maanantai 30. maaliskuuta 2015

Syödään velaksi

Jos isoisällä ei ollut yhtään velkaa, minäkin pärjään ilman. Suu vain säkkiä myöten! Velaksi ei pidä ruveta syömään, sillä lailla varastetaan tulevilta sukupolvilta.

- No enhän minä velaksi, tietenkään! Meinasin maksaa käteisellä.

On sentään hyvä, että isoimmat puolueet ovat yksimielisiä edes tästä. Liikuttavaa suorastaan.

Ne ovat yksimielisesti väärässä.

- Nyt on niin huonot ajat! Nyt pitää säästää niitä jyviä! Älä vaan ruoki meitä!
(Peipponen tuupertuu lumeen.)

Aina joskus joku talousguru ihmettelee tätä älyttömyyttä ja kertoo, miten muualla maailmassa ajatellaan. Täkäläiset pomppaavat heti vieteriukkoina vastaamaan, että todellakin olisi hienoa, jos valtio voisi näin huonona aikana tukea työllisyyttä rakentamalla vuokra-asuntoja, remontoimalla homekouluja ja korjaamalla teitä. Se olisi kaikkien etu. Ja lainaakin saisi nyt ihan ilmaiseksi. Kuulostaa muuten järkevältä! Mutta ei se täällä Suomessa käy päinsä, ei mitenkään uskalla ottaa enempää lainaa, velkataakkamme on nytkin jo lähes kestämätön. Velkamme on jo ylittänyt 60% kansantuotteesta, eli siitä mitä kansalaiset vuoden aikana tienaavat! Siis ajatus on kaunis, mutta meillä ei vaan mitenkään ole varaa elvyttää taloutta.

- Nyt loppuu se syöminen, pörhistän itseni ja paastoan.
Säästetään tämäkin jyvä tuleville sukupolville.

Kun Emua synnytettiin, Euroopan johtajat kynäilivät ns. Vakaus- ja kasvusopimuksen (1997). Se on rahaliittomme perusta. Siinä määrätään yksiselitteisesti että jäsenmaiden velka ei saa ylittää 60 prosenttia kansantuotteesta. Niin!

Ainoa, joka otti säännön todesta, oli Suomi. Jo sopimusta kirjoitettaessa useilla jäsenmailla oli enemmän velkaa kuin se 60%. Tällä hetkellä monien Euroopan vauraiden talouksien velka-aste lähentelee sataa prosenttia. Yhdysvaltojen talous pyörii nyt hyvin. Ei siellä kukaan ruikuta sitä, että velkaa on yli 100% kansantuotteesta. Japanilla on yli 200%. Entä sitten?

60 prosentin sääntö oli löydetty hatusta. Se ei perustu mihinkään.

Euroopan kartta, jossa maiden koko vastaa valtionvelkaa henkeä kohti
lähde: Deutsche Bank 3/2015
Etsi Suomi-ruippana!

Kaikki johtavat poliitikkomme osaavat kertoa meille, että täytyy ajatella tulevia sukupolvia. Jos otamme lainaa, se lankeaa maksettavaksi tulevaisuudessa. Varastamme omilta lapsiltamme. Ymmärtäähän sen jokainen oman kotitaloutensakin perusteella, että lainaa ei voi ottaa enempää kuin pystyy maksamaan.

- Se on niin totta! Nyyh! Äänestän!

Tämä on silkkaa potaskaa.

Toki velka erääntyy vasta tulevaisuudessa. Tämä ei kuitenkaan ole lapsilta varastamista. Se on vähän niin kuin velan koko idea.

Toki poliitikko ymmärtää maalaisjärjellä, miten köyhän rahvaan tulee menetellä vähien rahojensa kanssa. Mutta on virhe verrata kotitaloutta valtiontalouteen, koska ne toimivat eri tavalla.

Minä odotan eläväni niin kauan, että saan maksettua tämän rintamamiestalon yläkerran, jonka ostin velkarahalla. Suunnittelen maksavani velat ennen kuin pääsen eläkkeelle.

Valtio ei suinkaan haaveile tilanteesta, jossa sillä ei olisi yhtään velkaa. Se ei pyri koskaan maksamaan kaikkia velkojaan pois.

Valtio ei aio jäädä eläkkeelle.

Valtiolla on aina velkaa ja tulee aina olemaan. Hyvinä aikoina sitä kannattaa lyhentää, niin että kovina aikoina voi nostaa lisää.

Nyt on kovat ajat.


