Juho ja Ville perivät

Juho ja Ville ovat serkukset. Sattuneesta syystä tunnen kummankin aika hyvin, joten voin tässä paljastaa ehdottoman luottamuksellisia asioita heidän elämästään, vain sinulle. Älä kerro kellekään!

Suvussa kulkee perintönä alttius erilaisille riippuvuuksille. Juhon ja Villen isät Jukka ja Pekka olivat veljeksiä, ja Villen isässä Pekassa tuo taipumus tuli paremmin näkyville. Isät olivat rikkaan Erkin poikia ja kumpikin sai hyvän lähdön elämään. Jukalla oli maitotila, Pekalla munituskanala. Maitotila menestyi, kanala ei. Pekka ei pystynyt investoimaan uudistuksiin eikä edes pakollisiin korjauksiin, kun kaikki liikenevä ja vähän ylikin meni pelaamiseen. Vaimo lähti. Kanalan myyntitulot eivät riittäneet velkojen maksuun.

Jukka ja Pekka (Wikimedia)

Ville oli kuitenkin jo poikasena eläinrakas. Kun kanala oli mennyt, hän autteli setänsä maitotilalla. Juhon vanhemmat uskalsivat jättää serkukset vastuuseen tilasta ja lähteä kerran elämässään Kanarian saarille kahdeksi viikoksi, vaikka pojat olivat vasta maatalouskoulussa. Silloin oli hyvä, että Ville oli käytettävissä. Lehmät olisivat pariinkin kertaan jääneet lypsämättä ja hoitamatta ilman Villeä, kun Juho makasi tuvassa parantelemassa päänsärkyään oluella.

Mutta pojat perivät vanhemmiltaan muutakin kuin riippuvuuksia. Nimittäin Juho perii, koskapa Suomessa ei voi periä velkaa.

(Jatkossa kuitenkin perimys EU:ssa määräytyy vainajan asuinmaan mukaan, niin että jos epäilet perittäväsi rilluttelevan Aurinkorannalla velaksi, koita houkutella hänet kotiin kuolemaan. Espanjan lain mukaan velkakin periytyy. Tämä ihan vaan vinkkinä.)

Ville ja Juho (Pixabay)

Erkin pojanpojista Juho siis saa menestyvän lypsytilan, Ville ei onneksi peri mitään. Nyt vain odotamme, kuinka kauan Juho pystyy pitämään tilansa ja ovatko eläinsuojeluviranomaiset ajan tasalla. Villellä olisi kyllä ollut edellytyksiä tilanpitoon, mutta hän teki pahan virheen isäänsä valitessaan ja on nyt siis köyhä. Tai köyhä ja köyhä, mutta ei hänellä opinnot päätettyään kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia ostaa maatilaa koneineen ja eläimineen.

Millä tavalla tämä on reilua?

No periminen on... Sitähän varten ihmiset tekevät työtä ja ponnistelevat, että saavat lapsilleen helpomman elämän. Jos ei perintöä voisi jättää lapsilleen, kukaan ei tekisi mitään. Sukupolvenvaihdos yrityksissä ei onnistuisi  ja lopulta kaikki yritystoiminta loppuisi tai siirtyisi ulkomaiseen omistukseen.

Hesarin pääkirjoitussivulla luki tänään, että ellei perintö sisällä muuta varallisuutta kuin osakkeita, perillinen saattaa joutua myymään osan niistä perintöveron maksamiseksi, mikä voi tuntua kohtuuttomalta.

Jos isällä oli kymmenen osaketta, voi tosiaan tuntua kohtuuttomalta, että poika saa ilmaiseksi vain yhdeksän. Varsinkin naapurin pojasta, joka ei saa mitään. Mutta hän on väärässä. Mitäs syntyi sinne naapuriin. Päinvastoin: koska hän on kateellinen siitä, että toinen sai perinnön, perintövero on kateusvero ja se pitäisi poistaa kokonaan.

Ihan samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin kateutta herättäviin asioihin liittyvät verot. Luksusautojen autovero on kateusvero, siis poistettava. Samoin ainakin hienompien kiinteistöjen kiinteistövero ja isojen pottien osinkovero.

Jos tämän kirjoituksen nyt sattuu lukemaan joku edellisen sukupolven miljonäärisukulaiseni, selvennän sen verran etten suinkaan tarkoita että minut pitäisi tehdä perinnöttömäksi! Tietysti on oikeus ja kohtuus, että jos onnistun elämään teitä kauemmin, rahat kierähtävät tänne. Olen ansainnut joka sentin. Ihan omassa tahdissa vaan. Tämä oli tarkoitettu enemmänkin sellaiseksi yleisluontoiseksi ja erittäin teoreettiseksi pohdinnaksi, tai sanokaamme hämmästelyksi, sinne ja tänne. Minullahan nyt on aina tapana ihmetellä ihan selviä asioita.


--------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan näitä keskeneräisyyksiä, Maria Lindholm!

Meille kans! (Sama laki kaikille)

Tanska kiristää turvapaikkalakejaan, hidastaa perheenyhdistämistä ja vaikeuttaa pysyvän oleskeluluvan saamista.

Perussuomalaisen oikeus- ja työministeri Lindströmin mielestä fiksu idea, meidänkin kannattaisi harkita vastaavaa, uutisoi päivän Hesari.

hämärää

Tanskassa poliisi saa esimerkiksi käydä läpi turvapaikanhakijoiden omaisuuden ja takavarikoida 10 000 kruunua eli 1340 euroa ylittävät varat. Hallitus perusteli tätä mm. sillä, etteivät tanskalaisetkaan voi saada toimeentulotukea, jos heillä on merkittävää varallisuutta.

