maanantai 24. elokuuta 2015

Täydellinen hetki viinimarjapensaassa ynnä muita juttuja

Kykin viinimarjapensaassa, on melkein liian lämmin mutta ei ihan.

Marjat ovat niin kypsiä että putoilevat itsestään. Täytyy siis poimia verkalleen ja varovasti. Olisihan tämäkin tietysti pitänyt tehdä jo ajat sitten. Mutta pari helleviikkoa on antanut mukavasti lisää sokereita marjoihin. Hyvä, että sadonkorjuu jäi näin myöhään.


Kanat rääpättävät tarhassaan verkkoaidan takana. En päästä niitä osallistumaan marjanpoimintaan, vaikka olisivat vapaaehtoisia hommaan. Mutta kun poimin hyvät, pulleat ja mehukkaat marjat isoon saaviin, poimin samalla auringon rusinoittamat tai muuten kakkoslaatuiset pienempään kippoon kanoille. Sekä muutaman lehtokotilon. Välillä nousen venyttelemään selkääni ja heitän herkut pitkin poikin tarhaa.

Olen melko varma, että kanat pitävät tuollaista vaativanruikuttavaa ääntä vain silloin, kun minä liikun pihassa. Vaikka mistäs sen niin tarkalleen voi tietää. Voisiko kana olla niin viisas, että yrittää kommunikoida minun kanssani lajienvälisen kuilun yli? Että se yrittää äänellään saada minut ymmärtämään ja toimimaan niin kuin se haluaa?

Kanoilla on kylläkin omat marjapuunsa, mutta jostain syystä tarhan sisäpuolelta ei saa niin herkullista satoa kuin ulkopuolelta.




Kurjet huutaa roilottavat pellolla. Äänestä tulee samalla tavalla haikea olo kuin seuraisi, miten rakas ihminen iloissaan ja innoissaan pakkaa lähteäkseen talveksi opiskelemaan ulkomaille. Tuskin tulen jouluna, nähdään sitten ensi kesänä taas. Matkanteko on hienoa ja hinku maailmalle jännittää jo siipiä. Kohta on tankattu tarpeeksi ja on aika.




Räkättirastaamme ovat, hyvin pesittyään, hävinneet jäljettömiin. Siitä syystä meillä oli tänä vuonna saskatoonia riittävästi myös ihmisten maisteltavaksi. Tällaista ei ole ennen nähtykään. Normaalisti taivaan linnut syövät marjat jo raakileina.



Viinirypäle vaatii vielä lisää lämpimiä päiviä sinistyäkseen.

Sillä välin syömme muuta.




Mustikkaankin olen pari kertaa ehtinyt - tänä vuonna on ollut ehtimisestä nuusaa - ja metsässä olen törmännyt tällaiseen:


Ehkä metsään tulee mentyä vielä myöhemminkin syksyllä. Puolukka pysyy hyvänä ja vain paranee pakkasen ensi puraisusta.

Ja sitten on vielä sienet!


lauantai 22. elokuuta 2015

Oreganossa

Mäkimeirami kukkii, täkäläinen oregano. Sanovat että kreikanoreganossa on hienostuneempi maku. Tämä kuitenkin pärjää omillaan meillä Suomessa ja riistäytyy valloilleen pitkin pientareita. Pihassani suositaan itsekseen leviäviä kasveja, joita ei tarvitse kastella eikä suojella. Rikkaruohoja.


Oregano surisee ja humisee.



Ahkerilla työläisillä on tähän aikaan vuodesta jo repaleiset siivet. Mutta vielä ne jaksavat ja jopa hyräilevät töitä tehdessään.



sunnuntai 16. elokuuta 2015

Härkäpapuresepti

Perunamaalla kasvaa härkäpapua, koska niin on ollut tapana. Siellä se kukki kauniisti perunanvarsien välissä. Laihassa maassa siitä varmaan on hyötyä, koska se tuo perunoille typpeä. Meillä ei olisi niin väliksi, mutta eipä näköjään haittaakaan. Härkäpapua ei tarvitse tukea. Kuvan Kontu-lajike kasvoi meillä metrin mittaiseksi, ja sen varsi on tanakka.


Härkäpapu on nimestään huolimatta virna eli herneen sukua. Palot muistuttavat pulleita herneenpalkoja. Ne korjataan vihreinä, jos aiotaan syödä pavut saman tien. Jos tarkoitus on säilyttää pavut kuivaamalla, niiden annetaan tietysti kuivua ensin palossa.


