torstai 13. marraskuuta 2014

Kanin teurastuksesta

Nyt hei älä rullaa enää yhtään alemmas, jos et halua nähdä elämän tosiasioita! Meillä oli nimittäin taas teurastuspäivä viikonloppuna. Tällä kertaa ei lahdattu kuin pari kania, vielä niitä jäikin. Teurastuksesta jäi sellainen tunnelma, että se meni hyvin ja oikein. Koska minulta aina välillä varovasti udellaan, miten niitä kaneja oikein... niinkuin siis... kun te ihan itte... niin miten se... öh... , niin tästä syystä selostan nyt melko yksityiskohtaisesti, kuinka kanit meillä päättävät päivänsä. Jos ei kiinnosta, älä hyvä ihminen lue pitemmälle.

Takavuosina meillä oli työnjako muotoutunut sellaiseksi, että yleensä alakerran isäntä teurasti kanit ja minä leikkasin lihat. Nyttemmin minusta on ruvennut tuntumaan, että on kyllä minun velvollisuuteni teurastaa kanini itse. Puutarhan ja elukoiden hoito on tässä asuntoyhtiössä minun vastuullani, joten kanit ovat tavallaan enemmän minun. Jotenkin tuntuu siltä, että kun olen heidät lähes omakätisesti tähän maailmaan saattanut, olen heille velkaa sen että itse henkilökohtaisesti myös huolehdin lähtöselvityksestä. Että järjestän asiat niin, että stressiä, säikähdystä ja kipua liittyisi siihen mahdollisimman vähän ja mieluiten ei ollenkaan.

Kanit ovat saaliseläimiä eivätkä luonnostaan pidä siitä, että niihin tartutaan ja ne nostetaan ilmaan. Siksi laitan kuljetusboksin kanihäkkiin ja odotan kaikessa rauhassa, kunnes se oikea on sisällä boksissa. Voin vähän töniä sieltä ylimääräisiä ulos, jos ei muuten onnistu. Sitten vain suljen boksin oven ja kannan kanin boksissa pihalle. Tämä on tietysti kanin mielestä epätavallista, mutta ei mitenkään hälyttävää.

Ulkona laitan boksin maahan kompostikehikoista tehdyn kehän sisään, ja kani saa omia aikojaan tulla ulos boksista tutkimaan, mitä herkkuja maassa kasvaa. Nostan boksin pois kehästä ja menen itse kehään polvilleni, jolloin kani yleensä tulee polvien väliin. Paikka kai tuntuu turvalliselta. Ohjailen kania niin, että se asettuu nenä samaan suuntaan kuin minulla, ja laitan sen leuan alle laudanpätkän. Kun liikun määrätietoisesti ja rauhallisesti, kani ei hermostu ollenkaan. Rapsutan sitä päälaelta, jolloin se työntää päätään eteenpäin ja painaa leukansa lautaa vasten (ja sanoo: aah, just siitä). Pitelen kania korvista, asetan tainnutusjousen oikeaan kohtaan sen päälaelle ja painan napista, joka vapauttaa jousen. Metallipiikki iskeytyy kanin aivoihin, ja kani on siinä hetkessä tajuton (ellei kuollut). Tajuttomuuden voi varmistaa koskettamalla silmää. Kun kani ei räpäytä silmäänsä, tiedän että voin jatkaa. Vieläköhän tätä silmänkosketustemppua käytetään ihmisiin sairaaloissa, ennen kuin aletaan leikata? Onkohan minulle tehty se? Toivottavasti, tuntuu paremmalta ajatukselta kuin että vain koneiden näytöltä seurattaisiin narkoosin syvyyttä. Tämä on varma konsti.

tainnutusjousi

Lain mukaan eläimestä on laskettava veri 60 sekunnin kuluessa tainnutuksesta. Mitä pikemmin, sen parempi. Tainnutettu kani voisi muuten tulla ennen kuolemaansa uudestaan tajuihinsa ja tuntea kipua ja pelkoa.

Kurkunleikkaaminen ei ole niin helppoa kuin voisi luulla. Viime viikonloppuna olin tyytyväinen itseeni; nyt se sujuu niin kuin pitää, varmasti ja nopeasti, ja veri valui vuolaasti. Tämän taidon hiominen täydelliseksi on ystävällisintä, mitä voin kaneilleni tehdä. En halua, että yksikään niistä tietää tainnutuksen jälkeen enää mitään tästä maailmasta.

