sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ruusuisia haaveita

Suojasää, ja ilmassa aivan kuin kevään tuoksua. Ja vaikka tiedänkin, että pakkanen kiristyy taas pian, voinhan kuvitella sitä keväiseksi tuulahdukseksi, kun talitintti ja viherpeippokin kuvittelevat.

Olen alkanut taas haaveilla ruusuista.

Rosa Easy Elegance: Coral Cove

Minun puutarhassanihan eivät pärjää muut kuin rikkaruohot. Sellaiset kasvit, joita pitää kääriä ja peitellä, kastella ja lannoittaa, kalkita ja nyppiä, ovat kuolleet pois jo edellisen omistajan aikana. Täällä menestyvät tyrnit ja luumupuut, jotka työntävät kirottuja vesojaan kaikkialle kymmenen metrin säteellä ja kasvavat suhisten uusiin korkeuksiin sitä mukaa kuin ehdin hakata niitä maahan; harmaamalvikit, voikukat, akileijat ja nokkoset, jotka kylvävät siementään pitkin pihaa; kaikki sellainen mikä ei kuole millään. Palavarakkaus. Päivänlilja. Maa-artisokka. Varjolilja, piparjuuri, suopayrtti, päivänkakkara, lupiini, idänsinililja, kiurunkannus, valkoapila, suikeroalpi, rönsyhanhikki ja maahumala. Hävittämättömät maanvaivat.

Ruusupenkki on ollut suunnitelmissa jo kauan. Ehkä toteutan sen ensi kesänä.

Rosa Easy Elegance: High Voltage

On täällä ennestäänkin joitakin ruusuja. On juhannusruusu, joka leviää ulos aitauksestaan ja reuhottaa piikkeineen kulkuväylällä. Sehän on varsinainen rikkaruoho ja sopii siis hyvin tänne. Omenapuun ja orapihlajan puristuksessa on piilossa jokin tuntematon vaaleanpunainen pimpinella, sen voisi kaivaa esiin ja asettaa arvoiselleen paikalle. Sitten on kolmimetrisiä koiranruusun varsia, paksuja ja okaisia, jotka kasvavat niissä paikoissa, joihin Edellinen (tai sitä edellinen) oli istuttanut jaloruusuja. Niitä sellaisia vartettuja, tiedäthän, joilla on villin koiranruusun kestävät juuret, ja jotka pukkaavat juurestaan villejä vesoja, jotka lopulta tukahduttavat ja syövät hienohelmaisen loisensa, ellei puutarhuri sitä alituiseen murhanhimoisesti puolusta.

Tänne eivät suinkaan sovi mitkä tahansa ruusut.

Suunnitelmissani siintävät Easy Elegance -pensasruusut, joita myydään houkuttelevalla lauseella: Istuta ja unohda. Ne on jalostettu juuri minun puutarhaani sopivalla menetelmällä. Näin: Risteytetään kivannäköisiä, kestäviä ja terveitä ruusulajeja. Istutetaan tuhansittain uusia pikku ruusuja ja annetaan olla. Ei poimita kirvoja. Ei kastella. Ei kitketä heiniä. Ei lannoiteta. Ei myrkytetä tauteja vastaan.

Ne, jotka jäävät henkiin, pääsevät uusien ruusulajikkeiden kantaemoiksi. Ne selviävät mistä vain (näin toivon). Ne ovat luonnostaan taudin-, hallan- ja kuivuudenkestäviä. Niitä ei tarvitse leikata tai hemmotella; niille ei tarvitse ylipäätään tehdä juurikaan mitään. Ne kukkivat koko kesän. Ja jos niiden juuristo saa päähänsä pukata uusia vesoja, vesat ovat samaa ihanaa ruusua kuin koko muukin puska, koska näillä veijareilla on omat eikä lainajuuret. Tällainen kasvinjalostus saa täyden tukeni. Geenimuuntelulla mennään pieleen.

