lauantai 30. marraskuuta 2013

Marraskuun tää on vielä kesken -kuva


Tää olis tän työhuone ja tosta aukosta mentäis tän keittiöön. Ei tosta lattiassa olevasta vaan seinässä olevasta aukosta. Tossa missä on noita putkia olis vessan takaseinä ja tosta kretuliinista ovesta mentäis vinttikomeroon, jossa tän kaikki tavarat olis väliaikaisesti...

Tossa lattiassa olis tollanen palkki, jonka päällä koko talon yläosa makaa, ja alakerran isäntä osais rakentaa uuden palkin lattian alle niin ettei siihen löis varvastaan. Tää olis vielä kesken.

torstai 28. marraskuuta 2013

Vain ihminen voi ajatella näin 2

- Hyvä idea, mutta vastustan, koska sen esittäjä kuuluu väärään puolueeseen.


- Mitähän ne ajattelee musta. Kattooko ne mua. Kattoo ne. Nyt ne puhuu varmana musta! Tekis mieli... mut en mä voi; mitä ne sitten ajattelis!


- Tylsää! Mitä tekis? Lähen shoppaileen. Tulee parempi olo, kun ostaa jotain. Ihan mitä vaan, jotain ihanaa ja turhaa. Jos en huomenna tykkääkään niistä, laitan kierrätykseen, sehän on ekologista.


- Olenko saanut riittävästi aikaan elämässäni, olenko jättänyt jäljen tähän maailmaan? Olenko tehnyt vaikutuksen, muuttanut monien elämää? Jäänkö historiaan?


- On mun syytä, jos pentujen elämä menee pieleen. Nyt on tutkittu, että olis pitänyt tehdä näin. Mutta toiset asiantuntijat sanoo ettei näin vaan niin. Jos vaan olisin aikoinaan tehnyt edes niin tai näin, eikä noin! Miksi en silloin...  Mun syytä kaikki. Tyhmä.


Vain ihminen voi ajatella näin. No, muut eivät yleensä juurikaan ajattele.

Jotkut tunteet ovat kuitenkin yhteisiä meille ja muille eläimille. Esivanhempamme ovat tunteneet niitä jo kauan ennen kuin meistä tuli ihmisiä. Ihastuminen, halu pariutua. Mustasukkaisuus, omistamisen halu. Isän-/äidinrakkaus, tarve suojella poikasta (kohdistuu ilmeisesti nykyään paitsi lapseen myös lemmikkiin). Voimakkaita, alkuperäisiä tunteita. Niillä ei ole mitään tekemistä järjen tai ajattelun kanssa. Urokset taistelevat reviiristä ja naaraista kuolemaan asti. Emo hyökkää pelotta itseään kymmenen kertaa isomman otuksen kimppuun puolustaessaan jälkeläisiään. Oletko kokenut näitä tunteita? Tai sen, kun pariutuminen tuntuu tärkeämmältä kuin henkiin jääminen? Nämä tapahtuvat aivojemme vanhimmissa osissa, liskoaivoissamme. Jopa noilla linnuilla on ne. (Perhosten aivoista en tiedä.) Nämä mielentilat me voimme tunnistaa muissa eläimissäkin.

Meille ihmisille tosin on kehittynyt aivoihin joitain lisäosia viimeisten sadan miljoonan vuoden aikana. Emme ole enää hormoniperäisten tunnetilojen armoilla, emmehän? Osaamme ajatella. Mihin käytämme tätä taitoa?

Nuo pösilöt ihmismäiset kuvatekstit voi taas pyyhkiä yli. Tuollaiset ajatukset ovat turhia. Emme me tiedä, mitä kotkan tai kasuaarin pikkiriikkisissä aivoissa liikkuu, mutta ihan varmastikaan ei tuollaista soopaa. Kirjoitetaan jokaisen kuvan alle vaikka:

- Näin on hyvä.

-------------------------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan keskeneräistä blogiani, ///// LAURA ja Johanna! Kiva kun löysitte tänne!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Vain ihminen voi ajatella näin

- Siis mulla on ollu tää sama turkkikuosi jo vuoden! Tää on niin last season! Kato nyt tätä väritystä! Pakko saada jotain vaihtelua! Meen kampaajalle, se piristää, niin jaksan sitte tän syksyn kun on muuten niin ankeeta.


