkimusmatkailijan innolla kipittämään ensimmäisenä kohti tuntematonta.




Täytyy myöntää, että Miinalla on aivot päässä. Tässä me olemme lintua. Miina se tämänkin keksi. Hän katseli vain tuonne puuhun pää kenossa, teki laskelmia mielessään ja sitten yks kaks nousi siivilleen ja räpisteli  lensi oksalle kuin kotka. Frida tietysti heti perässä. Kävin minäkin siellä, mutta tulin alas heti kun uskalsin  pääsin  vaikutti sopivalta. Se ei ollut aivan arvoni mukainen paikka. Pyysin sitten tuota hanttihenkilöä asentamaan alemmas vähän tyylikkäämmän orren Liinulle ja minulle. Liinu ei harrasta lentelyä niin kovasti. Pidän hänelle seuraa täällä alempana, ettei jää aivan yksin. Olenhan herrasmies.




Siitä puheen ollen, sallikaa minun vihdoinkin esitellä teille kunnollisesti Miina Kana. Hän on aivan musta, paitsi että onkin metallinhohtoisen vihreä ja hänessä on kultahippuja. Ja joskus hän taas on ihanasti tumman suklaan värinen, varsinkin tuolta perspuolelta. Tyylikäs ja älykäs kana kerta kaikkiaan.




Tähän päätämme raporttimme kanalan harrastustoiminnasta. Paljon jäi vielä mainitsematta, mutta ehkäpä kerron enemmän toisella kertaa.

Nyt haluan vielä toivottaa itseni, rouvieni ja henkilökuntamme puolesta tervetulleeksi tämän blogin uudet lukijat Hitusen ja Sanni Charlotan. Arvostamme suuresti sitä, että he julkisesti tunnustavat seuraavansa tämän varsin keskeneräisen huushollin elämänmenoa! Pikaisiin näkemiin!

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kanatarhuri marketissa

Hortoilin marketissa kohti maitohyllyä aikomuksenani ostaa kermaviiliä. Siitä saisi kivan ruohosipulikastikkeen kalan kanssa tarjottavaksi. Ajatus kulki jotenkin näin: Kotona on kyllä yksi kermaviilipurkki, mutta sen parasta-ennen-päivä oli viime kuussa; ehkei sitä vieraille viitsi syöttää, vaikka ihan hyvää vielä onkin. Kanatkin varmaan tykkäisivät kermaviilistä. Annankin sen vanhan purkillisen kanoille ja ostan itse uu...

kuva: imagerymajestic /
freedigitalphotos.net.
Esittää oikeasti minua marketissa.

En usko tätä! Nyt menee liian pitkälle! Täällä marketissahan myydään kermaviiliä kanalle!

kuva: Arla

Ja niin siellä myytiin, eivät silmäni pettäneet. Vähän aikaa piti kelata, ennen kuin ymmärsin, mistä tässä tuotteessa on kysymys.

Kaikkea ne keksii.


lauantai 21. kesäkuuta 2014

Järjetöntä iloa

Minne lehtokotilot ovat hävinneet? Ne pitäisi kai julistaa uhanalaisiksi. Lumeton talvi varmaan koetteli, ja ehkä pihamme tämänvuotisella rastastiheydellä on osuutensa asiaan. Tällaisen pikku purkillisen keräämiseen menee ikuisuuksia! Ja juuri nyt, kun niitä tarvittaisiin!


Kanat ovat aivan hulluina lehtokotiloihin. Riks räks vain, ja kotilo on entinen. Nami, eläinproteiinia! Kotilonkuorista kanat saavat kalkkia munankuorien rakentamista varten, aivan kuten kaakkoisaasialaiset esiäitinsä punaviidakkokanat. Muutama esiäiti joutui häkkiin 8000 vuotta sitten ja sille tielleen jäi. Niiden lukuisat jälkeläiset syövät nykyään kanankalkkia tehtaan säkistä. Muut punaviidakkokanat jatkavat kotilonsyöntiä viidakossa. Riks räks.

