Matkalla sädehoitoon

Kuten tarkkaavaisimmat lukijoista ovat saattaneet aavistella, en asu aivan Helsingin keskustassa. Nyt minun kuitenkin pitää jokusen viikon ajan käydä siellä päivittäin nauttimassa sädehoitoa.

Autollahan pääsisi mukavasti perille asti, mutta mihin sen auton sitten siellä laittaisi?

Monet ovat sitä konstia yrittäneet, ajaneet sitten varmaan ympyröitä aikansa, kunnes sairaalan määräämä kellonlyömä on alkanut uhkaavasti lähestyä, ja viime tingassa turvautuneet epätoivoisiin tekoihin.

Sairaala on ryhtynyt yhtä epätoivoisiin vastatoimiin. Ongelma on hyvin tiedossa, ratkaisua ei ole keksitty. Minullapa sellainen on.

Ostin itselleni tällaisen näppärän Helsingin seudun liikenteen matkakortin. Autoilen niin lähelle, että tämä alkaa toimia, hylkään autoni laajoille ilmaisille liityntäliikenteen parkkipelloille ja hyppään julkisiin. 

HSL:n sivuilla on kätevä reittiopas, joka kertoo nopeimmat vaihtoehdot paikasta A paikkaan B haluamanani aikana. Yleensä joudun sairaalaan mennessäni vaihtamaan liikennevälineestä toiseen, mutta ei hätää, reittiopas kertoo miltä pysäkiltä seuraava rakkine lähtee ja mihin kellonaikaan. Nykyäänhän itse pysäkeissä on myös valotaulut, joissa kerrotaan montako minuuttia mitäkin vuoroa pitää odottaa. Ja rakkineissa sisällä lukee, mikä pysäkki on seuraavaksi edessä. Kyllä on kaupunkimatkailu tehty helpoksi maalaistädille.

Lisäksi HSL:n reittiopas kertoo valitsemani kyydin hiilidioksidipäästöt ja vertaa niitä henkilöauton päästöihin samalla matkalla. Näin teemme välttämättömyydestä hyveen. Unohtakaa alkupuolen löpinät parkkipaikkojen puutteesta, minähän siis kuljen julkisilla pienentääkseni hiilijalanjälkeäni! Tietysti!

Täytyy varmaan jättää toiseen kertaan kaikki paljastukset siitä, millaista itse sädehoidossa oikeastaan on. Palataan asiaan. Tässä olisi niin paljon kaikkea muutakin. Tänään Paksu aloitti kiekumisen.

-------------------

Vitajte na sledovať tento blog, Xandra48!

Ekopaasto

Hyvää laskiaistiistaita! Olethan tunkenut itsesi täyteen pullaa, sillä huomenna tuhkakeskiviikkona alkaa kristityillä paastonaika. Huomenna loppuvat karnevaalit, siitä pääsiäiseen asti hiljennymme ja keskitymme muihin asioihin kuin lihan iloihin. Siis ainakin kristityt tekevät näin. Muillakin on nyt hyvä sauma hieman kohtuullistaa kuluttamistaan.

Suomen evankelisluterilainen kirkko ja Suomen ympäristökeskus kampanjoivat yhdessä hiilijalanjäljen pienentämisen puolesta. Ekopaasto-kampanjan sivuilla voi itse kukin ilmoittaa, miten aikoo yksinkertaistaa elämäänsä seuraavien seitsemän viikon aikana. Tietysti voi myös paastota kenellekään kertomatta. Mutta tuolla sivustolla kannattaa kuitenkin käydä katsomassa vinkkejä hiilijalanjäljen laskemiseen ja pienentämiseen.

Laitanpa tähänkin linkit Ilmastodieetti-laskuriin ja Marttojen ekokoti-sivuille.

Joitain julkkiksiakin on värvätty kampanjaan. Osallistua voi myös naamakirjassa ja Twitterissä. Paastoamalla voi voittaa jopon. Ja niin poispäin.

