Ampiaisdilemma

Tänä vuonna ampiaiset ovat onnistuneet talvehtimaan hyvin. Nyt en tiedä, kuinka suhtautua niihin.

ampiainen karviaisessa

Tähän aikaan vuodesta ampiaiset ovat ystäviäni. Ne pölyttävät puutarhassa marjoja ja hedelmiä. Toukilleen ne kantavat muiden hyönteisten toukkia ravinnoksi ja suojelevat siten satoani. Vasta heinäkuun lopulla niitä alkaa normaalisti olla liikaa. Joka pesässä saattaa olla tuhansia yksilöitä. Jostain syystä niille ei enää mesi riitä, vaan ne tunkevat ihmisten mehulaseihin ja lautasille. Viimeistään tässä vaiheessa grillivieraat hermostuvat, ja hävitämme isoimmat ampiaispesät. Alakerran naapuri (sankarini!) sonnustautuu suoja-asuun ja kaappaa illan hämärissä, ampiaisten mentyä nukkumaan, koko pesän isoon paperikassiin ja saman tien grillissä palavaan kunnon roihuun.

Viime loppukesästä on selvästi jäänyt muutamakin iso pesä meiltä huomaamatta. Vain kuningattaret talvehtivat, mutta niitä on ilmeisesti ehditty tehtailla, ja ampiaisia on jo nyt varsin runsaasti. Sadon kannaltahan se olisi vain hyvä, ja minun puolestani saisi marjapensaissa olla pataljoonittain pölyttäjiä, mutta kun ne penteleet pyörivät grillillä jo toukokuussa. Syy tähän on ilmeinen.

Ampiaiset nakertavat puuta ja mässyttävät sen paperiksi, josta rakentavat pesäänsä lisää kerroksia.

Grillimme ympärillä on haapapuusta nikkaroitu ristikko, jossa toisella puolella kiipeilee humala, toisella viiniköynnös. Haapahan harmaantuu kauniisti...

No ei harmaannu! Ampiaiset syövät sen raidalliseksi. Kun istumme pöydässä, niitä surraa jatkuvasti korvien ympärillä etsimässä viimeisiä harmaita pintoja ristikosta, johon nojaamme väsyneet selkämme. Rouskutus vain käy, kun ne rohmuavat selluloosaa. Kaikki ihmiset eivät jostain syystä osaa rentoutua tässä äänimaisemassa. Täytynee siis yrittää ampiaisten harvennusta poikkeuksellisesti jo näin alkukesästä. Tavallaan sääli, mutta ei ihmisiä voi tuossa ampiaisparvessakaan istuttaa. Toisaalta, enkö itse juuri ole suureen ääneen pahkunut pölyttäjien suojelemisesta. Tämä on kyllä nyt hieman noloa.

Yritin tänään vaivihkaa tarkkailla ampiaisten lentosuuntia. Niitä tuntui tulevan kaikista ilmansuunnista, ja kaikkialle ne myös hajaantuivat aikansa puuta järsittyään. Tavallisella paikalla hillokellarin rapussa ei ollut pesää. Seuraavaksi epäilen talon yläpohjaa, minusta yksi ampiainen selvästi vilkaisi sinnepäin lähtiessään lentämään. Mahdollisia pesäpaikkoja on kuitenkin monia, ja useat niistä ovat sellaisia, joihin ei ihminen helposti pysty tunkeutumaan. Sikäli voitte, rakkaat lukijat, olla huoleti: emme pysty hävittämään ampiaisiamme sukupuuttoon.

Yksi näppärä ratkaisuhan olisi korvata tuo haapainen ristikko jollakin vähemmän ampiaisia houkuttelevalla materiaalilla, vaikkapa nerokkaasti ristityllä non-woodilla. Se pysyy siistinä! Ja ampiaiset pysyvät siellä, missä niitä tarvitaan, ehkä jopa elokuulle saakka. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että ehkä ei. Voi voi, tähän ei taida nyt olla helppoa ja oikeaa ratkaisua ollenkaan.

Täydellinen käsikirja perheenemännille

Ruotsalaisen Mathilda Langletin kirjoittama Täydellinen käsikirja perhetalouden kaikilla aloilla perheenemännille kaupungissa ja maalla julkaistiin suomeksi käännettynä 1885. Omistan siitä vuonna 2000 tehdyn näköispainoksen. Välttämätön perusteos.

