Keittiön ikkunasta

Keskeneräisen keittiöni keskeneräisestä ikkunasta avautuu iltakymmenen aikaan tällainen näkymä:

Sama toisesta vinkkelistä:

Eikä se ole ainoastaan näkymä, se on myös tuoksuma! Ja surisema.

Kun ostimme talon, tässä oli yksi valtava ikkunaruutu. Alakerran isäntä nikkaroi uudet pokat ja niihin ikkunat. Kiitos! Nyt tämä rimmaa paremmin rintamamiestalon muiden ikkunoiden kanssa. Eikä tarvitse tyhjentää koko keittiötä, että mahtuu avaamaan ikkunan.

Jos avaa ikkunan aamupuolella ja kurkistaa ulos, näyttää tältä:

Okei, omenapuut olisivat jo pitkään kipeästi kaivanneet leikkaamista myös tuolta, minne en millään konstilla ylety. Mutta on tässä ryteikössä puolensakin. Tuolla joen ja peltojen takana on yksi ruma kohta. Haittaako?

Ulkoapäin keittiönikkunani näyttää tältä:

Jostain syystä on tullut viime päivinä otettua näitä kuvia auringon laskettua.

Mutta nyt sataa terälehtiä kinoksiksi maahan; tätä menoa ei koko ihanuudesta kohta ole jäljellä kuin muisto vain. Kennoissa hunajaa ja ehkäpä syksyllä myös omenaisia tuloksia.

---------------------------

Etsin aamulla lehdistä ja netistä tietoa eurovaalien tuloksista. Ei meinannut löytyä, paitsi Suomen osalta. Olisi luullut uuden parlamentin koostumuksen lyövän silmille heti etusivuilta, tai edes ennusteen. Mutta ei.

Ihan kuin eduskuntavaalien tuloksia hehkutettaisiin maakuntalehdessä: "Näin savolaiset äänestivät", "Nämä savolaiset pääsivät eduskuntaan" "Savon tulokset puolueittain" "Savonlinnassa juhlittiin" "Ulos jääneen haastattelu: tipalla oli" jne. Sisäsivuilla luvattaisiin juttua koko maan tilanteesta, ja siellä olisikin otsikoita: "Nämä kysymykset puhuttivat lappilaisia" "Hämeen voittajat ja häviäjät" jne. Mutta ei uuden eduskunnan kokoonpanoa missään!

Monen klikkauksen takaa löytyi aamukahdeksalta joltain euro-info -sivulta ennuste äänestystuloksesta, päivitetty klo 01.29. Kiva. Sitten ihmetellään, miksi eurovaalit eivät kiinnosta äänestäjiä. Eivät näytä kiinnostavan lehdistöä tai eu-tiedottajiakaan.

Ruuanlaitto keittiöremontin aikana

Meillähän on keittiöremontti vielä ihan himppasen kesken. Ollut nyt reilut seitsemän vuotta. Uskon, että ollaan jo voiton puolella. Minun keittiöni varmaan joskus valmistuu ainakin käyttökuntoon, vaikka ei heti nousisikaan täydelliseen kukoistukseensa. Ja varmaan sitten joskus, kun on aikaa, rempataan alakerran isännän keittiö. Nyt se on alkuperäisehkössä asussaan ja toimii asuntoyhtiömme työmaakeittiönä. Asumme siis toistaiseksi kommuunissa: meillä on yhteiskeittiö. Välillä kirpaisee, kun näkee ihmisten kauniita sisustuskuvia, mutta kaikkeen tottuu ja toisaalta elämämme on varsin ylellistä näinkin verrattuna esimerkiksi pakolaisleirin oloihin.

Tällä hetkellä 1,1 miljardia ihmistä elää ilman puhdasta vettä. Meillä tulee sisään asti sekä kylmää että kuumaa puhdistettua juomavettä niin paljon kuin kehtaamme kuluttaa. Voimme jopa tehdä tarpeemme siihen! (Tämä on vääryys ja hädänalaisten ihmisten kärsimyksien pilkkaamista.) Tässä perspektiivissä ei liene kovin suuri tragedia, että joutuu kävelemään portaat alas päästäkseen ruuanlaittoon. Tai suorastaan ulos asti. Meillä tehdään suuri osa ruuasta ulkona, vaikka nyt säiden kylmetessä on jo ruvettu taas kokkaamaan työmaakeittiön puuhellallakin.

