sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Alakerran isäntä julkaisee

Alakerran isännällä oli kamera kädessä, kun lähti ulos ovesta, ja niin vain tarttui heti sinitiainen muistikortille. Kuten nupuista näkyy, kuvat ovat parin päivän vanhoja jo. Tähän aikaan vuodesta tapahtuu niin paljon, ettei perässä pysy.




Tintti putsaa kilotolkulla vahinkohyönteisiä omenapuitamme kiusaamasta. Kiitos siitä!


perjantai 29. toukokuuta 2015

Mustat pallerot

pikkumusta, 480g


Maksin kaksi eloonjäänyttä poikasta ovat nyt lihottaneet itseään kolme viikkoa vapaalla maitotarjoilulla. Tänään koitti totuuden hetki: punnituspäivä. Odotettavissa oli, että pennut ovat melko tuhteja. Olivatkin lähes puolikiloisia. Ihan kunnon lihakanin kokoisia siis, mutta ei mitään friikkejä. Meillä on punnittu isompiakin kolmiviikkoisia. Tosin silloinkin oli kyseessä poikkeuksellisen pieni poikue: neljä poikasta, yhteensä 2,4 kg.

Tuo kaksi ja puoli kiloa taikka vähän päälle taitaa olla emokanin rahkeille sopiva poikuepaino. Meillä ei ole ollut yhtään kolmeen kiloon yltävää poikuetta, ellei lasketa sellaisia, joita imettää kaksi emoa yhdessä. Tämä koskee kaiken kokoisia poikueita. Viiden ja kymmenen poikasen satsit painavat tässä iässä yleenä saman verran; emokanin maidontuotannolla on rajansa, ja jos maitoannosta jakamassa on monta, jokainen saa vähemmän.

Poikueet punnitaan könttänä 21 vuorokauden iässä, koska siihen asti ne elävät enimmäkseen emonsa maidolla. 21 vrk:n poikuepaino kertookin siis lähinnä emokanin ominaisuuksista. Sitä käytetään yhtenä vertailulukuna kun mietitään, mitkä emot jätetään jatkamaan sukua. Tällä kertaa tulos oli pohjanoteeraus: 950g! Mutta ehkäpä tätä kertaa ei lasketa, kyseessä taisi olla vasta harjoitus, kun poikasia oli vain kaksi. Eihän kaninpoikanen mitenkään pysty imemään itseään yli kilon painoiseksi kolmessa viikossa!


Ylläoleva kuva on kaninkasvattajan raamatusta, teoksesta Rabbit Production (Cheeke & al.), ja käppyrästä voi nähdä emokanin maidontuotannon määrän. Huippukohta on tässä kolmen viikon kuluttua poikimisesta, sitten maidon määrä kääntyy laskuun ja pupukaiset opettelevat syömään ruohoa, tai mitä nyt sattuu olemaan tarjolla. Alemmasta taulukosta käy vielä ilmi, että kaninmaito sisältää erityisen paljon rasvaa ja proteiinia. Tämä on yksi kanin tehokkaan lisääntymisen salaisuuksista.

Käyrä päättyy äkisti kuukauden kohdalla, koska jos emokani on tullut uudestaan tiineeksi heti poikimisen päälle, se vieroittaa poikasensa imetettyään niitä neljä viikkoa, kaivaa uuden pesäkolon ja saa uudet poikaset 31 vuorokautta edellisten jälkeen. Kani on monien petojen lempiruokalistalla, ja sen keino selviytyä tästä on lisääntyä kuin kani.

pikkumustat, 950g

Seuraava punnitus on 56 vuorokauden iässä. Kuka muistaa seiskan kertotaulun? Siis kahdeksan viikon vanhana. Tällä kertaa punnitaan puput erikseen, sillä tämä tulos kertookin jo heistä itsestään. Sukupuolen ohella tämä on tärkein tieto, kun lihakaninpoikaselle tehdään jatkosuunnitelmaa.

