Oma siemen

Kuka omistaa siemenet?

Kanadassa säädettiin viime vuoden lopulla laki, jollaista ylikansalliset maatalousjätit yrittävät saada voimaan kaikkialla: siemen ja kaikki mitä siitä syntyy on pysyvästi siemenen myyjän   (= jalostajan / patentoijan) omaisuutta.

Yhtiö, jonka siemeniä ostat, voi antaa sinulle väliaikaisesti etuoikeuden kerätä viljelmistäsi kasveista siemeniä, varastoida ja käsitellä niitä, valikoida ja jalostaa, tuoda ja viedä niitä maasta. Nämä oikeudet kuuluvat kuitenkin peruuttamattomasti ja pysyvästi yhtiölle; se voi myöntää ne sinulle tai kieltää ne sinulta.

kuva: teamjenkins / Flickr

Samaan päämäärään on aikaisemmin pyritty myymällä viljelijöille steriilejä hybridisiemeniä, jotka kyllä antavat sadon, mutta sadosta kerätyt siemenet eivät enää ole hedelmällisiä.

Lievempi keino on tavallisten, lisääntymiskykyisten hybridisiementen tarjonta. Olet luultavasti itsekin hankkinut kaupasta siemeniä, joiden pussissa lukee F1. Kyseessä on silloin kahden ominaisuuksiltaan erilaisen lajikkeen risteytys, hybridi. Hybridisiemenet tuottavat runsaan, terveen, elinvoimaisen ja tasalaatuisen sadon. Mutta jos keräät seuraavan sukupolven siemenet ja kylvät ne, tulos onkin aivan erinäköistä. On pitkää ja pätkää, lihavaa ja laihaa, makeaa ja kitkerää, aikaista ja myöhäistä, punaista ja valkoista, taudinkestävää ja rupista. Siksi hybridisiemenet pitää ostaa aina uudestaan kaupasta, joka vuosi.

Vielä näppärämpi konsti on painaa siemenpussin kylkeen merkintä F1, vaikka pussissa olevat siemenet oikeasti ovatkin jotakin vakiintunutta lajiketta, joka tuottaisi itsensä näköisiä jälkeläisiä vuodesta toiseen, jos joku vain ottaisi niistä siemenet talteen ja kylväisi ne.

Lainasin kirjastosta kirjan Oma herne ja valitut pavut. Siinä annetaan neuvoja siementen keräämiseen ja varastointiin, kerrataan risteyttämisen ja perinnöllisyyden aakkoset  ja suorastaan yllytetään jalostamaan itse kotikonstein juuri omaan pihaan sopivia, oman maun mukaisia lajikkeita.

Heräsi epäilys, että tämä kirja saattaa olla piankin lainvastainen tai ainakin usuttaa lainvastaiseen toimintaan. Pitäisi varmaan ostaa omaksi, niin kauan kuin se on mahdollista. Jos Suomeen saadaan vastaava laki kuin Kanadassa säädettiin, ryhdyn lainrikkojaksi. Saatan jopa liittyä Maatiaiseen! Jaa, mutta täytynee järjestäytyä jo ennen sen lain säätämistä. On sitten helpompi mennä maan alle vaihtokauppaamaan pimeitä siemeniä, kun on kontaktit valmiina.

Toki muissakin kirjoissa neuvotaan omaan siemenkasvatukseen.

kirja-alesta

Paitsi että haluan vastustaa maatalousjättien ylivaltaa pienviljelijöihin, olen myös huolissani viljelykasvien yksipuolistumisesta. Ennen vähän joka kylällä oli oma peruna- ja omenalajikkeensa, omannäköiset kanansa ja sikansa. Viljoista oli lukemattomia hieman toisistaan poikkeavia kantoja. Nyt kaikki ostavat siemenensä samalta firmalta ja samaa lajiketta kasvaa sadoillatuhansilla hehtaareilla. Entäs, kun siihen iskee tauti?

Jostakin vähäpätöisestä maatiaiskannasta saattaa löytyä geeni, joka antaa vastustuskyvyn uudelle taudille. Paljon näitä kantoja on jo menetetty, mutta onneksi on myös kerätty siemenpankkeihin, mitä vielä on jäljellä viljelykasvien monimuotoisuudesta. Siemenpankit ovat kuitenkin museoita. Parhaiten maatiaislajikeiden geenivarat säilyvät ja monipuolistuvat, kun niitä viljellään vuodesta toiseen, otetaan siemen talteen ja kylvetään se taas.

Ostin viime vuonna Ikeasta laittomia puuhiani varten tällaiset kivat laatikot, kaksi lootaa 3,99 €. Näissä aion säilyttää sulassa sovussa niin kaupan kuin omia ja ystäviltä vaihdettuja siemeniä. Tähän asti siemeniä on ajelehtinut siellä täällä, ruokakaapissa, tietokoneen vieressä, vintissä, lipastossa. Jos oikein aktiiviseksi heittäydyn, laadin myös kylvösuunnitelman ja -kalenterin.

Katsotaan nyt, mitä kaikkea sitä jaksaa.