Tänään lämmitin puuhellan niin hehkuvan kuumaksi, että uuniinkin kertyi 150 astetta! Karjalanpaisti hautuu uunissa ja hellalla keittelen lihalientä lehmän hännästä (vaikka oikeaoppisesti kai lehmän häntä muuttuu sen kuollessa häränhännäksi). Yhdellä lämmityksellä kannattaa yleensäkin tehdä useampia ruokia, kun eriasteista kuumaa ja lämmintä pinta-alaa tulee kerralla paljon ja molemmat uunitkin lämpenevät samalla vaivalla. Tosin, kun hella lämpiää oman pihan risuilla ja muulla ilmaisella puulla, ei sillä ole väliä, vaikka ne pari palikkaa käyttäisikin vain yhden ainoan kaurapuurolautasellisen keittämiseen.

Tässä vanhassa kuvassa alakerran isäntä wokkaa irrotettuaan ensin hellanrenkaat paikaltaan. Valmistaa hän jotain muutakin siinä. Tuon taustalla olevan nelijalkaisen kolmijalan hän on itse takonut minulle lahjaksi kaksikymmentä vuotta sitten. Se on tehty ihan mittojen mukaan silloisen pikku mökkini pönttöuuniin, jossa oli mukava haudutella ohrapuuroa yön yli, kun se kerran oli muutenkin lämpimänä. Vaikka siinä mökissä oli kyllä lisäksi sekä sähkö- että puuhella ja leivinuunikin vielä. Kaiken kaikkiaan erinomainen mökki!

Isoäitini muuten asui sodanjälkeisen asuntopulan koettelemassa Helsingissä jonkun aikaa perheineen kamarissa, jonka ainoa ruuanlaittomahdollisuus oli kakluuni. Kyllä vain pärjää niinkin.

Meillä on puilla lämpiävän ulkogrillin ja puuhellan lisäksi käytössä vedenkeitin ja sähköllä toimiva voileipägrilli. Ja antiikkinen mikroaaltouuni, joka on varsin vähällä käytöllä. Talossa on myös sähköinen keittotaso, jossa on kaksi levyä. Olisiko sitä pari kertaa käytetty näiden vuosien aikana. Lisäksi on hankittuna alakerran keittiöön kaasuliesitaso ja minulle yläkerran keittiöön perusmallinen sähköliesi sekä tietysti pikkuinen puuhella. Mitään näistä ei ole asennettu käyttökuntoon; asialla ei tunnu olevan mitään kiirettä.

Tällainen on grillimme. Kesäkeittiöksi sitä ei tosiaan oikein voi sanoa, koska täällä grillikausi yleensä alkaa helmikuussa ja päättyy jouluna. Kuten näkyy, sitä voi mainiosti käyttää myös paistamiseen ja keittämiseen. Lisäksi rakennelmaan kuuluu savustusuuni. Ehkä sopiva nimitys olisi ulkokeittiö?

Ulkokeittiön yhteydessä on miellyttävä ruokailutila, johon ilta-aurinko osuu. Toisella puolella kiipeilee viiniköynnös ja toisella humala.

Ulkokeittiön keskellä kasvaa todellakin koivu. Sen juuret mullistavat lattiaa, lehdet varisevat kaikkialle syksyisin, kesällä se saattaa olla täynnä tahmeita kirvoja ja aina sen oksilla istuu lintuja sontimassa. Toukokuussa nojaudumme taaksepäin seuraamaan sen lehtien puhkeamista päidemme päällä. Syksyllä sen oksiin voisi ripustaa lyhtyjä. Se on ihana.

Tänään oli kova tuuli, ja meiltä meni sähköt kahdesti ruuanlaiton aikana. Eipä haitannut yhtään. Lällällää!

------------------------------------

Peppermint, olet hyvin tervetullut lukemaan keskeneräisen talon juttuja!

Mitä välitilaan? (kansanäänestys)

Minulle on pikkuhiljaa valmistumassa keittiö. Ehkä jo tänä vuonna, lähivuosina kumminkin. Asuntotyömaani on rintamamiestalon yläkerrassa. Seitsemän vuotta olen tullut toimeen käyttämällä asuntoyhtiömme yhteistä työmaakeittiötä, josta tulee joskus tulevaisuudessa alakerran isännän ikioma keittiö, sekä ulkogrilliä. Työmaakeittiössä on puuhella, grilli toimii samoin puita polttamalla.

Nyt kun keittiöremontti on taas hieman edennyt, alkaa huolestuttaa: entäpä jos se valmistuu niin pitkälle, että pitää alkaa tehdä päätöksiä? Esimerkiksi valaisinasiat ovat aivan auki vielä. Ja nyt juuri rupeaa mietityttämään niinsanottu välitila. Mitä ihmettä siihen? Ei kaakeleita. Ei lasia. Ei terästä. Maalaisiko sen vain? Ehkä joku kiva kangas ja lakkaa päälle? Ehkä joku kiva tapetti? Valokuvaprintti vaahteran lehvästöstä? Ei, eihän sellainen sovi 50-luvun taloon!

