keskiviikko 28. elokuuta 2013

Elokuun aurinko

Päivät ovat lämpimiä ja yöt raikkaita. Rämmin töistä kotiin, jossa sadonkorjuu odottaa. Kovasti tekisi mieli myös metsään! Onneksi ei ole viljelyksiä tämän enempää. Toiset puivat viljaa, jatkuva koneiden humina kuuluu pelloilta ja kuivureista. Maaseudun rauhaa.

Maa-artisokka kukkii.

salkopapu Blauhilde

Papuja saa kerätä usein.


viljan puintia

lastaus vauhdissa

Kerään tyrniä. Omenia putoilee. Kuulemma metsässä on tatteja. Työpäivän päälle on palavereita. Alakerran isäntä on flunssassa. Teen mustaviinimarjamehua. Harakat, fasaanit ja tintit käyvät tyrnissä. Pyydän ystäviä ja tuttavia käymään. Tulkaa keräämään, niin kauan kuin niitä on. Tyrnit eivät vain lopu. Mehustan niitä pikkupikku mehustimella ja pakastan jääpalapusseihin. Loput jätetään taas suosiolla taivaan linnuille. Milläs niitä toisaalta estääkään.


Hunajantoimittajani ei kyennyt toimittamaan. Mehiläiset kuolivat viime talvena. Sattui toinen tarjoaja. Hänellä on pienemmät purkit. Vuotuinen 12 kiloani näyttää kamalan paljolta.

Pari näistä kuuluu alakerran isännälle. Loput liukenevat vuoden mittaan teekupposiini.

Tuttavapiirissä on myös teurastettu hevosia. Sain paisteja ja fileenpätkän, puoli-ilmaiseksi. Leikellään ja laitetaan pakkaseen. Alakerran isäntä väittää aikovansa vihdoinkin hankkia kauan kaipaamansa vakuumikoneen.


Fasaanit viettävät piileskelevää elämää. Kevätmieli-kukkoa en ole nähnyt pariin viikkoon lainkaan. Hän kurkotteli viimeksi tavatessamme tyrnejä alaoksilta, pyrstön kasvatus oli puolitiessä.

Kanatiput näyttävät jo kanoilta. Kuvassa kukkopoikia, paparazzin kaukaa zoomaamina. Näyttävät lähinnä velociraptoreilta. Tai joltain. Nättejä paistikkaita heistä tulee, kunhan vähän kasvavat.

Elokuun aurinko on vielä kuuma. Mutta nurkan takana odottaa syksy.



maanantai 26. elokuuta 2013

Tahdon tietää, mitä syön

Muistatte varmaan, miten keväällä pari suurta suomalaista rehufirmaa siirtyi vähin äänin käyttämään geenimuunneltua soijaa eläinten rehuissa. Tuttujen rehumerkkien koostumusta muutettiin, eikä siitä paljon kuluttajille huudeltu. Raision viestintäpäällikkö Heidi Hirvonen lausui tuolloin, että vastuu on nyt kuluttajalla. Jokainen voi itse päättää, haluaako maksaa enemmän lihasta, jota ei ole ruokittu geenimuunnellulla rehulla.

Kuluttajan on melko vaikea valita puhdasta ruokaa, koska Suomessa ei mikään laki velvoita merkitsemään lihapakkaukseen, että sen tuotannossa on käytetty geenimuunneltua rehua. Arvatako pitäisi? Kaikki lihan tuottajatkaan eivät välttämättä ole huomanneet, että heidän kauan käyttämänsä rehu on muuttunut geenimuunnelluksi.

Pakkausmerkintöjen parantamiseksi on tehty lakialoite, joka on otettava eduskunnan käsittelyyn, jos yli 50 000 kansalaista kannattaa sitä. Nyt allekirjoituksia on viiden ja kuuden tuhannen välillä. Aloitteen sisältö on: "Geenimuunnellun rehun, muun raaka-aineen tai valmistusmateriaalin käyttäminen missä tahansa tuotteen valmistusvaiheessa tulee ilmoittaa kuluttajalle selkeällä merkinnällä lopputuotteessa." Aloitetta voi käydä kannattamassa kansalaisaloite.fi-sivustolla.

Aloitteen perusteluna tosin mainitaan hieman kummallisesti vain: "Eläinkokeilla tehdyt tutkimukset osoittavat geenimuunneltujen tuotteiden aiheuttavan syöpää sekä muita sairauksia. Kuluttajilla on oltava valinnanvapaus olla syömättä tuotteita, joiden epäilee olevan terveydelleen haitallisia". Henkilökohtaisesti olen enemmän huolissani gm-tuotteiden ympäristövaikutuksista kuin terveyshaitoista tai makuvirheistä. Geenimanipuloituja kasveja ei silti tietenkään olisi pitänyt päästää markkinoille eikä luontoon leviämään, ennen kuin myös niiden terveysvaikutukset on luotettavasti tutkittu. Myös kaiken siemenkaupan keskittyminen yksiin käsiin tekee tilanteesta kestämättömän maailman pienviljelijöille, miksei isommillekin. Vaikka perustelut ovat hieman yksipuoliset, aloite on kuitenkin minusta ehdottomasti kannatettava.

Nyt on hitaimmallekin meistä paljastunut, että isoveli valvoo verkkoviestintäämme. Ameriikanmailta saa aina muutaman katselijan, kun muistaa mainita avainsanoja kuten GMO, Monsanto tai vaikka terrorismi. Mutta haitanneeko tuo mitään. Vielä ei sivustoja suljeta moisen takia, ainakaan täällä.




sunnuntai 25. elokuuta 2013

Hyvä lehti

Männävuosina tilasimme ekosähkömme Kraft&Kultur -yhtiöltä. (Asuntoyhtiömme kilpailuttaa sähköntuottajan kimpassa, eikä meillä edes ole asuntokohtaisia sähkömittareita vaan laitamme laskun keskeltä puoliksi.) Sähkön lisäksi saimme erinomaisen asiakaslehden, Huilin.


