perjantai 11. joulukuuta 2015

Adventtiajan ihmesato

Jaksoin kävellä postilaatikolle. Palatessa silmäni osui palsternakkapenkkiin. Siellä vihersi.

Kohta pakastaa. Ennen sitä olisi helppo nostaa muutama palsternakka. Uunijuureksia jouluksi. Ehkä voissa paistettuja palsternakkaviipaleita tässä jonain päivänä, kuoret kanien herkuksi.




Kyllä niitä sinne vielä jäikin, kevääksi. Ja yksi jätetään siementämään. Tämä lajike viihtyy meillä: Halblange. Harmi, että palsternakan siemenet eivät säily hyvinä useampaa vuotta. Niitä kun tulee kerralla niin tuhottomasti.




Sitten meillä on tämä lehtikaali-ihme. Olen huomannut ennenkin, että joskus lehtikaali alkaa haaroa katkaistujen lehtien hangoista. Mutta ei koskaan näin valtavasti! Vain nämä kaksi vierivieressä kasvavaa yksilöä - tarkemmin katsoen saman yksilön haaraa - pukkaavat sivuversoja. Takana näet vertailun vuoksi muiden lehtikaalien paljaita varsia.



Mitä jos jättäisin tämän maahan talven yli? Jos tulisi leuto talvi, olisiko lehtikaalin mahdollista selvitä ja jatkaa kasvamistaan haaraisena pensaana? Oikeasti?

Jos se jäisi henkiin, se varmaan myös kukkisi ensi kesänä. Kukkisi ja siementäisi. Millaisiahan jälkeläisiä se mahtaisi saada!

Sijoitankin muut ristikukkaiset hyvän matkan päähän, etteivät risteydy. Tai ehkä harso ja käsinpölytys? Kuulostaa vaivalloiselta. Mutta auttaisikohan harso tai olkikasa tätä selviämään talvesta? Kannattaako kokeilla? Enpä taida. Tavoitteenihan on jalostaa sitkeitä, itsekseen pärjääviä ja leviäviä rikkaruohoja. Syötäviä sellaisia.

Pensaslehtikaali "Keskeneräinen"


Tämän adventtiajan varsinainen ihme on ollut viimeisin perunasato. Meillähän löytyy villiä perunaa milloin mistäkin, mutta tällä kertaa saatiin satoa lämpökompostorista!



Kompostori ei ole käynyt kovin kuumana, koska sitä ruokitaan liian harvoin. Täytyy ryhdistäytyä, ettei pänikkä tule talven aikana täyteen. Jos komposti käy kunnolla, se myös vajuu sitä mukaa kuin sitä täytetään, ja selviämme ehkä pitkällekin kevääseen ennen kuin sitä täytyy taas tyhjentää. Jos komposti pääsee jäätymään, sen pinta ei alene ja se täyttyy hetkessä.

Tyhjensin kompostorin alaosan ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Sieltä löytyi neljä perunaa.

Nämä eivät ole perunoita, jotka joku olisi heittänyt menemään. Perunat eivät mitenkään ole voineet tulla ehjinä ja hyväkuntoisina kompostoitumisprosessin läpi. Kaikki muu aines (paitsi luut, avokadonkivet ja huonosti murskatut munankuoret) on muuttunut matkalla mullaksi. Miksi muutenkaan kukaan olisi heittänyt aivan hienoja perunoita kompostiin?

Tunnustan kyllä nakanneeni sinne joitakin valkosipulipenkissä vapaana eläneitä yksilöitä, jotka olivat kasvaneet liian lähelle pintaa ja vihertyneet. Nehän olivat superselviytyjäkantaa, pärjäilleet jo pari talvea ulkona itsekseen. Voisivatko nämä olla niiden jälkeläisiä? Mahdotonta.

Miten joku niistä olisi voinut päästä hengissä kompostorin viileään alaosaan lisääntymään? Miten peruna olisi voinut lisääntyä ilman valoa? Mitään varsia ja lehtiä ei ole näkynyt missään.

Perunoista kaksi oli priimaa, kahdessa näkyi viherrystä.

Tätä ei ihmisjärki kykene selittämään, mutta ei kai kaikkea tarvitsekaan. Näin adventtiaikana voi tapahtua jokunen ihme.

Hautasin kaikki neljä erääseen kasvulaatikkoon. Kuulemmeko heistä vielä keväällä? Jään odottamaan jatkoihmeitä.


