sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Peltohommissa

Taukoamaton paapatus kuuluu pihaan tuolta lähipellolta. Siellä on etelänmatkalaisia tauolla. Matkanjohtaja on yllyttänyt heidät peltohommiin. Näin he avartavat sielunmaisemaansa samalla kun tankkaavat herkullista evästä. Lennolla ei ole tarjoilua, mutta välilaskuja voi pitää aina kun nälkä yllättää.



Mitähän ihanaa tästä seisovasta pöydästä löytyykään?



Samaan retkikohteeseen on tupsahtanut useampikin seurue, vaan ei se haittaa. The more the merrier. Tänne mahtuisi vielä paljon enemmän transit-turisteja, katsokaa vaikka. Tilaa on.



Lopuksi esitellään syyskuun tää on vielä kesken -kuva. Hyviä ehdokkaita oli useampia (siis löysin toisenkin keskeneräisen asian lähiympäristöstäni), mutta päätin pysyä elokuun teemassa.

Tää on vielä kesken.


perjantai 27. syyskuuta 2013

Vakuumikone

Kun menee ulos, sen tuntee näpeissään. Kylmä viima ja sormien kohmettuminen kertovat, että teurastusaika on käsillä, vaikka kuinka olisi Rantala julistanut lihattoman lokakuun. Tähän aikaan päästetään joutavat elukat päiviltä ja otetaan sisään ne, jotka aiotaan pitää talven yli.

Alakerran isäntä on hankkinut kauan haaveilemansa vakuumikoneen. Tässä:


Siis pienimuotoinen lihankasvatus takapihalla voi myös olla välineurheilua. Jopa tällaisena vuonna, kun takapihalla ei ollut mitään omia elukoita kasvamassa!

Ostamme lihaa yleensä suoraan tuottajilta, ja monesti vakuumipakkaukset sitten valskaavat, kun lihoja sulattelee pakastuksesta jääkaapissa. Sanomalehti laitetaan alle ihan vakiosti, kun arvataan jo, ettei ne saumat pidä kuitenkaan. Muuten on lihasnestettä pitkin hyllyjä. Yäk.

Omat kaninlihat on pakastettu ihan vaan pakastuspusseissa, ja eihän se nyt ole sama ollenkaan! Sitä paitsi törröttävät luut rikkovat pakastuspussit. Vaikka ei meillä ole pitkiin aikoihin luut enää törröttäneet, kun kokemus on opettanut katkaisemaan koivet nätisti nivelestä. Mutta kuitenkin. Seuraavat pääsevät vakuumiin. Ja siinä on sitten tuplasaumat!

Jos joku tahtoo tietää enemmän kaninteurastuksesta, Harmaan torpan emäntä postasi juuri aiheesta. Kurkatkaapa blogia. Ja jos taidon haluaa itse oppia, suosittelen Kaniininkasvattajat ry:n tuotantokanijaoston järjestämiä erinomaisia tuotantokanikursseja. Niin muodikasta kuin esimerkiksi kesäkanojen pito onkin, ei kenenkään pitäisi lähteä elukoita lahtaamaan, ennen kuin joku asian osaava on kädestä pitäen näyttänyt, kuinka se käy, ja lakipykälätkin ovat selvillä.

Alakerran isäntä harjoitteli vakuumihärvelin käyttöä hevosenlihalla. Kiitos lihavuoresta, Lissu!




Tällaista jälkeä se tekee. Pussissa on kaksi ulkofilepihviä. Ja sitten ne tuplasaumat!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Keltainen syyskuu

Kuinka ihmeessä on aamukuudelta niin hämärää? Päivä lyhenee nyt tosi liukkaasti. Mutta ei tämä vielä mitään, odotetaan kolme kuukautta niin nähdään pimeyttä. Puolen vuoden päästä on jo taas yhtä valoisaa kuin nyt! Silloin juhlitaan.