Olisiko sähköyhtiö sitten karsinut kulujaan vai kuinkahan siinä kävikään, kun he luopuivat lehden julkaisemisesta. Lehdentekijät tiesivät kuitenkin, että heillä on käsissään hyvä, jopa erittäin hyvä lehti. He perustivat oman kustantamon ja lähtivät hakemaan lehdelle yhteisörahoitusta. Lehteä julkaistaan edelleen viisi kertaa vuodessa (no, tänä vuonna neljä). Itse en osallistunut rahoitukseen muulla tavoin kuin tilaamalla lehden, kun se lakkasi tulemasta "ilmaiseksi". On muuten todella hyvä ekolifestyle-lehti.

Ovat sen muutkin huomanneet. Kultti ry valitsi Huilin vuoden 2013 laatulehdeksi 70 suomalaisen aikakauslehden joukosta. Kilpailun tuomareina toimivat osastopäällikkö Pasi Somari Akateemisesta Kirjakaupasta, Design Director Tuomas Jääskeläinen Bonnier Publications Oy:stä ja aikakauslehtijournalismiin erikoistunut professori Maija Töyry Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta, eli ei mitään turhaa sakkia. Heidän mukaansa "Huilissa korostuvat detaljien taju, oivaltavat design-ratkaisut ja visuaalisuus, nettiympäristöstä tuttujen ratkaisujen soveltaminen printtimediassa sekä tekijöiden sinnikkyys ja sitoutuneisuus". Minä voin lisätä tähän, että Huili on painettu erityisen miellyttävälle paperille, siinä on kiinnostavia juttuja, uutta tietoa ja hyviä ideoita minua koskettavista aiheista ja siitä riittää lukemista pitkäksi aikaa.

Uusimman lehden pääkirjoitus on otsikoitu "Oltaisiinkin kuluttajia". Siinä päätoimittaja Riikka Suominen vastustaa ihmisten nimittämistä kuluttajiksi. "Emme me nimittäin kuluta. Me ostamme uutta, koska sitä meille tyrkytetään." Juttu kiertyy tavarasuhteemme tutkailun kautta jakamistalouteen, josta puhutaan peremmällä lehdessä hieman enemmänkin. Voisin lisätä tähän yhden oman sanan: emme ole kuluttajia vaan kertakäyttäjiä.

Huiliin voi tutustua tuolla alun linkissä, joten enpä nyt kehu sitä tässä sen enempää. Katsokaa itse.

torstai 22. elokuuta 2013

Taivas

Epävakaisen sään aikana iltataivaat ovat olleet monesti hienoja. Tämä kohta maapallon pinnasta kierähtää pimeälle puolelle jo iltayhdeksän maissa, joten auringonlaskuja ehtii päivätyössä käyvä ihminen sihtailla ihan rauhassa. Joinain päivinä se on ollut ainoa pihatyö, mihin olen tarttunut. Päivisinkin on välillä ollut hienoja, vaikuttavan synkkiä pilvimuodostelmia.

Tuolla sataa.







Koska tämä on minun blogini, minä saan laittaa tänne niin monta auringonlaskukuvaa kuin lystättää. Minusta nämä olivat hienoja taivaita. Sitä vain mietin, näkisinkö ne paremmin ilman kameraa. Täytyy ainakin välillä laittaa kamera pois itsensä ja maiseman välistä ja olla läsnä siinä. Muuten sitä ei näe ennen kuin sitten valokuvasta. Ja sehän olisi haaskausta.


tiistai 20. elokuuta 2013

Muumit ja omistaminen

Anu H. Linnanpuistosta kertoi kuopuksensa sanoneen: "Mä haluan lisää tavaraa, tavarat on ihania!" Tällainen tietysti järkyttää kulutustietoisen äidin sydäntä, vaikka saattaakin olla ohimenevä vaihe ihmiselämässä. Jostain syystä minulle tulivat mieleen muumikirjat, ja aloin ensimmäistä kertaa ajatella, kuinkahan paljon kulutuskriittisestä asenteestani on peräisin Muumilaaksosta.

Muumipappa kertoo muistelmissaan ensimmäisestä aamustaan lastenkodista karkaamisen jälkeen:
Istuuduin ensin auringonpaisteeseen, söin kurpitsamuhennoksen ja heitin tölkin menemään. Sen jälkeen en omistanut enää mitään. En tiennyt mitään, mutta oletin kaikenlaista, enkä tehnyt kerrassaan mitään vanhasta tottumuksesta. Olin hyvin onnellinen.
Tove Jansson: Muumipapan urotyöt


Nuuskamuikkunen esiintyy ensi kerran kirjassa Muumipeikko ja pyrstötähti. Hän on oiva roolimalli! Vastapoolina toimii ahne ja pelkurimainen pikkuotus Nipsu.
- Granaatit, nyyhkytti Nipsu. En saanut ainuttakaan mukaani! Nuuskamuikkunen istuutui hänen viereensä ja sanoi ystävällisesti:- Minä tiedän. Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä - ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen.
Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

 Samassa kirjassa Muumipeikko ystävineen käy poikkeuksellisesti kaupassa.
- Minä tarvitsisin ehkä uudet housut, sanoi Nuuskamuikkunen. Mutta ne eivät saa näyttää liian uusilta. Minä viihdyn vain sellaisissa, joissa on minun muotoni.
- Aivan niin, sanoi eukko, kiipesi tikapuille ja otti katosta housut.
- Sopisivatkohan nämä?
- Mutta ne ovat niin kauhean puhtaat ja uudet, sanoi Nuuskamuikkunen surullisena. Eikö teillä ole vanhempia?
Eukko mietti hetkisen.
- Ne ovat minun vanhimmat housuni, hän sanoi. Ja huomenna ne ovat vielä vanhemmat. Ja varmasti myöskin likaisemmat, hän lisäsi katsahtaen Nuuskamuikkuseen silmälasiensa yli.
- Nojaa, sanoi tämä. Minä menen nurkan taakse koettamaan. Mutta onkohan niissä minun muotoni.
     ...
- Minusta tuntuu, että housujen on parasta vanheta tädin luona, hän sanoi. Niissä ei ole minun muotoani.
- Sepä oli ikävä, eukko sanoi. Mutta uusi hattu olisi kyllä tarpeen.
Mutta Nuuskamuikkunen veti vanhan vihreän hattunsa lujemmin korvilleen pelästyneen näköisenä.
- Kiitoksia paljon, mutta tulin juuri ajatelleeksi miten vaarallista on rasittaa itseään liialla omaisuudella.
Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Ollessaan lähdössä kaupasta Muumipeikko ja ystävät tulivat ajatelleeksi, ettei heillä ollut yhtään rahaa mukanaan. Koko seurueen ostokset maksoivat 20:75, mutta kauppias keksi, että onneksi Nuuskamuikkusen palauttamat housut maksoivat kaksikymppiä, joten ystävykset eivät olleet mitään velkaa. Nipsun mielestä heidän olisi pitänyt saada ylijääneet 75 penniä, mutta Nuuskamuikkunen kielsi olemasta pikkumainen: "Sanotaan, että se on ihan tasan."




