tiistai 30. syyskuuta 2014

Haavikkojuttu vähän riistäytyy


Viikonloppuna kävelin haavikossa. Hieno äänimaisema! Suosittelen! Mutta mene äkkiä, ennen kuin havina loppuu.


Yksi sieltä puuttui, ja se oli haavanpunikkitatti. Mutta ei se mitään, tulin ravituksi.



Viikonloppuna haavikko vielä vihersi.


Enää ei viherrä. Ja alkaa myös harsuuntua. Ottivatkohan kovat tuulet erityisen ankarasti haavan lehtiin? Joissain oksissa jo viimeiset lehdet vipattavat.

Olisipa sellainen tuulivoimala kuin on tuo haapa! Skviljoona pientä väpättävää osaa ja generaattori jokaisessa. Ei niitä tarvitsisi edes vaihtaa, jos pari tai muutama sata menisi epäkuntoon. Koska jäisihän niitä. Sitten vasta vuosihuollossa katsottaisiin kaikki. Ja miten pienestä tuulenhenkäyksestä ne alkaisivat kaikki vilkuttaa! Meluhaittakaan ei olisi kovin paha, ihan mielikseen sitä kuuntelisi.



Pihlajalla on erilainen strategia tänä vuonna. Kaikki lehdet maahan humps. Ei jaksa kantaa kahta taakkaa.



Meidän saarni on ihan vihreä, vaan osaavat saarnetkin näköjään sopeutua pohjolan olosuhteisiin. Tällä on täysi ruska meneillään.



Sitten viikon arvoitus. Mikäs puska se tässä? Kelvollinen syysväri silläkin.



Vaikka minusta vaahtera on silti paras. Syksyllä, talvella ja keväällä.



sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kanilan siivous


Meillä kävi siivooja täällä kanilassa. Tavallinen viikkosiivous.



Tavallisestihan meillä on tällainen turvakaide, ettei pelota. Siivooja väittää, että siitä on myös jotain muuta hyötyä. Että pysyy kuivikkeet täällä kartanon puolella eikä lentele lattialle. No kai sitten niin. Tuleehan sitä joskus vähän kaiveltua, jos innostuu. Vaikka ei meitä sillä lailla kaivaminen kiinnosta kuin aikuisia naaraita. Joskus vähän vaan harjoituksen vuoksi. Tai jos oljet on väärin ja niitä pitää siksi siirtää.



Kyllä se aika pelottava tunne on, kun yhtäkkiä ei olekaan kaidetta. Toisaalta tekisi mieli tutkia sitä reunaa. Sitten mennään sinne hyyyyvin pitkänä. Vaikka ei tuo kottikärry kaukana alhaalla ole. Mutta silti. Sinne se siivooja vetelee ihan kaiken täältä meidän kotoa sinisellä lasten lumilapiolla. Me tietysti autetaan nuuskimalla lapiota ja sitä siivottavaa kohtaa. Se työntää meitä kädellä sivuun. Aika epäkunnioittavaa.



Siivooja antaa meille virikkeitä häkin toiseen päähän, ettei me mentäisi sinne missä se on lapioineen. Mutta meitä on niin monta, että aina sinne muutama ehtii välillä tunkemaan kuononsa. Kun se on niin tavattoman mielenkiintoista! Tekee mieli nopeasti poiketa tutkimassa tilannetta, vaikka olisi kauroja kipossa!

Mamma aina puri sitä lapiota. Se oli silleen reviiritietoinen. Mehän ollaan vasta reilun kahden kuukauden vanhoja, niin että me ei vielä oikeastaan puolusteta reviiriä. Paitsi että tänään me huomattiin, että yksi noista isommista, Söpö muistaakseni, vähän puri lapiota myös, ja yritti kaivaa sitä pois. Ihan kuin Mamma aikoinaan! Se oli nyt varmaan sellanen aikuistumisen merkki.

Siivooja sanoo että voi ei, tämä se vielä puuttui, että murrosikä näin aikaisin. Mutta ei meillä vielä sellaista ole. Sen kyllä huomaa sitten. Häkki muuttuu ahtaaksi, tulee riitaa ja karvat pölisee. Ja pojat alkaa ruikkia, hih! No nyt se siivooja tekee taas noita hassuja naamoja. Eihän me mitään hajumerkkejä edes suunnitella tässä vaiheessa. Ollaan vielä leikki-iässä.