- Koska olen pihan lihavin, minä saan päättää kuinka tehdään.

- Jos meillä on kymmenen säkkiä kauroja, ne pitää kaikki kylvää keväällä.
Jokainen jyvä, jonka syön, on pois ensi kesän poikasilta.

- Kun kaikki jyvät säästetään kylvöön joka vuosi,
saadaan talous lopulta tasapainoon.
Ja kun Markkina on tyytyväinen, kaikki ovat tyytyväisiä.




lauantai 28. maaliskuuta 2015

Yhteiskuvia

Takatalvi houkutteli lintuparvet ruokintapaikalle.

- Ai onks tää muka parvi? Hö! Meitä on kaksi!


Tumma ja vaalea fasaanikana saavat ruokaseuraa. Vai lasketaanko noita pieniä seuraksi?




Mustarastaskoiraita on ainakin neljä ja muutama rouva päälle. Valitettavasti herrat eivät ole kovin herrasmiesmäisiä vaan ajavat pois jyväkasalta paitsi toisiaan myös mahdollisia tyttöystäviä. Onneksi pikkuvarpuset (ja Pörhö) jakelevat kauranjyviä laajalle alueelle. Keltasirkut kiittävät.




Vihervarpuspari on päättänyt jäädä tähän pesimään. Koiras alkoi heti pihaan saavuttuaan laulaa lirkuttaa siihen malliin.




Joka puunlatvassa syrisee viherpeippojen kevätlaulu: trrryyiiiiii! Välillä ehtii hätäisesti käydä hotkaisemassa jonkun siemenen, ja sitten on jo taas kiire reviiriä varaamaan.



Pörhö: - Tyhmät linnut on syöneet taas tyhjäksi sen paremman oravalaudan, jossa on maalaamaton runko. Tässä lipsuu niin ikävästi, en viitsi tuhlata energiaa kiipeämiseen. Ei ehi. Nälkä. Jos noi kanat tulee yhtään lähemmäs, mä syön nekin!


- Olinkin juuri tästä lähdössä, on kiekuma-aika.
- Hyvä!



Paksu kiekuu päivä päivältä ahkerammin. Kanat yrittävät välillä vähän seurailla häntä, nytkin ovat tuossa muutaman metrin päässä, mutta Paksulla on kiireinen aikataulu. Tässä hän tutkii, onko viimevuotisten lehtien alla kenties lehtokotilon munia. Tai vaikka kokonaisia kotiloita talvihorteessa, nami!

En ole enää nähnyt Paksua ja Pipoa yhdessä. Pipon näköinen kukko kävi juuri tuossa yhtenä päivänä lintulaudan alla ruokailemassa, ja elekieli paljasti että hän tiesi olevansa ylempiarvoisen kukon reviirillä. Hän nokki hyvin hätäisesti, joka hetki valmiina säntäämään juoksuun, ja joka nokkaisun välillä tarkisti ympäristön kerran tai parikin. Aivan ilmeisesti Paksu on pihan kuningas.


- Tietysti! Oliko jollain asiasta jotain epäilyksiä?



keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Sädehoidossa

Aika moni meistä pääsee jossain elämänsä vaiheessa sädehoitoon, niin että ajattelin kertoa millaista minulla on ollut siellä. Jos et tahdo lukea näitä sairaalajuttuja, hyppää yli. Eiköhän tämä nyt ole viimeinen tällä erää.

Säteily ei tunnu, kuulosta, maistu, näytä eikä haise miltään. Kaikkein jännittävintä onkin hoitoon liittyvä oheishyörintä.

Ennen hoidon alkua kävin sairaalassa tapaamassa lääkäriä ja hoitajaa. Samalla reissulla säteilytettävä alue kuvattiin perinpohjin, niin että säteily saataisiin osumaan sinne minne pitää ja mahdollisimman vähän muualle.

Jotta olisin sitten sädetyksen aikana justiinsa täsmälleen samassa asennossa kuin mittauskerralla, minuun tatuoitiin kolme kohdistuspistettä! (Olisin halunnut lohikäärmeen, mutta Kela ei kustanna kuin ne pisteet. Saa sitten omalla kustannuksella täydentää siitä hoidon loputtua.)

