Näin haluaisin asua vanhana

Voi olla, että tällaisessa suuritöisessä rintamamiestalossa eläminen ei vanhemmiten enää onnistu. Ettei jaksa huolehtia isosta pihasta tämänkään vertaa, ei jaksa kasvattaa itselleen syötävää, remontoida eikä pitää edes alkeellista siisteyttä yllä. Välillä haaveilen osuustoiminnallisen vanhainkodin rakennuttamisesta, sellaisen jonka me vanhukset omistaisimme kimpassa ja tarjoaisimme työsuhdeasunnon myös talonmiehelle ja terveydenhoitajalle. Kukaan ei määräisi meitä iltaviideltä nukkumaan ja aamuviideltä ylös vain koska se sopii hänen työvuoroihinsa! Päättäisimme itse mitä ja koska syömme, olisimme omia pomojamme. Hoivapalvelut saisimme tietysti maakunnalta, ja siellä päässä oltaisiin hyvin iloisia, kun meitä olisi monta hoidettavaa saman katon alla. Kätevää työmatkojen kannalta! Toki meillä olisi omat pikku asunnot, mutta yhteistilojakin paljon. Lääkäri tulisi käymään ja fysioterapeutti, meidän ei tarvitsisi lähteä palveluiden perässä minnekään. Yhteiskyydillä voisimme hurauttaa ostoskeskukseen tai taidenäyttelyyn jos huvittaa.

Mutta eikö kuitenkin olisi hauskempaa asua mummonmökissä! Olisi! Ja vaikkei itse jaksaisikaan vastata elukoiden hoidosta, olisi niitä silti kiva paijailla.

kuva: Chris Eason, Flickr

Mitä jos asuisikin mökkikylässä? Niitähän on sellaisia ruokaosuuskuntia, jotka palkkaavat työsuhteeseen sopimusviljelijän. Löytyisikö yritteliästä luomuviljelijää, tai muutaman viljelijäperheen kimppaa, jotka haluaisivat lähteä ekokyläbisnekseen?

Minun ekokylästäni saisi ostaa tai vuokrata mökin ihan kuka vain, ilman ikärajoja. Vai pitäsikö olla soveltuvuustesti, että varmasti on mukava ihminen? Ehkä ei - entäs jos en itse pääsisikään sisään!

Kylä sijaitsisi siis toimivan luomutilan mailla. Siinä olisi paikka useammallekin yrittäjälle. Joku voisi olla vanhusten perhehoitaja, joku hoitaa mökkitalkkarin tehtäviä esimerkiksi sen maanviljelyksen ohessa, eikä minua haittaisi vaikka siellä olisi yleisöllekin avoin kotieläinpiha ja pikku kesäkahvila. Me kyläläisethän voisimme myös hoitaa niitä yhteistoiminnallisesti. Osallistuminen voimien mukaan olisi hyvää terapiaa huonokuntoisemmillekin. Omalta tilalta saisimme luomulähituotteita. Ehkä maatalon tuvassa tarjottaisiin halukkaille myös kotiruokaa maksua vastaan.

kuva: Flickr

Kuten kuvasta näkyy, teemme myös yhteistyötä paikallisen päiväkodin, eskarin ja koulun kanssa. Meille voi tulla retkelle katsomaan kanoja ja mummoja! Me voimme opettaa sukan kutomista ja lukea satuja.

kuva: Brad Greenlee, Flickr

Ehkä meistä on viljelyksillä tai navetassa enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta saamme silti osallistua, koska se kuntouttaa ja virkistää. Tällaiset terapiamuodot voidaan ottaa huomioon vuokrassa tai palvelumaksuissa, suuntaan taikka toiseen. Tietysti meillä, kuten muissakin palvelutaloissa, voi ostaa vaikka siivousta tai hiustenleikkuuta. Käytämme julkisen terveydenhuollon palveluja; jos kunto edellyttää, kodinhoitaja käy vaikka kolmesti päivässä (ja hoitaa näppärästi samalla käynnillä koko naapuruston). Mutta hoidamme myös toinen toisiamme.

kuva: Pixabay

Mökkikylässä saa olla omassa rauhassaan, mutta jos haluaa seuraa sienimetsään tai soutelemaan, sitä löytää helposti. On ompeluseuraa, halkotalkoita ja lukupiiriä. Meillähän on kaikilla hoitotestamentit tehty hyvissä ajoin, joten kun höperöidymme, meille voidaan laittaa seurantapanta jalkaan. Meitä ei tarvitse lukita sisään: kylän dementiahoitaja seuraa tilannetta, ja mummo käydään hakemassa pois metsästä jos ei itse osaa tulla. Mutta ei silti estetä lähtemästä uudestaan metsään vaikka huomenna, jos mieli tekee.

