Kanat harrastavat

Ennen muinoin oli netissä sellainen foorumi kuin Puput.net, jota seurasin tunnollisesti. Ikuisesti on etsautunut mieleeni erään epätietoisen kaninomistajan kysymys: "Onx kaikkien kanejen pakko harrastaa jotain?" (kanejen = monikon teinitiivi). Raukan kani ei vielä ollut ryhtynyt harrastamaan esim. agilityä tai näyttelyissä käymistä, ja kysyjä ei ollut varma, syyllistyikö eläinrääkkäykseen kun ei rohkaissut lemmikkiään harrastustoiminnan pariin.

Mutta kanatpa harrastavat oma-aloitteisesti vaikka mitä! Annamme puheenvuoron kukko Syrjäselle:

- Päivää vaan sinnekin! Kerron tässä joutessani hieman meidän kanalan harrastustoiminnasta. Harrasteiksi en laske ruuan etsimistä ja syömistä, sillä se on meidän pääelinkeinomme, vaikka onhan siitä paljon hupiakin. Munantuotanto kuuluu myös mielestäni ammatinharjoittamiseen, joskin olen jäävi lausumaan tästä asiasta enempää.

Aamuruokailun jälkeen me vetäydymme usein viidakkoon olemaan dinosaurusta. Olemme näkymättömissä siellä ja päästelemme karmaisevia ääniä, niin että ohikulkijat säikähtävät. Täällä ei kylläkään juuri ole ohikulkijoita, vaan kaikki kulkijat tulevat yleensä varta vasten meitä katsomaan. Niillä on penkkikin tuossa. Mutta päivällä me emme välttämättä ole tavattavissa. Hingumme ja kräähkimme vain viidakon uumenista kuten maineikkaat esi-isämme.

Ja esiäitimme, kanat pyytävät saada huomauttaa.

Kylpeminen on hyvä harrastus. Ensin kaivetaan kuoppa johonkin sopivaan pehkuun tai multa- tai hiekkakasaan. Sitten vain siihen mahalleen. Ja kyljelleen. Siivillä heitetään irtonaista ainesta selkään, se varisee mukavasti sulkien väleihin. Tässä voi ottaa myös päikkärit. Minä esim. en ole ollenkaan kuollut tässä kuvassa, rentoudun vain kylpemisen lomassa.

Näin se kylpeminen sujuu. Sitten kun ollaan valmiita, noustaan ja ravistellaan höyhenystä voimakkaasti samalla pörhistäen. Kaikki lika ja rasva ja syöpäläiset, siis jos sellaisia olisi, lähtevät miellyttävästi kylpyaineksen mukana iholta. En voi kyllin painokkaasti korostaa tämän harrastuksen hyödyllisyyttä.

Kävelylenkit ovat myös terveellisiä, piristävät ruokahalua ja avaavat uusia näköaloja. Lisäksi on mukavaa käydä ulkona syömässä, varsinkin porukalla. Tässä olemme jo palailemassa kotiinpäin. Liinu Kana johtaa joukkoa. Vaikka hänen ruokailu- ja kylpyvuoronsa on viimeisenä ja välimatka muihin syytä pitää kohtuuden rajoissa, on sanottava, että Liinu on kova tyttö menemään uusiin paikkoihin. Heti, kun Miina oli keksinyt, mitä avonaisella tarhan ovella voi tehdä, Liinu lähti tutkimusmatkailijan innolla kipittämään ensimmäisenä kohti tuntematonta.

Täytyy myöntää, että Miinalla on aivot päässä. Tässä me olemme lintua. Miina se tämänkin keksi. Hän katseli vain tuonne puuhun pää kenossa, teki laskelmia mielessään ja sitten yks kaks nousi siivilleen ja räpisteli  lensi oksalle kuin kotka. Frida tietysti heti perässä. Kävin minäkin siellä, mutta tulin alas heti kun uskalsin  pääsin  vaikutti sopivalta. Se ei ollut aivan arvoni mukainen paikka. Pyysin sitten tuota hanttihenkilöä asentamaan alemmas vähän tyylikkäämmän orren Liinulle ja minulle. Liinu ei harrasta lentelyä niin kovasti. Pidän hänelle seuraa täällä alempana, ettei jää aivan yksin. Olenhan herrasmies.

Siitä puheen ollen, sallikaa minun vihdoinkin esitellä teille kunnollisesti Miina Kana. Hän on aivan musta, paitsi että onkin metallinhohtoisen vihreä ja hänessä on kultahippuja. Ja joskus hän taas on ihanasti tumman suklaan värinen, varsinkin tuolta perspuolelta. Tyylikäs ja älykäs kana kerta kaikkiaan.

Tähän päätämme raporttimme kanalan harrastustoiminnasta. Paljon jäi vielä mainitsematta, mutta ehkäpä kerron enemmän toisella kertaa.

Nyt haluan vielä toivottaa itseni, rouvieni ja henkilökuntamme puolesta tervetulleeksi tämän blogin uudet lukijat Hitusen ja Sanni Charlotan. Arvostamme suuresti sitä, että he julkisesti tunnustavat seuraavansa tämän varsin keskeneräisen huushollin elämänmenoa! Pikaisiin näkemiin!