Kuva Adam Danforthin kirjasta Butchering

Meillä on tapana vielä verenlaskun jälkeen leikata kanilta pää irti, koska olemme turhan hellämielisiä. Kani voi nimittäin kuolleenakin sätkiä ja potkia ja jopa äännähtää. Vaikka kuinka tietäisin, että olen teurastanut kanin oikeaoppisesti, sen liikkuminen tuntuu siltä kuin se olisikin palannut henkiin. Kun kanilla ei ole päätä, on jotenkin helpompi uskoa, että se on todellakin kuollut ja että lihakset vain itsekseen sätkyttelevät. Kanat kuulemma lentävätkin ilman päätä; onneksi saimme palauttaa kesäkanamme elävinä lähtöpaikkaansa.

Alakerran isäntä saa edelleenkin nylkeä ja suolistaa kanit ja toimittaa ne minulle jääkaappiin. Eikös se ole hyhhyh eli miesten työtä. Minä leikkaan lihat. Alakerran isäntä vakumoi hienolla vakuumikoneellaan parhaat palat pakastimeen ja minä keitän rippeistä lientä. Näistäkin työvaiheista voisi tietysti joskus kirjoittaa tarkemmin, jos inspiraatio iskee.

Jaa etteikö se ole kamalaa? Totta kai se on kamalaa, mutta se mitä esimerkiksi broilereille tapahtuu on vielä paljon kamalampaa. Enkä tarkoita vain niiden teurastusta, tarkoitan niiden koko elämää. Sellaisessa en halua olla mitenkään osallisena. En aio tukea rahoillani broilerien tehotuotantoa. Itse hoidetun, lellityn ja rapsutetun kanin teurastaminen ei ole siihen verrattuna mitään. Ja kaninteurastuksessakin pahin on ohi, kun kania ei enää ajattele yksilönä. Viimeistään silloin, kun nahka on poissa, kani lakkaa olemasta eläin ja muuttuu lihaksi.

Jos kasvattaa koko poikueellisen samanvärisiä kaneja, niitä on vaikea tunnistaa yksilöllisesti edes turkki päällä. Silloin tämä vaihe helpottuu huomattavasti.

Ensi vuonna meillä pitäisi taas vaihteeksi olla yksitoikkoisemman värisiä paistikkaita, suunnilleen tällaisia:


Loppuun vielä mainos. Vai oliko tuo uutinen?

44 kommenttia:

  1. Kuulostaa eläimen kannalta helpolta lopulta. Ihan toista kuin tehotuotannossa.

    Arvostan suuresti sitä, että tuotat itse lihat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi! Minä taas arvostan suuresti tällaista lausuntoa kasvissyöjältä!

      Olisihan yksi looginen ja selvä tapa vieläkin vähentää sitä kärsimystä, joka minusta eläimille aiheutuu: jättää ne kokonaan syömättä.

      Ainakin kannattaa vähentää.

      Poista
  2. Kiitos hyvästä, asiallisesta kirjoituksesta! Kuulostaa siltä, että teidän kaneilla on hyvä elämä ja nopea lähtö, ei kai kani sen enempää voi toivoakaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai, luonnossakaan. Ihminen ei voi odottaa noinkaan helppoa lähtöä. Tällä hetkelläkin on Suomessa ihmisiä, jotka on tehneet kuolemaa jo viikko- tai vuosikausia, ilman riittävää kipulääkitystä. Ja paljon pahemmissa oloissa ihmisiä muualla maailmassa, vaikka ei nyt ajateltaisikaan niitä, joita vasiten kidutetaan.

      No jipii, tästähän tuli oikea marraskuun piristys.

      Poista
  3. Toisaalta kuulostaa niin hyvältä ja sitten kuitenkin pahalta. Tää on niin tätä, minä ainakin vissiin vähän haluan sulkea silmät siltä tosiasialta, että eläimet ihan oikeesti elää ja kuolee myös minun vuoksi. Mä olen kyllä tehnyt sellasen periaatepäätöksen - ja ilmoittanut sen perheellekin - että mä en kerta kaikkiaan halua tukea sitä kammottavaa broilerin kasvatusta, joten tässä talossa ei syödä kanaa, ainakaan siis ite en sitä suostu tekemään. Possun kanssa aika lailla sama juttu, vaikkakin meillä kyllä ajoittain on makkaraa tai nakkia tms. Itse syön koko ajan vähemmän ja vähemmän lihaa, jos lainkaan enää, mutta munat ja maito on yhä ruokavaliossa, joten en voi kehuskella eettisyydelläni edelleenkään.