Siis nautitaan nyt auringosta, kun sitä näkee.

Luontokaan ei ole vielä mustavalkoinen. Kohta. Mutta ei vielä. Nyt on kauniita värejä joka puolella. Keltaista silmän täydeltä.



Kehäkukat ovat kylväytyneet itsestään (valkosipulipenkkiin ja penkkien väliin). Ne kukkivat aina vaan. Osa varistelee siemeniä ensi vuodeksi, osa kasvattaa uusia nuppuja.



Samettikukkia olisi tietämäni mukaan pitänyt nyppiä, että ne kukkisivat pitempään. En ole nyppinyt, kuten joku saattaa arvatakin. Täällä on kasvien pärjättävä omillaan. Eikä paljon tämän kauempaa kyllä tarvitsekaan kukkia, rupeaa kohta jo riittämään. Samettikukkien takana kotilonsyömä pensaspapu, sitten kehäkukka. Häthätää kaikista liiteristä löytyneistä verkonpaloista kyhätty kissa-aita, kuvassa kanaverkko-osuus. Tarkoituksena estää naapurin kesäkissaa käyttämästä keittiöpuutarhaani vessanaan ja tonkimasta siinä sivussa kaikkia istutuksia juuriltaan. Aidan takana villiintynyttä maa-artisokkaa. Kasvimaan maa-artisokka on jo lakannut kukkimasta ja kaatunut kolmemetrisessä komeudessaan salkopavun niskaan.



Meksikolainen, ihanasti tuoksuva ja sitruunaiselta maistuva pikku samettikukka hukutti alkukesästä alleen kirpansyömät lehtikaalintaimet. Jotain pientä kaalin yritystä sieltä kuitenkin nyt nousee. Onneksi vihreä lehtikaali toisessa penkissä menestyi paremmin, sillä alakerran isäntä on nyt hullaantunut siihen. Sopii rouskuttaa, sitä riittää.



Mangoldi teki kukkavarren. Ehtineekö kukkia? Oikealla salkopapu Blauhilde. Siinä on kretuliinit pavut, joten se sointuu kauniisti kaikkeen tähän keltaisuuteen.



Vaahtera on hieno puu! Kesällä se ei niin kovin erotu edukseen muista, kun kaikki puut ovat komeina, mutta syksyllä! Keskustelin yhdenkin kartanonherran kanssa, joka sanoi aikovansa kitkeä kaikki vaahterat puistostaan, mokomat rikkaruohot, jotka eivät elä kuin jonkun sata vuotta. Tammet ovat toista! Ja ovathan ne. Eivät älyä lehtiään varistaa. Eikä lehdissä ole kunnon syysväriäkään, ruskistuvat ja käpristyvät ja roikkuvat vielä talvellakin sinnikkäästi kiinni oksissa rapisemassa kuin pahimmanlaatuiset roskat. Kun taas vaahtera on talvella aivan puiden aatelia. Oletteko kiinnittäneet huomiota sen oksien muotoon? Katsokaapas, kohta, kun vaahterat ovat riisuutuneet. Kevyt lumipeite oksien yläpinnoilla vain korostaa niiden kauneutta. Ja entäs vaahtera keväällä! Täynnä vaaleimman vihreää kukkaa ja kimalaisten pörinää. On koivukin keväällä kaunis hiirenkorvineen, vastavalossa varsinkin, mutta vaahtera on kyllä ykkönen!



Koivussa on kyllä jotain niin suomalaiseen sielunmaisemaan sopivaa. Tämä talomme vieressä kasvava yksilö on selvästi kärsinyt, kun sen juuria pätkittiin ja kurmotettiin kaivinkoneella muutama vuosi takaperin. Harvaltahan tuo näyttää. Tuollainen näköeste juuri tarvitaankin tuohon makuuhuoneeni ikkunan taa: peittää ja paljastaa sopivasti. Välkyttelee keltaisia lehtiään ilokseni.