Saman Hesarin pääkirjoituksessa valitetaan vauvapulaa. Mistä saadaan tulevaisuudessa työntekijöitä Suomeen? Kuka maksaa eläkkeemme?

Edelleen samassa lehdessä on juttu "15 tuntia ajantappokeskuksessa", jossa vietetään päivä Koskelan vastaanottokeskuksessa ihmisten kanssa, jotka ovat odottaneet oleskelulupapäätöksiään jo viisi kuukautta.

Tuleeko mitään mieleen?

On väläytelty ajatusta, että hädänalaisille ihmisille ei tarvitsisi maksaa edes vähimmäispalkkaa. Kunhan jotain, tai ei välttämättä mitään. Ihminen saa olla onnellinen, jos saa töitä ja toimeentulotuen, eikö niin.

Ministeri Lindström vastustaa sitä, että näin turvapaikkaa tarvitseville rakennettaisiin oikopolku työelämään. Entäs meidän äänestäjät, tavalliset työttömät? Meille myös oikeus päästä töihin huonommalla palkalla tai ilmaiseksi! Lain on oltava sama kaikille!

kuva: HS

Odottelen nyt, milloin poliisi tulee takavarikoimaan merkittävää varallisuuttani, sitä joka ylittää 1340 euroa. Sitten minulle aletaan maksaa toimeentulotukea.

Näkyykö mitään?

Entä jos varakas turvapaikanhakija ei halua toimeentulotukea? Jos hän haluaa vain sen turvapaikan? Ja toimen johon tulla, ihan itse?

Oikeus olla tulematta syödyksi

Voiko eläimillä olla mitään oikeuksia? Näkemyksiä on ihmeen monenlaisia. Joidenkin mielestä on väärin, että ihminen käyttää eläimiä hyväkseen millään tavalla. Toiset eivät katso eläimillä olevan mitään muuta arvoa kuin juuri niiden ihmiselle tuottama hyöty tai huvi.

Hämmästyttävän monet vegaanitkin hyväksyvät eläinten käyttämisen lemmikkeinä, vaikka tälle voi olla vaikea löytää järkiperusteita. Tuotantoeläinten oloja sentään edes yritetään jotenkin säädellä ja valvoa, mutta ketäpä kiinnostaisi laiminlyötyjen hamsterihäkkien hiljainen kärsimys. Lemmikin voi hankkia kuka vain, eikä eläimen lajityypillisistä tarpeista tarvitse tietää tai välittää. Kun lemmikki kuolee, ostetaan uusi.

Minähän, kuten tunnettua, syön eläimiä. Lihansyöntiä voidaan vastustaa useilla perusteilla. Sen ekologiset haitat ovat kiistattomat. Liiallinen punaisen lihan ahmiminen ei ole terveellistäkään. Lihansyönnin eettisestä oikeutuksesta voidaan väitellä. Ilves saa syödä jäniksen mutta ihminen ei, koska ihmisellä on - - - . (Täydennä virke oikein.) Moraali? Valinnanvaraa? Hedelmä hyvän ja pahan tiedon puusta? Muu, mikä?

Minusta meidän täytyy myöntää, että eläimillä on itseisarvo. Siis joitain oikeuksia riippumatta siitä, voinko myydä elukan tai syödä sen tai tärveleekö se pirulainen keittiöpuutarhani. Jos pidän otusta vankina, minulla on velvollisuuksia sitä kohtaan, vähän niin kuin Geneven sopimuksessa määritellään. Minun pitää järjestää sille ruokaa, juomaa ja suojaa. Sellaiset olot, ettei se joudu kärsimään. Tilanne on vaikeampi niiden elukoiden kohdalla, jotka eivät ole minun suoranaisella vastuullani. Mitä se tarkoittaa, että on itseisarvo? Eikö hyttysiä saa enää tappaa? Entä kirvat? Mitä jos tallaa muurahaisen? Voinko syöttää kanalleni etanan? Koiralle siankorvia? Saako onkia, ja jos saa, voiko käyttää matoa?

Yksi asia on kuitenkin varma. Vaikka olisin vegaaneista vegaanein, en voisi myöntää eläimille oikeutta olla tulematta syödyksi.

Melkein kaikki eliöt syödään lopuksi. Useimmat eläimet myös tapetaan ruuaksi. Vain harvat kuolevat muuten vain, tautiin tai vanhuuttaan, ja suurin osa niistäkin tulee sitten syödyksi. Ihminen on niin nokkela, että pystyy useimmiten - joskaan ei aina - kuolemaan muuhun kuin saalistukseen, ja niille jotka eivät halua tulla syödyiksi loppujen lopuksikaan on polttohautaus. Mutta noin kaikenkaikkiaan syödyksi tuleminen on normaalia, muu on poikkeusta.

Kuva: Tambako The Jaguar / Flickr

Voidaan väittää, että älykkäämmillä eliöillä on suurempi kyky tuntea kärsimystä. Näin ajatellen olisi ehkä pienempi synti kasvattaa vankeudessa porkkanoita, sieniä tai heinäsirkkoja kuin papukaijoja tai sikoja. Aivan varmasti porkkanakaan ei kerää sokerivarastoa juureensa siksi, että minä sen söisin, vaan hänellä on siihen omaa suvunjatkamista palvelevat tarkoitusperänsä. Ainoastaan jotkut hedelmät ja sensellaiset haluavat tulla syödyiksi. Ne kasvattavat hedelmänsä ihan meitä varten ja houkuttelevat meitä nielaisemaan samalla siemeniään, jotka kulkevat vahingoittumattomina ruuansulatuksen läpi ja pääsevät lopulta maahan uudessa paikassa hyvin lannoitettuina. Reilua peliä olisi siis syödä pelkästään hedelmiä, ja sekin koskee vain niitä meistä, jotka eivät käytä vesivessaa. Vesivessasta ei pidä kertoa hedelmäpuille! Muuten ei saa enää syödä mitään.