Ainakin minulle tulee näitä lajikkeita:

Macy's Pride


High Voltage


Sunrise Sunset


Kuvat: Easy Elegance (kuka olisi arvannut?)

No niin, työn vaativin vaihe on ohi. Nyt tarvitaan enää vain kuoppa. Multaa on ja kaninpapanoita. Ai niin, ja sitten ne ruusut. Kai niitä saa Tahvosilta. Jokos se kevät kohta alkaa?

-------------------

Tervetuloa seuraamaan puutarhablogiani, Mäntylän mummi, Villa Kyllikki ja Amalia!


28 kommenttia:

  1. Sun kannattaisi kokeilla kanadalaisia pensasruusuja, koska ne kukkii käytännössä kuin jaloruusut mutta niitä ei tarvi suojella ja vaalia.

    Mä en tykkää ruusuista, paitsi salaa silloin kun ne kukkii. Sain kerran kädet tulehtumaan kun sain niin paljon piikkejä käsiin kun leikkasin koko päivän ruusuja. Yhtään ei ollut omaa syytä kun en jaksanut lähteä ostamaan parempia hanskoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on sama idea. Baileyn taimisto sijaitsee Oregonissa, joten ruusut ovat tottuneet myös lumisiin talviin. Eikä tarvitse vaalia.

      Juhannusruusu on erityisen inhottava, kun vyöryy koko ajan isommalle alueelle. Ja ne piikit on sellaisia hentoisia, jotka katkeaa ihon sisään. Mutta niin ihana sen hetken kun kukkii. Nämä haaveillemani ruusut kukkivatkin sitten pitempään.

      Poista
  2. Mä just viime kesänä kaivoin ylös kaikki ruusut, kun eivät pysyneet ruodessa. Vielä Juhannusruusu, Kempeleenkaunotar ja valamonruusu. Nämäkin kuuluvat noihin kauheest leviäviiv. Mä oon sanonut, että mut saa viedä hoitoon, jos vielä hommaan omajuurisia ruusuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä olen sanonut olevani enempi hyötykasvi-ihminen ja hävittäväni kaikki perennat täältä.

      Poista
  3. Your roses are so gorgeous !
    Thanks for sharing those lovely photos !
    Greetings

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. They are not actually mine, yet. But yes, they are gorgeous.

      Poista
  4. Pensasruusut ne meillä menestyy ja kaikki ei tee mahdottomasti vesoja.
    Ruusut ovat upeita en voi kieltää mutta ei silloin kun ne yleensä on täynnä kirvoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirvat kyllä viihtyvät meillä, tykkäävät luumupuista ja jopa nokkosessakin niitä voi parveilla. Voivoi, onkohan tämä nyt viisasta.

      Poista
  5. Meilläkin on ollut vain juhannusruusua ja pensasruusuja. Mutta viime keväänä mies perusti haaveilemansa ruusutarhan ( no,penkin siis) ja kyllä kukkivatkin viime kesänä jo komeasti. Nyt jännätään kuinka talvehtivat. Ja suunnitellaan laajennusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että muutkin pääsevät toteuttamaan haaveitaan! Terveisiä miehelle.

      Poista
  6. Kuulostaa vähän niin kuin Ryötönperältä. Paitsi että siellä on vasta maa-artisokat ja piparjuuret selviämässä ensimmäisestä talvestaan, mutta toivon että lähtevät menestymään ja leviämään, viemään valtaa horsmilta. Akileijoja ja juhannusruusuja minä vaalin ja annan levitä joka puolelle. Uusia ruusuja en kaipaa, mutta joitakin syyskukkijoita olisi tontille kiva saada, niin ei tarvitsisi aina elokuun tullessa olla itku kurkussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maa-artisokka on hyvä syyskukkija. Annat vaan niiden levitä.

      Poista
  7. Tota mä en oo koskaa ymmärtänny, et miks joku kasvi on rikkakasvi. Rikkaruoho. Meillä saa kaikki kasvaa mitkä haluu. Ainoo minkä leviämistä hillitsen (yhteen suuntaan) on pihlaja-angervo.