Sellaista tietoa ei tietenkään lainkaan oteta huomioon, että näillä on sama mutaatio kuin äidillään ja vielä pahempana: antavat paijata, jopa ottaa käteen, vastustelematta. Ragdoll-kaneja. Sanoisinko jo suorastaan passiivisia. Näiden suhtautuminen elämän yllättäviin ilmiöihin menee osapuilleen näin:

- Ai kappas, maailman katto aukes. Nyt sieltä tulee jonkun jättiläishirviön räpylä tännepäin. Viittiskö avata toisenkin silmän, no en taida viittiä. Oho, nyt se jättiläinen koskee mua. Olkoon, en jaksa siirtyä. Jaa, ei olis kannattanutkaan, ei se kai ollukkaan vaarallinen. Maistanpa sitä varmuuden vuoksi (lipslipslips) ... aika suolanen. No, tämä on nyt varmaan vaan joku ilmiö. Ottaisko vielä torkut.




torstai 28. toukokuuta 2015

Tänään vai huomenna?





Omenankukat aukeavat. Ehkä huomenna?

Tehtävä: löydä eläin viimeisestä kuvasta, koristeomenapuusta. Aina ei suojaväristäkään ole apua.

----------------

Tervetuloa seuraamaan tätä blogia, Veela!


maanantai 25. toukokuuta 2015

Hävytön vislaus

Töistä tultuani keitin itselleni pannullisen teetä. Laitoin sen tarjottimelle, samoin ohuen porsliinikupin, hopealusikan, hunajapurnukan, pari voileipää (kylmäsavustettua hevosta ja tomaattia ruisleivällä) sekä päivän Hesarin.

Niitin vielä ämpärillisen villivihreitä tuomisiksi ja suunnistin kanilaan.

kanilan/puuliiterin ovi ja luumupuu

Pönkkäsin oven auki ja tarjoiltuani herkut istuin ovensuuhun nauttimaan omaa välipalaani. Kodikkaasti puputimme siinä kaikki kolme. Kolme, niin, koska mustat kaninpoikaset kieltäytyvät tulemasta ulos pesästä. Niillä olisi ollut silmätkin auki jo viikon, mutta ne eivät juurikaan viitsi avata niitä. Miksi suotta lähteä maailmalle onneaan etsimään, kun palvelu pelaa kotipesässäkin. Mustasta kahdeksikostahan jäi henkiin vain kaksi, ja nyt ne nauttivat nelinkertaista maitoannosta ja pulskistuvat kuin virtahevot.

Söimme siis kolmisin, Mixi, Maxi ja minä.

Silmäni sattui nurmikolla kasvavaan inhaan rönsyleinikkiin, ja jaksoin ihan hakea istutuslapion kitkeäkseni sen. Mutta tiedäthän, kuinka siinä käy: kun on nähnyt yhden, näkee toisen ja kolmannenkin, ja siinä tulee viettäneeksi tuntikauden kitkemisen huumassa. Se on samalla tavalla addiktoivaa kuin klassiset yhdistä-kolme-ja-poksauta -tietokonepelit. Vetoaa varmaan suoraan metsästäjä-keräilijän selkäytimeen. Sitä alkaa hakea tiettyjä kuvioita, vihreää vihreällä, ja jokainen löytö palkitsee.

Mutta miksi haluan kitkeä leinikkejä? Kas kaninkasvattajalle nurmikko on laidun ja pientareet heinäpeltoja. Herkulliset voikukat, ravitsevat juolavehnät ja mehevät vuohenputket ovat erittäin tervetulleita ravintokasveja nurmikollamme, kunhan pysyvät poissa kasvimaaltani, mutta leinikki on myrkyllinen! Ja leviää kuin rutto. Niittyleinikkien yli voi ajaa ruohonleikkurilla ja sitten viettää kuusi tuntia nyppien juurta myöten irti kaikki, jotka vain lakosivat eivätkä katkenneet. Seuraavana päivänä nurmikko on taas täynnään leinikkejä, jotka nostavat kiiltävän keltaiset hymynaamansa aurinkoon kuin niillä ei olisi koskaan ollut pienintäkään vastoinkäymistä elämässään. Mutta rönsyleinikki, tuo katala pirulainen, luikertelee valkoapilan, siankärsämön ja suikeroalpin seassa - nurmikkomme koostuu kaikenlaisista rönsyilijöistä, mutta on siellä hieman ruohojakin joukossa - ja työntää uusia juuria maahan aina kun saa lonkeronsa ojennettua muutamankaan sentin päähän. Se haarautuu, risteilee, kurkottaa, ylettyy kaikkialle ja ennen kaikkea pitää päänsä alhaalla niin ettei ruohonleikkurilla ole siihen mitään vaikutusta. Paitsi ehkä varjostavien kilpailijoiden poistaminen parantaa sen elinvoimaisuutta ja etenemisnopeutta. Rönsyleinikki on paholaisen isoäiti.