Tai sitten vedetään raja mielivaltaisesti johonkin: näitä eliöitä ihminen saa syödä, noita ei.

TAI todetaan vain, että tämä on luonnon laki. Syö tai/ja tule syödyksi. Tämä systeemi nyt vain toimii niin, ja ihminenkin on siinä mukana.

Mutta tämäkään suhtautumistapa ei oikeuta aiheuttamaan tarpeetonta kärsimystä millekään eläimelle, edes ihmiselle.

Eläinten itseisarvosta on järjellisempää tekstiä täällä ja täällä.

Vuodelta 1996 peräisin olevaa eläinsuojelulakia on oltu pitkään uudistamassa ja tuo itseisarvokin on koitettu saada lakiin mukaan. Edellinen hallitus valmisteli ja valmisteli, mutta ei saanut lakia puserrettua. Tänään kävin Maa- ja metsätalousministeriön sivuilla kurkkaamassa, mitä lakiesitykselle nyt kuuluu. Tällaista:

Hakemasi sivu on väliaikaisesti poissa käytöstä, tai sivua ei ehkä enää ole.

Mutta saahan toivoa, että tämä on hyvä merkki? Vai?

Lintujen myrkyttäminen

Koska tähän blogiin on joku löytänyt sellaisellakin hakusanalla kuin "lintujen myrkyttäminen", päätin luovuttaa puheenvuoron asiantuntijoille:

- Mepäs kerromme sitten, kun meillä on näkemystä. Olemme viettäneet näitä kauniita kesäpäiviä Keskeneräisen ja joen välisellä rypsipellolla.

Ihan vaan nauttineet olostamme ja tankanneet etelänmatkaa varten. On ollut mukavan sateista. Vallan hirmuisesti etanoita, sammakoita, viljan tähkätupsukoita.

No sitten yhtenä kauniina päivänä tämä. Kyllä varmaan niin oli päivä, katso miten aurinko heijastuu ikkunaklasista. Oli monta tuntia auringonlaskuun vielä. Härkkine tuli meidän pellolle ja alkoi kaasuttaa. Aloitti tuolta jokivarren pöpeliköstä, mutta sitten se siirtyi ylemmäs, ihan meidän ruokapöydälle.

Aluksi me koitettiin olla niin kuin ei huomattaisikaan tätä hyvien tapojen puutetta ja etikettirikkomusta.

Mutta se kaasu oli kitkuisen katkuisaa ja meni nokkaan, alkoi köhityttää. Ja härkkine kulki edestakaisin edestakaisin takaisin ja edes, ja koko ajan se tuli lähemmäs. Me jouduttiin väistämään aina vaan pitemmälle, ole siinä sitten niin kuin et olisikaan!

Ihan rupesi kutittamaan höyhenten tyviä se haju. Ja vielä seuraavanakin päivänä.

Enkä nyt sano tätä sillä, että meitä kurkia pitäisi jotenkin erityisesti suojella! Ehei, kyse ei suinkaan ole vain meistä! Siellähän oli pelto täynnä porukkaa, niin kuin joka päivä! Kaksikymmentäkaksi sepelkyyhkyä lehahti lentoon sen härkkineen edestä, ja joka korren välissä pikkulinnut ajoivat takaa pörriäisiä ja sörriäisiä. (Sanomme nyt niitä linnuiksi tässä, vaikka ne ovatkin niin surkean pieniä).

Yksi varsin epäsuhtainen kaveripari oli myös liikkeellä. Älkää nyt katsoko, näytän vähän siivellä sinnepäin. Tuolla koiranputkikossa.

Ollaan taas niin kuin ei mitään, mutta huomaatteko: rusakko ja varis seurustelevat keskenään! Me emme suinkaan ole spesistejä, mutta tuo tuollainen ei ole luonnollista!

Me paheksumme vain sanattomasti: HYI!

Ei katsota sinnepäin, ehkä ne älyävät lähteä.

Noin. Perversseiltä petti hermo.

Mutta mitäs minun pitikään lausua varsinaisesta asiasta, meni mielestä. Mikäs se asia olikaan. Paljon oli väkeä kuitenkin.

Kaksi päivää myöhemmin rypsi alkoi jo kukkia. Yllättäen pellossa tuli vastaan kuollut raja. Niin kuin oja, mutta ilman kuoppaa. Ilman vettä ja namisammakoita. Pelkkää eimitään. Mikähän se on?

Aluksi aioimme harppoa siitä yli varovasti,

... mutta eihän maltettu olla syömättä siitäkin kohdasta. Pelto oli jotenkin erilainen kuin ennen, ei niin hyvän hajuinen, mutta ruokaa oli tosi paljon. Kuolleita sörriäisiä ja pörriäisiä vaikka millä mitalla. Löydettiin pari kylmää pikkulintuakin. Nami.

Ja niitä ojia olikin kaksi, ja sitten taas kaksi ja kaksi ja monta ja monta. Joten ei ne varmaan olleetkaan mitään erikoista.

Nyt tämä pelto kukkii jo ihan kunnolla. Tosi hyvä ruokapaikka se on. Kutsutaan aina kaveritkin syömään, kun nähdään niitä. Tuossa pellon vieressä on paikka, josta nousee savua ja jossa seisoo ihminen katselemassa tänne pikku laatikko kädessä. Se ihminen aina laittaa sormet korviin, kun me huudellaan kutsuja kavereille. On meillä melko kantava ääni, en tahdo olla turhan vaatimaton sen suhteen. Hyvin kuuluu kutsu, ja kauas.