Oli kyllä suuri helpotus, kun siivous tuli valmiiksi ja saatiin uudet oljet. Jotenkin jännitys laukesi. Meillä alkoi heti kauhea touhuaminen, kun ne oljet oli ensinnäkin tietysti ihan väärin laitettu ja toisekseen niitä piti maistaa joka puolelta. Sitten piti kokeilla lattian pitoa, että jos yhtäkkiä spurttaa täysillä juoksemaan ja hyppää niin miten se onnistuu. Piti tehdä käytäviä ja ottaa pistokokeita. Kamalasti hommaa.



Kun oli hetki touhuttu, alkoi tietysti väsyttää. Ruvettiin päikkäreille, kun oltiin saatu oljet levitettyä sopivasti. Tuolla takana näkyy meidän vessalaatikko. Siinä on sellasta olkipellettiä, siitä kuuluu hassu ääni kun sinne hyppää. Mutta sitten ne pelletit muuttuu puruksi. Siitä tulee ihan pehmeetä möhnää. Siivooja laittoi niitä pellettejä muihinkin nurkkiin, kun ei me aina jakseta mennä vessaan asti kun pissattaa. Ne irtopelletit tuntuu tyhmältä jalan alla, mutta ei kauan, kun kohta ne jo pehmenee.



Paras päikkäripaikka on keskellä juoksurataa, niin että nukkuessakin pysyy selvillä siitä, mitä on tekeillä. Ja kun haluaa liittyä päikkärikasaan, se tehdään niin että tungetaan naama kahden nukkujan väliin ja pöngetään ittensä siihen rakoon niin pitkälle kuin pääsee. Siihen sitten lysähdetään.



Niin että kiitos haastattelusta ja näkemiin, meillä ei ole enää aikaa antaa lausuntoja. Jos jäi jotain epäselväksi, voi palata asiaan seuraavana ruoka-aikana.



---------------

Huomasitko Marikan kuvakkeen tuolla lukijoiden paalupaikalla? Marika on aloittanut uuden blogin mielenkiintoisista aiheista. Esimerkiksi kaneista. Raati hyväksyy.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Auringossa kypsynyt ja vapaana kasvanut

kuva: landscape-photo.net


Tomaattini kypsyvät ikkunalle nostetussa verkonpätkässä. Maku ei varmaan ole ihan sama kuin sellaisissa tomaateissa, jotka ovat saaneet loppuun asti kypsyä varressaan, juuret maassa, latva auringossa. Kasvihuone tarvittaisiin. Kuulemma siitä on työtä ja vaivaa, mutta olisivathan omat tomaatit sitten herkullisempia kuin ne mitä kaupasta saa.


Jos myisin näitä vihreinä poimittuja tomaatteja, mainostaisin niitä tietysti sanoilla: auringossa kypsytettyjä. Ei, ei kypsytettyjä. Kypsyneitä! Niin kuin ne olisivat ihan itse kiivenneet ikkunalle tuohon häkkyrään. Minulla ei olisi asiaan mitään osuutta.

Ja vaikka olisin myynyt ne kauppaan vihreinä, sanoisin kuitenkin niitä auringossa kypsyneiksi, koska kyllähän ne elämänsä alkuaikoina kasvoivat auringossa. Ikään kuin aloittivat esikypsymisensä auringonvalon voimin.

Voisinhan suhtautua totuuteen hieman kitsaasti ja sanoa auringossa kypsyneiksi sellaisiakin tomaatteja, jotka ovat kasvaneet talvella juuret lasivillassa kasvihuoneessa, jonka lämmitystehosta 15% tulee aurinkokennoista. Aurinkohan niitä on silloin ollut kypsyttämässä. Tai ainakin kasvattamassa. Tai jotain. Ja laatikon kylkeen laittaisin tällaisen kuvan:

kuva: sciondriver/Flickr

Ei kai kuvan käyttäminen ole valetta. Eihän nyt kukaan kuvittele, että laatikossa olisi juuri täsmälleen sama tomaatti, jonka kuva siinä päällä on. Joten siinä voi olla mikä vain tomaatti. Unelmatomaatti tai tomaatin idea.

Jos myisin broilerinlihaa, sanoisin sitä maalaiskanaksi. Onhan broileri periaatteessa kana, ja tehtaani sijaitsee maaseudulla. Tai no, taajaman liepeillä, mutta kyseessä ei ole kaupunki vaan kunta. Siis maalla. Maalaiskanaa.

Jos myisin lattiakanan munia, sanoisin niitä Aurinkopuutarhan onnellisen vapaan kanan herkkumuniksi. Kanathan ovat vapaita, kun ne eivät ole häkissä. Minun lattiakanalassani olisi vieläpä erityisen hyvät olot. Katso nyt, ikkunat ja kerrokset ja kaikkea! Mainoksessa puhuisin sukupolvien työstä ja arvoista. Kanojen hyvinvointi on meille tärkeämpää kuin raha! Meillä on paremmat olosuhteet kuin laki edellyttää!