Säteily tuhoaa varsinkin jakautumisvaiheessa olevia soluja. Syöpäsoluthan ovat kovia jakautumaan, joten voidaan ajatella että jos leikattuun kohtaan olisi jäänyt niitä, ne nyt kuolisivat pois. Samalla tietysti tuhoutuu omia kilttejä ja hyödyllisiä soluja myös. Kun säteilytettävä alue on rinnassa, ei oikein voi välttää sitä, että siinä saavat keuhkot ja sydänkin osansa. Jos keuhkot kärsivät, sen huomaa kuulemma parin kuukauden päästä, mutta sydämen saama liikasäteily voi paljastua vasta kymmenen vuoden kuluttua. Nerokas keino rutata sydän mahdollisimman kauas nurkkaan pois tieltä on vetää keuhkot täyteen ilmaa säteilytyksen ajaksi.

Tätä sai onneksi harjoitella etukäteen. Nenään laitettiin pyykkipoika ja suuhun snorkkeli. Sitten käskettiin vetää ilmaa keuhkoihin ja katsottiin paljonko mahtuu. Kun oli muutaman kerran kokeiltu, alkoi löytyä sellainen sopiva litramäärä. Seuraavaksi kokeiltiin hengityksen pysäyttämistä niin, että snorkkelin kautta lakkaa ilma kulkemasta, kun sovittu ilmamäärä on sisällä. Minulle oli annettu käteen turvanappi, jota painamalla saisi ilman taas kulkemaan. Jos tulee yskänkohtaus tai paniikki vaikka. Kokeiltiin, miltä tuntuu pidättää henkeä kymmenen sekuntia. Entäs meneekö kaksikymmentäviisi? Pitempää aikaa ei sädehoidossa tarvita. Harjoittelussa minua auttoi sellainen naurusilmäinen poika, joka osaa jutella vanhoille tädeille. Päätin ruveta harrastamaan sukeltamista, kun tämä meni näin hyvin.




Sädehoitoa annetaan lineaarikiihdyttimellä (kuvassa näkyvä iso möhkö). Syöpäklinikan kellarissa on kymmenen tällaista myllyä, ja ne käyvät aamusta iltaan. Hoitohuoneissa on viileää, koska noita masiinoita täytyy jäähdyttää. Jos menet tällaiseen hoitoon, ota mukaan villasukat.

Näetkö tuossa ritsillä punaisen viivan? Tämä ei ole aatteellinen kirjallisuusviite, vaan tuon lasersäteen mukaan minut kohdistetaan oikeaan asentoon, kun menen tuohon seljälleni. Minullahan on ne tatuoidut pisteet. Minä makaan vain aloillani kuin laho lahna, ja hoitajat kummallakin puolella sihtaavat minun pisteitäni lasermittauksen mukaisiin paikkoihin. Ne puhuvat salakieltä. Toinen sanoo: "Mulla on cran", ja sitten pöytä liikahtaa. Toinen sanoo: "No nyt meni jo cauda", ja otetaan milli takaisin. Kun on selvitetty pää-häntäsuunta, ne alkavat tutkia, onko sivuittainpäin hyvä. "Tää on ant", sanoo toinen ja vetää allani olevasta liinasta tai työntää vähän kädellä. Harvoin on post. Hyvänä päivänä minä asetun pöydälle, otan toisella kädellä pääni takaa kiinni noista kahvoista, joita tuossa törröttää pystyssä kolme kappaletta, toiseen käteen hoitaja antaa turvakahvan, ja sitten ne kumartuvat katsomaan laserviivoja ja sanovat kummatkin: "Piste!"

Sitten laitetaan nenään nipsu ja suuhun snorkkeli. Se on tuo valkoinen joustoputki tuolla käsikahvojen takana, tuo jossa on sininen suukappale. Nenänipsussa on samanväriset pehmusteet, hienoa, eikö vaan. Sitten ilmaa keuhkoihin ja tarkistetaan vielä, että olen oikealla korkeudella. Vai pitääkö siirtää vähän? Tässä kohdassa mutistaan taas taikasanoja. "Yhdeksänkymmentäkahdeksanpistekolme." Lopuksi vielä koko pöytää siirretään sivusuunnassa ja taas luetellaan numeroita.

