Varpusparat

- Hei kato, jotkut ihmiset jätti lautaselle jotain! Nyt syömään!

- Gääh! Mitä tää on? Onks tää kermaa?
- No ei ihan.

- Mitäs täällä? Kermavaahdolla vaan herkutellaan?
- Göhh!
- Glöp! Glyäks! Eiköhän kuitenkin lähdetä etsimään toukkia.

- Moi Viivi, tässon jotain melkeenkermaa. Tosi rasvasta ja öh, tota, hyvää...
- Onks varmasti kanssa? No, kun kerran tarjotaan...

- Syöks ihmiset tätä?
- No nääthän sä ettei ne syö. Siks se on jätetty tähän.

- Tarttuu ällösti nokkaan. Kauheen makeeta mut ihan ku söis ilmaa.
- Mä tiiän hei mitä tää on. Ei tää oo kermaa! Tää on sellasta kun tulee sellasesta truutista, sitä laitetaan mokkapalan päälle niin että se näyttäis kermalta, ja sit siitä mokkapalasta tulee suklaakakku 4,80€. Kattelin keittiön ikkunasta.
- Hyi saateri! Kaikkea ne ihmiset keksii! Nyt riitti mulle.

--------

Tervetuloa mukaan lukemaan Keskeneräistä blogia, Karoliina!

Sulevi

Sulevi tuli meille pellosta. Hän ilmestyi vapun tienoilla, asettui taloksi ja alkoi kiekua tässä pihassa. Paksu-Ukko hävisi noihin aikoihin jonnekin.

Emme ole varsin huolissamme äijän katoamisesta, sillä hän teki saman tempun viime vuonna ja ilmestyi sitten muina miehinä takaisin, kun talviruokinta alkoi. Lisäksi tässä blogissa on raportoitu kukkojen reviirinvaihdosta jo vuonna 2014. Ilmeisesti ei kovinkaan harvinainen ilmiö, siis. Jossain vaiheessa kanat tietysti jämähtävät paikoilleen, kun pesä on perustettu ja muninta aloitettu, mutta kukot näköjään voivat jatkaa reviirikiertoa senkin jälkeen. Sen syistä on paha mennä arvailemaan mitään, kun en ole kukko.

 Vasemmalla Sulevi, oikealla Paksu-Ukko. Erot kulmakarvoissa ja kauluksessa ovat aivan selvät. (Paksu-Ukko ei oikeasti ole kiiltävämpi kuin Sulevi, häneen vain sattui paistamaan aurinko, kun taas Sulevin muotokuva on otettu pilvisellä säällä.)

Paksu-Ukon kaulus on takaa kiinni.

Sulevin kaulus on auki. Tässä hän herrasmiesmäisesti kutsuu kanaa syömään varhaiskevään sesonkiherkkua. (En tahdo tietää!)

Heti, kun Sulevi oli ottanut paikan haltuunsa, hänen seuraansa lyöttäytyi Klenkka-kana, joka ei ollut tyytyväinen asemaansa Paksu-Ukon haaremissa.

Klenkka vähäsen ontui ja lisäksi hänen vasen siipensä repsotti tuolloin huhti-toukokuulla. Ehkä hän oli ollut läheltä piti -tilanteessa haukan, ketun tai auton kanssa, tai ehkä vammat olivat syntyneet kanojen välisessä tappelussa. Epäsopua oli selvästi ilmassa. (Huhtikuisessa iltahämärässä otetun kuvan oikeanpuolimmaisin suttu esittää kahta kanaa, jotka kyljittäin levittelevät toisilleen pyrstöjään uhkauseleenä. Seuraavaksi hypätään ilmaan vastakkain ja koitetaan kynsin raadella vastustajan maha auki. Ihan sama meininki kuin kukoilla.)

Komea Sulevi otti pian reviirin haltuunsa ja rupesi esiintymään isäntämiehen elkein.

Toukokuun kahdeksantena hänellä oli mukanaan Klenkan lisäksi toinenkin hurmaava neitokainen.