Kohta ei ikkunan takana näy muuta keltaista kuin viluinen sinitintti tuon koivun ritvoissa kiikkumassa. Katselen nyt värejä, kun niitä tarjoillaan näin anteliaasti (ja suoraan sänkyyn).


maanantai 23. syyskuuta 2013

Paasto

En katso telkkaria. Puoli vuotta tähän taloon muuttamisen jälkeen halusin kerran katsoa jotain Avaraa luontoa ja totesin, että kakkoskanava ei näy. Silloin tuli mieleen, että kannattaakohan sitä TV-lupamaksua maksaa, kun en ollut puolessa vuodessa huomannut tuollaista asiaa. Toosa lähti kierrätykseen. Olin sen digiboxisöhellyksen aikana hyvin tyytyväinen tähän ratkaisuun ja olen vieläkin.

Nyt kuitenkin on käynyt mielessä, että saattaisin Areenasta katsoa Docventuresia. Kovasti sitä on kehuttu. Ylihuomenna on tulossa jakso minua erityisesti kiinnostavasta aiheesta, ruuan tuotannosta.

borkazoid: Meat! (Flickr / Creative Commons)

Elämää Linnanpuistossa -blogista äkkäsin, että Docventuresin Riku Rantala on lanseerannut Lihaton lokakuu -kampanjan vastustamaan lihan tehotuotantoa. Ehdottomasti kannatettava tarkoitus! Ajankohdan valintaan sen sijaan en ole tyytyväinen muussa kuin siinä mielessä, että usein paras aika ryhtyä mihin tahansa toimeen on  NYT.


Lokakuuhan on sinänsä hyvä aika heittäytyä kasvissyöjäksi. Kotimaisia kasviksia on hyvin saatavilla, sadonkorjuu on vielä osittain käynnissä, kaikki on tuoretta ja ihanaa ja runsasta. Toisaalta kyllä pientilallinen jo saattaa jotain teurastaakin lokakuussa. Meillä ainakin on ollut tapana laittaa kaneja paisteiksi niihin aikoihin, ja olen antanut kertoa itselleni, että jossain on lokakuulla jo kukonpoikaakin syöty. Pidetään perinteisiä peijaisia ja kekrijuhlia ja syödään niin, että rasva tirsuu suupielistä.

Tämähän ei tietenkään mitenkään liity lihan tehotuotantoon, jossa teurastetaan yhtä lailla ympäri vuoden, mutta arvelen Ylipäällikön päiväkäskyn määräävän kieltäytymään kaikesta liharuuasta, myös kunniallisesti kasvetetusta.

Erityisen sopivia aikoja lihansyönnistä pidättäytymisen ensiaskeleisiin ovat esimerkiksi kristikunnan paastonajat ennen joulua ja pääsiäistä. Adventtiaikana kannattaa paastota siksi, että jouluinen mässäily vaikuttaisi tehokkaammin. Nykyään ei jouluruokia edes odota, kun samanlaista holtittomuutta on joka viikko, arkena ja pyhänä. Toista olisi, jos kinkkua saisi vain kerran vuodessa. Tai jos yleensä nousisi ruokapöydästä nälkäisenä ja sitten jouluna kerrankin saisi syödä niin paljon kuin jaksaa! Pääsiäisen alla taas ruoka muinoin omavaraistaloudessa alkoi käydä vähiin muutenkin, joten kannatti tehdä välttämättömyydestä hyve ja lepyttää talven jumalia vähentämällä syömistä. Lehmät olivat perinteisesti olleet tuolloin ummessa jo kauan ja kanatkin munintatauolla. Miten ihanalta onkaan mahtanut pääsiäismuna maistua, kun päivä on vihdoin pidentynyt niin paljon, että munia taas talven jälkeen saa!