Kun hoitajat ovat tyytyväisiä, he poistuvat huoneesta. Tuo möhkäle pyörähtää niin, että se sädetykki, joka kuvassa on suoraan ylhäällä, tulee yläviistoon. Kuvittele, että tuon punaisen silmän kohdalla on akseli, sen ympäri se pyörii. Siitä kuuluu myös kaikenlaisia surinoita ja piipityksiä, se on oikein vaikuttava. Hoitaja sanoo toisesta huoneesta kaiuttimen kautta: "Kun olet valmis, vedä keuhkot täyteen ilmaa." Ja niin sitä mennään. Sädettä saa parikymmentä sekuntia yhdeltä puolelta, sitten möhkö kierähtää toiselle puolelle ja sädettää sieltäkin vähän. Tai minä kyllä luulen, että siinä parinkymmenen sekunnin aikana se kerkiää välillä pysähtyä pari kertaa ja säätää uudet asetukset ja sitten lasettaa taas menemään. Eihän sitä voi tietää, kun ei se miltään tunnu, mutta jotenkin sen piipityksistä saa sellaisen vaikutelman. Kaiuttimesta kuuluu: "Saa hengittää", ja snorkkeli päästää taas puhaltamaan ilmat ulos keuhkoista.

Paita päälle ja pihalle. Näiden muutaman sekunnin takia matkustan tuntitolkulla päivittäin.


Jos nyt olisi ennenvanhaan, koko sädetykkiosasto olisi jossain luonnonkauniissa kylpylässä. Sellaisessa, mihin ihmiset ennen matkustivat viikkokausiksi lepuuttamaan hermojaan ja juomaan parantavia vesiä. Onhan nyt parantola paljon hienompi sanakin kuin sairaala! Lapinlahden sairaala voisi olla sopiva tarkoitukseen; tosin se olisi vielä sopivampi omaan alkuperäiseen tarkoitukseensa. Mutta ymmärrät ajatuksen: voisin viettää joutilasta elämää parantolan ihanassa puistossa käyskennellen, nauttia päivittäin viisi herkullista ateriaa sanatorion restaurangissa ja jossain välissä aina käydä nauttimassa parikymmentä sekuntia terveyssädetystä. Varmaan tarjolla olisi myös korkeatasoista kulttuuria, ja ainakin parantolassa olisi laaja kirjasto. Ehkä parantujia rohkaistaisiin harrastamaan esimerkiksi joogaa tai maalaustaidetta tai muuta terveyttä edistävää.

Mutta onhan kotoakin käsin kiva käydä parantumassa. Ehtii sitten vielä vaikka imuroimaan illalla.

Vaikka täytyy sanoa, että ihmeesti se säteily väsyttää. Saatan nukkua kellon ympäri. Kudosvaurioita varmaan parantelen. Vai reissaaminenko niin rasittaa?


Joskus käyn hoidossa päivällä,


joskus illalla. Hoitajat jaksavat aina olla yhtä ystävällisiä ja hymyileviä.

Hoidettu kohta alkaa näyttää siltä, kuin se olisi saanut liikaa aurinkoa. Seuraavan vuoden ajan täytyykin estää sitä joutumasta tekemisiin oikean auringon kanssa. Säteilyvauriorajani kulkee sellaisessa kohdassa, että mitään kovin avokaulaista en tule käyttämään lähiaikoina. Tulevana kesänä minut on siis helppo tunnistaa. Minä olen se, joka helteelläkin käyttää poolopaitaa.

---------------

!Bienvenido a seguir este blog, Germán Ibarra Zorrilla!
Welcome to follow this blog, Lucasz W!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Paksun poikaystävä

Paksulla on ystävä.

Nyt joku fasaanien sielunelämää paremmin tunteva henkilö, sikäli kuin sellaisia on, saa kertoa, mistä tässä on kysymys.



Kuvassa takana Paksu ja etualalla hänen ystävänsä Pipo. Siis tuo, joka tässä näyttää paksummalta.



Paksu ja Pipo esittivät merkillisiä tanssikuvioita ympäri pihaa. Vaikka he välillä olivat vähän nokkivinaan maata, suurimman osan ajasta he tuntuivat ajattelevan vain sijaintiaan ja suuntaansa toisiinsa nähden. Aluksi mentiin muutama juhlallinen kierros pusikon ympäri, sitten siirryttiin aukeammalle paikalle.



Pipo johti ja Paksu seurasi. Kun Pipo otti pari askelta johonkin suuntaan, Paksu riensi heti kulkemaan sinnepäin. Sitten Pipo tyssähti paikalleen ja Paksu palasi. Pipo vain lähinnä kääntyili, Paksu ravasi ympärillä.



Pipo pörhisteli itseään kuin kosioretkellä. Tästä asennosta on aikaisempaa kuvamateriaalia täällä ja täällä. Mutta en ole ennen nähnyt kukon pullistelevan noin ilman, että paikalla on kana.



Lopulta kuviokävelijät siirtyivät kohti tontin takapusikoita, Pipo edellä (yhä melko pörheänä) ja Paksu perässä.