Ehkä meidän kylässämme toimii oma valuutta. Työtunnin voi vaihtaa toiseen, ja jokaisen tunti on yhtä arvokas. Voi poimia puolukoita toiselle ja saada vastineeksi kotona leivottua leipää oman tilan jauhoista. Mutta jos tästä tulee oikea yhteisö, tunteja ei tarvitse laskea. Vienhän minä tietysti kalaa naapuriin, kun sitä tulee yli oman tarpeen. Kun olen ollut sikopaimenessa omenatarhassa elokuussa ja tammimetsässä syyskuussa, toki minulle kuuluu possunpotka marraskuussa. Ja kun kerran ruvetaan niitä klapeja porukalla tekemään niin tottahan niitä kannetaan sillekin mummolle, josta ei mitään varsinaista hyötyä ole enää kenellekään, ellei mökinvuokraa lasketa. Joku tuo sitten puita minullekin, kun itse en enää jaksa.

Kuule sinä luomuviljelijä, joka luet tätä. Pistäpä liikeidea mieleesi hautumaan! Ota naapuritilan nuoripari mukaan. Taatusti ihan ensimmäinen ekokylään muuttaja on eläkkeelle jäävä tilitoimiston pitäjä, joka hoitelee puolestanne koko sen paperityösotkun, eikö olekin valtava helpotus! Ja toinen on aivan tavattoman pätevä entinen opettaja, joka neuvoo koulun jälkeen lapsianne kotiläksyissä niin kiinnostavasti, että niistä tulee kaikista luokkansa priimuksia. Tarvitsetko hyvää puuseppää tai taikasormista koneenkorjaajaa? Tai vanhalleisännälle kaveria, joka jaksaisi loputtomasti väitellä päivänpolitiikasta? Ei sitä koskaan tiedä, millaisia asukkaita onnistuu saamaan. Ja ota hei minutkin sinne kylään asumaan! Minusta ei ole paljon hyötyä, mutta ei hirveästi haittaakaan, ja ideahan oli kuitenkin alunperin minun.

Omituiset punajuuret

Punajuuri 'Tonda di Chioggia' on huomattavasti vaaleampi kuin tavalliset lajikkeet. Minusta ihan näyttää, että yksi noista pienimmistä on täysvalkea. Muutkin vivahtavat pikemminkin oranssiin kuin sellaiseen synkkään sinipunaiseen, mihin olen tottunut.

Keitettynä nämä näyttävät aivan pliisuilta. Punajuuret kannattaa muuten keittää kuorineen, naattiakin saa olla tynkä.

Keitetystä punajuuresta lähtee kuori helposti, kun vähän peukalolla työntää. Mutta ovatko nämä edes punajuuria? Borssi näistä tulee hailakan värinen, korkeintaan lievästi vaaleanpunainen. Maku on oivallinen, ihan kuin normipunajuuressa. Syömiskokemus jää jotenkin vajaaksi, kun väri ei ole niin ärhäkkä kuin kuuluisi. Silmät kiinni joutuu syömään, että saa sen normaalin aistimuksen. Yksi ominaisuus näissä on ylitse muiden: eivät sotke paikkoja! Sormet eivät värjäänny, eikä leikkuulauta.

Vähän tällaisia oranssiraidallisia nämä ovat, ja taisi tähän kuvaan tulla yksilöt sieltä punaisimmasta päästä.

Jos pidät punajuuresta, mutta olet kyllästynyt kaiken värjääntymiseen, tässä sinulle sopiva viljelykasvi ensi vuodeksi. On satoisa ja helppo viljellä.

Mikähän siinä muuten on, että aina kun asuntoyhtiömme puutarhavastaava saa ennätyssadon jostain vihanneksesta, keittiömestari ilmoittaa kerran maistettuaan muistaneensa juuri, että ei voikaan sietää kyseistä ruoka-ainetta. Poikkeuksen säännöstä muodostaa valkosipuli.

Viljelenpä siis valkosipulia taasen. Se ei petä.

Mamma lomalla

Kuulin, että naapuri ehti jo juoruta: olen muuttanut kesämökille! No kuinkas tässä näin kävi? Minäpä kerron.

Yleensähän kai käy niinpäin, että nuoriso muuttaa pois pesästä. Jos eivät muuten ymmärrä, niitä voi vähän avustaa vaikka. Meillä nyt kävi toisinpäin.