Toinen hyvä tapa lihansyönnin vähentämiseen on moderni 2:5. Tässä versiossa ei vähennetä kaloreita kahtena päivänä viikossa vaan jätetään vain liharuuat pois. Siitä on helppo pikkuhiljaa edetä suhteeseen 3:4, 4:3, 5:2, 6:1 ja 7:0. Tai jäädä sille asteelle, joka itsestä tuntuu kohtuulliselta. Arvelisin, että maapallon kantokyky sietäisi lihansyönnin kerran viikossa (6:1), ainakin jos ihmisiä olisi siedettävä määrä. Näinhän ei nykyään ole. Olisiko sopiva väestömäärä yksi prosentti vai promille nykyisestä, siitä voidaan teorian tasolla keskustella, mutta nyt ollaan vielä menossa väärään suuntaan eikä kukaan ole tarjonnut ongelmaan helppoa ratkaisua.

Jos lokakuussa ei saa kaikkia rahojaan kulutettua, kun kasvikset ovat halpoja ja lihat jätetään Ylipäällikön päiväkäskyä noudattaen ostamatta, törsätään tietysti sitäkin enemmän vaatteisiin ja uusitaan kerralla koko talvigarderoobi. Oheinen kokotaulukko olkoon apuna tässä pyrinnössä. Tuo kirjoitusvirhe kyllä ahristaa, mutta olen liian laiska tekemään asialle mitään.

Vaatteiden kokotaulukko, lähde: Hikipedia (Uncyclopedia)


lauantai 21. syyskuuta 2013

Ovet pysyvät kiinni...

...meidän talossamme mitä moninaisimmilla vipstakkeilla. Kuvasin joutessani niistä muutaman. Unohdin modernit turvalukot, vaikka olisihan niilläkin ollut paikkansa tässä sarjassa.

 huussi
 autotalli
 hillokellari
puuliiteri













Tuo oli ulkorakennussarja. Kyllä on luojan onni, että ruoste ja kulunut maali ovat niin muodikkaita nykyään! Olemme aivan ajan hermolla. Sisäovisarjan suhteen tilanne on vähän huonompi. Ihan vain salamavaloista johtuen ovemme saattavat jonkun silmään vaikuttaa vähän turhankin retroilta. Mutta mitäpä tuota salaamaan, tällaista meillä on. Ja ainahan voin uskotella teille tämän sisustustyylin olevan pitkällisen ja paneutuvan harkinnan tulosta. Ette voi kuvitella, kuinka kauan jouduin metsästämään tuotakin ovenkahvaa! Mikään muu ei kelvannut! Onneksi voitin tarjouskilpailun, vaikka kalliiksihan se tietysti tuli.


 alakerran isännän keittiönovi
yläkerran emännän keittiönovi
 kuistin kaappi
liinavaatekaappini













En ollut enää aikoihin kiinnittänyt näihin edes huomiota, ennen kuin sain tämän kuvausinspiraation. Ehkä joskus tulee sellainen aika, että jaksan paneutua yksityiskohtiin tässä kaaoksessa. Toistaiseksi tykkään näistä juuri tällaisina. Ne toimivat.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Ole pienistä hetkistä onnellinen

Jostain syystä jo useamman päivän ajan on soinut korvamatona tuollainen vanha rallatus, olisikohan Lasse Mårtensonin tai muun ikivaarin piisi. Minulle tarttuu helposti korvamatoja, koska en soita kotonani taustamusiikkia vaan kuuntelen hiljaisuutta. Kun sitten kuulen jonkun musiikkikappaleen, se saattaa takertua kuukaudeksi pyörimään aivopoimuissa. Tätä kappaletta en kuitenkaan muista kuulleeni hiljattain, vaikka ehkä se on huomaamattani soinut jossain, missä olen ollut liikkeellä. Se menee jotakuinkin näin:



Ole pienistä hetkistä onnellinen
siitä minkä sä saada vain voit.


Ole pienistä hetkistä onnellinen
siitä kaikesta minkä sä koit


sillä yhtäkään päivää et takaisin saa,
hetki kauneinkin kerran jo mennyt on taa.