    Minusta on jotenkin tosi kuluttavaa ja ikävää, että koko ajan koen huonoa omatuntoa siitä mitä syön. =( Siis ellen nyt vetele pelkkää kasvista. Vaikka ostaisin luomumunia tai -maitoa, niin ei niidenkään eläinten elämä pääty vanhuuteen kuolemiseen.... Ja jos tarkka olen, niin kyllä mä taidan napostella karkkia, joissa on liivatetta jne jne jne. Pidän villasukkia, istun parhaillaankin lampaantaljan päällä... Ei musta silti taitais vegaaniksi olla. Että miten tässä vois sit elellä sovussa itsensä ja luonnon kanssa, hyvällä omallatunnolla... *huoh* En oo keksiny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, pitäähän lampaat keriä, ja sen voi tehdä myös ystävällisesti. Ja pitäisikö ne lampaan taljat sitten heittää menemään, kun kuitenkin lampaat teurastetaan lihan takia...

      Minäkin syön munia ja maitotuotteita, ja tiedän kyllä ettei luomumerkintä takaa niin hyviä oloja eläimille kuin haluaisin. Eikä kaikki syömäni juusto ole edes luomua! Mutta eiväthän vaihtoehdot olekaan joko ruveta vegaaniksi ja pyhimykseksi kertalaakista tai heittäytyä täysin vastuuttomaksi. Mitäs jos ruvetaankin iloitsemaan jokaisesta pienestä askelesta oikeaan suuntaan; huono omatunto ei auta yhtään, jos itse asialle ei voi tehdä mitään.

      Muuten luulen, että vanhuuteen kuoleminen on yliarvostettua. Luonnossa sellaista tapahtuu tuskin koskaan.

      Poista
  4. Hankalia juttuja. Hyväksyn kyllä lihan syönnin ja teillä se on mahdollisimman eettistä. Itsekin syön riistaa,ja joskus lammasta, joka täällä Norjassa on aikalailla luomulaatuista. Ja pakko tunnustaa - joskus broileria, joka on kaikkea muuta kuin eettistä.

    Mutta vaikka oman ruuan kasvattaminen on kuinka eettistä, multa ei onnistuisi itse kasvattamani eläimen syöminen. En vain pystyisi. Jäisi lautaselle tai takertuisi viimeistään kurkkuun. Eli pitäisi olla joku naapuri, joka hoitaisi homman yhtä eettisesti ja sitten vaihdettaisiin paisteja… On nimittäin käsitelty aihetta, kun tilan isäntä suunnitteli parin possun ottamista. Laitoin tiukasti vastaan. Nyt tänne on kai tulossa ylämaan karjaa ja oma teurastamokin on suunnitteilla. Saa nähdä, kuinka mun sitten käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sitä vaikeampaa, mitä henkilökohtaisempi suhde on ollut syötävään elukkaan. Ensi vuonna meillä syntyy ennusteeni mukaan 15 keskenään melko samannäköistä pupua, joten en ehkä opi tuntemaan jokaista heistä kovin hyvin, kun en edes erota toisistaan... Tosin viimeksi, kun oli tällainen tilanne, yksi erottui kuitenkin käytöksen puolesta aivan selvästi. Kun kaikki muut ryntäsivät ruuan kimppuun, hän tuli syliin ja kiipesi niskaani. Häntä ei sitten syöty vaan luovutettiin siitoskaniksi toiseen kanilaan. Aina ei pysty.

      Teuraiden vaihtaminen naapurin kanssa on loistava idea, varsinkin jos naapuri on yhtä hyvä teurastaja kuin itse. Ja ulkopuolistakin teurastajaa voi käyttää.

