keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Nimeämisen vaikeudesta

Emmin vähän, voinko esitellä meidän lainakanat täällä, kun en vielä tiedä kaikkien nimiä. Esittelen kuitenkin. Olen niin leuhka, kun meillä nyt lopultakin kaikkien näiden vuosien jälkeen on kanoja. Vaikka ovatkin vain kesälainassa lähifarmilta.


Tätä kukkoahan minä jo keväällä hieman esittelinkin. Nyt hän asuu vihdoin meillä! Vähän ujonsorttinen hän on, mutta ehkä se asia muuttuu, kun hän tajuaa toden teolla, että missään ei enää ole vanhaa ukkokukkoa eikä hänen tarvitse väistää ketään. Paitsi edelleen meitä ihmiskukkoja, sopii toivoa. Nyt hän väistää ihan reilusti ja mielellään puun taakse; ihan niin paljon ei tarvitsisi. Suhteemme onkin vasta kehittymässä.

Hän hoitaa kyllä kukon töitä ihan hienosti. Polkemisesta en tiedä, mutta hän osoittelee kanoille herkkuja nokallaan ja pitää heille seuraa, kun he menevät tonkimaan tai juomaan. Kun kanat syövät, hän enimmäkseen vartioi, joskus vain itse nokkaisee jonkun jyvän. Epäilyttäviä henkilöitä hän pitää silmällä jo kaukaa.



Ehkä en osaa antaa hänelle nimeä, koska en ole kuullut hänen kiekuvan. Siitä jo selviäisi, onko hän esimerkiksi Kiljunen tai Kähkönen. Ainakin on melko varmaa, että hän ei ole Rytsölä. On vaatimaton luonne. Jotenkin en ole ajatellut, että kukko tarvitsisi etunimeä; toisaalta hän hieman näyttää Jalmarilta, mutta se voi olla jokin harhautunut mielleyhtymä. Odotellaan.

Kuten huomaat, nimeäminen on minusta tärkeää. Kyllä se oikea nimi aikanaan paljastuu.

Sellainenkin asia on olemassa kuin nimeämisvaikeus. Se on sitä, että ei tule mieleen joku ihan tuttu sana. Kaikillehan meille sattuu sellaista, teräväkielisimmällekin, ja näin vanhemmiten entistä enemmän. Jotkut kuitenkin kärsivät tällaisesta hankaluudesta muita enemmän ja alituiseen, ihan nuorenakin. Se on sitkas vaiva ja vaatii paljon treenaamista, jos sitä aikoo lievittää. Näin kerran telkkarista. Siitä on aikaa jo, eihän minulla ole ollut telkkariakaan kohta kahdeksaan vuoteen.



Tässä ovat kaikki meidän kanat. Kolme kanaa ja kukko. He ovat sekarotuisia maatiaiskanoja. Yhden kanan nimi oli heti selvillä, kun hän karkasi tuloiltana kanakopista tarhan puolelle ja ryhtyi tutkimusretkeilemään siellä valoisassa kesäyössä, vaikka oli jo nukkuma-aika. Melkein kerkisin huutaa alakerran isännälle että katso, Frida tuli ulos, ennen kuin tajusin edes ihmetellä että kuka Frida. Frida on tuo keskimmäinen kana, jolla on ruskea pää. Hän oli entisessä kodissa yksi ison kukon rouvaparvesta, tällä meidän nuorella kukolla oli siellä vain kaksi omaa kanaa. Fridalla on selvä käsitys omasta arvostaan: hän on näistä rouvashenkilöistä ensimmäinen. Hän on myös rohkeampi kuin muut ja uskaltaa tulla lähimmäs ihmistä esimerkiksi herkkupaloja haeskellessaan.

Kaikki muutkin lähtivät lopulta Fridan esimerkkiä seuraten ulos kanatarhaan hortoilemaan ties kuinka pitkäksi aikaa. Heillä meni varmasti vuorokausirytmi ihan sekaisin. Olihan se uuteen kotiin muutto hyvin jännittävä tapahtuma kanan elämässä, ei ihme ettei heti saanut unta vieraassa paikassa.