Ole pienistä hetkistä onnellinen
siitä minkä sä saada vain voit.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Lehmätiedettä

Katselen mielelläni lehmiä laitumella. Kaukaa katsottuna lehmä on kaunis ja ystävällisen näköinen eläin, vaikka lähikontaktissa voisi ehkä olla vähän pelottava. Käyn aina välillä ihailemassa maisemanhoitohommissa olevaa ylämaankarjaa, ja laiduntavat kyytötkin viehättävät silmääni. Olen jopa harkinnut eläkkeelle päästyäni pestautua ilmaiseksi karjapiiaksi läheiselle maitotilalle, jospa vaikka oppisin jotain. Vaan mahtaako sitä sitten enää jaksaa, on kuulemma raskasta työtä. Ja huolisivatko ne edes tällaista toistaitoista mummoa sinne sotkemaan.

Nyt olen kuitenkin saanut hyvän alun lehmätieteen opintoihini. Kerrassaan hauskassa blogissaan Heluna, junttityttö ja tuleva karjatilallinen, pohtii karjansa jalostussuunnitelmia ja on pienestä yllytyksestä valmis raottamaan ammattisalaisuuksien arkkua myös meille Blogistanin asukkaille, jotka tunnemme lehmän lähinnä vain maitotölkin kyljestä. Heluna on myös perustanut bloginsa yhteyteen navetta-suomi -sanakirjan! Ilman sitä en ymmärtäisi paljoakaan hänen jutuistaan. Sanakirjan avulla ymmärrän jopa puolet! Hyvä minä!


Olen minäkin osannut ottaa ihan itse valokuvan lehmästä. Nuo vaaleat rouvat ovat ranskattaria, Charolais-rotua. Musta jässikkä taas on Aberdeen Agnus. Kuva on Bosgårdin tilalta Porvoosta. Minusta on vallan viehättävää, että hiehojen seuraksi kesälaitumelle ei laiteta valtavaa Charolais-sonnia vaan tuollainen pikkuisempi musta. Vaikka ei sekään sitten lähemmin tarkasteltuna ihan kamalan pikkuinen ollut. Tästä epäsäätyisestä liitosta syntyneet vasikat ovat kuulemma kuitenkin pienempiä kuin puhdasrotuiset Charolais't, mikä helpottaa ranskattarien ensipoikimisia. Liha on näillä sekarotuisilla rasvaisempaa, eikun marmoroidumpaa. Mutta ei tässä vielä kaikki. Komean mustan sonnin lisäksi nuorten neitien lauma saa kesäseurakseen yhden vanhemman tädin, joka johtaa porukkaa järkevänrauhallisella otteella sen sijaan, että koko pissisparvi laukkaisi päättömästi sinne tänne. Eikö ole ihanasti ajateltu!

Kypsemmät ja elämää nähneemmät rouvat laitetaan kesälaitumelle hoitamaan perinnemaisemaa omanrotuisensa sonnin kanssa. Ne saavat viettää vapaata laumaelämää koko kesän, kunnes syksyn tullen ne tuodaan navettaan ja puolivuotiaat erotetaan emoistaan hieho- ja mulliporukoiksi. Toki talvellakin pääsee ulkoilemaan aina halutessaan. Bosgårdin tila sai tämän vuoden keväällä luomustatuksen, ja tilan toimintaa on viime aikoina kovasti kehitetty. Ainoastaan lihatilauksien toimittaminen on vielä omituisen takkuista, muuten olisin jo aikaa sitten mainostanut paikkaa enemmänkin.

