perjantai 16. tammikuuta 2015

Syöpä



Arvasin, että sinun on pakko kurkistaa. S-sana on niin räväkkä. Hyvää lööppimateriaalia.

Ja kyllä minulla on syöpä, mutta ihan pikkuinen vain. Leikataan keskiviikkona. On minulla ollut ennenkin. Sekin oli pienenpieni, mutta silloin ryhdyttiin jostain syystä massiivisiin operaatioihin ja minusta leikattiin pois noin kolmasosa. Sitä leikkausta podinkin kauan. Nyt vähän vain nipsaistaan, kuulemma. Hyvä jos yhdeksi yöksi saan jäädä sairaalaan. Ja sitten kassan kautta takaisin töihin.

Sehän tässä on haitannut koko syksyn - sillä sen selvittämiseen, onko tämä nyt syöpä vai mikä tämä on, meni kuukausitolkulla - kun ei ole tiennyt, mitä tuleman pitää eikä osannut suunnitella elämäänsä. Voinko ilmoittautua tuohon tapahtumaan? Voinko luvata hoitaa tämän homman? Kannattaako uusia passi? Tarvitsenko enää uutta talvitakkia? Joko tilaan siemeniä vai odotanko vielä ja katson kuinka käy?

Vähän niin kuin lukisi kohtuullisen mukaansatempaavaa kirjaa. Tekisi mieli saada loppuratkaisu jo selville, mutta sitten toisaalta harmittaa, kun kirja päättyy.


Tätäkin tietä ovat ihmiset ennen minua kulkeneet, ja joku on käynyt laittamassa tienviitankin. Silti minulle on vielä epäselvää, minne oikein olen matkalla.

Jos tulee jännittäviä käänteitä, saatan palata aiheeseen jossain välissä.



Kävin aamulla töissä vetäisemässä yhden kokouksen, ja sitten päivän valjetessa ajoin takaisin kotiinpäin ja ohikin, aina sairaalalle asti. Tätä tietä (kuva). Oli sellainen esitutkimuspäivä, tapasin hoitajan ja sain tiekarttaa vähän matkaa eteenpäin.

No kyllä kaupungissa oli vähän paremmin aurattu kuin tässä kuvan esittämällä alkumatkalla. Täällä syrjäkylillä ei kukaan ollut tullut ajatelleeksi sellaista, vai olisiko lumituisku päässyt aivan yllättämään auraajat. Töissäkin oli parkkipaikalla koskematon hanki, johon sain autollani pungertautua. Kaupungissa oli toisaalta rekka poikittain risteyksessä sutimassa ynnä muuta kaaosta, vaikka olikin vähemmän lunta varsinaisella ajoradalla.

Tänään selvisin kotiin, ja nyt nautin olostani. Oma rauha, pannullinen teetä, voileipiä ja hyvä kirja, ei siihen mahdottomia tarvita.

--------------------

Ensimmäisessä kuvassa esiintyy hyytelösieni nimeltä nystyhytykkä (Exidia glandulosa). Kuva Wikipediasta.

60 kommenttia:

  1. Pahin on varmaan se matkalla olemisen epätietoisuus. Valtavasti tsemppiä leikkaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Toisaalta, sillä matkallahan tässä ollaan kaikki.

      Poista
  2. Ohhoh. Ehkä pelottavin sana ikinä. Pelottaako sinua? Uskotaan että kaikki menee hyvin ja voit tehdä siemenostokset monen vuoden varalle ihan rauhassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minua vielä ainakaan pelota. Minulla on ihan hyvät mahdollisuudet jäädä henkiin, mutta kuoleminenkaan ei ole vaarallista. Kaikkea epämukavuutta voi olla tulossa, mutta ehkä ei tulekaan, joten turha panikoida tässä vaiheessa, ettei mene hukkaan. Nyt tunnen oloni ihan terveeksi.

      Poista
  3. Toivottavasti tulevat jännittävät käänteet ovat pelkästään toivottuja ja positiivisia !

    VastaaPoista
  4. Ilkeetähän se ois terveenä kuolla.
    Paljon onnee leikkuriin ja tuuhan taas tarinoimaan, niitä aina välillä oottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kun olin ajatellut että sairaana kuoleminen olisi ikävämpää. Jompaa kumpaa tapaa pitää kokeilla kaikkien. Kiitos vaan toivotuksista! En ole menossa mihinkään, blogin päivittely onnistuu hyvin vaikka olen välillä yhden yön poissa kotoa.

