perjantai 17. helmikuuta 2017

Näin haluaisin asua vanhana

Voi olla, että tällaisessa suuritöisessä rintamamiestalossa eläminen ei vanhemmiten enää onnistu. Ettei jaksa huolehtia isosta pihasta tämänkään vertaa, ei jaksa kasvattaa itselleen syötävää, remontoida eikä pitää edes alkeellista siisteyttä yllä. Välillä haaveilen osuustoiminnallisen vanhainkodin rakennuttamisesta, sellaisen jonka me vanhukset omistaisimme kimpassa ja tarjoaisimme työsuhdeasunnon myös talonmiehelle ja terveydenhoitajalle. Kukaan ei määräisi meitä iltaviideltä nukkumaan ja aamuviideltä ylös vain koska se sopii hänen työvuoroihinsa! Päättäisimme itse mitä ja koska syömme, olisimme omia pomojamme. Hoivapalvelut saisimme tietysti maakunnalta, ja siellä päässä oltaisiin hyvin iloisia, kun meitä olisi monta hoidettavaa saman katon alla. Kätevää työmatkojen kannalta! Toki meillä olisi omat pikku asunnot, mutta yhteistilojakin paljon. Lääkäri tulisi käymään ja fysioterapeutti, meidän ei tarvitsisi lähteä palveluiden perässä minnekään. Yhteiskyydillä voisimme hurauttaa ostoskeskukseen tai taidenäyttelyyn jos huvittaa.

Mutta eikö kuitenkin olisi hauskempaa asua mummonmökissä! Olisi! Ja vaikkei itse jaksaisikaan vastata elukoiden hoidosta, olisi niitä silti kiva paijailla.

kuva: Chris Eason, Flickr

Mitä jos asuisikin mökkikylässä? Niitähän on sellaisia ruokaosuuskuntia, jotka palkkaavat työsuhteeseen sopimusviljelijän. Löytyisikö yritteliästä luomuviljelijää, tai muutaman viljelijäperheen kimppaa, jotka haluaisivat lähteä ekokyläbisnekseen?


Minun ekokylästäni saisi ostaa tai vuokrata mökin ihan kuka vain, ilman ikärajoja. Vai pitäsikö olla soveltuvuustesti, että varmasti on mukava ihminen? Ehkä ei - entäs jos en itse pääsisikään sisään!


Kylä sijaitsisi siis toimivan luomutilan mailla. Siinä olisi paikka useammallekin yrittäjälle. Joku voisi olla vanhusten perhehoitaja, joku hoitaa mökkitalkkarin tehtäviä esimerkiksi sen maanviljelyksen ohessa, eikä minua haittaisi vaikka siellä olisi yleisöllekin avoin kotieläinpiha ja pikku kesäkahvila. Me kyläläisethän voisimme myös hoitaa niitä yhteistoiminnallisesti. Osallistuminen voimien mukaan olisi hyvää terapiaa huonokuntoisemmillekin. Omalta tilalta saisimme luomulähituotteita. Ehkä maatalon tuvassa tarjottaisiin halukkaille myös kotiruokaa maksua vastaan.

kuva: Flickr
Kuten kuvasta näkyy, teemme myös yhteistyötä paikallisen päiväkodin, eskarin ja koulun kanssa. Meille voi tulla retkelle katsomaan kanoja ja mummoja! Me voimme opettaa sukan kutomista ja lukea satuja.

kuva: Brad Greenlee, Flickr

Ehkä meistä on viljelyksillä tai navetassa enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta saamme silti osallistua, koska se kuntouttaa ja virkistää. Tällaiset terapiamuodot voidaan ottaa huomioon vuokrassa tai palvelumaksuissa, suuntaan taikka toiseen. Tietysti meillä, kuten muissakin palvelutaloissa, voi ostaa vaikka siivousta tai hiustenleikkuuta. Käytämme julkisen terveydenhuollon palveluja; jos kunto edellyttää, kodinhoitaja käy vaikka kolmesti päivässä (ja hoitaa näppärästi samalla käynnillä koko naapuruston). Mutta hoidamme myös toinen toisiamme.