- Hullu, et kai sä syö sitä ruohoo! Eksä tiedä et se lihottaa! Mä en saa ainaskaa syödä tänään enää mitään. Ehkä huomenna treenin jälkeen vähän kurkkua...


- Onko mun elämä vaan tätä. Eiks musta koskaan tuu kuuluisaa? Miten mä voin päästä julkisuuteen?


- Kalliimpaa ryttyrasvaa. Ei, kasvojenkohotus! Se on nyt ainoa keino. Vaikka menis kaikki rahat. Muuten en voi elää.


- Mä oon niin paksu! Ja niin vanha! Kukaan ei taho tuntea mua. Miks tahtoiskaan, kun mä oon niin vanha ja paksu. Ajasta jäljessä. Musta ei oo enää mihinkään.


- Voiei voiei voiei, tänäänkään en oo saanu mitään aikaseksi! Ahistaa!

Vain ihminen voi ajatella näin!

Tehtävä: Pyyhi mielessäsi yli kaikki nuo typerät ja vastenmieliset kuvatekstit. Korvaa ne sellaisilla ajatuksilla ja tunteilla, jotka kertovat luontokappaleiden tasapainosta, arvokkuudesta ja tyytyväisyydestä vallitseviin oloihin. Esimerkiksi alimmaisen kuvan kuvatekstiksi sopisi paremmin:
- Aah!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kevätmielen pojat

Fasaanikukkomme Kevätmieli seikkailee jälleen.

Hänen on nähty kuljeskelevan pitkin pihoja neljän nuoren kukon seurassa, epäilemättä omia poikia kaikki. Joukkio pysyttelee melko hajallaan, pojat ottavat silloin tällöin hätäisiä juoksuaskelia väistäessään toisiaan tai isäpappaa. Valitan taas kuvien laatua; laineikkaat vanhat ikkunalasit, joita ei ole edes pesty, antavat oman säväyksensä. Kuvitelkaamme sitä taiteelliseksi.


Lähempi näistä kukoista on ilmeisesti Kevätmieli tai sitten joku pojista on identtinen isänsä kanssa. Saman kokoisia he jo ovat. Kevätmielellä ei ole tuollaisia valkoisia kulmakarvoja kuin taaempana kulkevalla pojalla, mutta hänellä on hienot mustat "sarvet". Hän on myös kasvattanut itselleen uuden pyrstön. Kevätmielen valkoinen kaulus on kauniin symmetrinen, hitusen auki edestä ja takaa, maltillisen levyinen eikä tuollainen muodikas ylileveä kaulahuivi kuin pojalla. Olen ajatellut ruveta nimittämään tätä poikaa Hullusilmäksi. Hän näyttää viihtyvän hyvin ukkokukon seurassa.


Kaikkia poikia ei mitenkään saa samaan kuvaan, koska he juoksevat jatkuvasti toisiaan karkuun. Tässä on kolme neljästä, paras mihin pystyin. Hullusilmä oikealla. Myös selin oleva sarvekas kukko on tämän vuoden poikuetta eikä ukko itse, sen näkee nokitusta pyrstöstä.



Tässä pojista kaksi. Alempi, tyypillinen asento kertoo jännittyneestä varuillaanolosta, joka saattaa hetkellä millä hyvänsä purkautua paniikinomaiseen pakoon. Pojat ovat ihan hermona koko ajan.


Kevätmieli ja Hullusilmä lintujenruokintatelineen alla (jonka närhet, harakat, tikat, oravat ynnä muut ryökäleet ovat saaneet vemputettua vinoon). Kevätmieli syö rauhallisena, Hullusilmä tarkkailee huolestuneena ympäristöä vaarojen varalta.


- Tolla nuarisolla on koko ajan niin kamala meno päällä, eihän ne ehi syämäänkään! Tosta ei hyvä seuraa, sano mun sanoneen. Ei minun nuaruudessa tollai hötkyilty. Mikä sille nyttenki taas tuli?
Toistaako toi sun kameras muuten mun ultravioletit?

tiistai 19. marraskuuta 2013

Marraskuinen sadonkorjuu



Lehtikaali elää ja voi hyvin. Syömme sitä lehden kerrallaan. Se sopii kaikkeen. Kunhan ilmastonmuutos etenee niin, että koko talvi on tällaista lällyä, voi lehtikaalista korjata satoa ympäri vuoden.