huussin ovi ja tuomi


Kun siinä kyykin leinikinmetsästykseen uppoutuneena, kuulin hävyttömän vislauksen. Sellaisen, josta heti kuulee, että viheltäjällä ei ole pienintäkään käsitystä pohjoismaisesta demokratiasta tai sukupuolten tasa-arvosta, ei ymmärtäisi niitä vaikka selitettäisiin eikä piittaisi niistä vaikka ymmärtäisikin. No, ehkä kaiken tämän kuuleminen tuosta vihjailevasta ja irstaasta vihellyksestä onnistui paremmin, koska tunsin vislaajan. Hän on intialainen kesänaapurimme. Häntä ei ollutkaan vielä näkynyt tänä vuonna.

Nousin siis iloissani seisomaan ja huusin: "Tervetuloa!"

Intialainen naapuri nousi siivilleen ja lensi talon taa yhtenä punaisena räpytyksenä. Toivottavasti tulee vielä takaisin. Hän on aika komea kaveri, nokka varsinkin. Ääninäyte hävyttömästä vislauksesta on kuunneltavissa täällä.

Punavarpunen on sikälikin taantumuksellinen, että hän ei ole vielä huomannut jääkauden loppuneen. Siksi hän sinnikkäästi muuttaa talveksi Intiaan, vinosti poikki koko mantereen, vaikka nykyään yhtä hyviä talvehtimispaikkoja löytyisi lähempääkin. Mutta konservatiivi on konservatiivi.

Totta puhuen punavarpusen muuttoreitti on pysynyt samana, koska se ei opi sitä emoiltaan vaan suunnistaa vaiston varassa. Kuinka tuollainen asia voi olla geeneissä, se on minusta ihme, niin kuin erinäiset pesänteot ja muutkin vaistotoiminnot. Maailma on niin ihmeen hyvin rakentunut! Sääli, jos ajattelemattomuuttamme menetämme siitä hienoja osia, ehkä sellaisia joita emme ole koskaan ehtineet oppia tuntemaankaan.


kanatarha Kirsikkapuistossa - vai kirsikkapuisto tarhassa?


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Ympäristöministeriö

Meillä Suomessa on sellainen laitos kuin Ympäristöministeriö, ja niinpä meillä on myös vielä jonkin verran Ympäristöä jäljellä. Kaikissa maissa ei ole. Ei ministeriötä, eikä ympäristöäkään sen vertaa, että kannattaisi mainita.

Nyt kun tuleva porvarihallituksemme hioo uutta hallitusohjelmaa Suomelle, meille kansalaisille ei tihku tietoja kuin siitä, mistä asiakokonaisuuksista on sovittu. Se, mitä on sovittu, ei kuulu meille tässä vaiheessa. Kaikki kyllä paljastetaan aikanaan. Se aika on ensi keskiviikkona, kun päätökset on jo lyöty lukkoon.

Hyvin voimme arvata kuitenkin, mihin suuntaan tuuli puhaltaa.

Ympäristöministeriö on lakkautuslistalla. Monen muun asian ohessa.


Samaan aikaan toisaalla: mustikka kukkii aavistamatta mitään.

Kokoomus on ehdotellut jo vuosikausia, että tuollainen tarpeeton ja kallis ministeriö joutaisi pois. Onhan meillä Maa- ja metsätalousministeriö, joka kyllä osaa huolehtia, että metsistä ja pelloista saadaan riittävästi tuloja, vahinkoeläimet hävitetään, turhat rajoitukset puretaan ja mitä muuta nyt kuuluukaan maanomistajan elinehtojen parantamiseen. Mihin siis enää tarvitaan Ympäristöministeriötä, joka huolehtii ihan samoista maista ja vesistä, mutta vänkää aina ikävästi vastaan, kun jossain kolkalla olisi jotain edistystä tapahtumassa. Nämä ministeriöthän voisi yhdistää, säästyisi rahaa ja vältyttäisiin alituiselta kissanhännänvedolta.

Maataloustyöläinen hunajahommissa. Saako rikkakasveja myrkyttää?
Huoli pois, ministeriö valmistelee lakiehdotuksen.