Tant Mathilda ei kirjoittanut mitään pula-ajan opasta. Kirjassa annetaan neuvoja palkollisten kohteluun, serviettien taitteluun ja hienojenkin liköörien ja ruokien valmistukseen. Ainekset eivät kaikki ole kotipuutarhasta.

Punaviini-kastia.

Puoli litrallista punaista viiniä keitetään kanelisipaleen, 6-8 ryytineilikan ja 90 sokerigrammin kera sekä suurustetaan pyyhkäistyllä ruokalusikallisella vähässä vedessä liuoitettuja perunajauhoja. Nautitaan mielin määrin kylmiltään tahi lämpöisenä riisiputinkein y.m. kera.

Kirjassa käsitellään yllättävänkin moderneja teemoja. Puhutaan paitsi perheenemännän velvollisuuksista aviomiestänsä, lapsiansa ja palkollisia kohtaan, myös hänen velvollisuuksistaan itseänsä kohtaan. Puhutaan eläinrääkkäyksen vastustamisesta ja vuoroviljelystä.

Tant Mathildalla on raikkaat ja selkeät mielipiteet monesta asiasta, ja hän tuo ne kiertelemättä julki. Hän kannattaa kohtuutta ja tervettä järkeä. Esimerkiksi ei pidä yrittää tarjota rikkaille vierailleen yhtä hienoja illallisia kuin heidän luonaan on nauttinut, vaan on parasta tyytyä vain muutamaan talon varojen ulottuvissa olevaan ruokalajiin, mutta ne pitää valmistaa niin hyvin kuin pystyy. Pitäähän myös vieraille antaa ilo siitä, että heidän kutsuillaan on ollut prameampaa. Koska maalla usein voi toimittaa ison pyykkäyksen vain kahdesti vuodessa, Tant Mathilda suosittelee palkkaamaan noiksi päiviksi apuväkeä, jottei koko talon järjestys kärsi eikä monella askareella rasitetun perheenemännän tarvitse olla pahalla päällä. "Aivan varmaan tuhlataan usein enemmän rahoja vähemmästä hyödystä." Muuten toki kirjassa korostetaan kautta linjan säästäväisyyden ja ahkeruuden hyveitä.

Kerrottuaan ensin yksityiskohtaisesti suovan keittämisestä kirjailijatar lisää loppukaneetiksi:

Suovan keittäminen on sangen vaivaloista, eikä sen tekemiseen olekaan aihetta, jos ei ole säilössä ihroja, joita ei voi käyttää muuhunkaan.

Mathilda-tädille ei mikään ole vierasta. Saippuankeitto-ohjeen päätteeksi hän huomauttaa:

Jos, kuten joskus tapahtuu, sika kuolee sikotautiin, voi sen oivallisesti käyttää saippuaksi, harjakset ovat kaltattavat pois mutta muutoin voi sen käyttää luineen ja nahkoineen - se kiehuu rikki lipeässä. Isosta siasta ovat kuitenkin jyreämmät luut hakattavat pois. Sellaisesta itsekuolleesta, 80 kilogrammia painavasta siasta sanotaan saatavan jopa 100:kin kilogrammia saippuata.

Mathilda-tädin tiedot ovat ehtymättömät niin leipomisen, lapsenpäästön, työjärjestyksen suunnittelun, teurastamisen, lasten kasvatuksen, juomanpanon, ensiavun kuin seuraelämänkin suhteen. Miten yleensä on mahdollista järjestää taloutensa ilman tätä opusta?

pätkä toisen osan sisällysluetteloa

Voisinhan kopioida tähän molemmat verrattomat kirjat kokonaisuudessaan, 1385 sivua, mutta riittäköön loppuun pieni sananen emännän velvollisuudesta olla suotta panematta alttiiksi terveyttänsä:

Terveyden hoitamiseen kuuluu sekin, että vältetään tarpeetonta yövalvomista, ylellistä seurustelemista ja muuta sellaista, vaan sen sijaan noustaan varahin aamulla makuulta, syödään kohtuullisesti illalla ja jaetaan aika niin, että vaihtelevien askareiden ohessa voidaan hankkia itsellensä tarpeellista lepoa.

Aherrusta arktisen muuton alla

Nyt taitavat olla kaikki linnut saapuneet, jotka yleensä aikovat tähän pihaan asettua.

Tämä nokkava otus on punavarpunen.

Tuolta pitäisi löytyä kirjosiepponaaras.