No toisaalta, eivät nuo keittiökaapitkaan ole 50-lukua. Siis ihan sama.

Itse asiassa tykkään noista kaapeista tosi paljon. Ovet nikkaroi Kustavin Puu, ja ne ovat valkovahattua saarnea. Katsokaa lähempää:

Kaikki vanhat huonekaluni ovat kellastunutta mäntyä. Mikä neuvoksi?

Jotta osaisitte auttaa minua välitilaongelmissa, kerron vähän lisää keittiöstäni. Kun nyt seisomme tässä kaappeja ihailemassa, ikkuna on vasemmalla puolellamme ja oikealla, kahden oven välissä, ovat hellat, sähkö- ja puu-.  Seisomme suunnilleen keskellä pöytää, ja takanamme on alkovi, joka tulee toimimaan olohuoneenani ja antaa mahdollisuuden nimittää tätä tilaa keittiön asemesta tupakeittiöksi. Ehkä siihen mahtuu ihan pikkuinen sohva tai ainakin nojatuoli.

perinteinen rintamamiestalon Halltex-katto remonttimestarin kuvaamana

Tuon seinän, jolla keittiökaapit enimmäkseen ovat, saatan (sen valmistuttua) ehkä maalata tylsän valkoiseksi, siis mahdollisesti välitilaa lukuunottamatta. Ehkä välitilan (värikäs?) maali jotenkin kasvaa, versoo tai roiskahtaa tuolle valkoiselle seinälle? Ikkunaseinälle ja alkoviin  oleskelunurkkaukseen  olohuoneeseen  saliin tulee 50-luvun tapetti, Erik Bruunin Linneus. Tapetti on paperia eikä siis tuki seinien hengittävyyttä. Varastin kuvan siitä Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola Oy:n kotisivuilta:

Näin hienona se ei tule näyttäytymään minun muuten hyvin ihanassa tupakeittiössäni, koska parhaimmillaankin huone on noin 220 cm korkea ja alkovissa tietysti madaltuu olemattomiin.

Tähän mennessä näyttää suorastaan pliisun neutraalilta. Jostain syystä kuvittelen kuitenkin mielessäni hyvinkin värikkään keittiön. Sinistä ja oranssia! Missähän niitä värejä sitten oikein esiintyy? No, kai siellä on jotain patalappuja... sohvatyynyjä... räsymatto... Niin, ja entäs se välitila?

Ai mutta verhot! Sellaisetkin pitää olla! Niitä en ole vielä ehtinyt ajatella ollenkaan! Apua!

Toisaalta, kun nyt katson tarkkaan tuota ensimmäistä kuvaa, alkaa tuntua siltä, ettei tässä kovin kiire ehkä olekaan. Alakerran isännän lomakin loppuu, mikä varmuudella hidastaa remontin eteenpäin hivuttautumista entisestään.

Suurella mielenkiinnolla ja kiitollisuudella ottaisin kuitenkin vastaan luovia ehdotuksia välitilan suhteen. Olisiko tämä nyt sellainen tilanne, että pitäisi arpoa vastanneiden kesken joku palkinto? Ei, luotan teihin, viisaat ja ymmärtäväiset lukijani - te kyllä autatte minua muutenkin kuin materiaalisen palkkion toivossa, sydämenne hyvyydestä. Autattehan?

Nyt on myös tilaisuus vahingoniloiseen kiherrykseen niillä, joita taannoin harmitti, kun nippelipostauksessani väitin, ettei värillä ole väliä, kunhan jotain vaan.

Värien leikkiä

Olen tässä vähän silmäillyt tulevaa keittiötäni: Mitä tulee välitilaan? Minkä väristä? Uudet keittiökaapit eivät sovi vanhoihin kalusteisiin, mikä neuvoksi? Entäs tuo alkovi, joka tekee olohuoneen virkaa keittiöni nurkassa, mitä sinne? Tuottakoon tämä hiljaista tyydytystä niille lukijoille, joiden mielestä oli itsensä ylentämistä, kun viikko sitten väitin etten jaksa hienostella värisävyjen kanssa, kunhan jotain vaan ja kaikki kelpaa.

Satuin sitten harhautumaan tuonne puutarhaan ja satutin silmäni luojanluomaan väriloistoon. On se niin väärin, että jos luontoäiti yhdistelee ruskeanharmaaseen keltaista, kretuliinia, sinistä, ruohonvihreää ja oranssia, se näyttää hienolta. Roiskipa noita värejä maalipurkista samalle seinälle niin miten mahtavat sopia yhteen.

kiurunkannus ja käenrieska, luonnon väriharmoniaa

kiurunkannus ja nokkosperhonen

Kun nyt kerran olin lätsytellyt savivellin läpi puutarhan takareunalle, vilkaisin sinivuokkojen väritilannetta.

sinisiä sinivuokkoja ja punavahvistus

punaisia sinivuokkoja

valkoinen sinivuokko?