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Syntinen joulukalenteri

Sain taannoin syntymäpäivälahjaksi PetriS Chocolate Roomin praliinilajitelman. Tällaisen:



Praliineja oli 24 kappaletta, ja tästähän syntyi oiva tuuma. Tuollaisen haluan joulukalenteriksi!

Onneksi satuin myöhemmin saamaan lahjakortin kyseiseen yritykseen. Marraskuun loppumetreillä kävin valikoimassa tiskistä 24 lempimakuani. Rouva Petri oli tyytyväinen, kun sanoin askartelevani ne itse laatikkoon. Hän on hauska ihminen. Sain pinon noita paperikupposia, asettelin kotona praliinit niihin ja pyysin alakerran isäntää sijoittamaan ne laatikkoon satunnaisjärjestyksessä sekä peittämään ne kannella, jonka olin nyhertänyt kultapahvista (muinaisaikainen cd-levyn lahjapakkaus - ei koskaan kannata heittää mitään menemään...).

Tässä tulos:


Arvaapas huviksesi, mitä minä nyt teen joka päivä!


Viime vuonna minulla oli pakanallinen joulukalenteri, mikä sopi hyvin, koska vietin pakanallista jul/yule/joulu -juhlaa enkä mitään christmäsiä. Xmäxen viettäjille tämänkäänvuotinen kalenterini ei sopisi, kristityillähän on nyt meneillään adventtipaasto. Suklaan syöminen tänä aikana olisi heille syntiä. Vaan minullepa ei!

Rouva Petri muuten kertoi, että heidän praliininsa eivät lihota. Niitä ei pysty syömään niin paljon. Sitten hän kumartui lähemmäs ja paljasti kuiskaten: "Ne on noi kakut kun lihottaa!"

Tämä kuva on varastettu PetriS:ltä.


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Suomi on voitolla

Julkisen sektorin nettovelka maittain
IMF:n mukaan

Löydä Suomi ja Kreikka!

Lähde: akateeminen talousblogi

No mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa?

Nettovelka on eri kuin bruttovelka, josta yleensä enemmän puhutaan. Nettovelka lasketaan näin: velat miinus varallisuus.

Suomen julkisella sektorilla on enemmän varallisuutta kuin velkaa. Puolet enemmän. Nettovelka on siis -50%. Tuo miinusmerkki tarkoittaa, että olemme noin paljon voiton puolella. Suomella on vähemmän nettovelkaa kuin millään muulla EU-maalla.

Suomi on maailman seitsemänneksi rikkain maa.

Ajattelinpa vaan levittää tätä tietoa, ettei kukaan sattuisi luulemaan että meillä menee huonosti. Eräiden intresseissä näyttää olevan paniikkimielialan lietsominen. Sillä voi oikeuttaa kaikenlaisia "kipeitä päätöksiä". Kansakunnan etu vaatii tässä vaikeassa tilanteessa, että te kaikki uhraudutte, kun taas elinkeinoelämän raskas velvollisuus on rikastua yhteiseksi hyväksi.

Mutta ei nimitetä niitä tulonsiirtoja leikkauksiksi, säästö on paljon kivempi sana. Tehdään julkiselle sektorille säästöjä.

Oho, lipesin aiheesta. Valtion velastahan minun piti. Mutta enpäs jaarittelekaan itse enempää, kun hauskaa tekstiä on jo valmiiksi tarjolla. Tiedetoimittaja Susanne Björkholm on kirjoittanut Hesariin aivan erinomaisen hyvän kolumnin velasta ja sen välttämättömyydestä. Napsauta tuosta ja lue kahteen kertaan!


maanantai 30. marraskuuta 2015

Pupu ja kaali

Ennen vanhaan, kun oli vielä olemassa puput.net, sieltä saattoi löytää paljon hyödyllistä tietoa. Paljon oli myös 12-vuotiaiden kansanperinnettä: "Eli siis mun isosiskon kaverin kanille annettiin ruohoa niin se kuoli!!!! Ruoho on kaneille myrkyllistä!"

Puput.netissä mainittujen kanille myrkyllisten asioiden joukossa esiintyivät usein erilaiset kaalit. "Kerta kani ei osaa pierrä niin kun kaali aiheuttaa ilma vaivoja niin se turpoaa ja kuolee siihen!!!!"

Tutkimme asiaa.

Arvovaltainen raati kokoontui maistelemaan kotona kasvatettua suippokaalia ja lehtikaalia.