Jos Ympäristöministeriön lakkautus sattuisi harmittamaan, voit ilmaista vastustavasi sitä täällä (naps).

Lopettavathan ne sen silti, mutta oletpa vastustanut. Saat sillä oikeuden valittaa, kun menee pieleen.

- Allekirjota meijän pualesta, tslirp!

--------------

Tervetuloa seuraamaan tätä blogia, Tuitiina!

Benvenuti a seguire questo blog, Clo!





tiistai 19. toukokuuta 2015

Väsyttää II


Olen ihan poikki ja lähdenkin tästä nukkumaan. Johan kello on kohta kuusi. Ulkona olisi kyllä hienoa, mutta ei auta, väsyttää.

Onneksi eräät jaksavat ahkeroida! Kuvassa tehdään minulle mustia viinimarjoja. Viime kesänä jäivät poimimatta, mutta jospa tästä virkistyisin ja saisin nämä mehustettua. Toivoahan voi.


maanantai 18. toukokuuta 2015

Pesiä



Naapurin liiterin seinällä on linnunpönttöjä. Yhteen on rakennettu ullakolle muodikas loft-asunto. Asukkaat ovat jo muuttaneet sisään.

Ja meidän liiterin syövereistä kömpii kohta esiin Inlen musta kaniini sisaruksineen. Tai näköiskappale ainakin, kiiltävän musta ja samettinen kuin kontiainen. Voi, miltä se kahdeksikko olisi näyttänytkään!


lauantai 16. toukokuuta 2015

Lehmät laitumelle ja yliannos suklaata

Tein retken Porvooseen.

Bosgårdissa laskettiin tänään lehmät laitumelle.






Yleisöä oli paljon ja kiinnostus oli molemminpuolista. Tarjolla oli tilakierros. Traktoriin pääsi tutustumaan. Grillikin oli kuumana. Bosgård mainostaa nykyään myös maailman parhaita hampurilaisia. Alakerran isäntä sanoo tähän: "Hah!" mutta koska hän ei ollut mukana retkellä, Bosgårdin kokin neuvominen jäi toiseen kertaan. Kaikkihan tietävät, että Suomen parhaat hampurilaiset saa meillä. Bosgårdin lihasta ne kylläkin tehdään.

Voinkin paljastaa tässä parhaiden hampurilaispihvien reseptin:

1 kg luomulaidunnaudan jauhelihaa
2 tl suolaa (mitä vain laatua, emmehän ole hifistelijöitä!)

Siinä se. Älä yritä tätä kaupan sikanaudasta.

Porvoossa on pari uutta juttua, jotka kannattaa käydä tsekkaamassa, jos luokkaretkestä on jo päässyt aikaa vierähtämään.

Ensinnäkin siellä on nyt kaksi rantaa. Ennen joen toisella puolella ei ollut muuta kuin hautausmaa. Nyt siellä on mm. Sinne, joka sijaitsee Taidetehtaalla. Entiselle joutomaalle on noussut kaikenlaisia uusia rakennelmia, puistokin.







Sille rannalle, jossa ennestäänkin oli jotain sivistystä, on ilmestynyt uusi, pieni mutta tuhoisa puoti: PetriS Chocolate Room.


Suklaat, teet ja kahvit tulevat sellaisilta tiloilta, joilla voi vierailla järkyttymättä. Uusia toinen toistaan herkullisempia makuja ilmestyy tiskiin jatkuvasti.

Ystäväni asuu suklaahuoneen välittömässä läheisyydessä. Hän oli tässä kevään mittaan karistanut yltään useita mielestään turhia kiloja, mutta nyt lienee turha jatkaa taistelua. Peli on menetetty.

En voi ottaa osaa hänen suruunsa muutoin kuin tekemällä hänelle seuraa. Sitä varten ystävät ovat.


torstai 14. toukokuuta 2015

Tapahtumat vyöryvät

Niin paljon tapahtuu pihamaalla, vaikka itse en olekaan liiemmin ahkeroinut. Joka päivä jotain katoaa ja jotain uutta ilmestyy. Kuuluuko esimerkiksi maahumalan tosiaan jo alkaa kukkia? Olen omien kylvösteni kanssa auttamattoman myöhässä, luonto rynnäköi ohi ja yli.