Mutta kyllä tämä eläintenpito käy malliksi monellekin suomalaistilalle. Näiden elukoiden ei tarvitse viettää elämäänsä paikallaan navetanparressa, päästään kiinni kytkettynä. Mielelläni syön vapaana rantaniityllä seikkaillutta pihviä. Vaikka olen minä hämärästi tietoinen siitäkin, että lypsykarjan pitoon tämä menetelmä ei ehkä ole ihan paras. Tai varmaan siinä joku ongelma on, jos antaa vasikoiden olla emojensa seurassa puolivuotiaiksi ja sitten kuitenkin haluaa itsekin lypsää sitä maitoa. Mutta minähän olenkin vasta opintojeni alussa. Täytyy taas käydä Helunan blogissa.



maanantai 16. syyskuuta 2013

Ää, äiti nokkii!

Aikaisemmin täällä (ja täällä) esitellyn fasaanitipukahdeksikkomme emo alkaa hermostua lapsiinsa. Parvi kulkee paljon laajemmalle levittäytyneenä kuin ennen, mutta jos joku tipusista tulee liian lähelle, mamma nokkaisee. Tai ehkä tänään oli vain huono päivä. Kellepä ei noita sattuisi aika ajoin.

Mamma kuvassa takana vasemmalla, selin jälkikasvuunsa mutta silmä tarkkana.

Kuten kuvasta näkyy, meillä riittää vielä fasaanien mieleisiä pusikoita viikonloppuisen raivauksen jälkeenkin.

Kukkopojat alkavat jo muistuttaa komeaa isäänsä. Tuo hassu tipunvaalea raita keskellä rintahöyhenystä kapenee ja katoaa. Uljaammat värit saavat sijaa.


Huomaa tyhjät tyrnipensaat. Syksy on taas edennyt askelen, tyrnien aika on ohi.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ryteikön raivausta


Viikonlopun aikana laitettiin (fasaanien suureksi suruksi) pihastamme yksi pöheikkö maan tasalle.

Kesämökkinaapurin ja meidän välissä oleva luumupuutiheikkö oli levittäytynyt juurivesojen avulla yhä laajemmalle ja vallannut sisältäpäin hienon vuorimännyn (ynnä vadelmarivin, saskatoonin jne). Ryömittyäni muutaman vuoden vuorimännyssä oksasaksien kanssa luumunvesoja napsimassa tajusin, etten pysty hillitsemään vesakon kasvua muuten kuin niittämällä koko luumumetsän. Vadelmikko oli ajettu alas jo aikaisemmin, mutta lauantaina tuli moottorisahamies ja pisti maan tasalle sekä luumutiheikön että vuorimännyn.

lauantaina


Tässä osa vuorimännystä ja vesakosta sen sisällä on vielä pystyssä.

nyt

Mainittakoon, että meillä on tuota samaa vesovaa luumuryteikköä  myös toisaalla pihassa, joten olkaa huoleti: ilman luumupuita emme suinkaan jää. On vielä toistakin sorttia, joka tekee erivärisiä luumuja mutta vesoo yhtä riivatusti kuin tämäkin.

Tiedän kyllä, että tämä ei pääty tähän. Luumunjuuristo hautoo vastaiskua. Ajattelee, että se parhaiten nauraa, joka viimeksi kasvaa. Mutta erehtyy! Seuraavaksi tilataan pihaan Jukka Jyrsö mainioine koneineen. Hän saa myllätä koko juuriston tulitikuiksi. Muuten en ikinä pysty istuttamaan minkäänsorttista uutta näköestettä naapureiden ja meidän väliin.

Sitten seuraa päivän arvoitus. Mittailkaa, hyvät lukijat, silmillänne noita oksakasoja ja arvatkaa sitten, mikä kodinkone hajosi eilen.

Laitetaanpa tähän väliin pari rauhallista syystoivotuskuvaa, ennen kuin paljastan vastauksen.



Noin. Tyyntä ja rauhallista syksyä teille!

Arvasitte oikein. Meiltä hajosi eilen oksasilppuri. Lähetämme sen huoltoon luottaen pikaiseen paranemiseen ja jälleennäkemiseen.