Kauniskin se on. Mahdollisesti esittelen jossain välissä valokuvataiteen konventioita mullistavan Huurretta lehtikaalilla -sarjani! Punainen on ehkä kuvauksellisempi, ja saattaa siinä olla vielä enemmän flavonoideja, mutta mahdollisesti vihreä kuitenkin maistuu paremmalta - vai kuvittelenko vain?



Palsternakat eivät onnistuneet tänä vuonna. Viime syksynä kylvetyt eivät jostain syystä itäneet lainkaan, ja eräältä suurviljelijältä keväällä armosta saadut taimet närkästyivät siirrosta ja tekivät vain tällaisia epämääräisiä omenan kokoisia kasvannaisia. Ne ovat lisäksi Hollow Crown -lajiketta, joka ei ole täällä koskaan venynyt palsternakan muotoiseksi vaan jää palleroksi. Kiskoin mokomat retaleet ylös tässä yhtenä päivänä. Voi niitä syödä.




Maa-artisokkaa nostin ämpärillisen viime viikonloppuna ja istutin taas sen yhden mukulan. Päätin, että maa-artisokka kasvaa vastedes vain pohjattomassa kasvulaatikossa, ei missään noista, jotka on siististi perustettu suodatinkankaan päälle. Mukulat olivat ihan hyviä, ei sillä, mutta ne vaikuttivat kasvavan tavallistakin enemmän limittäin ja lomittain, suorastaan ahtaasti.

Alakerran isäntä sai työkaveriltaan keväällä chilintaimen. Se kitui puutarhan parhaalla paikalla koko kesän, mutta alkoi rehottaa, kun pääsi alkusyksystä sisälle. On sitä pölytettykin villapaidan hihalla. Satoa korjattiin viikonloppuna kumihansikkaat kädessä, koska chilejä oli mainittu tulisiksi, jopa mahdottomiksi syödä. Sato on kokonaisuudessaan tässä:


Alakerran isäntä rohkaisi mielensä ja haukkasi. Rouskutteli sitten koko sadon suihinsa ja totesi: "Paprikaa!"

Sadonkorjuusta kun puhutaan, sopii vielä mainita, että tänään syötiin loppuun kesän perunasato, jonka viljely sai alkunsa, kuten tarkkaavainen lukija hyvin muistaa, kuudesta kompostimatkalla olleesta itäneestä ja rupsahtaneesta luomuperunasta toukokuussa. Viimeisenä perhekuntaansa edusti ruokapöydässämme aistillinen ja muodokas Pertta Peruna.


Perunanviljely oli niin mielenkiintoista ja antoisaa puuhaa, että päätimme ryhtyä siihen jälleen ensi vuonna.

----------------------------

Tansku, tervetuloa jännittämään kanssamme, mihin kaikkeen tämä vielä johtaakaan!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Närhi

Lintujen talviruokinta on alkanut keskeneräisessä huushollissamme täydellä teholla. Kulutus on alusta alkaen ollut melkoista. Pikkuvarpusia on paljon. Harakat ja fasaanitkin ovat kiinnostuneet asiasta. Kauhulla odotamme naakkaparvien laskeutumista pihaan. Varislinnuista vähiten kamerapelkoa on osoittanut ystävämme närhi. Harakan ei tarvitse kuin aavistaa vähäistä liikettä sisällä talossa, kun koko parvi jo räpistelee räkättäen kauemmas tarkkailemaan tilannetta turvallisen välimatkan päästä. Närhi keskittyy olennaiseen, vaikka näkeekin minut kameroineni ikkunan takana: tätä ruokaa on nyt tässä.




närhi alta


närhi päältä

hieno kampaus


Näyttää hankalalta!

Vaikka närhi kuluttaakin paljon ruokaa, sen temppuilu on mukavaa katseltavaa. Ja kaiken vaivan ja kulungin korvaa pihamme äänimaisemaan nykyään kuuluva närhen kaunis laulu!

torstai 14. marraskuuta 2013

Varaudumme talveen

Koska harrastan talvella luontokuvausta enimmäkseen ikkunan läpi, toivotan kaikki kuvaukselliset luontokappaleet tervetulleiksi pelehtimään ikkunan taakse. Tämä oli siis kutsu. Asiaa konkretisoidakseni olen kiinnittänyt omenapuun oksaan häkkyrän, johon mahtuu viisi epäilemättä hyvin herkullista talipalloa, ja pystyttänyt myös pari jyvä-siemenbaaria kepin nenään.