En tiedä kuinka minulle sattui niin kuriton pesue, vaikka pienestä pitäen ovat aina saaneet kaiken mitä ovat halunneet! Nyt niille ei enää tuntunut mikään riittävän. Aina olivat kimpussa eivätkä uskoneet puhetta. Vaikka minä sanoin, että nyt ei lirise sitä maitoa, tunkivat väkivalloin nisälle kauhealla tappelunnujakalla yöllä sekä päivällä. En saanut edes syödyksi rauhassa, ja syöminen on sentään meidän kanien pääelinkeino! Emäntä sanoi, että minulla jo luut törröttää. Sanoi ettei tule paistia. Sanoi että rukkaset. Mitä mahtoi höpöttää, annoinhan minä rukkaset sille äijälle jo aikaa sitten, vaikka olikin aika äijä. Kolme näistä lapsista tulee häneen kovasti noin värin puolesta.

Emäntä rupesi sitten kantamaan minua aina päiväksi mökille, yöksi takaisin. Ai että se oli ihanaa! Sain maata rauhassa kenenkään häiritsemättä. Se laittoi minulle tuon seuraneidin matkaan, kun oli lukenut jostain kanikirjasta, että kani on yh-dys-kun-ta-e-läin. Höpöhöpö, sanon minä. Olisin halunnut olla ihan keskenäni. Vähän aikaa sillä kesti ennen kuin se uskoi. Kun se kantoi mökille tuon neidin, ajoin sitä takaa monta kierrosta ja yritin purra pyllystä. Niin emäntä sitten lopulta hoksasi mitä minä haluan. Hoksaa se ihminenkin, kun sille tarpeeksi selvästi näyttää, miten asia on. Ei se sitten enää yrittänyt tyrkyttää minulle seuraa. Ainoa huono oli, kun piti mennä yöksi takaisin nuorison luo. Minä juoksin niitä karkuun, mutta en päässyt kun niitä oli joka paikassa. Ja ne osasivat jo hypätä kaikille tasoille minne minäkin. Kauhean ressaavaa!

Niin me sitten päätettiin yhdessä emännän kanssa, että vieroitetaan tuo kuriton lauma vähän aikaisemmin kuin emäntä oli suunnitellut. Minä sanoin sille että niin se menee luonnossakin, 28 päivän päästä poikimisesta pennut pihalle, kolmen päivän remppatauko ja sitten 31. päivänä puretaan uudet pennut uuteen pesäkoloon. Vähän se empi, mutta onneksi uskoi järkipuhetta. Luulisi, että minä sen asian paremmin tiedän, vaikka en olekaan lukenut yhtään kaninkasvatusopasta. Jouduin minä niitä kärsimään yli viisi viikkoa, johan nisät viistivät maata. Mutta nyt alan olla oma ihana itseni. Jaksan jo vähän pomppelehtiakin enkä enää vain makaa voimia keräämässä.

Vihdoinkin minulla on aikaa myös huolehtia ulkonäöstäni. Ehdin rauhassa sukia itseäni joka puolelta. Olinkin jo mennyt ihan takkuun.

Nyt ei kukaan tule kinuamaan mitään, vaikka kampaisin korviani puoli päivää. Aah!

Eikä kukaan töni, kun nautin pedikyyristä.

Pitkästä ja perusteellisesta pedikyyristä.

Käy minulla täällä vieraitakin, mutta en kutsu heitä sisään. Seurustelemme vain näin aidan läpi. Minusta se on parasta. Olen tehnyt ankarasti töitä saavuttaakseni tämän itsenäisyyden, ja varjelen omaa rauhaani tarkasti.

Monenlaista kulkijaa täällä käykin. Mutta kohtelen kaikkia tasapuolisesti. Vaikka kuinka kärkkyisivät, sisään ei ole tulemista. Nämäkin ovat selvästi jotain nuorisoa. Kuljeskelevat täällä pihassa ilman isää ja äitiä, minnekähän ovat mahtaneet heidät hukata. Näitä on viisi sisarusta. Ihan korppikotkan näköisiä, mutta onneksi aika pieniä.

Niistä rupeaa jo erottamaan, kuka on kana ja kuka on kukko. Minusta sellainen itsensä esittely on vähän rahvaanomaista. Säädyllisistä kanilapsista sitä ei näe päällepäin. Ja aika tarkkaan saa katsoa alapuoltakin, jos haluaa selvittää asian. Omien poikasteni sukupuolista minulla ei ole aavistustakaan. Eikä paljon kiinnostakaan. Hajustahan sen sitten huomaa, kunhan nyt ensin tulevat siihen ikään. Toivottavasti tekevät sen jossain muualla, tänne mökille en tahdo sitä sakkia riehumaan. Nyt haluan vain toipua koettelemuksistani ja omistautua harrastukselleni, kauneudenhoidolle.

