maanantai 31. maaliskuuta 2014

Maaliskuun Tää on vielä kesken -kuva ja bonuksena piilokuva

Kylläpäs olikin vaikea päättää, mikä monista keskeneräisistä asioista pääsisi kuukauden kuvaksi! Mutta lopulta en voinut vastustaa kiusausta leuhkia valkosipuleillani. Tai no, sillä yhdellä, joka oli noussut pintaan, kun poistin talvisuojana olleet oljet. Notta tämä on varsin kesken.



Bonuksena suosittu piilokuva. Tämän nimi on "kolme kanaa".


Nyt kun havainnoin heitä muutenkin kuin lasin läpi, huomioni kiinnittyi omituiseen yhteysääneen, jota fasaanikanat pitävät. Kuin tipun piiskutusta, sikäli kuin tipu olisi iso ja lihava ja kärsisi kroonisesta hengitystietulehduksesta. Elleivät he sitten varoitelleet sillä äänellä toisiaan minusta. Olin aika pelottava punaisessa takissa ja kirves kädessä.

Uljas aviomiehensä Kevätmieli ei sitten kärsi tällaisesta ujoudesta ollenkaan. Hän ei varsinaisesti sulaudu maastoon! Tällä hetkellä pihassamme on ja voi olla vain yksi ainoa kukko, muita ei suvaita. Naama ei tuosta enää juuri punaisemmaksi tule. Nyt on kevät.


Kevätmielen kuva tuli ekstrabonuksena, koska jaksoit tänne asti.

15 kommenttia:

  1. Valkosipulia, jee! Mulla ei vielä näy mitään, mutta kuorin penkin lämmikkeistä kyllä jo. Ja siinä vierellä lähellä ainakin jo vähän kukkasipulien tynkiä näkyy... Saas nähdä miten käy Ryötönperän sipuleiden, olinko liian hätäinen. Hieno kukkokuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta taitaa lämmikkeistä olla vain haittaa, kun maa pysyy jäässä niiden alla. Ei nyt enää niin kovia pakkasia tule. Tietysti sitten alkoi pelottaa, kun vain yksi valkosipuli oli nostanut nokkansa, että ovatko ne kaikki muut kuolleet talvella.

      Kevätmielen kuvasta kuuluu kunnia alakerran isännälle. Minä otan noita piilokuvia vaan...

      Poista
  2. Näin tänä aamuna eka kerran tän torpan pihassa fasaanin. Olin niin innoissani. Komea lintu. Hyvä kuva toi alimmainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että teilläkin on fasaani/eja, niitä on mukava seurata. Alakerran isäntä otti Kevätmielen kuvan.

      Poista
  3. Komea on tuo kevätmieli! En löydä kuin yhden kanan piilokuvasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat ne siellä, näin ne kuvaa ottaessani, koska ne liikkuivat. Valokuvasta pystyn näkemään ne vain, kun tiedän, missä ne ovat.

      Poista
  4. kanoilla on kyllä erinomainen suojaväri!

    VastaaPoista
  5. Löysinhän minä ne (ehkä) kaikki kolme, kun vähän aikaa kuvaa tuijotti. Komea on kyllä kukko Kevätmieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se niin komea! Ei ole muilla kukoilla mitään jakoa vielä tänä vuonna.

      Poista
  6. Kaks löytyy helposti, kolmaskin, ehkä. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä oikealla on toinen osittain toisen edessä.

      Poista
    2. Niin mä hiukkasen aattelinkii. :D

      Poista
    3. Jösses miten komia kukko ja viälä tuallaasen nimen kans!
      Kanoja en kyl pongannu ku yhyren..:))

      Poista
    4. Kevätmieli sai nimensä toissa talvipäivänseisauksen aikaan, kun liehitteli neitosia kevätmielellä. Hänestä on täällä paljonkin juttua. On ne kanat siellä, yksi puunrungon kohdalla ja kaksi sen oikealla puolella. Mutta tällaista se on kanojen kanssa, ei niitä välttämättä näe vaikka niitä olisi kymmenen.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...