Nurmikko. Kukat alkavat kuihtua. Hei, eipäs lueta mitään ylimääräistä! Minä en kirjoittanut noita lainausmerkkejä! Ei tämä ole mikään "nurmikko", meillä nyt vaan nurmikko näyttää tällä hetkellä tältä.



Muistat ehkä meidän hienon kiurunkannusmattomme?  Siitä on nyt enää jäljellä muisto vain. Voinkin tässä paljastaa mattomme salaisuuden:


Annetaan siementen kypsyä ja kylväytyä itsekseen. Kukkaniittyisimmistä kohdista ajetaan meillä nurmikko vasta sitten kun ehditään. Ja se ei edelleenkään ole "nurmikko"!



Ai että kuihtuneet kukat ovat rumia vai? Rumuus on kuulepas katsojan silmässä. Tuo, mitä tuolla pihalla tapahtuu, muistuttaa meitä elämän kiertokulusta ja kaiken katoavaisuudesta. Oikein terveellistä muistella sitäkin, ja mahdollisesti joku viisas on verrannut lyhyttä elämäämme kedon ruohoon, joka tänään kasvaa ja kukoistaa ja huomenna niitetään ja syötetään kaneille, vai miten se meni. Joka tapauksessa kaikki on turhuutta.



Silloin, kun kiurunkannukset vielä kukoistivat, oli jo havaittavissa, että maasta punkee kaikkea muutakin, mitä minä ainakaan en sinne ole istuttanut. Niin kuin noita varjoliljoja esimerkiksi. Ja edelliset asukkaat eivät ilmeisesti ole raatsineet heittää mitään elollista menemään. Kun ovat pakosta joutuneet jakamaan raparperinjuurakoita eivätkä ole saaneet ylimääräisiä kenellekään annettua, ovat dumpanneet niitä sinne tänne. Tuolta niitä nousee. Olen tätä kasaa yrittänyt kaivaa ylös ja jakaa muille puutarhallisille, mutta omenapuun juuret ovat tiellä. Kaikkea ei millään saa kitkettyä. Mahtuu se tuossa olemaan, olkoon vain. Raparperista on meillä liikatarjontaa koko alkukesän, tästäkään puskasta ei ehdi satoa korjaamaan ikinä.



Raparperipuska näkyy tummana varjona omenapuun juurella. Eipä se tuolla mitään haittaakaan. Ja kiviaidalla lepää eräs, jolla kesän kiireisin aika alkaa olla takana päin.

Sammalleimutkin näköjään kukkivat näin aikaisin. Oho.


tiistai 12. toukokuuta 2015

Surullisempi äitienpäivä

Männäviikolla kävi asentaja kanilassa. Laittoi poikimispesän paikoilleen, jos sille vaikka joku keksisi jotain käyttöä.

- Joko saa tulla? Eikai oo pahasti kesken?

Poikimispesä sijoitetaan varsinaisen kaniasumuksen ulkopuolelle. Pesäelementti korvaa yhden ovista. Pesän lattia on tuntuvasti alempana kuin häkin lattia. Pesään johtaa tunneli, johon on saatu mutkakin laittamalla oviaukko sivuun. Nämä seikat lisäävät kanigallupin mukaan viihtyisyyttä. Poikimispesässä ei kanien mielestä tarvitse olla takaovea niin kuin turvapesissä. Itse asiassa poikimispesässä ei välttämättä ole lainkaan ovea: tunnollisimmat kanimammat tukkivat suuaukon aina käytyään imettämässä. Käytävän mutka estää ovimateriaaleja vyörymästä pesään ja hautaamasta poikasia alleen. Mamma ei vietä aikaa pesässä, vaan piipahtaa sinne muutamaksi minuutiksi kerran-pari päivässä.

Koska kani ei miellä pesän ulkopuolella mönkivää pikku nakkia poikaseksi ollenkaan eikä sen tule mieleen viedä sellaista takaisin pesään, on kätevää, että pesä on kuopassa, niin että harhautuneet poikaset kierivät itsestään sinne takaisin. Kaninpoikaset syntyvät sokeina ja karvattomina eivätkä selviä hengissä, jos joutuvat pois pesästä. Joskus näin tapahtuu, jos poikanen ei älyä ajoissa irrottaa nisästä, kun emo päättää lopettaa imettämisen ja loikkaa tiehensä. Siksi pesän ja tunnelin välissä on pieni kynnys, joka voi irrottaa poikasen ajoissa. Joku tuulilasinpyyhkijän kaltainen materiaali olisi varmasti mukavampi mutta ei hampaankestävä. Siksi kynnys on sikavanerista.