Sitä samaa toivon myös sinulle.

Grilliruokaa

Kesällä teemme käytännössä kaiken lämpimän ruuan ulkona grillillä. Remontti ei ole vielä edistynyt niin pitkälle, että sisällä olisi muita keittomahdollisuuksia kuin puuhella, eikä sitä viitsi kesällä lämmittää, kun muutenkin on riittävän lämmin. On minulla kyllä sellainen kaksilevyinen sähköliesitasokin. Jossain. Ei ole tullut käytettyä. On myös iankaikkinen mikroaaltouuni, joka huutaa ja valittaa ja vuotaa luultavasti vähintään Olkiluoto kolmosen verran tappavaa säteilyä, jos sen joskus käynnistää, ja ehkä muutenkin. Ei sitä tule mieleen käyttää ruuanvalmistukseen. Yhtä sähköaparaattia kyllä käytän: pöytägrilliä. Se on sitten hyvä! Ei nykyajan leivänpaahtimilla saa sellaista raaputettavaa pintaa kuin lapsuudessa. Ja pöytägrillillä voi tehdä myös lämpimiä juustoleipiä. Minähän vaikka eläisin niillä.

Pääosin siis kokkaamme ulkona. Usein tehdään ruokaa samalla kertaa molempiin kattilakuntiin, kun kerran ruvetaan tekemään. Ja syödään yhdessä. Tämä on sitä sellaista yhteisöllisyyttä nyt.

Grilliruoka on muutakin kuin makkaraa. Itse asiassa enimmäkseen muuta kuin makkaraa.

Kuka esimerkiksi kuvittelee, ettei puugrillissä voisi valmistaa vaikkapa ranskalaista sipulikeittoa?

Kyllä voi. Grillillä voi valmistaa lähes mitä vain. No paistia en ehkä ensimmäiseksi yrittäisi. Tai toisaalta, miksei... Hyvä hiillos ja märkä savipata... Voisikin kokeilla...

Grillillä voi tietysti myös keittää. Meillä on kaksi ulkokattilaa ja kaksi ulkopaistinpannua, kyllä niillä syntyy ruoka kuin ruoka. Nyt en voi olla leuhkimatta, onhan uusien perunoiden aika. Katsopas meidän Siiklejä, eikö ole nättejä! Tuossa ne odottavat kattilaan pääsyä. Grillille on vedetty jatkoroikka, ja siellä on oma vedenkeitin. Musta, ettei näy sormenjälkiä. Kiehuuhan se vesi avotulellakin, mutta joskus on olevinaan kiire tai tarvitaan tarkkaa ajoitusta, kun tulella pystyy kuitenkin tekemään kunnolla vain yhtä ruokalajia kerrallaan. Siis valmiiksi kiehuvaa vettä kattilaan ja perunat tulelle. Lisäksi luomuvoita ja suolaa, se on niin hyvää ettei muuta tarvittaisikaan.

Tämän kesän ehdottomat ykkösruuat ovat olleet jeerassa paistettu kesäkurpitsa sekä paistettu halloumi ja tsatsiki. Tsatsiki parani vielä entisestään, kun loppukesästä alettiin tehdä sitä tuoreesta valkosipulista ja vaihdettiin kurkku kesäkurpitsaan.

Tämä on sellaista pikaruokaa. Ehkei maailman terveellisintä tai ekologisintakaan (vaikka jugurtti ja halloumi ovatkin luomua), mutta kerta kaikkiaan herkullinen iltapala. Jeeraa ei vissiin voi täällä kasvattaa, mutta jos vain olisi se vuohi, niin että maitotuotteet tulisivat omasta pihasta, niin näidenkin ruokien omavaraisuusaste olisi jo melkoinen. Haloo, kuuleeko alakerta?

Ampiaisten hävittämistä, osa n

Nyt on taas se aika, kun ampiaiset muuttuvat hyödyllisistä pölyttäjistä ikäviksi kiusankappaleiksi, jotka tunkevat lautaselle ja suuhun.

Puuliiterin katon sisällä oli iso pesä. Siihen ei päässyt käsiksi millään, joten tällä kertaa asuntoyhtiömme tuholaistorjuntayksikkö käytti imuria ja kulkureittien tukkimista. Tavoitteena, että grillipaikan ilmatilaan kohta mahtuisi taas pari ihmistäkin.

Ulkopuolelle jääneet ampiaiset piti imuroida vielä toistamiseen, mutta parissa päivässä pesä oli lakannut toimimasta.

