Lintuja laskemassa

Viikonloppuna oli taas se pihalintulaskenta. Eilen asetuin ikkunan ääreen tunniksi (niin kuin en siinä olisi ollut muka jo ennestään). Yleensähän meillä on lintuja niin, ettei ikkunasta pääse sisään juuri lainkaan päivänvaloa, mutta eilen tasan klo 11.00 kaikki katosivat HUMPS, kuului vain humahdus kun sadat siivet löivät ilmaa. Katselimme siinä sitten toisiamme silmiin vinkuralasisen ikkunan läpi, talipallo ja minä. Mikähän niille nyt tuli? Suuttuivatko ne jostain?

Sain minä sen tunnin aikana lopulta laskettua neljä talitiaista ja muutaman muun. Naakat asettuivat tahallaan naapurin koivuun, etten olisi voinut laskea heitä, mutta laskinpas kuitenkin: 22 kappaletta. Kyllä naapurin pihakin otetaan mukaan, jos linnut näkee sieltä meille asti; mitäs ovat niin isoja että näkyvät.

Pikkulinnut pysyttelivät poissa, vaikka kyllä minä jossain vaiheessa huomasin, että tuijan oksat heiluivat epäilyttävästi ja sieltä kuului kihinää ja kikatusta.

Näin minä sitten sen haukankin kääntyvän pihassa, mutta ei tämä käytös voi haukasta johtua, ainahan se tässä pyörii. Enkä minä edes tiedä, mikä haukka se on vai onko niitä monta ja ehkä eri sorttia. Kerran se istahti tuohon portaan kaiteelle. Se oli niin kuin selkäpuolelta sininen (harmaa) ja mahapuolelta melkein oranssi (beessi), ja se katseli minua sillä tavalla pilkallisesti, että varmasti tiesi ettei lintukirjassa ole läheskään samannäköistä kuvaa. Tai ehkä se ajatteli sitä, että jos otan kameran käteen, se ehtii kyllä sujahtaa lentoon ennen kuin löydän tuosta ikkunasta kohdan, jonka läpi kamera suostuu tarkentamaan. Itse asiassa se olisi sitä odotellessa ehtinyt tiehensä vaikka kävelemällä.

Sanotaan, että se on varpushaukka. Bongauskaavakkeeseen kyllä taisin merkitä sen maakotkaksi.

Ihmeen köyhää oli koko tunnin. Ei näkynyt yhtään harakkaa, vaikka yleensä niitä on riesaksi asti. Mustarastaita on ollut joka puskassa, paitsi juuri eilen keskipäivällä. Olisiko pitänyt valita joku muu aika lintujen tarkkailuun? Mutta kun minulle sattui juuri silloin sopimaan. Missä olivat silloin fasaanilaumamme? (Turha tulla väittämään, että oikea sana on parvi. Parvet lentävät. Tai uivat. Fasaanit kävelevät, siis ne ovat lauma.) Ei näkynyt tikkaa, ei viherpeippoakaan. Surkeaa. Tuli sellainen olo, että olen huono lintubongari ja tämä on huono tulos. Pitäisi olla enemmän, kehtaako tällaista tulosta lähettääkään. Laskin yksitoista pikkuvarpusta, vaikka tiesin koko ajan, että loput 48 tirskuvat tuolla puskassa piilossa.

Tieteen näkökulmasta kaikki oikeat tulokset ovat yhtä hyviä. Se, että tapahtuu niin kuin tieteenharjoittaja arveli, on yhtä arvokas tulos kuin että niin ei tapahtunutkaan. Mutta eihän siitä lööppejä saa, jos kahdella asialla ei ole todistettavaa yhteyttä tai jos syystä x ei tule seurausta y. Mahtaako saada tutkimusapurahojakaan. Tuleeko silloin tieteenharjoittajalle mieleen väittää, että x aiheutti kuitenkin seurauksen ö? Tai ainakin liioitella tutkimuksensa merkitsevyystasoja hieman?

Tuliko minulle mieleen väärentää bongaustulokseni ja laskea nekin 48 pikkuvarpusta, jotka olivat oksan takana kihertämässä? Tuli. Mutta hillitsin itseni ajoissa ja lähetin oikean tuloksen. Joka siis ei lainkaan vastaa tilannetta normaalisti meidän pihalla, mutta sattuu kuitenkin olemaan se lukumäärä, jonka juuri sillä hetkellä laskemalla sain. Jos pihabongaus olisi tiedettä, voisin nyt olla ylpeä itsestäni. Kaiken muun hyvän lisäksi ymmärrän nyt tieteenharjoittajien rehellisyyteen kohdistuvia uhkia paremmin. Vaikka tällä kerralla ei edes Suomen Kakadunmetsästäjien Liitto tarjonnutkaan minulle etelänmatkaa ja arvellut, että meidänkin pihalla oli varmaan kakaduja ihan harvennettavaksi asti, eikö niin.

yksi,..

Yksi ilahduttava lintuhavainto pääsi pihabongaukseen: kuusitiainen on tänä talvena löytänyt meille. Kunnollista kuvaa saat vielä odottaa, se on hermostunut veijari. Vaihtaa paikkaa yhtenään. Välillä minusta tuntuu, että se ei millään ehdi syödä lintulaudalta hakemiaan maapähkinänpaloja noin nopeasti; se varmaan jemmaa niitä omenapuun koloihin ja jäkälien alle. Kuusitiaisen tunnistaa hyvin tuosta skunkkiraidasta niskassa. Muuten se näyttää talitiaiselta, joka on vahingossa pesty kuudenkympin ohjelmalla pesukoneessa: haalistunut, kutistunut ja tukka sekaisin.

Tänään sitten kaikki oli kuten normaalisti. Valtavat lintuparvet pimensivät ikkunat, ja jouduin ensimmäiseksi aamulla viemään sangoittain lisää syötävää lintulaudoille.

Käpytikkakin ilmestyi. Tuosta omenapuusta repesi toissa vuonna iso haara liiallisen sadon painosta. Nyt tikka etsi syötävää siitä ja taisi löytääkin. Puu ei mahda enää pitkään olla ilonamme. No, meillä on silti niitä liikaa. Tästä saadaan sitten runsaasti nakerrettavia oksia kaneille ja omenapuuhalkoja meille.

Mustarastaat hyppivät tarmokkaasti pitkin pihaa kuin eivät olisi koskaan poissa olleetkaan. Ja viherpeippo näytti minulle kieltä! Missä olitte lintubongauksen ajan, ruojat!

- Kuka, minäkö? Ei kun minä olen varpunen, tsirp tsirp! Ja olin minä tässä eilenkin juu, et vaan sattunut näkemään.

- Lälää, laske meidät!