Palko on korjuukypsä, kun siellä ei tunnu olevan ylimääräistä tilaa eli se ei mene läsään kun sitä puristaa sormilla. Härkäpapuvut ovat palossa hyvin pehmusteisiin pakattuina kuin arvokristallit laatikossaan. Siksi niitä ei mahdu yhteen palkoon ylettömästi, toisin kuin herneitä.


Pavun vaalea kuori on sitkeä ja mauton. Varsinainen aarre on sisällä.


Kuoriminen helpottuu huomattavasti, kun härkäpavut on keitetty. 15 minuuttia riittää, ei yhtään yli ettei mene mössöksi. Sinä aikana kuori rypistyy kuin pyykkärin sormet, ja sen voi nipistää irti, jolloin papu pullahtaa ulos.


Härkäpapu on ikivanha viljelykasvi, jota Suomessa on käytetty paitsi eläinten rehuksi myös ihmisravinnoksi jo muinaisaikoina. Välillä sen käyttö melkein unohtui, mutta viime vuosina on hoksattu korvata kallista (ja geenimuunneltua) ulkomaista rehusoijaa härkäpavulla. Härkäpavussa on proteiinia kolmisenkymmentä prosenttia (kuoritussa kananmunassa keskimäärin 36%)! Mutta miten sitä syödään?

Kaupasta saa härkäpapurouhetta ja -jauhoa, joista voi tehdä esimerkiksi kasvispihvejä. Kokonaiset tai rouhitut härkäpavut sopivat hyvin pataruokiin. Perinteinen rokka tulee tietysti myös mieleen. Tässä on vähän erilainen härkäpavusta tehty alkupala, johon tutustuin aikoinaan Madeiralla.


Valmista makusi mukainen vinaigrette hyvästä öljystä ja viinietikasta, esimerkiksi 1 osa viinietikkaa + 2 osaa öljyä. Lisää suolaa, valkosipulia, laakerinlehti, pippuria, mausteneilikkaa ja haluamiasi yrttejä. Purkita keitetyt ja kuoritut härkäpavut liemessä, anna maustua ainakin yhden yön yli ennen kuin tarjoilet. Säilyy jonkun aikaa jääkaapissa, paitsi että ei säily.


Lopun liemen voi käyttää salaatinkastikkeena.


keskiviikko 12. elokuuta 2015

Mistä tuntee hyvän miehen


Hyvän miehen tuntee siitä, että kun sille sanoo: "Nyt olis papuja. Voisko niitä olla sen iberico-possun lisäkkeenä? Ja sit haluisin paistettua kaalia", se sanoo innostuneella äänellä: "Joo!"



Aivan erinomaisen miehen tuntee siitä, että se sanoo oma-aloitteisesti: "Toisitko kasvimaalta vähän lehtikaalia niin mä tekisin salaatin."






Lähes täydellisen miehen tuntee siitä, että se sanoo: "Mä keksin uuden kesäkurpitsareseptin! Kokeillaanko sitä tänään?"




sunnuntai 9. elokuuta 2015

Mixin poikaset


Mixi-mamman kesämökillä on vilinää.

- Jiihaa!

Alahyllyllä oli mökkioloihin sovellettu poikimispesä: pahvilaatikko. Kun poikaset kasvoivat kylliksi, he söivät itsensä ulos pesän seinän läpi. Toki Mixi auttoi hieman. Seinästä olikin paljon hauskempi kulkea kuin ovesta.



Viimeisenä pesästä lähti vaalea ujoliini.



Jos menee ovesta sisään ja seinästä ulos, voi juosta ympyrää. Pikkupuput pysähtyvätkin vain harvoin. Näennäisesti pysähtynyt pallero saattaa yhtäkkiä hypätä suoraan ylöspäin ja juosta siksakkia metrin ennen kuin taas tössähtää paikalleen. Pupujen seuraaminen on varsin huvittavaa. Mutta kuvien ottaminen vaikeaa.



Varsinaisesti pikkupuput ovat kahta eri väriä: luonnonkeltaista (kuvassa punaisempi ja vaaleampi versio)...


... ja luonnonharmaata (osa näistäkin vähän enemmän punaiseen päin kallellaan kuin toiset, eli siis ruskeita).



