tiistai 30. joulukuuta 2014

Tiellä

Kävin pikaisesti Turussa syömässä ja kai minulla oli joku toinenkin tekosyy poiketa siellä. Tien päällä oli aivan valtavan kaunista, kun oli lumiset maisemat! Ensin auringonnousua enteilevässä vaaleanpunaisessa hämärässä, sitten auringon noustessa, auringon paistaessa, lumisateessa jne. - Oli upean näköistä.

Pitäisiköhän poistua kotoa vähän useammin?

Päätin, etten rysäytä tänne läjää valokuvia maantiestä, mutta sitten näin Sadun hienot on the road -kuvat Kaliforniasta ja ajattelin että hittolainen, kyllä minäkin! Ei ole yhtään tylsää, tai jos ehkä sinusta onkin niin joku ulkomaanelävä voi eksyä tänne näkemään nämä ja pitää hyvinkin eksoottisina. Eihän sitä koskaan tiedä. Joten tässä tulee! Muista varmasti napsauttaa kuvat isommaksi, että voit ihailla niitä riittävästi. Jos ne ovat epätarkkoja, voi voi, se johtuu vain vauhdin hurmasta.


Siitä en tajunnut hankkia kuvaakaan, kun kaikki oli ihan vaaleanpunaista. Suu auki vain ällistelin. Mutta sitten ajoin pahki tällaiseen sumupilveen.



Kuvat ovat tietysti uskollisen navigaattorini ottamia. Enhän minä nyt vauhdissa, milloinkaan!



Nämä aamu-usvat vaan olivat niin hienoja.



Ja sitten yhtäkkiä sää selkeni. Tässä kohdassa on pakkasta sopivasti, -20°C.




Kyllä varmaan näillä kuvilla on joku funktio tässä tarinassa. Niin kuin että autoja tuli vastaan ja samaankin suuntaan niitä meni. Ja sieltä se aurinko nousee! Puunlatvoissa paistaa jo! Navigaattori ja minä hihkuimme ja osoittelimme hienoimpia kohtia toisillemme.

Mutta sitten kun aurinko paistoi ja hanki kimmelsi ja jokaisen puun jokainen oksa oli koristeltu ja sillankaiteisiinkin oli ommeltu miljoona paljettia, olikin ehkä jotenkin liian tavallisen näköistä ja kuvaaminen unohtui taas.



Tänään päivä valkeni pilvisenä. Ajoin Tammelaan. Sää heittäytyi aivan lämpimäksi.

Ystäväni lähetti taannoin minulle Ranskasta nipun vitsejä. Yhdessä äiti käskee lasta katsomaan mittarista, onko ulkona kylmää vai lämmintä. Lapsi katsoo ja tiedottaa, ettei ole kylmää eikä lämmintä, ulkona on nolla astetta.

Mikäs vitsi tuossa on, muka! Eihän nollassa asteessa ole kylmä! Ihan järkevästi sanottu lapselta.

Ei suomalainen voi ymmärtää ranskalaista huumoria. Kulttuuriero.

No kumminkin oli siis lämmintä, nollakeli, ja oi miten ihanasti kaikki puut oli kuorrutettu. Ajettiin pikkutietä metsään.


 Tie vain kapeni ja kapeni, mutta ennen kuin se muuttui tykkänään kinttupoluksi, tulimmekin perille Yli-Tokon tilalle.


Hain sieltä hyvänlaisen satsin laidunpossua. Vihdoinkin voin taas syödä sikaa hyvällä omatunnolla! Tämä erä saa riittää meille ensi syksyyn asti. Tulevana kesänä meillä on toivottavasti oma possunpuolikas kasvamassa tuolla farmilla, ja siinähän sitten riittää mukuttamista taas vuodeksi eteenpäin. Jos minulla käy niin hyvä onni elämässä, että tämä projekti toteutuu, raportoin varmasti siitä kuvien kera.


Tällä kertaa poikkesimme Yli-Tokolla aivan kiepahtaen vain. Varsinaisesti tila on erikoistunut vuonohevosiin, mutta onhan siellä muitakin elukoita.


Luullakseni.


