Sulevi tuli meille pellosta. Hän ilmestyi vapun tienoilla, asettui taloksi ja alkoi kiekua tässä pihassa. Paksu-Ukko hävisi noihin aikoihin jonnekin.
Emme ole varsin huolissamme äijän katoamisesta, sillä hän teki saman tempun
viime vuonna ja ilmestyi sitten muina miehinä takaisin, kun talviruokinta alkoi. Lisäksi tässä blogissa on raportoitu kukkojen reviirinvaihdosta jo
vuonna 2014. Ilmeisesti ei kovinkaan harvinainen ilmiö, siis. Jossain vaiheessa kanat tietysti jämähtävät paikoilleen, kun pesä on perustettu ja muninta aloitettu, mutta kukot näköjään voivat jatkaa reviirikiertoa senkin jälkeen. Sen syistä on paha mennä arvailemaan mitään, kun en ole kukko.
Vasemmalla Sulevi, oikealla Paksu-Ukko. Erot kulmakarvoissa ja kauluksessa ovat aivan selvät. (Paksu-Ukko ei oikeasti ole kiiltävämpi kuin Sulevi, häneen vain sattui paistamaan aurinko, kun taas Sulevin muotokuva on otettu pilvisellä säällä.)
Paksu-Ukon kaulus on takaa kiinni.
Sulevin kaulus on auki. Tässä hän herrasmiesmäisesti kutsuu kanaa syömään varhaiskevään sesonkiherkkua. (En tahdo tietää!)
Heti, kun Sulevi oli ottanut paikan haltuunsa, hänen seuraansa lyöttäytyi Klenkka-kana, joka ei ollut tyytyväinen asemaansa
Paksu-Ukon haaremissa.
Klenkka vähäsen ontui ja lisäksi hänen vasen siipensä repsotti tuolloin huhti-toukokuulla. Ehkä hän oli ollut läheltä piti -tilanteessa haukan, ketun tai auton kanssa, tai ehkä vammat olivat syntyneet kanojen välisessä tappelussa. Epäsopua oli selvästi ilmassa. (Huhtikuisessa iltahämärässä otetun kuvan oikeanpuolimmaisin suttu esittää kahta kanaa, jotka kyljittäin levittelevät toisilleen pyrstöjään uhkauseleenä. Seuraavaksi hypätään ilmaan vastakkain ja koitetaan kynsin raadella vastustajan maha auki. Ihan sama meininki kuin kukoilla.)
Komea Sulevi otti pian reviirin haltuunsa ja rupesi esiintymään isäntämiehen elkein.
Toukokuun kahdeksantena hänellä oli mukanaan Klenkan lisäksi toinenkin hurmaava neitokainen.
Mutta eipä aikaakaan, kun talon nurkalta kuului aivan vieras kiekaisu! Joku nuori leveäkauluksinen tyyppä juoksenteli kanojen perässä ja kiekui ihan tässä näin kuin kotonaan. Sulevi taas nähtiin kuljeskelemassa kaukana kylän idänpuoleisilla pelloilla jonkun kanasen kanssa. Tilanne alkoi riistäytyä fasaanintarkkailijan käsistä.
Kesäkuun viidestoista. Kuka nyt karjuu pihassa?
- No minä, etkö tunnista? Tämä onkin taas sellainen piilokuva!
- No Sulevihan se tässä! Päätin tulla takaisin, enkä minä oikeastaan koskaan poissa ollutkaan. Se nuori koltiainen vain luuli tätä vapaaksi reviiriksi, kun olin tuolla rajaneuvotteluissa laajentamassa tiluksiani ja ajamassa muita etujani. Hätistin pois sen sällin, kun sinä et huomannut. En minä kukkoja pelkää, mutta muita vaaroja kyllä tarkkailen valppaasti.
- No niin, voit tulla esiin ottamaan aurinkoa, ei näy haukkoja!
- Ei sitten saatu tipuja tänä vuonna, mutta onhan mukavaa myös kuherrella rauhassa ihan näin kahden kesken. Ei se suvunjatkaminen ole minulle niin tärkeää, minä tykkään sinusta ihan muuten vain!
Sulevilla onkin laajat tilukset. Ei ole tiedossa, pitääkö hän vielä itäisiä peltoja hallussaan, mutta ainakin etelässä ja lännessä hän retkeilee varsin pitkälle ja kiekuu rajoillaan voittoisasti.
- Hyvää kesäpäivänseisausta kiekaisen teille täältä meiltä!