Toinen tapa leikata kani

Jos tämä olisi akkainlehti, nyt kävisi huonosti. Huhtikuussa kuuluu kirjoittaa kylvöistä ja kesämuodista. Teurastusjutut kirjoitetaan lokakuussa. Ja sitten niitä EI julkaista!

Minulla on tietääkseni ihan oma tapa leikata kani. Alakerran isäntä otti syksyllä kuvia, mutta juttu jäi sitten tekemättä. Jos jätän ensi syksyyn, mahdan unohtaa asian uudestaan. Kyllä se on parasta julkaista nyt. Ja kanihan on niin lisääntyväinen eläin, ei sitä tiedä vaikka joku näin keväälläkin niitä laittaisi lihoiksi.

Jos taas tarvitset kaninleikkausvinkkejä vasta ensi syksynä, nytpä on sitten sinun vastuullasi muistaa, mistä niitä löytyikään.

Niin tosiaan, varoituksen sana. Kuvissa näkyy lihaa! Jos itse syöt vain suojakaasuun pakattuja suikaleita, jotka eivät ole peräisin mistään eläimestä, ainakaan tapetusta sellaisesta, kannattaa ehkä lopettaa katselu tähän. Ei tule sitten paha mieli.

…

…

…

…

…

Tästä lähdetään. Itse leikkaan lihat mieluiten, kun kani on "riippunut" jääkaapissa muutaman päivän. Yleisin tapa on irrottaa koivet ja nuo kylkiliepsukkeet ja leikata jäljelle jäänyt pötkylä sitten kolmeen tai neljään palaseen. Nyt esitellään kuitenkin gourmet-leikkaus, jolla otetaan talteen fileet.

Aletaan silti kaavanmukaisesti koivista. (Takakoivet on esitelty tuolla ylempänä pyöreässä kuvassa, ja kyllä, voit huijata kenelle vain että ne ovat kanankoipia. Suosittelen kuitenkin rehellisyyttä tässä niin kuin muissakin asioissa.)

Tartu takakoipeen tukevasti ja väännä sitä sivullepäin kunnes kuuluu KRUNTS.

Nyt on molemmat koivet kruntsautettu kunnolla. Leikkaa näin:

Tuossa ei pitäisi olla mitään ongelmaa, kunhan koivet on ensin kruntsautettu loppuun asti.

Etukoipia ei tarvitse kruntsauttaa, ei muuta kuin leikataan. Mutta ensin sananen läskistä.

Kanin liha on tunnetusti vähärasvaista. Jos sinulla on leikattavanasi villikani, sen ainoa läski on luultavasti tuossa hartiamakkarassa. Tämä on se paikka, johon kanin kuuluu varastoida ylimääräinen rasva.

Jos sen sijaan kanisi on lihantuotantoon jalostettua rotua ja sille on vielä syötetty viljaa tai muuta lihotusrehua, siinä luultavasti on läskiä myös sisäelinten ympärillä ja vaikka missä, niin kuin meidänkin kaneilla joskus tuppaa vähän olemaan.

Sitä minä vaan, että tässä vaiheessa haluat ehkä leikata pois nuo hartiarasvat. Ja sitten etukoivet eli "kanin siivet":

Nosta etukoipea vähän, niin että näet oikean kohdan mistä lähteä leikkaamaan: lapaluun alta. Sitten vain kuljetat veistä eteenpäin ihan kylkiluita hipoen.

Tähän asti kaikki meni niin kuin muuallakin. Mutta nyt irrotamme fileet.

Käännä jäljelle jäänyt pötkylä selkä ylöspäin. Käytä terävää veistä. Leikkaa selkärangan vierestä. Itse teen ensin avausviillon ja syvennän sitä sitten niin että pääsen paremmin törtsöttävien selkänikamien ohi. Katso kuvan oikeaa reunaa, näet kanin selässä kolme valkoista viivaa. Keskimmäinen on selkäranka ja kaksi muuta ovat luontoäidin sinulle merkitsemiä leikkausviivoja. Avaa niiden kohdalta ja painu sitten mahdollisimman läheltä selkärankaa alas asti.

Näin.

Työnnä peukalosi fileen ympärille kanin häntäpäästä. Kaivele file esiin peukalolla, se irtoaa helposti.