- Kyllä tää lehtikaali on ihan selkeesti parempaa. Tästä alotetaan!



- Mut jos lehtikaalilla on ruuhkaa, ovela voi sillaikaa rauhassa pistää poskeensa suippokaalista parhaat palat. Ei huonoa tämäkään. Mums!


Herrojen herkuttelukerho antoi lehtikaalille 5 ja suippokaalille 4,5 tähteä. Herrat osasivat aterioida sovussa, kun taas heidän pienin sisarensa oli varsinainen bitch ja hätyytti isosiskoaan jatkuvasti.


- Siks mulle tarjoillaan omat kaalit eri paikkaan, ettei kukaan yritä purra mua pyllystä eikä aja takaa ympäri kartanoa. Nyt kun ehdin rauhassa paneutua maistelemaan, niin kyllä tämä lehtikaali on ihan parasta. Parempaa kuin voikukanlehti!



- No kyllä, toinen vanhemmista oli tosiaan luppakorva, miten saatoit arvata? Ootko spyykkinen!


Keskeneräiseltä blogilta on toivottu piirroskuvitusta, ja täältähän saa mitä tilaa. Nuorempana saatoin mahdollisesti harrastaa kuvataiteita. Ihan nyt viime aikoina en ole piirustellut mitään, mutta koska arkistoni ovat järjestyksessä, ei tuottanut mitään vaivaa hakea esiin aiheeseen sopiva kuva hieman vanhempaa tuotantoa. Ole hyvä!





torstai 26. marraskuuta 2015

Uusia perunoita marraskuussa

Menin istuttamaan valkosipuleita. Olen ollut vähän heikoissa voimissa (syytä tutkitaan, palaamme asiaan) ja istutukset on pitänyt palastella eri päiville. Tämä tapahtui 19. päivä marraskuuta. Tyhjäksi luulemastani kasvulaatikosta löytyi yllättäen perunaa. Nostin pois sieltä häiritsemästä. Tosin viime kesänä tuli todistettua, että villiperunat eivät hirveästi haittaa valkosipulien kasvua. Korjasin heinäkuussa valkosipulimaasta ämpärillisen kahdesti talvehtinutta pottua, 2013 maahan unohtuneen mukulan lapsenlapsia. Joku hänen lapsistaan oli siis myös onnistunut piiloutumaan nostajalta 2014.  Ehkäpä sukusaaga jatkuu, vaikka koitin kyllä olla tarkkana, taas tänäkin vuonna.

Nämä nyt löytyneet olivat kuitenkin ihan tänä vuonna istutettua Siikliä. Yrittivät samaa temppua.


Pääsimme tarjoamaan vieraalle uusia perunoita, ja hyvin ne maistuivatkin grillatun broilerinfileen ja alakerran isännän kastikkeen kanssa. Grillikausi ei suinkaan ole ohi! Kipaisin vielä kasvimaalta vähän salaattitarpeita (jäistä lehtikaalia), ja niin saatiin kesäinen ateria kruunattua. Söin näitä pottuja viisi, isoimmasta päästä!

Seuraavana päivänä loput pääsivät maalaispaistoperunoiksi:


Ahmin ne kaikki ihan itse stifadon kylkiäisenä. Hyvää!

Kuuluuko suomalaisen perunan käyttäytyä näin vai onko tämä nyt sitä ilmastonmuutosta? Ei, sovitaan että kyseessä on viherpeukalo! Se sen täytyy olla!


keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pakolainen on terroristi

On vietetty hiljaisia hetkiä terroristien uhreille Ranskassa. Sitten yhden hiljaisen minuutin loppupuolella tulee mieleen, että Syyriassa on tuollaista koko ajan, ei vain kun on perjantai 13. päivä. En ole viettänyt yhtään hiljaista hetkeä Isisin uhreille Lähi-idässä. Kukaan ei ole ehdottanut. Miksei?

kuva: The Pixelman

Nyt tiivistetään rajoja. Tämän iskun jälkeen täytyy miettiä pakolaispolitiikka uusiksi. Ei maahan voi päästää loputtomasti islaminuskoisia. Niiden joukossa voi olla terroristeja. Niistä voi tulla terroristeja. (Ja joka tapauksessa ne joko vievät meiltä työt tai loisivat meidän sosiaaliturvalla!)

kuva: publik15: Fallujan pakolaisia

Jos Pariisissa olisi terrori-iskuja harva se päivä, pommit räjähtelisivät ja rakennuksia sortuisi, valtio olisi hajonnut ja aseelliset rosvojoukot metsästäisivät toisiaan, saisivatko pariisilaiset lähteä sieltä pakoon?
(- Ei, ainakin miesten kuuluisi jäädä sinne puolustamaan isänmaata!)

