keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Sädehoidossa

Aika moni meistä pääsee jossain elämänsä vaiheessa sädehoitoon, niin että ajattelin kertoa millaista minulla on ollut siellä. Jos et tahdo lukea näitä sairaalajuttuja, hyppää yli. Eiköhän tämä nyt ole viimeinen tällä erää.

Säteily ei tunnu, kuulosta, maistu, näytä eikä haise miltään. Kaikkein jännittävintä onkin hoitoon liittyvä oheishyörintä.

Ennen hoidon alkua kävin sairaalassa tapaamassa lääkäriä ja hoitajaa. Samalla reissulla säteilytettävä alue kuvattiin perinpohjin, niin että säteily saataisiin osumaan sinne minne pitää ja mahdollisimman vähän muualle.

Jotta olisin sitten sädetyksen aikana justiinsa täsmälleen samassa asennossa kuin mittauskerralla, minuun tatuoitiin kolme kohdistuspistettä! (Olisin halunnut lohikäärmeen, mutta Kela ei kustanna kuin ne pisteet. Saa sitten omalla kustannuksella täydentää siitä hoidon loputtua.)

Säteily tuhoaa varsinkin jakautumisvaiheessa olevia soluja. Syöpäsoluthan ovat kovia jakautumaan, joten voidaan ajatella että jos leikattuun kohtaan olisi jäänyt niitä, ne nyt kuolisivat pois. Samalla tietysti tuhoutuu omia kilttejä ja hyödyllisiä soluja myös. Kun säteilytettävä alue on rinnassa, ei oikein voi välttää sitä, että siinä saavat keuhkot ja sydänkin osansa. Jos keuhkot kärsivät, sen huomaa kuulemma parin kuukauden päästä, mutta sydämen saama liikasäteily voi paljastua vasta kymmenen vuoden kuluttua. Nerokas keino rutata sydän mahdollisimman kauas nurkkaan pois tieltä on vetää keuhkot täyteen ilmaa säteilytyksen ajaksi.

Tätä sai onneksi harjoitella etukäteen. Nenään laitettiin pyykkipoika ja suuhun snorkkeli. Sitten käskettiin vetää ilmaa keuhkoihin ja katsottiin paljonko mahtuu. Kun oli muutaman kerran kokeiltu, alkoi löytyä sellainen sopiva litramäärä. Seuraavaksi kokeiltiin hengityksen pysäyttämistä niin, että snorkkelin kautta lakkaa ilma kulkemasta, kun sovittu ilmamäärä on sisällä. Minulle oli annettu käteen turvanappi, jota painamalla saisi ilman taas kulkemaan. Jos tulee yskänkohtaus tai paniikki vaikka. Kokeiltiin, miltä tuntuu pidättää henkeä kymmenen sekuntia. Entäs meneekö kaksikymmentäviisi? Pitempää aikaa ei sädehoidossa tarvita. Harjoittelussa minua auttoi sellainen naurusilmäinen poika, joka osaa jutella vanhoille tädeille. Päätin ruveta harrastamaan sukeltamista, kun tämä meni näin hyvin.




Sädehoitoa annetaan lineaarikiihdyttimellä (kuvassa näkyvä iso möhkö). Syöpäklinikan kellarissa on kymmenen tällaista myllyä, ja ne käyvät aamusta iltaan. Hoitohuoneissa on viileää, koska noita masiinoita täytyy jäähdyttää. Jos menet tällaiseen hoitoon, ota mukaan villasukat.

Näetkö tuossa ritsillä punaisen viivan? Tämä ei ole aatteellinen kirjallisuusviite, vaan tuon lasersäteen mukaan minut kohdistetaan oikeaan asentoon, kun menen tuohon seljälleni. Minullahan on ne tatuoidut pisteet. Minä makaan vain aloillani kuin laho lahna, ja hoitajat kummallakin puolella sihtaavat minun pisteitäni lasermittauksen mukaisiin paikkoihin. Ne puhuvat salakieltä. Toinen sanoo: "Mulla on cran", ja sitten pöytä liikahtaa. Toinen sanoo: "No nyt meni jo cauda", ja otetaan milli takaisin. Kun on selvitetty pää-häntäsuunta, ne alkavat tutkia, onko sivuittainpäin hyvä. "Tää on ant", sanoo toinen ja vetää allani olevasta liinasta tai työntää vähän kädellä. Harvoin on post. Hyvänä päivänä minä asetun pöydälle, otan toisella kädellä pääni takaa kiinni noista kahvoista, joita tuossa törröttää pystyssä kolme kappaletta, toiseen käteen hoitaja antaa turvakahvan, ja sitten ne kumartuvat katsomaan laserviivoja ja sanovat kummatkin: "Piste!"