Loppuksi vielä suttuinen kotivideo lapsesta, joka ei halua syödä elämiä. Ja äiti antaa periksi!




maanantai 29. joulukuuta 2014

Fasaanien paluu

Eilen oli kanaisa päivä lintujen ruokintapaikalla. Fasaanit kerääntyivät pitkästä aikaa tähän oikein joukolla.


Jos joku uudemmista lukijoista ihastelee noita kuvissa näkyviä pystysuoria epätarkkuusalueita, ne johtuvat vanhoista ikkunalaseista. Ne ovat NIIIIN tunnelmalliset ja suureksi avuksi luontokuvaamisessa.


Täytyy tunnustaa, että en tunnistanut yhtäkään neljästä kukosta. Pitää vielä selata vanhoja kuvia. Tai sitten vain aloittaa alusta ja nimetä pääpukarit, kunhan olen jonkun aikaa tarkkaillut heitä niin että erotan kuka on pomo ja kuka on kuka.


Kukkoja ei ollut helppo saada samaan kuvaan (tai siis ne kuvat, joissa näkyi neljä kukkoa, olivat kauttaaltaan aivan vinkuraisia ja niissä näkyi vain neljä suttuista ruskeaa palloa). He liikkuivat kimpassa, mutta väistivät toisiaan. Yhdellä oli pää keväisen punainen ja hän yritti myös vikitellä tyttöjä. Onhan selvää, että siinä mielentilassa ei katsella muita koiraita hyvällä. Viime päivinä on aurinko näyttäytynyt useasti, tikkakin jo alkoi rummuttaa. Ehkä pilvisemmällä talvisäällä kukkojen välinen sopu taas paranee.



Aronian marjat kelpasivat fasaaneillekin. Hyppäämällä tuonne ylettyy.


Ensin pitää ottaa marjaan katsekontakti, keskittyä suoritukseen ja veeeeenyä...



Marjapensaasta on myös henkistä turvaa.



Kanoja oli ainakin nämä viisi. Jos kaikki pesivät pihapiirissä ensi keväänä, kesällä on tipuja paljon. Mutta talvi on pitkä; mitä vain ehtii vielä tapahtua. Katsellaan.


-----------------

Tervetuloa tämän blogin lukijaksi, gbkoru!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Mustan linnun varjokuva

Meinasin joitain hommiakin saada tehdyksi tässä välipäivinä. Kamera kädessä vaan seisoskelen enkä saa työnhelmasta kiinni.


Alakerran isäntä ruokkii lintuja viimeisillä nahistuneilla omenoilla ja parasta-ennen-2012 -rusinoilla. Ja onpa tuolla vielä marjojakin aroniassa jonkun aikaa. Ei ihme, että mustarastaita piisaa.


Ovat vaan penteleen ovelia kuvattavia. Ilmestyvät silloin tuohon koristeelliseen oksaan, kun se on varjossa ja naapurin seinä leimuaa kirkkaana auringonpaisteessa.




Ihanasti auringon paahtama seinä on muidenkin viluvarpaiden suosiossa.



---------------------


torstai 25. joulukuuta 2014

Joulusuoritus 2014

Joulu on taas tänäkin vuonna suoritettu kaikkien lifestyle-lehtien sääntöjen mukaan. Koska vaalin tarkoin perinteitä, viime vuodesta ei ole juuri mikään muuttunut.

Aloitin pesemällä kaikki lattiat, katot, seinät, ikkunat ja huonekalut, minkä jälkeen maalasin kaiken valkoiseksi hengittävillä öljymaaleilla. Vaihdoin kaikki matot, verhot, pöytäliinat, servetit, pyyhkeet ja lakanat vastaaviin joulutekstiileihin. Kaikki tekstiilit on kudottu itse kasvatetuista pellavista ja käsin kirjailtu itse kasviväreillä värjäämilläni ja itse kehräämilläni langoilla. Matot ovat jouluisia räsymattoja, jotka tuossa joutessani kutoa helskäytin varhaisemmista vastaavista tekstiileistä sekä pitovaatteista. Jokaiseen raitaan liittyy rakkaita muistoja. Iltaisin niitä yhdessä tutkimme ja kertaamme menneiden sukupolvien elämäntarinoita.