      Poista
  5. Ihailen. Meillä on kanat koska en kestä broilereiden surkeaa elämää. Jossain vaiheessa eteen tulee sitten tuo teurastushomma. Aika kamalalta se tuntuu, mutta sittenkin paremmalta vaihtoehdolta. Kai sitä oppii ja tottuu...toivoisin kyllä, että mies ottaisi hoitaakseen sen. Kanien kasvatuskin voisi olla mahdollista, vaikka niiden teurastus on ajatuksena jotenkin vielä vaikeampi kuin kanojen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun aika monilla on kesäkanoja, ei varmaan kestä kauan ennen kuin tämä markkinarako huomataan. Voisihan laittaa lehteen ilmoituksen: "etsitään kolmelle kanalle lempeää ja taitavaa teurastajaa, joka tekee kotikäyntejä". Tai soitella muihin kanaloihin ja kysyä, tuntevatko sopivaa. Ei elukoita ole pakko teurastaa itse! Varmaan on myös eläimen etu, jos kotiin tulee hyvä ja ammattitaitoinen teurastaja, joka hoitaa työn pätevästi epävarman ja itkettyneen omistajan puolesta. Lihakanin kasvatusta ei Suomessa ole sotien jälkeen ollut ennen kuin viime aikoina pienimuotoisesti, joten kaneihin erikoistuneita teurastajiakaan ei ole, mutta kana tai lammas on eri asia.

      Poista
  6. Meillä on tuollanen jousi myös. Kun sitä oli käytetty n. 10-15 kertaa, sen toiminta alkoi muuttua epävarmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalaa! Tämä on toiminut hyvin useita vuosia. Meillä on tosin aina vieressä varalla putkenpätkä, jolla voi kalauttaa kania kalloon, jos jousella ei tainnutus jostain syystä onnistuisi. Ja isäntä, joka osaa kalautuksen. Minä en ole koskaan kokeillut; se vaatii taitoa.

      Pitäisiköhän hankkia pulttipyssy? Se toimii jousen tapaan, mutta tekee niin ison reiän, että kurkkua ei tarvitse erikseen leikata, vaan veret voi laskea suoraan päälaesta. Sitä voisi käyttää vuohiinkin sitten, jos joskus sattuisi sellaisia olemaan...

      Poista
    2. Me hankimme pulttipyssyn tänä syksynä ja se kyllä täräyttää pässin päähän melkoisen reiän. En ole varma haluanko kokeilla sitä kaniin... Tässä joku päivä voisin tutkailla tuota jousta tarkemmin, josko löytäisin siitä vian tai voisiko sitä jotenkin purkaa ja putsata. Pitää etsiä ohjeet jostain.

      Poista
    3. Ehkä sen voi palauttaa, kun on viallinen? Pitäisihän sen toimia kauemmin.

      Poista
  7. Asuin kerran sellaisessa paikassa, että meillä alueen asukkailla oli kimppakanala. Ei tiedetty melkein mitään kanojen hoidosta, ja tullessaan ne näytti siltä kuin eivät edellisetkään pitäjät olisi tienneet. Tai välittäneet. Meillä oli niille kuitenkin oikea kanala, orret ja munimispesät. Ja kukko.

    Koska ne söivät ostorehua, ne munat olivat kalleimpia koskaan syömiäni.

    Kun sitten aikanaan oli ruvettava teurastamaan, hoidettiin se niin hyvin kuin osattiin. Kartanon isäntä kulki ohi, kun "perkasin" kanaa ja kysyi jotenkin halveksivasti MITÄ minä oikein teen. Sanoin, että etkö näe, laitan ruokaa.

    Muuten, onhan luomubroilereitakin. Esim. Pajuniemellä. Onko teillä käsitystä niistä? Ja mitenkäs kalat? Onhan niilläkin silmät.

    En harrasta ruokarukouksia, mutta joskus ruokaa laittaessa saatan kiittää sitä käsissäni olevaa jotakin, mitä jostakin elukasta on jäljellä ja pataan menossa.

    Hämeestä toivotetaan nyt vain "smaklig måltid"!???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Luomubroileria sai aluksi vain pääkaupunkiseudulta, nyt jo joistain muistakin kaupungeista. Mutta ei sitä joka paikasta saa.

      Ei saa puhua kaloista mitään, en halua ajatella!!!! Jos rupean ajattelemaan kalojen hyvinvointia, mitä minä SITTEN syön vaikka ravintolassa? Ja meidän työmaaravintolassakin kalat, munat ja maitotuotteet lasketaan kasviksiksi. (Syön siellä kasvisruokaa.)

      On hyvä tapa kiittää. Minä kiitän muistaessani perunoitakin, kun nostan niitä. Viimeksi teurastamani kanin verenlaskun aikana alakerran isäntä käski minun paijata kania päästä. Hänellä on varmaan ollut sellainen tapa. Luulen, että siinä on kyse samasta asiasta.

      Alakerran isäntä kiittää myös grilliä hyvästä grillauksesta.