Ensimmäisen päivän vietin nenä ikkunalasissa. Bongasin talipalloista kolme lajia.

pikkuvarpusia

pikkuvarpunen, talitintti ja sinitintti

Vaikka pikkuvarpusilla oli kova rähinä päällä, ihmettelin silti hiukan, kun kahden vuorokauden kuluttua häkkyrä oli typötyhjä. Täytin sen uudestaan ja asetuin ikkunaan vakoilemaan jo hämärtyvää illallistarjoilua. Paikalle ilmestyikin tuota pikaa punapöksyinen sankaritar, jonka tyylinäytteen näet alla:




akrobaattikäpytikka

Varsinainen rohmu paljastui kuitenkin illan jo vaihtuessa yöksi, ainakin kameran mielestä:

On se närhi!

Onneksi ostimme juuri alakerran isännän kanssa puoliksi jättipänikän talipalloja halpahallista. Tervetuloa tänne nokkimaan, närhet ja tikat! Päivänvalollakin sopii poiketa.

----------------------------------

Tervetuloa myös Hanna! Kiva kun löysit keskeneräisen blogini!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Kun saisikin sitä mitä tilaa

Hyvä kahvinjuoja, koita kuvitella mielessäsi seuraavat tilanteet:

Menet kahvilaan. Tilaat kahvin. Saat puoli kuppia lämmintä vettä ja voit ihan itse valita pikakahvipurkeista: maustamaton, mansikka ja sitruuna. Teenjuojaystäväsi päätyy kolme minuuttia hopeakannussa haudutettuun kiinalaiseen luomukeemuniin. 
Olet työmaapalaverissa. Teenjuojille on tarjolla mustaa ja vihreää teetä, posliinikannuissa pannumyssyn alla haudutettuina. Kahvinjuojatkin on tällä kertaa ystävällisesti muistettu! On sekä vanilja-mallaskahvia että kamomilla-voikukanjuurikahvia, kumpikin murumuodossa. Ja lämmintä vettä pienessä pumppupullossa. Kahvipensaan mitään osia ei ole saatavilla koko rakennuksesta. 
Olet hyvässä ravintolassa. Ruuan päälle ihmiset valitsevat lempiteelaatujaan. Pyydät kahvia. Tarjoilija kohottaa kulmiaan, mutta ei sano mitään. Pitkän ajan kuluttua hän tulee ja asettaa pöydälle kupillisen punertavaa lämmintä nestettä. Se tuoksuu jollekin tuntemattomalle esanssille, ikään kuin kukkaisen hedelmäiselle. Kun tiedustelet, mitä kupissa on, tarjoilija huokaa ja lupaa käydä kysymässä. Palattuaan hän valistaa sinua, että kyseessä on "Brasilian yö". Et edelleenkään tiedä, mitä juoma sisältää.

Tällainen on meille teenjuojille arkipäivää. Oikeaa haudutettua teetä ei välttämättä saa hyvästäkään kahvilasta. Jos saa, tarjolla on luultavasti vain Tiikerin varpaankynsiä. Se sisältää kyllä teetäkin, mutta puolet massasta on hibiskusta ja ananaksenpaloja tai kuivattuja karpaloita. Teenä tarjotaan usein mitä vain, mikä on pussissa, vaikka sisällöllä ei olisi mitään tekemistä teepensaan lehtien kanssa.

Esimerkiksi ruusunmarjateen suhde teehen on sama kuin sitruunajuomajauheen suhde kahviin. Sitruunajuomajauhetta saa samanlaisina muruina samanlaisessa purkissa kuin pikakahvia, siis se on kahvia, eikö niin?

Rooibos on oikein hyvää. Juon sitä vapaaehtoisesti, eritoten silloin kun luen Mma Ramotswen kuulumisia, usein muutoinkin. Mutta rooibos ei ole teetä. Kun tilaan teetä, haluaisin teetä.

Tunnen syvää myötätuntoa Arthur Dentiä kohtaan. Pelastuttuaan aamutakkisillaan maapallolta juuri ennen sen tuhoutumista hän yritti saada avaruusaluksen ravintomaatin valmistamaan itselleen kupillisen teetä. Mitä tahansa rakkineelta pyysi, se tuotti kuitenkin vääjäämättä "a liquid that was almost, but not quite, entirely unlike tea" - nestettä, joka oli lähes mutta ei aivan täydellisesti erilaista kuin tee. Sellaista saa hämmästyttävän usein eteensä myös täällä Maassa. (Suren yhä Douglas Adamsin kuolemaa.)