Liinu Kana empii.

Frida Kana uskaltaa.

Kana nappaa lehtokotilon niin nopeasti, että vaikka kuvausassistentti oli kerännyt niitä ämpärillisen ja valokuvaaja käytti pokkarin sporttimoodia, ei ollut pienintäkään mahdollisuutta saada tapahtumaa tarttumaan muistikortille. Varsinkin, kun kanojen väliset suhteet ovat vielä herkässä tilassa, joten kotilon saaneen on viisainta pinkaista karkuun sen kanssa.



Kuinka voi ihminen tulla järjettömän iloiseksi tällaisesta näystä! Ihan kuin ei olisi koskaan ennen saanut kananmunaa. Eikä tämänvertaista tietysti olekaan.



perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kananpääkamera

Katsopas näitä kahta kuvaa Liinu Kanasta:

vakaa pää

vakaa vartalo

Kun kana tonkii jaloillaan, sen pää pysyy aivan hievahtamatta, vaikka koko muu kana liikkuu. Ja sitten nokitaan, sama toisinpäin.

Tämän on huomannut joku muukin, ja havainnon pohjalta on kehitetty kananpääkameranvakain, jolla saa aivan uskomatonta kuvaa. Katso itse tuolta.
MUOKS 20.4.15: poistettu, sama video vaikkakin huonompilaatuisena tuolla.

Eikun katso nyt heti. Se piristää juhannuksesi!


torstai 19. kesäkuuta 2014

Liinua kiusataan

Kanakirjoissa kerrotaan, että kanat eivät hyvissä oloissa noki toisiaan. Nokkimisjärjestys on myytti, ja sitä voi saada esiintymään ainoastaan kokeellisissa olosuhteissa, joissa kanoilla on liian vähän tilaa ja ruokaa.

Meidän neljällä linnulla on 20 neliön ulkotarha ja vapaa pääsy kolmen neliön sisätiloihin. Ruokaa annetaan riittävästi ja se tarjoillaan maahan pitkin pihaa tai useammasta kiposta kerrallaan. Tarhasta löytyy lisäksi ainakin tässä vaiheessa vielä paljon öttiäisiä luonnostaankin. On pusikkoa suojaksi ja maatunutta vanhaa kompostikasaa kaiveltavaksi. Silti kanat nokkivat toisiaan aggressiivisesti, kun jyviä on heitelty. Frida nokkii kumpaakin muuta ja kaikki nokkivat Liinua. Frida saattaa juosta pari askelta sivuun reitiltään ihan vain Liinua nokkaistakseen.


Liinu ensimmäisenä päivänä meillä. Selässä näkyy kalju kohta.



Toinen päivä. Nyt vasta näin itse nokkimista. Olin huomannut, että Liinu vähän vetäytyy porukasta, mutta nyt häntä ei enää suvaittu ollenkaan ainakaan ruoka-aikaan.

Liinu on ehkä vähän pienempi kuin toiset kanat, mutta maatilalla, josta kanat tulivat, ei osattu sanoa, kuinka vanhoja ne ovat. Siellä kaikki kulkivat vapaasti pihalla. Kukkoja oli kolme, joista yksi lähti kesäkotiin jo aikaisemmin. Tällä meidän kukolla oli kaksi kanaa, Liinu ja tuo musta, ja pääkukon parvessa oli kai pitkälle toistakymmentä. Pysytteliköhän Liinu jo siellä vähän joukon laitamilla?



Kukko ei juuri puutu akkojen riitoihin. Hän ei myöskään tappele ruuasta, katsoo päältä kun muut hyökkäävät kiinni herkkuihin ja nokkaisee sitten myöhemmin jotain tylsempää, mitä kanoilta on jäänyt lojumaan. Hän on kuitenkin Liinun kaveri, menee Liinun seuraksi ja saattaa vähän sukiakin tätä.