Sinne he hävisivät yhdessä. Mitä tulisi ajatella tästä?


lauantai 21. maaliskuuta 2015

Pörhö ruokkii maailman nälkäiset


Mustis: - On se niin väärin, että yhdellä on tuollainen jyväaarre ja toiset saavat etsiä jäisestä maasta murun sieltä toisen täältä, jos nyt edes mitään löytävät aherruksensa palkaksi! Täällä on pelkkiä akanoita, vaikka kuinka tonkisi!

Pörhö: - Annammunkaikkikestää, vasemmisto valittaa! Kiipeis ite tänne! Mutta ei, jos yksi saa kaiken ilmaiseksi niin heti on muutkin vaatimassa samaa. Eihän se niin toimi!




P: - Liberalistisen talousteorian mukaan on loppujen lopuksi kaikkien etu, että jyväaarre on kerätty yhteen paikkaan ja on yhden oravan hallussa (minun). Ja kato, sehän toimii! Näääin täältä putoilee muruja vähempiosaisten nokittavaksi!

Henkilökohtaisesti en ymmärrä ollenkaan, miksi minun pitäisi maksaa perintöveroa, kun sain tän aarteen. Jos Mustis olisi saanut sen, asia olisi tietysti toinen.

M: - Oravan kuolaamia puolikkaita kauranjyviä, herkkuani! Kiitos!




P: - Voi ei, niitä tulee lisää! Nyt pitää lopettaa pudottelu, pääomani hupenee! Ei pysty millään tehostamaan toimintaa niin paljon, että yhden mustiksen jyvät riittäis viidelle. Olen kokeillut. Siitä syntyy vaan mellakka. Täytynee palkata vartija. Joku niin iso, että mustikset pysyy loitolla.




- Tuollaiselle tuhdille vartijalle joutuu maksamaan yllättävän paljon. Tästä jyvästä voin ehkä luopua, ja tuosta... Mutta kyllä tämä vielä kannattaa silti. Eipä näy mustiksia!




- Ai et näe mun vartijaa vai? Näyttöpäätelasit kuonolle! Tämä onkin salaisen palvelun ex-agentti ja sillä on vielä jäljellä camo-asu entisestä hommasta.




F: - Hei, mulle kans, kurre! Mä oon ton kaveri.

P: - Joojoo, joojoo, koko ajan! Puh! (Nyt sais kyllä yhteiskunta tulla suojelemaan mua noilta ahneilta möhkäleiltä!)


Keskeneräisen pihan väki toivottaa
hyvää kevätpäiväntasausta!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kevätmuotia

Asemani muodin terävimmässä päässä on tunnustettu. Minulle tarjottiin lahjusta muotibloggauksesta:

Toivomme, että bloggaisit meistä ja tulevasta tapahtumastamme [aika ja paikka] Helsingissä. Vastineeksi lahjomme sinua mielellämme iltapuvulla/juhlamekolla, jonka voit käydä valitsemassa oman makusi mukaan noin 1000 paikalle tulevasta puvusta tapahtumasta paikan päältä!

Näin hienosti kirjoitti näiden pukujen maahantuojan yhdyshenkilö, joka ei paljastanut sukunimeään. Mikään kirjoittajalahjakkuus tuo henkilö ei ole, koska teksti vilisi kielioppivirheitä, mutta ilmeisesti suomenkielinen kuitenkin. Hänen lahjuksena tarjoamansa pitkät tai lyhyet (?!) iltapuvut myydään nyt edullisesti hintaan  99 - 159€. Varmasti ihan itsenäisyyspäivänvastaanottokamaa. Tämä tarjous tuli selvästi oikeaan osoitteeseen!



Ehkä sukunimetön yhdyshenkilö saa niin huonon palkkion tästä projektista, että hänen ei kannattanut tehdä yhtään pohjatyötä lahjuksen vastaanottajia valitessaan. Jostain vaan paljon blogien nimiä ja osoitteita, ihan sama mitä.

Varmaan haaviin tarttuu vahingossa joku muukin muotiblogi kuin tämä, ja ehkäpä suomalainen bloggari ottaa innoissaan vastaan mitä tahansa ilmaista. Sukunimettömän yhteyshenkilön täytyisi päästä eroon 40 juhlamekosta; eiköhän se onnistu.

Kun nyt kerran aloitin aiheesta, voinkin saman tien paljastaa, mitä muoti on.