      Poista
  8. Hyvä, että joku kertoo asiat niin kuin ne ovat. Jos lihaa syödään, täytyy jonkun se kasvattaa. Jonkun tehtäväksi koituu myös sen tappaminen ja paloittelu. Periaatteessahan tässä ei pitäisi olla mitään erikoista? MUTTA olemme jo niin vieraantuneet luonnosta ja öh... myös todellisuudesta, että moni helposti kauhistelee: miksi tapat kanisi, miksi et osta lihaa kaupasta? On se kaupan sikanautakin joskus ollut elävää lihaa, joka tapauksesta riippuen on asunut ikänsä seinien suojassa, tai sitten kirmaillut vapaana ulkona. Jos valita saa, niin mieluiten otan sitä lihaa, joka on edes hitusen lähenpänä luontoa kasvanutta.

    Että nih!

    Nimimerkillä "paloittelin eilen koulussa kokonaisen kanan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HYVÄ että muistutit: osa hellämielisyyttämme ja ns. eettisyyttämme (?) saattaakin olla pelkästään luonnosta vieraantumista. Aikoinaan viehätyin kivikautisesta ruokavaliosta, ja kaupparetket oli metsästäjä-keräilijän ruuanhankintaretkiä. Vieläkin ruokien etsiminen tällä tavalla on hauskempaa kuin tarjousten seuraaminen.

      Varsinkin kun en osta tarjouksista, eihän tarjouksissa koskaan ole esim. sellaista lihaa (tai edes kahvia), joka kelpaisi minulle.

      PS. Luomubroileria ja -kanaa löytyy Lahdessa pakastinkaapeista. Ihan vahingossa ensimmäisen kerran löysin, ei sitä ilmoiteltu eikä mainostettu.

      Poista
    2. Pientilan Ukko: saahan sitä valita.

      Tosiaan tuntuu joskus, että ihmiset lemmikkeineen ovat jonkun verran irti todellisuudesta. Ja onhan mukavampaa, jos voi ajatella, että makkara kasvaa puussa ja että varmaan siellä broilerikasvattamossa, turkistarhalla ja vanhainkodissa niillä on ihan hyvät olot.

      Poista
  9. Meillä oli viime talvena kaksi Belgian jätti- kania lihaksi kasvamassa. Reilu puoli vuotiaina teurastettiin, kaksin, kotona miehen kanssa. Mies kun on ikänsä jäniksiä mettästänyt, opetti minullekin suolistuksen ja nylkemisen. Olen kanssasi samaa mieltä, Keskeneräinen, siitä, että ruuaksi kasvatetutkin elukat täytyy olla käsiteltyjä ja "vähän lellittyjäkin"! Kotona kasvatettu liha menettää arvonsa siinä vaiheessa, jos elukka kokee teurastuksen hetkellä stressiä. Siinä saattaa jopa lihan maku kärsiä, ihmisille jäädä paha mieli, jos elukka on ihan vauhkona ja isojen eläinten kanssa on jopa ihan vaarallista touhuta, jos ne ei ole tottunut käsittelyyn.
    Kuten jo tutummille onkin käynyt ilmi että työskentelen itse tälläisessä pahamaineisessa broilerteurastamossa. Siellä sen ihmisten raadollisuuden ja elukoista vieraantumisen näkee päivittäin. Porukka kun ei söisi linnusta kuin puhtaat, siistit rintafileet ja luullisille osille mietitään kokoajan käyttökohteita. Edes broilerinliha kun ei saisi muistuttaa syöjäänsä eläimestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai niin pahaksi on tilanne päässyt, että ns. kanankoivessakaan ei saisi olla luuta enää. Se broilerin rintafilehän ei edes maistu miltään.

      Meillä varmaan käsitellään kaneja vähemmän kuin kaniloissa yleensä, koska meidän kanien ei tarvitse käydä esimerkiksi näyttelyissä, joissa niitä otettaisiin syliin ja käänneltäisiin. Kyllähän useimmat kanit tottuvat sellaiseenkin, kun totutetaan. Toki meidänkin kanit joutuvat joskus alistumaan käsittelyyn, esimerkiksi sukupuolia määritettäessä, ja ovatkin sitten järkyttyneitä. Useimmat tulevat vapaaehtoisesti paijattaviksi, mutta ei meillä yleensä paijata väkisin, jos joku ei tahdo. Toisaalta meillä on vähemmän kaneja kuin useimmissa kaniloissa, ja siksi pupua kohti saattaa tulla enemmän paijausta kuin muualla. Ehkä pitäisi vaan käsitellä näitä enemmän, vaikka eivät tykkäisikään. Vaikea sanoa.