- Joko voi nousta katolle?

Tunnelin katolla on kiva näköalatasanne ja seinäelementissä vastaava ikkuna. Katolta ylettyy kivasti kurottelematta heinähäkkiin. Tunneli jatkuu takaseinään saakka ja jakaa häkin kahtia. Kun poikaset kömpivät pesästä, emo pääsee rauhaan niiltä tunnelin katolle ja sen toisella puolella olevaan häkin osaan, johon ei ole muuta kulkua kuin kattotasanteen kautta. Muutaman päivän ajan - sitten poikasetkin oppivat hyppäämään katolle.

- Tää on paras mesta. Mums!

Maksilla oli laskettu aika äitienpäiväperjantaina. Pesänrakennus tapahtui viime tingassa ja vähän sinnepäin, ensikertalainen kun oli asialla. Selvästi ei ollut käyty synnytysvalmennuksessa eikä luettu sisustuslehtiä.

Illalla hän touhusi pesässä jotain ruokinta-aikaan, ja karvoja oli kiskottu pehmusteeksi jo aamulla, sen huomasi kyllä häkin yleisilmeestä.  Mitään edistystä ei kuitenkaan ollut havaittavissa, vaikka kävin vielä yhden ylimääräisen kerran tarkistamassa tilannetta. Yleensä paras apu, jonka poikivalle kanille voi antaa, on jättää se rauhaan, mutta kokematon emo ei aina ymmärrä, mitä on tapahtumassa, eikä osaa toimia oikein. Kanin poikiminen ei tavallisesti kauaa kestä. Kun Maxi kuitenkin edelleen nyhersi jotain pesässä, annoin hänen olla ja menin nukkumaan.

Aamulla sitten kohtasin surullisen näyn: kuolleita, kylmiä ja jäykistyneitä poikasia oli tunnelin katolla ja vähän siellä sun täällä. Pesässä oli valtava villakeko, ei luulisi sellaista irtoavan lammasta pienemmästä eläimestä, ja keon alla jotain pientä, lämmintä, pomppivaa ja vikisevää. Saldo: kuusi kuollutta ja kaksi elävää, kaikki mustia, kauniita ja täysiaikaisia.

Haikein mielin minä keräilin pikkuraatoja. Yhtä, joka löytyi pesästä karvaläjän ulkopuolelta kylmänä mutta ei kangistuneena, lämmitin pitkän aikaa ennen kuin luovutin. Vanha kaninkasvattajan sananlasku sanoo, että yksikään poikanen ei ole kuollut ennen kuin se on lämmitetty ja silti vaan pysyy kuolleena.

Tunsin itseni Muori Säävirkuksi, kun istuin keittiössä viisi kylmää kania sanomalehdellä rivissä ja kuudes käsieni välissä lämpiämässä. Alakerran isäntä keitti minulle teetä, koska käteni olivat varatut, ja ehdotti sitten poikasen laittamista lämpimän espressokeittimen päälle pyyhkeen sisään. Hän antoi sille myös hierontaa, mutta ei se enää vironnut.

Seuraavalla kerralla Maksi on jo paremmin kartalla. Kanien suurkasvattajana tietysti tarkkailen emo-ominaisuuksia, mutta ensimmäisellä kerralla on lupa mennä vähän pieleen. Harjoitelkoon nyt näiden kahden kanssa.

Hautasin poikaset kompostoriin. Äitienpäivänä siivosin kanilassa ja vaihdoin vähän vereentyneiden olkien tilalle uudet. Tapoin sieltä myös kesän ensimmäisen hyttysen.

Kesä on nimittäin tullut, lämpötilasta viis. Perjantaina kukkui käki, ja tänään näkyi jo pääskysiä.


- Mekin on saatu jo kaikkee vihreetä. Vaikka omenapuun oksat on silti parempia.

- Omenapuun oksat on myös parempia kuin koivun oksat, vaikkei niissä oo vielä lehtiä. Mutta kyllä näitäkin syö.

- Ja jos oksat loppuu niin aina täällä asunnossakin on jotain pyöristettävää.



sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hyvä lahja

Lälläslää, minäpä sain hyvän lahjan!