Sitten laitetaan nenään nipsu ja suuhun snorkkeli. Se on tuo valkoinen joustoputki tuolla käsikahvojen takana, tuo jossa on sininen suukappale. Nenänipsussa on samanväriset pehmusteet, hienoa, eikö vaan. Sitten ilmaa keuhkoihin ja tarkistetaan vielä, että olen oikealla korkeudella. Vai pitääkö siirtää vähän? Tässä kohdassa mutistaan taas taikasanoja. "Yhdeksänkymmentäkahdeksanpistekolme." Lopuksi vielä koko pöytää siirretään sivusuunnassa ja taas luetellaan numeroita.

Kun hoitajat ovat tyytyväisiä, he poistuvat huoneesta. Tuo möhkäle pyörähtää niin, että se sädetykki, joka kuvassa on suoraan ylhäällä, tulee yläviistoon. Kuvittele, että tuon punaisen silmän kohdalla on akseli, sen ympäri se pyörii. Siitä kuuluu myös kaikenlaisia surinoita ja piipityksiä, se on oikein vaikuttava. Hoitaja sanoo toisesta huoneesta kaiuttimen kautta: "Kun olet valmis, vedä keuhkot täyteen ilmaa." Ja niin sitä mennään. Sädettä saa parikymmentä sekuntia yhdeltä puolelta, sitten möhkö kierähtää toiselle puolelle ja sädettää sieltäkin vähän. Tai minä kyllä luulen, että siinä parinkymmenen sekunnin aikana se kerkiää välillä pysähtyä pari kertaa ja säätää uudet asetukset ja sitten lasettaa taas menemään. Eihän sitä voi tietää, kun ei se miltään tunnu, mutta jotenkin sen piipityksistä saa sellaisen vaikutelman. Kaiuttimesta kuuluu: "Saa hengittää", ja snorkkeli päästää taas puhaltamaan ilmat ulos keuhkoista.

Paita päälle ja pihalle. Näiden muutaman sekunnin takia matkustan tuntitolkulla päivittäin.


Jos nyt olisi ennenvanhaan, koko sädetykkiosasto olisi jossain luonnonkauniissa kylpylässä. Sellaisessa, mihin ihmiset ennen matkustivat viikkokausiksi lepuuttamaan hermojaan ja juomaan parantavia vesiä. Onhan nyt parantola paljon hienompi sanakin kuin sairaala! Lapinlahden sairaala voisi olla sopiva tarkoitukseen; tosin se olisi vielä sopivampi omaan alkuperäiseen tarkoitukseensa. Mutta ymmärrät ajatuksen: voisin viettää joutilasta elämää parantolan ihanassa puistossa käyskennellen, nauttia päivittäin viisi herkullista ateriaa sanatorion restaurangissa ja jossain välissä aina käydä nauttimassa parikymmentä sekuntia terveyssädetystä. Varmaan tarjolla olisi myös korkeatasoista kulttuuria, ja ainakin parantolassa olisi laaja kirjasto. Ehkä parantujia rohkaistaisiin harrastamaan esimerkiksi joogaa tai maalaustaidetta tai muuta terveyttä edistävää.

Mutta onhan kotoakin käsin kiva käydä parantumassa. Ehtii sitten vielä vaikka imuroimaan illalla.

Vaikka täytyy sanoa, että ihmeesti se säteily väsyttää. Saatan nukkua kellon ympäri. Kudosvaurioita varmaan parantelen. Vai reissaaminenko niin rasittaa?


Joskus käyn hoidossa päivällä,


joskus illalla. Hoitajat jaksavat aina olla yhtä ystävällisiä ja hymyileviä.

Hoidettu kohta alkaa näyttää siltä, kuin se olisi saanut liikaa aurinkoa. Seuraavan vuoden ajan täytyykin estää sitä joutumasta tekemisiin oikean auringon kanssa. Säteilyvauriorajani kulkee sellaisessa kohdassa, että mitään kovin avokaulaista en tule käyttämään lähiaikoina. Tulevana kesänä minut on siis helppo tunnistaa. Minä olen se, joka helteelläkin käyttää poolopaitaa.