Sitten sirottelin jokaisen pinnan ja kiinnikkeen täyteen perinteisiä joulukoristeita. Ne ovat minulle niin rakkaita ja on tärkeää, että jokainen on omalla paikallaan. Poikkesin myös metsässä tavallisen kuntolenkkini yhteydessä ja toin tullessani sammalia, varpuja, jäkäliä, risuja, havuja, käpyjä, käkkyräisiä oksia, pari keskikokoista kuusta ja mielenkiintoisen puunjuurakon. Tähän minulla luonnollisesti oli metsänomistajan kirjallinen lupa. Askartelin näistä ynnä muista aiemmin varastoimistani materiaaleista, jotka sivumennen sanoen odottivat tätä hetkeä siististi ja hyvässä järjestyksessä omilla paikoillaan nimikoiduissa vetolaatikoissa, kaapeissa ja arkuissa, ennennäkemättömän luovia ja taiteellisesti korkealaatuisia jouluasetelmia sekä taloon että puutarhaan.



Monet tunnelmalliset illat olen viettänyt nikkaroiden joululahjoja, jotka on huolellisesti harkittu sopimaan lahjan saajan makuun, tarpeisiin ja elämäntyyliin. Olen koko vuoden poiminut kaikkien läheisteni puheista pieniä vihjeitä siitä, mikä on heidän sydämensä syvin toive, ja vaivojani säästämättä pyrkinyt toteuttamaan sen. Nämä lahjat olen paketoinut kauniisiin, suorastaan ylellisiin, mutta kuitenkin ekologisiin pakkauksiin, jotka jokainen omalla tavallaan myös viestivät lahjan saajasta ja antajasta sekä näiden kahden erityislaatuisesta suhteesta. Jokaiseen pakettiin olen liittänyt herkän tai hauskan, lahjan ja sen saajan luonteita heijastelevan sekä tyyli- ja muoto-opillisesti puhtaan, joskin joskus hieman eri runojaloilla ja tyylilajeilla leikittelevän lahjarunon. Köyhiäkään en ole unohtanut, vaan monet lahjat on kääritty myös patoihin ja kuusikeräyksiin vietäviksi, vähävaraisten perheiden lapsille lahjoitettaviksi. Samoin olen muistanut pakanamaiden lapsiparkoja runsailla rahalahjoituksilla täkäläiselle seurakunnalle.



Joulukortti-iltamat pidimme jo varhain, heti kynttilänvalannan jälkeen. Näin saimme aikaa harkita toivotuksemme tarkkaan ja valita jokaiselle parhaiten sopivan kortin. Toki olin jo kortteja askarrellessani tai maalatessani yleensä ajatellut jotakin tiettyä läheistäni, jota se saattaisi parhaiten puhutella. Korttini ovat yksinkertaisen elegantteja mutta monipolvisen taiturimaisia. Useimmille lähetin kortin lisäksi joulukirjeen, jossa kerroin kuvien kera monet kuulumiset ja hauskat sattumukset täältä meiltä. Kirjeet kirjoitin luonnollisesti maaväreistä itse valmistamallani musteella, martinpäivän hanhen siipisulalla.



Kinkun olin laittanut suolaan heti teurastuksen jälkeen. Samoin tein joulumakkarat jo hyvissä ajoin. Liharuokia täällä tarvitaan monenlaisia, eikä niistä saa tulla puutetta. Kalaa valmistin graavaamalla, kylmä- ja lämminsavustamalla, marinoimalla monin eri maustein, cevichestä suutarinloheen, pateesta pyörykkään, jokaiseen makuun. Kaikki leipomukset ja laatikkoruuat tein luonnollisesti yksin alusta asti, oman talon viljasta, itse kasvatetuista bataateista ja itse kuoritusta kermasta lähtien. Joitakin eksoottisia mausteita olin kylläkin, pakko tunnustaa, joutunut hankkimaan vaihtokaupalla kaukomaiden luomuviljelmiltä. Esimerkiksi neilikkapuuta en ole vielä saanut kunnolla menestymään täällä Pohjolassa asiantuntevista yrityksistäni huolimatta. Antamatta tämän takaiskun lannistaa joulumieltäni päätin lujasti, että eksoottisiakaan herkkuja ei pidä joulupöydästämme puuttuman. Monet jouluvieraamme ovat varsin valikoivia, joten sortimentin on oltava laaja. Kun kokoonnumme kynttiläkruunujen huikaisevassa loistossa 18-metriseen juhlapöytään, jokaisen on löydettävä edestään omat tutut jouluherkkunsa ja saatava kokea lapsuuden makumuistojen ja odotusten täyttymys.