Meitä tulee joka päivä lisää.

Ympäristöministeriö

Meillä Suomessa on sellainen laitos kuin Ympäristöministeriö, ja niinpä meillä on myös vielä jonkin verran Ympäristöä jäljellä. Kaikissa maissa ei ole. Ei ministeriötä, eikä ympäristöäkään sen vertaa, että kannattaisi mainita.

Nyt kun tuleva porvarihallituksemme hioo uutta hallitusohjelmaa Suomelle, meille kansalaisille ei tihku tietoja kuin siitä, mistä asiakokonaisuuksista on sovittu. Se, mitä on sovittu, ei kuulu meille tässä vaiheessa. Kaikki kyllä paljastetaan aikanaan. Se aika on ensi keskiviikkona, kun päätökset on jo lyöty lukkoon.

Hyvin voimme arvata kuitenkin, mihin suuntaan tuuli puhaltaa.

Ympäristöministeriö on lakkautuslistalla. Monen muun asian ohessa.

Samaan aikaan toisaalla: mustikka kukkii aavistamatta mitään.

Kokoomus on ehdotellut jo vuosikausia, että tuollainen tarpeeton ja kallis ministeriö joutaisi pois. Onhan meillä Maa- ja metsätalousministeriö, joka kyllä osaa huolehtia, että metsistä ja pelloista saadaan riittävästi tuloja, vahinkoeläimet hävitetään, turhat rajoitukset puretaan ja mitä muuta nyt kuuluukaan maanomistajan elinehtojen parantamiseen. Mihin siis enää tarvitaan Ympäristöministeriötä, joka huolehtii ihan samoista maista ja vesistä, mutta vänkää aina ikävästi vastaan, kun jossain kolkalla olisi jotain edistystä tapahtumassa. Nämä ministeriöthän voisi yhdistää, säästyisi rahaa ja vältyttäisiin alituiselta kissanhännänvedolta.

Maataloustyöläinen hunajahommissa. Saako rikkakasveja myrkyttää?
Huoli pois, ministeriö valmistelee lakiehdotuksen.

Jos Ympäristöministeriön lakkautus sattuisi harmittamaan, voit ilmaista vastustavasi sitä täällä (naps).

Lopettavathan ne sen silti, mutta oletpa vastustanut. Saat sillä oikeuden valittaa, kun menee pieleen.

- Allekirjota meijän pualesta, tslirp!

--------------

Tervetuloa seuraamaan tätä blogia, Tuitiina!

Benvenuti a seguire questo blog, Clo!

Oma siemen

Kuka omistaa siemenet?

Kanadassa säädettiin viime vuoden lopulla laki, jollaista ylikansalliset maatalousjätit yrittävät saada voimaan kaikkialla: siemen ja kaikki mitä siitä syntyy on pysyvästi siemenen myyjän   (= jalostajan / patentoijan) omaisuutta.

Yhtiö, jonka siemeniä ostat, voi antaa sinulle väliaikaisesti etuoikeuden kerätä viljelmistäsi kasveista siemeniä, varastoida ja käsitellä niitä, valikoida ja jalostaa, tuoda ja viedä niitä maasta. Nämä oikeudet kuuluvat kuitenkin peruuttamattomasti ja pysyvästi yhtiölle; se voi myöntää ne sinulle tai kieltää ne sinulta.

kuva: teamjenkins / Flickr

Samaan päämäärään on aikaisemmin pyritty myymällä viljelijöille steriilejä hybridisiemeniä, jotka kyllä antavat sadon, mutta sadosta kerätyt siemenet eivät enää ole hedelmällisiä.

Lievempi keino on tavallisten, lisääntymiskykyisten hybridisiementen tarjonta. Olet luultavasti itsekin hankkinut kaupasta siemeniä, joiden pussissa lukee F1. Kyseessä on silloin kahden ominaisuuksiltaan erilaisen lajikkeen risteytys, hybridi. Hybridisiemenet tuottavat runsaan, terveen, elinvoimaisen ja tasalaatuisen sadon. Mutta jos keräät seuraavan sukupolven siemenet ja kylvät ne, tulos onkin aivan erinäköistä. On pitkää ja pätkää, lihavaa ja laihaa, makeaa ja kitkerää, aikaista ja myöhäistä, punaista ja valkoista, taudinkestävää ja rupista. Siksi hybridisiemenet pitää ostaa aina uudestaan kaupasta, joka vuosi.

Vielä näppärämpi konsti on painaa siemenpussin kylkeen merkintä F1, vaikka pussissa olevat siemenet oikeasti ovatkin jotakin vakiintunutta lajiketta, joka tuottaisi itsensä näköisiä jälkeläisiä vuodesta toiseen, jos joku vain ottaisi niistä siemenet talteen ja kylväisi ne.

Lainasin kirjastosta kirjan Oma herne ja valitut pavut. Siinä annetaan neuvoja siementen keräämiseen ja varastointiin, kerrataan risteyttämisen ja perinnöllisyyden aakkoset  ja suorastaan yllytetään jalostamaan itse kotikonstein juuri omaan pihaan sopivia, oman maun mukaisia lajikkeita.

Heräsi epäilys, että tämä kirja saattaa olla piankin lainvastainen tai ainakin usuttaa lainvastaiseen toimintaan. Pitäisi varmaan ostaa omaksi, niin kauan kuin se on mahdollista. Jos Suomeen saadaan vastaava laki kuin Kanadassa säädettiin, ryhdyn lainrikkojaksi. Saatan jopa liittyä Maatiaiseen! Jaa, mutta täytynee järjestäytyä jo ennen sen lain säätämistä. On sitten helpompi mennä maan alle vaihtokauppaamaan pimeitä siemeniä, kun on kontaktit valmiina.