En silti näyttäisi kuvaa kanalasta, vaikka siellä onkin kaikki hienosti.

Wikipedia: Free range hens

Laittaisin mainokseen kuvan rehdinnäköisestä nuoresta maalaisperheestä haalareissa (ei sellaisissa säänkestävissä kokohaalareissa joita ne oikeasti käyttävät, vaan amerikkalaismallisissa puuvillaisissa lappuhaalareissa). Antaisin niille rehdit suomalaiset nimet. Taustalla näkyisi järvi ja metsä ja korkeintaan 20 kanan romanttinen kanalamökki. Kanat kuopsuttelisivat vapaina pihamaalla.

Olisikohan liioittelua, jos väittäisin että kanoilla on nimet. Eihän sitä kukaan uskoisi. No mutta en väittäisikään. Laittaisin loppuun kuvatekstin: Karoliina iltakävelyllä. Ja tämän kuvan:

kuva: pixabay.com

Enkä olisi edes vielä valehdellut yhtään.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Syyspäiväntasaus


Kesäkanat lähtivät kotiinsa ennen yöpakkasia. Olen totutellut rauhallisiin aamuöihin ilman kukon kiekumista. Juuri, kun aloimme saada aikataulumme sopimaan yhteen! Keskikesällä Syrjänen ryhtyi veisaamaan jo puoli neljältä ja jatkoi huutamista ainakin tunnin, ennen kuin kanat suvaitsivat laskeutua orrelta. Sen jälkeen hän malttoi pitää lyhyitä taukojakin välillä. Kesän edetessä hän aloitti kiekumisen aamu aamulta myöhemmin, ja viime aikoina jaksoi odottaa lähes kuuteen saakka. Sehän jo alkaa olla minullekin passeli heräämisaika. Ei muuten, mutta kun pitää lähteä töihin.



Tässä kanaset palaamassa viimeiseltä kävelyretkeltään meidän pihassa. Lähifarmin emäntä tuli auttamaan lintujensa pyydystämisessä, mutta hänelle ei sopinut illalla, kun kanat olisivat rauhoittuneet orrelle. Siksi pääsi syntymään pientä hässäkkää ja räpistelyä, ennen kuin kaikki olivat pahvilaatikoissaan. Viisas Liinu piiloutui munintapesään, mutta ei auttanut, kiinni joutui hänkin.

Arvatenkin mustat rouvat ovat nyt liittyneet pomokukon parveen farmilla, ja muista on tullut kanapataa. Olipa sentään onni, ettei tarvinnut itse teurastaa niitä. Olisi voinut tulla surumieli. Varsinkin Liinu oli minusta kovin sympaattinen.



Aikuiset kanit on sen sijaan laitettu lihoiksi omin voimin. Kuvassa kreikkalainen kanipata, stifado. Se on saanut muhia monta tuntia puuhellan uunissa. Tänään tein kaniliemeen borssikeiton. Omista punajuurista! Syksy on jotenkin yltäkylläistä aikaa.



Nämä eivät suinkaan ole tomaatteja vaan pikkuisia punajuuria. Kasvatin tällaista sorttia, jonka piti olla raidallista, mutta monet muhkulat olivat melkein valkoisia yläosasta ja punertuivat juurta kohti. Osa oli lähes oransseja, vain muutama sellainen oikean punajuuren värinen. Kirjavaa sakkia. Mutta herkullista.



Tomaatit ovat tässä. En uskaltanut jättää niitä ulos, kun yöt ovat jo kylmiä. Mahtavatko ne kypsyä taiteilemassani tomaatinkypsytystelineessä? Sen materiaalina on monikäyttöinen kompostikehikko. Siinä vasta hyödyllinen tarvike! Melkein yhtä välttämätön taloudessa kuin ilmastointiteippi, jota myös jeesusteipiksi eli jesariksi kutsutaan, se kun auttaa kaikkeen.

Tarkoitus ei ollut kasvattaa tomaatteja, mutta alakerran isäntä sai taimen lahjaksi, ja se tökättiin multaan alkukesästä. Löytyi sieltä yllättäen jossain vaiheessa kesää, ja tässä näet tuloksen.

Syksy on tosiaan saapunut jo tänne eteläänkin. Sataa vettä ja räntää. Yö ja päivä ovat yhtä pitkät, nyt sukelletaan puoleksi vuodeksi hämärään.


