tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kaino impi

Jouduin eilen todistamaan törkeää ahdistelua. Äijä ei jättänyt tyttöä rauhaan, vaikka tämä yritti kiertää karkuun mitä kautta hyvänsä. Lopulta neidin oli hypähdettävä turvapaikkaan, että sai edes hetken hengähtää.

- Hei likka, äläs mee!                                   - En ees kato sitä!



- Neiti on nii hurmaava siä orrella! Ja enks oo minäki aika komee poika!          - Mikä ääliö!

- Kattokaa neiti, mä kumarran teidän kauneutenne edessä! Ootteko nähny muhkeempaa?                        - No jos mä nyt vähän katon sitte.

- Huamakkaa rintahöyhenet! Huamakkaa niska! Oon nöyrä palvelijanne, ihana neiti!                       - Ehkä mä tuun alas, mut ootte sitten kunnolla!

Ja niin sitä taas mentiin kilpaa tuijan ympäri.

- Iiik!                        - Älä juakse likka, sä tykkäät musta ihan varmana!

Kuulemma fasaanikanat juoksuttavat koirasta kuukaudenkin, ennen kuin mieli muuttuu suopeammaksi. Liekö totta vai huhupuhetta?

Tämä kaino impi kuitenkin pelastautui puuhun, eikä kukkomme Kevätmieli päässyt viettelemään häntä. Kevätmieli sai nimensä joulukuussa, kun vuodenajasta riippumatta kosiskeli kanoja pää punaisena ja siivet maata viistäen. Tuolloin hän oli tämän mäen ykköskukko, mutta kolme nuorta kukkoa, varmaan omia poikia, oli jo kasvamassa. Ainakin yksi niistä on vielä tänä keväänä hengissä ja vierailee tässäkin pihassa, kun Kevätmielen silmä välttää. Kanoja on kaksi. Kuinkahan tässä käynee?

Et nää mua!

----------------------------------------------------------------

Tervetuloa keskeneräisen blogin lukijoiksi, Misku ja mummeli!


2 kommenttia:

  1. Taas hieno kuvasarja! ja mikä tuuri että osui kamera käteesi just oikealla hetkellä, kyl meilläkin pihavarikset kisailivat Agricolan päivänä Suomen lipun hulmutessa juhlan kunniaksi.. mutta eipä nyt valokuvailla, on jotakin estettä tuossa ikkunassa☺

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Kamera asuu ikkunalaudalla :)

    Tuota kilpajuoksua tässä on esitetty moneen kertaan, joten ei sen kuvaamiseen edes paljon tuuria tarvita. Työmaakeittiössä ruokapöydän ääressä oleskelua vain, ja sitähän harrastan alati. Nopeammista kohtauksista oli kyllä vaikea saada kuvaa muhkuralasin läpi, kun lisäksi pokkarin automaattitarkennus aina kriittisellä hetkellä arvelee, että haluan keskittyä ikkunan likafläkkeihin.

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...