Pesän hävittäminen kertarysäyksellä olisi kyllä ollut meille mieleen monestakin syystä, mutta nyt emme siihen pystyneet, ja siksi meneteltiin näin. Koko ampiaistentappamisen tarpeellisuudestakin voidaan esittää perusteltuja näkökantoja puolesta ja vastaan. Asia on minulle vähän hankala. Mutta ei ilmeisesti niin hankala, etteikö lähimpiä ampiaisia kuitenkin hävitettäisi loppukesästä.

Grillipaikan ilma ei enää ole ampiaisia sakeanaan. Päivän pahimman helteen väistyttyä kokoonnumme sinne. Illat ovat lämpimät. Pitkähihaista ei tarvita. Hyttysetkään eivät jaksa lentää. Alakerran isäntä tekee ihanaa paistettua jeerakesäkurpitsaa. Sitä haluaa aina vain lisää. Koitan jollain konstilla houkutella isännältä reseptin täällä julkaistavaksi. Kohta on taas pula hyvistä kesäkurpitsaresepteistä vähän joka mökissä.

Teurastus tärveli pääsiäispaaston

VAROITUS: lopussa saattaa olla herkille sopimatonta kuvamateriaalia (ruokaa).

Vietin paastonaikaa kristillisen tavan mukaan laskiaisesta pääsiäiseen. Paaston teemana oli: älä osta mitään. Tämähän tärveltyi heti alkusenteillä, kun uuden auton maksaminen siirtyi laskiaisen jälkeen. No, mitäs pienistä. Loppupaasto menikin sitten suhteellisen mukavasti. En toiminut juurikaan toisin kuin yleensä. Ruokaa tietysti tuli ostettua, paljon ja kalliilla. Muuten ekopaastoani rikkoivat seuraavat ostokset:

Käsitiskiainetta ja hiussieppareita. Minulla on karvanlähtöaika, joten hiussiepparit viemäreissä ovat tarpeen.

Antiperspiranttia ja pyykinpesupulveria. Ekoihminen voisi olla näiden välttämättömyydestä eri mieltä.

Mutta viimeinen ostos ei kyllä ole mitenkään välttämätön. Hyödyllinen, tarpeellinen, mutta ei pakollinen esine kotitaloudessa. Ja nimenomaan esine, ei kulutushyödyke. Kirja!

Puolustuksekseni haluan tuoda julki, että ihan vain ohimennen mainitsin tämän kirjan olemassaolosta, ja alakerran isäntä tilasi sen oma-aloitteisesti Amazonista. Paketin saavuttua kirja kyllä siirtyi välittömästi asuntoyhtiömme omistukseen eli ostin siitä puolet. Ja tässä se on:

Selkeästi kuvitettu opas siipikarjan, kanien, lampaiden, vuohien ja sikojen humaanista teurastuksesta ja lihan leikkaamisesta. On tämä tarkemmin ajatellen ehkä sittenkin välttämätön. Toki pitää lisäksi vierailla Eviran sivuilla, lait eivät ole samat kaikkialla.

Adam Danforthin Butchering-teos vaikuttaa ilahduttavan perusteelliselta ja havainnolliselta. Ei voi silti kuvitella olevansa mestariteurastaja heti tämän luettuaan. Suosittelen jokaiselle, joka aikoo ryhtyä teurastuspuuhiin, ensin käytännön harjoittelua kokeneemman henkilön opastuksella. Jokaisen lemmikinomistajankin olisi hyvä miettiä etukäteen, kuinka toimii, jos lemmikki loukkaantuu tai sairastuu vakavasti. Yllättävä hätälopetustilanne voi tulla eteen myös tien päällä. Eivät nämä turhia taitoja ole. Minusta on hyvin julmaa kieltäytyä lopettamasta kituvaa eläintä vedoten omaan herkkätunteisuuteensa. Mutta nythän minä taas eksyn aiheesta.

Uudet emokanimme ovat muuten saapuneet. Heistä kuulet (ja näet) lisää myöhemmin. Varmasti aivan kyllästymiseen asti.

11+11+11 -haaste

Punainen pihlaja antoi minulle tämän haasteen, joka on jo kiertänyt maapallon kahdeksan kertaa, mutta esiintyy nyt uudessa, virkeässä muodossa. Hän sai hyvän idean muuttaa vanhan haasteen kysymykset täydennettäviksi lauseiksi. Näin saadaan vaihtelua blogisfääriin.

Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää täydentää 11 haastajan aloittamaa lausetta.
3. Haastetun pitää keksiä 11 lauseen alkua uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.

