lauantai 7. maaliskuuta 2015

Miksi juuri naiset

70 prosenttia tämän maailman köyhistä on naisia.

Naisiin kannattaisi sijoittaa. Kerta toisensa jälkeen on havaittu, että kehittyvien maiden miehet käyttävät perheeseensä 20 - 30 % tuloistaan mutta naiset 90 %. Naisten ansaitsema raha menee varmimmin lasten ruokaan, vaatteisiin, terveyteen ja koulutukseen.

Tämähän on vanha juttu. Miksi tästä tänään?

8.3. on kansainvälinen naistenpäivä, tarkemmin sanoen Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä.

Tuossa on sotkettu samaan päivään kaksi ihan eri asiaa, vai onko? Mitä tekemistä naisten oikeuksilla on kansainvälisen rauhan kanssa?

Enpäs kerrokaan. Mieti itse.


Yhteiskunnan eriarvoisuudesta kärsivät kaikki sen jäsenet, myös etuoikeutetut.

Tasa-arvo hyödyttää kaikkia.

YK:n hyvän tahdon lähettiläs Emma Watson puhui syksyllä He For She -kampanjasta YK:n päämajassa, muistatko? Hassua nähdä Hermione hermostuneena.




Nuo kukkaset sitten: alakerran isäntä osti kimpun reilun kaupan ruusuja ja niin ostin minäkin. Kimput sopivat kauniisti yhteen.

Ja me olemme niin upporikkaita, että tämä ei estä meitä lahjoittamasta ruusurahoja myös YK:n tasa-arvojärjestölle UNWomenille.

Tuon linkin takaa löytyy monenlaista naistenpäivän ohjelmaa. Mutta Pörhöllä on huomiseksi ihan oma ohjelma. Hän loikki äskettäin pihan poikki suussaan valtava tuppo pehmikkeitä. Epäilen hänen sisustavan lastenkamaria. Toivottavasti myös sinun naistenpäiväsi sujuu kiinnostavissa merkeissä.

Hyvää naistenpäivää sinulle!


-----------------

Lämpimästi tervetuloa tämän blogin lukijoiksi,  Liplatus ja Susanna!

9 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Otetaanpa uudelleen: Hyvää naistenpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Totta haastat tyttö!
    Hyvää naistenpäivää joo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä onkin aikaa, kun on tytötelty viimeksi. Virkistävää.

      Poista
  4. Hyvää Naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivää sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Naistenpäivä herättää mielessäni lukuisia ajatuksia. Ei kovin kauniita. Turhauttaa.
    Toivon, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Siis toivon kovasti (en usko).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonomminkin voisi asiat olla. Olisi voitu syntyä Afganistanissa.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...