Kirjassa Taikurin hattu Muumipeikko ja Niiskuneiti yrittävät ymmärtää hemulia, joka on raskasmielinen postimerkkikokoelmansa takia. Hemuli puuskahtaa, että hänen postimerkkikokoelmaansa voidaan käyttää vessapaperina.
- Mutta hemuli! sanoi Niiskuneiti järkyttyneenä. Älä puhu noin herjaavasti. Sinun postimerkkikokoelmasihan on maailman hienoin!
- Niin onkin! hemuli sanoi epätoivoisesti. Se on täydellinen! Ei ole olemassa ainoatakaan postimerkkiä, ei ainoatakaan virhepainosta, jota siinä ei olisi. Ei ainoatakaan. Mitä minä teen!
- Minä luulen, että alan ymmärtää, sanoi Muumipeikko hitaasti. Sinä et ole enää kokoilija, sinä olet vain omistaja, ja se ei ole lainkaan yhtä hauskaa.
- Ei, hemuli vastasi murtuneena. Ei ollenkaan.
Tove Jansson: Taikurin hattu
Aarteenetsinnän jälkeen:
- Mitä te aiotte tehdä Niiskun kullalla? kysyi Nuuskamuikkunen.
- Me panemme sen kukkapenkkien ympärille koristukseksi, Muumipeikon äiti sanoi. Tietenkin vain suurimmat kappaleet, sillä pienet näyttävät rojuisilta.
Tove Jansson: Taikurin hattu
Jotain varsin viehättävää on myös kohdassa, jossa Nuuskamuikkunen on joutunut ottamaan huostaansa lauman metsän lapsia ja yrittää selviytyä elämästä yksinhuoltajaisänä.
Nuuskamuikkunen katsoi heihin ja käsitti, että heidän täytyi päästä teatteriin. - Ehkä voisin viedä papusäkin meidän kaikkien pääsymaksuksi, hän ajatteli huolestuneena. Riittääköhän se - me olemme syöneet niistä jo aika paljon... Kunpa he eivät vain luulisi, että kaikki kaksikymmentäneljä ovat minun omiani... silloin minua hiukan kainostuttaisi. Ja mitä ihmettä minä annan heille huomenna ruoaksi?
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Nipsun ja Nuuskamuikkusen vastakkaiset asenteet suhteessa omistamiseen kulminoituvat novellissa Sedrik, kirjassa Näkymätön lapsi. Loistava juttu! Sen saatte lukea itse.

Kuluttamisesta vielä: Maapallon uusiutuvat luonnonvarat on sitten tältä vuodelta kulutettu tänään. Loppuvuosi eletään velaksi, niin kuin on tehty viimeiset neljäkymmentä vuotta. Jotta voisimme jatkaa kuluttamista tähän tahtiin, tarvitsisimme puolitoista maapalloa. Mistäs niitä saikaan lisää?

Jos taas kaikki kuluttaisivat samaa vauhtia kuin me suomalaiset, maapalloja pitäisi olla tälle väestömäärälle kolme. Mutta kun ei ole. Mitähän pitäisi tehdä?

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Puolivuotiskatsaus

Aloitin blogin pitämisen 18.2.2013 eli tasan puoli vuotta sitten. Alunperin minulla oli ajatuksena aloittaa se vasta ensi kesänä, kunhan meille taas tulee elukoita, eikä nyt elukattoman välivuoden aikana. Blogin piti nimittäin ratkaista se ongelma, että omituiset ystäväni eivät jaksa päivästä toiseen innostua uusista pupukuvista, niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin. Ajattelin ladata kaikki tulevat kani- ja kanakuvani blogiin ja löytää täältä samanmielisiä eli järkeviä ja oikein asennoituneita henkilöitä, jotka sitten katsoisivat niitä kuvia, koska ihan oikeasti haluavat. Ja kertoisivat minulle aina välillä, kuinka söpöjä ja ihqja meidän elukat ovat.

Awww! Ihq!

Työperäisistä syistä jouduin opettelemaan Bloggerin käytön etuajassa, ja perustin tämän blogin harjoittelumielessä. Kirjoittelin ensin pari juttua pöytälaatikkoni yksityisyyteen, mutta jossain vaiheessa melko piankin avasin blogini yleisölle. Suureksi ällistyksekseni jotkut ennalta täysin tuntemattomat ihmiset alkoivat lukea sitä, kommentoivat juttuja ja liittyivät jopa lukijoiksi! Voi että se tuntui mukavalta! Tästähän voisi tulla riippuvaiseksi! Rupesin silmä kovana seuraamaan Bloggerin tilastokäppyröitä, nehän ovatkin hurjan mielenkiintoisia.

Nyt ilahdutan niillä teitäkin, juhlapäivän kunniaksi.

Ensi viikolla tulee oletettavasti 10 000 sivun katselua täyteen, omani poislukien. Hieman kyllä hämmästyttää, ettei tämän enempää; onhan kyseessä korkealuokkainen muoti-, remontti-, ruoka-, puutarha- ja kirjallisuusblogi. Yleensä yhdelläkin näistä teemoista pitäisi saada sukkelasti puoli miljoonaa käyntiä ja muutama tuhat vakituista seuraajaa. Valitsinkohan väärän kielialueen? Pahus! Siitä sen täytyy johtua.