11 asiaa alakerran isännän ja minun muodostamasta asuntoyhtiöstä:

1. Omistamme rintamamiestalon 40/60.
2. Alakerran isäntä asuu alakerrassa, minä yläkerrassa. Kummankin kerroksen remontti on kesken; yläkerrassa on enemmän työtä.
3. Remonttikulut jaamme 40/60, juoksevat menot kuten sähkö-, vesi- ja jätemaksut 50/50.
4. Isoista asioista päätettäessä asuntoyhtiön hallituksen täytyy olla yksimielinen.
5. Teemme ruokaa puuhellalla tai ulkogrillillä. Valmistamme usein yhteisen ruuan.
6. Käytämme toistaiseksi alakerran keittiötä yhteisenä työmaakeittiönä. Yläkerran keittiö on vielä kesken.
7. Asuntoyhtiöllä on yhteinen (väliaikainen) suihku kellarissa, yhteinen pesukone, yhteinen kuisti, hillokellari, puutarha, puuliiteri, grillipaikka, vierasmaja, pihasauna ja huussi pihan perällä.
8. Ostimme juuri asuntoyhtiölle ensimmäisen yhteisen auton. Entinen auto oli minun.
9. Meillä ei kummallakaan ole telkkaria.
10. Tänä kesänä meille tulee ensimmäistä kertaa kanoja, aluksi vain kesäksi. Jatkamme myös kaninkasvatusta vuoden tauon jälkeen.
11. Puutarhassamme on kasvimaa, omena- luumu- ja kirsikkapuita, saskatooneja ja tyrnejä, karviaispensaita sekä musta- ja punaherukkapensaita. Muun muassa.

Jatka lauseita:

1. Tänään aloitin aamuni... väsyneenä, huonosti nukutun yön jälkeen, klo 6.15. Mutta onneksi sentään normaaliajassa! Ensi viikolla pitää jostain käsittämättömästä syystä alkaa herätä klo 5.15. Jotkut luulevat saavansa vuorokauteen lisää valoisia minuutteja sillä, että pakottavat kaikki hölmöläiset siirtelemään kellon viisareita sinne tänne. Mikseivät vain itse herää aikaisemmin?
2. Ilahdun erityisesti... kun minua kehutaan aiheesta.
3. En voi sietää... muita jotka ovat aina oikeassa.
4. Minut saa nauramaan... erittäin harvoin. Olen huumorintajuton tosikko.
5. Pelkään... nöyryyttävää ja tuskallista laitosvanhuutta.
6. Ihmettelen... alituisesti jotain suurta tai pientä osasta elävän planeettamme täydellisesti yhteensopivassa palapelissä, jossa kaikki riippuu kaikesta äärimmäisen monimuotoisella, tarkoituksenmukaisella ja hurmaavalla tavalla. Mitä enemmän tiedän, sitä enemmän ihmettelen.
7. Häpeän... huonosti muotoiltuja lauseita ja suoranaisia möläytyksiä - seuraavana yönä kello puoli kolme.
8. Kesältä odotan... kanoja, kaneja ja muuttoa omaan keittiöön!
9. Seuraavana jouluna en taatusti... pukeudu mihinkään kiristävään.
10. Haaveilen... onnellisista eläkepäivistä terveenä kotitarveviljelijänä. Vaikka voisin keskittyä nauttimaan nykyisistä illoista ja viikonlopuista terveenä kotitarveviljelijänä.
11. En koskaan enää... vedä leukoja.


Uusi haaste 
Jatka lauseita:

1. Minusta on hauskaa...
2. Pidän...
3. En pidä...
4. Viiden vuoden päästä minä...
5. Jos kaikki menee pieleen, voin...
6. Jos voisin muuttaa yhden asian,...
7. Jos rikastuisin,...
8. Kamalinta olisi...
9. Yritän välttää...
10. Olen päättänyt...
11. Tärkeintä elämässä on...


Lähetän haasteen seuraaville blogeille:

Elämää Linnanpuistossa
Herralassa
Kaupunkilaistyttö muutti maalle
Kotopellossa tapahtuu
Navetan nurkalta
Saman Otavan alla
Savea ja papuja
Talviveräjä
Tiili 5
Vihreämpi akkuna
Villa Valpuri

Kerrankin tuuria arpajaisissa

Osallistun aika harvoin blogiarpajaisiin, koska en halua lisää esineitä. Peppermintin arpajaisiin osallistuin ja kyllä kannatti, voitin Positiivarien kalenterin ensi vuodelle.

Selvästi tämä kalenteri ohjaa priorisoimaan. Se kysyy, mikä on/oli viikon tärkein sana ja tärkein tehtävä. Onnistumiset kirjataan ylös. Tuo oikean reunan muistilista on siitä hyvä, että vieressä on OK-sarake. Tulee hyvä mieli, kun näkee, että hommia on myös hoidettu. Mukana tuli kynä, joka mahtuu kierteen sisään ja jossa on kumi päässä. Tarvikkeet pysyvät tallessa.