Vedä file irti.

Niskaan asti.

Katsotaan sama vielä toiselta puolelta:

Fileeseen jää yleensä kiinni muuta, väriltään selvästi punaisempaa lihaa. Sekin yleensä irtoaa sormin, ehkä vähän veitsellä auttamalla.

Fileestä on syytä irrottaa myös toisella puolella oleva ohut kalvo, ettei file kypsennettäessä käpristy.

Toimi kuin poistaisit nahkaa kalafileestä. Siis irrottele kalvon reuna, sitten aseta file kalvopuoli alaspäin. Pidä kiinni kalvon reunasta. Sellainen kalapiikki olisi muuten varmaan tosi kätevä apuväline tässä hommassa. Aseta veitsi kalvon ja fileen väliin, siis fileen alle. Liu'uta veistä leikkuulautaa vasten koko fileen pituudelta, jolloin kalvo irtoaa.

Ta-daa!

Nyt kani alkaa näyttää melko käytetyltä ja tulee mieleen lihaliemi tai koiranruoka. Kylkiliepeet voi toki vielä leikata erilleen jos keksii niille muuta käyttöä. Mutta jos haluaa olla gourmet-pipertelijä, kannattaa kani vielä kerran kääntää selälleen.

Onhan kanillakin sisäfileet! En ole kylläkään kuullut, että niitä kukaan muu irrottelisi. Teollisessa tuotannossa se ei liene järkevää, koska tähän saa kulumaan yhtä paljon aikaa kuin koko muun kanin leikkaamiseen. Mutta minulla on aikaa. Voin paljastaa, että sitä tulee joka päivä 24 ihan uutta ja käyttämätöntä tuntia lisää!

Sisäfileiden päällä olevat rämpsyt irrotellaan herkästi veitsen kärjellä.

Ulkoreuna irtoaa ihan sormin. Ole varovainen! Sisäfile on niin murea, että se suorastaan hajoaa käsiin. Voi veitselläkin autella.

Selkärangan vierestä sisäfile irrotetaan veitsellä leikkaamalla. Voit leikata yläpuolelta pitkin selkärangan viertä ja painaa veitsellä alas asti niin kuin ulkofileenkin irrotuksessa. Tässä kuvassa nirhataan veitsellä fileen alapuolelta. Kuinka vain. Tässä myös näkyy, että sisäfileet jatkuvat vaikka miten pitkälle, mutta kapenevat lopulta suiruiksi. Ihan loppuun asti ei ole pakko mennä.

Tällainen on kanin sisäfile. Ehkä jossain fine dining-ravintolassa saisi tästä annoksen. Kotioloissa keräät näitä 16 kappaletta ja tarjoilet paistettuina alkupaloiksi.

Tätä ei saa kaupasta.

Eikä muuten ravintolastakaan. Ei edes fine dining -ravintolasta.

Pupu ja kaali

Ennen vanhaan, kun oli vielä olemassa puput.net, sieltä saattoi löytää paljon hyödyllistä tietoa. Paljon oli myös 12-vuotiaiden kansanperinnettä: "Eli siis mun isosiskon kaverin kanille annettiin ruohoa niin se kuoli!!!! Ruoho on kaneille myrkyllistä!"

Puput.netissä mainittujen kanille myrkyllisten asioiden joukossa esiintyivät usein erilaiset kaalit. "Kerta kani ei osaa pierrä niin kun kaali aiheuttaa ilma vaivoja niin se turpoaa ja kuolee siihen!!!!"

Tutkimme asiaa.

Arvovaltainen raati kokoontui maistelemaan kotona kasvatettua suippokaalia ja lehtikaalia.

- Kyllä tää lehtikaali on ihan selkeesti parempaa. Tästä alotetaan!

- Mut jos lehtikaalilla on ruuhkaa, ovela voi sillaikaa rauhassa pistää poskeensa suippokaalista parhaat palat. Ei huonoa tämäkään. Mums!


Herrojen herkuttelukerho antoi lehtikaalille 5 ja suippokaalille 4,5 tähteä. Herrat osasivat aterioida sovussa, kun taas heidän pienin sisarensa oli varsinainen bitch ja hätyytti isosiskoaan jatkuvasti.