Muoti on konsti saada kylläiset markkinat vetämään vielä vähän enemmän turhaa tavaraa. Miten voi myydä talvitakin ihmiselle, jolla on jo hyvä talvitakki? Äärimmäisen harva haluaa pukeutua kahteen talvitakkiin. Myynnin uhrille täytyy siksi uskotella, että hänen vanha talvitakkinsa ei ole enää hyvä.

- Mutta onhan se hyvä!

- Eieiei, sehän on sininen! KUKAAN ei käytä sinistä talvitakkia tänä talvena, se on niiiiin muinaishistoriaa! Teet itsesi naurunalaiseksi! Lapsesi eivät kehtaa kulkea kanssasi eskariin ja kouluun! Tänä talvena on pakko olla valkoinen talvitakki! Kaikilla, jotka ovat Jotain, on valkoinen!

- Mutta jos en tykkää valkoisesta?

- Kaikki tykkäävät nyt valkoisesta! Katso, julkkis Ykshailee käyttää valkoista takkia! Ja prinsessa Samase! Katso miten kaunista! Puhdasta ja kimmeltävää, siitä tulee mieleen uusi, parempi tulevaisuus... Sinistä takkia käyttävät vain muumiot ja maahiset. Näytät epäonnistujalta. Et saa työpaikkaa. Miehesi jättää sinut. Valitse valkoinen! Menestyt elämässä! Ystäväsi kunnioittavat sinua! Olet kaunis ja hurmaava! Sinä voit jättää miehesi ja valita paremman! Tänä vuonna ovat muodissa tällaiset miehet...


No mutta vakavasti sanoen, kyllähän minä seuraan myös aikaani, ja tietenkin se näkyy vaatevalinnoissani. Paljastankin heti, kuinka asukokonaisuuteni uudistuu näin maaliskuulla. Voilá:


Kun vaihtaa talvikumisaappaista kesäisiin, askel kevenee niin että tuntuu kuin lentäisi! Se on sitä muodikkuudesta johtuvaa itsevarmuuden hurmaa, luullakseni.


tiistai 17. maaliskuuta 2015

Paksu paksuna

Mitä ihmettä Paksulle on tapahtunut? Ei hän ennen ole ihan noin paksu sentään ollut. Vai tekeekö hän sen tahallaan? On muka syövinään muina ukkoina, vaikka samalla pullistaa itsensä mahdollisimman komeaksi siltä varalta, että näkymättömät silmät tarkkailisivat häntä tuijan kätköistä.


Ja miten kauniit silmät ne ovatkaan! On kajalit ja valokynät ja kaikki metkut. Paksu ei ole huomaavinaan mitään, nokkii vain ahkerasti. Ainahan hän on näin purhea!


Voidaanko ehkä huomata, että Paksun oikea kylki valuu jopa vasentakin alemmas ja sen puolen sulat harottavat erityisen komeasti?

Tykkään Paksun soidintyylistä kovasti. En ole nähnyt hänen ajavan kanaa takaa ympäri pihaa, hän käyttää pikemminkin käänteistä psykologiaa: keskittyy täysin itseensä ja syömiseensä, sattuu muuten vain sattumalta olemaan näin paksu. Kävelee jopa poispäin kanasta, lähtee toiselle ruokintapaikalle ja jättää kanan yksin. Vai jättääkö? Kun kana seuraa kainosti välimatkan päässä, Paksu kääntyy kohti, tepastelee paikallaan ja kipittää sitten kanaa päin kaikki purjeet pullollaan. Muistuttaa itse asiassa aika paljon teeren tyyliä. Kun kana pakenee tuijaan, Paksu ei seuraa vaan jatkaa ruokailua.

Ehkä hän ei ole oikeasti niin hulluna rakkaudesta ja kanantarpeesta, että viitsisi jatkaa ahdistelua? Nyt hän jo siirtyy syrjemmälle, kävelee yli pihan ja toden totta jättää kanan tuijaan. Paksun on myös nähty seurustelevan sopuisasti toisen kukon kanssa, vaikka soidinaika on jo alkanut. Toisella kukolla oli tosin naama aivan talvikunnossa, hän ei muodostanut uhkaa Paksun parisuhteelle.



Tai no siis, näitä kanojahan riittää. On tummaa ja vaaleaa. Tuo taaempi kana on varmaan sukua niille tummille kukoille, joita päästettiin joitain vuosia sitten luontoon fasaanitarhalta, alle kymmenen kilometrin päässä täältä. Hänessä on suojaväristä huolimatta hiven eksotiikkaa. Ikkunasta kyttäävän naapurivahdin mielestä olisi tietysti erittäin hyvä asia, jos kanatkin pystyisi erottamaan toisistaan.


