Postia Syrjäsiltä

- Syrjänen tässä, hyvää päivää taasen. Tänään kerron postitervehdyksestä, jonka meidän perhe viimeksi lähetti henkilökunnalle. Toki tapaamme heitä päivittäin, mutta jotkut asiat on mukavampi hoitaa noudattaen tiettyä muodollisuutta. Tarkoitan palkanmaksua ja sentapaista. Meillähän on postilaatikko kätevästi kanalan seinässä, joten tästä ei muodostu mitään ongelmaa kummallekaan osapuolelle.

Tässä eräänä iltana tunsimme olomme aivan erityisen iloisiksi, ja siitä kai se postilähetyksen suunnitteleminenkin alkoi. Henkilökunta oli sinä päivänä huomaavaisesti jättänyt kanatarhan oven auki, ja oli vaihteeksi poutainen sääkin.

Olemme vasta aivan viime aikoina huomanneet, että kotimme välittömässä läheisyydessä on tavattoman kiehtova retkikohde. Tehtyämme ensin pitkähkön huvikävelyn suuntasimme lopuksi sinne.

On mukavaa tutustua erilaisiin ympäristöihin ja maistella paikallisia herkkuja, ja mielellämme käymme kauempanakin, mutta tämä paikka on sekä sijainniltaan että tarjonnaltaan todella ensiluokkainen ja juuri meille sopiva. Katsokaapas, kuinka Liinu kuopaisee kauniilla koivellaan! Puuhamaan talonmieskin sanoi, että Liinu potkii pidemmälle kuin fasaani!

Minua alkoi aivan hymyilyttää, kun rouvilla riitti tekemistä. Ajan kulumista ei huomannut lainkaan, kun oli niin kiinnostavaa ohjelmaa. Onneksi oli sitten lyhyt matka kotiin jyväillalliselle, kun olimme väsyttäneet itsemme perusteellisesti täällä huvitellessa.

Henkilökunta löysi myöhemmin yllätysbonuksen postilaatikosta. Tällaiset hauskat retket parantavat mielestäni ilmapiiriä aivan tavattomasti. Meistä on asiallista muistaa myös palvelusväkeä, kun asiat sujuvat hyvin. Rouvani laativat viestin aivan itse eivätkä tarvinneet minulta lainkaan neuvoja oikeinkirjoituksessa, vaikka olenkin aapiskukko. Minusta siinä on sanottu kaikki oleellinen tyylikkään kompaktisti.

Post Scriptum: 

Koko perheeni sekä myös palvelusväki haluaa toivottaa Betunian lämpimästi tervetulleeksi tämän palstan lukijoiden hilpeään joukkoon!


P.S.2 Keskeneräinen tässä. Sainpas suunvuoron! Jos kukkojen kuulumiset kiinnostavat, kerron, että fasaanikukkomme Alfred ei viitsi enää kiekua kuin vähän malliksi. Syrjänen ei korvaansa lotkauta Alfredin huutelulle, vaikka vahtii tarkkaan räkättejä ja muita lintuja, jopa matalalla lentäviä suihkukoneita. Fasaaninpoikasia ei ole ainakaan vielä näkynyt, eikä kanojakaan. Sen sijaan edellinen ykköskukkomme Kevätmieli on palannut! Hän on laajentanut etelässä sijaitsevaa reviiriään tännepäin ja kiekuu jo melkein talon nurkalla. Hänen komea yksivuotias poikansa Pikkukaula kuljeskelee myös taas pihassa. Ilmeisesti kukkotappeluiden aika on tältä lisääntymiskaudelta ohi.

Minäkin laitan vielä kuvan nyt kun pääsin koneelle. Toivottavasti tästä välittyy sinne asti sellainen yltäkylläinen omavaraisuuden ilo!