Kehäkukille ei ole muistettu kertoa asiasta. Ne eivät ole tulleet ajatelleeksi, että olisi voinut jo juhannusviikolla alkaa ruikuttaa: kohta alkaa yöt pidetä, talvi tulee, tää oli nyt tässä tää kesä, voi voi! Ne uskovat, että vielä on edessä lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Ja niin muuten onkin. Kyllä kukkaset tietävät!

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Toinen mahdollisuus

Joskus käy niin, että saa toisen mahdollisuuden. Jopa kolmannen tai neljännenkin.


Lämmin loppukesä on antanut monille alku- ja keskikesän kukkijoille uuden tilaisuuden. Nämä kuvat ovat tänään otettuja.



































Ihanat apilapellot olivat täydessä kukassa.



Miksei meillä ole tuollaista peltoa! Konstikos olisi niittää kaneille iltapalaa.



On ollut niin kesäistä, että välillä saattaa seota vuodenajoissa. Tiistaina on kuitenkin jo syyspäiväntasaus. Varmaan lähipäivinä alkaa näyttää syksymmältä. Sääennuste povaa yöpakkasia. Yöpakkaset tekevät kauniin ruskan.

Varmuuden vuoksi korjasin tomaatit ja pavut. Nostin punajuuret. Pari kesäkurpitsaa jätin vielä pullistumaan huomiseen. Mutta mitä teen myskikurpitsalle? Kurpitsat vasta alkavat kellertää. Selviävätkö ne muutamasta pakkasyöstä, jos käärin ne harsoon? Kohtapa se nähdään.

torstai 18. syyskuuta 2014

Haluatko kulmakaapin ilmaiseksi?

Ystäväni kysyi, haluaisinko tällaisen kulmakaapin. Ei maksa mitään. Pitäisi vain hakea se Porvoosta.


Minähän en tarvitse mitään, mutta tarvitsetko sinä? Laita viestiä kommenttilootaan tai sähköpostiin niin välitän sinulle kaapinomistajan yhteystiedot.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Mikä lintu?

Omenapuussa lentelee tällaisia. Istuvat hetken paikoillaan, kääntelevät päätään ja sitten lennähtävät ilmaan jonkun hyönteisen perässä. Usein palaavat samoille sijoilleen.


Huomasin, että tunnistan vain talvilintuja. No jonkun kurjen ja joutsenen lisäksi, mutta muuten. Pääskysetkin menevät jo sekaisin. Ja sitten se yksi pääskynen, joka ei enää ole pääskynen. Vaan joku. Oliko se nyt sitten kirskulintu vai kiitäjä nykyään, en ole ehtinyt seurata. Talvella on aikaa istua ikkunan takana ja katsella lintulaudalle. Ottaa valokuvia, manata ikkunalasien kiharaisuutta ja tutkia lintukirjaa.

Ei meillä talvella tällaisia ole. No tietysti, hyönteissyöjä, mitä se talvella täällä tekisi. En siis tunnista tätä. Kuka tunnistaa?



lauantai 13. syyskuuta 2014

Tattiterapiaa

Kun oikein väsyttää, kannattaa lähteä ulos metsään.



Metsässä on juuri nyt tatteja. On siellä muutakin toki. Kaikenlaista, enpä kerro tarkemmin. Mene itse katsomaan.



Monet tateista ovat jo odottaneet sinua liian kauan. Joku toinen on läytänyt ne ensin ja syönyt sisältäpäin. Eivät ne silti haaskuun ole menneet. Eihän toki tattia ole tarkoitettu pelkästään ihmisten ruuaksi, niin kuin ei muitakaan sieniä. Eikä marjoja. Hyviin suihin ne menevät kaikki.



Sitä paitsi metsässä on mukavaa muutenkin. Siellä kuljeskellessa ja metsän tuoksuja nuuhkiessa mieli virkistyy. Tämä on tieteellisesti todistettu, ennenhän emme sitä tietäneet. Nyt tiedämme. Vaikka täällä etelässä metsä on useinkin tällainen harvennettu puisto.



Taikka sitten umpeenkasvanut ryteikkö, jossa kaikki puut ovat nuoria tai vielä nuorempia.

Sieniä siellä on kumminkin. Omalla pihallakin on. Mene vaikka katsomaan.



Älä poimi enempää kuin jaksat perata ja käyttää. Siinäpä se konsti onkin: miten pääsee metsästä pois ilman että noukkii kaikki polulle osuvat herkkutatit. Tai edes ne pienet ja sievät.

Punikkitatit ovat muuten erittäin maukkaita myös, ja poimin niitä aina, vaikka niistä tuleekin helposti vatsa kipeäksi. Pitää vain malttaa haudutella sienisoosia kyllin kauan. Punikit jotenkin maistuvat sieneltä enemmän kuin muut sienet.