Poikaset ovat nyt kuukauden vanhoja, isoja pupuja jo. Ensi kuun vaihteessa, kun he ovat vielä melko paljon isompia, Mixi lähtee takaisin kasvattajalleen. Hänestä ei tule paistia, vaan hän jatkaa hyvin alkanutta uraansa emokanina. Hänellä on selvästi lahjoja alalle.


lauantai 8. elokuuta 2015

Mehiläiset parveilevat

Omenapuuhun ilmestyi möykky. Tarkemmin katsoen se koostui tuhansista mehiläisistä.



Koska möykky vaikutti rauhalliselta, uskalsin nostaa valkosipuleita puun alla siihen asti, kunnes mehiläisille tuli noutaja. Näillä mehiläisillä ei ollut pesää, hunajaa eikä toukkia puolustettavina, joten heillä ei ollut mitään syytä pistää minua. Pistäjä menettää henkensä. Parven jäsenillä ei ollut nyt tarvetta niin äärimmäisiin uhrauksiin.

Kuningatar oli jossain möykyn sisällä turvassa. Vanhassa pesässä oli syntynyt yhteiskunnallista levottomuutta ja kapinaliike; kapinalliset olivat alkaneet kasvattaa itselleen uutta kuningatarta. Vanha oli ymmärtänyt tilanteen, koonnut kannattajansa ja lähtenyt etsimään itselleen uutta pesää. Aika myöhään, koska uudessa pesässä pitäisi olla talven tullen riittävät hunajavarastot ja tarpeeksi työläisiä pesän lämmittämiseksi ja vielä keväästä selviämiseksi. Mutta ehkä tässä on kesää jäljellä niin että kannattaa yrittää.




Noutaja löytyi Suomen mehiläishoitajien liitosta.  Hän hurautti pihaan autollaan, hyppäsi haalareihinsa ja ujutti pitkävartisen kangashaavin mehiläismöykyn alle. Taitavasti oksaa ravistamalla ja haavilla kopauttamalla hän sai otusten pikku jalat lipsumaan niin, että suuri osa möykystä valahti haaviin. Sitten vain läppä kiinni: tallessa ovat.

Muut parven jäsenet ymmärrettävästi hieman hermostuivat tästä. Piti odottaa heidän asettumistaan, ennen kuin tempun voi toistaa. Sillä aikaa kaadettiin kiinni saadut pahvilaatikkoon.


Suihkepullolla kasteleminen lieventää lentohaluja. Kuka nyt sateella lentää, ei mehiläinen sentään mikään kimalainen ole!



Kanneksi laatikon päälle noutaja laittoi muoviritilän, josta mehiläiset eivät mahdu läpi.



Haaviin kopautus toistettiin kolmesti. Jo toisen kerran jälkeen näytti ilmeiseltä, että kuningatar oli saatu laatikkoon. Mehiläisiä alkoi nimittäin laskeutua laatikon kannelle pyrkimään sisään.



Niitä rauhoiteltiin hieman suihkepullolla ja harjattiin ritilän päältä laatikkoon.


Kotiinkuljetusta varten kansi teipattiin kiinni. Valitettavasti hidasjärkisimmät mehiläiset eivät ehtineet pyrkiä laatikkoon ajoissa. Ne jäivät tänne lintujen ruuaksi.


Ilmeisesti oksassa oli vielä jäljellä kuningattaren tuttua hajua, koska sinnikkäimmät palloilivat siinä vielä seuraavanakin päivänä.

Ei ole mitään keinoa tietää, mistä parvi oli lähtöisin, mehiläisiä kun on vaikea merkitä tunnisteella. Jos parveilemaan lähteneet mehiläiset sattuisivat aiheuttamaan vahinkoa, olisi turha etsiä niiden omistajaa korvaamaan. Parvi siirtyi nyt noutajan omistukseen. Edellisellä tarhurilla on uusi kuningatar pesässään. Me pääsimme eroon parvesta, ja mehiläiset saivat kodin. Olikohan tämä nyt sellainen win-win -juttu?


perjantai 7. elokuuta 2015

Hankala vieras

Kesävieras tuli Keski-Euroopasta. Hän oli sellainen vanha puolituttu, oli käynyt Suomessa ennenkin, ja silloinkin viipynyt ystäväni (jatkossa S) luona melko pitkästi.

Vieras (jatkossa V) oli ilmoittanut tulevansa tällä kertaa useammaksi viikoksi ja viettävänsä juhannusta S:n kanssa missä tahansa tämä sitä viettäisikin. Valitettavasti S joutui ilmoittamaan olevansa itse lähdössä maasta juhannuksen alla, joten vierailu olisi pakko supistaa yhteen viikkoon.