Toivoa kuitenkin on, sillä vierailut blogissa ovat ajan mittaan mukavasti lisääntyneet:


Elokuu on vielä kesken... Mitä kauheita paineita tämä käppyrä aiheuttaakaan! Entä jos elokuussa tulee vain saman verran käyntejä kuin heinäkuussa! Entä jos tulee VÄHEMMÄN! Pitäisikö vilauttaa paljasta pintaa? Miten pääsisi iltapäivälehtien lööppeihin? Julkisuutta, lisää julkisuutta, hinnalla millä hyvänsä!

Tai sitten ehkä ei.

Tutkinpa tilastoja. Olen postaillut aina kun on huvittanut eli hyvinkin ahkerasti. Kuluneen puolen vuoden aikana olen myös löytänyt monia ihastuttavia blogeja, joita nyt on aivan välttämättä seurattava. Aikaahan tähän kyllä saa kulumaan, kun ei ihmisellä ole mitään muuta tekemistä...  Tästä tuli 92. postaukseni; olen siis kertonut kuulumisia tai jakanut ajatuksia kanssanne keskimäärin joka toinen päivä. Lisäksi kommenttiosassa on välillä ollut pitkiä ja antoisia keskusteluja. Haluan nyt tilaisuuden tullen kiittää julkisesti kaikkia teitä, jotka olette osallistuneet blogini elämään kommenteillanne tai jatkamalla aiheesta omissa blogeissanne. Ja nyt vielä halaus kaikille, jotka ovat vallan liittyneet lukijoihin! Voitte mennä tänään nukkumaan hyvä omatunto päänalusena, tietäen että olette ilahduttaneet ainakin yhtä ihmistä oikein kovasti.

Ylivoimaisesti suurin osa kynäilyistäni näyttää käsittelevän oman puutarhan tapahtumia: hyötykasveja ja kukkasia, lintuja ja muita elukoita. Ruuasta olen näköjään myös kirjoittanut melko usein, ja se kertookin varmaan minusta jotain. Keskeneräistä remonttia tai mitään siihen etäisestikään liittyvää asiaa ei ole mainittu kuin kymmenkunta kertaa.

Luetuimmat jutut ovat Eläinten syömisestä ja Gourmetruokaa villisikatarhassa. Bloggerin tilasto-osan mukaan villisikoja on luettu useammin, mutta en oikein luota siihen, sillä olen huomannut, että siinä näyttävät joskus juttujen lukukerrat ajan mittaan vähenevän, minkä ei pitäisi loogisesti olla mahdollista. Tekstiluettelossa näkyvät myös kunkin tekstin lukukerrat, ja siellä Eläinten syömisestä on saanut monta kymmentä osumaa enemmän kuin tilastopuoli näyttää, enemmän kuin villisiat. No, tämä lienee joku Bloggerin ominaisuus, jota minun keskeneräinen järkeni ei vain riitä ymmärtämään. Ja mitäpä väliä tuolla. Puolivuotisjuhlan kunniaksi laitan tuohon sivupalkkiin näkymän kaikkien aikojen (eli koko puolen vuoden) top 10 -jutuista, siis Bloggerin tilastolaskurin mukaan. Noin.

Sitten väliin pupukuva, ettette kyllästy.


Villisikajutun suosiota selittää se, että kyseinen ravintola linkitti sen Facebook-sivulleen. Eläinten syömisestä -juttu saattaa tietysti ponnahtaa Googlesta ihmisille, jotka hakevat samannimistä kirjaa, mutta sentyyppisiä juttuja on luettu muutenkin suhteellisen usein. Nimittäin sellaisia kirjoituksia, joissa esitetään jokin mielipide. Ehkä vielä sellainen, josta joku voi olla eri mieltä, niin kuin kai mielipiteistä yleensäkin.

Kiistakirjoituksilla saa siis lukijoita. Toisaalta minua aina hirvittää julkaista mielipiteitäni, koska pelkään, että joku voi niistä pahastua. En haluaisi loukata ketään, vaan haluaisin mieluummin, että kaikki ihmiset tykkäisivät minusta. Ja miksei eläimetkin. Tosin tapoin tänään 60 lehtokotiloa ja 1000 000 kirvaa, joilla ei ehkä nyt ole minusta kovin korkea käsitys. Kaikkea ei voi saada.

Toinen tapa paisuttaa lukijatilastoja on se, että käyttää usein haettuja hakusanoja. Tähän blogiin on useimmiten tultu Googlesta hakusanoilla "sinistäjäsieni" ja "riemuja". Jälkimmäinen aina pohdituttaa minua hieman. Kuinka monet ihmiset hakevat netistä riemuja? Mikä se sellainen hakusana on? Mitä he toivovat löytävänsä?

Muita hakusanoja, jotka ovat johdattaneet ihmisiä tähän blogiin, ovat esim. "bosgård metvursti ainekset" - ne haluaisin itsekin tietää, koska tuoteselostetta ei ole missään, mutta tuo meetvursti on kyllä hyvää - "ddt rintamamiestalo", "lavuaari ei vedä", "keittiöremontti syöminen" - tähän aiheeseen aion palata - "etanat osta" ja "biolanin putken läpivienti katosta". Ilmeisesti reippaan remonttihenkinen blogi, josta saa yksityiskohtaisia työohjeita, voisi nousta suureen suosioon.

Kuka minua katselee?

Sivun katselut maittain -tilastoa johtaa tietysti ylivoimaisesti Suomi yli 7400 osumalla, mutta minua on kyllä hämmästyttänyt se ulkomaanlukijoiden määrä, joka täällä käy. Neljännes katselukerroista! Keitä he ovat? Varmaan ulkosuomalaisia, kenelle suomea taitamattomalle tästä olisi mitään iloa? Vai onko joku teistä uskotellut tietokoneelleen, etttä se sijaitsee Serbiassa tai Malesiassa? Niinkin voi kuulemma tehdä, kertovat asiasta perillä olevat tahot.

