torstai 16. toukokuuta 2013

Lakiesityksiä

EU:n komissio on huolestunut villistä siemen- ja taimikaupasta. Esimerkiksi meillä Suomessahan myydään ihan maatiaislajikkeidenkin siemeniä, ja käytännössä kuka tahansa voi kerätä ja levittää niitä. Tästä on tehtävä loppu! Siementen on oltava sertifioituja, tarkastettuja ja rekisteröityjä. Samat lait, jotka koskevat ammattimaisia siemenkauppiaita, on saatava velvoittamaan myös 4H-kerhoja ja kylämarkkinoita. Nykytilan vallitessa ei taimivaihtopäiviltä ostettujen kasvien alkuperää pystytä rekisteritodistusten perusteella jäljittämään, mikä on skandaali. Erityisen huolestunut asiasta on ollut eräs nimeltä mainitsematon kansainvälinen alan toimija, jonka hallussa on nyt vasta noin 60 % maailman siemenkaupasta. EU:n komissiota on kyllä autettu muodostamaan asiassa oikea mielipide.

Koko Eurooppaa koskeva tiukka lakipaketti on odotettavissa, nyt ollaan vielä esitysvaiheessa. Pysykää kuulolla.

Papuja ilman sertifikaattia. Ei näin! Alla Hesari

Kotitarvekanalan pitäjiä ja muita vuohellisia saattaa kiinnostaa myös ikioman maa- ja metsätalousministeriömme lakiesitys, josta uutisoi Keskisuomalainen. Eläintenpitoon pitäisi jatkossa vaatia lupa, ja luvan saamiseen pitäisi olla alan koulutus. Onhan se hyvä, etteivät kaikki pösilöt ja asioita ymmärtämättömät hanki rääkättäväkseen elukoita, jotka sitten pilaavat vääränlaisella kasvatuksella ja huonoilla olosuhteilla.

Samanlainen lupamenettely tarvittaisiin myös lastenpitoon!

--------------------------------------------------------

Tervetuloa lukijaksi, Sirkku! Kiva kun löysit tänne!

5 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä niin ärrrrsyttäävää. Täytynee sitten alkaa lainrikkojaksi jos tälläinen tapahtuisi. Minä haluan ne omat kotitarvekanat vielä joskus!

    P.S. Kiva blogi sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Toisaalta ymmärrän ja hyväksynkin kotieläintenpitoa koskevan lakiesityksen takana olevan ajatuksen. Toden totta eläimiä on sellaisilla ihmisillä, joilla ei saisi olla. (Samoin kuin lapsia.) En kuitenkaan tiedä, millä koulutuksella karsittaisiin kelvottomat joukosta. Koulutettukin eläintenhoitaja voi väsyä sairauden tai kriisin tullessa, näitähän on nähty. Autoiluun vaaditaan koulutus ja kortti, mutta asennevammaiset ovat silti keskuudessamme liikenteessä.

      Ja minäkin tahdon ne kanat!

      Tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  2. Tuo kasvilakiesitys on todella huolestuttava, enkä pidä tuosta toisestakaan. Eikös ne suurkanalat ym. ole ammattilaisten hoidossa, eipä se ammattilaisuus takaa välttämättä muuta kuin tehokkuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvien rekisteröintilakiin tulee varmaan poikkeuksia, ainakin alussa, ja sitä pystyy varmasti myös kiertämään vaihtokaupalla. Jos eläintenpitoon tulee koulutus- ja lupavaatimuksia, ja varsinkin jos vaaditaan pitkiä koulutuksia, tulee helposti tehtyä laittomuuksia. Laki voi silloin kääntyä itseään vastaan, kun eläintenpidosta ei enää ilmoiteta viranomaisille.

      Kyllä huolestuttaa tämä suuren ja keskitetyn tuotannon tukeminen ja Monsanton valta jo Euroopankin lainsäädännössä.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...