Jos koko maa olisi liekeissä ja naapurimaat täynnä pakolaisten telttakyliä, joissa viruttaisiin vuodesta toiseen lahjariisin varassa vailla toivoa paremmasta, saisivatko jotkut yrittää lähteä sieltä kauemmas, aloittamaan uutta elämää jossain missä se olisi mahdollista, missä vain?
(- Eeehkä...)

Saisivatko ne tulla tänne?
(- No ei nyt tänne, ne eivät sopeutuisi meidän kulttuuriin! Ja osa niistä voi olla terroristeja, kun ne kerran tulevat sieltä maasta missä sitä terroria on.)

Voiko vastustaa yhtä aikaa terrorismia ja terrorin uhrien suojelemista? Miten hiivatissa?

Pakolaiset eivät ole Isis. Ne pakenevat Isistä. Siksi niitä sanotaan pakolaisiksi, ne pakenevat.

Ja sai muuten olla viimeinen kerta, kun nimitän sitä roskasakkia Islamilaiseksi valtioksi, niin kuin ne itse haluavat: ISIS = Islamiq State in Iraq and Syria. Ensinnäkään ne eivät ole valtio, ja toiseksi niillä ei ole mitään tekemistä oikean islamin kanssa, joka on rauhan uskonto, sikäli kuin mistään uskonnosta voi sanoa niin. Ne edustavat islamia yhtä hyvin kuin inkvisitio edusti kristinuskon sanomaa. Tästä lähtien käytän niistä nimeä Daesh. Käytä sinäkin, siitä ne eivät tykkää! Kiusa se on pienikin kiusa. Ja periaatteesta!

Se on kyllä totta, että nuorista miehistä voi tulla terroristeja, täällä yhtä lailla kuin muissakin maissa. Niin voi käydä, kun nuorella ei ole töitä, kavereita eikä tulevaisuudennäkymiä. Pudokkaille, niille jotka eivät ole löytäneet paikkaansa yhteiskunnassa, jotka eivät saa tuntea olevansa tärkeitä kenellekään. Ylimääräisille. Hyödyttömille.

Tehtävänä on siis ehkäistä nuorison syrjäytymistä.

Meillehän on tullut pakolaisista vain promillen murto-osa. Siellä, missä valtavia ihmisjoukkoja säilötään pakolaisleireillä, on enemmän työtä syrjäytymisen ehkäisyssä. Olen ymmärtänyt, että tämänhetkisen hallituksemme mielestä niitä pitäisi "auttaa siellä, missä ne ovat". Kannatan lämpimästi! Itsekin, jos olisin avun tarpeessa, mieluummin toivoisin apua tänne kotiin kuin että pitäisi lähteä etsimään sitä vaikkapa Yhdysvalloista. Varsinkin ilman passia matka olisi rasittava, kallis ja vaarallinen. Useimmille jopa mahdoton.


kuva: World Bank

Tuttavani Tiina (nimi muutettu) oli pöyristynyt nähdessään turvapaikanhakijalla kännykän. Sehän todistaa, että tällä ei oikeasti ole suojelun tarvetta, kun ei edes ole köyhä. Ei ole mitään syytä, miksi sellainen pitäisi päästää tänne.

Jos joskus joudut pakenemaan maasta henkesi kaupalla, muista jättää kännykkä kotiin!

Tiinan veli asuu Kanadassa ja hän itse haaveilee muuttavansa eläkepäivikseen Espanjaan. Parempi elämänlaatu halvemmalla.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Kuusessa

Aamiaispöydässä kymmenen jälkeen satuin silmäämään ulos ikkunasta. Fasaanikana lensi puuhun. Ihan kuin nukkumaan olisi mennyt, pystysuora nousukiito ja oksalle. Mutta aamupäivällä?

- Etkö muka itte ikinä mene sänkyyn päiväsaikaan? Tunnusta pois! Sitä paitsi orrella voi tehdä muutakin kuin nukkua, eikö sängyssä voi? Syödä, esim, tai tuntea olonsa turvalliseksi, tai levätä ja odotella talvisään ohimenoa... monia asioita!

