Lehmätiedettä

Katselen mielelläni lehmiä laitumella. Kaukaa katsottuna lehmä on kaunis ja ystävällisen näköinen eläin, vaikka lähikontaktissa voisi ehkä olla vähän pelottava. Käyn aina välillä ihailemassa maisemanhoitohommissa olevaa ylämaankarjaa, ja laiduntavat kyytötkin viehättävät silmääni. Olen jopa harkinnut eläkkeelle päästyäni pestautua ilmaiseksi karjapiiaksi läheiselle maitotilalle, jospa vaikka oppisin jotain. Vaan mahtaako sitä sitten enää jaksaa, on kuulemma raskasta työtä. Ja huolisivatko ne edes tällaista toistaitoista mummoa sinne sotkemaan.

Nyt olen kuitenkin saanut hyvän alun lehmätieteen opintoihini. Kerrassaan hauskassa blogissaan Heluna, junttityttö ja tuleva karjatilallinen, pohtii karjansa jalostussuunnitelmia ja on pienestä yllytyksestä valmis raottamaan ammattisalaisuuksien arkkua myös meille Blogistanin asukkaille, jotka tunnemme lehmän lähinnä vain maitotölkin kyljestä. Heluna on myös perustanut bloginsa yhteyteen navetta-suomi -sanakirjan! Ilman sitä en ymmärtäisi paljoakaan hänen jutuistaan. Sanakirjan avulla ymmärrän jopa puolet! Hyvä minä!

Olen minäkin osannut ottaa ihan itse valokuvan lehmästä. Nuo vaaleat rouvat ovat ranskattaria, Charolais-rotua. Musta jässikkä taas on Aberdeen Agnus. Kuva on Bosgårdin tilalta Porvoosta. Minusta on vallan viehättävää, että hiehojen seuraksi kesälaitumelle ei laiteta valtavaa Charolais-sonnia vaan tuollainen pikkuisempi musta. Vaikka ei sekään sitten lähemmin tarkasteltuna ihan kamalan pikkuinen ollut. Tästä epäsäätyisestä liitosta syntyneet vasikat ovat kuulemma kuitenkin pienempiä kuin puhdasrotuiset Charolais't, mikä helpottaa ranskattarien ensipoikimisia. Liha on näillä sekarotuisilla rasvaisempaa, eikun marmoroidumpaa. Mutta ei tässä vielä kaikki. Komean mustan sonnin lisäksi nuorten neitien lauma saa kesäseurakseen yhden vanhemman tädin, joka johtaa porukkaa järkevänrauhallisella otteella sen sijaan, että koko pissisparvi laukkaisi päättömästi sinne tänne. Eikö ole ihanasti ajateltu!

Kypsemmät ja elämää nähneemmät rouvat laitetaan kesälaitumelle hoitamaan perinnemaisemaa omanrotuisensa sonnin kanssa. Ne saavat viettää vapaata laumaelämää koko kesän, kunnes syksyn tullen ne tuodaan navettaan ja puolivuotiaat erotetaan emoistaan hieho- ja mulliporukoiksi. Toki talvellakin pääsee ulkoilemaan aina halutessaan. Bosgårdin tila sai tämän vuoden keväällä luomustatuksen, ja tilan toimintaa on viime aikoina kovasti kehitetty. Ainoastaan lihatilauksien toimittaminen on vielä omituisen takkuista, muuten olisin jo aikaa sitten mainostanut paikkaa enemmänkin.

Mutta kyllä tämä eläintenpito käy malliksi monellekin suomalaistilalle. Näiden elukoiden ei tarvitse viettää elämäänsä paikallaan navetanparressa, päästään kiinni kytkettynä. Mielelläni syön vapaana rantaniityllä seikkaillutta pihviä. Vaikka olen minä hämärästi tietoinen siitäkin, että lypsykarjan pitoon tämä menetelmä ei ehkä ole ihan paras. Tai varmaan siinä joku ongelma on, jos antaa vasikoiden olla emojensa seurassa puolivuotiaiksi ja sitten kuitenkin haluaa itsekin lypsää sitä maitoa. Mutta minähän olenkin vasta opintojeni alussa. Täytyy taas käydä Helunan blogissa.