Tätä kirjoittaessani mukaan ilmoittautuneita oli vielä alle neljäsataa. He olivat suosineet paastoamiskeinoista eniten seuraavia:
- Ostan vähemmän.
- Vähennän lihan / juuston syöntiä ja lisään kasvisten määrää.
- Paastoan nautintoaineista.

Aika normaalia paastomeininkiä siis.

Olen itsekin ajatellut paastota kevyesti. Ehkä tärkein paastopäätöksistäni on:
- En osta mitään.

Seuraavaksi määritellään "ei mitään". Tietysti ostan ruokaa, ja jos vessapaperi loppuu, ostan sitäkin. Saatan ostaa remonttitarpeita, jos vaikka sillä rintamalla tapahtuisi jotain. Mutta noin muuten en ostele: vaatteita, jalokiviä, sisustusesineitä, kirjoja, hilavitkuttimia. Mitään.

Niiii-in... paitsi auton. Ostan auton. Vanha ei pelitä enää, ja huollossa ovat jo kauan vihjailleet, että nyt pitäisi tehdä jonkunlainen ratkaisu asiassa. Pitäisi miettiä, kannattaako tämä enää. Ja eikö hänen itsensäkin kannalta olisi armeliainta päästää hänet kärsimyksistään. Olen nyt tehnyt päätöksen raskain sydämin. Kaupat on kyllä tehty jo hyvissä ajoin ennen paastonajan alkua, mutta autoliike ei kyennyt silloin toimittamaan eikä raha ole vielä vaihtanut omistajaa.

Älä unta nää. Kuvakin on varastettu.

Tämähän osittain selittääkin, miksi en osta mitään muuta ainakaan seitsemään vuoteen  kuukauteen  viikkoon.

Muutenkin lienee syytä harjoitella niukkuuteen tyytymistä, ainakin jos perinteiset ennustuskeinot osoittautuvat edelleen luotettaviksi. Tulevan vuoden sadonhan näkee tämän päivän liukumäessä. Mitä pitemmät liu'ut, sen pitemmät pellavat, suuremmat nauriit ja mitä vielä. Minulla ainakin pulkka tökki siihen malliin, että odotettavissa on vähintään yksi katovuosi ja ankara nälänhätä. Muistakaa minun sanoneen!

Eläinten syömisestä

Olen työpaikallani ilmeisesti ainoa, joka syö eläimiä. Kun paljastui, että olen kasvattanut kaneja ruuaksi, alkoi päivittely: kuinka sinä saatat, yäk hirveetä, syötkö sä niitä ihan oikeesti! Mutta et kai sä kuitenkaan tapa niitä?! Yksi perusteli järkytystään kanien söpöydellä, yksi sillä että ne ovat minulle tuttuja. Hänestä petän niiden luottamuksen. Yhden mielestä on järjetöntä nähdä niin paljon vaivaa ruokansa eteen, toisen mielestä vain hullu voi vapaaehtoisesti teurastaa eläimiä. Nautinko minä siitä? Olenko huomannut itsessäni muita väkivaltaisia piirteitä? Yksi ei voinut kerta kaikkiaan käsittää, mitä järkeä koko hommassa on. Eikö kaupassa muka ole tarpeeksi lihaa? Olisi paljon eettisempää ostaa sitä sieltä eikä ruveta eläviä eläimiä tappamaan.

Tällaisia ei syödä.

Minusta ei ole sinänsä väärin, että esim. kärpät, karhut, sudet ja ihmiset syövät muita eläimiä. Me sekasyöjät voimme kuitenkin noudattaa kohtuutta. Jos kaikki ihmiset söisivät joka aterialla lihaa, meitä ei mahtuisi tälle planeetalle näin paljon. Ei meitä tosin nytkään mahdu tälle planeetalle näin paljon, ja siinä onkin kaikkien ongelmien alkusyy, mutta tähän voimme palata toiste.

Koska minä syön muita eläimiä, olen mielestäni niille velkaa sen, että niitä ei minun takiani tarpeettomasti rääkätä ja stressata. Minun velvollisuuteni on huolehtia siitä, että niillä on niin hyvä elämä kuin vankeudessa voidaan järjestää, ja että niiden kuolemaan liittyy mahdollisimman vähän pelkoa ja kipua.