      Poista
  5. Pääsetpä nopeasti leikkaukseen, hyvä niin, pääset möröstä eroon ja paranet ennen puutarha-/ kana- / kanikesää.

    VastaaPoista
  6. Onneksi mystisen tien kyltti on kaunis! Jännä matka sulla edessä, tsemppiä siihen. Mutta jännäähän se on kaikille, tavalla tai toisella. Hyvä kun saat hoitoa! Se ei ole niin itsestäänselvää näinä päivinä. Tsemp!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos asuisin Afganistanissa, ei tätä syöpää olisi edes löydetty, eikä edellistäkään. Kiitos!

      Poista
  7. Syöpä -sanalla on kyllä pahanenteinen kaiku! Mutta hyvältä vaikuttaa Sinun asenteesi asiaan. Pidä toi!!!!
    Joskus tuntuu tämä elämä tosi hämmentävältä. Se vaan jatkaa kulkuaan, vaikka itsellä pysähtyisikin meno välillä!!
    Tsemiä täältäkin valtavasti Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, marketta! Niin, elämä jatkaa kulkuaan ja tulee aina uusi kevät, vaikka itseltä pysähtyisi meno kokonaan. Joten kaikki on hyvin, kävi kuinka kävi.

      Poista
  8. Tsemppiä, sairastaminen tuskin koskaan on helppoa, onneksi sinulla on hyvä asenne :) Toivottavasti jaksat taas pian kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nannukka! Tässä vaiheessa ei jaksamista haittaa mikään, katsotaan sitten jos tulee jotain hoitoja. Ne kuulemma vievät voimia. Mutta sitäkään ei tiedä vielä.

      Poista
  9. Paska! Iljettävä, s-kirjaimella alkava kirosana. Mutta hyvä, että sen häätö on jo niin lähellä, ei tarvitse kauaa sen kanssa sitten enää seurustella. Tsempit toimenpiteeseen!

    VastaaPoista
  10. Täältäkin tsemppitoivotukset sinulle <3

    VastaaPoista
  11. Toivotan kovasti onnea leikkaukseen. Osaisimpa olla elämän suurissa mullistuksissa yhtä rauhallinen, keitellä vaan teetä.

    Juuri nyt ajankohtainen aihe, kun perhepiirissä erään ahkerasti kuntoutettu välilevyn pullistuma olikin syöpä jota nyt sitten koitetaan saada kuriin eikä ole ollenkaan varmaan onko peli menetetty vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo epävarmuuden aika saattaa ottaa voimille, mutta toisaalta se voikin olla viimeistä yhteistä aikaa, joten siitä kannattaa nauttia niin paljon kuin pystyy. Sitä ehkä joskus myöhemmin muistelee ilolla ja kaivaten.

      Poista
  12. Onnea matkaan toivotellaan täältä Kahelinkulmaltakin. Tollasia syrjäkylän teitä oli täälläkin kun tulin yövuorosta jotenkuten pääsin kotiin onneksi. Nyt sataakin vettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oikeastaan tykkään ajaa tuollaisissa olosuhteissa. Siis niin kauan tykkään, kun pysyn tiellä. Ehkä vähän sama juttu syövänkin kanssa; tässä vaiheessa olen oikein hyvällä mielellä.

      Poista
  13. Toivottavasti kaikki menee hyvin, onnea matkaan!

    VastaaPoista
  14. Elämä heittelee, suuntaan ja toiseen. Kaikkea hyvää ja uusia kirjoituksia odotellessa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rantis! Ei olisi kovin mielenkiintoista, jos ei yhtään heittelisi. Tähänastisista seikkailuistani julkisen terveydenhuollon ihmemaailmassa saisi hiuksianostattavan tarinan á la Rannalta katsoen, mutta valitettavasti sattumaketjut ovat olleet niin epätodennäköisiä, että minut voisi tunnistaa tarinasta helposti. Jätän siis ne muistelmiini.

      Poista
    2. Oi, niitä muistelmia kovasti odotan!

