keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Viileyden edut

Haluan toivottaa sinulle, rakas lukija, hauskaa vappua! Tämä olkoon samalla myös huhtikuun Tää on vielä kesken -kuva.


Viileässä vappusäässä on se hyvä puoli, että nuorisolle sattuu vähemmän onnettomuuksia. Lisäksi viileällä ilmalla tämä kevään herkin hetki jatkuu pitempään, niin että ehkä sen ennättää jopa huomata ennen kuin se on ohi.

----------------------

Tervetuloa porukkaan, Farmari ja Magdaleena!


maanantai 28. huhtikuuta 2014

Emokanit 2014

Nyt esitellään, yleisön toistuvista pyynnöistä huolimatta, tämän vuoden emokanit. Heidät kohtaat vielä jonkun kerran uudestaan, jos tässä blogissa aiot vastakin vierailla.


Pupuja on kaksi. He ovat kasvaneet samassa isossa kolmen poikueen laumassa kuin sisaret ikään. Isä on heillä yhteinen, mutta veikkaan, että he eivät ole samasta poikueesta, vaan emoina ovat siskokset.

Koska emot ovat meiltä peräisin olevaa kantaa ja isänkin sukutaulu tiedossa, pystyn paljastamaan heidän maineikkaan sukupuunsa: heissä on 5/8 ranskanluppaa, 2/8 uudenseelanninpunaista ja 1/8 valkoistamaatiaista. Eivät mitään näyttelykaneja siis, kuten kaniharrastaja voi helposti kuvastakin päätellä. Nämä ovat lihakaneja.

Jos kaikki on mennyt nuottien mukaan, kumpikin on tiineenä eli poikasia on odotettavissa jo toukokuun puolella. Tästä äkkiä päässä laskemalla voin veikata, että juhannuksen tienoilla pennut olisivat söpöimmillään (kuvia tiedossa) ja elo-syyskuussa kasvaneet teuraskokoon.


Näissä kuvissa mammat ovat "kesämökillä" siirrettävässä häkissä, jollaisista on kerrottu enemmän aikaisemmassa postauksessa. He muuttavat kohta tilavampaan residenssiin uuteen kanilaan ja pitävät siellä tupaantuliaiset vappuaattona. Tämän häkin kokoa voisin kommentoida vaikka näin: Lemmikkikanin omistajia varmasti järkyttää, että kani joutuu elämään koko elämänsä häkissä eikä ikinä pääse sen ulkopuolelle juoksentelemaan. Jos taas vertaa tavallisen semiammattilaisen rotukaninkasvattajan häkkeihin, tämä on palatsi.

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa puolueettomaan tiedonvälitykseen kuuluu, että myös asianosaisten kanien mielipide pääsee julki. Haastattelin heitä lyhyesti, ja kun olin onnistunut selittämään, mitä pitävät sisällään käsitteet "kaninäyttely" ja "agilitykisat", he olivat yksimielisen huojentuneita siitä, etten sentään sellaiselle heitä aio altistaa. Kuulemma jo sulhasreissu oli erittäin stressaava, samoin matka lähifarmilta tänne (3 min. autossa, mutta häkistä häkkiin toki jonkin verran pidempi koettelemus). Ajatuskin toistuvista automatkoista ympäri Suomea pikku kuljetusbokseissa ja viikonlopuista ahdistavissa vieraissa ympäristöissä vieraiden kanien ympäröimänä ja ihmisten käpälöitävänä sai heidät aivan pois tolaltaan inhosta ja kauhusta. Lupasin, että heidän ei tarvitse enää milloinkaan poistua tästä pihasta, mistä he kiittivät minua erittäin painokkaasti.



Tältä he nyt sitten näyttävät. Valkoinen, jossa on ruskeita pilkkuja, ja ruskea, jossa on valkoisia pilkkuja. Siis näin maallikon silmään. Kani-ihmisten mielestä he luultavasti ovat luonnonkeltaisia vajaita viittakuvioita punavahvistuksella tai jotain.