- Siks mulle tarjoillaan omat kaalit eri paikkaan, ettei kukaan yritä purra mua pyllystä eikä aja takaa ympäri kartanoa. Nyt kun ehdin rauhassa paneutua maistelemaan, niin kyllä tämä lehtikaali on ihan parasta. Parempaa kuin voikukanlehti!

- No kyllä, toinen vanhemmista oli tosiaan luppakorva, miten saatoit arvata? Ootko spyykkinen!


Keskeneräiseltä blogilta on toivottu piirroskuvitusta, ja täältähän saa mitä tilaa. Nuorempana saatoin mahdollisesti harrastaa kuvataiteita. Ihan nyt viime aikoina en ole piirustellut mitään, mutta koska arkistoni ovat järjestyksessä, ei tuottanut mitään vaivaa hakea esiin aiheeseen sopiva kuva hieman vanhempaa tuotantoa. Ole hyvä!

Pikkutikka ynnä muuta

Lämmin syksy: kaneja on vielä pitkin pihaa yksitoista kappaletta (ja jääkaapissa muutama).

Olin menossa viemään herkkuja Mixin pojille, kun kuulin viereisestä omenapuusta rapinaa, joka ei lakannut, vaikka keskustelin pupujen kanssa siinä kahden metrin päässä. Pikkutikka! Kyllä se onkin pieni, ei yhtään viherpeippoa isompi. Se tutki omenapuun runkoa, etsi ruokaa joka kolosta kovalla tohinalla ja täysin minusta piittaamatta.

Koskaan, koskaan ei pidä lähteä pihalle ilman kameraa!

Kävelin sisälle hakemaan kameran ja palasin rauhallisesti pikkutikalle jutellen. Se ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Mutta eipä liioin pysähtynyt kuvattavaksi. Ei hetkeksikään.

Kuvasta saa ehkä vähän käsitystä tikan koosta. Omenapuu siis ei ole metrinen halkaisijaltaan!

Pikku tikka kävi läpi kaikki omenapuut ja siirtyi sitten naapurin puolelle jatkamaan. Toivottavasti se on tyytyväinen tutkimuksen tulokseen ja jää tänne pesimään. Meillä on kyllä lahoavaa puuta ja ihania ötököitä luvassa vuosiksi eteenpäin.

- Kaikkia hosuhäntiä sitä kuvataankin! Minä sentään pysyn paikallani ja poseeraan kauniisti. Saisi tarkan kuvan, jos kamera pysyisi kädessä.

No tosiaan kädet hieman tärisevät nykyään. Kameran automaattitarkennus ei pysy mukana vauhdissa. Mutta minkäs teet, jostain syystä lihasvoimat ovat välillä vähissä. Lääkäreillä on arveluja asiasta, konsultoidaan spesialisteja ja tehdään lisää kokeita. Jos kuitenkin löytyisi jotain sellaista, joka osataan parantaa. Katsotaan.

Tänään tunnen itseni energisemmäksi kuin aikoihin. Sain kolme viikkoa sairauslomaa, 2/3-palkalla. Juhlin sitä menemällä lähikaupungin hienoon huonekalukauppaan ja tilaamalla yli tonnin maksavan petauspatjan. Vietän nykyään puolet vuorokaudesta vuoteessa, joten on aiheellista panostaa siihen puoleen. Hinnasta päätellen petari on täytetty satakielen silmäripsillä ja päällystetty kehrätyllä platinalla. Johan on kumma, jos ei ala uni maistua!

Tässä vielä Mixin pojat pikkutikkaisten omenapuiden alla. Päivän gourmet-alkupalana oli palsternakan kuoria omalta kasvimaalta. Eikös rupeakin olemaan pojissa jo ihan mukavasti kokoa. Ovat saaneet kasvaa pitkään: melkein neljä kuukautta. Mikseivät ne joutaisi tuolla olemaan, näin leutona syksynä, kun sopu on säilynyt hyvänä. Tappelupukarit lähtevät aikaisemmin.

Jos on sellainen päivä, että jaksaa tehdä vain yhden asian, silloin hoidetaan kanit. Onko muulla niin väliä.