Muutto jatkuu silti kaiken aikaa päidemme päällä. Emme ihan Porkkalanniemellä asu, mutta joku arktisen muuton reuna näyttää pyyhkivän tästäkin yli. Viikonlopun aikana on yläilmoista kuulunut paapatusta, kun kiireellä mennään isossa letkassa kohti pohjoisia pesimäalueita. Tänne ei joudeta laskeutumaan, pesintäkausi odottaa.

Samaan aikaan täällä maan päällä on jo monilla poikaset pesässä ja vilkas ruuanhaku käynnissä.

Räkättirastailla on kiire.

Itsekin olemme jonkin verran ahkeroineet. Parina edellisenä kesänä jäi puutarhanhoito rintasyövän takia vähemmälle, ja avusta huolimatta pusikot ovat ryöstäytyneet valloilleen. Niitä raivatessa menee vielä toinenkin tovi.

Pikku serbiankuusi kaivettiin pusikon syleilystä viime hetkellä.

Uusi urani perunanviljelijänä näyttää alkavan hienosti. Katsokaa! Hän on noussut maasta ihan itse! Ja hän on noin karvainen, tiesittekös sitä!

------------------------------------------------------------

Marja, olet sydämellisesti tervetullut seuraamaan söpön perunani vaiheita ja muita keskeneräisiä tarinoita!

Suomalainen optimismi

Aluksi haluan esitellä kuvan pihanurmestamme ja läheisestä laitumesta. Arvatkaa kumpi on kumpi.

Voikukka on minusta viehättävä tähän aikaan vuodesta ja lisäksi tarpeen tullen terveellinen, vaikka en normaalisti sitä itse paljon ravinnoksi käytäkään, vaan kierrätän sen lautaselle kanien kautta. Siis kotipihan voikukat. Toisessa kuvassa olevat voikukat osallistuvat kyllä myös ihmisten ravintoketjuun.

Mutta sitten siitä optimismista.

Paikallislehdessä oli hyvä uutinen. Ainakin oletan, että se oli hyvä. Siinä vihjattiin valoisien tulevaisuudennäkymien mahdollisuuteen, joskin hieman kaartaen.

Mansikan osalta merkkejä suurista talvituhoista ei ole nähtävissä. Ensiksi kannattaa kiinnittää huomio siihen, että tämä nyt siis todellakin koskee vain mansikkaa. Muu sato luultavasti tuhoutuu jälleen täydellisesti. Mutta nimenomaan mansikan osalta ei ole merkkejä suurista tuhoista. Tuhoista kyllä, mutta ei niin suurista. Vain keskikokoisista tuhoista todennäköisesti. Tai mahdollisesti kaikki mansikatkin ovat tuhoutuneet, merkkejä asiasta vain ei vielä ole. Siis saattaa niitä merkkejä ollakin, mutta emme vain ole huomanneet niitä, koska ne eivät nyt juuri ole kovin helposti nähtävissä.

Tämän luettuani puhkesin riemuhuutoihin, esitin pienen tanssin, halasin alakerran isäntää ja korkkasin kuohuviinipullon.

----------------------------------------------------------

Tervetuloa keskeneräisen blogin lukijoiksi, Harry Kalenius ja rantakasvi!

Huussin nurkalla tuoksuu

Tuomi on kukassa. Asuntoyhtiömme huussi sijaitsee tuomen katveessa, ja voi että siellä on miellyttävää istuskella. Tuomi peittää myös näkymän saunan terassilta parin pellon takaiseen taloon ja päinvastoin.

Jo kukkii latva tuomen...

Muuallakin kukkii. Alkoi ihan huomaamatta.

luumu

saskatoon on kai marjatuomipihlaja

ahomansikka

Mutta hieman harmittaa tämän blogin puutteellisuus. Saanhan minä kuvat teille näkymään, mutta entäs maut ja tuoksut? Ja äänet!

Postaisin teille sen huminan ja surinan ja pörinän joka kuuluu, kun seisoo kukkivan vaahteran alla.

Sepelkyyhky on jo viikkojen rakkauslauluista käheä. Punavarpunen vislailee hävyttömästi. Kirskulinnut kirskuvat, satakieli naksuttaa, käki kukkuu, mustarastas lurittelee, räkätit kitisevät, peipponen visertää, ruisrääkkä narisee kuin vedettävä vieterilelu ja sata muuta metelöijää odottaa vielä tunnistamista.