Jouluna kaikki aistit ovat tärkeitä. Tutut tuoksut leijailevat ilmassa: joulukuusen, itse hyödettyjen valkoisten hyasinttien, joululeivonnaisten ja munatotin rauhoittavat aromit. Takassa palavat omenapuuhalot. Tulen loimu heijastuu kotitekoisten suklaakonvehtien kiillotetusta pinnasta. Hopeat ja kristallit kimaltavat. Musikaalisesti lahjakkaiden sukulaisten kamariorkesteri soittaa salissa hartaita säveliä. Yksinkertaisen tyylikäs juhlaleninkini istuu täydellisesti hyvälaatuisen korsetin ansiosta, helmet hohtavat, korkokengät korostavat rintavien mutta sironilkkaisten jalkojeni soreutta; samalla asuni on äärimmäisen mukava ja kykenen sohvannurkkaan käpertyessäni rentoutumaan täydellisesti ja unohtamaan arjen huolet. Kunhan sujautan ensin 24 hengen ihraiset astiat koneeseen pyörähtämään, noin.

Tällainen on meidän joulumme, mitenkäs siellä?


------------

Kuvat Flickristä, kiitokset järjestyksessä: 
Jaybird, Andrew Butitta, sakaki0214, Harrison Group, Alex Berger, Yelp Inc., Amancay Maahs.


Kierrättäminen on hyve. 
Samoin traditioiden uskollinen noudattaminen.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulupuu

Jo tuija kynttilöitä on käynyt kukkimaan...




Joulupuu on koristettu...



Ja valo voittaa pimeyden...



maanantai 22. joulukuuta 2014

Iso pyörä kääntyy

Nyt vietetään pyörän juhlaa. Viikinkien kielellä pyörä on hjul, ja siitä on tämä jul-juhla saanut nimensä. Onpa muutama muukin kansa aikojen mittaan mieltänyt vuoden, päivän, kuukauden tai elämän pyörän pyörähdykseksi. Muinaisten skandien vuosipyörässä oli kahdeksan pinnaa. Omassa mielessäni olen nyt pyörän kehällä aivan alimmaisessa pisteessä, josta taas lähdetään vauhdilla ylöspäin kohti valoa, huipulla odottavaa juhannusta ja keskiyön aurinkoa.

talitintti

Vaikka on vuoden pimein aika, aurinko näyttäytyi tänään. Mustamarja-aronia on nyt suosiossa. Tässä muutamia vierailijoita.

sinitintti

kottaraisia

Tilhet eivät tulleet syömään niin kauan kuin seisoin pihalla.

pikkuvarpunen ja keltasirkku

Tuonne oksien varjoihin on aika helppo kätkeytyä. Pensaan sisällä on miellyttävän hämärä, risukkoinen ja jotenkin batiikkinen tunnelma.



mustarastas

Mustarastas oli vaikea kuvattava. Yleensä se näkyy kuvissa tummana varjona puskan toisella puolella. Vain harvoin se uskaltautui sille reunalle, jossa minä odottelin pokkari sojossa. Jos vähänkin liikahdin, se lensi kotkottaen tiehensä. Välillä se vietti pitkiä aikoja tiheän tuijan kätköissä. Siellä se hyräili, aivan hiljaisella äänellä - mehän tiedämme, mitkä äänivarat sillä halutessaan on - ja toden totta se harjoitteli kevätlaulun säkeitä!


Kyllä rastas tietää! Päivä ei enää lyhene. Tästä se iso pyörä lähtee kääntymään kohti kesää, aluksi hitaasti, sitten yhä vauhdikkaammin. Helsingin korkeudella joulupäivä on minuutin pitempi kuin tämä päivä. Kevätpäiväntasauksen aikaan päivä pitenee jo kuusi minuuttia vuorokaudessa, pohjoisessa tietysti vielä enemmän.