Kerran näin kukon tekevän uhkauseleen Fridaa kohti, mutta en osaa vielä kyllin hyvin kanaa, että olisin huomannut, millä tavalla Frida ylitti sopivaisuuden rajat. Hän on kyllä hyvin rohkea ja määräilevä, mutta kukoksi hän ei tässä porukassa pääse, vaikka kukko itse onkin ujonsorttinen. Fridalle saa riittää kanojen kuningattaren titteli.

Tänään on kanojen kolmas päivä meillä. Kun muut asettuvat puhdistelemaan itseään ja ottavat pikku päivänokoset, Liinu tramppaa puolijuoksua edestakaisin pitkin häkin vierusta kuin eläintarhassa. Kukko menee välillä Liinun luo ja yrittää seurustella, mutta Liinu ei pysähdy, kiiruhtaa vain eikä katso edes jalkoihinsa vaan on vähällä kompastua ruokakuppiin. Käy sisällä ja sitten taas kohta tulee ulos ja jatkaa kierrostaan. Kuukertaa kimeällä äänellä. Liinua stressaa.

Miksi Liinua kiusataan ja miten häntä voisi auttaa?





MUOKS: Kun näin kukon polkevan Liinua, tuli mieleen, että tuo kalju kohta voisi johtua kovasta kulutuksesta. Toisella puolella on vastaava, vähän näkymättömämpi kuluma, ihan symmetrisesti. Minusta kukon varpaat osuivat niille nurkille. Se voisi selittää kaljut kohdat, sillä kanojen nokkaisuyritykset osuvat ehkä useammin pyrstöön. Ainakaan eivät osu aina samaan kohtaan. Jatkoseurannassa Liinu on käyttäytynyt rauhallisesti, mutta nokkiminen on jatkunut samassa järjestyksessä. Kumpikin toisista kanoista ottaa jopa juoksuaskelia, että pääsee nokkaisemaan Liinua ruokaillessa. Frida nokkii myös arvoasteikossa keskimmäistä kanaa, mutta ei samalla innolla, mikä ei käy yksiin minkään kanssa, mitä eläinten arvojärjestyksistä tiedetään.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Nimeämisen vaikeudesta

Emmin vähän, voinko esitellä meidän lainakanat täällä, kun en vielä tiedä kaikkien nimiä. Esittelen kuitenkin. Olen niin leuhka, kun meillä nyt lopultakin kaikkien näiden vuosien jälkeen on kanoja. Vaikka ovatkin vain kesälainassa lähifarmilta.


Tätä kukkoahan minä jo keväällä hieman esittelinkin. Nyt hän asuu vihdoin meillä! Vähän ujonsorttinen hän on, mutta ehkä se asia muuttuu, kun hän tajuaa toden teolla, että missään ei enää ole vanhaa ukkokukkoa eikä hänen tarvitse väistää ketään. Paitsi edelleen meitä ihmiskukkoja, sopii toivoa. Nyt hän väistää ihan reilusti ja mielellään puun taakse; ihan niin paljon ei tarvitsisi. Suhteemme onkin vasta kehittymässä.

Hän hoitaa kyllä kukon töitä ihan hienosti. Polkemisesta en tiedä, mutta hän osoittelee kanoille herkkuja nokallaan ja pitää heille seuraa, kun he menevät tonkimaan tai juomaan. Kun kanat syövät, hän enimmäkseen vartioi, joskus vain itse nokkaisee jonkun jyvän. Epäilyttäviä henkilöitä hän pitää silmällä jo kaukaa.



Ehkä en osaa antaa hänelle nimeä, koska en ole kuullut hänen kiekuvan. Siitä jo selviäisi, onko hän esimerkiksi Kiljunen tai Kähkönen. Ainakin on melko varmaa, että hän ei ole Rytsölä. On vaatimaton luonne. Jotenkin en ole ajatellut, että kukko tarvitsisi etunimeä; toisaalta hän hieman näyttää Jalmarilta, mutta se voi olla jokin harhautunut mielleyhtymä. Odotellaan.