Aurinko paistaa lempeän viistosti nurmikonleikkaajaan. Ei viluta yhtään.

Hurmoksellinen ravintolailta

Kävimme perjantaina testaamassa porvoolaisen SicaPelle-ravintolan. Pakko myöntää, että testaaminen on lykkääntynyt ravintolan kummallisen nimen takia. Varsinkin sen ceen. Ja sen Peen! Tiedostamme kyllä, että nimi on kunnianosoitus porvoolaiselle Ville Vallgrenille, Pariisin Villelle, ja etenkin hänen lemmikkiporsaalleen Sikapellelle. Mutta silti.

Onneksi kävimme!

Kaikki tämän jutun kuvat: alakerran isäntä

Jo kokin tervehdys sai silmät nurin yhdeltä jos toiseltakin. Se oli herkullinen teelusikallinen tartar-pihviä, mutta kovin erilaista kuin minun oikeaoppinen raakapihvini. Koska oikeasti pidän lihasta, yleensä vain ärsyynnyn, kun tartariin sotketaan kaikkea turhaa makua peittämään. Nyt ärsyynnyin vain siitä, että en kyennyt erittelemään makuaistimusta. MITÄ siinä oli? Joka tapauksessa kerrassaan riemastuttava alkajainen.

Ellei muistini petä, tarjoilija kertoili, että kaikki ruuat tehdään käsin alusta alkaen ja niin edespäin. Naudanlihan alkuperää kysyttäessä hän mainitsi pientilan nimen, jota kukaan meistä ei ollut ikinä kuullut. Ilmeisesti vähittäismyyntiin yksityisasiakkaille ei liikene sieltä lihaa lainkaan. Luomustatusta heillä ei ole, mutta olot ovat luomutuotantoa vastaavat. Tarjoilija vannoi täyttä luottamusta tilan eläintenhoitomenetelmiin. Kelpasi meille. Myös viinien selostuksessa kuului usein sana luomu, jopa biodynaaminen.

Koska olin autolla liikkeellä, tyydyin yhteen valkoviinilasilliseen koko aterialla. Muut sen sijaan ottivat suositellun viinipaketin ja lisäksi alkuun cavaa. Pakettiin kuului oma huolellisesti valittu viini joka ruokalajille, joukossa pari niin kallista, ettei niitä ikinä tulisi erikseen listalta valittua. Nyt ravintoloitsija oli saanut ne kätkettyä kohtuuhintaiseen pakettiin omaa katettaan pienentämällä ja tarjosi näin asiakkaille hienon elämyksen.

Tarjoilijan viinintuntemus vaikutti rajattomalta. Jokaisen viinin kohdalla hän kertoi paitsi rypäleen ja mitä makuja siinä voi aistia, myös millaiselta tilalta se tulee. Hän kertoi maaperästä, laakson sijainnista, ilmastosta ja siellä puhaltavista tuulista. Hän kertoi, miksi viininviljelijä päätti muuttaa juuri kyseiseen paikkaan tai vaihtaa lajiketta. Hän kertoi perheestä, joka viinin valmistaa, ja valmistusprosessista. Miksi tämä viini päätettiin ottaa ravintolan valikoimiin. Kuinka erilainen sen tuoksu on makuun verrattuna. Kuinka sen maku muuttuu, kun sen kanssa syö tällaista tai tuollaista. Hän tarinoi sujuvasti myös englanniksi naapuripöydässä. Ja ne viinit todella sopivat omiin ruokalajeihinsa ja kruunasivat kokonaisuuden.

Alkupalana oli lohi-jokiraputortellini. Itsessään melko tavanomainen, mutta se liemi! Muistelen, että liemessä oli tomaattia ja sitruunaruohoa, ja se oli hyvä. Todella hyvä.

Toinen ruokalaji: sokerisuolattua siikaa, sitrussalaattia ja marinoituja kasviksia. Mukana oli perinteistä isoäidin kurkkua, mutta myös fenkolia ja parsaa. Oikein maukas, tavanomaista parempi. Tuo tirpsahdus lautasen reunalla on katajasuolaa ja vihreät kökkäreet ilmeisesti rakuuna-aiolia.

