keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kukkapaikkaus

Eilen ehdin jo leveilemään omenapuun isoilla kukannupuilla. Mutta voi, liian aikaisin! Kirjoitin tekstin, kun viivähdin sisällä päivän kuumimpaan aikaan iltapäivällä.

Iltaan mennessä tilanne näytti jo aivan erilaiselta. Lämpö sai kukkaset napsahtelemaan auki.





Huoltojoukot ovat päivystäneet jo pitkän aikaa puhdistamassa hedelmäpuita tuhohyönteisistä. Linnut ruokkivat poikasiaan hyönteisillä ja muilla pikkueliöillä, vaikka aikuisina söisivätkin siemeniä. Pesivä tiaispari voi putsata vuodessa 30 kilon verran öttiäisiä pois puitani kiusaamasta. Ja meillä pesii monta paria! Kyllä kannattaa laittaa linnunpönttöjä!



Koska viimeksi oli niin hauskaa, kun ihmiset arvailivat visailutehtävän kukkasen lajia, päätin heti perään laittaa uuden visailun.  Sitä tuntee itsensä niin viisaaksi, kun itse tietää vastauksen ja pääsee kysymään sitä muilta, jotka ehkä eivät tiedä. Olisi varmaan kannattanut ruveta luokanopettajaksi, saisi aina kysellä kaikkea ja tietää enemmän kuin muut, ainakin kun lunttaisi vastaukset kirjasta. Lapsilla tietysti pitäisi olla kirjat kiinni. Vai käyttävätkö ne nykyään kirjoja vai jotain pädejä, no kiinni niiden pitäisi olla kumminkin.

Aineenopettajilla ei liene niin mukavaa, nuoriso tietää nykyään ihan liikaa kaikista kummallisista asioista, joista minä en ole ikinä kuullutkaan. Ja eikä kai niiltä saa puhelimia pois oppitunnin ajaksi, kun niiden pitää kuulemma yölläkin olla netissä, niin että äkkiä ne selvittäisivät kaiken mitä minä keksisin kysyä. Tai pahimmassa tapauksessa eivät selvittäisi, sillä eihän niitä kiinnostaisi meikäläisen jorinat, kun olisivat siellä somessa. No en rupea aineenopettajaksi, ja liian myöhäistä se varmaan jo olisikin. Täällä vain kyselen. Olkoonpa tämä nyt sitten visailu tai leuhkimus.

Mikä alkaa juuri lehtiä kuvassa?


Vastaus löytyy kommenttilootasta luultavasti hyvinkin pian.

24 kommenttia:

  1. Kolme kiloa, yksi tiaisparvi - järkyttävä määrä!! Sen takia varmaan kaikissa vanhoissa (meiltäkin löytyneissä) opuksissa korostetaan pikkulintujen talviruokinnan tärkeyttä ja vaalimista noin muutoinkin, vaikka rakentamalla pesiä ym. Vanhemmat ihmiset monesti ovatkin niitä, jotka ahkerammin lintusia talviruokkivat.

    Minä olen kierrellyt joka aamu meidän syyshortensiapensaita (jotka istutin viime syksynä) ja olen ollut kauhuissani, kun silmuja ei ole vielä näkynyt - mutta nyt näkyy! Voisikohan nuo kuvankin versot kuulua syyshortensialle? Vai eihän tuo minttu ole? En yhtään osaa hahmottaa kokoa. Kaksi arpaa siis: minttu ja syyshortensia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun kolmekymmentä kiloa! Joidenkin lähteiden mukaan jopa 75 kg, mutta tuo 30 kg on sellainen varovainen arvio. Ajatteles!

      Eipäs ollut minttu eikä syyshortensia. Tämä on sitten hauskaa! Olisi ollut ihan tylsää, jos heti ensimmäinen olisi arvannut.

      Poista
    2. Tziisus! kolmekymmentä! Musta kolmekin kiloa olis jo paljon! Mihin mahaan ne syö!?!!

      Poista
    3. Niin ja se oli siis tiaispari eikä -parvi! Ja sen yhden parin poikaset. Mutta kerkiäähän sitä vuoden mittaan, jos syö kuin lintu - pari kertaa oman painonsa päivässä...

      Poista
  2. Omenan kukka on sitten kaunis! Kyllä toi arvuuttelu kuva on jotenkin niinku kärhö.Nää on kivoja tälläset arvuuttelut...hih

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta varsinkin nämä on kivoja, kun saan päteä. Eikä ollut kärhökään!

      Poista
  3. Kasvitieteellinen asiantuntemukseni on sitä luokkaa, että vastaan: "joku köynnös".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tästä voi saada plussan, onhan se totta. Täysiin pisteisiin vaaditaan kuitenkin vähän tarkempi vastaus. Lajinimi riittää, ei tarvitse lajiketta eikä edes latinankielistä nimeä.

      Poista
    2. Ta-daa! Kaikkiainakesken tiesi oikean vastauksen! Loistavaa kasvitieteellistä asiantuntemusta! Huomasit taustalla epäselvänä häämöttävän rusinatertun rangan, vai?

      Poista
    3. Jes! En huomannut rusinoita. Huomasin, että se muistutti paljon ikkunani ulkopuolella heiluvaa villiviiniä. Ja koska villiviinini lehdet ovat jo tosi isot ja kuvasi kasvin aika pienet, ajattelin että kyseessä voisi olla herkempi viini.

      Poista
    4. Loistavaa päättelyä, sillä irtosi tämän visan voitto.

      Poista
  4. Täältä tulee seuraava veikaus: villiviini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole villiviinikään, mutta paras arvaus tähän asti.

      Poista
  5. Minusta tuo näyttää villiviiniltä.
    Meinasin juuri todeta, ettei meidän omenapuut vielä ole lähelläkään kukkimista, vaan sitten kurkkasin työhuoneen ikkunasta ulos. Kunhan sade loppuu, lähden kuvaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää ehkä, mutta ei ole. Minulla on jossain yksi villiviininrankakin, eikä siinä ole noin isoja lehtiä vielä... tai ei ainakaan eilen ollut. Tuolla ulkona tapahtuu nyt juuri kaikki vähän yllättäen.

      Poista
  6. No pöh, kerrankin luulin tietäväni jotain, olin jo ihan varman että se on villiviini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se viini, vaikka ei villi. On kesyviini. Sikäli oli hyvin lähellä.

      Poista
    2. No niinpäs tietenkin, kesyviini :D

      Poista
  7. Virallinen oikea vastaus: kuvassa on viiniköynnös.

    En ole viitsinyt leikellä sitä, vaikka näin neuvotaan tekemään sadon varmistamiseksi. Meille tärkeämpää on kuitenkin viherseinäominaisuus, joten olen antanut sen rehottaa. Se kiipeää jo koivuun. Satoakin saadaan ihan mukavasti, vaikka rypäleet ovat pienempiä ja kirpeämpiä kuin kaupassa. Ovat ne silti isompia kuin herukat, esimerkiksi. Ehkä joskus, jos tulen hankkineeksi ison kasvihuoneen, voin siirtää viiniköynnökseni sinne ja saada sellaisia kaupanrypäleitä.

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Thank you, Ela! Finally it's time for apple blossoms here!

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...