Toki muissakin kirjoissa neuvotaan omaan siemenkasvatukseen.

kirja-alesta

Paitsi että haluan vastustaa maatalousjättien ylivaltaa pienviljelijöihin, olen myös huolissani viljelykasvien yksipuolistumisesta. Ennen vähän joka kylällä oli oma peruna- ja omenalajikkeensa, omannäköiset kanansa ja sikansa. Viljoista oli lukemattomia hieman toisistaan poikkeavia kantoja. Nyt kaikki ostavat siemenensä samalta firmalta ja samaa lajiketta kasvaa sadoillatuhansilla hehtaareilla. Entäs, kun siihen iskee tauti?

Jostakin vähäpätöisestä maatiaiskannasta saattaa löytyä geeni, joka antaa vastustuskyvyn uudelle taudille. Paljon näitä kantoja on jo menetetty, mutta onneksi on myös kerätty siemenpankkeihin, mitä vielä on jäljellä viljelykasvien monimuotoisuudesta. Siemenpankit ovat kuitenkin museoita. Parhaiten maatiaislajikeiden geenivarat säilyvät ja monipuolistuvat, kun niitä viljellään vuodesta toiseen, otetaan siemen talteen ja kylvetään se taas.

Ostin viime vuonna Ikeasta laittomia puuhiani varten tällaiset kivat laatikot, kaksi lootaa 3,99 €. Näissä aion säilyttää sulassa sovussa niin kaupan kuin omia ja ystäviltä vaihdettuja siemeniä. Tähän asti siemeniä on ajelehtinut siellä täällä, ruokakaapissa, tietokoneen vieressä, vintissä, lipastossa. Jos oikein aktiiviseksi heittäydyn, laadin myös kylvösuunnitelman ja -kalenterin.

Katsotaan nyt, mitä kaikkea sitä jaksaa.

Sikamaista

Sika on sosiaalinen eläin. Luontoon päästetty kesysika viettää tutkimusten mukaan samanlaista elämää kuin villisika: elää pienissä perheryhmissä ja liikkuu laajalla alueella ruokaa etsien. Perheryhmään kuuluu muutama naaras jälkeläisineen. Nuoret urokset saattavat muodostaa oman laumansa, vanhemmat karjut liikkuvat yksin. Sika elää siis samaan tapaan kuin meille paljon tutumpi eläin elefantti.

Sika tunnistaa korkeintaan kolmekymmentä lajitoveriaan. Sikalaumassa onkin yleensä alle kaksikymmentä jäsentä. Ryhmän jäsenten välillä on kiinteät sosiaaliset siteet. Sikalassa siat joutuvat suuriin ryhmiin ja ahtaisiin oloihin. Tappeluja arvojärjestyksestä syntyy, kun ryhmään tuodaan vieraita sikoja. Luonnossa sikojen sosiaaliset suhteet muodostuvat jo nuorena, eikä välienselvittelyjä yleensä tarvita.

Sika käyttää suuren osan vuorokaudesta ravinnonhaussa, kuljeskellen, tonkien ja tutkien ympäristöään. Sillä on sisäsyntyinen tarve käyttäytyä näin, eikä se tarve vankeudessa mihinkään häviä.

Jos ravintoa riittää, emakot voivat saada luonnossa kaksikin pahnuetta vuodessa. Porsaita syntyy luonnonoloissa yleensä 5-6 kerrallaan. Tuotanto-oloissa pahnueen koko on toistakymmentä porsasta; näistä tosin tavallisesti osa kuolee ennen vieroitusta.

kuva: Stephen & Claire Farnsworth / Flickr

Kun tiine emakko tuntee aikansa lähestyvän, se lähtee ryhmästä ja rakentaa rauhalliseen paikkaan suuren pesän. Pesän suojassa se synnyttää porsaansa ja imettää niitä. Viikon-parin ikäisinä porsaat osaavat jo käyttäytyä sen verran, että emo tuo ne laumaan ja esittelee ne tädeille ja serkuille. Pikkupossut oppivat oman paikkansa ryhmän jäseninä. Emo imettää possuja 13 - 17 viikkoa. Tuotantosikaloissa porsaat vieroitetaan 4-5-viikkoisina ja emakko tiineytetään uudelleen viikon kuluttua vieroituksesta.

Sialla ei ole hikirauhasia, joten se viilentää itseään rypemällä mudassa. Mutakerros myös suojaa sen ihoa. Sika on siisti eläin, ja sillä on tarve erottaa toisistaan nukkuma-, ulkoilu- ja ulostamisalueet. Tuotanto-oloissa tähän ei yleensä ole mahdollisuutta, ja ainoa rypemismahdollisuus on vessa. Sialle tämä aiheuttaa stressiä. Aiheuttaisi minullekin.

kuva: Wikipedia

Lisää tietoa tämän hurmaavan, siistin ja viisaan eläimen luonnollisesta käyttäytymisestä saat eläintieto.fi -sivuilta.

tiineitä emakkoja, kuva: Wikipedia
Emakolla on tarve vetäytyä ryhmästä ja rakentaa pesä.

porsinut emakko, kuva: Wikimedia
Emakkoa saa Suomessa pitää tässä häkissä koko imetyksen ajan.

kuva: Dimitri dF / Flickr

Sikojen tuotanto-oloissa on joitain puutteita, joiden takia en halua tukea niiden tehotuotantoa. Enpä nyt kerro tässä tarkemmin, ettei mene ruokahalu. Mutta eläinrakkaus ei ole ainoa syy katsoa mitä suuhunsa pistää. Tanskalaisille possuille esimerkiksi syötetään rehun mukana ronskisti antibiootteja. Näin synnytetään antibiootteja sietäviä bakteerikantoja. Tanskassa teurastamoon tuotavista sioista jo 88% kantaa MRSA-sairaalabakteeria. Tämä on huomattava terveysriski sikäläisille siantuottajille.