Vaihtoehtoja ei juurikaan ollut. Ensimmäiset ruokalajit olivat nämä, ota tai jätä. Pääruuassa oli liha- ja kalavaihtoehto. Muuten oli sen verran valinnan varaa, että sai päättää ottaako neljä vai viisi ruokalajia. Se valinnainen ruokalaji tuli pöytään kolmantena, ja kiitimme onnentähtiämme, että tulimme halunneeksi senkin. Se oli parasta koko ateriassa.

Niin hyvää nokkosrisottoa en ole syönyt koskaan. Enkä mitään muutakaan risottoa. Se oli taivaallista. Ilmeisesti risotot ovat SicaPellen erikoisuus, ja sen kyllä uskoo tätä maistettuaan. Keskellä näkyvä punainen läjä oli tomaatti-valkosipuli-vinaigrette-joku, joka uskomatonta kyllä onnistui entisestäänkin huipentamaan makuelämystä. Yleensäkin tarjoilijan suusta tuli niin paljon ranskaa, ettei junttikorvani kaikkia nimiä muistakaan, mutta lisäksi muistia haittaa se, että ensimmäisen haarukallisen jälkeen olimme kaikki mielenhäiriössä ja kykenimme vain vaimeasti huudahtelemaan: Ooh! Aah!

Ennen neljättä ruokalajia, pääruokaa, saimme hetken toipumisaikaa ja suun raikastukseksi tyrni-gini-jotain, suomeksi jäädykettä. Tarjoilija kuuli tyrnimehukeskustelumme ja kertoi meille hyvän tyrnidrinkkireseptin:


4 cl pehmeää giniä
2 cl tyrnimehua
spritea

Sitten pääruokaan.

Valittavana oli taimen tai entrecote kevätkasvisten kera. Taimenen kaverina porkkanapyre, etrecoten päällä kuivattu tomaatti. Seurueemme pihvinsyöjä valitti, että parsat bearnaise-kastikkeen kera loppuivat hänen lautaseltaan ennen kuin entrecote; olivat ilmeisesti herkullisia. Muuten arvelen, että pääruuat olivat korkealuokkaiset, mutta eivät mitenkään päätään pidemmät muita vastaavia.

Jälkiruokana oli tuhatlehti (paitsi ranskaksi), raparperia ja jugurttijäätelöä. Eipä siinä mitään, hyvää kaikki. Vaan se jälkiruokaviini! Tarjoilija erittäin ystävällisesti kaatoi kuskillekin ihan pienen maistiaisen Alois Kracherin Eiswein Cuvéeta Riedelin tulppaanilasiin, mistä olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Jostain syystä pelkkä sen tuoksun hengittäminen sai pyyhkimään kyyneliä. Ja viinin tuoksu yhdistettynä tuhatlehden tuoksuun...! Eikä nyt ole edes vielä maistettu.

Tähän asti olen ollut sitä mieltä, ettei minuun kannata tuhlata kalliita viinejä, kun en kuitenkaan niitä erota laatikkoviineistä. Ei minulla niin hienostunut makuaisti ole. Ehkä tämä kuvitelma johtuukin vain siitä, etten ole koskaan saanut niitä todella hyviä viinejä.

Nyt tavallaan ymmärrän, miksi ravintolan kannattaa myydä kalleuksia vaikka vähän halvemmallakin, että saa taviksen maistamaan. Toipunenko tästä koskaan, ja joudunko nyt vararikkoon kun joudun tempaistuksi gourmet-viinien maailmaan. Sen aika näyttää.


----------------------------------------------------

Toivottakaa kaikki tervetulleeksi Minna, uusi jäsen joukossamme!

Lakiesityksiä

EU:n komissio on huolestunut villistä siemen- ja taimikaupasta. Esimerkiksi meillä Suomessahan myydään ihan maatiaislajikkeidenkin siemeniä, ja käytännössä kuka tahansa voi kerätä ja levittää niitä. Tästä on tehtävä loppu! Siementen on oltava sertifioituja, tarkastettuja ja rekisteröityjä. Samat lait, jotka koskevat ammattimaisia siemenkauppiaita, on saatava velvoittamaan myös 4H-kerhoja ja kylämarkkinoita. Nykytilan vallitessa ei taimivaihtopäiviltä ostettujen kasvien alkuperää pystytä rekisteritodistusten perusteella jäljittämään, mikä on skandaali. Erityisen huolestunut asiasta on ollut eräs nimeltä mainitsematon kansainvälinen alan toimija, jonka hallussa on nyt vasta noin 60 % maailman siemenkaupasta. EU:n komissiota on kyllä autettu muodostamaan asiassa oikea mielipide.