Itse asiassa kalenteri näyttää niin erinomaiselta, että alakerran isäntä takavarikoi sen oitis omaan käyttöönsä luovutin sen täysin vapaaehtoisesti alakerran isännälle. Suon sen hänelle mielelläni, koska asuntoyhtiössämme vallitseva harmonian taso riippuu aika paljon remonttivastaavan stressikäyrästä. Antakoon tämä mainio ajanhallintaväline hänelle rauhan. Oommmm.

Sitä paitsi paketissa oli myös seinäkalenteri, joka jäi minulle. Siinä on viisauksia reunoissa.

Lisää hyviä uutisia: Meilläkin on nyt satanut vähän lunta. Kohta pääsee joulutunnelmaan.

Ruuanlaitto keittiöremontin aikana

Meillähän on keittiöremontti vielä ihan himppasen kesken. Ollut nyt reilut seitsemän vuotta. Uskon, että ollaan jo voiton puolella. Minun keittiöni varmaan joskus valmistuu ainakin käyttökuntoon, vaikka ei heti nousisikaan täydelliseen kukoistukseensa. Ja varmaan sitten joskus, kun on aikaa, rempataan alakerran isännän keittiö. Nyt se on alkuperäisehkössä asussaan ja toimii asuntoyhtiömme työmaakeittiönä. Asumme siis toistaiseksi kommuunissa: meillä on yhteiskeittiö. Välillä kirpaisee, kun näkee ihmisten kauniita sisustuskuvia, mutta kaikkeen tottuu ja toisaalta elämämme on varsin ylellistä näinkin verrattuna esimerkiksi pakolaisleirin oloihin.

Tällä hetkellä 1,1 miljardia ihmistä elää ilman puhdasta vettä. Meillä tulee sisään asti sekä kylmää että kuumaa puhdistettua juomavettä niin paljon kuin kehtaamme kuluttaa. Voimme jopa tehdä tarpeemme siihen! (Tämä on vääryys ja hädänalaisten ihmisten kärsimyksien pilkkaamista.) Tässä perspektiivissä ei liene kovin suuri tragedia, että joutuu kävelemään portaat alas päästäkseen ruuanlaittoon. Tai suorastaan ulos asti. Meillä tehdään suuri osa ruuasta ulkona, vaikka nyt säiden kylmetessä on jo ruvettu taas kokkaamaan työmaakeittiön puuhellallakin.

Tänään lämmitin puuhellan niin hehkuvan kuumaksi, että uuniinkin kertyi 150 astetta! Karjalanpaisti hautuu uunissa ja hellalla keittelen lihalientä lehmän hännästä (vaikka oikeaoppisesti kai lehmän häntä muuttuu sen kuollessa häränhännäksi). Yhdellä lämmityksellä kannattaa yleensäkin tehdä useampia ruokia, kun eriasteista kuumaa ja lämmintä pinta-alaa tulee kerralla paljon ja molemmat uunitkin lämpenevät samalla vaivalla. Tosin, kun hella lämpiää oman pihan risuilla ja muulla ilmaisella puulla, ei sillä ole väliä, vaikka ne pari palikkaa käyttäisikin vain yhden ainoan kaurapuurolautasellisen keittämiseen.

Tässä vanhassa kuvassa alakerran isäntä wokkaa irrotettuaan ensin hellanrenkaat paikaltaan. Valmistaa hän jotain muutakin siinä. Tuon taustalla olevan nelijalkaisen kolmijalan hän on itse takonut minulle lahjaksi kaksikymmentä vuotta sitten. Se on tehty ihan mittojen mukaan silloisen pikku mökkini pönttöuuniin, jossa oli mukava haudutella ohrapuuroa yön yli, kun se kerran oli muutenkin lämpimänä. Vaikka siinä mökissä oli kyllä lisäksi sekä sähkö- että puuhella ja leivinuunikin vielä. Kaiken kaikkiaan erinomainen mökki!

Isoäitini muuten asui sodanjälkeisen asuntopulan koettelemassa Helsingissä jonkun aikaa perheineen kamarissa, jonka ainoa ruuanlaittomahdollisuus oli kakluuni. Kyllä vain pärjää niinkin.