    Ihmiset antaa kasveilleen liikaa paskaa. Tuhkaa pitää antaa, sitä voi antaa kasveille rajattomasti, koska se sisältää kaikki (olikohan se 52) hivenaineet mitä on. Minä jo melkein tapoin rakkaat mustaviinimarjapuskani, kun uskoin yhtä puutarhuria ja annoin puskille paskaa. Tuhkaa vaan viskomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin hillitsen pihlaja-angervoa: kiskon juurineen joka vesan, jonka näen. Vielä en ole saanut sitä tapettua, mutta vastahan nyt on kolmas tappovuosi menossa.

      Tuhkat menee tietysti puskille, mitä valkosipuleilta liikenee. Tyrnit tykkäävät siitä kovin.

      Poista
  8. Oikeantyyppiset lajikkeet tosiaan selviävät ja kukoistavat ilman vaativaa hoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkasten pitää pärjätä itse. Kasvimaata voin joskus hoitaa, vähän. Siksi juuri nämä ruusut ovat hankintalistalla.

      Poista
  9. Pensasruusuissa on monia hyviä vaihtoehtoja. Kaikki eivät ole innokkaita leviämään ja leviävät voi laittaa sellaiseen paikkaan, jossa ruohonleikkurilla pääsee ajamaan maasta ilmestyviä versoja pois.

    VastaaPoista
  10. Piti vielä sanomani, että oikeastaan puutarhasi kuulostaa kaikessa villiydessään kiehtovalta ja kotoisalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kaikki puskat ovat sellaisia, joita täytyy pitää aloillaan ruohonleikkurin ja siimaleikkurin avulla. Ja osa puistakin. Se on se toinen vaihtoehto: jos niitä ei tarvitse vaalia, niitä vastaan joutuu taistelemaan. Tämä ON kyllä ihana puutarha!

      Poista
  11. Mahtava postaus, ihan olisin voinut itsestäni tuollaisen kirjoittaa:) Pensashanhikki on yksi joka rehottaa meillä , mutta päätin että ensi kesänä onnistun istutuksissani ja puutarha loistaa...tai sitten ei:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en uskalla noin kaikenkattavia lupauksia tehdä, mutta suunnittelen kyllä sen ruusupenkin tekeväni, ja pari muutakin juttua. Ei siitä valmista tule silti.

      Poista
  12. Älä unohda upeaa neilikkaruusua!!!! Siitä ottaisin mieluusti pistokkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan tosiaan siellä yhden koiranruusun juurella vielä joku toinenkin piikkinen pöheikkö, joka on joskus saattanut näkyä jossain kuvassakin. Onkohan se se neilikkaruusu sitten. Lisääntyvätkö ruusut pistokkaista? Täältä niitä saa, nämä ovat hyvin pisteleväisiä.

      Poista
    2. Osa lisääntyy pistokkaista, osa ei. Tässä sinulle kuva neilikkaruususta (http://kukkatarha.fi/wp-content/uploads/2014/06/neilikkaruusu.jpg) ja tehtävä: Missä se kasvaa pihallasi.

      Poista
  13. Hei mulla on yksi Easy Elegance, 'Pinktopia'. Näin kaksi vuotta sitten mainoksen, jossa viljeltiin juuri näitä täällä toistelemiasi mainoslauseita. Mietin, että voisi kai tuota nyt yhden pöheikön verran kokeillakin.

    Ihme sissi se on kyllä ollut! Joku kammottava kirvainvaasio siihen iski viime kesänä, mutta raiditin sen takaisin elävien kirjoihin. Kasvaa ja kaunistuu koko ajan, vaikka en käytännössä tee sille yhtään mitään. Sen verran myyty olen kyllä, että ajattelin itsekin lähteä haalimaan myös muita sarjan ruusuja.

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...