Olen viime aikoina raivannut pusikoita ja katkonut sadoittain luumupuunvesoja. Leikannut tyrnejä ja muita marjapuskia. Ulkona on ihmeellistä! Ihan kuin kevät! Liian lämmin työskennellä takki päällä ja kamala meteli, vihellys ja liverrys. Luulin jo kuulleeni kiurun, mutta ehkä se oli joku matkijalintu. Täytyypä käydä tarkistamassa.




sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Huonoa palvelua ja puhvetti


- Elikkä siis me valittiin tuo asunto ihan näiden lähipalveluiden takia. Ja nyt ne sanoo, että tarjoilu loppuu! Ihan noin vaan! Asukkaita ei ole kuultu edes! Ja entäs asunnon arvo, niin ja vaikka nyt haluttaisi muuttaakin niin kaikki muut kolot on varattu jo! Niin kauhea vaiva kun oli ajaa tästä pois se talitiaispari, joka luuli haluavansa varata tän, vaikka niille ihan yhtä hyvin kelpaa joku syrjäisempikin pönttö tai luonnonkolo, menkööt metsään vaikka. Mutta entäs me nyt, mistä saadaan talipalloja tämän jälkeen? Tässä on kuulkaa viimeinen. Me kyllä taistellaan saavutettujen etujemme puolesta, tämä asia ei jää tähän!



- No niin, täällä sitä ollaan luonnon armoilla. Me tutkitaan nyt tämä risukko sillä silmällä, jos täältä vaikka löytyis jotain syötävää. Käydään kaikki läpi tarkkaan. Hei, tuolla on jotain, ja tuolla! Tämä on siis vain ihan väliaikaista, siihen asti vaan, kunnes saadaan se talipalvelu takaisin näille huudeille.



- Täällä syreenipuskassa on muuten aika viihtyisää. Kato, enkö maastoudu tänne kivasti. Etkä usko, miten paljon öttiäisiä jo on hereillä! Tämähän on ihan kuin gourmet-buffet, niin kuin meillä sivistyneillä on tapana sanoa. Joka jäkälän kolossa on joku pörkki heräämässä talvihorroksesta. Hileytettyä hyttystä, nam!



- Vaikka meitä on neljä pariskuntaa aterioimassa tässä samassa puskassa, ei lopu eväät kesken! On muuten sellainen ravintola, jota kelpaa suositella! Ai missä vai? No tämä on tässä Keskeneräisellä mäellä, kanatarhasta aurinkoon päin. Pellon laidassa. Kyllä täältä riittää sullekin, tule tänne vaan nokkimaan!


perjantai 13. maaliskuuta 2015

Tapellaan keinoista

Vihdoinkin tiedämme, mikä Suomen taloudessa on vikana ja miten viat voidaan korjata.

Ruotsin entinen valtiovarainministeri, maltillisen kokoomuslainen Anders Borg, ja Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen kokoomuslainen ylijohtaja Juhana Vartiainen julkaisivat toissapäivänä selvityksen Suomen taloudellisesta tilasta.

Selvitys on avattu selkokielelle mm. Hesarissa.

Lyhyesti sanottuna Suomen talous paranee, kun kenenkään palkkaa ei enää nosteta, helpotetaan halvan työvoiman pääsyä maahan muualta ja poistetaan mahdollisimman paljon helpotuksia työttömien elämästä, esim. työttömyyseläkkeet ja vuorotteluvapaat, sekä rukataan kotona lapsiaan hoitavien vanhempien etuuksia.

Nyt meidän kaikkien odotetaan ryhtyvän tappelemaan näistä keinoista. Minun pitäisi huutaa ettei kai nyt sentään vuorotteluvapaita, minä kun juuri meinasin, ja niillähän juuri annetaan työttömille töitä ja ylityöllistetyille mahdollisuus jaksaa loppuun asti oravanpyörässä.

Tarkoitus on, että kun sitten vuorotteluvapaa säilytetäänkin jossain muodossa, olen tyytyväinen lopputulokseen.

Tarkoitus on, että tapellaan keinoista eikä päämäärästä.

Näköjään tässä on onnistuttu. Keskustelua on käyty lähes yksinomaan keinoista. Päämäärää ei kyseenalaisteta, tuskin edes huomataan.