---------------

!Bienvenido a seguir este blog, Germán Ibarra Zorrilla!
Welcome to follow this blog, Lucasz W!

47 kommenttia:

  1. Olet rohkea, kun kerrot avoimesti vaikeistakin asioista. Samaalla, aivan kuin iso pelottava peikko, muuttuukin ihan maalaisjärjellä ymmärrettäväksi. Luin tämän tekstin mielelläni. Voimia sinulle paljon!♥ Kyllä se kesä on kesä, poolopaidassakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, päikkä! Ei tämä tässä vaiheessa enää tunnu vaikealta eikä pelottavalta. Se snorkkelijuttu jännitti aluksi, ja Helsingin paikallisliikenne.

      Poista
  2. Kuule, kiitos tästä! Ensimmäisen kerran sain lukea, miltä sädetys tuntuu, miten se tehdään ja että hoitajat oikeasti jaksavat olla iloisia.
    Toivon niin sydämestäni, että kaikkinainen terveys ja hyvinvointi saisi pian olla osasi myös tämänkin elämänvaiheen osalta.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli todella mielenkiintoinen kirjoitus. Nyt sitten tiedän, mitä sädehoito tarkoittaa käytännössä. Kiitos tästä jakamisesta, eihän sitä tiedä, jos joskus itsekin tarvitsee! Voimia hoitoihin!

    VastaaPoista
  4. Minustakin tämä oli tosi mielenkiintoista luettavaa! Jotenkin teki pelottavan asian helpommaksi käsitellä ajatuksissa. Kiitos tästä!! Ja tietenkin tsemppiä sinulle paranemisen tiellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heli. Sitä ajattelin, että tuntematon pelottaa, joten tästä voi toivottavasti joku joskus saada helpotusta.

      Poista
  5. Kiitos kirjoituksestasi. Oli hyvä lukea tuo sädetys sen kokeneen tuntojen mukaan. Yoivon sinulle hyviä hoitokertoja ja onnistunutta lopputulosta.

    VastaaPoista
  6. Tosi asiallinen ja hyvä kirjoitus. Ymmärrän, että kaikki eivät halua lukea näitä. Sinulle toivon oikein paljon jaksamista reissaamiseen kun ei sitä parantolaa kauniine puistoineen ja merenrantoineen nyt ole. Mutta onneksi on iloiset hoitajat. He parantavat koneineen sinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se on tosi, että noiden hoitajien ansiosta tätä jaksaa paljon paremmin. Osaakohan hoidon loputtua enää ollakaan, tulee ikävä sitä ystävällistä ääntä, joka sanoo: saa hengittää!

      Poista
  7. Voivoi, harmillista. Toivottavasti hoito auttaa.
    Kiitos kun kerroit, ei näistä muuten tietäis.

    VastaaPoista
  8. Tuollainen iso, itsekseen liikkuva möhkö on hirveän pelottava! Mutta ehkä vähän vähemmän nyt, kun luin tämän kiihkottomasti kirjoitetun tapahtumaselosteen... Äiti kävi sädehoidossa, ja hoiti ihoa suolavesihauteilla. Sanoi tehoavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin suolavesikonstin lehtisestä, joka mulle annettiin, sitä voisikin kokeilla. Hoitaja neuvoi käyttämään Bepanthenia, mutta en ole viitsinyt ostaa sitä.

      Hoitajat muistivat useampaan kertaan huoneesta lähtiessään sanoa, että se kone ei voi osua sinuun, vaikka se siinä liikkuu, sitä ei tarvitse pelätä. Oli kiva kun sanoivat. Ei ole osunut.

      Poista
  9. Mua huvittaa, kun koirahieroja-opintojen jälkeen olen ymmärtänyt "lääkärien kieltä". Enää se ei tunnu ollenkaan niin hienolta.
    Tää oli kyllä mielenkiintonen kirjotus. Sädetyksestä ei siis tule ollenkaan huonovointiseksi yms?
    Tsempit sulle hoitoihin ja jatkuvaan reissaamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jonna! Minulle 3/4 noista sanoista (lyhenteistä) oli tuttuja espanjasta. Sen opin tuolla uutena, että cauda on häntä latinaksi. Siinä pysyy mieli virkeänä, kun yrittää ymmärtää, mitä tapahtuu :)

      Sädehoidosta ei tule huonovointiseksi eikä lähde tukka. Se on sytostaattihoito. Sitä ei mulle ole suositeltu.