Tänään jaksoin kävellä postilaatikolle

Keittiöni ikkunasta aukeaa näkymä omenapuuhun. Joskus se on tuoksuva ja pörisevä kukkameri. Aina se on kaunis.

Näky voi vaikuttaa jostakusta lohduttomalta, harvenneet lehdet värittömiltä ja omenakin kitistyneeltä ja ryttyiseltä. Tarkemmin katsoen puu on viisaasti kerännyt viherhiukkasistaan typen talteen seuraavaa kevättä varten. Valmistelutyöt on kaikki tehty ja kevät nukkuu jo oksankärkien tiukoissa silmuissa.

Ruusuja sinulle, joka jaksat käydä täällä, vaikka päivitysväli on hieman päässyt venähtämään. Ruusut ovat samassa kunnossa kuin kirjoittaja ja jututkin, mutta sitä annetaan, mitä on, eikös.

Kanikuulumisia: muutamana yönä on ollut raikasta ja juomavesi on hileytynyt, mutta puput lämmittävät toisiaan ja viihtyvät hyvin. Kanihäkki kiinnostaa jostain syystä kovasti pieniä ja isompiakin lintuja.

Kuvassa aamupäivänokoset. Kun nokoset on otettu ja aurinko lämmittää kunnolla, on rymistelytuokion vuoro. Silloin juostaan ja hypellään sellaisella mäiskeellä, että fasaaniparvi ei uskalla pysähtyä tervehtimään vaan ohittaa häkin kiitolaukkaa.

Pihan äänimaisemaa täydentää nykyään viluinen läkkipillin viheltely. Talvilinnut ovat nyt kaikki täällä. Talvi saa tulla.

Luonnonvärisiä kaneja

Kanien värigenetiikka on ihan oma tieteenhaaransa. Meidänhän ei tarvitse väreistä piitata mitään, koska emme käytä kanien nahkoja. Lihakanit menevät teuraaksi liian nuorena, että niistä saisi hyvälaatuiset turkit. Joten meille on siis aivan sama, minkä värisiä kanit ovat vai ovatko minkään. Kuka uskoi?

Kaikki paistikkaamme ovat ns. luonnonvärisiä. Sen näkee tuosta vaaleasta silmänympäryksestä. Kuvassa Mixin poikaset, jotka ovat kaniväen termein luonnonharmaita (A_ B_ C_ D_ G_) ja luonnonkeltaisia (A_ bb C_ D_ G_). Joissakin heistä on enemmän "punavahvistusta" kuin toisissa, ja sen vuoksi osa näyttää punertavammilta kuin toiset. Perusvärin päälle kanilla voi vielä olla yksi, kaksi tai kolmekin punaisuusgeeniä, taikka sitten tietysti olla olematta. Maxi-täti, joka on aivan ketunpunainen, on perusväriltään geneettisesti samanlainen kuin tuossa keskellä olevat kaksi luonnonkeltaista pupua, mutta hänellä on lisäksi kaikki kolme punavahvistusta (AA bb CC DD GG y1y2y3).

Tämähän tuli selvästi selitettyä.

Luonnonvärisillä kaneilla on myös vaalea vatsa, samoin jalkojen sisäsivut ja hännän alapuoli. Myös tuo viehättävä kylkikuvio kuuluu asiaan.

Samaten vaalea alue kuonossa ja leukaperiä noudatteleva vaalea viiva (joka ei vielä poikasilla näy selvästi).

Yllä olevat kuvat ovat jo melko vanhoja. Poikasten turkki on jälleen muuttunut:

Tummia sävyjä on tullut lisää. Luonnonväristen kanien jokainen karva on raidallinen. Nyt osassa karvoista on tumma kärki. Pohjavilla on suunnilleen saman väristä kuin hännänpäällinen.

Tältä me näytämme nykyään. Ihan pikkuisilta pupusilta vielä.

Ja meitä kiinnostaa kovasti kaikki uusi nakerrettava. Niin kuin tuo musta laatikko. Se on varmaan jotain hyvää! Ei kai tarjoilija sitä muuten tänne työntäisi. Tutkitaan!

Kanien kuvaaminen on hauskaa ja helppoa, ne jaksavat poseerata paikoillaan vaikka kuinka kauan.

--------------

Tervetuloa seuraamaan tätä blogia, Ariel!