Kiitos teille ensimmäisestä puolesta vuodesta, missä olettekin! Jatketaan tästä.

lauantai 17. elokuuta 2013

Aukko välikatossa


Tämä aistikkaasti sisustettu huone on tuleva työhuoneeni, ensimmäinen johon vierailija tulee kavuttuaan narisevat portaat ylös asuntooni. Suoraan edessä, tuolla taivaallisessa valossa, näkyy glimpsahdus tulevasta keittiöstäni. Matala kretuliini ovi vie erittäin hyödylliseen vinttikomeroon (jossa kaikki tavarani ovat jo kahdeksatta vuotta varastoituina).

Ongelmana tuossa oviaukossa on kaiken keskellä töröttävä pystypalkki. Se on tiellä, mutta luonnollisesti se on myös varsin kantava rakenne. Sen varassa makaa koko katto. Tarkemmin sanottuna se kantava pystypalkki on tässä kuvassa jo sahattu pois, tynkä vain näkyy. Viereen on nostettu väliaikaisesti samanlainen palkki pitämään taloa pystyssä sillä aikaa, kun uusia tukirakenteita rakennetaan yläpohjaan ja pultataan juuri tarkalleen tuon vanhan palkin kohdalle.


Kuva samasta kohdasta, yläpohjasta nähtynä. Oikealla massiivinen liimapuupalkki siirtää rasitusvoimia talon muihin kantaviin rakenteisiin, jotta pystypalkki sen alapuolelta saadaan nakata huit helkkariin. Vasemmassa alanurkassa näkyy myös aikaisemmin kuvaillun ilmastointiputkivyyhden ylöstulo alakerran hypoteettisesta vessasta.


Remonttimestari esittelee valistumattomalle rahvaalle tapahtunutta urotyötä. Vaatimattomasti hän pyytää muistamaan, että tätä kohtaa kävi kerran katsomassa yksi rakennesuunnittelijainsinöörikin, joka kertoi, mitä pitäisi tehdä; itse mietittäväksi jäi vain, kuinka se tehtäisiin. Oli siinä hieman pähkäilemistä, tuo yläpohja kun ei ole maailman avarin työskentelytila. Nyt katon pitäisi kestää maailman myrskyt.

Katossa ammottava aukko odottaa nyt uutta remontti-inspiraatiota ja levittää asuntooni miellyttävää, kesämökkimäistä vintintuoksua puruilla täytetystä yläpohjasta. Ennen syyskylmiä se pitäisi saada kiinni, ettei kaikki lämpö karkaa naakoille. Pystypalkki on poissa tieltä; totuttelen kulkemaan oviaukosta väistämättä sitä. Eläköön insinööritaito!


Puutarhassakin kaikki on ollut yhtä ruusuilla tanssimista.


torstai 15. elokuuta 2013

Lehtokotiloresepti testissä

Makustelijat ovat testanneet tässäkin blogissa esitellyn lehtokotiloreseptin. Erinomaisen havainnollinen esitys heidän kokeilustaan löytyy napsauttamalla tästä.

Flickr: avlxyz.

Yhteenveto: Ruoka oli herkullista, mutta sitä tuli liian vähän suhteessa työmäärään. Kerrostalo-oloissa etenkin etanansonnan jatkuva siivoaminen otti koville.

Ehkä työlleen saisi katetta, jos kasvattaisi nilviäisiä isommissa määrin ja tiheämmässä. Minähän olen tunnettu lihan tehotuotannon puolestapuhuja! No, meidän puutarhasta olisi ainakin helppoa kerätä suuria kotilomääriä. Varsinkin näin sadeviikolla.

Montako lehtokotiloa löydät kuvasta?

Jokaisen aloittelevan kotilonkasvattajan kannattaa ensi töikseen perustaa kompostiauma. Mieluiten kompostoitava kasviaines tulee levittää tasaisesti ja matalasti laajalle alueelle pusikoiden viereen (ks. kuva). Kotiloita pääsee keräämään kostealla säällä tai aamu- ja iltakasteen aikaan. Vain suurimmat poimitaan, pienet jätetään kasvamaan.


Erikoisherkuksi voi kompostin välittömään läheisyyteen istuttaa jotain näiden herttaisten ja vaatimattomien otusten suosimaa ravintokasvia. Esimerkiksi lupiini, voikukka ja nokkonen ovat mieluisia. Kuvassa pensaspapu.

Makustelijoiden esimerkki innostakoon kaikki kokeilemaan!

Flickr: Prisme06

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Miten puutarhuri syntyy


"Sanoisin, että ihminen tarvitsee tiettyä kypsyyttä, tiettyä isyyden ikää, jotta hänestä voisi tulla harrastelijapuutarhuri. Lisäksi hän tarvitsee oman puutarhan. Tavallisesti hän teettää sen ammattipuutarhurilla ja luulee voivansa ihailla sitä työpäivänsä jälkeen ja nauttia kukista ja kuunnella lintujen laulua. Päivänä muutamana käy niin, että hän istuttaa omakätisesti yhden kukan; minä istutin mehitähden. Samalla hieman maata pääsee jonkin hiertymän tai haavan kautta hänen ruumiiseensa ja aiheuttaa eräänlaisen myrkytyksen tai tulehduksen; sanalla sanoen hänestä tulee innokas puutarhuri. Tarvitsi vain antaa pikkusormi, ja koko käsi jäi kiinni."
Karel Capek: Puutarhurin vuosi  1929

Tämä kirja on aina ajankohtainen ja onkin minulla lähes jatkuvassa luennassa. Se seuraa vuodenkiertoa uskollisesti kuukausi kuukaudelta, tietysti aina puutarhurin näkökulmasta. Väliluvuissa käsitellään kiinnostavia aiheita kuten maanparannusta, säätiloja, naapurikateutta, perheen asettamia rajoituksia puutarhanhoidolle, puutarhurin tuskia ja iloja. Kuvitus on kirjailijan veljen Josef Capekin kynästä.