      Poista
  10. Kiitos tästä. Tätä kaninkasvatusta on ollut erittäi mielenkiintoista seurata. Kaikkine käänteineen.

    Sanon taas kerran, että arvostan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olen vasta nyt alkanut ajatella, kuinka tärkeää on tulla hyväksi teurastajaksi. Varsinkin eläimen kannalta, vaikka toki siitä itsellekin tulee hyvä mieli, kun teurastus onnistuu hyvin. Se on ikään kuin viimeinen palvelus eläimelle: helppo kuolema. Ja tässä asiassa onnistuminen helpottaa myös omaa surua lahtipäivänä.

      Poista
  11. Itse olen kasvissyöjä ja lemmikkikanin omistaja, ja tuo kyllä kuulostaa sellaiselta mihin en itse millään pystyisi. Nuo kanit ovat vielä niin suloisiakin! Mutta kaikki arvostus silti sinulle, jos joku lihaa syö, niin juuri näin minusta pitäisi toimia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä, Elanor! Olipa kauniisti muotoiltu!

      Poista
  12. Kyllä oli hyvä, rehellinen kirjoitus. Ihan samasta syystä päädyin karitsojemme kanssa itse osallistumaan teurastukseen: tuntui siltä, että on pakko osallistua, jotta näkee ja varmistuu, että kaikki menee nopeasti ja kivuttomasti. Edes pieni lohtu sen keskellä, että on lihansyöjäraakalainen. Kyllä se on edelleen ja jatkossakin minulle kova paikka, johtuen tietysti eläimiin tutustumisesta ja niiden persoonallisuuksista. Lampaita pitäisi kai olla aikamoinen lauma, että tältä välttyisi… Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuulemma lampuri tunnistaa lampaat isostakin laumasta, mutta tietysti se jonkun verran helpottaisi. Jos olisi vaikka sata pupua, varmaan joukossa olisi useampia, joihin EI kiintyisi henkilökohtaisesti.

      Poista
  13. Hyvä kirjoitus! Aijonkin seuraavan kanin teurastuksessa kokeilla tuota kuljetushäkkiin ujuttamista syliin ottamisen sijaan. Tosin nämä meidän patapuput (sitä yhtä lukuunottamatta) ovat niin kesyjä että eivät varmaan tuumaa mitään vaikka ihan kantaisinkin ne lopetuspaikalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ne on tottuneet kantamiseen, sittenhän kantamisessa ei ole mitään ongelmaa. Kunhan tilanne poikkeaa mahdollisimman vähän normaalista ja siinä on mahdollisimman vähän pelottavia piirteitä.

      Se yksi arka oli varmaan just se ihanan värinen ♥, josta oli kuva sun blogissa.

      Poista
  14. Näitä postauksia saisi olla enemmän blogeissa. Mun oli tarkoitus tehdä postaus sikojen teurastuksesta, mutta en voinut olla pois töistä silloin kun se tehtiin niin jäi sitten tekemättä. Eihän se helppoa olisi ollut olla mukana, mutta tavallaan jäi hiukan harmittamaan että "pääsin niin helpolla". Viimevuonna kuitenkin kalttasin sikoja, tosin ne ei ollut "kotisikoja" vaan "työmaan sikoja".

    Ihmisen olisi hyvä tietää mistä ruoka tulee. Siksi en ymmärrä miksi osa vanhemmista ei anna lasten tulla katsomaan hirvien nylkemistä. "Ettei tule uniin". No näyttäähän se ensimmäisen kerran vähän brutaalilta kun luita sahataan ja nahkaa kiskotaan irti, mutta samalla myös tajuaa sen, että tässä se liha on vielä kokonaisena. Ja pian padassa porisemassa.

    Kyllä kun lihan eteen näkee kunnolla vaivaa sitä myös arvostaa ihan toisella tavalla. Silloin sitä myös syö hyvällä omallatunnolla. Mutta jos lihan syömisestä tulee huono olo, niin eikait sitä kukaan pakota syömään!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun isän kesäpossuja aikanaan teurastettiin, koko kylä tuli paikalle. Koulusta tuli ainakin yksi luokallinen lapsia opettajineen. Kyllä lastenkin on hyvä tietää, mistä ruoka tulee. Asia pitää tietysti valmistella ensin, eikä herkkiä ihmisiä pidä pakottaa katsomaan - mutta luulenpa, että nykylapset näkevät paljon karmeampaakin. Ne, jotka eivät saa kotona vielä alakoululaisina katsella K18-juttuja, näkevät niitä kavereilla.