Tietystihän päämäärä on saada Suomen talous jälleen nousuun! Mikä muu se voisi olla?

kuva: Wikimedia

Todellisuudessa meillä on edessämme ankara valinta, ja vaihtoehdot ovat nämä:

- Annetaan talouskasvun hiipua ja vähitellen kokonaan loppua ja tehdään parhaamme, jotta voisimme sopeutua uuteen tilanteeseen ja lievittää sen mukanaan tuomia kärsimyksiä ja epämukavuutta.

- Pyritään saamaan talouskasvu uudestaan vauhtiin ja lisätään vauhtia parhaamme mukaan, kunnes tulee äkkipysähdys ja romahdus. Seurauksia kärsii tuskin edes kuvitella.

Miksi tulisi äkkipysähdys? Kyllä Vapaa Markkinatalous on niin älykäs ja luova, että se keksii keinot ennen kuin romahdus tulee, ja kaikki kääntyy hyväksi ihan itsestään, kun sille vain annetaan täydellinen vapaus jatkaa tällä tiellä. Eikös vaan?

Ehkäpä löydät hetkisen aikaa tämän kaavion tarkasteluun ja sen seurausten pohtimiseen ihan ilman mitään taikauskoa.


Punainen käyrä esittää ihmisten määrää maapallolla. Löydät samat faktat monesta paikasta, tämä grafiikka on tuolta: naps.

Me emme voi lisätä kulutusta. Emme voi edes jatkaa tällä kuluttamisen tasolla. Meillä on vain yksi maapallo, ja kohta olemme kalunneet sen tyhjiin. Sitä on vaikea huomata täällä Suomessa, missä kaikkea on yllin kyllin: ruokaa, vettä, luontoa, puhdasta ilmaa, toinen toistaan suurempia suklaamunia joiden sisällä on kiva muovilelu. Sitä ei huomaa täällä vielä mistään. Muualla taas, no, se on muualla, se ei koske meitä.

Vielä.




keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Matkalla sädehoitoon

Kuten tarkkaavaisimmat lukijoista ovat saattaneet aavistella, en asu aivan Helsingin keskustassa. Nyt minun kuitenkin pitää jokusen viikon ajan käydä siellä päivittäin nauttimassa sädehoitoa.

Autollahan pääsisi mukavasti perille asti, mutta mihin sen auton sitten siellä laittaisi?



Monet ovat sitä konstia yrittäneet, ajaneet sitten varmaan ympyröitä aikansa, kunnes sairaalan määräämä kellonlyömä on alkanut uhkaavasti lähestyä, ja viime tingassa turvautuneet epätoivoisiin tekoihin.




Sairaala on ryhtynyt yhtä epätoivoisiin vastatoimiin. Ongelma on hyvin tiedossa, ratkaisua ei ole keksitty. Minullapa sellainen on.



Ostin itselleni tällaisen näppärän Helsingin seudun liikenteen matkakortin. Autoilen niin lähelle, että tämä alkaa toimia, hylkään autoni laajoille ilmaisille liityntäliikenteen parkkipelloille ja hyppään julkisiin. 



HSL:n sivuilla on kätevä reittiopas, joka kertoo nopeimmat vaihtoehdot paikasta A paikkaan B haluamanani aikana. Yleensä joudun sairaalaan mennessäni vaihtamaan liikennevälineestä toiseen, mutta ei hätää, reittiopas kertoo miltä pysäkiltä seuraava rakkine lähtee ja mihin kellonaikaan. Nykyäänhän itse pysäkeissä on myös valotaulut, joissa kerrotaan montako minuuttia mitäkin vuoroa pitää odottaa. Ja rakkineissa sisällä lukee, mikä pysäkki on seuraavaksi edessä. Kyllä on kaupunkimatkailu tehty helpoksi maalaistädille.

Lisäksi HSL:n reittiopas kertoo valitsemani kyydin hiilidioksidipäästöt ja vertaa niitä henkilöauton päästöihin samalla matkalla. Näin teemme välttämättömyydestä hyveen. Unohtakaa alkupuolen löpinät parkkipaikkojen puutteesta, minähän siis kuljen julkisilla pienentääkseni hiilijalanjälkeäni! Tietysti!

Täytyy varmaan jättää toiseen kertaan kaikki paljastukset siitä, millaista itse sädehoidossa oikeastaan on. Palataan asiaan. Tässä olisi niin paljon kaikkea muutakin. Tänään Paksu aloitti kiekumisen.

-------------------

Vitajte na sledovať tento blog, Xandra48!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...