Herkkutattia menossa kellariin kuivatukseen...


... ja kuivattuna.

Kuivatut sienet säilyvät käytännössä ikuisesti, eikä säilytykseen kulu enää kuivaamisen jälkeen lainkaan energiaa.

Ennen sain isältäni usein kuivattuja sieniä, kun hän teki pitkiä metsälenkkejä koiran kanssa, tietysti taskut täynnä muovikasseja. Nyt liityin sukupolvien ketjuun laittamalla kuivatut herkkutatit samanlaiseen purkkiin kuin isäkin ja kirjoittamalla isän tapaan purkin kylkeen: boletus -14.

Erinomainen herkkutattirisoton resepti on esimerkiksi Maistuis varmaan sullekin -blogissa. Tämän reseptin twisti on sitruunankuori. Siinä on se jokin! Muista ostaa sitruunat luomuna.


------------------


Tervetuloa mukaan seuraamaan tätä keskeneräistä blogia, Marttilan tilan Jonna ja Pientilan Ukko!

tiistai 9. syyskuuta 2014

Uusia aluevaltauksia



- Kanssalaiset, medbörjare: Syrjänen tässä. Tulin kertomaan teille uusista harrastuksistamme ja aluevalloituksistamme. Näin kesän ja syksyn taitteessahan on yleensä tapana aloittaa kaikenlaista uutta. Niinpä mekin olemme päättäneet ruveta kiipeilemään. Tosin olemme lintuja ja voimme siis lentää joka paikkaan, mutta kiipeily on kuitenkin virkistävän erilaista. Harrastavathan ihmisetkin sitä, vaikka heillä on hissit ja helikopterit ja mitä kaikkea onkaan. Kiipeily on hyväksi lihaksille ja verenkierrolle. Uusien taitojen oppiminen piristää aivotoimintaa.



Emme tietenkään ole hylänneet vanhojakaan harrastuksiamme. Päinvastoin, olemme lisänneet ruokalistalle esimerkiksi aroniat ja luumut. Suosimme kuitenkin klassikkoja vaikka kokeilemme avoimin mielin myös uutuuksia.



Liinu valikoi omenaa.



Muu perhe tutkii, kuinka paljon tyrnejä harakat ovat tänään pudottaneet.



Omenatarhassamme tapasimme muukalaisperheen. Tämä ei ole se sama viiden nuoren joukkio, josta mökkinaapurimme kertoi. Tässä perheessä on isä ja äiti sekä epälukuinen määrä piipitysikäisiä lapsia.



He vierailevat myös tyrnipuutarhassamme. Emme ole oikein päättäneet kuinka suhtautua tähän. Toisaalta: luonto on runsaskätinen ja tähän aikaan kaikille riittää maan antimia. Käyhän tyrnissä myös tiaisia ja jopa harakoita; nämä ovat sentään kanalintuja ja siis sukulaisia. Syökööt minkä jaksavat.



Kun tässä sivusilmällä seurasimme muukalaisten menoa, huomasimme järkytykseksemme, että he eivät pysytelleetkään tontin rajojen sisäpuolella vaan uskaltautuivat pellolle! Meillä ei ole koskaan käynyt mielessäkään. Siellähän kuljeskeli vasta vähän aikaa sitten se tavattoman kovaääninen hirviö! Sitä paitsi välissä on oja! Mutta nämä menivät vaan. Aika hyvin he onnistuivat maastoutumaankin tuonne sängen joukkoon.



Etsi neljä poikasta.



Isä valvoo lasten etenemistä. Mainittakoon, että kyseessä ei ole kumpikaan vanhoista tuttavistamme: ei Alfred eikä Kevätmieli. Ei ole tuttu kukko ensinkään. Tässä on nyt joku maahanmuuttaja perheineen. No tännehän mahtuu kyllä.



Me saimme tulokkailta idean. Pelottavan ja jännittävän idean! Ylitimme ojan ja rohkenimme tähyillä loputtomaan peltoon!



Minäkin uskalsin maistaa yhtä jyvää, vaikkakin pysyttelin itse varovaisesti pellonvieren nurmikkopohjalla enkä riehaantunut säntäämään vieraalle maaperälle. Kyllä se onnistuu, kun osaa kurottaa.



Frida lopulta uskaltautui tunkeutumaan pellon puolelle. Kyllä me kaikki ihailimme häntä! Emme kuitenkaan itse viitsineet mennä perässä. Miksi suotta himmentää Fridan urotekoa.



Frida kävi ihan metrin päässä! Pelto on valloitettu!

------------------

Tervetuloa, Amalia, seuraamaan tätä blogia!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...