Kevätmielen kuulumisia

Fasaanikukko Kevätmielen valtakunta on muutoksen tilassa. Vasta vähän aikaa sitten kaikki oli kananväristä, nyt kukko ja kanakin erottuu vihreästä taustasta selvästi. Samalla ryteiköt kuitenkin tuuhistuvat ja maasta nousee lisää näkösuojia. Pesissä on munia jo monta, ja ne ovat yhä paremmin kätkössä.

Viinimarjapensas lehtii.

Karviainen kans.

Varjolilja nousee maasta.

 

Kevätmieli kasvattaa uutta pyrstöä...

... ja rintalihaksia.

Onneksi Kevätmielen pihassa on ryteikköisiä kohtia ja pusikoita paljon. Siksi hän on tämän alueen itselleen hankkinutkin. Kevään edistyessä niitä kummallisia jättiläiskukkoja hortoilee yhä useammin hänen reviirillään, mutta hän väistyy aina arvokkaasti, niin että selvästi näkee, että hän oli muutenkin juuri lähdössä. Kun kanat saivat taas juoksuhepulin, pitäähän mennä niiden perään katsomaan. Mutta rauhallisesti, omia aikojaan. Ja hän kiekaisee niiden jättikukkojen nokan alla, melkein. Eivätkä ne koskaan vastaa haasteeseen. Kyllä tämä hänen pihansa on ihan epäilemättä, jättikukkoja tai ei.

Kiva, kun on tuollaisia omenapuusta lohjenneita oksia jätetty maahan lojumaan. Kanatkin, ne hermoheikot, uskaltavat rentoutua oksan katveessa. Ja kun ei ole edes nurmikkoa niitetty, voi itsekin ottaa nokoset ihan tässä näin. Melkeinhän tänne jo häviää sekaan. Aah, aurinko lämmittää.