kuva: Pixabay

Mökkikylässä saa olla omassa rauhassaan, mutta jos haluaa seuraa sienimetsään tai soutelemaan, sitä löytää helposti. On ompeluseuraa, halkotalkoita ja lukupiiriä. Meillähän on kaikilla hoitotestamentit tehty hyvissä ajoin, joten kun höperöidymme, meille voidaan laittaa seurantapanta jalkaan. Meitä ei tarvitse lukita sisään: kylän dementiahoitaja seuraa tilannetta, ja mummo käydään hakemassa pois metsästä jos ei itse osaa tulla. Mutta ei silti estetä lähtemästä uudestaan metsään vaikka huomenna, jos mieli tekee.


Ehkä meidän kylässämme toimii oma valuutta. Työtunnin voi vaihtaa toiseen, ja jokaisen tunti on yhtä arvokas. Voi poimia puolukoita toiselle ja saada vastineeksi kotona leivottua leipää oman tilan jauhoista. Mutta jos tästä tulee oikea yhteisö, tunteja ei tarvitse laskea. Vienhän minä tietysti kalaa naapuriin, kun sitä tulee yli oman tarpeen. Kun olen ollut sikopaimenessa omenatarhassa elokuussa ja tammimetsässä syyskuussa, toki minulle kuuluu possunpotka marraskuussa. Ja kun kerran ruvetaan niitä klapeja porukalla tekemään niin tottahan niitä kannetaan sillekin mummolle, josta ei mitään varsinaista hyötyä ole enää kenellekään, ellei mökinvuokraa lasketa. Joku tuo sitten puita minullekin, kun itse en enää jaksa.


Kuule sinä luomuviljelijä, joka luet tätä. Pistäpä liikeidea mieleesi hautumaan! Ota naapuritilan nuoripari mukaan. Taatusti ihan ensimmäinen ekokylään muuttaja on eläkkeelle jäävä tilitoimiston pitäjä, joka hoitelee puolestanne koko sen paperityösotkun, eikö olekin valtava helpotus! Ja toinen on aivan tavattoman pätevä entinen opettaja, joka neuvoo koulun jälkeen lapsianne kotiläksyissä niin kiinnostavasti, että niistä tulee kaikista luokkansa priimuksia. Tarvitsetko hyvää puuseppää tai taikasormista koneenkorjaajaa? Tai vanhalleisännälle kaveria, joka jaksaisi loputtomasti väitellä päivänpolitiikasta? Ei sitä koskaan tiedä, millaisia asukkaita onnistuu saamaan. Ja ota hei minutkin sinne kylään asumaan! Minusta ei ole paljon hyötyä, mutta ei hirveästi haittaakaan, ja ideahan oli kuitenkin alunperin minun.





tiistai 14. helmikuuta 2017

Ravintolassa: ruokasuositukset ja jono


- Terveisiä Keskeneräisestä linturavintolasta! Olisitpa sinäkin täällä!




- Kun tulet niin ota sinäkin näitä kuorittuja auringonkukansiemeniä! Tuolla naapurissa on kuorellisia, ja niiden avaamiseenhan menee melkein yhtä paljon energiaa kuin sisällöstä saa! Se voi kuule olla pakkasyönä just se ero elämän ja kuoleman välillä. Ja nämä ovat hyviä! Ravintoloitsija tosin kuulemma tykkää vain siksi tarjota näitä, kun ovat siistiä ruokaa eikä tarvitse sitten keväällä lapioida kymmensenttistä kerrosta niitä kuoria nurmikon päältä.