Karel Capek oli toimittaja, dramaturgi, kääntäjä ja kirjailija, jonka humoristinen ote ja humaani maailmankatsomus tekevät hänen teoksistaan ajattomia. Joskus toki kirjailijan mielikuvitus pillastui, etenkin hänen luodessaan sen tyylilajin tekstiä, jota sittemmin on ruvettu kutsumaan scifiksi. Kun hän innostui kynäilemään täysin mahdotonta luikuria, eikä hänen kuvittelemilleen asioille ollut edes sanoja, niitä piti keksiä itse. Ainakin yksi hänen päästään peräisin oleva sana on juurtunut tsekin kielestä suomeenkin: "robotti". Mikähän sekin lienee; kyllä nuo tieteiskirjailijat ovat irti todellisuudesta!

Puutarhurin vuosi on käännetty suomeksi parikin kertaa. Vaikka näette kuvassa nuhruisen ja kovia kokeneen opuksen, kyseessä on kuitenkin uusi, Eero Balkin kääntämä laitos vuodelta 2002.

"Jos puutarhuri olisi kehittynyt maailman alusta lähtien luonnollisen valinnan kautta, hänestä olisi varmasti tullut jokin selkärangaton. Mihin puutarhuri selkää edes tarvitsee? Kaikesta päätellen vain siihen, että oikaisee sen aika ajoin ja virkkaa: "Kylläpä selkää särkee!" Jalat taas voi asetella monella tavalla: voi istua kyykyssä, olla polvillaan, taittaa jalat jotenkin alleen tai vaikka lopulta niskan taakse. Sormet ovat hyviä palikoita kuoppien tekemiseen, kämmenet murskaavat paakkuja tai siirtävät multaa, kun taas pää toimii piipun ripustimena; vain selkä ei tahdo antaa periksi, vaikka puutarhuri yrittää taivuttaa sitä parhaansa mukaan. Eihän kastemadollakaan ole selkää. Puutarhuri loppuu ylhäältä tavallisesti takamukseen: kädet ja jalat hänellä ovat harallaan, pää jossain polvien välissä niin kuin laiduntavalla tammalla. Hän ei ole mies, joka toivoisi "edes hiukkasen lisää pituutta"; päinvastoin hän taittuu kaksin kerroin, kyykkii ja lyhentää itseään kaikin mahdollisin tavoin; harvoinpa häntä näette yli metrin pituisena."

Luultavasti en pysty vastustamaan kiusausta palata tähän teokseen vuodenaikojen vieriessä. Pysykää kanavalla.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Hyönteispyydys

Valitin alkukesästä, että meillä oli normaalia enemmän ampiaisia. Ei ole enää, vaikka emme ole hävittäneet yhtään pesää (kun ei ole löytynyt). En tiedä, mihin ampiaiset ovat kadonneet; tähän aikaan vuodesta niistä on yleensä eniten kiusaa. Sen sijaan meillä on pilvin pimein kukkakärpäsiä. Tämä vuosi on sikäli todella erilainen kuin edelliset.

Meillä roikkuu muutama tällainen ampiaisansa kriittisissä paikoissa puutarhassa. On niitä kyllä ollut menneinä vuosinakin, eivätkä ne ole silloin vähentäneet ampiaisia näin jyrkästi, koska ampiaiset ovat lisääntyneet nopeammin kuin ansat ovat keränneet niitä. Joku muu on nyt ollut asialla. Ansassa ei tänä vuonna edes ole ampiaisia, koska niitä ei nyt vaan ole.


Tähänkin ansaan näyttää menneen lähinnä kärpäsiä. Suosittelen tällaista häkkyrää huussin nurkalle, jos lukijoiden joukossa on huussi-ihmisiä. Kärpäsille myydään omaa erillistä pyydystä, mutta ne eivät ilmeisesti osaa lukea kovin hyvin ja menevät siksi myös ampiaispyydykseen ihan samalla innolla.

Pyydys on rakenteeltaan yksinkertainen: korkillinen muovipönttö, jossa on sivuissa reiät. Reikien välissä on muoviputki, jossa pari reikää alas pönttöön. Kun putki on tumma ja pönttö läpinäkyvä, yleensä valoa kohti lentävät öttiäiset eivät helposti löydä ulos. Pöntön pohjalla on vastustamatonta nestettä, jota saa ostaa puutarhakaupasta, mutta jota voi myös tehdä itse vedestä, omenaviinietikasta, hunajasta ja parista tipasta astianpesuainetta (pintajännityksen pienentämiseksi, jotta ötökät hukkuisivat helpommin). Pöntönkin voi toki tehdä itse vaikka limsapullosta, ja netistä löytyy nikkarointiohjeita.

Pönttö ei haise pahalle, vaikka se olisi täynnä raatoja. Se kannattaa tyhjentää silloin tällöin, viimeistään silloin kun nesteessä on ampiaisia / kärpäsiä niin paljon, ettei siihen enää mahdu hukkumaan. Mielellään tietysti vähän ennenkin.

Jos pyydyksessä on ampiaisia, se kannattaa tyhjentää astiaan, jossa on saippuavettä. Näin hengissä olevat ampiaiset eivät pääse lennähtämään pöntöstä ja pistämään tyhjentäjää.

Meillä on ollut näitä käytössä usean vuoden ajan. Niihin ei yleensä mene hyttysiä, kimalaisia eikä perhosia. Pari mehiläistä on mennyt satimeen, luultavasti ihan vahingossa. Houkutusneste kun tuoksuu käyneelle omenalle, se ei erityisemmin vedä puoleensa medenkerääjiä.

Ansa on myrkytön eikä syö sähköä.



MUOKS: Katso tästä aiheesta myös Ampiaisdilemma.



perjantai 9. elokuuta 2013

Keiden pitää meikata?

Tähän aikaan vuodesta monet palaavat töihin kesäloman jälkeen. Joku on saattanut lomalla päästää itsensä luonnontilaan, ja nyt täytyisi sitten sivistää ulkomuotoaan työelämän vaatimuksia varten. Onpa joku saattanut jättää meikkaamattakin lomalla ja opettelee nyt tätä tapaa uudestaan. Syksyn muotivärit pitää tietysti opiskella ja uudet tuotteet ja tekniikat tutkia, ettei näytä aivan vanhanaikaiselta ja anna pomolle tai asiakkaille takapajuista kuvaa itsestään.

kuva: Canonsnapper. Kaikki jutun kuvat Flickristä.