Vähitellen kana sai seuraa.

Ihan kuin iltapuulle asetuttaessa kaikki pyrkivät ylemmäs ja lähemmäs runkoa. Tyytymättömin paikkaansa oli vasemmanpuolimmainen kana. Hänellä oli kovat manööverit meneillään, että sai hivuttauduttua parempiin asemiin.





Kanat tulivat tosiaan puuhun yksitellen, eivät siis minkään vaaran säikyttäminä. Vähän ne tähystelivät ympärilleen, mutta tarkkailtava peto olin luultavasti minä. Ovenraossa, koska ikkunan läpi ei näe.

Samaan aikaan viereisessä puussa:

 - Nyt kun olemme sattuneet samaan kuuseen, saanen esittää lähempää tuttavuutta. Ehkäpä nauttisitte lounasta kanssani, kaunis neiti?
- Jösses, väärä puu! Mihin ne tytöt meni?

 - Täällä on erinomainen valikoima lämpimiä alkupaloja. Suvaitkaa maistaa muutama ötökkä. Vilho, pidä vahtia, kun me neidin kanssa aterioimme.
- Okei.

 - Täälläks on hyvät safkat vai? Kai tänne vielä mahtuu yks?
- No ei oikeestaan!

- Nonni, nyt se nätti tipu häippäs. Tääl on liikaa väkeä!
- Niin on, mä lähden. Moido!



Lisättäköön kansallisiin fasaanitietoarkistoihin, että joskus voi päivälläkin tehdä mieli vetäytyä oksalle. Ja sitten vaan vetäydytään.


------------------

Tervetuloa mukaan tänne seuraamaan keskeneräistä menoa, pirkkoinkeri!


perjantai 13. marraskuuta 2015

Pikkutikka ynnä muuta

Lämmin syksy: kaneja on vielä pitkin pihaa yksitoista kappaletta (ja jääkaapissa muutama).

Olin menossa viemään herkkuja Mixin pojille, kun kuulin viereisestä omenapuusta rapinaa, joka ei lakannut, vaikka keskustelin pupujen kanssa siinä kahden metrin päässä. Pikkutikka! Kyllä se onkin pieni, ei yhtään viherpeippoa isompi. Se tutki omenapuun runkoa, etsi ruokaa joka kolosta kovalla tohinalla ja täysin minusta piittaamatta.


Koskaan, koskaan ei pidä lähteä pihalle ilman kameraa!

Kävelin sisälle hakemaan kameran ja palasin rauhallisesti pikkutikalle jutellen. Se ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Mutta eipä liioin pysähtynyt kuvattavaksi. Ei hetkeksikään.


Kuvasta saa ehkä vähän käsitystä tikan koosta. Omenapuu siis ei ole metrinen halkaisijaltaan!





Pikku tikka kävi läpi kaikki omenapuut ja siirtyi sitten naapurin puolelle jatkamaan. Toivottavasti se on tyytyväinen tutkimuksen tulokseen ja jää tänne pesimään. Meillä on kyllä lahoavaa puuta ja ihania ötököitä luvassa vuosiksi eteenpäin.



- Kaikkia hosuhäntiä sitä kuvataankin! Minä sentään pysyn paikallani ja poseeraan kauniisti. Saisi tarkan kuvan, jos kamera pysyisi kädessä.

No tosiaan kädet hieman tärisevät nykyään. Kameran automaattitarkennus ei pysy mukana vauhdissa. Mutta minkäs teet, jostain syystä lihasvoimat ovat välillä vähissä. Lääkäreillä on arveluja asiasta, konsultoidaan spesialisteja ja tehdään lisää kokeita. Jos kuitenkin löytyisi jotain sellaista, joka osataan parantaa. Katsotaan.

Tänään tunnen itseni energisemmäksi kuin aikoihin. Sain kolme viikkoa sairauslomaa, 2/3-palkalla. Juhlin sitä menemällä lähikaupungin hienoon huonekalukauppaan ja tilaamalla yli tonnin maksavan petauspatjan. Vietän nykyään puolet vuorokaudesta vuoteessa, joten on aiheellista panostaa siihen puoleen. Hinnasta päätellen petari on täytetty satakielen silmäripsillä ja päällystetty kehrätyllä platinalla. Johan on kumma, jos ei ala uni maistua!