      Poista
  10. Tiedän monta syöpää sairastanutta, mutta kukaan ei ole koskaan aikaisemmin kertonut, millaista on olla sädehoidossa. Kiitos kun kerroit. Voimia ja tsemppiä reissaamiseen ja hoitoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voisikin ruveta tukihenkilöksi ja kertoilla näitä juttuja sellaisille, joilla se on edessä. Vaikka tietysti eri ihmisten hoidot on aina vähän erilaisia.

      Poista
  11. Hieno raportti! Laitoin sen nyt ihan lupaa kysymättä sähköpostilla linkkinä ystävälleni, joka on tuolla syöpiksellä töissä sädehoidossa. Oli niin hyvä palaute ja loistava asiakkaan näkökulma. Kyllä se aika raskasta on, tuo hoidoissa ravaaminen, että minä kyllä voisin kanssa allekirjoittaa sen parantolatyyppisen hoitosysteemin palauttamisen adressin! Jaksamista siis nyt kun vielä näillä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saara! Heti tuli ressi että onkohan tässä kaikki faktat oikein.

      Saman tien voisi suunnitella modernin sairaalakompleksin, jossa on kaikille ajanmukaiset tilat ja laitteet ja kunnollinen atk-järjestelmä, jonka kanssa tappelemiseen ei menisi lääkärien aikaa. Siihen yhteyteen sitten hyvä hotelli omaisille. Lastensairaalassa olisi tietysti hotelli siinä samassa. Riittävät parkkitilat ja metroasema. Ja rantaan se parantola. Pitäisikö puistoa laajentaa ihan metsäksi asti? Vai laitetaanko sanatorio jonnekin kauemmas luonnonhelmaan?

      Poista
    2. Noista faktoista, kun palaute meni hoitohenkilökunnalle: tässähän tärkeintä on potilaan kokemus. Samoin myös muille lukijoille. Faktoissa löytyy, mutta miten ihminen sen asian kokee, se on ainutlaatuista. Ja silti monille yhteistä.

      Saara, minusta on kivaa, että levitit viestiä hoitajillekin. Olin itsekin sitä ajatellut. Keskeneräinenkään siitä tuskin pahastui! Valitukset menee helposti perille, mutta tässä oli paljon tärkeetä ja hienoa!

      Poista
    3. Tulevasta parantola-alueestamme: Kyllä siellä minusta pitäisi jokin metsäaluekin olla, ja tietenkin tosiaan ranta. Jokaiselle parantujalle rakkaita elementtejä, varmaan joku kaipaisi virallista kulttuuriakin. Jopa urheilua? Minulle kyllä riittää luonnonhelma, linnut ja kevyet puutarhatyöt, sekä hyvä kirjasto. Tietenkin olisi valtakunnallisesti kohtuullista, jos parantolamme olisi jossain keskeisemmällä paikalla kuin täällä ruuhka-Suomessa. Paitsi jos - ja kun tietenkin - perustetaan useita, mutta varotaan tiukkaa ketjuuntumista kumminkin :) Siitä tulee hieno!

      Poista
    4. Voisihan meillä olla eri tavalla suuntautuneita parantoloita! Olisi sellainen jooga-kasvisruoka -parantola ja urheiluparantola ja kulttuuriparantola, ainakin. Miksei vaikka eräparantola! Minä mielelläni viettäisin jollain kerralla sen hoitojen väliajan vaikka piilokojussa karhuja kuvaamassa. Tietysti kaikissa olisi sopivassa suhteessa myös musiikkia, kirjoja, luonnonhelmaa ja oheishoitoja sekä ennen kaikkea hyvää ruokaa tarjolla. Ja kun olisi poissa kotoa, pääsisi irti arkihuolista ja voisi keskittyä omaan hyvinvointiinsa ja terveyteensä. Kaukana kavala maailma!

      Nyt eikun toteuttamaan!

      Poista
  12. Mieheni käy, myös päivittäin hoitoa saamassa....Yhdellä kertaa sädetetään 7 minuuttia.
    Ollaan mietitty, että montakohan ihmistä on hoitojen vuoksi menehtynyt, ennen kuin ovat oppineet millä mikin syöpä taltutetaan. Esim. nuo sytostaatit, joita mieheni syö ovat tosi vahvoja ja kovat sivuvaikutukset....henki onneksi säilyy, niiden aikaisempien potilaiden ansiosta ..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin on tietysti kokeiltu eläimillä. Niitä on rääkätty ja tapettu läjäpäin. Ja tosiaan on varmaan hoidot kehittyneet vielä sinä aikana, kun niitä on annettu ihmisille, ja kehittyvät koko ajan.