Mikä sitten kanin mielestä on hyvää elämää? Kaikkea ei voi saada, mutta olen opetellut ajattelemaan kuin kani, ja ymmärtääkseni ne ovat olleet meillä melko tyytyväisiä lukuunottamatta kahta seikkaa: 1) sukukypsä uros joutuu usein olemaan yksin häkissään ja
2) kaivuumahdollisuudet ovat enimmäkseen kehnot.

(Hyvää tutkimusta: R.M. Lockley: The Private Life of the Rabbit)

Meillä emokanit tekevät 1-2 poikuetta vuodessa. Poikueessa on yleensä 4-10 poikasta. Olemme pitäneet kotitarpeiksi kahta emokania. Saatamme siis saada kesän aikana jopa 30 nuorta kania, joita pidetään 3-4 kuukauden vanhoiksi. Rikkaruohoilla syötetyt hyvät lihakaniristeytykset kasvavat siinä ajassa noin 3-kiloisiksi. Tästä on ehkä puolet syötävää.

Tällaisia syödään.

Kani on siitä hyvä, että se ei kilpaile ihmisen kanssa samasta ruuasta, toisin kuin sika ja kana. Se syö juuri niitä rikkaruohoja, puista karsittuja oksia, naatteja kasvimaalta ja niittojätettä ojanreunoilta, joita meillä on liiankin kanssa ihan tässä omakotitontilla. Vastalahjaksi se antaa hienoa, lähes hajutonta lannoitepellettiä, jota voi suoraan lisätä ruusupenkkiin, koska se ei kompostoimattomanakaan polta kasveja. Sivutuotteena tulee hyvää vaaleaa lihaa. Se muistuttaa kanaa (ei broileria). Siinä on runsaasti proteiinia mutta vain vähän rasvaa ja kolesterolia, ainakin tällä ruokinnalla. Maku on erittäin mieto, etten sanoisi mauton. Se maistuu tasan siltä, millä sen maustaa. Kani sopii erityisesti pataruokiin, pitkään haudutettavaksi. Kypsennä sitä tunti, ja se muistuttaa kumipalloa. Mutta jos grillimestari on todella taitava ja malttaa marinoida, grillauskin onnistuu.

Kanin siipi

Entä se hiilijalanjälki? No häkkitarpeet on valmistettu jossain ja kuljetettu sieltä rautakauppaan. Olemme ostaneet kuivaheinää läheiseltä karjatilalta, se on koneellisesti korjattua. Jos alakerran isäntä hankkii himoitsemansa vakuumikoneen, siitä tullee vähän lisää jälkeä. Ja pakastamisesta, vaikka talomme syökin ekosähköä. Mutta itse kani on syntynyt tässä pihassa, ja tässä se on kuollutkin. Lähiruokaa on. Eläinsuojelijat toivovat, ettei Euroopassa enää jatkossa olisi yli kahdeksan tunnin teuraskuljetuksia, sitten olisi kai hyvä. Meillä ei ihan kahdeksaa tuntia kulu, kun mennään 50 metriä tuohon liiterin taakse. Rapsutetaan päälaelta. Pyrimme siihen, ettei yksikään kani ehtisi edes huomata, että se kuoli.

Jostain syystä luulen, että kanojen syöminen ei olisi aiheuttanut työyhteisössäni niin suurta yököttelyä kuin kanien. Se on varmaan se söpöys. Mutta mikä on söpömpi kuin sika pienenä? Ai niin, eiväthän työkaverit syö sikojakaan, he syövät vain kaupan jauhelihaa ja niitä suikaleita. (Ehkä tämä ei koske ihan kaikkia työkavereita, myönnetään.)

Jos rupeaisin viljelemään rapuja? Sitä ei varmaan monikaan kauhistelisi. Kumma juttu.



Lue myös: Oikeus olla tulematta syödyksi