Kuvakulma hieman vääristää sitä tosiseikkaa, että tuo valkoisempi on myös melko lailla pienempi. Olemme mahdollisesti saattaneet ruveta kutsumaan heitä nimillä Iso ja Pieni. Aikaisemmat emokanit on yleensä nimetty värin mukaan. On ollut Ruskee, Vaalee, Musta, Harmaa (joka oli sininen), Valkonen ja Punanen. No olihan meillä tosiaan myös Mörri ja Möykky, mutta he olivatkin puhdasverisiä ranskanluppia. Mörristä tuli näiden pupujen esiäiti. Pikkupaistikkaille yritämme kovasti olla antamatta nimiä, mutta aina se ei onnistu. Tämän vuoden poikasista saattaa emojen läikikkyyden ansiosta tulla keskenään sen verran erinäköisiä, että heidät pystyy tunnistamaan yksilöinä. Se on kasvuaikana hyvä juttu, mutta teurastusaikaan paha.


Ranskanluppasukujuuret näkyvät korvista. Pienen korvat ovat yleensä helikopteriasennossa, mutta tarvittaessa hän nostaa vasemman korvan pystyyn. Isolla on pystyssä oikea korva.

Luonteeltaan Iso on rauhallinen ja luottavainen. Pieni juoksentelee paljon, pelästyy helposti, menee piiloon ja antaa vaarahälytyksen rummuttamalla jalallaan. Hän on myös nirsompi ja hitaampi syömään kuin Iso.

Astutussyistä siskokset, jotka olivat siihen asti eläneet koko elämänsä yhdessä, joutuivat olemaan erossa puolitoista päivää. Pieni oli tässä ajassa unohtanut sisarensa tyystin, hermostui joutuessaan samaan asuntoon ventovieraan kanssa, ajoi välillä Isoa takaa ympäri häkkiä ja haukkasi kiinni saadessaan pyllystä niin että karvat vain pöllysivät. Pari päivää hän mahtaili ja alleviivasi omaa johtajuuttaan lähestymällä takaapäin, kun toinen maata pötkötti kaikessa rauhassa, ja pakottamalla (pyllystä puremisen uhalla) Ison väistämään kulkureitiltä. Nyt heillä on sisarelliset välit jälleen, Pieni on lopettanut uhoamisen ja tunkee Ison kylkeen nukkumaan. Juoksennellessaan ympäri häkkiä hän heittää jo välillä iloloikkaa. Se näyttää rodeopukittelulta ja ilmeisesti tosiaan liittyy sellaiseen kanin mielialaan, jota voimme tässä paremman termin puutteessa kutsua iloksi.

-------------------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan edesottamuksiamme, jenski83 ja Niisku!


lauantai 26. huhtikuuta 2014

Vallankaappaus takapihalla

Fasaanikukko Kevätmieli on syösty vallasta!

Otin viimeksi hänestä kuvia, kun hän kuljeskeli tässä pihalla ja kiekui komeasti kaksi viikkoa sitten. Sen jälkeen en ole kertaakaan nähnyt häntä. Pihassa on uusi kukko, jolla on metallinsointinen kiekaisu. Häntä en tunnistanut entuudestaan, joten hän on varmaan muualta tänne tullut. Kevätmielen omat pojat eivät olisikaan uskaltaneet vielä haastaa isäukkoaan, se kävi selväksi keväällä ruokintapaikalla, kun he sukkelasti pyörähtäen antoivat ukkokukolle tilaa, vaikka tämä ei käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti.

Kevätmieli

Uusi kukko

Yllä ensimmäinen kuva uudesta kukosta. Eron Kevätmieleen näkee valkoisista kulmakarvoista ja siitä, että uudella kukolla valkoinen kaulus ulottuu takana pitemmälle. Kaulus on myös leveämpi kuin Kevätmielellä, mutta sen näkee paremmin vasta kun hän kurottaa kaulaansa. Jos klikkaat kuvan suureksi, huomaat että uuden kukon kulmakarvat eivät ole kovinkaan suoraviivaisesti piirretyt vaan pikemminkin pointillistiset. Ensimmäistä kertaa tavatessa uudessa kukossa oli merkkejä yhteenotosta: hänen oikeanpuolimmainen pyllysulkansa repsotti sivulle. Hän käyttäytyi kuitenkin niin, ettei jäänyt hiukkaakaan epäselväksi, kenen reviiriä tämä on. Asteli kiireisen tärkeänä pihan laidalta toiselle, kiekui sopivissa kohdissa ja jättäytyi avoimelle paikalle torkkumaan.


Seuraavalla havaintokerralla uudelta kukolta oli katkennut toinen pyrstösulka. Ilmeisesti rajakahakat olivat jatkuneet. Tässä hän riensi kukonaskelin ja siipiään pullevasti roikottaen kukertelemaan kanalle.



Kana ei juosut karkuun kovinkaan innokkaasti.