Onneksi V oli sattunut kerran wellness-seminaarissa kahvitauolla istahtamaan jonkun suomalaisen pöytään, ja yhteystietojakin oli vaihdettu. Juhannusviikon majoitus oli siis järjestyksessä.

kuva: Pexels.com

V:llä oli mukanaan isot pakaasit, mutta niiden sisältö jäi arvoitukseksi, sillä hän pyysi S:ltä käyttöönsä paitsi normaalit pyyhkeet ja lakanat, myös sampoot, muotovaahdot, hammastahnat ja deodorantit sekä kaikki muut mahdolliset ja mahdottomat hygieniatuotteet.

S oli tällä kertaa varautunut V:n tuloon hankkimalla erinäisiä elintarvikkeita, joita ei itse käytä lainkaan, mutta joiden puutetta V oli edellisellä käynnillään valittanut. S, itse kahvi-ihmisiä, oli toki aikaisempaakin vierailua varten ostanut useita teelaatuja, mutta ei ollut ymmärtänyt varata kamomillateetä. V oli tästä kärsinyt kovin. Nyt oli siis kaapissa kamomillaakin.

Harmi kylläkin, V olisi halunnut tällä kertaa yrttiteetä. Kamomilla ei ole yrtti. Hän kärsi taas kovin. Korvaukseksi hänelle piti keittää ja jäähdyttää vettä, jonka joukkoon sitten puristettiin sitruunamehua.

kuva: wikimedia.com

V:n ravitsemusguru oli myös kieltänyt häneltä leivänsyönnin. S:n hankkima edustava valikoima juureen leivottuja luomuleipiä jäi koskematta. Kielto ei kuitenkaan estänyt V:tä syömästä paketillista hapankorppuja yhdellä istumalla tai puputtamasta mielin määrin makeita leivonnaisia.

V ilmoitti, että S:n olisi pidettävä makuuhuoneensa ovi suljettuna, sillä hänellä on tapana aamuisin hymistä ja soittaa instrumenttiaan tunnin ajan. Instrumentti oli jonkinlainen huilu tai pilli. Sitä hän sitten todellakin aamuisin puhalteli makuuhuoneen suljetun oven takana. Ja hymisi.

V:llä on lisäksi nykyään tapana ensimmäiseksi aamulla huuhdella suunsa ruokaöljyllä. S pystyi vastaamaan yllättävään pyyntöön tarjoamalla kaapistaan sekä kylmä- että lämminpuristettuja öljyjä, rypsiä ja oliivia, luomuakin, mutta V otti kärsivän ilmeen:  siis eikö todellakaan ole auringonkukkaöljyä?

V halusi viettää koko sunnuntain aamusta myöhäiseen iltaan kylmässä ja sateisessa Helsingissä. Hän olisi halunnut kahvilaan, mutta ne olivat kiinni. Mikään S:n ehdottama ravintola ei käynyt; V:llä oli tiedossa hyvä paikka, josta saa kiinalaista kympillä, ja annokset ovat niin isot että ne voi jakaa kahdelle. S yritti kovasti keksiä mielenkiintoista tekemistä, mutta päivästä tuli erittäin pitkä. Samoin kuin viikosta.

kuva: pixabay.com

Onneksi V aina välillä innostui jostain paikasta, jossa hän tunsi henkien läsnäolon: kallioseinämästä, siirtolohkareesta, kuopasta maassa. Silloin hän juurtui paikoilleen, alkoi viittoilla käsillään laajoissa kaarissa ja hymistä ääniä, jotka hänelle siinä hetkessä annettiin.

Olihan se ehkä vähän noloa. Kohtaus saattoi kestää kolmekin varttia. Mutta toisaalta, miksikäs ei.

kuva: wikipedia.org

Puheenaiheet eivät kuitenkaan käyneet vähiin viikon aikana. V puhui miehestään. Kylläpä hänessä riittikin huonoja puolia! Niin monipuolisesta miehestä S ei ollut koskaan kuullut, eikä halua enää ikinä kuullakaan. Ihmeellistä, että V oli aikoinaan ylipäänsä mennyt naimisiin mokoman luonnonoikun kanssa, jossa on pelkkiä vikoja. Mutta näin saatiin viikko kulumaan.

S viettää nyt aikaa yksinään erämaamökissä. Kuulemma hänen korvansa lakkaavat jo vähitellen soimasta. Ehkä hän vielä kuntoutuu työelämään.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...