Mutta eipä aikaakaan, kun talon nurkalta kuului aivan vieras kiekaisu! Joku nuori leveäkauluksinen tyyppä juoksenteli kanojen perässä ja kiekui ihan tässä näin kuin kotonaan. Sulevi taas nähtiin kuljeskelemassa kaukana kylän idänpuoleisilla pelloilla jonkun kanasen kanssa. Tilanne alkoi riistäytyä fasaanintarkkailijan käsistä.

Kesäkuun viidestoista. Kuka nyt karjuu pihassa?

- No minä, etkö tunnista? Tämä onkin taas sellainen piilokuva!

- No Sulevihan se tässä! Päätin tulla takaisin, enkä minä oikeastaan koskaan poissa ollutkaan. Se nuori koltiainen vain luuli tätä vapaaksi reviiriksi, kun olin tuolla rajaneuvotteluissa laajentamassa tiluksiani ja ajamassa muita etujani. Hätistin pois sen sällin, kun sinä et huomannut. En minä kukkoja pelkää, mutta muita vaaroja kyllä tarkkailen valppaasti.

- No niin, voit tulla esiin ottamaan aurinkoa, ei näy haukkoja!

- Ei sitten saatu tipuja tänä vuonna, mutta onhan mukavaa myös kuherrella rauhassa ihan näin kahden kesken. Ei se suvunjatkaminen ole minulle niin tärkeää, minä tykkään sinusta ihan muuten vain!

Sulevilla onkin laajat tilukset. Ei ole tiedossa, pitääkö hän vielä itäisiä peltoja hallussaan, mutta ainakin etelässä ja lännessä hän retkeilee varsin pitkälle ja kiekuu rajoillaan voittoisasti.

- Hyvää kesäpäivänseisausta kiekaisen teille täältä meiltä!

Uusi varis

- Moro! Mitäs tölläät? Mää olen tällanen uljas varis. Etkö oo ennen varista nähny?

- Jaa epäilet mua joksku vauvaks vai? Ei pidä paikkaansa, oon iso! Noi mahahöyhenet on tolleen törtsöllään vaan koska ne nyt sattuu oleen. Ai et kattonu niitä, no varpaitako sitte?

- Pakko myöntää et komeet on varpaat! Ja siitä tuli miäleen et se on valeuutinen et me linnut muka oltais kehitytty dinosauruksista. Mää ainaski oon kehittyny ihan variksen munasta.

- Jos me oltais dinosauruksia ni eihän me osattais lentää! Mää osaan, ainaski melkeen.

- Eikä dinosauruksilla ollu höyheniä ja sulkia, eihän? Mullapas on, kato!

- Mut nälkä on ku raptorilla! Voisin syädä vaik piäniä kiviä.

- Iskäääää! Kraa! Ruakaaaaa!

Rakennamme pesää

- Heihei! Tervetuloa seuraamaan meidän pesänrakennusta! Väitetään, että me sepelkyyhkyt olisimme arkoja metsälintuja, mutta sehän on ihan vanhentunutta tietoa. Vai onko se nyt joku vaihtoehtoinen totuus, kai sitten niin. Meidän pesä tulee kuitenkin ihan tähän kulkuväylälle ja sen rakentamista voi seurata tällä kanavalla. Ensiksi tarvitaan tietysti risuja. Äh, onpas tiukassa!

- No, koitan katkaista vähän ohuemman.

- Vai olisko tämä sittenkin parempi. Nämä oksathan ovat jo ihan kuivia, joten *RÄKS* hui, tuo ei nyt ihan ollut tarkoitus, mutta tokihan näitä välillä katkeilee altakin kun tällainen puolikiloinen kiipeilee henkensä uhalla. Mitäpä sitä ei oman pesän eteen tekisi.

- Tästä saa tukevamman otteen. No niin, VÄÄNTÖ, änkh, kuinkas tämä nyt ei oikeen...

- Ehkä tämä haara olisi kuitenkin parempi meidän pesän feng shuin kannalta...

- Jaa miten niin ei ole suotuisa kuvakulma? Perheohjelma? Mitähäh? Esittelisin parhaita puoliani? Eihän minulla muita puolia olekaan!