Koko Eurooppaa koskeva tiukka lakipaketti on odotettavissa, nyt ollaan vielä esitysvaiheessa. Pysykää kuulolla.

Papuja ilman sertifikaattia. Ei näin! Alla Hesari

Kotitarvekanalan pitäjiä ja muita vuohellisia saattaa kiinnostaa myös ikioman maa- ja metsätalousministeriömme lakiesitys, josta uutisoi Keskisuomalainen. Eläintenpitoon pitäisi jatkossa vaatia lupa, ja luvan saamiseen pitäisi olla alan koulutus. Onhan se hyvä, etteivät kaikki pösilöt ja asioita ymmärtämättömät hanki rääkättäväkseen elukoita, jotka sitten pilaavat vääränlaisella kasvatuksella ja huonoilla olosuhteilla.

Samanlainen lupamenettely tarvittaisiin myös lastenpitoon!

--------------------------------------------------------

Tervetuloa lukijaksi, Sirkku! Kiva kun löysit tänne!

Väsynyt mutta onnellinen

Muutaman tunnin unen jälkeen heräsin läpitunkevaan piippaukseen. Kovempaan kuin herätyskello. Mutta ei se palohälytinkään ollut. Ääni tuli ikkunan takaa.

Tiit-tiit-tiit!

TIIT-TIIT-TIIT!

Joko heräsit?

Ei kai siinä muuta voinut, kun oli niin upea aamu. Tosin aika varhainen. Otin kuvia joka suuntaan. Kuvissa näkyy lähinnä vaaleanvihreää. Kuvasin myös kompostikasaa ja fasaanikukko Kevätmieltä aamukävelyllä. Säästän teidät nyt niiltä.

Kevätmieli kävelee muuten nykyään yksin, kaikki rouvat ovat salaperäisesti hävinneet pusikoihin.

Työtöistä palattuani hän piti minulle seuraa, kun hakkasin halkoja. Hän jutteli syödessään lepertelevällä äänellä: Ku kuu, kuu, kuu. Päättelen tästä, että kuikerrus ei ehkä ole kommunikointia ollenkaan, vaan liittyy lähinnä tiettyyn mielialaan tai toimintaan. Vaihtoehtoisesti hän kertoili puskissa hautoville emännille, että täällä olisi muuten makoisia kotiloita nyt. Tai sitten hän kohdisti sanansa minulle, mitä epäilen. Minä puolestani kyllä puhelin juuri hänelle. Välillä hän rääkäisi komeasti. Ei hän viittä metriä lähemmäs uskaltanut tulla, siinä kohdassa pysähtyi ja empi ja kiersi sitten minut ja kirveeni kauempaa.

Nurmikko on päässyt kasvaa hujahtamaan.

Meillä ei olekaan mitään monokulttuurimattoa, jonka kaupan poika viime viikolla tuohon rullasi. Osoittakaa mikä neliömetri tahansa, niin siinä on yli kymmenen kasvilajia, joita en pysty nimeämään. Arvelen, että nuo korkeimmat tupsut ovat linnuilta ja kaneilta roiskunutta ja omin päin itänyttä kauraa.

Alakerran isäntä päätti aloittaa nurmikonleikkuun. Taisin joskus kertoa, että puutarhanhoito on asuntoyhtiössämme minun vastuullani. Ehkä en muistanut mainita, että kaikki työt, joissa tarvitaan koneita, kuuluvat silti luonnollisesti talonmiehen tehtäviin. Poikkeuksena oksasilppuri, mistähän sekin johtuu? Tietysti isännälle kuuluvat lisäksi työt, joissa tarvitaan raakaa voimaa. Hän on myös erittäin taitava kitkemään pitkäjuurisia kasveja niin, että juuri tulee suht ehjänä ylös. Ehkä se johtuu sormien puristusvoimasta. Sääli olisi heittää moisia lahjoja hukkaan, eikö? Miksi minä tönkerö siis kitkisin ohdakkeita, kun hän on kuitenkin siinä niin paljon parempi.

Valkosipuli oli noussut mukavasti. Kun kerran oli ruohosilppua, laitoin sitä kasvimaan katteeksi. Kateviljely on ihanaa! Ei tarvitse lannoittaa, kastella eikä kitkeä. (Ai miten niin silti tarvitsee? Ei kai, en ole kuullutkaan. Ei meillä.)