Frida venyttelee.


Tämän kanan nimen minä luulen ehkä tietäväni, ja se saattaa olla Liinu. Ainakin tässä vaiheessa Liinu on parven toiseksi rohkein lähestymään ihmistä. Hän näyttää myös välillä erkanevan muista kanoista hieman kauemmas omiin oloihinsa. Liinulla on hieno suojaväri. Lehtikasasta tai jäkäläisen puunrungon vierestä häntä ei heti huomaakaan.



Näiden kahden nimiä en toistaiseksi tiedä. Vähän jonkinlaista tuntumaa on, ehkä. Äläkä nyt kerro niitä nimiä minulle, haluan itse keksiä ne! En tiedä tarkkaan, mikä erityinen merkitys nimen antamisella on, mutta selvästi sillä on merkitystä.

Kukko ja musta kana. Vaikka tuohan on musta samalla tavalla kuin harakka, siis oikeastaan vihreä, jos tarkkaan katsoo.

Oikeastaan en voi kovin hyvin arvioida, minkä värisiä meidän kanat varsinaisesti ovat, koska olen niiden näkökulmasta valitettavan värisokea. En erota ultraviolettia. Siis ollenkaan! Miten voi olla, ihmettelee Frida. Ettenkö näe tuota tuossa kukon rinnassa? Miltä se sitten minusta näyttää? Ei voi ymmärtää. Voi minua raukkaa! Kuvitelkaa nyt taivasta, jos ei näkisi ultraviolettia! Mahdoton ajatuskin.

Kerroin kanoille, ettei kukaan ihminen näe ultraviolettia väriä, mutta luulen, että ajatus tällaisesta vajavuudesta tuntui heistä vähän ilkeältä; he eivät halunneet miettiä sitä enempää.

Monissa kanaloissa on sellainen vika, että talvella ollaan lampunvalossa, ja ne lamput on suunniteltu ihmisille eivätkä erottele ultraviolettia. No eihän sellaisessa nössövalossa ala hormonit hyrrätä kun ei edes näe, onko joku komea vai ei. Siksi kanat lisääntyvät paremmin, kun päivänvaloa on riittävästi. Tai kunnon päivänvalolamput.


Tässä tarhassa on päivänvaloa. Muuten kyllä nyt hieman hytisyttää olla ulkosalla, mutta valon suhteen asiat ovat kunnossa.



Ja jos nyt on aivan pakko olla suljettuna johonkin häkkiin, niin tämä on siedettävän kokoinen. Toistaiseksi.


16 kommenttia:

  1. On siinä akoille komeet höyhenpuvut päällä.
    Jos elukalle tarttee antaa nimi, ni kyl sen kaa on ensteeks elettävä ja sitä seurattava. Muutenhan nimenvalinta saattaa mennä ihan perseellee. Ursula annettu nimeks vaik oikeesti Hilma sopis paremmin.

    Kot kot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No entäs ukon höyhenet sitten! Pitää olla nimi miestä myöten. Tänä aamuna hän jo kiekui kolme kertaa, ehkä se nimikin alkaa kohta selvitä.

      Poista
  2. Hienot on puiteetkin herrasväellä. Noin sitä pitäisi jokaisen kotkottimen saada elämänsä elää. Aitaa sen verran ympärillä ettei kettupojat ja tytöt pääse lähentelemään, eikä sen puoleen ne lentävät isot linnutkaan.
    Ihana postaus ja kauniit niin kauniit kanat+ kukkopoika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuota tarhaa sitten rakennettiinkin. Täytyy joskus laittaa siitä enemmän kuvia, ettei mene työ hukkaan :)

      Poista
  3. En ehdota nimiä mutta kerron meidän naapurin kesäkanojen ja kukon nimet. Lapset on keksineet ne. Kukko on se, joka kiekuu kaikki ohikulkijat, kuin koira ikään. Hänen nimenä on Kieku. Sitten on kaksi kanaa, lisää kai tulossa, mutta nämä ovat Laina ja Kana. 5-vuotiaan tytön keksimäksi minusta oikein sopivia. Se Kana nimittäin on ihan kanan näköinen ja Laina, lainassahan hän on.