Toki "hyvä tee" tarkoittaa eri ihmisille eri puolilla planeettaa varsin erilaisia asioita. Mutta jos on alalla, jossa liiketoiminnan ideana on tarjoilla ihmisille erilaisia kuumia juomia heidän mieltymystensä mukaan, voisi kai edes yrittää tarjota oikeaa teetä? Ihan vain teetä, ilman lisämausteita? Teetä, joka on tehty teestä?

Puoli kuppia teetä riittävän suuressa ja ohuessa kupissa.
Näetkö valon heijastuksen lusikan pesästä?


Kaikille teen ystäville ja kulttuurinharrastajille suosittelen Helena Petäistön kirjaa Tee teematka!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Ruuanlaitto keittiöremontin aikana

Meillähän on keittiöremontti vielä ihan himppasen kesken. Ollut nyt reilut seitsemän vuotta. Uskon, että ollaan jo voiton puolella. Minun keittiöni varmaan joskus valmistuu ainakin käyttökuntoon, vaikka ei heti nousisikaan täydelliseen kukoistukseensa. Ja varmaan sitten joskus, kun on aikaa, rempataan alakerran isännän keittiö. Nyt se on alkuperäisehkössä asussaan ja toimii asuntoyhtiömme työmaakeittiönä. Asumme siis toistaiseksi kommuunissa: meillä on yhteiskeittiö. Välillä kirpaisee, kun näkee ihmisten kauniita sisustuskuvia, mutta kaikkeen tottuu ja toisaalta elämämme on varsin ylellistä näinkin verrattuna esimerkiksi pakolaisleirin oloihin.

Tällä hetkellä 1,1 miljardia ihmistä elää ilman puhdasta vettä. Meillä tulee sisään asti sekä kylmää että kuumaa puhdistettua juomavettä niin paljon kuin kehtaamme kuluttaa. Voimme jopa tehdä tarpeemme siihen! (Tämä on vääryys ja hädänalaisten ihmisten kärsimyksien pilkkaamista.) Tässä perspektiivissä ei liene kovin suuri tragedia, että joutuu kävelemään portaat alas päästäkseen ruuanlaittoon. Tai suorastaan ulos asti. Meillä tehdään suuri osa ruuasta ulkona, vaikka nyt säiden kylmetessä on jo ruvettu taas kokkaamaan työmaakeittiön puuhellallakin.

Tänään lämmitin puuhellan niin hehkuvan kuumaksi, että uuniinkin kertyi 150 astetta! Karjalanpaisti hautuu uunissa ja hellalla keittelen lihalientä lehmän hännästä (vaikka oikeaoppisesti kai lehmän häntä muuttuu sen kuollessa häränhännäksi). Yhdellä lämmityksellä kannattaa yleensäkin tehdä useampia ruokia, kun eriasteista kuumaa ja lämmintä pinta-alaa tulee kerralla paljon ja molemmat uunitkin lämpenevät samalla vaivalla. Tosin, kun hella lämpiää oman pihan risuilla ja muulla ilmaisella puulla, ei sillä ole väliä, vaikka ne pari palikkaa käyttäisikin vain yhden ainoan kaurapuurolautasellisen keittämiseen.


Tässä vanhassa kuvassa alakerran isäntä wokkaa irrotettuaan ensin hellanrenkaat paikaltaan. Valmistaa hän jotain muutakin siinä. Tuon taustalla olevan nelijalkaisen kolmijalan hän on itse takonut minulle lahjaksi kaksikymmentä vuotta sitten. Se on tehty ihan mittojen mukaan silloisen pikku mökkini pönttöuuniin, jossa oli mukava haudutella ohrapuuroa yön yli, kun se kerran oli muutenkin lämpimänä. Vaikka siinä mökissä oli kyllä lisäksi sekä sähkö- että puuhella ja leivinuunikin vielä. Kaiken kaikkiaan erinomainen mökki!

Isoäitini muuten asui sodanjälkeisen asuntopulan koettelemassa Helsingissä jonkun aikaa perheineen kamarissa, jonka ainoa ruuanlaittomahdollisuus oli kakluuni. Kyllä vain pärjää niinkin.