Joitain rikkaruohoja näytti myös ilmaantuneen, mutta annoin niiden jäädä. Enimmäkseen ne taitavat olla omatoimisia kehäkukkia. Jos nousevat katteen alta, saavat nousta.

jälkeen

ennen

Sillaikaa kun katoin valkosipulipenkkiä, alakerran isäntä nikkaroi kasaan vielä yhden kasvulaatikon. (Sirkkeli ja ruuvinväännin ovat koneita...) Ehdin raivata omenapuunoksakasan nurmikolta, ennen kuin hän pääsi siihen asti ruohonleikkurilla. Lajittelin oksat haketettaviin, poltettaviin ja mahdollisesti tukikeppeinä käytettäviin. Pätkin ja halkaisin poltettavat. Ja hei, ripustin pyykit ulos narulle. Eikö kuulosta ahkeralta! Kuitenkin kaikki alkoi siitä, että lyhyeksi jääneen yön ja rasittavan työpäivän jälkeen olin kamalan väsynyt, en jaksanut tehdä mitään kunnollista ja päätin siksi hakata hieman halkoja. Sitten se vain jotenkin riistäytyi käsistä.

Tällaista on kesällä!

Pottuilua

Nyt en ole ihan varma, haluanko kertoa mitä tuli tehtyä. Ehkä se meni ihan väärin eikä siitä tulekaan mitään, ja sitten te kaikki pidätte minua tyhmänä toistaitoisena, jonka epävihreä peukalo on keskellä kämmentä. En katsonut kirjasta enkä edes netistä, kuinka tämä kuuluu tehdä. Ehkä ei pitäisi kertoa keskeneräisistä projekteista. Sitten vasta, jos se onnistuukin, paljastaa kaikki alusta asti.

Vaikka mistäs tässä blogissa sitten on kysymys.

Kävi vaan niin, että eilen havaitsin jääkaapissa olleiden kuuden perunan itäneen ja rutistuneen niin, ettei niitä tehnyt enää mieli syödä. Ja sitten oli kasvimaalla yksi tyhjä laatikko jotenkin tyrkyllä. Yhdistin siis nämä elementit. Eikä niissä potuissa varmaan ollut tarpeeksi pitkät idutkaan, ja olisi pitänyt tehdä jotain taikatemppuja, idättää kaksi viikkoa huoneenlämmössä ja kastella vuoropäivinä 24,5-asteisella vedellä tai jotain. En ole ikinä viljellyt perunaa, eihän minulla ole sen kokoisia kasvimaita, hyvä jos vähän jotain yrttejä ja sensellaista mahtuu noihin laatikoihin. No nyt potaatit ovat maassa, ja tulee sitten jotain jos tulee.

Potuilla on kevätsuunnitelmia.

Kyseiseen laatikkoon tosin piti hienon suunnitelmani mukaan tulla kaaleja ja papuja. Mutta niitä ei nyt vielä ollut käsillä, kun taas potut olivat. Aina ne pavut johonkin mahtuvat, jos edes itävätkään. Suunnitelma on muutenkin vähän auki, sanoisinko jopa että se on vielä kesken.

Yhdelle työkaverille kerroin istuttaneeni perunaa. "Kylmään maahan laitoit", sanoi.

Varmaan sitten olin liian ajoissa. Mutta olihan jääkaapissakin aika kylmä, ja potuilla näytti olevan silti ihan selvä toimintasuunnitelma jo siellä asuessaan. Ja sitäpaitsi vaahtera kukkii! Onhan silloin jo aika, melkein ainakin.

todiste perunanistutuksen oikea-aikaisuuden puolesta

Jos nyt kävisi niin ihmeellisesti, että keskikesällä syötäisiin uusia perunoita omasta maasta, ja ne sattuisivat maistumaan hyvältä, potunviljely voi tulla vaikka tavaksi. Nuo pussinpohjaperunat ovat Melody-lajiketta kaupan luomuhyllystä, mutta jatkossa kiinnostaisi kokeilla joitain maatiaislajikkeita. Minulla on jo uusi, kunnollisemman kokoinen kasvimaa tekeytymässä tuolla vähän taaempana. Tänä vuonna siihen kasataan puutarhakompostia, mutta muutaman vuoden päästä alueen saattaisi jo ehkä ottaa viljelykseen. Sitten voisi kasvattaa isompia määriä perunaa, sipulia ja vaikka hernettä kuin mihin nyt on mahdollisuus. Ellei siihen sitten tule sinimailasta ja timoteitä kaninruuaksi. Aika näyttää. Ehkä pitäisi ensin ottaa vähän selvää tästä maanviljelyksestä, että kuinka se oikein tapahtuu.