Viimeisimpien havaintojen mukaan uudella kukolla on enää yksi pitkä pyrstösulka jäljellä ja sekin sojottaa sivulle. Hänen reviirinsä on pienempi kuin Kevätmielen vanha, ja joka reunalta kuuluu soinnukasta fasaanikukkojen kiekunaa. Ehkäpä reviirien uusjaossa jotkut Kevätmielen pojistakin ovat vallanneet itselleen omat pikku alueet. Ilmeisesti Kevätmieli on vetäytynyt tien toisella puolella sijaitseville plantaaseilleen. Uuden kukon ei ole nähty ylittävän tietä. Sen sijaan hän etenee hieman tonttimme rajoja kauemmas joka suunnassa tien tällä puolella ja kulkee melko pitkälle pellollakin ojanvarressa, jossa on suojaavaa kasvillisuutta. Kohdatessaan alueellaan ihmisen hän hätkähtää vain hieman ja astelee korostetun rauhallisesti ohitse. Välillä hän jää näkösuojaan pensaan taakse tarkkailemaan ihmisen aikeita.


Yksi kana on jäänyt tälle tontille ja seurailee nyt häntä joka paikkaan. Jos kanaa alkaa pelottaa vaikkapa pihalla askaroiva ihminen, niin että hän kääntyy takaisin kukon jäljiltä ja juoksee piiloon, kukko odottelee aikansa ja palaa sitten hakemaan kanan turvaan. Hän juttelee kulkiessaan kanalle rohkaisevasti. Ihan hyvä kukko hän varmaan on. Vaikka on meidän silti pikkuisen ikävä Kevätmieltä.

Loput kanoista ovat luultavasti tunteneet samoin, koskapa ovat kadonneet Kevätmielen mukana.

Koitamme nyt sopeutua tilanteeseen, koska se ilmeisesti ei ole mikään ohimenevä käänne. Pitäisi kai ruveta tutkailemaan, minkä niminen uusi kukkomme mahtaa olla.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Peltopyyt etsivät kotia

Pari peltopyytä vieraili pihassa. Joskus aina heitä näkee, syksyllä ja talvella parvena ja näin keväällä pareittain. Varmaankin kaikkialla möyrivät traktorit olivat karkottaneet heidät kodistaan etsimään turvapaikkaa. Toivottavasti ei pesä tuhoutunut, ei kai tuo naaras ainakaan vielä hautomaan ollut ehtinyt. Peltopyy ei sentään ole niin pöhelö, että tekisi pesänsä keskelle peltoa, vaan yleensä johonkin pellonreunan heinikkoon. Toivottavasti he palaavat paikalle, kun traktoriralli hiljenee. Tai löytävät uuden hyvän paikan vaikka tästä meiltä.


Toinen vaihtoehto on, että he seuraavat tätä blogia ja heitä alkoi ottaa päähän, kun täällä esitellään kesykanoja, fasaaneja ja ties mitä teeriä, mutta peltopyistä ei sanaakaan. Niin se muuten varmaan on, he nimittäin aivan tälläytyivät kameran eteen vaikka yleensä ovat hyvinkin ujoja.

Tuo meidän piha on siitä merkillinen paikka, ettei voi yhtään lähteä ulos ilman kameraa. Nytkin siitä oli multaa kärrätessä vain haittaa, mutta kovasti olisi harmittanut, jos ei se olisi ollut matkassa. Kaikenlaista väkeä oli liikkeellä taas. Ja kevään edistymistä pitää tietysti dokumentoida. Aina on pakko saada kuva, jos on hiirenkorva vastavalossa. Tai kukkanen. Tai mehiläinen. Tai joku risu taiteellisesti poikittain tai muuten vaan. Kanin viiksikarvat. Jos tänne laittaisin kaikki, sinun koneesi olisi jo tiltannut niitä aukoessa. Huhtikuussa täytyy harjoittaa ankaraa itsehillintää blogin suhteen. Onneksi silloin ehtii olla niin vähän koneella.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Teurastus tärveli pääsiäispaaston

VAROITUS: lopussa saattaa olla herkille sopimatonta kuvamateriaalia (ruokaa).

Vietin paastonaikaa kristillisen tavan mukaan laskiaisesta pääsiäiseen. Paaston teemana oli: älä osta mitään. Tämähän tärveltyi heti alkusenteillä, kun uuden auton maksaminen siirtyi laskiaisen jälkeen. No, mitäs pienistä. Loppupaasto menikin sitten suhteellisen mukavasti. En toiminut juurikaan toisin kuin yleensä. Ruokaa tietysti tuli ostettua, paljon ja kalliilla. Muuten ekopaastoani rikkoivat seuraavat ostokset:


Käsitiskiainetta ja hiussieppareita. Minulla on karvanlähtöaika, joten hiussiepparit viemäreissä ovat tarpeen.