Meillä on puilla lämpiävän ulkogrillin ja puuhellan lisäksi käytössä vedenkeitin ja sähköllä toimiva voileipägrilli. Ja antiikkinen mikroaaltouuni, joka on varsin vähällä käytöllä. Talossa on myös sähköinen keittotaso, jossa on kaksi levyä. Olisiko sitä pari kertaa käytetty näiden vuosien aikana. Lisäksi on hankittuna alakerran keittiöön kaasuliesitaso ja minulle yläkerran keittiöön perusmallinen sähköliesi sekä tietysti pikkuinen puuhella. Mitään näistä ei ole asennettu käyttökuntoon; asialla ei tunnu olevan mitään kiirettä.

Tällainen on grillimme. Kesäkeittiöksi sitä ei tosiaan oikein voi sanoa, koska täällä grillikausi yleensä alkaa helmikuussa ja päättyy jouluna. Kuten näkyy, sitä voi mainiosti käyttää myös paistamiseen ja keittämiseen. Lisäksi rakennelmaan kuuluu savustusuuni. Ehkä sopiva nimitys olisi ulkokeittiö?

Ulkokeittiön yhteydessä on miellyttävä ruokailutila, johon ilta-aurinko osuu. Toisella puolella kiipeilee viiniköynnös ja toisella humala.

Ulkokeittiön keskellä kasvaa todellakin koivu. Sen juuret mullistavat lattiaa, lehdet varisevat kaikkialle syksyisin, kesällä se saattaa olla täynnä tahmeita kirvoja ja aina sen oksilla istuu lintuja sontimassa. Toukokuussa nojaudumme taaksepäin seuraamaan sen lehtien puhkeamista päidemme päällä. Syksyllä sen oksiin voisi ripustaa lyhtyjä. Se on ihana.

Tänään oli kova tuuli, ja meiltä meni sähköt kahdesti ruuanlaiton aikana. Eipä haitannut yhtään. Lällällää!

------------------------------------

Peppermint, olet hyvin tervetullut lukemaan keskeneräisen talon juttuja!

Hyvä lehti

Männävuosina tilasimme ekosähkömme Kraft&Kultur -yhtiöltä. (Asuntoyhtiömme kilpailuttaa sähköntuottajan kimpassa, eikä meillä edes ole asuntokohtaisia sähkömittareita vaan laitamme laskun keskeltä puoliksi.) Sähkön lisäksi saimme erinomaisen asiakaslehden, Huilin.

Olisiko sähköyhtiö sitten karsinut kulujaan vai kuinkahan siinä kävikään, kun he luopuivat lehden julkaisemisesta. Lehdentekijät tiesivät kuitenkin, että heillä on käsissään hyvä, jopa erittäin hyvä lehti. He perustivat oman kustantamon ja lähtivät hakemaan lehdelle yhteisörahoitusta. Lehteä julkaistaan edelleen viisi kertaa vuodessa (no, tänä vuonna neljä). Itse en osallistunut rahoitukseen muulla tavoin kuin tilaamalla lehden, kun se lakkasi tulemasta "ilmaiseksi". On muuten todella hyvä ekolifestyle-lehti.

Ovat sen muutkin huomanneet. Kultti ry valitsi Huilin vuoden 2013 laatulehdeksi 70 suomalaisen aikakauslehden joukosta. Kilpailun tuomareina toimivat osastopäällikkö Pasi Somari Akateemisesta Kirjakaupasta, Design Director Tuomas Jääskeläinen Bonnier Publications Oy:stä ja aikakauslehtijournalismiin erikoistunut professori Maija Töyry Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta, eli ei mitään turhaa sakkia. Heidän mukaansa "Huilissa korostuvat detaljien taju, oivaltavat design-ratkaisut ja visuaalisuus, nettiympäristöstä tuttujen ratkaisujen soveltaminen printtimediassa sekä tekijöiden sinnikkyys ja sitoutuneisuus". Minä voin lisätä tähän, että Huili on painettu erityisen miellyttävälle paperille, siinä on kiinnostavia juttuja, uutta tietoa ja hyviä ideoita minua koskettavista aiheista ja siitä riittää lukemista pitkäksi aikaa.

Uusimman lehden pääkirjoitus on otsikoitu "Oltaisiinkin kuluttajia". Siinä päätoimittaja Riikka Suominen vastustaa ihmisten nimittämistä kuluttajiksi. "Emme me nimittäin kuluta. Me ostamme uutta, koska sitä meille tyrkytetään." Juttu kiertyy tavarasuhteemme tutkailun kautta jakamistalouteen, josta puhutaan peremmällä lehdessä hieman enemmänkin. Voisin lisätä tähän yhden oman sanan: emme ole kuluttajia vaan kertakäyttäjiä.

Huiliin voi tutustua tuolla alun linkissä, joten enpä nyt kehu sitä tässä sen enempää. Katsokaa itse.