Chimichurri

Ehkä on häväistystä sanoa tätä chimichurriksi. Tai edes pestoksi. Sama idea kuitenkin. Otetaan jotain vihreää ja hyvää öljyä, hienonnetaan. Syödään.

Tässä eilisessä versiossa oli muistaakseni vuohenputkea, voikukkaa, ruohosipulia, nuoria valkosipulin varsia, basilikaa, rosmariinia, timjamia, lipstikkaa, saksankirveliä, vuorisuolaa, oliivi-, saksanpähkinä- ja rypsiöljyä sekä valkoviinietikkaa.

Oikeassa chimichurrissa kyllä kuuluisi olla persiljaa ja korianteria, mielellään chiliäkin.

Pestossa taas basilikaa, pinjansiemeniä ja parmesaania.

Mutta ihan sama: vihreää öljyistä sössöä, hyvää.

Itse asiassa salaatissa oli aika paljon samoja ainesosia. Vuohenputkea oli runsaasti. Kyllä meillä on hyvä piha! Valtavasti upeita ravintokasveja vuohenputkea, voikukkaa ja nokkosta.

chimichurri ja paistettu ahven

Argentiinalaiset syövät chimichurria grillatun naudanpihvin kanssa. Pihvi ei sitten tarvitsekaan muita mausteita kuin suolaa.

Meillä grillattiin täytettyjä herkkusieniä luomupekonikääreessä. Joskus ajattelen, että tuonne omenakellariin voisi perustaa sienimön...

Mutta nyt ei jouda koneella istumaan. Kylvöhommiin!

Pääskysestä ei päivääkään

Kesä on virallisesti alkanut tänään. Eihän yksi pääsky kesää tee, mutta näitä olikin viisi.

Alakerran isäntä oli aamulla lehdenhakumatkalla kuullut käen kukkuvan. Kukunnasta ei ole kuvaa, eikä myöskään kalasääksestä, jonka näimme iltakävelyllä. Leuhkinpa tässä vaan muuten.

Kävelyllä tuli mieleen, että jos eläisimme omavaraisesti, emme nyt kävelisi joutilaina pitkin maanteitä ja valokuvaisi pörkkejä pajunkukissa. Kaikilla pelloilla jyrisivät traktorit, kaikki koneet olivat käytössä, uudet ja vanhat. Siellä mekin olisimme toukotöissä emmekä tässä linnunlaulua kuuntelemassa. Mutta vaikka emme osallistu tähän yleiseen aherrukseen, on tänäänkin leipää syöty. Joku toinen on sen rukiin kylvänyt ja korjannut ja leivänkin leiponut (Gårdsbageri Veit tilaleipomo, Veitiltä itseltään ostin, sairaan hyvää luomuhapanleipää). Kiitos ruuan kasvattajille! Nyt on heillä kiireet ajat.

Kuvan pelto ei liity tekstissä mainittuun leipään, tietääkseni.

-----------------------------------------------------------

Tervetuloa lukijoiksi, Kaikkiainakesken ja Saara!

Kevään riemuja

Lehtokotilotkin ovat jo hereillä. Nostin aamulla kaatuneen kastelukannun, ja sen alapinnalla oli kotiloiden suviseurat.

On ollut niin kosteaa ja lämmintä, että kevät etenee laukaten. Tänään puhkesi koivuun lehti!

Kaksi päivää sitten koivun silmut olivat vain vähän pullistuneet (pulukuva). Ja tänään sitten tämä! En pysy vauhdissa mukana!

Myös tyrni on havahtunut kevääseen. Vasemmalla tyttö, oikealla poikatyrni.

Mutta tuomi, se jo tahtoo kukkia!

Ulkona on niin hyvä hengittää, ja mieli iloitsee.

Laitanpa tähän kaikki ne huutomerkit, joita äsken pidättäydyin kirjoittamasta. !!!!!!!!!!!!  !

-------------------------------------------------------

Kaisu, tervetuloa seuraamaan tätä keskeneräistä meininkiä! Kävin jo kurkkaamassa sinunkin blogiasi ja kadehduin kovasti heti ensikurkkauksella. Torppa näyttää ihanalta.