Kuten huomaat, nimeäminen on minusta tärkeää. Kyllä se oikea nimi aikanaan paljastuu.

Sellainenkin asia on olemassa kuin nimeämisvaikeus. Se on sitä, että ei tule mieleen joku ihan tuttu sana. Kaikillehan meille sattuu sellaista, teräväkielisimmällekin, ja näin vanhemmiten entistä enemmän. Jotkut kuitenkin kärsivät tällaisesta hankaluudesta muita enemmän ja alituiseen, ihan nuorenakin. Se on sitkas vaiva ja vaatii paljon treenaamista, jos sitä aikoo lievittää. Näin kerran telkkarista. Siitä on aikaa jo, eihän minulla ole ollut telkkariakaan kohta kahdeksaan vuoteen.



Tässä ovat kaikki meidän kanat. Kolme kanaa ja kukko. He ovat sekarotuisia maatiaiskanoja. Yhden kanan nimi oli heti selvillä, kun hän karkasi tuloiltana kanakopista tarhan puolelle ja ryhtyi tutkimusretkeilemään siellä valoisassa kesäyössä, vaikka oli jo nukkuma-aika. Melkein kerkisin huutaa alakerran isännälle että katso, Frida tuli ulos, ennen kuin tajusin edes ihmetellä että kuka Frida. Frida on tuo keskimmäinen kana, jolla on ruskea pää. Hän oli entisessä kodissa yksi ison kukon rouvaparvesta, tällä meidän nuorella kukolla oli siellä vain kaksi omaa kanaa. Fridalla on selvä käsitys omasta arvostaan: hän on näistä rouvashenkilöistä ensimmäinen. Hän on myös rohkeampi kuin muut ja uskaltaa tulla lähimmäs ihmistä esimerkiksi herkkupaloja haeskellessaan.

Kaikki muutkin lähtivät lopulta Fridan esimerkkiä seuraten ulos kanatarhaan hortoilemaan ties kuinka pitkäksi aikaa. Heillä meni varmasti vuorokausirytmi ihan sekaisin. Olihan se uuteen kotiin muutto hyvin jännittävä tapahtuma kanan elämässä, ei ihme ettei heti saanut unta vieraassa paikassa.

Frida venyttelee.


Tämän kanan nimen minä luulen ehkä tietäväni, ja se saattaa olla Liinu. Ainakin tässä vaiheessa Liinu on parven toiseksi rohkein lähestymään ihmistä. Hän näyttää myös välillä erkanevan muista kanoista hieman kauemmas omiin oloihinsa. Liinulla on hieno suojaväri. Lehtikasasta tai jäkäläisen puunrungon vierestä häntä ei heti huomaakaan.



Näiden kahden nimiä en toistaiseksi tiedä. Vähän jonkinlaista tuntumaa on, ehkä. Äläkä nyt kerro niitä nimiä minulle, haluan itse keksiä ne! En tiedä tarkkaan, mikä erityinen merkitys nimen antamisella on, mutta selvästi sillä on merkitystä.

Kukko ja musta kana. Vaikka tuohan on musta samalla tavalla kuin harakka, siis oikeastaan vihreä, jos tarkkaan katsoo.

Oikeastaan en voi kovin hyvin arvioida, minkä värisiä meidän kanat varsinaisesti ovat, koska olen niiden näkökulmasta valitettavan värisokea. En erota ultraviolettia. Siis ollenkaan! Miten voi olla, ihmettelee Frida. Ettenkö näe tuota tuossa kukon rinnassa? Miltä se sitten minusta näyttää? Ei voi ymmärtää. Voi minua raukkaa! Kuvitelkaa nyt taivasta, jos ei näkisi ultraviolettia! Mahdoton ajatuskin.

Kerroin kanoille, ettei kukaan ihminen näe ultraviolettia väriä, mutta luulen, että ajatus tällaisesta vajavuudesta tuntui heistä vähän ilkeältä; he eivät halunneet miettiä sitä enempää.