      Minä taas olen ajatellut niitä ihmisiä, joiden ei ole ollut mahdollista saada tällaisia hoitoja. Ennen vanhaan sitä vain sairastuttiin ja kuoltiin. Suuri osa maailman ihmisistä ei pääse syöpähoitoihin vieläkään.

      Poista
    2. Tuota samaa ollaaan mekin mietitty...kyllä täällä on asiat sentään hyvin. Mies saa apteekista parintuhannen euron lääkkeet kolmella eurolla. On onni asua Suomessa..:)

      Poista
    3. Jotain syytä maksaa veroja!!!!

      Poista
  13. Mielenkiintoista, kiitos tästä! Sairaalat ovat aina jotenkin pelottavia paikkoja. On mukava saada tietoa hoidoista, joita niin moni joutuu elämänsä aikana ottamaan.
    Itsellä on kova rispekti hoitohenkilökuntaa kohtaan! Ei tuollaiseen työhön joka jamppa pystyisi!
    Ei muuta kuin hyviä vointeja Sinulle!

    VastaaPoista
  14. Kiitos tästä tekstistä, mua aina kiinnostaa miten mikäkin tapahtuu ja aika harvoin saa täsmällistä tietoa. Eihän sitä koskaan tiedä milloin omalle kohdalle osuu. Mä olen myös haikaillut muinaisten parantoloiden olemassaoloa. Olisi kiva vetäytyä hermolomalle kun tulee bipolaarissa romahduskausi eikä mikään suju. Voisi loikoilla vilttien alla sellaisessa lepotuolissa ja katsella (jostain syystä tulee mieleen vuoristomaisema?) vaikka järvelle ja hoitsut tulisivat tuomaan lämmintä juomaa ja ei tarttisi ajatella eikä tehdä mitään. Mutta haaveilut sikseen, toivon sulle kivutonta toipumista ja lepää jos lepuututtaa! Tsemp!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Peppermint! Minullekin tulee mieleen sellainen mäntyinen vuorimaisema. Varmaan täältä on joskus aikoinaan lähdetty Alpeille asti niitä kivennäisvesiä juomaan.

      Poista
  15. Harmi, että et ollutkaan terve, vaikka niin siitä iloitsit. Voimia sädehoitoon!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaupunkilaistyttö! Kyllä minä olen terve. Leikkaus onnistui. Siihen tulee normisti sädehoito kaupan päälle; sillä pyritään varmistamaan, etten sairastu uudelleen syöpään, ainakaan samasta kohdasta :)

      Poista
  16. Nii-in, terveyttä on niin monenlaista, toinen on terve päästään, toinen kropasta ja kolmas vähän molemmista. Niistä terveyden siivuista on vain osattava iloita!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perimätiedon mukaan jos yli neljäkymppinen herää aamulla eikä mihinkään satu, siitä hän voi päätellä kuolleensa yöllä. Ainahan sitä jotain kremppaa on, terveys on suhteellista niin kuin moni muukin asia. Näistä syövistä minulla ei ole koskaan kerinnyt olla mitään vaivaa, hoitoja olen sitten potenut senkin edestä :)

      Poista
  17. Mä kävin aikoinaan katsomassa sairaalassa setääni, joka sai siellä sytostaattihoitoa. Hän tosin menehtyikin sitten, mutta kiinnitin huomiota myös niihin hoitsuihin, sillä olivat oikeasti tosi ystävällisiä, kannustavia ja miellyttäviä. Ja sitä oli hieno katsoa, varmasti helpottivat sedänkin oloa nuo mukavat hoitsut. Ja hienoa, että he jaksavat varmastikin raskaan työnsä keskellä olla niin miellyttäviä. Kun tuskin se nyt kenenkään psyykkeelle on maailman helpoin paikka olla töissä syöpäosastolla ja nähdä sitä touhua päivästä toiseen. Vaikka nykyään saadaankin jo paljon parannettua, niin näkee sitä toista ääripäätäkin sitten kuitenkin jatkuvasti. Joten rispektit näille hoitsuille!

