Seivästetään mopoilijat

Tästä läheltä kulkee pikkutie, joka on motoristien suosiossa. Siinä on melko hyvä asfalttipinta ja mukavasti mutkia, että pääsee kanttailemaan. Maisematkin ovat kohtuullisen hienot. Ajan töihin tuota tietä pitkin, ja melkein aina näen jotain merkillepantavaa, milloin teeriä, milloin kauriita. Joutsenia järvellä. Lehmiäkin voi nähdä ja hevosia. Eilen katselin yksinäistä kurkea pellolla ja töyhtöhyypän taitavaa kosiolentoa. Aina muistaessani kiitän asioiden järjestystä siitä, ettei työmatkani kulje kehäkolmosta pitkin.

kuva: Fcb981 / Wikipedia

Paikallinen tiepiiri, nykyään jonkun siansaksanimen taakse piiloutuneena, on päättänyt karsia polku- ja moottoripyöräilijöitä, joiden populaatiot ovat kieltämättä päässeet kasvamaan häiritsevän suuriksi luontaisten vihollisten puuttuessa. Etenkin kilpapyöräilyn harrastajista on riesaa, koska ne ajavat suurena klönttinä rinnakkain ja peräkkäin tukkien vähintään toisen kaistan, joskus molemmatkin. Siitä ei pääse ohi kummaltakaan puolelta eikä ylikään uskalla ajaa etteivät auton pellit naarmuunnu; ystävällisiin torventoitahduksiin saa vastaukseksi parhaassa tapauksessa vain välinpitämättömän vilkaisun.

kuva: Ian Britton / FreeFoto.com

Siksipä tienhuoltoäijät ovat keksineet oivan keinon: eliminoidaan mahdollisimman monia kaksipyöräisillä liikkujia. Se käy näin. Katkaistaan tienvarren pusikot 40-70 sentin korkeudelta teräviksi seipäiksi. Joka tuollaiseen ojaan horjahtaa, on kuin sudenkuopassa, pajukeppien lävistämä monesta kohtaa. Vaikka ei heti henki lähtisi niin kyllä siihen ennen pitkää kuolee.

Kuvat ovat parin viikon takaa.

Toisaalta tällä tyylillä saadaan tienvieruskasvusto tuuhistumaan peittäväksi näkösuojaksi, niin että mikä tahansa tielle säntäävä otus tulee taatusti yllätyksenä ja aiheuttaa pyöräilijän suistumisen ojaan.

Näin niistä päästään.