-----------------------------------------------------

Toivotetaan kaikki lämpimästi tervetulleeksi mukaan uusi lukija Avletto! Piti ihan kartasta katsoa, missäpäin Norjaa se Stø on, jossa Lauri Pietikäinen harjoittaa permaviljelyä; hui olkoon!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Viimeisiä viedään


 Omenapuut on kohta tyhjennetty.


Mitäs kuvaat? Ei täällä ole muita kuin räkättejä.




 Mustamarja-aronia on myös saanut kyytiä.



Kuinka monta rastasta näet kuvassa?


Oikea vastaus: ei voi tietää.

Etsi kuvasta harakka.

Mitähän sillä on mielessä?

---------------------------------------------

Tervetuloa keskeneräisen blogini lukijoiksi, Tuija Nysten ja krootta-!

On hankalaa, kun kuvattomat lukijat joutuvat lukijalistan hännille: en aina huomaa, kun sinne tulee uusi ihminen. Jos en ole huomannut jotakuta teistä liittymishetkellä, olette kuitenkin kaikki erittäin tervetulleita tänne. Samoin ne, jotka ovat mukana aivan salaa. Koska lukumäärät eivät täsmää, huomaan että teitäkin on tullut pari lisää. Kivaa!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Fasaanipoikue syyskuussa

Tänään haluan raportoida teille, rakkaat lukijat, yhden fasaanipoikueemme tämänhetkisistä kuulumisista. Kolme poikuettahan meillä kai alunperin on ollut, tai ainakin Kevätmieli-kukko innokkaasti keväällä liehitteli kolmea rouvaa, jotka kaikki myös vetäytyivät ilmeisesti hautomaan. Onko poikueita vielä kolme, on arvailujen varassa, samoin kuin se, mikä poikueista tässä mahdollisesti saattaisi olla kyseessä. Olen sikäli raportoijana huonommassa asemassa kuin kotieläinten omistajat, että kanaseni ovat kaikki minun silmiini identtisiä, kulkevat missä huvittaa, eivät käytä värillisiä nilkkarenkaita eivätkä tule luokse, vaikka nimeltä kutsuisi. Onko kuvassa siis Martta vai Pertta? Vai kenties sittenkin Hertta?


Tässä poikueessa on kolmen kuukauden elämänkokemuksen jälkeen jäljellä kahdeksan poikasta: neljä kukkoa ja neljä kanaa. Kukkopojat ovat jo äipän kokoisia (emo oikeassa reunassa), kananuorikot pienempiä.



Kukkopojat ovat isoja mielestään, ja pari niistä kulkee joukon kärjessä, niin kuin oikein onkin. Mamma vielä varmistelee poikien vartiointia, mutta yksi kukoista on se, joka pitää yhteysääntä parven liikkuessa tai huutelee varoituksia murrosikäisen kimeällä äänellä, jos jotain epäilyttävää näkyy, kuuluu tai tuoksuu. Kukkojen tehtävä on asettua ensiksi vaaralle alttiiksi ja suojella kallisarvoisia kanoja tarpeen tullen omalla hengellään. Tämän ne toteuttavat säntäämällä vaaran uhatessa kirkkaissa väreissään ja liput hulmuten aukiolle, kun taas maastonväriset kanat painautuvat hiljaa lähimpään pöheikköön.


Aamukävelyreitti kulkee ryteikköjen ja pensastojen reunoja seuraillen ruokapaikalta toiselle. Välillä otetaan aurinkoa tai kylvetään, välillä napostellaan öttiäisiä nurmikolta tai vaikkapa tyrnejä.

Paha kurotella. Mitä jos lennähtäisi oksalle?

Heh, sehän taipuu alas!


Tulkaa syömään, nyt ylettyy! Hei, ei saa nykiä!


  
Osa kuvista on otettu yläkerran, osa alakerran ikkunasta; osan on ottanut alakerran isäntä. Ne hienot.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...