Antiperspiranttia ja pyykinpesupulveria. Ekoihminen voisi olla näiden välttämättömyydestä eri mieltä.

Mutta viimeinen ostos ei kyllä ole mitenkään välttämätön. Hyödyllinen, tarpeellinen, mutta ei pakollinen esine kotitaloudessa. Ja nimenomaan esine, ei kulutushyödyke. Kirja!

Puolustuksekseni haluan tuoda julki, että ihan vain ohimennen mainitsin tämän kirjan olemassaolosta, ja alakerran isäntä tilasi sen oma-aloitteisesti Amazonista. Paketin saavuttua kirja kyllä siirtyi välittömästi asuntoyhtiömme omistukseen eli ostin siitä puolet. Ja tässä se on:


Selkeästi kuvitettu opas siipikarjan, kanien, lampaiden, vuohien ja sikojen humaanista teurastuksesta ja lihan leikkaamisesta. On tämä tarkemmin ajatellen ehkä sittenkin välttämätön. Toki pitää lisäksi vierailla Eviran sivuilla, lait eivät ole samat kaikkialla.

Adam Danforthin Butchering-teos vaikuttaa ilahduttavan perusteelliselta ja havainnolliselta. Ei voi silti kuvitella olevansa mestariteurastaja heti tämän luettuaan. Suosittelen jokaiselle, joka aikoo ryhtyä teurastuspuuhiin, ensin käytännön harjoittelua kokeneemman henkilön opastuksella. Jokaisen lemmikinomistajankin olisi hyvä miettiä etukäteen, kuinka toimii, jos lemmikki loukkaantuu tai sairastuu vakavasti. Yllättävä hätälopetustilanne voi tulla eteen myös tien päällä. Eivät nämä turhia taitoja ole. Minusta on hyvin julmaa kieltäytyä lopettamasta kituvaa eläintä vedoten omaan herkkätunteisuuteensa. Mutta nythän minä taas eksyn aiheesta.





Uudet emokanimme ovat muuten saapuneet. Heistä kuulet (ja näet) lisää myöhemmin. Varmasti aivan kyllästymiseen asti.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Chef's Herb Gardenin kevät

Grillipaikan vieressä oleva kova ja hoitamaton savimaan läntti kulkee Chef's Herb Gardenin nimellä. Muutamat sen asukkaista alkavat nyt heräillä. Esimerkiksi timjami ja salvia leikkivät aina kuollutta tähän aikaan vuodesta, mutta voihan olla, että tällä kertaa he eivät enää virkoakaan henkiin. Lumipeite oli erittäin surkea, suorastaan olematon suuren osan talvea. Mutta en vielä heitä toivoa. Katsotaan, kuulostellaan, haistellaan.



Valkosipulinversot tunkevat maasta. No, sinne on unohtunut muutama valkosipulinkynsi, jotka tökkäsin maahan jokunen vuosi sitten. Ne ovat unohtuneet toisenkin kerran. Tässä tulos. Ovatko hieman tiheässä? Onneksi valkosipuliruoho on herkullista salaatissa, ruuassa ja leivän päällä.

Tästä näkee myös, että kaikki 15 sentin istutusvälit, lämpökäsittelyt ja olkikatteet ovat ihan turhia. Valkosipuli versoo kuitenkin.

Ja nyt on tunnustuksen aika. Varsinaisesta valkosipulimaasta ei pitkään aikaan noussut kuin se yksi ainoa vihreä lehti, ja sekin sitten alkoi kellastua. Muualla ei mitään. Epätietoisuus kaihersi mieltäni: onko koko sato menetetty? Ehdinkö vielä istuttaa uudet kynnet? (Kas, viimekesäistä valkosipulia onkin vielä pääsiäisenä jäljellä puoli säkillistä.) Miten voin olla varma?

Sitten tein niin kuin lapset, jotka haluavat olla varmoja, että herne on itänyt mullan peitossa: kaivoin. Ihan varovasti kaivoin valkosipulimaan nurkassa, ja sainkin mielestäni kaivaa syvälle, mutta lopulta tuli vastaan valoa kohti pönkevä tukeva itu. Peittelin sen äkkiä takaisin ja huokaisin helpotuksesta. Kyllä ne sieltä nousevat, kunhan ehtivät.

