Väsynyt mutta onnellinen

Muutaman tunnin unen jälkeen heräsin läpitunkevaan piippaukseen. Kovempaan kuin herätyskello. Mutta ei se palohälytinkään ollut. Ääni tuli ikkunan takaa.

Tiit-tiit-tiit!

TIIT-TIIT-TIIT!

Joko heräsit?

Ei kai siinä muuta voinut, kun oli niin upea aamu. Tosin aika varhainen. Otin kuvia joka suuntaan. Kuvissa näkyy lähinnä vaaleanvihreää. Kuvasin myös kompostikasaa ja fasaanikukko Kevätmieltä aamukävelyllä. Säästän teidät nyt niiltä.

Kevätmieli kävelee muuten nykyään yksin, kaikki rouvat ovat salaperäisesti hävinneet pusikoihin.

Työtöistä palattuani hän piti minulle seuraa, kun hakkasin halkoja. Hän jutteli syödessään lepertelevällä äänellä: Ku kuu, kuu, kuu. Päättelen tästä, että kuikerrus ei ehkä ole kommunikointia ollenkaan, vaan liittyy lähinnä tiettyyn mielialaan tai toimintaan. Vaihtoehtoisesti hän kertoili puskissa hautoville emännille, että täällä olisi muuten makoisia kotiloita nyt. Tai sitten hän kohdisti sanansa minulle, mitä epäilen. Minä puolestani kyllä puhelin juuri hänelle. Välillä hän rääkäisi komeasti. Ei hän viittä metriä lähemmäs uskaltanut tulla, siinä kohdassa pysähtyi ja empi ja kiersi sitten minut ja kirveeni kauempaa.

Nurmikko on päässyt kasvaa hujahtamaan.

Meillä ei olekaan mitään monokulttuurimattoa, jonka kaupan poika viime viikolla tuohon rullasi. Osoittakaa mikä neliömetri tahansa, niin siinä on yli kymmenen kasvilajia, joita en pysty nimeämään. Arvelen, että nuo korkeimmat tupsut ovat linnuilta ja kaneilta roiskunutta ja omin päin itänyttä kauraa.

Alakerran isäntä päätti aloittaa nurmikonleikkuun. Taisin joskus kertoa, että puutarhanhoito on asuntoyhtiössämme minun vastuullani. Ehkä en muistanut mainita, että kaikki työt, joissa tarvitaan koneita, kuuluvat silti luonnollisesti talonmiehen tehtäviin. Poikkeuksena oksasilppuri, mistähän sekin johtuu? Tietysti isännälle kuuluvat lisäksi työt, joissa tarvitaan raakaa voimaa. Hän on myös erittäin taitava kitkemään pitkäjuurisia kasveja niin, että juuri tulee suht ehjänä ylös. Ehkä se johtuu sormien puristusvoimasta. Sääli olisi heittää moisia lahjoja hukkaan, eikö? Miksi minä tönkerö siis kitkisin ohdakkeita, kun hän on kuitenkin siinä niin paljon parempi.

Valkosipuli oli noussut mukavasti. Kun kerran oli ruohosilppua, laitoin sitä kasvimaan katteeksi. Kateviljely on ihanaa! Ei tarvitse lannoittaa, kastella eikä kitkeä. (Ai miten niin silti tarvitsee? Ei kai, en ole kuullutkaan. Ei meillä.)

Joitain rikkaruohoja näytti myös ilmaantuneen, mutta annoin niiden jäädä. Enimmäkseen ne taitavat olla omatoimisia kehäkukkia. Jos nousevat katteen alta, saavat nousta.

jälkeen

ennen

Sillaikaa kun katoin valkosipulipenkkiä, alakerran isäntä nikkaroi kasaan vielä yhden kasvulaatikon. (Sirkkeli ja ruuvinväännin ovat koneita...) Ehdin raivata omenapuunoksakasan nurmikolta, ennen kuin hän pääsi siihen asti ruohonleikkurilla. Lajittelin oksat haketettaviin, poltettaviin ja mahdollisesti tukikeppeinä käytettäviin. Pätkin ja halkaisin poltettavat. Ja hei, ripustin pyykit ulos narulle. Eikö kuulosta ahkeralta! Kuitenkin kaikki alkoi siitä, että lyhyeksi jääneen yön ja rasittavan työpäivän jälkeen olin kamalan väsynyt, en jaksanut tehdä mitään kunnollista ja päätin siksi hakata hieman halkoja. Sitten se vain jotenkin riistäytyi käsistä.

Tällaista on kesällä!