      Poista
  15. Heippa! Hyvä ja asiallinen kirjoitus! Kiitos! Itse olen teurastanut vasta kolme kania tekniikalla tainnutus iskulla päähän + verien lasku. Mulla on tuo lopetusjousi, mutta kukaan ei ole opettanut sen käyttöä käytännössä niin en uskalla koettaa. Ehkä koetan ensi kerralla jo kuolleeseen eläimeen ensin sitä. Mun on tosi vaikea teurastaa ja herättää tunteita kovasti, ainakin vielä tähän asti. En tiedä helpottuuko se ajan kanssa. Pystyn aivan hyvin nylkemään ja ja suolistamaan kanin, se on enää lihaa sen jälkeen kun henki on pois, mutta se hengen pois ottaminen on pahin osuus. Olen miettinyt kovasti sitä, että voisinko ostaa tuon palvelun muualta, mutta siinäkin on ongelmia (mm. kangistuminen, jos joku tulee ja teurastaa monta kania kerralla, ei ehdi nylkeä kun ei vielä niin nopeasti luonnistu...) ja toisaalta ajattelen, että eläimen kannalta olisi parasta, että tuttu ihminen sen tekisi. Vähemmän stressiä siinäkin tilanteessa eläimelle. En tiedä miten selviän tuosta teurastusosuudesta näiden kanien kohdalla ( 8 kpl) , tarvitsen ainakin apulaisen siihen. Toisaalta mietin tarvitseeko minun pakottaa itseni siihen, jos alkaa jo yöunet mennä asian tiimoilta. (olen herkkä) Toisaalta ajattelen, että se on hyväkin, että se herättää tunteita. Ettei se ole mikään pikkujuttu - eläimen hengen pois ottaminen. On sitä ainakin tiukemmin kiinni realiteeteissä. Toisaalta olen myös kovasti miettinyt kasvissyöntiä ja pidän sitä kyllä myös vahvasti vaihtoehtona. Aika näyttää tuleeko meistä tosissaan "kanitilallisia" ja pystynkö tähän touhuun. Olen ajatellut niinkin, että ellen pysty, tulee minusta kasvissyöjä. (tietysti kissani pysyvät kuitenkin lihansyöjinä jatkossakin...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pohdintaa joka suuntaan!

      Ehkä teidän lähistöltä löytyisi joku kaninkasvattaja, joka ottaisi sen lopetusosuuden hoitaakseen. Jos tulisi edes kerran malliksi tekemään sen, saisit siinä hyödyllistä lopetusjousiopastusta samalla. Tsekkaa alkajaisiksi Kaniininkasvattajat ry:n ja Suomen kaniyhdistyksen kasvattajalistat.

      Minä olen kissaihminen, tällä hetkellä kissaton, ja kissan ottamiselle on esteenä tuo ruokapuoli. Mitä järkeä olisi boikotoida tehotuotettua lihaa lihatiskissä ja sitten kannattaa sitä monilla sadoilla euroilla eläinruokahyllyssä? Ei broilerin elämä siitä auvoisemmaksi muutu, etten syö sitä itse vaan syötän sen kissalle. On siis ensin lisättävä kaninkasvatusta niin, että kissallekin riittää, tai perustettava hiirifarmi. Onneksi silakkakin on keksitty.

      Kasvissyöntikään ei ole täydellinen ratkaisu asiaan, niin kauan kuin on kissa.

      Poista
  16. Luin loppuun asti, vaikka ensin epäröin.
    Mutta täytyy sanoa, että ei kuulostanut pahalta, vaan siltä, että homma hoidetaan hyvin, nopeasti ja mahdollisimman kivuttomasti.

    VastaaPoista
  17. Näinhän se on. Kissoja kun ei voi ruveta syöttämään millään muulla kuin lihalla. Ja meillä on neljä kissaa, voin sanoa että lihaa kuluu! Hiiriäkin syövät (osa kissoista, osalle ei maistu) ja tuota hiirien kasvatustakin on tullut harkittua. Sehän tässä myös on minulla ollut ajatuksena koko ajan, että kaneista saisi kissoille sopivaa sapuskaa ja siinä samalla itsellekin. Olen käynyt tuotantokanikurssin, mutta juurikin tuo lopetusjousella lopettaminen jäi oppimatta. Varmaan etsin jonkun ihmisen, joka voisi sen opettaa. Facebookin ryhmistä löytyy myös kaniporukkaa, sieltä täytynee kysellä.