      Poista
  15. No voi perse! (Anteeksi.) Oli nyt kuinka pikkuinen vain - se syöpä - ja vaikka kuinka se vain nipsaistaan pois, niin kyllä se nyt vähän levottomia ajatuksia aiheuttaa. Se on jo sanana niin ärsyttävä, heti korreloi huonon ennusteen kanssa, vaikka tosiaan tiedetään, että siitä parantuu ihan niin kuin muistakin sairauksista. No nyt tiedän, ketä ajattelen keskiviikkona kun istun yövuorojen jälkeen aamujunaan mökkimatkalle. Hyvin se menee tietenkin, nyt takkikaupoille siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno aloitus, aivan meinasi naurattaa :D

      Sehän tässä onkin jännittävää, kun kuinka vain VOI käydä, vaikka ei luultavasti käykään. Olen ehkä käyttänyt tätä hyvänä tekosyynä laistaa talvitakkiostoksista jälleen tänäkin vuonna. Ja nythän talvi on jo melkein ohi... En ole silti suinkaan jättänyt esimerkiksi uusia emokaneja hankkimatta.

      Tuntuu mukavalta ajatella, että ystävällisiä ajatuksia lentelee suuntaani kun olen sairaalassa :) Kiitos.

      Poista
  16. Voimia ja pikaista toipumista leikkauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi! Ei pitäisi olla iso leikkaus näin alkajaisiksi ainakaan.

      Poista
  17. Hyvä kun olet rohkealla mielellä ! Kaikkea hyvää sinulle toivottelen! Itsekin syövän kokeneena, toivottelee Sesse

    VastaaPoista
  18. Voi ei, tuon asian kanssa joutuu täysin perusasioiden äärelle. Minulla oli taannoin sama epätietoinen vaihe, lapset olivat ihan pieniä. Itse en siinä kohtaa voinut/osannut olla murehtimatta ja pelkäämättä, miten kaikki päättyy. Se erä päättyi leikkaukseen ja kuitenkin onnellisesti, mutta tämän elämänvaiheen seurauksena olen eri ihminen ja näen asiat ympärilläni aivan toisenlaisin linssein. Tiedät varmaankin mistä puhun, kunhan muistelen... Toivotan hurjasti voimia ja erävoittoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla onkin paljon helpompaa tämän asian kanssa kun ei ole lapsia tai muita riippuvaisia. Voin antaa itselleni luvan kuolla ihan kaikessa rauhassa, jos rupeaa jossain vaiheessa näyttämään hyvältä idealta. Kiitos toivotuksista, erävoitto juuri on tavoitteena :)

      Poista
  19. Huh. Voimia matkaan. Pysy positiivisena ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katsotaan, alkaako hymy jossain vaiheessa hyytyä, mutta ei nyt vielä tunnu siltä.

      Poista
  20. Paljon, paljon lämpimiä ajatuksia sinne suuntaan!

    VastaaPoista
  21. I came via Ela's blog because of that "interesting"
    looking picture. Now I know what it is...
    I wish you all the strength you need to overcome this.
    And I would like it if you would buy that new winter coat.
    Feel comfortable and warm in it. Love it. Wear it for
    many years (or until you don't like it anymore:)
    With or without new coat, I wish you a long healthy life,
    with all the people and things around you, which you love
    and enjoy.
    Big hug and some flowers for you.

    (⁀‵⁀,) ✿
    .`⋎´✿✿¸.•°
    ✿¸.

    【ツ】Knipsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your kind words and flowers, Knipsa!

      Actually the photo is of a jelly fungus called Exidia glandulosa, from Wikipedia. It just looked suitable for the occasion.

      Poista
  22. _ _ _
    Nurmella leikatulla/leikkivät valo ja varjo-/missä on toinen, on toinenkin./Kevyt on syreenin varjo,/kevyet varjot ruusujen. / Mustan kauhean varjon/viskaa tuntematon puu. / Ylitse astu,muuten/ilosi kohmettuu./ Rikkain väri on musta,/kauan vain et sitä katsoa saa:/ahnain väri on musta,/muut värit kaikki se sammut
    taa./Silmies tähdet hyvät/paistavat varjossa puistikon./Menemme yhdessä,lapsi,/olkoon niin kuin on.(AT)

    VastaaPoista
  23. Viestini AT on Aale Tynni ja runo on VARJOT. Tämän anonyymin tädin ehkä arvaatkin ( nimi tuli vajhingossa!) Kristofforos tulee sähköpostissa illalla.
    V.

    VastaaPoista
  24. Onnea matkalle, tulehan pian takaisin!

    VastaaPoista
  25. Toivottavasti kaikki menee hyin ja pääset siitä syövästä lopullisesti eroon!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...