Ennen muinoin Skandinavian väki aloitti uuden vuoden tästä auringon uudelleensyntymisestä. Uuttavuotta vietettiin 25.12. Vuodenvaihde siirrettiin nykyiselle paikalleen tammikuun alkuun vuonna 1559. Minusta olisi edelleenkin loogisesti perusteltua juhlia uuden vuoden syntyä talvipäivänseisauksen aikaan. Toisaalta on kyllä hyvä, että näitä juhlia on saatu ripoteltua sinne tänne pitkin pimeintä vuodenaikaa. Mutta olisihan ne Jeesuksen synttäritkin voinut pitää jonain toisena päivänä, kun itse tapahtuman päivämäärä tai edes vuosi ei ole tiedossa.

Tänä vuonna sattui niin hauskasti, että myös uusi kuu syntyi talvipäivänseisauksena. Katsokoon ken näkee; meillä ainakin taivas vetäytyi pilveen ja alkoi sadella lunta tuossa pimeäntulon jälkeen. Lentävän lumen takaa mustalta taivaalta kuului joutsenen toitotusta, joka loittoni hitaasti etelän suuntaan. Taidetaan saada valkea joulu tännekin.


------------------------


Tervetuloa tämän blogin lukijaksi, Tiia K!


lauantai 20. joulukuuta 2014

Jeesuksen siivet ja fuusiojoulu

Joulu on oivallinen esimerkki juhlasta, jossa monista eri uskonnoista ja kulttuureista peräisin olevat ainekset sulautuvat yhteen. Sopasta kaikki voivat poimia itselleen sopivat ainekset. Siksi jokainen voi viettää erilaista joulua. Perinteinenkin joulu on jokaiselle omannäköisensä.

Aineksina ovat monien muiden muassa roomalaiset saturnaaliat, mesopotamialainen zagmuk-juhla, kelttien ja skandinaavien yule, Jeesuksen syntymän muistopäivä ja punaisiin pukeutunut cocacola-ukko. Pohjoisella pallonpuoliskolla on juhlittu valon uudelleensyntymistä talvipäivänseisauksen aikaan jo ennen kuin opittiin kirjoittamaan ja merkitsemään juhlien kulkua muistiin.

Siksi minusta onkin merkillistä pohtia, voidaanko kouluissa ja muissa laitoksissa viettää joulujuhlia vai närkästyvätkö ei-kristityt niistä. Eihän siitä ole kauaakaan, kun papit yleisesti varoittivat tuomasta huoneisiin kuusia, koska näin muistellaan maailmanpuuta ja palvellaan siis itseään perkelettä.

kuva: Susan / Flickr

Tontuista ei sopinut kristityn tietää mitään, nehän olivat alunperin pakanallisia haltioita, johonkin paikkaan (tonttiin) kuuluvia henkiä. Metsänhaltiat olivat jo ennenkin pitäneet ihmisiä silmällä, mutta kun ne muuttivat ihmisten rakennuksiin ja ryhtyivät riihi- sauna- tai tallitontuiksi, ne ottivat sen oikein työkseen. Ahkeraa ja siivoa väkeä rakennuksen tonttu saattoi autella, mutta huonotapaisia se rankaisi. Joulutontut ovat näihin paikkahenkiin verrattuina laiskimuksia, kun valvovat lasten kiltteyttä vain loppuvuodesta. Papit eivät katsoneet minkäänlaisiin tonttupiruihin uskojia hyvällä silmällä. Tässä ovat asenteet aikojen saatossa lientyneet, joten toivoa on.

kuva: Elsa Beskow / Wikimedia

Nyt on yule-puu jopa kirkossakin! Joulujuhlissa tonttuleikit ja Korvatunturi-aiheiset näytelmät vuorottelevat kitkattomasti seimikuvaelmien ja enkelilaulujen kanssa. Hartaudella veisataan laulua Varpunen jouluaamuna, jossa kuollut veli palaa tähän maailmaan lintuna. Uskoohan suurin osa maailman ihmisistä sielunvaellukseen, miksipä eivät sitten kristitytkin?