Ilokseni huomasin, että kukkien lisäksi maasta oli jo noussut kaikenlaisia salaattitarpeita.

kimalainen kiurunkannuksessa, vuohenputkea ja voikukkaa

Puutarhaan on myös jostain päässyt leviämään sekasortoinen matto vieraskasveja:

Samassa sotkussa posliinihyasintti, taustalla kiurunkannus ja idänsinililja elikkäs scilla, mutta kuka nojaa posliinihyasinttiin? Pitäisi tietää tuo. Kertoisiko joku?

Päivitys: Viisaampien blogeista olen oppinut, että kuvan kukkanen on nimeltään kevättähti. Hauska tutustua.

idänsinililja

No niin, olisi se pitänyt arvata: naapuri on syyllinen! Tuoltahan niitä scilloja marssii aidanraosta suoraan rajakiven ohi niin kuin ei mitään. Varmaan paperittomia joka iikka.

Uutinen: remontti on vielä kesken!

Monta vuotta taloja katseltuamme ostimme kaverin kanssa kimppaan rintamamiestalon, johon saisi isomman asunnon alakertaan ja pienemmän (minulle)yläkertaan. Yhteisiä tiloja on kellarissa ja piharakennuksissa. Kaverini sai kellarin autotallin verstaakseen. Panimme paperille taloyhtiön periaatteet: Kiinteistöön jäävät hankinnat kuten yhteiset remonttikulut maksetaan osuuksiemme mukaan 40-60, juoksevat menot kuten vesi, sähkö ja jätemaksut 50-50. Minä vastaan puutarhasta, alakerran isäntä remontista. Isot päätökset on tehtävä yksimielisesti.

Aloitimme täydellisellä putkiremontilla ja 20 vuotta vanhan öljykattilan vaihdolla maalämpöpumppuun. Sitten huoneiden kimppuun! Olimme lukeneet hyviä neuvoja: asu talossa ensin vuosi, remontoi yksi huone kerrallaan... mutta työnjohtaja ei keksinyt remonttihuumaiselle joskin ammattitaidottomalle talkooporukalle muuta hommaa kuin repimisen. Ja kyllä me revimmekin! Revimme kaiken! Sitten loppui kesäloma, loppui talkoointo, loppuivat rahat - ja nyt asumme seitsemättä vuotta aukirevityssä talossa, suuri osa tavaroista edelleen pahvilaatikoissa.

Tähän tulee vessa!

Maalämpökaivo 2006

Salaojat 2009

Viemäriin liittyminen 2010

Kattoremontti 2011

On tämä remontti hiljalleen edennyt. Ei mennyt kuin puolitoista vuotta, kun sain jo vesivessan yläkerran asuntoon. Alakerran isäntä käyttää edelleen ulkohuussia, ja minäkin ajoittain. On se niin mukava! Kattoremontti on tehty sekä taloon että puuliiteriin. On kaivettu salaojia ja pengerryksiä. Reilut kuusi vuotta tässä majailtuamme valmistui HUOM! VÄLIAIKAINEN suihkuhuone kellariin. Melko varmasti yläkerran keittiökin tulee käyttökuntoon jo tämän vuoden aikana.

Kun talo(i)sta haaveillessa mietimme, mitä tiloja voisimme säästösyistä jakaa, ulkosauna ja kodinhoitohuone olivat ykkösinä. Keittiö oli viimeisenä: emme missään olosuhteissa halua yhteistä keittiötä! Olemme molemmat asuneet yksin ennen tätä projektia, ja meillä on keittiön olemuksesta jonkin verran erilaiset näkemykset. Ihmeen kaupalla olemme sietäneet toisiamme yhteisessä työmaakeittiössä nämä kuusi ja puoli vuotta, mutta HUOM! VAIN VÄLIAIKAISESTI!

Työmaakeittiö sijaitsee alakerrassa. Siellä on järkyttävä muovimatto, seinässä reikä, jonka peitoksi on jeesusteipillä kiinnitetty ilmansulkupaperin pala, kaksi jääkaappia mutta ei lainkaan sähkö- tai kaasuhellaa. Puuhella on hyvä, ja näköjään sillä pärjää. Kesällä ruoka valmistetaan yleensä ulkona grillipaikalla, joten keittiön lämpeneminen ei ole ongelma. Työmaakeittiön pöydällä on aina vähintään yhdet suojalasit, porakoneita, ruuvikärkiä, meisseleitä ja tunnistamattomia puun, metallin, paperin ja muovin paloja. Mutta se ei ole minun keittiönpöytäni, joten ei ongelmaa...