Sitten on meitä, joiden ei tarvitse meikata.

Se herättääkin kysymyksen: keiden tarvitsee?

kuva: Wrote

Ilmiselvästikään miesten ei ole ainakaan toistaiseksi pakollista meikata pystyäkseen toimimaan putkimiehinä, lääkäreinä tai edes lentokenttävirkailijoina. Yhtä ilmiselvästi on naisia, jotka ajattelevat meikkaamisen olevan välttämätöntä ainakin asiakaspalvelutehtävissä, ehkä muunlaisissakin ammateissa. Mahdollisesti myös maitokaupassa asioidessa tai koiraa pissattaessa.

Mihin kasvomaaleja tarvitaan?

Yksi selkeä käyttötarkoitus on naamioituminen. Jos on todistajansuojeluohjelmassa, hiusten värin vaihtaminen, silmien ja suun muodon muuttaminen ja muu sellainen on aivan perusteltua.

Myös esittävät taiteilijat voivat tehdä eroa itsensä ja roolihahmonsa välillä maalaamalla kasvonsa. Näin saadaan nuoresta vanha, ehkä jopa toisinkin päin vähän matkaa. Miehestä tulee nainen, ihmisestä eläin. Roolihahmon luonteenpiirteitä voi korostaa liioitellen maalatuilla kasvonilmeillä, jotka näkyvät hyvin takariviin asti.

aurelie: "Night before"

Jostain syystä ajatellaan, että meikkaaminen tekee naisesta miesten silmissä viehättävämmän. Varmasti sillä ja muilla naisellisilla metkuilla - korseteilla, karvanpoistolla ja -lisäyksellä, luonnottoman värisillä ja muotoisilla kynsillä, koruilla, omituisilla vaatteilla jne. - tehdään selväksi, että miehen edessä on olento, joka on ennen kaikkea hyvin erilainen kuin mies. Se on arvaamaton ja salaperäinen. Se ei edes tuoksu ihmiseltä vaan joltain ihan muulta. Hyvältä tai pahalta, mutta joka tapauksessa aivan erilaiselta. Siinä on joitakin lapsenomaisia piirteitä, kuten karvattomuus, isopäisyys ja suurisilmäisyys, jotka herättävät ihmisessä luontaisen, tiedostamattoman suojeluvaiston. Riippumatta siitä, että valtava pää on saatu aikaan tupeeraamalla, hiuslakalla tai erilaisilla lisäkkeillä. Se vaikuttaa myös seksuaalisesti kiihottuneelta miehen olemuksesta: sen posket ovat punehtuneet ja huulet turvoksissa. Ehkä nämä elementit yhdessä (outous, suojeltavuus ja kiimaisuus) saavat miehen arvostamaan naista. Tai sanokaamme: kiinnostumaan naisesta? No, ainakin ne todennäköisesti herättävät miehen huomion. Jos se nyt on tavoitteena.

Entäs sitten ne meistä, jotka eivät mene työpaikalle tai lähikauppaan iskemään miehiä vaan esimerkiksi hoitamaan lapsia, käyttämään sorvia tai ostamaan makkaraa? Mihin tarkoitukseen kasvomaalausta käytetään silloin?

Täytyypä sanoa, että en tiedä.

Nebulaskin: "Look her!"

Olen kuullut sanottavan, että meikattu nainen antaa itsestään huolitellun vaikutelman. Että nainen meikkaa itseään, ei miehiä varten. Että meikkaaminen parantaa itsetuntoa. Että meikkaamattomuus on epäkohteliasta asiakkaita kohtaan.

Minun on oikeastaan vaikea uskoa yhtäkään näistä väitteistä.

Jos miesten meikkaamattomuus ei loukkaa asiakkaita, miten naisten meikkaamattomuus loukkaa? Ketä se häiritsee ja miksi?

Koska meikkaamisen saa lopettaa?


Jasondenys: "Kindly lady reading"
Richard Messenger "Filipino characters 12"
Roman Verneuil: "The old greek woman"

Millä tavalla viimeisten kuvien naiset ihanoituisivat, jos heidät meikattaisiin? Kenen mielestä?

Entä minä? Millä tavalla minä ihanoituisin?

Koska en keksi, en viitsi ruveta.

Minun ei tarvitse meikata. Koska olen sen arvoinen.

torstai 8. elokuuta 2013

Kaikki kasvaa vaan

On koittanut se aika vuodesta, jolloin naapurin vanhaisäntä kokeilee leikkuupuimurin käynnistämistä. Sitten tulee korjausmies makaamaan sen alle ja vasaroimaan. Naapurin vanhaisäntä kävelee ympyröitä vieressä. Kun leikkuupuimurin käynnistää konehallissa, siitä kuuluu hienot jytinät makuuhuoneeseeni, jonka ikkuna lenkottaa aamuyöllä auki siihen suuntaan.

Päiväksi suljen visusti ikkunan ja vedän pimennysverhon eteen. Yläkerran asunnossa paistuu muuten taas iltasella.

Leikkuupuimurin murina ei häiritse untani. Toki minä siihen herään, mutta aamuisin uneni on erityisen makeaa. Se on ainoa aika, jolloin nukkuminen on helppoa. Käännän kylkeä ja siunaan maanviljelijöitä, jotka oikean hetken koittaessa raatavat vuorokauden ympäri, jotta minulla riittäisi leipää ensi talvenakin.

kohta korjuukypsää

Tuleentunut pelto tuoksuu hyvälle. Tämä on mukava aika vuodesta.

salkopapu Blauhilde

Salkopavulle ei tahdo salko riittää. Kiipeilen pätkimään sitä latvasta, jottei siitä tule taas valtavaa takkua, josta ei löydä salkoa eikä papuja.

Se kukkii!