    Ja kiitos tästä postauksesta. Lienee noin iso masiina ihan tosi kallis. Sitä vain mietin, että miksi noiden huoneiden pitää olla aina noin rumanvärisiä. Tai makukysymyshän se tietenkin. Mutta itse menisin mieluummin iloisen väriseen sädehoitohuoneeseen. Mutta kaikkea ei tietysti voi saada ja tärkeintä on, että tuommoiset systeemit on olemassa ja hoitoon pääsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla huoneessa ollaan niin vähän aikaa kerrallaan, että nyt usean viikonkaan jälkeen en olisi osannut sanoa, minkä väriset seinät siellä on, ellei olisi ollut valokuvaa apuna. Hoitajille tietysti soisi piristävän työympäristön. Luulen, että valaistus on noin hämärä siksi, että ne asemointilasersäteet näkyvät paremmin. En tullut kysyneeksi.

      Varmaan kaikki, jotka ovat töissä sairaalassa, joutuvat miettimään oman suhtautumisensa sairauteen ja kuolemaan eri tavalla kuin muut. Niitä asioitahan ei tavallisesti muualla tosielämässä ollenkaan näe. Olen hoitajille tosi kiitollinen ystävällisyydestä, se tekee hoidossa ramppaamisesta kuitenkin miellyttävän kokemuksen.

      Poista
  18. Ihmisillä on todella epämääräisiä ja virheellisiä käsityksiä sädehoidosta. Hienoa, että jaat asiallista tietoa, joka taatusti hälventää pelkoja. Kahden vuoden sisällä olen ollut mukana sekä äidin että anopin syövän hoitoprosesseissa ja oppinut valtavasti. Se on ollut monin tavoin hyödyllistä ja opettavaista. Kun nyt omalla pojalla löytyi syöpä, olin toki järkyttynyt, mutta osasin myös suhtautua järkevästi, kun taustalla on asiallista tietoa. Tänä päivänä syöpä ei enää ole lopullinen tuomio.
    Anopin iho kuivui ja punersi sädehoidon seurauksena voimakkaasti, mutta se parani tosi nopeasti. Bepantenia hänkin iholleen laittoi ja koki sen hyväksi. Äidin iho kesti hyvin. Kumpikin koki viiden ja puolen viikon ajan kestäneen joka arkipäiväisen reissaamisen sädehoitoklinikalle väsyttävämmäksi kuin itse sädehoidon. Henkilökunta oli todella ystävällistä, avuliasta ja ymmärtäväistä. Täysi kymppi heille.
    Kovasti sinulle tsemppiä hoitoihin ja kiitos upeasta avoimuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä, between!

      Suurimmalle osalle meistä varmaan joitain syöpiä kehittyy, jos vain saadaan tarpeeksi vanhaksi elää. Ja vaikkei sitten juuri niihin kuoltaisikaan. Tieto vähentää pelkoa.

      Poista
  19. Kiitos kovasti valaisevasta tietopläjäyksestä!
    Tuollaista ei tule mietittyä eikä pohdittua, ennen kuin se tilanne tulee eteen. Ja siinä vaiheessa ei enää ehkä olekaan positiivinen vaihe tiedon vastaanottamiselle. Homma tuntuu nyt luettuani hieman vähemmän pelottavalle. Kiitos :-)

    Jaksamista!

    VastaaPoista
  20. Ihailen ja ihmettelen, että pystyt käsittelemään vaikeaa aihetta noin kepeästi. Itse en varmaankaan pystyisi.

    Mutta joka tapauksessa hyvä teksti; en ole koskaan aiemmin lukenutkaan sädehoidosta, siis siitä, millaista se ihan oikeasti on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä ollut minulle vaikea aihe. Tuolla oli ihan kiva käydä. Kokemus ei ollut mitenkään ahdistava eikä stressaava. Ehkä minussa on joku vika, kun en kriisiytynyt tästä? Mielikuvituksen puutetta tai jotain?

      Poista
  21. Musta on ihan mahtava lukea, että jännittävintä tässä on ollut se snorkkeli ja Helsingin paikallisliikenne. Arvostan sun realistista asennoitumista tähän. Tällaistahan se elämä on - välillä. Toivottavasti ei kovin kauaa. Sukeltamisharrastus jossain lämpimissä vesissä on tämän jälkeen vähintäänkin hyvin ansaittu harrastus :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...