    VastaaPoista
  18. Ainiin. Ja kissat saa kerran viikkoon järvikalaa appiukon katiskalla pyydettyä :) Sekin on jees! Tutuilta metsämiehiltä saan myös yleensä peuran tai hirven sisäelimiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kuulostavat hyviltä, kunhan ei tule lapamato järvikalasta. No, hiirestä ja myyrästä tulee kuitenkin, jos ovat itse ulkoa pyydystettyjä. Eipä sitten muuta kuin matokuuri neljästi vuodessa, sitähän kaikki kissat rakastavat.

      Facessa on kuulemma se tuotantokanijengi, sieltäkin pitäisi löytyä. Mutta tosiaan muidenkin kuin tuotantokanien kasvattajat osaavat kanin lopetuksen. Vai mitä arvelet, että näyttelykanien kasvattaja tekee värivirheisille, joita ei saa kaupattua lemmikeiksi? Kuulemma kääpiölupastakin riittää yhdelle hengelle syömistä useammalle aterialle. Ja pitäähän se hätäteurastus muutenkin osata tehdä kaiken varalta, jos kerran elukoita kasvattaa.

      Poista
  19. ^ Järvikala keitettynä vain :) Ja hiiret ostan kasvattajalta ja tulevat pakastimen kautta.

    Joo, olenkin kyseisessä ryhmässä Facessa ja muutamassa muussakin. Eiköhän apua löyty kun jaksaa etsiä. :)

    VastaaPoista
  20. Joku kommentoi tässä tuosta tainnutusjousen toimimattomuudesta ja se on kyllä sellainen juttu, jossa ikävä kyllä mahtuu maanantaikappaleita paljon sekaan. Joillain toimii sama jousi vuosikausia, joillain ei tosiaan kuin muutaman hassun kerran.

    Ja se pitää tosiaan muuten ihan paikkansa, että kana/kukko lentää vielä senkin jälkeen kun pää on poissa. Tähän tosin ratkaisevasti vaikuttaa se, onko eläin tainnutettu ennen kuin kirves heilahtaa. Yllättävän pienelläkin linnulla on todella paljon voimaa, joten sitä saa ihan tosissaan pitää kiinni jaloista, tai se lentää tiehensä.

    VastaaPoista
  21. Oletko ajatellut kanin karvan hyödyntämistä? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, ihanne olisi, että kaikki tulisi hyötykäyttöön.

      Minulla ei ole ollut angorakaneja, joten en saa niistä villaa, mutta tarkoitatkin varmaan turkista.

      3-4 -kuisen pupun turkki ei vielä ole kelvollinen parkittavaksi. Kunnon turkin saa 8-kuisesta kanista, ja paistikkaita ei taas kannata pitää niin kauan. Joskus tietysti menee vanhempikin kani teuraaksi, mutta en ole ainakaan vielä lähtenyt itse kokeilemaan parkitsemista. Turkisfirmat haluavat isomman erän, pitäisi mennä toisten kanssa kimppaan tai keräillä nahkoja pitemmän aikaa. Toistaiseksi valitettavasti suurin osa nahoista menee haaskuun. Muutamille on ollut käyttöä jälkikoirien koulutuksessa.

      Poista
  22. Miks mä tulin tämmöselle raakojen murhien sivulle... kani raukka saa elää EHKÄ ''jopa'' puoli vuotta!! se saa tosiaan nauttia elämästään puputtamassa ruohoa>:(
    terveisin nimim. kanien elämän puolesta (ps. en kannata mitään tarhausta/lihaksi kasvatusta. piste.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän näitä kaneja tosiaan olisi tarvinnut laittaa syntymään tällaista elämää varten. Hyvin voi perustella ajatusta, että niille olisi ollut parempi etteivät olisi eläneet ollenkaan.

      Miksi tosiaan tulit. Näithän jo otsikosta, mikä juttu tämä on. Ehkä siksi, että saisit sanottua mielipiteesi. Tuollainen kannanotto täältä vielä puuttuikin, ja minusta on hyvä, että sekin on nyt mukana.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...