Chef's Herb Gardenissa nostavat jo päätään myös ruohosipuli, ilmasipuli, kevätsipuli ja kiinalainen ruohosipuli:



 Tehtävä: kuka olikaan kuka? Kevätsipulin taustalla kuollutta leikkivä timjami.




Tästä tulee toista metriä korkea rehottava pensas, joka kukkii valkoisena kuohuna ja maistuu anikselta ja lakritsilta. Saksankirveli. Nyt se on jo noussut maasta sentin verran. Kuvassa näkyvä lehtokotilo oli pikkuinen vielä, puolisenttinen. Eikä koskaan kasvanut aikuiseksi, kuule, elämä on joskus julmaa.



Tämä se varsinainen rikkaruoho on, riistäytyy aina penkistään ja ilmestyy yllättäviin paikkoihin ympäri pihaa. Mutta eivät meillä muunlaiset kasvit pärjääkään. Minä en jouda heitä paapomaan, joko kestävät tai kuolevat.

Tästä periaatteesta seuraa se, että joudun jatkuvasti taistelemaan viidakkoveitsi, voimasakset ja pokasaha aseinani kaikkialla vesovaa ryteikköä vastaan. Meille ovat valikoituneet kaikkein elinvoimaisimmat kasvit. Uutteralla raivaamisella voin saavuttaa pieniä väliaikaisia edistysaskeleita, mutta lopulta ryteikkö voittaa aina.

Ainiinjuu, kuvassa oli siis mäkimeirami eli se sitkeämpi oregano. Kreikanoreganossa on epäilemättä hienostuneempi aromi, mutta tällä on se etu, että sitä on aina käden ulottuvilla. Kun en vanhana enää jaksa hoitaa puutarhaa, kaikki peittyy mäkimeiramimaton alle.




Ruttuinen pieni raparperi ojentautuu kohta valtaviin mittoihin. Kuvassa myös kevään hieno ruokakasvi vuohenputki. Sitä ei ole tarvinnut kylvää, se on ilmestynyt Chef's Herb Gardenin laidoille ihan itsestään, vaatimattomasti raparperin taakse, sivummalle. Niin sitä pitää!





torstai 17. huhtikuuta 2014

Nyt on taas se aika

Oho, en ehtinyt haravoida. Voi voi!

Scilla eli idänsinililja leviää holtittomina mattoina.

Kimalaiset ovat jo työssä kiurunkannuksissa.
Olisiko elämä elämisen arvoista ilman kimalaisia?




Vaikka vielä on kylmää, jotkut asiat tapahtuvat ajallaan.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

On meillä muitakin kanoja

Tämä on taas tällainen pääsiäiskuvaelma: höyhenpalloja pajunkissojen keskellä. Näillä on karvajalatkin.





Senpäiväinen pulputus käy, kun teeriparvi ruokailee aamuauringossa.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kääk-kä!


Tässäpä tervehdysrääkäisy palmusunnuntaille.

Kevätmieli hyörii ahkerana ympäri pihaa; toki hänen tonttinsa on laajempi kuin meidän. Hän paimentelee neljää kanaa, jotka vielä välillä kipittävät karkuun, mutta enimmän aikaa jo suvaitsevat häntä ihan lähietäisyydellä. Joka välissä pitää rääkäistä komeasti, että pojat muistavat pysyä loitolla. Vaikka talvella syötiin vierekkäin, se ei tarkoita että heillä nyt olisi mitään asiaa satojen metrien säteelle isäkukosta. Saa nähdä, kuinka kauan Kevätmielen valtakausi kestää. Viimevuotiset pojatkin ovat jo muhkeita kukkoja.

Aamulla on mukavaa, kun Kevätmieli kiekaisee ikkunan alla. Silloin tietää, että kello on viisi, vielä on aikaa nukkua, ja voi suloisesti kääntää kylkeä.


Aika hermostuttava tuo liikkuva kuva, kun sitä on hetkisen katsellut. Sehän ei lopeta ollenkaan! Sinulle, joka olet samaa mieltä, laitan vielä tuon kiekaisun still-kuvasarjana alle. Sitä on jotenkin miellyttävämpi katsella, vaikka on gifissäkin puolensa. Kuvat ovat eiliseltä. Tänään on harmaata ja sateista ja navakka tuuli. Mahtaako tulla virpojiakaan.













Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...