Aapiskukko

Kävin lähitilalla katsomassa ensi kesäksi meille tulevia pupuja ja kanoja. Olin ajatellut hankkia kanoille kukon muualta, mutta tulinkin toisiin ajatuksiin. Mitä väliä, vaikka kukko olisi kanojen kanssa samaa sukua, kun ei kuitenkaan ole tarkoitus hautoa munista tipuja. Kanat tulevat meille vain kesäksi, ja mihin sitten jouduttaisiin syksyllä tipujen kanssa. Meidänhän on sitä paitsi tarkoitus syödä ne munat. Tuttu kukko voisi varmaankin vähentää kanojen stressiä uuteen kanalaan siirtyessä, eikö.

Naapurilla oli parikin ylimääräistä nuorta kukkoa. Toista heistä en tavannut tällä kertaa (rymysi jossain navetan ylisillä), mutta toinen esittäytyi oikein edustavasti. Selvästi hän oli meille tulollaan.

Kyllä minä näin nätin kukon ottaisin ilman muuta. Vaikka yhtään en tiedä, tuleeko hänestä vihainen vai lempeä sitten kun pääsee pihan kuninkaaksi. Tai millainen lauluääni hänellä on. Nämä molemmat piirteet jäivät vielä pimentoon, koska hänen täytyi toistaiseksi pitää matalaa profiilia. Tällaisella nuorella kukolla ei ole mitään saumaa esitellä avujaan pihassa, jossa hallitsee vanha pitkäkannuksinen itsevaltias. Mutta kunhan hän pääsee omaan pihaan oman pikku kanaparvensa kanssa, hän voi laskea luonteensa valloilleen. Tavalla tai toisella.

Selvästi hän on aapiskukko. Tässä hän saarnaa mustille lampaille viisauden sanoja. Tuollainen kukko kyllä tarvitaan meidän huusholliin, olen aivan vakuuttunut. Ties miten paljon sivistymmekään kesän aikana hyvän kukon ohjauksessa.

Tule, kesä.