Mutta on se tanskalainen kinkku silti varmaan ihan kiva. Ja sehän on niin halpakin!

Ajattelin tilata puolikkaan sian ensi jouluksi. Kun varaan sen huhtikuuhun mennessä, se saa laiduntaa kesän ulkosalla, arvatenkin yhdessä toisen puolikkaansa kanssa, ja laitetaan lihoiksi marraskuussa. Laidunsikaa saa tilata osoitteesta http://www.vuonohevonen.com/ . Kun joku aika sitten soitin Maaritille, hän mainitsi, että pakkasessa olisi kyllä vielä kolme kinkkua ynnä muita laidunpossun paloja. Nouto Yli-Tokon tilalta Forssasta, vai Tammelaakohan se on.

Älä sinä kuitenkaan varaa ensi syksyn laidunsikaa ihan vielä, sillä tila on siirtymässä luomuun, ja työn alla on siirtymäkauden säädösten selvittely ennen kuin tiedetään, mistä possuja saa ensi kesäksi ottaa kasvamaan.

Odota nyt ainakin, että minä ehdin tilata ensin.

Järkivihreää

Alexander Stubb on päässyt Hesarin Vieraskynä-palstalle esittelemään vihreitä ajatuksiaan. Tai ei siis vihreitä: järkivihreitä. Siinä on ero. Vihreys sinänsähän on järjetöntä, koska siinä ajattelutavassa eivät ole taloudelliset arvot ensimmäisinä. Järkivihreys menee jotenkin niin, että luonnon suojeleminen on sinänsä ihan hyvä ajatus, mutta...

Ilahdut varmaan, jos sanotaan, että olet kyllä kiva ihminen, mutta...

Mutta jotenkin nollaa kaiken edellä sanotun.

Stubbin mukaan "ilmastonmuutosta pitää hillitä teollisuutta ja työpaikkoja tarpeettomasti vaarantamatta". Siis hillitään, toki hillitään, mutta se ei saa häiritä taloudellista toimintaa. Hillitään sillälailla jotenkin kevyesti, ettei elintaso vain laske   lakkaa kasvamasta   siis ettei elintason kasvuvauhti vain hidastu.

Välillä pääministeriltä pääsee ihan järkevää tekstiä. "Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurimpia haasteita. Sen torjumisessa on kyse omasta ja lastemme tulevaisuudesta." Kokoomuslainenkin voi lausua näin, koska "hallitsemattoman ilmastonmuutoksen kustannukset olisivat moninkertaisesti ilmastotalkoiden kuluja suuremmat".

Mutta sitten se mutta. "EU:n on oltava ilmastopolitiikan edelläkävijä maailmassa, mutta..."

Muistathan vanhastaan, että EU:n ilmastotavoitteet jaetaan näihin kolmeen nippuun:
- kasvihuonekaasujen vähentäminen
- uusiutuvan energian lisääminen
- energiatehokkuuden lisääminen

Pääministeri on "valmis hyväksymään" jopa sen, että EU-maat suunnittelevat vähentävänsä kasvihuonekaasuja 40% vuoteen 2030 mennessä (vuoden 1990 tasosta laskettuna), ja että tavoitteesta tehtäisiin kaikkia jäsenmaita sitova.

Sen sijaan hänestä on tärkeää, että uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden tavoitteet eivät olisi vastedes jäsenmaita sitovia, "sillä nämä sinänsä hyvää tarkoittavat tavoitteet ovat sotkeneet päästökaupan toiminnan ja tulleet eurooppalaisille kalliiksi". Eihän voi sitoutua sellaisiin tavoitteisiin, jotka voisivat maksaa jotain! Parempi, että ne ovat vain sellaisia suosituksia. Niitä voi sitten noudattaa kuka haluaa. Mekin noudattaisimme, ellei siitä koituisi kustannuksia. "Tulevaisuudessa luotamme enemmän päästökauppaan ja markkinatalouteen, vähemmän poliittiseen näpertelyyn ja valtion tukiaisiin." Markkinatalous ilmastonmuutoksenkin lopettaa eikä mikään poliittinen näpertely, saati se että valtiot puuttuisivat asiaan.

Pääministeri korostaa päästövähennysten jakamista eri maiden välillä "kustannustehokkaasti". "On halvinta vähentää päästöjä maissa, joissa ilmastotalkoita ei ole vielä aloitettukaan." Siis jossain tuolla muualla. Täällä meillä se ei käy, koska se tulisi meille liian kalliiksi. Ei yhtään kustannustehokasta!

"Tarvitsemme laajaa kansainvälistä yhteistyötä, jossa Kiinan kaltaiset nousevat taloudet ovat mukana." Voisinko olla enemmän samaa mieltä pääministerin kanssa? No en. Kiinan päästöissä ei ole mitään rotia. Ja mikä oikeus kiinalaisilla on pyrkiä keskiluokkaisiksi, kun köyhät kuluttaisivat paljon vähemmän? Sitä olen joskus silti ihmetellyt, kuinka kenelläkään on varaa vinkua, että Kiina ei ole vielä osallistunut ilmastotalkoisiin. Sitten on varaa, kun on itse noudatettu yhden lapsen politiikkaa muutama vuosikymmen. Luulisi olevan selvää ministeritasollakin, että hiilidioksidipäästöihin vaikuttaa, paitsi käytetty teknologia ja kulutustottumukset, myös kuluttajien lukumäärä. Siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse: meitä on liikaa. Mikään maa ei ole tehnyt sellaisia uhrauksia tämän ongelman ratkaisemiseksi kuin Kiina. Vähän rispektiä siellä!