Meillä on puilla lämpiävän ulkogrillin ja puuhellan lisäksi käytössä vedenkeitin ja sähköllä toimiva voileipägrilli. Ja antiikkinen mikroaaltouuni, joka on varsin vähällä käytöllä. Talossa on myös sähköinen keittotaso, jossa on kaksi levyä. Olisiko sitä pari kertaa käytetty näiden vuosien aikana. Lisäksi on hankittuna alakerran keittiöön kaasuliesitaso ja minulle yläkerran keittiöön perusmallinen sähköliesi sekä tietysti pikkuinen puuhella. Mitään näistä ei ole asennettu käyttökuntoon; asialla ei tunnu olevan mitään kiirettä.


Tällainen on grillimme. Kesäkeittiöksi sitä ei tosiaan oikein voi sanoa, koska täällä grillikausi yleensä alkaa helmikuussa ja päättyy jouluna. Kuten näkyy, sitä voi mainiosti käyttää myös paistamiseen ja keittämiseen. Lisäksi rakennelmaan kuuluu savustusuuni. Ehkä sopiva nimitys olisi ulkokeittiö?



Ulkokeittiön yhteydessä on miellyttävä ruokailutila, johon ilta-aurinko osuu. Toisella puolella kiipeilee viiniköynnös ja toisella humala.



Ulkokeittiön keskellä kasvaa todellakin koivu. Sen juuret mullistavat lattiaa, lehdet varisevat kaikkialle syksyisin, kesällä se saattaa olla täynnä tahmeita kirvoja ja aina sen oksilla istuu lintuja sontimassa. Toukokuussa nojaudumme taaksepäin seuraamaan sen lehtien puhkeamista päidemme päällä. Syksyllä sen oksiin voisi ripustaa lyhtyjä. Se on ihana.



Tänään oli kova tuuli, ja meiltä meni sähköt kahdesti ruuanlaiton aikana. Eipä haitannut yhtään. Lällällää!

------------------------------------

Peppermint, olet hyvin tervetullut lukemaan keskeneräisen talon juttuja!

torstai 7. marraskuuta 2013

Hampurilainen

Söimme alakerran isännän kanssa hampurilaisia. Oli hyvää!

Jauheliha oli luomunautaa, peräisin Bosgårdin tilalta. Ostamme sieltä 15 kilon paketin pari kertaa vuodessa ja jaamme ystävien kesken. Olen tästä paikasta maininnut ennenkin. Liha on kallista mutta hyvälaatuista ja eläimet saavat viettää järjellistä nautaeläimen elämää luonnonlaitumilla, pitäen kunnossa Natura-luonnonsuojelualueeseen rajoittuvia rantaniittyjä.

Bosgårdilaiset eivät kannusta ylettömään lihansyöntiin. Lainaan heidän kotisivujaan:
Halvan lihan vaatimus johtaa helposti eläinten hyvinvoinnin laiminlyöntiin, ympäristöongelmiin sekä toisaalta lihan ylensyöntiin. Liika liha sairastuttaa siten sekä syöjän että hänen ympäristönsä.
Terve periaate, sanon minä. Ja rehtiä puhetta lihanmyyjiltä.


Pihvissä oli luomunaudan jauhelihan lisäksi luomumunaa, luomusipulisilppua, luomugrahamjauhoa ja vuorisuolaa. Tämä oli alakerran isännän resepti, itse jätän pois sekä jauhot että munat. Sairaan hyvää tulee tästä lihasta kummallakin tavalla. Sämpylän virkaa teki Perheleipureiden kaura-aamiaissämpylä. Se paistettiin pannulla luomuvoissa.

Tämä kuvasarja kertoo alakerran isännän hampurilaisenteosta. Itse käytän tässäkin vähempiä raaka-aineita.





Saanen tässä yhteydessä suositella Myrttisen valkosipulisia suolakurkkuja. Minulla on niitä aina puolentoista kilon pänikkä tai pari. Oma hampurilaiseni on hieman askeettisempi kuin tässä kuvattu, mutta syön Myrttisiä mielelläni leivän päällä. Miksei niitä voi myös tarjota alkupalaksi hunajan ja smetanan kanssa. Vaan eipäs poiketa aiheesta:





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...