Sinä sait kuitenkin jonkun Bauhaus-ruusun tai korkeintaan silitysraudan. Katso, mitä minä sain! Eikä ollut edes äitienpäivä. Lintsasin myös äitiydestä. Sain tämän ihan muuten vaan, keskellä viikkoa tässä yhtenä päivänä, kun alakerran isäntä tuli kävelyltä. Oli kerännyt ojanpohjilta kassillisen juomatölkkejä ja tullut iloiselle mielelle. Tämän se toi minulle lahjaksi:


Eikö ole hieno tuohenpala! Tällä sytyttää monta tulta! Oli kuulemma lentänyt tukkirekasta. Jotain iloa sitten vielä saatiin siitä viimeisestäkin metsästä näillä main.

Jotkut ne vaan ymmärtävät, mitä nainen haluaa ja tarvitsee.


torstai 7. toukokuuta 2015

Fasaanini jätättää


Toissa aamuna Paksu aloitti kiekumisen klo 03.57, eilen klo 04.28 ja tänään vasta klo 05.34! Tämä on varma tieto; pruukaan olla hereillä tuollaisiin aikoihin. Se johtuu siitä, että olen huono nukkumaan, vaikka monissa muissa asioissa varsin taitava.

Herätyskellon jätättäminen taas luultavasti johtuu sateisesta säästä. Talvella, jos on erityisen kylmä tai sataa kovasti lunta, fasaanit eivät välttämättä tule alas orreltaan koko päivänä. Ne vain nypöttävät tuijan suojissa. Yön harmaantuessa hitaasti päiväksi ne kurkistavat oksien lomasta maailmaa, napsauttavat pari kertaa nokkaansa ja vaihtavat pään toisen siiven alle.

Joskus tekisi mieli itsekin toimia näin.



- Suinkaan en ole paksu! Nytkin olen piilossa tämän tolpan takana enkä näe sinua ollenkaan, niin ettäs tiedät!


tiistai 5. toukokuuta 2015

Villit valkosipulit

On sekin niin mahdoton rikkaruoho, ettei näytä eroon pääsevän. Tuolla kasvimaalla kun kitkeskelin, tuli aina välillä vastaan sellainen itusipulista lähtenyt valkosipulin huituva. Suuhuni pistelin ne. Olivat kitkeriä ja maukkaita.



Tässä kohdassa oli ennen Chef's Herb Garden. Ei ole enää, koskapa naapuripeltoa myrkytetään epäsopivina aikoina. Siksi nostelin tästä syksyllä mm. kaikki maahan aikanaan unohtuneet valkosipulit. Ne olivat pieniä ja kasvoivat tiheässä. Niitä tuli hirmuinen kimppu. Mutta mistä nämä ilmestyivät? Varmasti en jättänyt yhtään kynttä...



Katso vaikka! Tässä ne ylösnostetut, jotka sitten unohdin grillin nurkalle talveksi. Ilman mitään suojaa jäätyivät tuossa, ja nyt ne pukkaavat vartta vaikka eivät edes ole mullassa. Kai ne voisi vielä pistellä johonkin kukkaruukkuun ikkunalaudalle, jos ei jaksa joskus kävellä tuonne entiselle yrttimaalle leikkelemään valkosipuliruohoa salaattiin, soppaan ja leivän päälle.



Ehkä minulta on pudonnut muutama kynsi matkallekin, kun valkosipulia näyttää kasvavan pitkin pihaa.



Viime vuoden viljelykset ovat kaikki tässä säkissä: vähiin käy ennen kuin loppuu.



Keväisessä kynsilaukannuusassa olen joutunut turvautumaan marketin antimiin. Tuntui oudolta ostaa valkosipulia! Tuollaisia pieniä ja surkeita en itse kehtaisi antaa edes lahjaksi! Ja nämä olivat niin kalliitakin vielä!



Heinäkuun loppupuolella päästään taas nauttimaan oman maan sadosta, siihen asti on jotenkuten sinniteltävä. Tässä tuleva valkosipulisukupolvi kasvamassa rauhassa ja järjestyksessä.

Mutta oli sellainenkin aika, eikä siitä ole kovin kauankaan, kun Suomessa sai valkosipulia ainoastaan apteekista. Nyt on sentään paremmin sekin asia.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...