Stubbin mielestä voimme sekä vähentää päästöjä että menestyä. Suomalaisen cleantechin pääsy kansainvälisille markkinoille ja tämän mukanaan tuoma vaurastuminen onkin ilmeisesti ainoa järkevä tapa, jolla voimme osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Lisäksi on vaarana, että jos me täällä Euroopassa jotenkin ikävästi rajoitamme teollisuuden päästöjä, teollisuus siirtyy maihin, jotka eivät sitä tee.  Tämän välttämiseksi on meidän teollisuudellemme jaettava ilmaisia päästöoikeuksia, mikäli kaikki maat eivät sitoudu vastaaviin ilmastopäätöksiin kuin EU. Siis jos rajoitamme päästöjä, meidän täytyy tästä korvaukseksi saada ilmaisia päästöoikeuksia. Hurraa, ilmastonmuutos on selätetty!

Nyt lienemme järkivihreyden ytimessä.

Tekstin korostukset ovat minun, ei Stubbin. Lainaukset ovat ihan oikesti Stubbia.

Tyrnimarjojen muodonmuutos ja metsänpohja

Tänä vuonna en poiminut lainkaan tyrnejä enkä muitakaan marjoja puutarhasta, hedelmiäkin vain suoraan syötäväksi. En tehnyt mehuja enkä hilloja. Silti minulla on nyt jääkaapissani oletettavasti tyrnipensaasta tullutta satoa hyvin säilyvässä muodossa, palvattuna peuranpaistina.

Alunperinhän tyrnit näyttivät tällaisilta:

Tämä oli varmaan nyt taas sellainen, mitä vanha kansa kutsuu transformaatioihmeeksi. Yksi näitä juttuja. Käsin koskematta, pyytämättä ja yllättäen.

Käytin tyrnimarjojen muodonmuutosta hyväkseni ja tein eväät metsäretkelle.

Peuranpaistin päällä on marinoitua punasipulia. Sellainen tavallinen marinaadi, rypsiöljyä ja etikkaa, sokeria ja suolaa, taivaallinen yhdistelmä. No en tehnyt itse. Hyvää on silti. Paistin alla on luomuingmariinia ja Salosen ruisleipää. Leivän alla on uutinen mielenosoituksesta, jossa vastustettiin niitä EU:n ja USA:n salassa käymiä vapaakauppaneuvotteluja. Niistä ei ole paljon uutisoitu, kun ei toimittajille kerrota mitä on tekeillä. Miksi kerrottaisiin, kun ei neuvottelevien maiden parlamenteillekaan kerrota. Ja mitäs se meille kuuluu. Eikö se riitä, että Suomen kokoomuslaisen neuvottelijan mukaan siellä puretaan kaupan esteitä ja nikkaroidaan investointisuojia, ja tästä hyötyvät sitten kaikki.

Kaupan esteitä ovat esim. sellaiset lait jotka suojelevat kuluttajia. Myrkyllisten ja haitallisten aineiden kiellot. Vaatimukset pakkausmerkinnöistä. Palautusoikeudet. Sen sellaiset. Miten voi tietää, mitä on tappolistalla, kun ei kerrota. Onkohan avainlippumerkintä esimerkiksi epäreilu kilpailuetu kotimaisille tuotteille ja ulkomaisten tuotteiden kaupan haittaamista? Saako asettaa vaatimuksia tuotantoeläinten hyvinvoinnille tai kasvinviljelyn puhtaudelle, jos jossain muussa maassa ei sellaista vaadita? Sehän estää kyseisen maan tuotteiden kauppaa täällä eli on kaupan este.

Investointisuoja tarkoittaa sitä, että jos joku yritys on investoinut ulkomaille ja sitten kohdemaa muuttaakin lakejaan niin että yritykselle on siitä haittaa, yrityksellä on oikeus korvauksiin. Sanotaan esimerkiksi, että jollain maalla olisi löysät kaivoslait, jotka sallivat kenen tahansa onnenonkijan tehdä valtauksia missä vain, perustaa kaivoksen vaikka tähän minun mökkini alle ja pitää omanaan kaiken mitä löytää. Jos sitten kyseinen valtio jossain vaiheessa huomaisi, että ehkä jälkipolvetkin tarvitsevat mineraaleja ja niiden jakaminen ulkopuolisille ilmaiseksi saattaa olla turhaa, lakia ei voi enää parsia tai muuten joutuu maksamaan miljardikorvaukset niille yrityksille, jotka olisivat voineet haluta perustaa tähän vaikka uraanikaivoksen.

Käyköhän siinä niin, että jos jokin aine todetaan vaaralliseksi, sitä ei kuitenkaan voi kieltää, koska investointisuoja estää lakimuutokset? En tiedä. Miksi neuvottelut käydään salassa?

Ai niin, olin menossa metsään.

Lähimmät sieni- ja marjapaikat ovat kaikki nykyään avohakkuina. Menin autolla siihen säilyneeseen vakiopaikkaani tuolla vähän kauempana. Perillä näytti tältä:

 Jaahas, ne ovat ehtineet tännekin. Mutta onhan vielä metsiä, vaikka sitten vieraita. Tuossa vieressäkin on puita pystyssä. Eikun tutkimaan.