Monissa kanaloissa on sellainen vika, että talvella ollaan lampunvalossa, ja ne lamput on suunniteltu ihmisille eivätkä erottele ultraviolettia. No eihän sellaisessa nössövalossa ala hormonit hyrrätä kun ei edes näe, onko joku komea vai ei. Siksi kanat lisääntyvät paremmin, kun päivänvaloa on riittävästi. Tai kunnon päivänvalolamput.


Tässä tarhassa on päivänvaloa. Muuten kyllä nyt hieman hytisyttää olla ulkosalla, mutta valon suhteen asiat ovat kunnossa.



Ja jos nyt on aivan pakko olla suljettuna johonkin häkkiin, niin tämä on siedettävän kokoinen. Toistaiseksi.


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Koululaisten kesälomat

Viimeisen kuukauden ajan on mediassa taas vinguttu koululaisten kesälomista. Että ne ovat liian pitkät. Lastenhoitoa on mahdotonta järjestää. Lapset pitää lähettää kalliille harrasteleireille ja mummolaan. Vanhempien pitää ottaa lomansa eri aikaan. Ja entäs yksinhuoltajat.

Soppaa hämmentävät asiantuntijat, jotka järkyttyvät, että ei lapsia saa pakottaa kesälomalla suorittamaan mitään leirejä. Ja toiset asiantuntijat, jotka järkyttyvät, että ei lapsia saa milloinkaan jättää yksin kotiin.

Ratkaisuksi on tarjottu lomien ajankohdan muuttamista juhannuksesta elokuun loppuun tai jakamista tasaisemmin ympäri vuoden.

Ihan ei ole minulle kirkastunut, millä tavalla tämä helpottaisi vanhempien ongelmaa. Kun lapsilla olisi edelleenkin enemmän lomaa kuin vanhemmilla, vaikka se olisikin eri kohdassa kuin nykyään.

Todellinen ongelmahan on tietysti, että vanhemmatkin haluavat yhtä pitkät kesälomat kuin lapsilla on. Eivätkä he halua viettää niitä kesäkuisessa lumisateessa vaan elokuussa, kun koko muukin Eurooppa lomailee helteessä käristyen, kaikki hotellit ovat täynnä ja Välimeren rannat yhtenä maastopalona. Sitten ovat vielä erikseen ne vanhemmat, jotka vaativat lisäksi omaa lomaa, ilman lapsia. Nyt emme puhu heistä, poloisista sorretuista ja väärinymmärretyistä.

- Ei tää ole mitään lomaa, kun joutuu lapsia hoitamaan. Yhteiskunnan pitäis huolehtia näistä. En mä näitä omaksi ilokseni ole tehnyt, aattelin että kyllä niitä veronmaksajia vielä jatkossakin tarvitaan. Ja tässä on kiitos. Lomaakaan ei saa pitää. Eikös se oo kuitenkin jokaisen perusoikeus.

Minulla on kesälomaongelmaan loistava ratkaisu. Sain idean kesäaikadirektiivistä. Sehän määrää, että päivään tulee lisää valoisia tunteja, kun siirretään kellon viisareita. Tämä toimii samalla tavalla, paitsi että rukataan kalenteria.

Uusi direktiivi säätää, että toukokuun viimeisen päivän jälkeen kalenteria väännetään kuukaudella eteenpäin. Muistisääntö: aina kesää kohti! Hups, onkin jo heinäkuu, ja vanhemmat sekä pikku piltit pääsevät yhtaikaa lomailemaan. Lisäksi kansanterveys koheni, kun pakanallinen keskikesän juhla sivuutettiin vaivihkaa. Alkoholinkulutus laski ja hukkumiskuolemat vähenivät.

Heinäkuun lopussa kalenteria rukataan taas. Nyt hypätään taaksepäin. Aina kesää kohti! Ja hups, onkin uudestaan heinäkuun ensimmäinen! Kaikki voivat lomailla vielä kuukauden! Elokuun alussa sitten palataan töihin ja kouluihin virkistyneinä. Ja mikä parasta, työpaikoilla ei enää tarvitse tapella, ketkä saavat ottaa lomansa heinäkuussa. Nyt sinkutkin vihdoin saavat nauttia heinäkuun helteistä. Jopa kaksi kertaa!