Tässä vielä Mixin pojat pikkutikkaisten omenapuiden alla. Päivän gourmet-alkupalana oli palsternakan kuoria omalta kasvimaalta. Eikös rupeakin olemaan pojissa jo ihan mukavasti kokoa. Ovat saaneet kasvaa pitkään: melkein neljä kuukautta. Mikseivät ne joutaisi tuolla olemaan, näin leutona syksynä, kun sopu on säilynyt hyvänä. Tappelupukarit lähtevät aikaisemmin.


Jos on sellainen päivä, että jaksaa tehdä vain yhden asian, silloin hoidetaan kanit. Onko muulla niin väliä.


perjantai 30. lokakuuta 2015

Tänään jaksoin kävellä postilaatikolle


Keittiöni ikkunasta aukeaa näkymä omenapuuhun. Joskus se on tuoksuva ja pörisevä kukkameri. Aina se on kaunis.


Näky voi vaikuttaa jostakusta lohduttomalta, harvenneet lehdet värittömiltä ja omenakin kitistyneeltä ja ryttyiseltä. Tarkemmin katsoen puu on viisaasti kerännyt viherhiukkasistaan typen talteen seuraavaa kevättä varten. Valmistelutyöt on kaikki tehty ja kevät nukkuu jo oksankärkien tiukoissa silmuissa.



Ruusuja sinulle, joka jaksat käydä täällä, vaikka päivitysväli on hieman päässyt venähtämään. Ruusut ovat samassa kunnossa kuin kirjoittaja ja jututkin, mutta sitä annetaan, mitä on, eikös.






Kanikuulumisia: muutamana yönä on ollut raikasta ja juomavesi on hileytynyt, mutta puput lämmittävät toisiaan ja viihtyvät hyvin. Kanihäkki kiinnostaa jostain syystä kovasti pieniä ja isompiakin lintuja.



Kuvassa aamupäivänokoset. Kun nokoset on otettu ja aurinko lämmittää kunnolla, on rymistelytuokion vuoro. Silloin juostaan ja hypellään sellaisella mäiskeellä, että fasaaniparvi ei uskalla pysähtyä tervehtimään vaan ohittaa häkin kiitolaukkaa.



Pihan äänimaisemaa täydentää nykyään viluinen läkkipillin viheltely. Talvilinnut ovat nyt kaikki täällä. Talvi saa tulla.


tiistai 6. lokakuuta 2015

Lintujuttuja ja piilokuva


Naakat kolistelevat katolla, hakkaavat savupiipun kaltereita ja huutelevat hormiin. Ensi kevään parhaat paikat ovat menneet jo! Osa näyttää siltä, että aikoo istua valtaamallaan pesäpaikalla kevääseen asti. Mutta sitten tulee hauska leikkituuli, ja kohta koko parvi surffaa sillä villisti kiljuen. Ehtii siitä pesäkolosta tapella sitten kun sen aika on.



Räkätit ovat palanneet. Niille kelpaavat aroniat, omenat, luumut ja tyrnit. Joukossa on näkynyt yksi varsin valkeakin, mutta tämän parempaa kuvaa en ole vielä siitä saanut.




Viherpeipot kansoittavat edelleen pihaamme/-nsa. Tuijan kävyt ovat kypsyneet ja osa pudonnutkin. Kelpaa niitä natustella. Epäilemättä tuijassa hyörii muutakin porukkaa, mutta ne laulavat eri lauluja kuin keväällä, enkä tunnista niitä kaikkia äänestä. Kovasti siellä oksat heiluvat ja kuuluu merkillisiä viheltelyjä ja kurlutuksia.




Täällä pesinyt tikli näyttää myös vielä viihtyvän paikalla, ja mikäs on viihtyessä. On ruokaa, seuraa ja suojaa (lue: rikkakasveja ja ryteikköjä).


Fasaanikukot ovat viisastuneet ja alkaneet suvaita muukalaisia. Pihan läpi kulkee aikuisia kukkoja aivan sovussa. Nuoriso näyttää vielä muotopuolelta, mutta kevääseen mennessä heistäkin sukeutuu oikeita komistuksia.



Se piilokuva sitten. Tuossa on lintu, ja se katsoo sinua.  Katso takaisin. Mikä lintu?




Napsauta sininen kuva suuremmaksi, et sinä muuten siitä mitään näe. Toivottavasti on iso näyttö. Puhelimella tätä on turha katsoa.

Viimeiseksi vielä piilokuvan ratkaisu:



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...