maanantai 26. toukokuuta 2014

Keittiön ikkunasta

Keskeneräisen keittiöni keskeneräisestä ikkunasta avautuu iltakymmenen aikaan tällainen näkymä:


Sama toisesta vinkkelistä:


Eikä se ole ainoastaan näkymä, se on myös tuoksuma! Ja surisema.

Kun ostimme talon, tässä oli yksi valtava ikkunaruutu. Alakerran isäntä nikkaroi uudet pokat ja niihin ikkunat. Kiitos! Nyt tämä rimmaa paremmin rintamamiestalon muiden ikkunoiden kanssa. Eikä tarvitse tyhjentää koko keittiötä, että mahtuu avaamaan ikkunan.

Jos avaa ikkunan aamupuolella ja kurkistaa ulos, näyttää tältä:


Okei, omenapuut olisivat jo pitkään kipeästi kaivanneet leikkaamista myös tuolta, minne en millään konstilla ylety. Mutta on tässä ryteikössä puolensakin. Tuolla joen ja peltojen takana on yksi ruma kohta. Haittaako?

Ulkoapäin keittiönikkunani näyttää tältä:


Jostain syystä on tullut viime päivinä otettua näitä kuvia auringon laskettua.

Mutta nyt sataa terälehtiä kinoksiksi maahan; tätä menoa ei koko ihanuudesta kohta ole jäljellä kuin muisto vain. Kennoissa hunajaa ja ehkäpä syksyllä myös omenaisia tuloksia.

---------------------------

Etsin aamulla lehdistä ja netistä tietoa eurovaalien tuloksista. Ei meinannut löytyä, paitsi Suomen osalta. Olisi luullut uuden parlamentin koostumuksen lyövän silmille heti etusivuilta, tai edes ennusteen. Mutta ei.

Ihan kuin eduskuntavaalien tuloksia hehkutettaisiin maakuntalehdessä: "Näin savolaiset äänestivät", "Nämä savolaiset pääsivät eduskuntaan" "Savon tulokset puolueittain" "Savonlinnassa juhlittiin" "Ulos jääneen haastattelu: tipalla oli" jne. Sisäsivuilla luvattaisiin juttua koko maan tilanteesta, ja siellä olisikin otsikoita: "Nämä kysymykset puhuttivat lappilaisia" "Hämeen voittajat ja häviäjät" jne. Mutta ei uuden eduskunnan kokoonpanoa missään!

Monen klikkauksen takaa löytyi aamukahdeksalta joltain euro-info -sivulta ennuste äänestystuloksesta, päivitetty klo 01.29. Kiva. Sitten ihmetellään, miksi eurovaalit eivät kiinnosta äänestäjiä. Eivät näytä kiinnostavan lehdistöä tai eu-tiedottajiakaan.

17 kommenttia:

  1. No ei paskemmat näkymät!
    Ja hyvät on ikkunat hidas mies tehny. ;D

    VastaaPoista
  2. Eipä kyllä ole valittamista, eihän se keittiö ole niin justiinsa jos ikkunasta näkymät on nuo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo enhän minä valitakaan ainakaan paljon ainakaan usein ainakaan kovin pontevasti, enhän... On täällä vaan niin ihanaa, vaikka olisikin vähän kesken.

      Poista
  3. On kyllä hieno näkymä :) Meilläkin on omenapuut kokonaan leikkaamatta olleet jo vuosikaudet, just nyt kukintavaiheessa ei yhtään haittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulemma pitäisi voida seistä omenapuun alla ja heittää karvalakki ilmaan ja ottaa siitä koppi. Ei ihan onnistu meillä. Mutta onhan tämä nättiä nyt.

      Poista
  4. Lovely view through the window. Beautiful inflorescences and colors !
    Have a great week :)

    VastaaPoista
  5. Ensimmäisessä kuvassa olet saanut tallennettua ihanan kesäiltatunnelman.

    Euruvaaleista vielä. Hesarissa on ollut muutama juttu europarlementista, sen ryhmistä ja mihin suomalaiset puolueet sijoittuu. Tänään 25.5 oli seitsemän uutisissa jopa grafiikkaa, jossa esiteltiin miten euroryhmät pärjäsivät koko Euroopan tasolla. Muutamiin tietoihin olen siis törmännyt, mutta aika suomikeskeiset taisi olla nämäkin vaalit. Eräs politiikantutkija ehdotti, että vaalit käytäisiin koko EU:ssa yhtäaikaa, niissä olisi kansallisten puolueiden sijaan euroryhmittymät ja vaaliteemat olisi ryhmittymillä koko Euroopassa samat. Tämä ainakin yhtenäistäisi Eurovaaleja, mutta Suomi saattaisi jäädä isompien jyräämäksi. En tiedä olisiko tällainen uudistus hyväksi, mutta ei tunnu tämäkään järjestelmä innostavan ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä voisi alkajaisiksi ruveta uutisoimaan EU-parlamentissa tulossa olevista isoista päätöksistä. Jospa se innostaisi vähän seuraamaan asioita. Jos vielä voisi aamiaispöydässä lehdestä lukea, mitkä ryhmät ovat millä kannalla ja kohta tästä äänestetään, vielä ehtii lobbata omaa meppiään... Eikös ole journalistien hommaa saada vapaakauppasopimukset ja ilmastopaketit kiinnostaviksi tavallisille ihmisille.

      Mutta ehkä televisionkatsojat ovat jo valistuneempia kuin me lehdenlukijat. Saattaa siellä olla hyvin asiat esitelty.

      Minusta olisi hyvä tuo ehdotus, että vaaleja käytäisiin yleiseurooppalaisilla teemoilla. Tiedettäisiin, mitä mieltä ehdokkaat ja heidän ryhmänsä ovat oikeasti päätettävistä asioista. Esimerkiksi Suomen keskustaa äänestäneille voi olla hämärää, että heidän äänensä meni Aldelle, joka vastustaa maataloustukia. Ongelmaksi muodostuisivat sellaiset ehdokkaat kuin esimerkiksi persut, joista ei voi etukäteen tietää, keiden kanssa he liittoutuvat, jos pääsevät parlamenttiin. Mutta ehkä sekin on hyvä äänestäjien ottaa huomioon.

      Poista
  6. Kerrassaan upea maisema keittiön ikkunasta! Mullehan kävi niin ton äänestysjutun kanssa, että olin menossa äänestämään, tein monta vaalikone testiä, mietin ja pohdin.. myöhään sunnuntai-iltana kysyin mieheltä, että tänäänkös sitä piti äänestää? Joten jäi sitten äänestämättä. Ensi kerralla siten parempi muisti, toivottavasti :)

    VastaaPoista
  7. Ei paljon haittaa jos on sisällä keskeneräistä, kun ikkunasta näkyy noin valmis maisema ja hienous! Upeat näkymät! Hävettävän pieni oli taas Suomen äänestysprosentti ja täytyy sanoa että ihmettelen suuresti taas kuinka on äänestetty...Hmph. On tää maailmanmeno niin epävakaata että luulis kiinnostavan mutta ei sit vissiin. Kiva kun sua kiinnostaa ja kirjoittelet näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kyllä tykkään näistä näkymistä. Kiitos taas.

      Poista
  8. Ihanat maisemat! Ensimmäisessä kuvassa taivaalle on maalattu täydelliset pastellivärit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin maltan odottaa, että saan keskeneräisen keittiöni käyttöön; sitten katselen tuota aina iltateellä.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...