Viiniköynnöstä ei ole leikattu moneen vuoteen. Siitä se tykkää ja kiipeää lonkeroillaan koivuun useasta kohtaa. Satoakin näyttäisi tulevan, vaikka viimevuotiseen verrattuna maltillisesti. Rypäleet jäävät pieniksi ja happamiksi näissä olosuhteissa, mutta maistelemme niitä silti. Happamiahan muutkin marjat ovat täällä, niin kuin myös luumut, kirsikat, omenat ja kaikki, etelän ihmeisiin verrattuina.


Poikkesin isän luona. Isällä on kasvihuone ja isompi kasvimaa kuin minulla. Sain tuliaisia. Olisikohan kasvihuone kiva vai olisiko siitä liikaa työtä? Oikeiden tomaattien syöminen ainakin on kivaa! Ehkä joskus tulevaisuudessa voisi alkaa haaveilla kasvihuoneesta. Eläkkeellä?

kehäkukka ja kärpänen

Meillä on nyt erittäin paljon kukkakärpäsiä. En ole koskaan ennen nähnyt tällaisia kukkakärpäspilviä. Voisiko se johtua samettikukista, joita kasvatan nyt ensimmäistä kertaa, vai lieneekö tämä joku yleisempi ilmiö? Samettikukissa ne ainakin näyttävät viihtyvän. Kukkakärpäset tunkevat myös käsille istumaan ja maistelevat ihoa pikku kärsillään. Vähän ne kutittavat, mutta ei niistä muuten suurta riesaa ole. Tapahtuuko tämä vain meille vai ovatko kukkakärpäset vallanneet teidänkin ilmatilanne?

tiistai 6. elokuuta 2013

Lomamatka

Kävin tänä kesänä myös lomamatkalla. Ajoin neljän päivän aikana autolla yli tuhat kilometriä ja ehdin lisäksi kyläillä parissa paikassa, vähäsen auttaa muuttohommissa sekä viettää päivän eläinpuistossa. Aika keskeiseen asemaan nousi ruuan etsintä. Mielellään sitä söisi hyvää ruokaa matkallakin. Se, että nykyään vierastan tehotuotettua lihaa, onkin aikamoinen vamma monissa ravintoloissa. Kasvisvaihtoehto saattaa olla surkea laitosruokaeines, ja kalaruokakin yllättävän yksitoikkoista. Caesar-salaatti sitten pelastaa tilanteen, taikka ei.

Normaalia enemmän tuli nautittua vehnäjauhoja eri muodoissa.

Tulin myös siihen tulokseen, että vaikka pussitee ei ole teetä, se on kuitenkin ihan kelpo juoma. Hyväähän se ei monestikaan ole, mutta siihen liittyy kaikenlaisia makumuistoja elämän valtateiden varrelta. Kyllä sitä pystyy juomaan. Paitsi paikkakunnilla, joissa on todella pahanmakuinen vesi, ja sitä pölypussia sitten liotetaan lämmitetyssä sellaisessa. Ööögh!

Kuvat, joita seuraavaksi tarjoilen, ovat Ähtärin eläinpuistosta. Teistähän ei ole kukaan koskaan nähnyt kuvaa hirvestä tai karhusta, joten nämä ovat varmastikin hyvin jännittäviä kaikkien mielestä. En ole niin luova, että olisin ottanut kuvan pussiteestä tai maitolaiturista; olin ihan perusturistimoodilla matkassa. Alakerran isäntäkin oli mukana, ja osa kuvista on hänen ottamiaan. Ne, jotka on otettu oikealla kameralla. Pokkarikuvat ovat minun.

uroshirvi

hirvenvasoja

Katselin hirviä kauemmin kuin yleensä luonnossa kohdatessamme. Olisin hyvin voinut viettää siinä pidemmänkin ajan. Ilmeisesti muillekin on käynyt näin, koska Ähtärin eläinpuistossa on rakennettu hirviaitauksen viereen grillipaikka penkkeineen. Siihen sopii jämähtää.

Taas kiinnittyi huomio noihin mahdottoman pitkiin koipiin. Vasatkin kävelevät kuin puujaloilla.


eri-ikäisiä villisian porsaita



Villisika on minusta hyvin sympaattinen eläin. Haiseekin hyvälle. Possujen joukossa oli yksi muita pienempi runtti, joka varmaan olisi luonnossa jo menehtynyt, mutta tuolla aitauksen turvassa hyvinkin pärjäilee, kun kärsän eteen ruokitaan.

Varislintuja oli eläinpuistossa runsaasti samoista syistä. Korppejakin nähtiin enemmän häkin ulkopuolella kuin häkissä.


Kuva-arvoitus:
Minkä Suomen luontoon kuulumattoman kissaeläimen maailman kaunein häntä on kuvassa? Oikea vastaus tämän postauksen lopussa.


visenttejä

Tuollaisessa niskakyttyrässä on jotain todella puoleensavetävää. Sonnilla on myös turkki hienossa kunnossa, kun lehmien kyljissä vielä roikkuu epämääräisiä vanhan talvikarvan repaleita. Aika äijä!


karhu


Ähtärin eläinpuistohan on kuuluisa joogaavista karhuistaan. Taito siirtyy sukupolvelta toiselle. Palkkioksi hienosta esityksestä henkilökunta heitteli otuksille hedelmäjäätä. Nuori polvi ei vielä täysin hallinnut joogaliikkeitä ja turvautui perinteisempiin kerjäysasentoihin, kuten kahdella jalalla seisomiseen, mutta alakuvassa katsotaan mammalta oikean tekniikan mallia.

Lopuksi päästän teidät sietämättömästä jännityksestä ja paljastan kuva-arvoituksen vastauksen.

lumileopardi

Olihan tuo mukavaa vaihtelua. Nyt käännän taas huomioni omaan puutarhaan. Pudonneet omenat pitäisi keräillä ennen nurmikonleikkuuta. Ja sitten kompostihommiin. Moniaita haketettavia risukasojakin olisi, ynnä kitkemistä (lue: raivaamista). Mustat viinimarjat on kerättävä ja mehustettava. Milloinhan ehtisi metsään?

Vieläkö minä istun tässä koneella! Ulos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...