- Traditionalistit syövät näitä kauranjyviä. Onhan nämäkin ihan jees. Aika kiva maku. Itse asiassa tosi kiva. Eivätkä lopu kesken. Näin kun alakerran isäntä kantoi taas sellaista neljänkymmenen kilon säkkiä. Tämä on kyllä ihan perinneruokaa. Oikeastaan sinun kannattaa kuitenkin ottaa näitä. Näihin tulee jotenkin himo.




- Sit täällä ravintolassa on joku uusi ruokalaji, tämmöisiä ihme hituja. Tän nimi on kuulemma Parastaennen. Maistuu vähän kauralta, mutta tässä on sellainen kiva karvas sivumaku. Tosi helppo syödä, aivan sulaa suussa. Et ole varmaan ennen saanut näitä, me ollaan täällä uusien virtausten aallonharjalla. Nyt saisit kokeilla sinäkin. Suosittelen.




- Maapähkinä! Tarjoilija väitti, että nämä olisivat nyt väliaikaisesti lopussa, mutta löytyipäs kuitenkin! Tämä pitää kyllä ottaa takeawaynä ettei toisille asiakkaille tule annoskateus. Minä ainakin syön maapähkinät aina tuolla omenapuun oksalla. Jos täällä on näitä sitten kun sinä tulet niin kokeile ihmeessä! Näissä on rasvaa! Ei ole kyllä mitään lähiruokaa, mutta onhan kiva välillä syödä etnistäkin.

Huomaatko muuten, mitä eroa on noissa kolmessa ensimmäisessä kuvassa ja näissä toisena päivänä otetuissa? Aivan oikein! Ravintolan siivooja Piäni Pupu on käynyt alakerran baarissa yömyöhällä ja toikkaroinut jälkensä hankeen. Täällä ei haittaakaan yhtään, jos tulee vahingossa tiputelleeksi vähän kauroja maahan, kun etsii maapähkinöitä. Kyllä Piäni Pupu imuroi maasta kaiken.




- Täällä meidän kantaravintolassa on jonotus järjestetty hienosti. Jos kaikki paikat on täynnä tai täytyy odottaa sopivaa syömäseuraa, voi viettää aikaa tässä orrella. Tästä näkee kätevästi tilanteen kehittymisen tuolla salin puolella.




- Jos on enemmän ruuhkaa, orrelle mahtuu montakin jonottajaa, ja sitten on vielä tämä yläorsi. Meillä tulee tosi harvoin kiistaa paikoista, kun jonotussysteemi on näin selkeä. Kyllä sinunkin on helppo oppia, kuinka täällä toimitaan. Tarjoilijaa on sitten muuten turha jäädä vartomaan, tämä on noutopöytä elikkäs puhvetti, ja täällä on itsepalvelu. Saa ruokailla ihan omassa tahdissa ja ottaa just sitä mitä haluaa, ja kaikki on hyvää. On kyllä paras ravintola, minkä tiedän. Tule pian käymään!



sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Hyvä uutinen

Viikko sitten kanadalainen nuorimies ammuskeli quebeciläisessä moskeijassa. Kuusi rukoilemassa ollutta miestä kuoli ja yhdeksäntoista haavoittui. Nyt sitten se hyvä uutinen:

kuva: Michael Hudson / Diocese of Toronto
julkaistu The Guardianissa

Tämän viikon perjantairukouksien aikaan useat kanadalaiset moskeijat olivat saaneet ympärilleen ihmiskilven. Aloite "rauhanpiireihin" tuli rabbi Yael Splanskylta, ja niihin osallistui satoja ei-muslimeja. Kanadalaiset ovat nousseet osoittamaan monin tavoin tukeaan muslimiyhteisölleen ja vetoamaan kansakunnan yhtenäisyyden puolesta.

Rabbi Splansky sai idean rauhanpiireihin Oslon muslimeilta, jotka järjestivät samanlaisen turvavartion oslolaisten synagogien ympärille sapattirukousten ajaksi 2015, kun kahteen eurooppalaiseen synagogaan oli tehty terrori-isku.

Pahaa vastaan voi taistella vain hyvällä.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...