Tämmöistä aika harvennettuahan se tuppaa nykyään olemaan. Tässä kohdassa ei kuitenkaan ollut koko maa hakkuujätteiden peitossa. Niiden alle sienet jäävät piiloon, vaikka niitä olisi tuhatmäärin. Vaikea on kävelläkin risukasoissa. Tämä oli oikeastaan aika hyvä kohta. Löytyi suppilovahveroita ja orakkaita.

Ajattelin metsänpohjaa. Miten syksy syksyn jälkeen kaikki lehdet satavat sinne ja jäävät paikoilleen. Ei niitä kukaan haravoi, ja sittenkin vaan elämä jatkuu metsässä. Vuodesta toiseen, vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen, aina vaan.

No, takaisin arkeen, tässä kohdassa oli kyllä pelkkää silokalliota niinkin äskettäin kuin 10 000 vuotta sitten. Vastahan olivat jäät sulaneet. Ei ollut vielä puita pudottelemassa lehtiään. Ei ollut multaa, missä kasvaa.

Tarkemmin ajatellen juuri tämä kohta taisi olla silloinkin vielä sulamisvesien peitossa ja nousi sieltä kuiville vasta myöhemmin. Mutta kuitenkin. Ajattelin niitä lehtiä ja neulasia, jotka vuosisatojen mittaan ovat varisseet tähän ja muuttuneet vähitellen maaksi. Kuinka paksu kerros sitä jo onkaan. Miten hieno järjestelmä. Miten tarpeetonta haravointi.

Tove Janssonin Kuuntelijassa oli se taiteilija, joka piirsi metsänpohjaa. Yksityiskohtaisesti. Koko elämänsä, milloin ei vastaillut ihailijapostikasoihin, kun oli tullut sijoittaneeksi piirroksiinsa joitain satuolentoja, pupuja muistaakseni, joista sitten tulikin suosittuja. Ihmisparka hukkui lasten kirjeisiin. Nyt olen onnellinen, että en koskaan kirjoittanut Tove Janssonille.

Koululaisten kesälomat

Viimeisen kuukauden ajan on mediassa taas vinguttu koululaisten kesälomista. Että ne ovat liian pitkät. Lastenhoitoa on mahdotonta järjestää. Lapset pitää lähettää kalliille harrasteleireille ja mummolaan. Vanhempien pitää ottaa lomansa eri aikaan. Ja entäs yksinhuoltajat.

Soppaa hämmentävät asiantuntijat, jotka järkyttyvät, että ei lapsia saa pakottaa kesälomalla suorittamaan mitään leirejä. Ja toiset asiantuntijat, jotka järkyttyvät, että ei lapsia saa milloinkaan jättää yksin kotiin.

Ratkaisuksi on tarjottu lomien ajankohdan muuttamista juhannuksesta elokuun loppuun tai jakamista tasaisemmin ympäri vuoden.

Ihan ei ole minulle kirkastunut, millä tavalla tämä helpottaisi vanhempien ongelmaa. Kun lapsilla olisi edelleenkin enemmän lomaa kuin vanhemmilla, vaikka se olisikin eri kohdassa kuin nykyään.

Todellinen ongelmahan on tietysti, että vanhemmatkin haluavat yhtä pitkät kesälomat kuin lapsilla on. Eivätkä he halua viettää niitä kesäkuisessa lumisateessa vaan elokuussa, kun koko muukin Eurooppa lomailee helteessä käristyen, kaikki hotellit ovat täynnä ja Välimeren rannat yhtenä maastopalona. Sitten ovat vielä erikseen ne vanhemmat, jotka vaativat lisäksi omaa lomaa, ilman lapsia. Nyt emme puhu heistä, poloisista sorretuista ja väärinymmärretyistä.

- Ei tää ole mitään lomaa, kun joutuu lapsia hoitamaan. Yhteiskunnan pitäis huolehtia näistä. En mä näitä omaksi ilokseni ole tehnyt, aattelin että kyllä niitä veronmaksajia vielä jatkossakin tarvitaan. Ja tässä on kiitos. Lomaakaan ei saa pitää. Eikös se oo kuitenkin jokaisen perusoikeus.

Minulla on kesälomaongelmaan loistava ratkaisu. Sain idean kesäaikadirektiivistä. Sehän määrää, että päivään tulee lisää valoisia tunteja, kun siirretään kellon viisareita. Tämä toimii samalla tavalla, paitsi että rukataan kalenteria.

Uusi direktiivi säätää, että toukokuun viimeisen päivän jälkeen kalenteria väännetään kuukaudella eteenpäin. Muistisääntö: aina kesää kohti! Hups, onkin jo heinäkuu, ja vanhemmat sekä pikku piltit pääsevät yhtaikaa lomailemaan. Lisäksi kansanterveys koheni, kun pakanallinen keskikesän juhla sivuutettiin vaivihkaa. Alkoholinkulutus laski ja hukkumiskuolemat vähenivät.

Heinäkuun lopussa kalenteria rukataan taas. Nyt hypätään taaksepäin. Aina kesää kohti! Ja hups, onkin uudestaan heinäkuun ensimmäinen! Kaikki voivat lomailla vielä kuukauden! Elokuun alussa sitten palataan töihin ja kouluihin virkistyneinä. Ja mikä parasta, työpaikoilla ei enää tarvitse tapella, ketkä saavat ottaa lomansa heinäkuussa. Nyt sinkutkin vihdoin saavat nauttia heinäkuun helteistä. Jopa kaksi kertaa!

Uusi direktiivi astuu voimaan heti ensi vuonna.

- Kuulostaa vähintään yhtä järkevältä kuin kesäaikadirektiivi. Meidän perhe kannattaa.
- Joo!
- Joo!
- Joo!
- Joo!