kuva: Markus Spring / Flickr

Ehkä jonkinlaisesta fuusioitumisesta kertoo myös hirmuisen kaunis virsi 552: Mua siipeis suojaan kätke, oi Jeesus herrani.

kuva: Arzuza / DeviantArt

Tämänkin blogin keskusteluissa on kummasteltu juutalaispojan syntymäpäivän juhlistamista kinkkua syömällä. Kinkku meillä oli kuitenkin jo ennen Jeesusta: olemme perineet joulupossun muinaisskandeilta. Vasta aivan viime aikoina on Pohjois-Euroopassa tullut mahdolliseksi edes ajatella joulua ilman kinkkua. Tässä ovat auttaneet amerikkalaiset, jotka joutuivat alkuaikoinaan uudisasukkaina pärjäämään ilman eurooppalaisia herkkuja ja söivät nälkäänsä kalkkunoita, kun sianlihaa ei kerta kaikkiaan ollut saatavissa. Olemme ikään kuin kierrättäneet joulun Amerikan kautta, ja se palasi meille uudenlaisena, vähärasvaisempana, välkkyvämpänä ja värikkäämpänä. Porot muuttuivat bambeiksi ja oppivat lentämään. Cocacolapukki asuu Pohjoisnavalla ja tunkeutuu koteihin yöllä savupiipun kautta, hou-hou-hou, mutta kyseessä on edelleen joulu. Vieläpä perinteinen joulu.

kuva: Johan Lange / Flickr

Etelä-Euroopassa tärkein on seimiasetelma ja tietenkin itämaan tietäjät, jotka tuovat lahjat lapsille. Esimerkiksi Kataloniassa nousee kuitenkin näitäkin keskeisemmäksi jouluteemaksi kakkaaminen. Suosituista julkkiksista tehdään kakkaajapatsaita, joissa heidät kuvataan päkistelemässä kyykyssä housut nilkoissa. Jouluun kuuluu ehdottomasti myös karkkeja kakkaava halko nimeltä Tio (Setä). Siis ainakin jos kyseessä on perinteinen joulu.

kuva: Antonio Gil / Flickr


Ehkäpä siis saattaisin uskaltaa jättää porkkanalaatikon tänä vuonna pois joulupöydästä, kun ei sitä kukaan koskaan syö. Jouluperinteitä voi ilmeisesti venyttää ja vanuttaa monella tavalla, jopa niinkin uskaliaasti.


perjantai 19. joulukuuta 2014

Hengittelyä

Kävelymeditaatiossa kävellään. Edestakaisin, ympyrää, viivaa pitkin tai muuten vain. Huomio kohdistetaan oman kehon tuntemuksiin. Hengitykseen, vaikka jalkapohjiin. Katse suunnataan alaviistoon. Jos ajatukset lähtevät vaeltamaan, ne palautetaan hengitykseen.

Eräässä vietnamilaisen zen-opettaja Thich Nhat Hahnin kävelymeditaatioharjoituksessa toistetaan sisäänhengittäessä: "tyynnytän", uloshengittäessä: "hymyilen", sisään: "tämä hetki", ulos: "ihmeellinen hetki". Tyynnyttämisellä tarkoitetaan tässä oman kehon tyynnyttämistä.


Kävin kävelemässä. En keskittynyt hengitykseen. Katselin ympärilleni. Otin jopa valokuvia. Tyynnyin silti.

Meidän joki on tuollainen ihan laiheliini ja mutkainen. Täkäläisellä murteella sanotaan, että se meanderoi.



Ihan hyvä vauhti sillä on.



Ympäröivä maasto on mukavan kumpuilevaa. (Kumpuilevimmissa kohdissa vähän keskityin hengitykseen: onkos minun kuntoni näin rapistunut?)



Sitten valitettavasti pelto kaappasi täyden huomioni. Ajatukset alkoivat niin sanotusti harhailla. Tai itse asiassa ne kyllä keskittyivät, mutta niiden kohteena oli mutakakku.


Mmmm... mutakakkua ja päällä tomusokeria!

Jos mutakakku häiritsee tai ei muuten vain viitsi lähteä ulos, voi aina keskittyä tähän:

donothingfor2minutes.com


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...