- No jos minä nyt sitten hetkeksi asetun poseeraamaan, kun tämä kerran menee ihan internjettiin asti. Onko näin hyvä?

- Se varsinainen pesätyömaa on täällä naapurissa. Rakenteilla oleva kotimme sulautuu luontoon. Aivan esillä, mutta kuitenkin huomaamaton, arkkitehdin näkemyksen mukaan. Saanko esitellä puolisoni Sepen. Hän on koti-isänä eli hänellä on nyt hautomisvuoro, mutta kyllähän pesää voi silti viimeistellä siinä samalla, kunhan minä vain tuon näitä rakennustarpeita hollille.

- Mihinkäs sinä Sepe ajattelit sen risun? Käviskö tämä tänne? Vähän enemmän vasemmalle? joo, tässä on hyvä.

- Pitäiskö sinusta tuota pohjaa vielä vahvistaa vai laitetaanko kaikki reunoille vaan? Kyllä toi vasen laita minusta ainakin kaipaa kohennusta. Ja eikös meillä muuten olis jo vuoron vaihto?

- Kohta muuten olisi syytä lopettaa se kuvaaminen, tästähän piti tulla perheohjelma. Eikös se ensimmäinen jakso ala olla purkissa jo. Nyt kaipaamme yksityisyyttä, kiitos näkemiin ja tervetuloa taas toisella kertaa.

Kukkoja jäi yli

- No heissan ja hyvää toukokuuta! Minulla olisi sinulle taas sellainen kiva piilokuva. Viime kerralla olivat kuulemma liian vaikeita, joten nyt laitoin vain yhden, sopivan helpon ja muutenkin mukavan.

- Arvaa, mikä komea eläin kulkee pellossa!

- Oikein arvattu, minähän se siinä! Olitpa taitava!

- Olen tässä aika lähellä oman reviirini rajaa. Sen verran omalla puolella, että jos tässä joku kiekuu, niin se olen minä. Tuolla kauempana pellolla kulkee noita nuoria kukonpoikamiehiä, naapurin äijän ja minun alueiden välisellä turvavyöhykkeellä. Saavat ne siellä olla, kunhan eivät ylitä rajaa.

- On niistä hyötyäkin joskus. Jos vaikka tulee ilmahyökkäys tai muu vaara, on enemmän silmiä tarkkailemassa. Pojat kyllä varoittavat heti, jos jotain erikoisempaa liikkuu näillä tienoin. Ja enpähän ole ainoa maalitaulu tällä pellolla.

- Huomaat, että pystymme elämään rauhallisesti rinnakkain, kun kukin tietää paikkansa. Joskushan nuo pojat tietysti yrittävät tänne minun puolelleni joko pahat mielessä tai ihan vain läpikulkumatkalla. Mutta oli syy mikä hyvänsä, viisumia ei myönnetä. Saavat ne kyllä lentävän lähdön! Tuolla peltokaistaleellaan ne minun puolesta voivat olla ihan vapaasti ja mellastaa miten haluavat.

- Pitäähän poikien harjoitella. Pullistelevat siellä nyt toisilleen, sillä kanoja ei heille riitä.

- Kanat nimittäin asuvat mieluummin täällä minun pihallani.

- En sitä ihmettele yhtään. Minähän olen kuitenkin kaikkein pulskin ja tyylikkäin.

------------

Sirkku Heinonen, kiva kun liityit tämän blogin lukijoiden tasokkaaseen joukkoon!

Lalaa!

- Maan päivä! Nyt tai ei koskaan! Tänä iltana löydän Hänet. Se Oikea tulee luokseni, kun laulan ihanimman serenadin.

- Köh. Liverlavertriit...

- Jalajallajalajalavei...

- Nyyh. Ei aplodeja. Lopetanko tähän vai... No en todellakaan!

- LAAA DONNA E MOOOOBILEEE QUAL PIUMA AL VENTOOOO...

Punarinta ei lopeta. Ennen kuin vappuna, kun Se Oikea on löytynyt ja munat pesässä. Kuuntele punarinnan laulua täältä.