    VastaaPoista
  4. Ihana postus ja ihanat kanat...niin ja kukko..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kana on kyllä ihana eläin. Hyvä, että on nyt niin kylmä, ettei tarkene koko päivää istua kanatarhan vieressä... tai tarhassa...

      Poista
  5. Komean näköinen kukko. Hienoa, jos sinulla on aikaa ja kärsivällisyyttä miettiä sopivaa nimeä. Naapurin kissa on nimeltään tiikeri. Sillä on kyllä raidat selässä, mutta ei kylläkään tiikerin luontoa. Voihan nimi toisaalta olla ironinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus nimi ei vain natsaa, vaikka varmasti on hyvässä uskossa annettu. Siksi pitää odotella ja tutustella, eikähän siinä aikaa kulu sen kummemmin kuin muutenkaan. Siis että kuluu se joka tapauksessa. Kuultuani kukon kiekuvan tiesin, että olisi ollut paha virhe nimittää hänet vaikka Ärjyläksi.

      Poista
  6. Minulla oli kerran kissa jonka nimi oli Nokinenä, toinen oli Töpöhäntä, nimet kuvasivat ulkonäköä mutta Nokinenä oli lisäksi viisas ja nokkela. Värien näkemisessä voikin olla eroja, tuo kokotumma kana on minun silmiini musteensininen eikä harakanvihreä, kaunis joka tapauksessa. Noissapa kesä vilahtaakin kuin huomaamatta. - Joko kaikki linnunpoikaset ovat lentäneet maailmalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, meillä on vielä ainakin sinitinttejä pöntössä. Ja monet linnut pesivät jo toista kierrosta. Omilta kanoilta on kerätty munat pois. :)

      Poista
  7. Kukko:
    Hyvää huomenta, punahilkka!
    Miltäs se maistuu kahvitilkka?
    Kana:
    Ah, se on aivan liian kuumaa,
    kieltäni polttaa, päätäni huumaa.
    Kukko:
    Kahvi on hyvää – mitä mä kuulen?
    Huonolla tuulella, rouvani, luulen.
    Kana:
    Eipä se olisi kumma lainkaan,
    voi mitä unissa nähdä sainkaan!
    Kukko:
    Kerro se mulle, kullanmuru,
    kertoen aina haihtuu suru.
    Kana:
    Mull’ oli piilossa pesä uusi,
    munia siinä jo viisi, kuusi.
    Lapset sen löysivät, ai, ai, ai!
    Rintani haikean haavan sai.
    Kukko:
    Rauhoitu, rauhoitu, armas Lotta,
    eihän se ollut edes totta.

    - Immi Hellén 1930 -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kävi huonosti kananmunille myös: rouvat olivat osanneet piilottaa ne ihan tarkoitusta varten nikkaroituun munintapesään, josta kävin ryöväämässä ne.

      Poista
  8. Kyllä kelpaa kauniiden kanasten kotkotella noin hienossa kodissa. Ja oikessa olet nimeämisen vaikeudesta, meidän Luna-koiralle tuli aikanaan ihan väärä nimi kun se piti hädässä ja tietyllä kirjaimella alkavana keksiä. Typerä nimi, eikä sovi otukselle ollenkaan, eikä myöskään mun suuhun. Ja nimeämisvaikeus, en tiennyt että sillä on oikeasti nimi! Mulla on se, ihan oikeasti, samoin isälläni. Erittäin raivostuttava vaiva toisinaan, ja ainakin itsellä se on pahentunut parikymppisestä lähtien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppisikohan Luna vielä uuden nimen, jos sen vaihtaisi?

      Nimeämisvaikeudesta löytyi tietoa esim. tuollaisesta osoitteesta:
      http://www.lukimat.fi/lukeminen/tietopalvelu/tukikeinot-1/perustaitojen-harjoittelu

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...