Uusi direktiivi astuu voimaan heti ensi vuonna.


- Kuulostaa vähintään yhtä järkevältä kuin kesäaikadirektiivi. Meidän perhe kannattaa.
- Joo!
- Joo!
- Joo!
- Joo!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pönttö tyhjä (sunnuntaiaamu)

Aamulla heräsin hyvissä ajoin ja kuulin heti äänestä, että sinitintin poikaset ovat lähteneet pesästä. Pesäpönttö ei ole kaukana avoimesta ikkunasta. (Aivan oikein, sisälämpötila 16,6°C). Enää ei kuulunut sellaista hätäistä huutokuoroa emon ilmaantuessa pöntön suulle - sellaisesta on hyvä video Kaarina Davisin blogissa - vaan tasaista ja itsetyytyväistä, suorastaan vähän leuhkan oloista huutelua: Tii-tii-tsöö. tii-tii-tii-tsöö! 

Kamera käteen ja ulos! Ai niin, ja vaatteet.



- Noniin, nyt olen täällä Suuressa Maailmassa ja pärjään hienosti! Saisi tulla sitä ruokaa! Tarjoilija! Hei, mä olen TÄÄLLÄ!



- Putsaan tässä odotellessa mun höyheniä, koska ne on todella läsässä ja sottaiset sen kimppakämpän jäljiltä. Enkä ole varma ettei olisi kirppujakin... Voi ei! Housut unohtu! Ne jäi varmaan sinne pönttöön. En kyl mee hakemaan! Pärjään ilman. Nyt on kesä.



- Oon jo iso lintu ja osaan tehdä kaikkea, mitä ison linnun kuuluu. Ja voin kakkiakin ihan minne huvittaa eikä tartte kenenkään niitä kanniskella pois pesästä. Oho, oliko siinä alla sun luumut? No voi sori.



- Niin siis osaan tehdä MELKEIN kaikkea, mitä ison linnun kuuluu. Tai kyllä mä osaisin ruokaakin etsiä, mutta en mä nyt viitsi. Kun se menee karkuun. Ja yritin yhtä, mutta se maistukin pahalle. Olen mieluummin tässä oksalla tälleen söpösti ja odotan, että tarjoilija tulee ruokkimaan. Ja huutelen aina välillä, jos ei se tule tarpeeksi nopeasti.



- Aaaa


Pönttö täynnä (lauantai-ilta)


- Noniin, lauantai-ilta ja täällä on pirskeet täydessä käynnissä. Kauhea meteli! Pönttö on täynnä. Täällä on ahdasta ja noi tönii ja huutaa korvaan. Voisin oikeestaan jo lähteä. Ei mun oo pakko tänne jäädä.



- Tarjoilu on kyllä aika nopeaa täällä, ja ruoka on hyvää. Ennen noi tarjoilijat tuli tosin sisään asti, nyt ne toimittaa vaan ruokalähetyksen kiireesti ovelle, niin että sikäli palvelu on huonontunut. Siis mä voisin lähteäkin.



- Mutta kääk, mitäs toi on! Onko tämä nyt sitä "sadetta"? Ja toi on varmaan sitten "tuuli", joka riepottelee mun tarjoilijan höyhenet ihan riipsin raapsin. Ei kyllä näytä yhtään kivalta! Onhan täällä ahdasta ja kutisevaa, mutta aika lämmintä on myös. Ehkä mä en ihan vielä lähdekään.



- Böö pois, paha sade! Tule kaunis ilma! Tule aurinko! Kunnon kelejä tännepäin taikka en lähde minnekään!

----------------------

Maria Kylmäluoma ja Saraheinä, tervetuloa mukaan seuraamaan näitä jännittäviä tapahtumia!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...